Julkisen sosiologian projekti/YKT200 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2021/Höppöset mieliquvittelee

9.9.2021 C.W. Mills, Intellektuaalinen ammattitaito

Ensimmäisenä kaikilta kauhun ajatuksia Millsin työskentelytavan kaikenkattavuudesta ja aikaavievyydestä. Toisaalta näimme, että Mills selkeästi rakasti työtään ja eli sitä kaikessa arjessaan ja olemisessaan, mitä pidimme osaltansa ihailtavana ja tavoiteltavana. Toisaalta taas tämä herätti kauhua rimasta omalle tulevaisuuden ammattitaidolle ja työlle. Mietimme arjen ja työn/opiskelun yhteensulautumista, ja onko se hyödyllistä vai aiheutuuko siitä ongelmia. Tuli esiin, että toisinaan opintojen teemojen pursuaminen kaikille elämänaluille tuntuu raskaalta. Toisaalta koimme myös, että yhteiskunnallisista asioista ja ilmiöistä aina kiinnostuneina ihmisinä opinnot helpottavat asioiden jäsentämistä ja ymmärtämistä antaen välineitä maailman käsittämiselle. Millsin kirjoitus nosti esiin ajatuksia meidän vastuustamme kerätä tietoa ja hioa omia taitojamme. Pohdimmekin opiskelua ja siihen suhtautumista: sen ei kuuluisi olla suorituskeskeistä selviytymistä, vaan itseä kehittävää ja ajattelua terästävää.

Esiin nousi kysymyksiä Millsin suhtautumisesta empiiriseen tutkimukseen ja pohdimme, mitä hän lausunnoillaan empiirisen tutkimuksen tärkeydestä tarkoitti esimerkiksi ilmaistessaan välttävänsä itse empiiristä työtä aina kun mahdollista ja että empiirinen tutkimus jää usein laihaksi ja kiinnostamattomaksi ja on ehkä sopivaa niille, jotka eivät pysty käsittämään yhteiskuntatieteen hankalampia kysymyksiä. Pohdimme, vähätteleekö Mills empiirisen tutkimuksen tärkeyttä. Keskustelimme omista tulkinnoistamme äskeisistä lauseista ja pohdimme kenttätyön ja ajattelun suhdetta: kumpi on tärkeämpää, vai onko toinen edes? Päädyimme siihen, että kaiken tutkimuksen takana on oltava ajattelua, eikä mikään empiirinen tutkimus luonnistu ilman sitä.

Keskustelimme Millsin kirjoitustavasta. Esiin nousi Millsin toisinaan kärkäs tapa esittää näkemyksiään, joka toisinaan myös huvitti lukijaa. Kehuimme Millsin kirjoitustaitoa ja pidimme tekstistä ja sen helppolukuisuudesta, sujuvuudesta, huumorista ja heittäytyvyydestä. Puhuimme myös Millsin kirjoituksessa keskustellusta tieteellisen tekstin vaikeaselkoisuudesta sekä omasta epävarmuudesta nuorena kirjoittajana tiedeyhteisössä. Pohdimme selkeän ja helposti luettavan tekstin tärkeyttä yhteiskunnallisesti sekä omissa opinnoissamme.

Mietimme myös tekstin ajankohtaisuutta ja kysyimme, onko siinä jotain mahdollisesti vanhentunutta. Koimme, että Millsin neuvot ja ohjeet ovat nykyhetkessäkin hyvin toimivia ja oivallisia. Neuvot koettiin hyödyllisiksi omaan kirjoittamiseen sekä oppimisen ja ajattelun kehittämiseen. Toisaalta pohdimme, että nykyajalla tilastoja ja taulukointeja on huomattavasti enemmän ja paremmin tarjolla kuin Millsin ajalla, ja hän esittääkin tekstissään muutaman kerran huomion aineistojen hankkimisen hankaluudesta.

Keskustelimme lyhyesti myös tieteen ja tiedon mahdollisesta kuivuudesta ja tylsyydestä verraten sitä Millsin korostamaan "leikkivään mieleen". Koimme Millsin näkemyksen helpottavaksi katsoen omia mahdollisuuksia tieteen, opiskelun ja kirjoittamisen parissa.

Mills kirjoitti myös keskustelujen ja keskustelemisen tärkeydestä. Tämä nousi tapaamisessamme esille. Pohdimme esimerkiksi, mitä olemme "menettäneet" tämän viimeisen opiskeluvuoden aikana, opiskellen lähinnä eristyksissä ilman keskusteluja ja vuorovaikutusta opinnoissa. Koimme keskustelun todella tärkeäksi osaksi ajattelun kehittämistä.

Lopuksi keskustelimme lyhyesti myös huomiosta kirjan "sosiologinen mielikuvitus" nimen luotaantyöntävyydestä. Ensimmäisellä luennollakin mainittiin, kuinka nimeksi olisi voinut valikoitua myös jokin toinen. Meidänkin tapaamisessamme tuli esiin, että nimi ei herättänyt mitään suurempaa mielenkiintoa tai innostusta kirjan lukemiseen.

23.9.2021 Édouard Louis, Ei enää Eddy

Tunnistimme tekstistä monia luokitteluja ja vastakohtia: miehet/naiset, nuoret/vanhat, uudet/vanhat, terve/sairas, suurkaupunki Pariisi verrattuna Eddyn lapsuuden pikkukaupunkiin, yhteiskuntaluokat, lihavuus/laihuus arvojärjestys sekä seksuaalisuuden mukaan luokittelu ja arvottaminen. Esimerkiksi perheessä vanhemmilla oli auktoriteetti ja valta Eddyyn, jota he komentelivat. Me ja he luokittelu näkyi kiusaajien ja kiusatun välisessä jaossa. Esimerkiski mielenkiintoisesti terveys ja sairaus näkyivät luokkasuhteissa ja -asemissa. Opiskellessaan Pariisissa Eddy valehteli kavereilleen, koska ei halunnut paljastaa, että hänen hampaitaan ei hoidettu lapsena, koska hammaslääkärillä käynti oli kallista.

Pohdimme myös erilaisia tekstissä esiintyviä valtasuhteita ja vallankäyttöä. Tekstissä näkyivät yhteiskuntaluokkien väliset valtasuhteet, perheen ja koulun valtadynamiikat, ihmisten ja eläinten väliset valtasuhteet sekä seksuaalisuuteen ja painoon liittyviä valtahierarkioita ja arvottamista. Vallankäytön muotoina tekstissä esiintyivät muun muassa väkivalta, kiusaaminen ja eläinten pahoinpitely. Tekstissä oli tunnistettavissa sekä suoraa että epäsuoraa vallankäyttöä. Valtasuhteet ja luokka-asemat vaikuttivat tekstin henkilöiden käyttäytymiseen. Tekstissä näkyi myös tiettyjä mielikuvia ja stereotypioita, joita työväenluokasta on. Henkilöiden puheessa näkyi heidän näkemyksensä omasta yhteiskuntaluokastaan ja sen suhteesta muihin luokkiin. Esimerkiksi Eddyn äiti tokaisee: "Me pienet ei kiinnosteta ketään, poroporvareita nyt ei ainaskaan."

Lähdimme paljon keskustelemaan kiusaamisesta. Vertasimme Eddyn kokemuksia muun muassa Koskelan murhan tapaukseen. Tämä herätteli meidät miettimään myös Suomen oikeusjärjestelmää ja sen oikeudenmukaisuutta. Pohdimme myös sitä, miten kiusattu reagoi kiusaamiseen. Väkivallan uhka ja kiusaaminen voivat jähmettää ja pitkään jatkuessaan yksilö ei välttämättä edes hae muutosta vaan hyväksyy tilanteen, josta muodostuu uusi normaali. Lisäksi paljon kiusaamisesta ja oppilaiden valtadynamiikasta jää pimentoon opettajilta ja vanhemmilta. Lisäksi mietimme, miten heikossa asemassa oleva tai sorretuksi itsensä kokeva käyttää valtaa vielä pienempää ja puolustuskyvyttömämpää kohtaan. Onko tämä tapa saada valta itselleen?

Mietimme myös, miten ihmisen luokkatausta vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä ja identiteettiinsä. Myöhemmin opiskellessaan Pariisissa Eddy piilotteli taustaansa. Hän joutui eräänlaiseen identiteetin ja oman aseman etsimisen tilaan. Vertasimme tätä identiteetin etsintää myös Millsin elämään. Pohdimme, miten ihminen saattaa luokkanousussa tai -laskussa joutua luopumaan osasta piirteistään sekä tietoisesti tai tiedostamattomasti tekemään valintoja sen suhteen, mitä kertoo taustastaan tai mitä asioita pitää osana elämäänsä.

2.10.21 Suvi Salmenniemi Kiinnittävät ja kuluttavat siteet ja Juha Suoranta ja Sanna Ryynänen Yksitoista teesiä (teoksessa Taisteleva tutkimuksessa, 2014)

Aluksi keskustelimme työuupumuksesta. Aiheesta uutisoidaan usein, vain ammattiryhmää vaihdetaan, esimerkiksi sairaanhoitajat tai opettajat. Koimme rankaksi ja masentavaksi sen kokemuksen, ettei omaa työtä voi tehdä hyvin tai eettisesti. Sitten aloimme keskustella työstä palautumisesta ja työkyvystä huolehtimisesta, johon liitimme myös 2000-luvulla alkaneet fitnesstrendit: salilla käymisestä on tullut odotus ja laihdutustuotteet ovat vain vaihtuneet proteiinituotteiksi. Terveydestä huolehtiminen kuuluu oman työkyvyn ylläpitämiseen, jonka takia sekä terveys- että ulkonäköihanteet seuraavat yksilöä työpaikalle asti. Keskustelimme terveestä kehosta ja sen kuvasta. Koemme, että nykyään terve tarkoittaa fyysisesti hyvännäköistä ja laihaa kehoa, ja tätä ulkonäköä havitellaan oikean terveydenkin uhalla. Terve keho näyttää jokaiselle erilaiselta, samoin epäterve keho. Laiha ei ole sama asia kuin terve.

Palasimme takaisin työuupumukseen, ja kerroimme peloistamme työhön liittyen. Monia painoivat ajatukset siitä, mitä työtä voisi tehdä palamatta loppuun, tai millä alalla palaisi vähiten loppuun. Tilanteen skaala oli meistä myös pelottavan suuri, sillä burnoutit ovat normaaleja tai jopa odotettuja, vaikka niiden sattuessa tilanteen tulee olla jo todella paha, todella pitkään. Meitä pelotti myös työkyvyttömyys, ja sen lisäksi vielä se, ettei työkyvyttömäksi joutuessa auteta tai yritetä korjata yhteiskunnan rakenteita, jotka siihen johtivat. Kaikki vastuu on yksilöllä, jonka tulisi myös korjata itsensä takaisin työkykyiseksi, että voisi olla osa yhteiskuntaa. Yksilön arvon perustuu tuotteliaisuudelle.

Kuuroille korville huutaminen korostui seuraavissa ajatuksissamme. Koimme, ettei työstä saisi valittaa, ellei aio lähteä, ja jos sitten monien “no vaihda sitten alaa” kommenttien jälkeen lähtee, seuraa järkytys. Meistä tuo kyseinen kommentti on myös rasittava, sillä jonkun pitää kuitenkin tehdä sitä työtä. Yhteiskunta ei toimi kokonaisuutena, jos mikään työpaikka jätetään täyttämättä. Vanhemmilta sukupolvilta ei myöskään heru empatiaa, heiltä voisi pikemminkin kuulla kommentteja kuten “nykynuoret eivät kestä oikeaa työtä.” Pohdimme tälle syytä, ja eräs vaihtoehto voisi olla heidän katkeroitumisensa siitä, ettei heidän aikanaan saanut valittaa työstä yhtään, vaikkei nykyäänkään saa valittaa paljoa enempää. Nykyään ongelmista puhutaan onneksi enemmän. Ylipäätään meistä tuntuu, etteivät ongelmat kiinnosta, jos ne eivät koske itseä.

Aloimme miettiä näiden ja muiden yhteiskunnan ongelmien ratkaisua, vastarintaa, yhteiskunnan muutosta. Koimme tavallisten ihmisten keinoksi kieltäytymisen, kuten lakot, ja akateemikoiden keinoksi tutkimisen ja tiedon levittämisen. Koimme kuitenkin, että vaikuttaminen on tasapainoilua raa´an totuuden ja kohteliaan lieventelyn välillä yleisöstä riippuen. Jos argumentit esittää kärjistettyinä ja ääriesimerkein, pahimmillaan tuottaa vain lisää ääriajattelua ja puolustusreaktion. Kuitenkaan käsitteitä ei saisi varoa tai asiaa pehmennellä eri termeillä, vaan asiat pitäisi kertoa realistisesti. Sanoihin tulee kummassakin tapauksessa kiinnittää huomiota, sillä vastaväittelijät saattavat tarttua mihin tahansa sanaan tai kielikuvaan ohjatakseen keskustelua muualle. Väittelijän tulee siis pystyä perustelemaan jokainen valintansa, kuten akateemikon tieteellistä tekstiä kirjoittaessa.

Seuraavaksi puhuimme tasa-arvosta ja toimijuudesta tutkimusasetelmassa yhdistellen taistelevan tutkimuksen teesejä näihin aiheisiin. Esimerkiksi antropologiassa ja etnografiassa tutkittavilla ei ole liiemmin toimijuutta, ja tutkija voi kokea valkoisen miehen vastuuta ja ylemmyyttä. Koemme, että tutkijana tulee tiedostaa omat lähtökohdat ja miten lähestyy tutkittavia, sekä kyseenalaistaa omia ajatuksia. Koemme tärkeäksi myös uskalluksen olla väärässä, ja tästä meille tuli mieleen kurssin vetäjien Juhan ja Ollin reflektointi kurssikirjasta, asian esiin tuominen ja toisen vaihtoehdon tarjoaminen. Meitä myös ihmetytti nykyajan ajatus, että mielipiteen muuttaminen on noloa, epävarmaa tai epäonnistumista. Meistä mielipiteen vaihtaminen näyttää, että ei ole lukittunut aiempaan mielipiteeseen vaan pystyy muuttamaan mieltään uuden tiedon valossa. Emme myöskään ottaisi tieteilijää vakavissaan, jos hän ei pystyisi muuttamaan mielipiteitään.

Lopuksi keskustelimme vielä nopeasti vieraantumisesta, ja siitä, kuinka käsite on pikkuhiljaa avautunut monien eri lähteiden pohjalta. Vaikka vieraantumisesta on puhuttu kauan, koimme sen silti ajankohtaiseksi. Varsinkin valittu teksti toi sitä moderniin kontekstiin, verrattuna vanhempiin klassikkoteoksiin.

7.10.21 Kaunokirjallisuuden käyttö yhteiskuntatutkimuksessa

Koimme artikkelin teeman kiinnostavaksi, ja mielestämme kaunokirjallisuuden käytön soveltaminen ja apuna käyttäminen tutkimuksessa tuo tutkimukseen uudenlaista vapautta. Keskustelimme siitä, kuinka leikkisyys ja avoimuus uusille ilmaisu- ja tutkimustavoille tekee ajatuksesta tutkimuksen tekemisestä mieleisempää. Olimme tekstin kanssa samaa mieltä siitä, että kaunokirjalliset tekstit voivat usein olla parempia kuvaamaan ihmisten ajatuksia ja asioiden merkityksiä kuin tieteelliset tekstit, ja jos kirjoitustapa on lähestyttävämpää, myös lukijalle tulee erilainen suhde tekstiin. Tämän lisäksi tutkimusten lukemisesta tulee usein helpompaa, jolloin lukijakunta ei välttämättä rajoitu vain alan jargonia osaaviin ihmisiin, ja kaunokirjallisuutta käyttävä tutkimus myös erottuu hyvin joukosta. Kaunokirjallisuutta käyttäessä tutkija on tietoinen siitä, että kirjoittaja "luo aina tarinan" myös tieteessä, sillä tiedekään ei ole koskaan objektiivista vaan ilmentää vain erilaisia tapoja tulkita todellisuutta.

Kauno- ja tiedekirjallisuuden hierarkkinen suhde on ainoa jota olemme tutkimuksissa nähneet, ja meille jäikin hieman epäselväksi, miten hierarkkisen ja tasavertaisen suhteen raja määritellään. Voivatko ne koskaan olla tutkimuksessa täysin tasavertaisia? Meitä mietitytti myös tulkinnallisuus kaunokirjallisuuden käytössä, sillä ei-tieteellistä tekstiä voi helpommin tulkita eri tavoin kuin tieteellistä tekstiä. Esimerkiksi runon tulkinnat voivat erota huomattavasti eri ihmisten välillä. Toisaalta tulkinnallisuus voi olla tietyissä tilanteissa myös etu. Tieteellisen tekstin tulisi kuitenkin mielestämme olla perusteltua ja perustelevaa, joten missä tutkimuksen vaiheissa kaunokirjallisuutta voisi huoletta käyttää ilmaisuun? Leikittelimme idealla siitä, kuinka pitkälle kaunokirjallisuuden käyttöä voidaan venyttää. Olisiko tieteellinen tutkimus enää tutkimusta (tai arvostettavaa) jos empiirinen aineisto esitettäisiin lasten runona?

Pidimme sanasta "mahdollisuudentaju" ja ymmärsimme sen mahdollisuutena muuttaa yhteiskunnan rakenteita sen sijasta, että ajatteltaisiin vain asioiden olevan kuin olevat. Mielestämme se ilmentää kysymystä siitä, voisimmeko vastaan tulevien yksittäisten ongelmien korjaamisen sijasta purkaa olemassa olevat rakenteet ja rakentaa ne takaisin parempina, ikään kuin palata ajassa ja kulkea reitin eri tavalla uudestaan.

21.10. Mielikuvituksen rikastaminen II: ääni ja kuva

Tätä ryhmätehtävää varten kaikki valitsivat oman äänen, joka oli heille jollain lailla tärkeä, puhutteli itseä tai muuten vain herätti ajatuksia.

Ääniksi olivat valikoituneet jalkapallopelin, bussin, puistossa kävelyn, viskuumasiinan, saunan sekä nukkumaanmenon äänimaisemat. Lisäksi tutustuimme lyhyesti MyNoice- äänisivuston nauhoitteeseen kahvilasta. Huomasimme heti, että sama ääni herätti usein erilaisia mielikuvia ja tuntemuksia, esimerkiksi kahvilan äänimaisema yhdistettiin tahoillaan kouluruokalaan, kun taas saunan äänten kohdalla pystyi kuvittelemaan eteensä kesäisen maiseman, vaikkapa suvun mökiltä, ja haistamaan nokisen saunan vihtoineen.

Ääni sosiaalisena ilmiönä näyttäytyi nauhotteissamme eri tavoin. Esimerkiksi jalkapallopelissä taustalla ihmiset huusivat ja tsemppasivat joukkueensa pelaajia, mutta saattaisivat pelin aikana myös haukkua tai buuata vastustajia. Ääni voisi siis pelissä olla erottava tekijä eri joukkueiden kannattajien tai pelaajien välillä, mutta yhdistävä samalla "puolella" olevien keskuudessa. Toisena ääripäänä koimme äänen esiintyvän saunassa sekä bussissa. Bussissa normina on olla hiljaa, eikä huutamista tai kovaan ääneen puhumista tai muunlaista toisten häiritsemistä katsota hyvällä. Saunaa puolestaan pidetään rauhoittumisen ja rentoutumisen paikkana. Myös sosiaaliselta kanssakäymiseltä odotetaan erilaista näissä paikoissa — saunassa keskustelun odotetaan olevan syvällisempää kuin vaikkapa bussikuskin kanssa keskustelu.

Äänen voluumitasoon liittyy myös monia tekijöitä. Esimerkiksi jalkapallopelissä on normaalia huutaa, kun taas arkipäiväisessä elämässä se ei ole sopivaa. Bussissa keskustelessa äänenvoluumi on usein matalampi tai hiljaisempi keskustellessa tuntemattoman kanssa, kun taas voluumi voi nousta ystävän kanssa puhuessa. Voluumitason normi voi kuitenkin rikkoutua, mikäli esimerkiksi bussissa joku esimerkiksi riitelee kovaäänisesti puhelimessa tai vaikkapa humalainen ihminen tulee sisälle. Myös vuorokaudenaika voi vaikuttaa siihen, minkä voluumitason kokee normaaliksi ja turvalliseksi. Päivällä vaikkapa puistossa tai metsässä muiden ihmisten aiheuttamat äänet tuntuvat turvallisilta, mutta illalla tai yöllä askeleet tai oksan rasahdus voivat kuulostaa uhkaavilta. Puisto tai metsä ei olekaan enää rauhallisuuden ja hiljaisuuden tyyssija, vaan paikka, jossa pitää kuulostella jokaista ääntä varuillaan.

Jokin ääni voi tuntua toiselle merkityksettömältä tai turhalta, mutta toiselle olla suureksi avuksi. Ääni voikin olla myös tasa-arvoistava tekijä. Esimerkiksi näkövammaisille ihmisille vaikkapa bussikortin leimauksesta tai liikennevalojen vaihtumisesta syntyvästä äänestä voi olla elintärkeä apu. Toista vaikkapa kynän napsuttaminen voi ärsyttää, mutta se saattaa auttaa esimerkiksi ADHD-ihmistä keskittymään.

Ääni ja sanat herättävät mielikuvia. Viskuumasiina-äänitteessä viskurikoneen rytmin lisäksi kuului vanhemman ihmisen murteista puhetta. Henkilön tietynlainen rento murteinen puhetapa ja hänen äänestään havaittava ikä sekä sanavalintansa loivat kuulijalle luotettavuutta ja mielikuvan siitä, että hän osaa asiansa viskurin kanssa. Äänitteen kautta saatava vaikutelma olisi voinut olla päinvastainen, mikäli puhujana olisi ollut nuorisoslangia käyttävä nuorehko ihminen.

Ääntä voi pitää myös jonkinlaisena kehoituksena. Esimerkiksi saunassa löylyn heitto on eräänlainen kehoitus rentoutumiseen, samoin kuin yhdessä äänitteessä kuultu peiton nahina ja valojen sammutus nukkumaan käydessä. Bussissa lipun leimaamisesta kuuluva ääni on kehoitus mennä istumaan paikalleen, ja esimerkiksi valmentajan huuto jalkapallokentällä voi olla kehoitus juosta vaihtopenkille. Viskurikoneesta kuuluvaa ääntä voi pitää merkkinä laitteen toimivuudesta ja kehoituksena jatkaa viljan lisäämistä tai kehoituksena siirtyä muiden tehtävien pariin laitteen yhä käydessä.

28.10.2021 Tunteilla on väliä

Artikkeli toi hyvin ilmi sen, että tutkija tekee tutkimusta koko persoonalla ja keholla. Mielestämme on hyvä, että käsitellään tunteita ja käydään läpi, että saa tuntea. On tärkeää tiedostaa tunteiden rooli eikä vähätellä sitä. Kuullut ja nähdyt asiat voivat aiheuttaa tunnekuormitusta. Mietimme myös, miten tutkijan rooli etäyttää, mikä voi helpottaa siinä, ettei tule myötätuntouupumusta.

Koemme, että tutkimuksesta ja tutkimuksen teosta tulee lähestyttävämpää, kun tutkija avaa siihen liittyviä tunteitaan. Tutkija on kuitenkin osa tutkimusta ja sen instrumentti.

Pidimme hyvänä huomiona artikkelissa sitä, että tunteet tuovat esiin kulttuurisia rajoja sekä yksilöiden ja yhteisöjen välisiä kipukohtia. Tunteet voivat kertoa jotain olennaista tutkimuskohteesta ja tutkijan asemasta. Tunteet eivät ole vain tutkimusta häiritsevä asia. Tutkijan on hyvä kysyä itseltään, että mistä johtuu, että jostain asiasta tulee negatiivinen tunne? Tämä on positiivinen tapa suhtauta tunteisiin.

Tunteet voivat olla rankkoja, mutta toisaalta tutkimuksen teko voi olla myös palkitsevaa ja synnyttää positiivisia tunteita.

Tunteiden käsittely on olennainen osa reflektiota. On avoimempaa, kun tutkija selittää tunteitaan. Tunteet kuitenkin voivat vaikuttaa esimerkiksi havainnointiin. Tutkijan tunteet vaikuttavat myös siihen, mistä näkökulmasta tutkija aihetta lähestyy.

Haluaisimme, että yliopisto-opinnoissa opetettaisiin, miten tulisi lähestyä tutkimuksen herättämiä tunteita ja miten tulisi kohdata esimerkiksi haastateltavien ihmisten tunteita. Olisi hyvä, että opinnoissa käsiteltäisiin erilaisia tutkimuksia, jotta nähtäisiin, että tutkimusta voi tehdä monen lailla ja siitä voi raportoida eri tavoin.

Kun kirjoitetaan tunteet auki se voi vaikuttaa lukijoihin. Tutkimuksen ei pitäisi pohjautua tunteisiin. Voiko jokin tutkimuskohde olla liian henkilökohtainen? Silloin ei välttämättä pysty havainnoimaan tutkimuskohdetta tarpeeksi laajasti ja objektiivisesti. Tämä on hyvä tiedostaa.

Voimme myös miettiä, miksi jotkut haluavat tehdä henkilökohtaista tutkimusta. Esimerkiksi transihmiset ovat tehneet hyvinkin henkilökohtaista transtutkimusta, millä on haluttu laajentaa medikaalista transihmisten tutkimusta, joka on ollut ulkopuolelta lähtöisin. Transihmiset ovat halunneet tuoda oman näkemyksensä ja laajentaa transtutkimuksen kenttää. Henkilökohtainen tutkimus on vastannut johonkin tarpeeseen akateemisessa maailmassa. Mielestämme tarvitaan sekä tutkimusta, joka on sisäpiirin tekemää, että tutkimusta, joka tulee ulkopuolelta.

Toisaalta jotkut eivät välttämättä pidä uskottavana tutkimusta, jossa tutkija laittaa itsensä likoon ja avaa tunteitaan tai esimerkiksi käyttää sellaisia kerronnan keinoja tai tyylejä, jotka eivät ole konventionaalisia.