Julkisen sosiologian projekti/Kevään 2014 Mills-kurssi/Keskustelupaperit 15.05.2014

Mills kirjoittaa, kuinka tutkijayhteisön ihailtavimmat ajattelijat eivät erota työtään muusta elämästä, sillä he suhtautuvat molempiin aivan liian vakavasti tehdäkseen sellaisen erottelun, että he haluavat käyttää toisen rikastuttamiseen. Mills vielä jatkaa, kuinka useimmilla ihmisillä tällaisen eron tekeminen on tavallista, mikä Millsin mielestä voi johtua heidän työnsä sisällyksettömyydestä. Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ajatus siitä, kuinka yhteiskuntatiede ei voi ainakaan Millsin ajatuksia seuraillen olla ikinä kahdeksasta neljään päivätyö. Hän ei nosta esille, mitä tällaiset sisällyksettömät työt voisi olla, mutta voi helposti aistia Millsin oman mielipiteen tällaisia töitä kohtaan. Jokaisella yhteiskuntatieteilijällä on varmaan omaa kokemusta siitä, kuinka oppiala(t) voi mennä niin sanotusti ihnon alle. Esimerkiksi oma sosiologinen mielikuvitukseni ei tunnu olevan sammutettavissa. Kaikki mitä teen, värittyy sosiologisen ajatteluni kautta. En pidä tätä pahana, mutta välillä hieman raskaana.

Erityisesti kuluneet julkisen sosiologian kurssit ovat nostaneet esille näitä jatkuvan ajatustyön hyötyjä ja haittoja. On ilo keskustella ihmisten kanssa, jotka jaksavat yhtä perusteellisesti (ja vielä perusteellisemminkin) ajatella tiettyjä aihepiirien asioita ja keskustella niistä. Kun jokainen on tuonut vielä oman kokemusmaailmansa mukaan keskusteluihin, on syntynyt varsin rikkaita ajatusriihiä. On tullut koettua sellaisia kiinnittymisen tunteita akateemiseen maailmaan ja avartanut samalla todella paljon omia näkemyksiä. Syksyllä 2013 kun palasin yliopistolle tekemään gradua sillä mentaliteetilla, että nyt äkkiä ulos täältä, turhauduin kovasti tiettyihin yliopistoelämän konventioihin enkä jaksanut enää edes kyseenalaistaa niitä. Nyt olen tavallaan kokenut saavani työkaluja, joilla voin valjastaa akateemisen maailman ja erityisesti Tampereen yliopiston minua palvelevaksi tahoksi. Minä en palvele sitä, heitän alamaisen viitan pois harteiltani, vaan se saa palvella minua. Tämä saattaa kuulostaa mahtipontiselta, mutta kutsun sitä itse voimaantumiseksi (hymy). Pyrin siis säilyttämään tämän mentaliteetin ja palaamaan taas syksyllä 2014 kirkasotsaisesti jatkamaan siitä, mihin nyt jäin.

Tämän kurssin aikana olen pohtinut omaa sosiologi-identiteettiäni ja sitä, mitä olen opintojeni aikana oppinut. Olen oppinut tieteenalan sisältöä, klassikoita ja historiaa, kuten oletinkin yliopistossa oppivani. Matkan varrella mukaan on kuitenkin tarttunut myös sellaisia asioita, joita en opintojeni alussa ehkä osannut odottaa. Yliopistossa olen oppinut ajattelemaan, kirjoittamaan ja keskustelemaan, ja nämä asiat ovat mielestäni äärimmäisen tärkeitä taitoja myös opintojen jälkeen. En vielä tiedä, mitä teen valmistuttuani tai mihin tulen työllistymään, mutta tiedän täällä oppimieni taitojen olevan arvokkaita itsessäänkin.

Mills näkemyksen mukaan sosiologinen mielikuvitus on irroittamaton osa yksilön elämää ja voidaan nähdä yksilön "elämänkatsomukseksi". Ajatuksena tämä on hieno ja varmasti hyvinkin totta. Samalla se epäilemään omia kykyjäni tulla "todelliseksi yhteiskuntatieteilijäksi" (hah)..valitettavasti. Teen usein kyllä huomioita ja tulkintoja eri tapahtumista käyttämällä sosiologista mielikuvitusta, mutta koen tämän jäävän turhan laihaksi. Olen myös yrittänyt välillä tietoisesti laittaa sosiologin silmälasit silmilleni, mutta tämä lähestymistapa ei varsinkaan onnistu.. Olenkin hieman pohdiskellut, että minkä verran Millsin hahmottelemaan kykyä ajatella tai havainnoida voi lopulta opetella/opiskella. Tai onko nyt jo hieman liian myöhäistä. Tarvitaanko "luonnollista" uteliaisuutta/uteliasta luonteenpiirrettä? Nojoo, pääaineeni on sosiaalityö, joten suutari pysyköön lestissään, vai? :) ....

Myös ajatus siitä, että yhteiskuntatieteilijän työ ei voi, tai varsinkaan sen ei tule olla teknistä suorittamista, on tärkeä. Samalla Mills kuitenkin nostaa esiin erilaisten metodien tai kaavioiden käyttämisen ajattelun/päättelyn tukena. Näiden kautta erilaisen ajatus/havainto/kokemustiedon voi koota yhteen järjestelmällisesti ja tätä kautta saattaa avautua uusia huomioita ja oivalluksia. Silti pelkkä teknillisyys ei vie mihinkään. Ainakaan mihinkään sellaiseen yhteiskuntatieteeseen mitä Mills peräänkuuluttaa. Mikäli opiskelijat vain oppivat järjestelmän opit, ei mitään uutta pääse syntymään. Tämä ajatus on ajankohtainen, jopa ajankohtaisempi kuin Millsin aikaan, jos peilataan sitä tämän hetken korkeakouluopetukseen? Teknisyys ja metodit vaikuttavat olevan yhä keskeisemmässä asemassa. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, onhan niitä helpompi mitata eri suoritusmittareiden kautta. Ja tätä kautta syntyy yhteys yliopistojen rahoittamiseen...

Taisteleva tutkimus -teos lienee sisältävän varsin oivan annoksen Millsin henkeä? Päättelen näin, vaikka en teosta ole yhtä lukua enempää lukenut. Käsityöläisyys on mielestäni tärkeä ja esiin nostettava näkökulma. Yhteiskuntatieteilijällä tulisi olla tunneside tutkimukseensa, työhönsä. Lisäksi yhteiskuntatieteilijän tulee olla oma teoreetikkonsa eli aito intellektuelli. Kieltämättä tässä ajattelussa voi haiskahtaa hieman elitismi, mutta Mills tarkoittanee enemminkin jonkinlaista eklektikkoa, omanlaistaan käsityöläistä...

...lisäänpä vielä jotain...: Kurssin antia pohdittuani edelleen jäin miettimään etiikan ja moraalin yhteyttä julkiseen sosiologiaan. Mielestäni/muistaakseni Mills ei niissä osuuksissa joita luimme, korostanut erityisesti näitä tekijöitä. Tietenkin rivien välistä ne ovat pääteltävissä. Tätä kautta minulle syntyi myös ajatus filosofian tärkeydestä. Filosofisen pohdinnan merkitystä ei varmastikaan tulisi sivuuttaa ja tämä ajatus lienee sovellettavissa myös käsityöläisyyden ajatuksen kautta eli yhteiskuntatieteiden/sosiologian ei tule olla vain teknistä suorittamista. Tottakai myös filosofiassa voidaan ymmärtääkseni valua hyvinkin tekniseen ajatteluun, mutta silti näkisin, että esimerkiksi yhteiskuntafilosian tai etiikan opiskeleminen on tärkeää. Filosofia tuli mieleeni myös kun Mills kirjoitti ekletikoista. Jostain kumman syystä miellän filosofit usein eklektisiksi persooniksi, joilla on usein varsin paljon valtavirrasta poikkeava näkökulma eri asioihin. Mahdollisesti Millsin peräänkuuluttikin myös tämän tyyppistä ajattelua kirjoittaessaan esimerkiksi siitä kuinka opiskelijoille tulisi antaa tilaa keskustella ja pohtia vapaasti? Ehkä menee täysin huti, mutta mieleeni tuli myös Sokrates ja hänen dialogiset menetelmät kuten kätilöintimenetelmä. Jossain mielessä Sokrates auttoi kansalaisia näkemään "totuuden" heidän ympärillään keskustelun kautta. Hän sai ihmiset tutkimaan itseään ja ympäristöään ja tätä kautta tietoisemmiksi? Ehkä julkisella sosiologilla voisi olla jossain mielessä samantyyppinen lähestymistapa. Käydä avointa keskustelua ihmisten kanssa, nostaa heidän tietonsa esiin heille itselleen ja samalla julkisesti...