Johdatus kirjallisuustieteeseen/Lyriikan tulkintaa

Lyriikan] eli runouden kieli saattaa ensinäkemältä tuntua vieraalta ja hämmentävältä. Sanoilla leikkiminen saattaa ilahduttaa, mutta myös vihastuttaa jolleivät kaikki kielikuvat ja vertaukset heti aukenekaan. Runot, kuten muutkin tekstit ovat aina kytköksissä maailmaan, jossa ne kirjoitetaan ja luetaan. Tulkintoja on yhtä monta kuin lukijaakin, sillä tulkinnat vaihtelevat ajasta, paikasta ja lukiesta riippuen. Ei siis hätää, yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ei voi olla!

Runon analysoinnin eli käsitteellistämisen voi aloittaa runon otsikosta eli nimestä. Se voi olla ikäänkuin ohje lukijalle, toisaalta runo voi olla nimetönkin, jolloin on hyvä pohtia syytä otsikottomuudelle.

Nimen jälkeen voi lähteä pohtimaan runon sisältämiä muita sanoja. Usein monenlaisten ja erilaistenkin asioiden rinnastaminen luo jännitteitä runoon. Sanojen voi ajatella muodostavan verkon, hämähäkinseitin, jossa sanat kannattelevat toisiaan ja pitävät kokonaisuutta yhdessä. Runon merkityksiä voi lähteä tulkitsemaan etsimällä vastakohtaisuuksia, muita sanapareja tai erikoisia metaforia ja muita kielikuvia.

Sanojen tutkimisen lisäksi on myös tärkeää pohtia runon rakennetta ja muotoa. Millä tavoin sanat on aseteltu, onko runossa paikkoja pysähtyä pohtimaan syntynyttä tunnelmaa vai onko sanat järjestetty sana toisensa jälkeen kuten proosassa] (eli kertomakirjallisuudessa).

Monet runot on aseteltu säkeisiin, joiden sanat muodostavat soinnillisen tai temaattisen kokonaisuuden. Siihen, miltä runo kuulostaa ääneenluettuna vaikuttavat esimerkiksi käytetyt loppusoinnut (laulu-taulu) tai alkusoinnut eli allitteraatiot, joita esimerkiksi kalevalaisessa runoperinteessä käytetään (vaka vanha väinämöinen). Myös rytmi muodostaa runoon oman tunnelmansa ja lyriikan perinteeseen on muodostunut paljon erilaisia runomittoja, joiden avulla runot on rakennettu.

Runojen sanat ja säkeet voi lukea kirjaimellisesti, mutta syvempien merkitysten aukeaminen vaatii yleensä sanojen vertauskuvallisuuden pohtimista. Jotkin sanat ovat vakiintuneet symboleiksi tarkoittamaan esimerkiksi rakkautta (sydän), mutta runokielelle on tyypillistä, että se leikittelee kielellä ja muodostaa uusia ja mielenkiintoisia merkityksiä.

Runoja voi analysoida yksittäin, mutta yleensä ne ilmestyvät osana kokoelmaa ja vasta kokoelmassa ne saavat syvemmän merkityksensä. Useiden runoilijoiden tuotannossa toistuvat tietyt symbolit ja sanonnat, joten lyriikkaa lukemalla voi oppia ymmärtämään runouden kieltä!

Kirjallisuutta

• Kainulainen Siru, Kesonen Kaisu & Lummaa Karoliina (toim.): Lentävä hevonen. Välineitä runoanalyysiin. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-205-3.