Kulttuuriluotaimet (cultural probes)
Johdanto[muokkaa]
Kulttuuriluotainten käyttö perustuu ajatukseen, että havainnoijat pystyvät antamaan tietoa omasta kulttuuriympäristöstään parhaiten vapaamuotoisesti. Tutkimusmenetelmänä kulttuuriluotaaminen perustuu havainnoitavien inspiroimiseen oman kulttuuriympäristönsä selittämiseen. Menetelmä on kehitetty 1990-luvun loppupuolella. Kulttuuriluotaamisen kehittäjiä ovat mm. Bill Gaver ja Gerry Gaffney.
Kulttuuriluotaimena käytetyt välineet pyrkivät madaltamaan kynnystä tiedon keräämiseen antamalla havainnoitavien itse toimia tiedon kerääjinä. Kulttuuriluotaimet ovat käytännössä havainnoitavien omaehtoiseen tiedontallennukseen tarkoitettuja tallennusvälineitä. Kulttuuriluotaamisella pyritään ymmärtämään käyttäjien ympäristöä (enviroment), tunteita (emotions), arvoja (values), ennakkoasenteita (preconseptions), tyytyväisyystasoa (comfort level), toiveita (desire) ja suhteita(connections).
Tavoite[muokkaa]
Tavoitteena on oppia tuntemaan käyttäjiä ja heidän kulttuuriaan. Kulttuurilla artikkelissa tarkoitetaan ihmisten toimia käytöstä ja uskomuksia (Gaffney). Kulttuuriluotaimilla pyritään hiljaisen (tacit) tiedon keräämiseen ilman painostavaa ja kallista seurantatutkimusta.
Kulttuuriluotaamisella pyritään kahteen peruspäämäärään, jotka ovat:
- Sosiaalinen: datan kerääminen käyttäjiltä heidän omasta sosiaalisesta kontekstistaan. Kulttuuriympäristön ymmärtäminen.
- Suunnittelu: motivoidaan / innovoidaan käyttäjiä ja suunnittelijoita kehittämään teknologiaa täyttämään eri tarpeita.
”Give them materials to self report and and back to you” (Gaffney)
Sovellusalueet[muokkaa]
Kulttuuriluotaimet ja kulttuuriluotaaminen soveltuu yleiskuvan keräämiseen tutkittavasta kohteesta. Esimerkiksi tietyn käyttäjäryhmän personointiin (kuvitteellisen persoonaprofiilin luomiseen) tai skenaarioiden pohjamateriaalin keräämiseen.
Koska kulttuuriluotaaminen perustuu tutkijan jatkuvan tarkkailemisen sijaan havainnoitavien omaan aktiivisuuteen, voidaan menetelmää käyttää myös tutkittaessa useassa paikassa tai pidemmällä ajanjaksolla tapahtuvaa toimintaa. Kulttuuriluotaaminen toimii myös tilanteissa, joissa tutkijan läsnäolo tai jatkuva tarkkailu voi vaikuttaa huomattavasti havainnoitavien käytökseen. Esimerkkinä kotiolojen tutkiminen.
Kulttuuriluotaaminen on suhteellisen edullinen tutkimusmenetelmä, joten se soveltuu edulliseksi pohjatutkimukseksi jatkotoimiin tai -tutkimuksiin. Toimenpidejärjestys esimerkiksi tutkittaessa kohdetta voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:
- kontekstikysely (contextual inquiry)
- kultturiluotaaminen (cultural probe)
- käytettävyystutkimus
Kulttuuriluotaaminen voidaan kohdistaa henkilöihin, paikkaan tai toimintoon, mikä tekee menetelmästä helposti kohdennettavan. Henkilöön kohdistettuna kulttuuriluotaaminen tarkoittaa kulttuuriluotainten antamista havainnoitavalle henkilölle. Paikkaan sidottuna kulttuuriluotaaminen tarkoittaa kulttuuriluotainten sijoittamista tiettyyn kohteeseen, esimerkiksi työpaikalle tai matkakeskukseen. Toimintoon kohdennettuna kulttuuriluotaaminen toimii asettamalla luotain esimerkiksi tiettyä tarkoitusta varten tarkoitetun tietokoneen äärelle.
Tutkimuksen perusrakenne[muokkaa]
- Tutkimuskohteen määrittely
- Luotaimen rakenteen määrittely ja luotainten valmistelu: Määritellään millaisin luotaimin tutkittavat tiedot parhaiten saadaan kerättyä ja valmistellaan luotaimet.
- Alkutapaaminen (start up): Tutkijoiden ja havainnoijien tutustuminen toisiinsa ja yleisen luottamuksen herättäminen. Sisältää opastuksen tarvikkeiden käyttöön.
- Välitapaaminen (follow up): Tarkistetaan, että kaikki osaavat käsitellä tarvikkeita ja tarvittaessa motivoidaan käyttäjien välineiden käyttöön. Luotainten tai niiden sisältämien tietojen takaisin kerääminen.
- Tietojen analysoiminen
- Jälkitapaaminen (debriefing): Käydään läpi kerääntynyt materiaali ja kerätään lisätietoja ja materiaalia tai jatketaan seuraavalla tutkimuksella.
Luotaimen osat[muokkaa]
Itse kulttuuriluotaimet ovat havainnoijille tai havainnointipaikoille jaettavia tallennusvälineitä. Käytettävien luotainten on oltava käyttäjille tuttuja tai helposti opastettavia välineitä, joita havainnoitavat mielellään ryhtyvät. Välineiden on oltava myös ympäristölle tuttuja ja käyttöympäristöönsä hyvin sulautuvia. Näin pyritään pitämään niiden käyttökynnys matalana. Myös välineiden ulkomuodon tulisi olla virallisuutta ja tarkkoja vastauksia vältteleviä, jotta havainnoijat omaksuisivat välineet helpommin osaksi omaa toimintaansa, eivätkä vierastaisi niitä tarkkailuvälineinä.
Esimerkkinä jaettavista tallennusvälineistä:
- Päiväkirja
- Päiväkirja voi olla rakenteeltaan tai siihen sisällytettyjen kysymyksien perusteella avonainen tai puoliavonainen. Kysymykset eivät saa olla johdattelevia, jotta havainnoijien oma ajatusmaailma välittyy mahdollisimman tarkasti päiväkirjaan. Avoimet kysymykset auttavat kohdentamaan vastaukset havainnoitavalle itselleen olennaisiin osiin, joita valmiit kysymykset eivät välttämättä kata.
- Kamera
- Kameraan mukana voidaan antaa avoimia kuvauskohteita, esimerkiksi mieluisin kotityö tai mikä saa huonolle tuulelle.
- Kartta
- Kartta auttaa havainnoijia jäsentämään ja esittämään omaa suhdettaan kartan esittämään alueeseen. Myös karttaan voidaan lisätä kysymyksiä esimerkiksi paikoista, joita välttelee lähialueillaan, tai maasta johon haluaisi matkustaa.
- Postikortti
- Toimii havainnoijan silloisen mielenkiinnon kohteiden ja tuntemusten tiiviinä esityksenä.
- Mediapäiväkirja
- Tarkkailee havainnoijan suhdetta teknologiaan ja sen käyttöön. Mediapäiväkirja voi sisältää esimerkiksi kysymykset: Mitä käytit? Milloin? Miksi? Miltä se tuntui?
Haasteet[muokkaa]
Kulttuuriluotaaminen ei ole arvioiva menetelmä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei se sovellu arvioimaan jo olemassa olevia ratkaisuja tai konsepteja, vaan ymmärtämään kontekstia ja ympäristöä sovelluksen käytölle. Kulttuuriluotaamista ei siis voi käyttää käytettävyysarviointien sijaan, vaan ennen näitä tapahtuvan suunnittelun pohjalla olevan kontekstin ymmärtämiseen.
Haasteena kulttuuriluotaamisessa on havainnoijan vähäinen mahdollisuus kontrolloida tutkimusta. Saadun vastaukset eivät välttämättä ole muutettavissa analysoitavaan muotoon. Koska havaintojen kirjaaminen on käytännössä täysin havainnoitavien vastuulla, saa havainnoija havainnoitavien ”seulomaa” materiaalia. Varsinkin pienemmillä otoksilla saattaa tämä aiheuttaa validointiongelmia.
Kulttuuriluotaamisen suurimpana haasteena pidetään havainnoitavien motivaation ylläpitämisenä. Kulttuuriluotaimissa on rajatun paikan ja ajan tutkimuksiin verrattuna suurempi ongelma vastausten keräämisessä, johtuen vähemmän kontrolloidusta tutkimusmateriaalin keräämistavasta. Analysoitavaksi saatavan materiaalin määrä saattaa olla vähäistä ja painottunutta tutkimuksen alkuun, havainnoitavien alkuinnostuksen hiipumisesta johtuen. Kulttuuriluotaamista suunniteltaessa täytyy siis suunnitella tarkasti myös havainnoitavien kirjaamien tietojen kerääminen analysointia varten. Palautetta vähän tai ei ollenkaan antavat voivat olla informatiivisimpia, sillä nämä saattavat antaa havainnoijille tietoa miksi esimerkiksi tietyn laitteen käyttö saattaa olla erittäin vastenmielistä.
Haasteena on myös varsinaisen luotaimen kokoaminen siten, että se sisältää luotaimia riittävästi tarpeellisen tiedon keräämiseen, mutta ei liikaa havainnoitavien käsiteltäväksi. Menetelmää käytettäessä on arvioitava eri luotainpakettien määrää ja paketin kokonaishintaa. Kattavalla paketilla saadaan paremmin tietoa yhdestä lähteestä, mutta samalla kasvaa myös riski käyttämättä jääneen paketin kustannuksista. Tuottamalla edullisempia paketteja suurempi määrä, voidaan laskea riskiä ns. turhista paketeista, mutta samalla saattaa yksittäisen lähteen antamien tietojen kattavuus laskea.
Vertailu muihin menetelmiin[muokkaa]
Vertailtaessa kulttuuriluotaamista muihin etnografisiin menetelmiin, on suurimpina eroina havaintojen tekijä ja havainnoinnin kattavuus. Etnografian perusmenetelmät perustuvat havainnoitavien toimien eri asteiseen tarkkailuun käyttäen apuna audio- ja videotallennusta tms. Koska video- tai audiotarkkailu havainnoi vain mitä tehdään, ei mitä ajatellaan, vaativat nämä lisäkseen usein haastattelun.
Kultturiluotaimet keräävät etnografian perusmenetelmiä paremmin tietoa mitä ajatellaan tekemisestä varsinaisen tekemisen sijaan. Haittapuolena perusmenetelmiin nähden on kuitenkin tutkimusmenetelmän kontrolloinnin vaikeus, sekä tulosten validointi.
Lähteet[muokkaa]
Kirjallisuus[muokkaa]
- Gaffney, G (2006). What is a Cultural Probe?.
Artikkelit[muokkaa]
- Gaver, B, Dunne, T, Pacenti, E (1999). Desing: Cultural probes. Interactions 6, 1 (Jan. 1999), s 21-29 (pdf)