Verkon alakulttuurit

Wikiopistosta

Alakulttuurilla tarkoitetaan yleisesti jotain sellaista ihmisjoukkoa, joilla on joitain valtavirrasta eroavia tapoja, ominaisuuksia tai aatteita. Verkon alakulttuureilla taas erotellaan nimenomaan digitaalisessa mediassa, käytännössä Internetissä, syntyneitä ja etupäässä niiden kautta leviäviä alakulttuureja. Olennainen osa verkkokulttuureja ovat esimerkiksi erilaiset netin kautta levitettävät meemit.

Alakulttuureista verkossa[muokkaa]

Verkon kautta leviävät kulttuuriset ja sosiaaliset ilmiöt eivät ole uusi asia. Informaatioyhteiskunnassa käytännössä kaikki sosiaalinen liikehdintä on jollain tasolla tekemisissä internetin kanssa, oli kyse sitten kaupankäynnistä tai fanitoiminnasta, ja erilaiset ilmiöt kykenevät leviämään ihmisiltä toisille vaivattomasti verkon välityksellä. Alati kehittyvät digitaaliset mediat mahdollistavat myös kokonaan ulkoisista kontakteista riippumattoman yhteisöllisen toiminnan ja niiden ympärille kehittyvän sisäisen kulttuurinsa, nettikulttuurin [1] . Teknisesti kyse on siis kulttuurin harjoittamisesta digitaalisessa ympäristössä, tietokonemedian muodoilla: blogeissa, foorumeilla, virtuaalimaailmoissa, meemeinä, digitaiteena, hypertekstinä.

Alakulttuureille on tavanomaista yhteisöille ominainen termistö, kuvakieli ja symboliikka. Kuvassa George Takei tekee yleismaailmallisen Trekkeri-tervehdyksen.

Muodollisesti ero verkonsisäisten alakulttuurien ja verkon kautta leviävien alakulttuurien välillä voilla olla lopulta häilyvä – kuten todettua, nykyaikana melkein kaikki ihmiskäden työ on jättänyt jälkensä internetiin, kun uudet ikäpolvet ovat omaksuneet sen osaksi arkea. Erilaiset alakulttuurit voivat ilmetä verkossa hyvinkin samanlaisina, mutta lähtökohtaisesti raja kulkee siinä, onko ilmiö levinnyt nettiin ulkopuolelta, vai onko se lähtöisin netistä.

Fandomit[muokkaa]

Hyvänä esimerkkitapauksena alakulttuureista, joilla on aktiivista harrastustoimintaa niin verkossa kuin verkon ulkopuolella, toimivat fandomit eli faniyhteisöt[2]. Fanitoimintaa on harjoitettu jo populaarikulttuurin alkuajoista lähtien, mutta internet on suonut uudet mahdollisuudet fandomien verkostoitumiseen ja leviämiseen; alakulttuuri on omaksunut verkon osaksi toimintaansa. Toisaalta fandom voi myös saada alkunsa nettikulttuurin piiristä, jolloin siitä voi kehittyä verkkoalakulttuuri. Tällainen ilmiö tapahtui esimerkiksi niin sanotun ”bronifandomin” tapauksessa.

Bronit[muokkaa]

”Broneilla”, eng. brony, tarkoitetaan My Little Pony: Friendship is Magic -animaatiosarjan ympärille muodostunutta faniyhteisöä, joka koostuu poikkeuksellisen näkyvästi kohdeyleisön ulkopuolisista, aikuisista miehistä. Nimitys on syntyisin 4chan-kuvafoorumilta[3], jossa lokakuussa 2010 herätettiin keskustelua kyseisestä sarjasta reaktiona siitä julkaistuihin kiistanalaisiin artikkeleihin[4]. Tavanomaisena nettikeskusteluna alkanut aihe kasvoi kuitenkin nopeasti odottamattomiin mittoihin, kun jotkut käyttäjät kiinnostuivat katsomaan sarjaa ja päätyivät suosittelemaan sitä muillekin, aloittaen poniaiheisten sanaleikkien, vitsien ja meemien levittämisen sivustolla, luoden sarjalle fanikunnan joka levisi meemien mukana muualle internetiin. Myöhemmin bronit siirtyivät 4chanista perustaen omat poniaiheiset fanisivustonsa[5], blogin ja foorumit[6], luoden pohjan kiinteälle fandomille.

Tiedosto:Mlp fim brohoof.jpg
Internet-kulttuurille tavanomaista kuvakieltä edustavat erilaiset reaktiokuvat ja "image macrot", jotka monessa suhteessa korvaavat ulkoista viestintää. Kuvassa bronien käyttämä variaatio "highfive"-eleestä, "brohoof".

Bronifandom edustaa monessa suhteessa tyypillistä internetin sisäistä alakulttuuria: sen pohjana toimii voimakkaita mielipiteitä herättävä tv-sarja, joka on saavuttanut netissä memeettisen statuksen[7] ja jonka ympärille on luotu erilaisia vitsejä, meemejä ja jopa slangia[8]. Ilmiö on levinnyt keskustelulautojen ulkopuolelle esimerkiksi Youtubeen[9] ja deviantArtiin[10], ja tähän päivään mennessä fandom on luonut sarjan ympärille lukemattomat määrät erilaista materiaalia; fanifiktiota[11], sarjakuvia[12], digitaidetta[13], videoita[14], parodioita ja jopa verkkoroolipelejä[15]. Faniyhteisöt ympäri maailmaa järjestävät myös tapahtumia verkon ulkopuolella[16], ja osa alakulttuuria ovat Hasbron valmistamat lelut ja oheistuotteet[17], mutta vielä tällä hetkellä fandom on ensisijaisesti sijoittunut internetiin. Sarjan suosion leviämistä verkon kautta selittää osaltaan, että sarjan kaikki jaksot on katsottavissa Youtubesta ja vastaavista lähteistä, mihin Hasbro tai mikään muukaan taho ei ole vielä puuttunut[18].

Trekkerit[muokkaa]

Star Trek -sarjan fanittaminen alkoi jo 1960-luvulla mm. erilaisissa fanitapaamisissa, mutta on sittemmin siirtynyt jokapäiväisempänä toimintana internetiin. [19]

Fanifiktio[muokkaa]

Ficcaus eli fanifiktio tai englanniksi FanFiction on fanien kirjoittamaa ja fandomeissa jaettua uutta kirjallista materiaalia. Tekstit voivat olla hyvinkin uskollisia alkuperäiselle tekstille ja liittyvät suoraan esimerkiksi joihinkin elokuvan kohtauksiin tai kirjan lukuihin. Toisaalta fanifiktio voi olla hyvinkin löyhästi alkuperäisiin teoksiin liittyvää ottaen esimerkiksi käyttämällä vain alkuperäistä maailmaa tapahtumapaikkana mutta luoden sinne omia hahmoja ja omia seikkailuja. Fanifiktiota, kuten useita muitakin fanitoiminnan muotoja, on esiintynyt jo populaarikulttuurin varhaisista hetkista, mutta internet on mahdollistanut laajemman yleisen ja yhteisön yhteisen kiinnostuksen kohteen ympärille. Esimerkiksi Harry Potter -kirjasarjaan liittyviä fanifiktiokertomuksi fanifiktion julkaisemiseen keskittyvässä FanFiction.Netissä on tällä hetkellä 565 380 [20].


Verkossa leviävät harrastukset[muokkaa]

Geokätkeily[muokkaa]

Geokätkeilyllä tarkoitetaan liikuntaharrastusta, jossa harrastajat piilottavat luontoon erilaisia esineitä ja antavat muille esimerkiksi piilopaikan koordinaatit tai muut tarpeelliset tiedot kätkön löytämiseksi harrastuksen internet-sivustolla. Kun joku geokätkeilyn harrastaja on löytänyt jonku toisen henkilön tekemän kätkön, hän voi merkitä löytämänsä kätkön palveluun[21].

Lankuttaminen[muokkaa]

Lankuttaminen on verkossa leviävä ilmiö, jonka harrastajat makaavat mahallaan jossain enemmän tai vähemmän erikoisissa paikoissa. Makaamisesta otetaan kuva ja se lisätään verkkoon. Suoritusta arvostetaan verkossa yleensä sitä enemmän, mitä vaarallisempi tai yllättävämpi lankuttamisen kohdepaikka on.

Meemit[muokkaa]

Tarkemmin Meemeistä ja Internet-ilmiöistä

Meemit ovat mielestä toiseen siirtyviä kultturillesen tiedon tarttuvia malleja, jotka samalla muokkaavat ja levittävät tietyn sosiaalisen ryhmän avaintoimintoja ja ajattelutapaa[22].

Yleisesti ottaen meemiksi eli internet-ilmiöksi voidaan kutsua jotakin suosittua verkossa leviävää asiaa. Meemejä voivat olla esimerkiksi ihmiset, musiikki, kuvat tai videot. Meemeille yleistä on niiden kehittyminen internetin käyttäjien toimesta alkuperäistä meemiä varioimalla.

Ensimmäisenä termiä meemi käytti Richard Dawkins vuonna 1976 kirjassaan Geenin itsekkyys. Esimerkkeinä meemeistä Dawkins luettelee ”sävelmät, ajatukset, hokemat, vaatemuodit, saviruukkujen ja rakennusten kaarten muodot”. Antaessaan keksinnölleen nimeä hän halusi ”substantiivin, johon sisältyy kulttuurin välittymisen yksikön eli matkimisen yksikön idea”.[23]

Esimerkkejä meemeistä: [24][muokkaa]

  • Olli Hokkanen (s. 15. tammikuuta 1987), Ennätystehdas-televisio-ohjelmassa esiintynyt kilpailija, joka epäonnistui Coca-Colan juonnissa. Kolanjuonti levisi YouTubessa ja sai myöhemmin suuren mediahuomion.
  • Kesästä 2007 lähtien levisi tapa huijata ihmisiä linkeillä katsomaan YouTubesta tai muualta Rick Astleyn musiikkivideo Never Gonna Give You Up vuodelta 1987. Tästä käytetään nimeä Rick Rolling. Ilmiö muodostui niin suosituksi että YouTube muutti aprillipäivänä 2008 kaikki etusivullaan olevat videolinkit ko. videoon.
  • Badger Badger Badger, loputtomiin jatkuva animaatio, jossa piirretyt mäyrät voimistelevat.
  • Pedobear, piirretty pedofiilikarhu
  • Star Wars Kid, kömpelö lukiolaispoika tekee Star Wars -elokuvista tuttuja taisteluliikkeita golfpallojen keräämiseen tarkoitetulla kepillä
  • Lolcatit, Kuvia kissoista yhdistettynä johonkin tarkoituksella väärin kirjoitettuun humoristiseen tekstinpätkään
  • Keyboard Cat, Video kosketinsoittimia soittavasta kissasta
  • Tron Guy, Keski-ikäinen mies Tron-puvussa

Lisää alakulttuureista[muokkaa]

Verkon alakulttuureilla siis tarkoitetaan tietyn ihmisjoukon vuorovaikutusta tietoverkkojen välityksellä. Nämä yhteisöt ovat voineet syntyä esimerkiksi erilaisten pelien, ohjelmien, aktiviteettien tai ilmiöiden ympärille. Tässä listattuna lisää esimerkkejä:

Lähteet[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Tekijät[muokkaa]

Sormuksen Ritarit