Julkisen sosiologian projekti/Julkinen sosiologia 2019 / Public sociology 2019/Johdatusta aiheeseen: sorrettujen pedagogiikka ja julkinen sosiologia

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
"Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, tehtävänä on sen muuttaminen" – (Marx, Teesejä Feuerbachista, 1845, https://www.marxists.org/suomi/marx-engels/1845/teeseja-feuerbachista.htm)
"As professional students of society, we have responsibility to search for and to highlight all the contingent forces coming up trying to resist the tendencies to deny or restrict the free and full development of each and every human being." – Göran Therborn, Sosiologipäivillä Turussa 28.3.2019) "Yhteiskunnan tutkimuksen ammattilaisina olemme velvollisia etsimään ja tekemään näkyväksi kaikki ne mahdolliset voimat, joilla yritetään vastustaa pyrkimyksiä kieltää tai rajoittaa jokaisen ihmisen vapaa ja täysi kehitys."


Prologi eli kuinka jouduin mukaan julkiseen sosiologiaan[muokkaa]

Juuret[muokkaa]

  • Setlementtisosiologia [1], [2], [3]
  • C. Wright Mills
  • Paulo Freire [4]

Lähtökohdat[muokkaa]

— Yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus

— Yhteistyön prosessit

— Yhteiskunnan rakenteet

— Tutkijan asema

Neljä sosiologian kenttää (Michael Burawoyn nelikenttä, s. 267 [5][muokkaa]

Freiren peruskäsite sorto ja sen tyypit [6][muokkaa]

Julkisen sosiologian tehtävät[muokkaa]

— Yhteiskunnallisen ongelman esillä pitäminen

— Kriittisen tietoisuuden herättely

— Osallistumaan innostaminen

— Vallitsevan järjestyksen kumoaminen

Julkisen sosiologian piirteet[muokkaa]

— on niin kutsutun emansipatorisen eli vapauttavan tiedonintressin mukaista tutkimustoimintaa, jonka alussa, ja miksei koko tutkimusprosessin ajan, tutkijat ja tutkimuksen osalliset käyvät yhteistä keskustelua seuraavista kysymyksistä: Millaista tutkimusta haluamme tehtävän? Kenelle se on tarkoitettu? Mitä merkitystä sillä on? Kuka sitä tekee? Kuinka haluamme tutkimuksen tehtävän? Mistä tiedämme, että se on tekemisen arvoista? Kuka tutkimuksen ”omistaa”? Kuka siitä hyötyy?

— on eettisesti tiedostavaa sisältäen pohdintaa tutkimuksen ja toiminnan tavoitteista ja siitä, keiden kanssa toimitaan ja minkä asioiden puolella ollaan. Taisteleva tutkimus sitoutuu radikaalin tasa-arvon periaatteisiin (eli korostaa jokaisen lähtökohtaista yhdenvertaisuutta) ja tavoittelee yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, solidaarisuutta ja ekologista kestävyyttä.

— on toimintaa, jossa pureudutaan yhteiskunnallisiin käytäntöihin ja erityisesti yhteiskunnallisiin ongelmiin tavoitteena niiden näkyväksi tekeminen tai ratkaiseminen. Se on myös maailman sietämättömyyksien ja mahdottomuuksien tunnistamista ja tutkimista, työskentelemistä erityisesti sellaisten ilmiöiden kanssa, jotka muuten jäisivät vaille huomiota. Tutkimuksessa toimitaan yhteiskunnan ”äänettömien” ryhmien kanssa, joiden omaehtoinen ilmaisuvapaus on tukahdutettu. Tutkimuksen vaikuttavuus ja hyöty ratkaistaan toisin sanoen siinä, miten se on auttanut ihmisiä heidän käytännöllisissä ongelmissaan tai tiedostamaan entistä paremmin sen, mistä yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa elämässä on kysymys.

— uskoo kaikkien ihmisten tasa-arvoon, oikeuteen elää inhimillistä elämää ja kykyyn toimia maailman muuttamiseksi. Marginalisoidut tai sorretut ihmiset eivät ole pelastettavia raukkoja tai avun kohteita, jollaisina heitä usein kohdellaan, vaan arvokkaita yksilöitä, joilla on oma tahto ja jotka kykenevät muuttamaan todellisuutta (esim. Fine & Weis 1998, 31). Tutkijan ohjenuora on pitää tutkimuksen osallisia lähtökohtaisesti tasaarvoisina nostamatta itseään asiantuntijan jalustalle.

— yhdistää tutkijat ja toimijat kollektiiviseen toimintaan siten, että heidän roolinsa ja työnjakonsa ovat väljät: tutkijat toimivat (avustavat ja auttavat käytännön työssä) ja toimijat tutkivat (tekevät havaintoja, kirjaavat niitä ylös, tekevät haastatteluja). Erityisen vaikuttavaa tutkimus on silloin, kun tutkijat liittyvät yhteen, kuten emansipatorisessa politiikassakin: ”Emansipatorinen politiikka ei enää synny yksittäisen sosiaalisen toimijan aloitteena, vaan monien toimijoiden räjähdysalttiina yhdistelmänä.” (Žižek 2009, 92).

— on läpikotaisin poliittista. Jo se, minkä tutkimusaiheen tai näkökulman milloinkin valitsee, on poliittinen teko, kuten sekin, millaisiksi toimijoiksi tutkimuksen osalliset määrittelee. Tutkimus ei pyri peittämään lähtökohtiaan ja sitoumuksiaan neutraaliuden ja objektiivisuuden kaapuun. Julkinen sosiologi ei kuulu niihin olemassa olevan yhteiskunnallisen järjestyksen säilyttäjiin, jotka yksioikoisesti uskovat tutkimusmetodeihin ja välttelevät, normatiivisia kannanottoja painottaen, yhteiskunnallisen konsensuksen ja systeemien säätelyn välttämättömyyttä. Sen sijaan hän on muutoshakuinen ja korostaa kansalaisyhteiskunnan, riippumattomien yhteisöjen ja yhteiskunnallisen toiminnan tutkimusta ja tukemista sekä itseorganisoituneiden ja muutosvoimaisten ”autonomisten alueiden” kartoitusta.

— käyttää sellaisia käsitteitä, joita valtavirtatutkimuksessa on hyljeksitty, kuten työväenluokka, kapitalismi, sorto ja valtaeliitti. Ne ovat tärkeässä asemassa, kun toimitaan, puhutaan ja kirjoitetaan pelotta, suoraan ja todesti (Foucault 1983). Käsitteellisin välinein on mahdollista kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä ja luonnollistuneita asiantiloja, horjuttaa vallitsevia käsityksiä, tuoda esiin tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden esteitä, kyseenalaistaa ja tukea kyseenalaistamista, lisätä herkkyyttä sille, mitä ympärillä tapahtuu: kykyä havainnoida ja kääntää havainnot olennaisiksi tutkimuskysymyksiksi, puhuttelevaksi ja ravistelevaksi tutkimukseksi (ks. Biesta 2011, 43–44).

— on avoimen reflektiivistä ja siinä esitetään kriittisiä kysymyksiä myös julkiselle sosiologialle ja sen tekijälle. Tutkija pyrkii itsekriittisyyteen ja itsereflektivisyyteen. Hän reflektoi omaa arvomaailmaansa, sen perusteita ja muutoksia sekä tukee kanssatutkijoita ja muita tutkimuksen osallisia heidän omissa ja yhteisissä tiedostamisprosesseissaan. Hän on mahdollisimman tietoinen paikastaan ja asemastaan maailmassa ja yhteiskunnassa sekä osana tutkimuskohdettaan. Hän ihmettelee, kysyy ja kyseenalaistaa, ja on myös itse valmis muuttumaan.

— perustuu osallisten kokemukseen, eli tutkimuksessa on aina kysymys myös tutkijan välittömien kenttä- ja elämänkokemusten käyttämisestä, oikeastaan koko hänen elämänhistoriastaan tutkimuksen käyttöaineena. Tutkija laittaa itsensä likoon sekä elämänhistoriallisesti että toiminnallisesti.

— on käytännöllisyytensä, kokemuksellisuutensa ja yhteistoiminnallisuutensa vuoksi opinnollista, opettavaa ja kasvattavaa toimintaa. Opinnollisuus, opettavuus ja kasvattavuus tarkoittavat kaikkien osapuolten harjaantumista ajattelussa ja toiminnassa: jokainen osallinen on tasa-arvoinen toimija muiden kanssa. Jokainen voi yhdenvertaisesti oppia ja opettaa, vuoroin ottaa ja vuoroin antaa – kykyjensä ja tarpeiden mukaan.

— laajentaa kaiken kaikkiaan näköaloja siitä, mitä tutkimus on, mitä se voisi olla ja mitä sillä voidaan tehdä. Se haastaa perinteiset tieteenala- ja oppiainejaot ”keksimällä kompassin ja koordinaatit uudelleen” (Holmes 2007, 41) sekä mylläämällä tutkimuksen teon tavanomaiset ohjenuorat ja varmuudet. ”Maailma on poliittinen taistelukenttä, jossa yhteiskuntatieteenkin on valittava puolensa: työntääkö päänsä pensaaseen ja kuvitella olevansa puolueeton; asettuako yhden taistelevan osapuolen rinnalle; vai yrittääkö sovitella konfliktia, sovitella ja pitää ihmisyyden puolta. Yksityinen tutkija voi sanoa tieteelleen, että pysy sinä tässä, ymmärtäjänä ja sovittelijana, mutta minä ryntään taisteluun, puoleni valiten.” (Eskola 2009, 206.)