Julkisen sosiologian projekti/YKT200 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2021/Lenin ja pikku kisut ;)

Viikkotehtävä 1

Viikkotehtävänä on tätä kertaa varten keskustella ryhmässä C. W. Millsin (2015) tekstistä Intellektuaalinen ammattitaito [1] (teoksessa Mills: Sosiologinen mielikuvitus. Helsinki: Gaudeamus).

Mitä sosiologinen mielikuvitus tarkoittaa? Sosiologinen mielikuvitus on mielestämme sitä, että ajatellaan boksin ulkopuolelta. Oleellisesti siihen liittyy oman henkilökohtaisen elämän hahmottaminen ja liittäminen osaksi laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Vaikka kaikkia yhteiskunnallisia ilmiöitä ei tutkita, ne ovat kaikki jollain tapaa yhteydessä toisiinsa. Toimme esiin myös sen, että sosiologiselle mielikuvitukselle on tärkeää hahmottaa kokonaisuuksia myös oman tutkimusalueen ulkopuolelta. Sosiologinen mielikuvitus on sitä, että pystyy vaihtamaan näkökulmaa tieteenalojen välillä: samaa ilmiötä voi tarkastella esimerkiksi psykologian tai kasvatustieteiden näkökulmasta. Tutkimusongelmaan ei saa jumittua: pienen kylän tutkimusta voi ajatella myös siitä näkökulmasta, että siellä asuisi kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Millainen on hyvä yhteiskuntatieteilijä? Mills esittää tekstissään, että tutkimuksessa tulisi välttää joustamattomia ajattelutapoja ja toimintamalleja – hyvä yhteiskuntatutkija on joustava. Artikkeli aiheutti meissä kuitenkin ahdistusta siksi, että jatkuvasti pitäisi tehdä muistiinpanoja ja työstää eteenpäin tutkimuksia. Milloin yhteiskuntatieteilijä elää? Toisaalta yhteiskuntatieteilijät usein ovat kiinnostuneet samoista asioista arkielämässään kuin tutkimuksessaan. Yhteiskuntatieteilijöillä pitää olla intohimoa ja henkilökohtaista intressiä työhön ja tutkimukseen – mediaanipalkat ovat alhaiset, joten rahan takia tälle alalle tuskin kukaan tulee. Yhteiskuntatieteilijältä vaaditaan joustavuutta ja kiinnittymistä alaan myös vapaa-ajalla. Jokainen meistä rakentaa itse oman tutkintonsa sisällön omien mielenkiinnonkohteidensa mukaan.

Kritiikkiä tekstistä Kritisoimme artikkelia vaikealukuisuudesta- mielestämme etenkin Millsin omat muistiinpanot olivat epäselkeitä. Millsin loppukokooma siitä, että meidän pitäisi irtautua akateemisesta kirjoitustyylistä ja tuoda tutkimusta helpommin lähestyttäväksi myös ei-tutkijoille ja ei-korkeakoulutetuille oli ristiriidassa hänen oman kirjoitustyylinsä kanssa – valitettavasti Mills siis itse epäonnistui tavoitteessaan. Pohdimme myös sitä, paljonko käännöksellä on vaikutusta tähän epäselkeyteen ja ristiriitaisuuteen, sillä etenkin lauserakenteet olivat paikoittain kummallisia. Ristiriitaisuus ja paradoksaalisuus näkyy myös siinä, että alussa kirjoitettiin siitä, että mikä on oikeaa yhteiskuntatutkimusta ja mikä ei – lopussa hän kuitenkin sanoi, että ei saa kuunnella kenenkään mielipiteitä, vaan tehdä tutkimusta omista lähtökohdista. Pohdimme myös ristiriitaisuutta sen välillä, että Mills toteaa, että omaa kokemusta tulee käyttää kaikessa tutkimuksessa ja samaan aikaan tarkastella asioita objektiivisesti. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että Millsin esiintuoma objektiivinen tarkastelu koskee vain tutkimuskenttää, eikä omia kokemuksia.

Maininta siitä, että empiirinen tutkimus on ”välttämätön paha” kertoo paljon ajallisesta kontekstista ja siitä, että empiirisellä tutkimuksella on paljon näkyvyyttä. Pohdimme tässä sitä, että yhteiskuntatutkimuksessa ei usein tehdä kvantitatiivista tutkimusta, vaikka se olisi tällä alalla välttämätöntä muutosten aikaansaamiseksi. Empiiristä tutkimusta tehdessä olisi syytä syventää empiriaa ja keksiä aitoja ratkaisuja ja jatkotutkimusta, eikä pelkästään todeta, että on olemassa ongelma.

Mitä sosiologia on? Pohdimme keskustelussa myös sosiologian määritelmää. Mitä se tutkii? Vaikka olemme tutustuneet sosiologiasta kertovaan kirjallisuuteen, emme ole täysin varmoja, mitä se on. Tulimme siihen tulokseen, että sosiologiassa voi keskittyä mihin tahansa ilmiöön, joka on liitettävissä yhteiskuntaan.

Tärkeimmät opit tekstistä Tekstissä oli myös paljon tärkeitä pointteja. Asioiden laaja-alainen tarkastelu, objektiivinen tarkastelu ja historiallinen konteksti on asioita, joita meidän tulisi muistaa. Oman mielikuvituksen parantamiseen hyvänä keinona jäi keskustelu toisten kanssa – oli kyseessä sitten ystävät, tutkimuskohteet tai tutkimuskohteiden läheiset henkilöt. Keskustelu ja ajatusten jakaminen kasvattaa omaa älyllistä pääomaa. Opintojen kannalta hyvänä nostona toimme esiin sen, että huono kirja opettaa enemmän kuin hyvä kirja. Hyvä kirja saattaa ”kompata” omia mielipiteitä liikaa, kun taas huono kirja haastaa omia ajatusmalleja.

Mielestämme Millsin opetuksia voisi muovata etenkin siltä osin, että yhteiskuntatutkijan pitää kuunnella henkisiä voimavarojaan – aina ei tarvitse analysoida ympäröivää maailmaa, vaan välillä voi vain elää siinä. On hyväksyttävää ylläpitää erilaisia rooleja – sinun ei tarvitse olla pelkästään yhteiskuntatieteilijä. Keskustelimme myös siitä, minkälaisia stereotypioita yhteiskuntatieteilijöihin liittyy. Millsin muistiinpanoista tuli esiin, että tutkimustyö vaatisi apukäsiä, mutta apukädet tekevät kaikesta vaikeampaa. Ryhmämme mielestä yhteiskuntatieteilijän stereotypia vastaa juuri tätä: yksinäinen tutkija pölyisessä ja pimeässä kellarissa, joka tulee välillä päivänvaloon tutkimaan ihmisiä. Marxillakin oli paiseita, koska hän unohti käydä suihkussa…

Viikkotehtävä 3.

Miten valta ja luokittelu(t) tulevat esiin Édouard Louis’n romaanin Ei enää Eddy (2019) ensimmäisessä luvussa ”Kohtaaminen”.

Romaanikatkelmassa luokittelut ja valta ilmenivät usein eri tavoin. Luvussa kuvataan päähenkilön kohtaamaa fyysistä väkivaltaa koulun käytävällä. Tässä yhteydessä fyysisen voiman mukanaan tuoma valta käy ilmi mitä selkeimmin.

Kouluväkivaltaan liittyy myös seksuaalisuuden valta ja siihen olennaisesti teoksen kulttuurisessa kontekstissa liittyvä heteroseksuaalisuuden hegemoninen asema. Päähenkilöä pieksevät pojat kutsuvat päähenkilöä sanalla Bellegueule – Söpöliini. Tällä viitataan paitsi teoksen päähenkilön hoikkarakenteiseen ja siten yhteisön kauneusihanteiden vastaiseen ruumiiseen, myös ajatukseen hänestä homoseksuaalina – valtahierarkiassa alempiarvoisena. Kiusaajien tekemä päähenkilön luokittelu homoseksuaaliksi tietämättä hänen todellista seksuaalista suuntautumistaan on myös merkittävä vallankäytön muoto. On toki olennaista huomata, etteivät päähenkilön kiusaajat ole missään tapauksessa kouluyhteisönkään valtahierarkian huipulla. Huipulla ovat koulun aikuiset, opettajat ja rehtori, joiden muualla olemisen johdosta kiusaajien toteuttama väkivalta mahdollistuu.

Toinen olennainen fyysisen voiman, ja myös sukupuolen, mukanaan tuoman vallan ilmentymä on kuvaus päähenkilön isästä tappelemassa baarin edustalla. Tilanteessa vieraat miehet olivat katsoneet päähenkilön äitiä liian kauan, jolloin isä oli tulistunut näille. Kohtauksessa tulee ilmi perheen vanhempien sisäinen, yhteiskunnallisesti laajemminkin ilmenevä valtaero, jossa miehen tehtävä on puolustaa vaimoa ja ikään kuin omistaa hänet. Omistamisesta kertoo viittaus äitiin ”mun muijana”.

Olennaisena tekstikatkelmasta käy ilmi myös luokittelu eri lajeihin – eläimiin ja ihmisiin – ja näiden välinen valtaero. Tekstissä kuvataan raa’asti, miten päähenkilön isä tappaa perheen kissan saaman pentueen pieksemällä niitä muovikassissa katukiveystä vasten. Heti tämän jälkeen ihmisen hegemonista valta-asemaa korostetaan edelleen kuvaamalla, miten isä juo teurastamansa possun tuoretta verta. Tätä voidaan pitää myös laajempana kuvauksena yhteiskunnasta, jossa ihmisen ja eläimen väliset valtaerot ovat merkittävät. Esimerkkinä tällaisesta yhteiskunnasta toimii voisi ranskalaisen 1900-luvun pikkukylän sijaan toimia varsin hyvin myös suomalainen nyky-yhteiskuntamme.

Toisaalta luvusta välittyy myös laajempi yhteiskunnallinen konteksti, jossa kylän perheet ja lapset eivät tosiaankaan olleet valtahierarkiassa korkealla. Kuvaus siitä, miten ”hammaslääkärillä käyminen oli liian kallista, ja viime kädessä rahapula aina ohjaili valintoja” kertoo kylän pienituloisuudesta ja matalaluokkaisuudesta. On olennaista huomata, että vaikka valtahierarkian ilmenemismuodot kylän sisällä ovat räikeät, ovat kyläläiset laajemmalta yhteiskunnalliselta asemaltaan valtahierarkiassa matalalla.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana pidimme kuvausta laajemmasta yhteiskunnallisesta luokkakysymyksestä. Tämä tulee ilmi etenkin kuvauksessa keskusteluista päähenkilön ja hänen Pariisilaisten opiskeluystäviensä kanssa. Päähenkilö selittää huonossa kunnossa olevia hampaitaan sillä, että hänen vanhempansa olivat ”boheemeja älykköjä”, vaikka todellisuudessa näin ei ollut. Varallisuus- ja luokkaerot, sekä toisaalta myös älyllisen pääoman erot, tuottivat selvästikin päähenkilölle häpeää, jota tämä peitteli valehtelemalla ystävilleen.

Viikkotehtävä 4

Suorannan ja Ryynäsen tekstissä ajatuksia heräsi erityisesti taistelevan tutkimuksen käsitteestä, etenkin poliittisuuden kannalta. Pohdimme miten tutkimus ja poliittisuus nivoutuvat yhteen. Jo tutkimuskysymyksen esittäminen ja käyttäminen on poliittista: mitä asioita halutaan nostaa jalustalle ja keille halutaan antaa ääni julkisessa keskustelussa. Esim. Tampereen yliopisto pyrkii ylläpitämään jonkinlaista epäpoliittisuuden ilmapiiriä, mitä todellisuudessa ei ole (Elokapinan julisteiden poistaminen tuoreena esimerkkinä). Neutraaliuus voidaan myös mielestämme nähdä poliittisena.

Salmenniemen teksti samaistutti erityisesti sen osalta, että tekstissä esitelty ”hyvinvointipöhinä” liittyi lähinnä siihen, miten yksilö työssään voi suoriutua tehokkaammin. Ikään kuin voimavaroja kerättäisiin ainoastaan työtä varten. Vieraantumisen käsite koettiin ryhmässämme oleelliseksi, kun työstä tulee elämän voimavarojen keskiö. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysaloilla kenties vieraantuminen monien alanvaihtajien kohdalla on kiteytynyt siihen pisteeseen, että ihminen ymmärtää vieraantuneensa. Työtä mainostetaan merkityksellisenä ”tee työtä jolla on merkitystä” -fraasein. Kenties tärkeintä olisi se, että ihmiset löytäisivät työstään merkitystä itselleen. Keskustelussa työn merkityksellisyydestä nousi esiin Hesburgerin viimeaikaiset työntekijöiden oloja koskevat kohut. Esiin nousi Hesburgerin johdon ilmaus siitä, kuinka ”heseläiset ovat yhtä suurta perhettä”. Analysoimme tätä perhe-ilmausta juurikin eräänlaisena retorisena keinona luoda jonkinlaista syvempää merkitystä työyhteisölle, sekä sitouttaa ihmisiä työhönsä. Lisäksi koimme termin velvoittavana (”quilt trip”). Minimipalkkaisen pikaravintolaketjun mahtipontinen retoriikka herätti kysymyksiä mm siitä, voitaisiinko työhön suhtautua jenkkityylisten unelmallisten mielikuvien sijaan rehellisesti ”vain työnä”.

Pureuduimme tarkemmin myös siihen, miten ihmisten voimavaroja ohjataan työhön. Jos esimerkiksi työelämässä esiintyy hankaluuksia, nähdään ne usein lähtökohtaisesti yksilön kautta. Ongelmat sitoutuvat yksilöön, ratkaisuja etsitään yksilön omista ratkaisuista ja elämäntavasta. Esimerkiksi työterveydessä huomiota ei kiinnitetä itse työhön liittyviin ongelmiin ja rakenteisiin. Yksi ryhmäläisistämme totesikin ”Ihmisen tulee sopia nykykulttuurissa työpaikkaan, jolloin työntekijät joutuvat joustamaan, eikä työpaikka puolestaan tule vastaan lainkaan”. Muutokseen tarvitaan kenties kollektiivisuutta. Voiko tosin nyky matalapalkka-aloilla vallitseva hajanaisuus ja pirstaleisuus tehdä siitä mahdotonta?

Viikkotehtävä 5

Kirjallisuuden suhde yhteiskuntaan ja tutkimukseen Aluksi lähdimme ryhmänä pohtimaan kaunokirjallisuuden käyttämistä yhteiskuntatieteen välineenä. Vaikka kirja olisi täyttä fiktiota, niin sitä ei voi väistää että kirjailija kirjoittaa sitä tietynlaisessa yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Kukaan ei elä tyhjiössä, ja omat henkilökohtaiset ajatukset, kokemukset ja suhde ympäröivään maailmaan valuvat väistämättä kirjan sivuille. Ei ole olemassa originellia ajattelua, vaan kaikki liittyy jollain tavalla ympäröivään yhteiskuntaan. Kuitenkin, vaikka kaunokirjallisuus voi olla representaatio ympäröivästä maailmasta, pitää ottaa huomioon että sitä ei pidä ajatella absoluuttisena totuutena (vaikka toki joskus kirjailijoiden tekstejä voi lainata suoraan). Sanonta “hyvä renki, huono isäntä” sopii hyvin kuvaamaan kaunokirjallisuuden ja tutkimuksen välistä suhdetta. Kaunokirjallisuus voi olla hyvä apuväline tutkimuksen tekemiseen, mutta proosan maailma on täysin erilaista ja on tärkeää pystyä näkemään erot ja samankaltaisuudet sen ja tämän maailman välillä.

Mitä tutkimus on? Pohdinnoistamme kaunokirjallisuuden suhteesta tutkimukseen päädyimme pohtimaan itse tutkimusta. On ongelmallista, jos tutkimus-käsitettä käytetään synonyymina tutkimuksellisuudelle. Erityisesti koronapandemian aikana on yleistynyt puhe “oman tutkimuksen tekemisestä” esimerkiksi liittyen koronavirusrokotteisiin. Tiedon etsimisessä ei ole mitään moitittavaa, mutta monet tuntuvat rinnastavan tutkimuksen tekemisen muutaman YouTube-videon katseluun ja Facebookin kommenttikenttien selailuun. Tutkimukseen suhtaudutaan eri tieteenaloilla eri tavoilla - esimerkiksi lääketieteelliset ja yhteiskuntatieteelliset tutkimukset eroavat toisistaan metodeista lähtien. Tutkimuksia yhdistää kuitenkin tutkimuksen perimmäinen tarkoitus: etsiä tieteellisin menetelmin tietoa asiasta X. Tässä mielessä tutkimuksen käsitteellä on oma portinvartijansa ja “do your own research” -diskurssi ei pääse portista sisään.

Kirjoittaminen, luovuus ja vastuu Yllätyimme siitä, miten monet klassikkoajattelijat ovat myös kirjoittaneet kaunokirjallisuutta. Ajattelimme, että se selittää sillä, että tutkijoilta vaaditaan luonnollisesti kirjoitustaitoa, mutta myös mielikuvitusta. Yhteiskuntatieteen tutkimuksenaiheet ovat pitkälti tutkijan itsensä valittavissa ja aiheen valitseminen vaatii luovaa suhtautumista ympäröivään maailmaan. Esimerkiksi pysykologiassa jo kandit ja gradut usein tilataan ja opiskelijoilla on rajattu määrä aiheita, joista valita. Yhteiskuntatieteissä tutkimusten aiheet ideoidaan yleensä itse. Keskustelimme myös muista taidemuodoista ja niiden suhteesta yhteiskunnalliseen keskusteluun. Esimerkiksi Helsingissä on pyörinyt viime aikoina näytelmä, joka kertoo naisten asemasta Afganistanissa. Taide voi tuoda yhteiskunnalliset epäkohdat ja huomiot laajemman yleisön tietoon ja esimerkiksi näytelmä voi olla helpommin lähestyttävä, kuin pitkä tieteellinen artikkeli.

Käsittelimme myös kirjoittajan vastuuta. Kirjoittaminen toimii ikään kuin maailman luojana, se luo maailmasta tietynlaisen käsityksen. Kirjoittajalla on vahva valta siitä, kenet hän tekee näkyväksi ja kenet jättää ulkopuolelle. Historiankirjoissa esimerkiksi naiset ovat olleet pitkään näkymättömiä. On erityisen tärkeää tarkastella kriittisesti teosta lukiessa sitä, ketä siinä representoidaan ja ketä ei, kenet tarinaa ei kerrota. Viime aikoina yhteiskunnallisessa keskustelussa on käsitelty paljon intersektionaalisuutta ja sitä, kuka näkyy mediassa ja kuka ei.

Viikkotehtävä 6

Aluksi analysoimme Sanna Marinin omassa Instagram-profiilissaan jakamaa kuvaa, jossa hän on juuri saanut toisen koronarokoteannoksen. Kuvassa Sanna hymyilee leveästi laastari olkapäässään. Kuvatekstissä lukee "Toinen rokotus saatu" ja rokotteen jälkeistä fiilistä hypettäviä emojeita. Tykkäyksiä kuvalla on liki 93 000. Taustalla näkyy perinteinen suomalainen mökkimaisema ja Sannan tukka on rennosti auki. Tunnelma on kesäinen.

Tulkitsemme kuvan sanoman niin, että Suomen pääministeri käyttää omaa sosiaalisen median profiiliaan vaikuttamisen keinona pyrkimyksenään tuottaa rokotteen ottamisesta positiivinen mielikuva. Kuva lähettää sanoman, että rokotteen ottaminen kannattaa ja sen jälkeen olo on hohdokas ja voimaantunut. Vaikka Marin käyttää pääministerin näkyvää asemaa hyödyksi sanoman levittämisessä, voi kuvan silti tulkita kasuaalin asetelmansa vuoksi henkilökohtaisempana viestinä. Sanna Marin kannustaa rokottautumaan Sannana, ei nimenomaan Suomen pääministerinä.

Rokotekuvastot ovat yleistyneet voimakkaasti pandemia-aikana. Ihmisten henkilökohtaisista terveyttä koskevista päätöksistä on tullut poliittisia ja rokotteen ottaminen ei rajoitu ainoastaan omaan terveyteen, vaan kaikkien tulisi ottaa rokote koko yhteiskunnan suojaamiseksi. Näin ollen yksityinen on yleistä ja yksityisiin terveyspäätöksiin pyritään vaikuttamaan kansallisella tasolla. Yleisesti rokotekuvastot ovat pääsääntöisesti valkoisten, leveästi hymyilevien ihmisten valtaamia. Koska Marinin sosiaalisen median alustalla on niin laaja levikki, voi sen nähdäksemme lukea osaksi yleistä rokotekuvastoa. Kuvan kommenttikentässä esiintyy paljon kritiikkiä, johon Marin ei kuitenkaan ole reagoinut. Yksi ryhmäläisistä arvioi Marinin kuulokkeissa soivan Kristalin ja Uniikin Rahaa palaa.

Loppujen lopuksi totesimme ryhmäläisten kesken yksimielisesti kuvan olevan varsin itsestään selvä ja kurssin kontekstin huomioon ottaen aloimme kaipaamaan moniulotteisempaa kuvaa tarkasteltavaksi tehtävää varten. Siirryimmekin pohtimaan meemien merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Meemit toimivat satunnaisten nauruntuhahdusten lisäksi ehdottomasti yhteiskunnallisina kannanottoina, aikamme ilmentymänä ja ajankohtaisen tiedon lähteenä. Jaoimme ryhmäläisten kesken kokemuksen siitä, että monesti esimeriksi ajankohtaisista tapahtumista saa toisinaan Seitsemän uutisten sijaan kuulla ensimmäisen kerran meemien kautta.

Valitsimme läheisempää tarkastelua varten Instagramissa vaikuttavan Pikakahvimemegirlin tekemän meemikuvan. Kuvassa on sarjakuvatyylisesti kolme ruutua, joissa Audrey Hepburn liikkuu kirjastossa.

"Kiinnostaa ihmisyyden perimmäiset kysymykset. Vois lukea vähän filosofiaa"

"Mitä helee näähän on kaikki vaan jtn white dudeja"

Ruutuun astunut mies kysyy "Mitäs se tyttönen lukee?", johon Audrey vastaa: "Jotain aivan saatanan paskaa vuosisatoja kestänyttä rinkirunkkausta LOL"

Rinnastamme kuvan omaan opiskelijaelämäämme. Olemme kaikki tulleet yliopistoon oppimaan jotakin uutta, mikä suurimmaksi osaksi toteutuukin mallikkaasti. Samaan aikaan opiskelemme kuitenkin eniten sitä, mitä "kuolleet valkoiset miehet" ovat sanoneet aikoja sitten. Koemme ristiriitaiseksi sen, että uutta pitäisi oppia vain referoimalla vanhoja tekstejä. Vaikka historian tunteminen onkin ehdottoman tärkeää, huomaamme kuitenkin kaipaavamme tietoa 2000-luvun sosiologeista, erityisesti naisista.

Kuolleisiin valkoisiin miehiin keskittyminen tarjoaa vain kapean näkökulman sukupuolikysymyksiin ja samaistuttava representaatio uupuu kokonaan. Naisrepresentaation puutteen lisäksi esimerkiksi POC- ja queeräänet ovat olemattomia. Näemme kuolleisiin valkoisiin miehiin keskittymisen jatkamisen ongelmallisena ja kuten valitsemamme meemikin sen toteaa, "rinkirunkkauksena", joka pitää moninaiset näkökulmat ringin ulkopuolella ja kierrättää samoja vanhoja ajatuksia ringin sisäpuolella. Klassikkoajattelijat nousevat jatkuvasti esiin ja he ovat lunastaneet itselleen glorifioidun, kritiikistä vapaan aseman. Vanhaa teoriaa ei tietenkään tule hylätä tyystin, mutta sen rinnalle olisi tarpeen saada uusiakin tuulahduksia ja tilaa tulisi tehdä myös muille, kuin (kuolleille) valkoisille miehille.

Pikakahvimemegirl on tunnettu tyylistään käyttää kuvastossaan ikonisia popkulttuurin naishahmoja, jotka on esineellistetty esimerkiksi ulkonäkönsä vuoksi. Meemeissä naishahmot muutetaan voimahahmoiksi, jotka ottavat uuden roolin aktiivisina toimijoina passiivisena katseen kohteena olemisen sijasta. Tässäkin meemissä feminiinisyys on nostettu voimalliseen asemaan ja Audrey esimerkiksi ulkonäkönsä huolittelun sijasta haluaa perehtyä filosofiaan. Toisaalta naistyypilliseksi ja pinnalliseksi miellettyä kauneudenhoitoakaan ei vähätellä, vaan kauneus ja älykkyys esiintyvät samassa paketissa. Voimaannuttamisen lisäksi meemi ottaa huomioon sukupuolten välisen epätasa-arvon realiteetit, kun mieshahmo ilmestyy kuvaan vähättelemään Audreyn älykkyyttä.

Kuva tarjoaa paljon samaistumispintaa ja monet ryhmäläisistä voisivat kuvitella itsensä kuvaan Audreyn tilalle. Yleisesti ottaen Pikakahviemegirlin meemituotanto pyrkii muuttamaan meemikulttuuria. Se kritisoi patriarkaattia ja normalisoi tabuiksi miellettyjä aiheita ja ilmiöitä. Meemit tarjoavat mahdollisuuden jakaa turhautumista ja käsitellä vaikeitakin asioita huumorin kautta.

Kuvat: Sanna Marinin rokotekuva: https://www.instagram.com/p/CSWgJkct__c/ Pikakahvimemegirl: https://www.instagram.com/p/CU1zCUPoAnA/

Viikkotehtävä 7

Suopajärven ym. artikkeli tunteiden merkityksestä tutkimuksessa tuntui ryhmämme mielestä melko helpolta, jopa itsestään selvältä, vaikka tunteita tutkijan roolissa ja tutkimustyössä onkin hyvä analysoida kattavasti. Koimme omien tunteiden reflektoinnin varsin oleellisena, sillä tutkija ei voi jättää tunteitaan ja affekteja aiheuttajia ”hot spotteja” huomiotta ainoastaan omien preferenssien ja mukavuudenhalun vuoksi. Rajatuntemukset ja niiden lähtökohdat pitää tunnistaa, jotta tunteiden merkitys tutkimustyölle tunnistetaan. Toki henkilökohtaisia tunteita analysoimalla tutkimuksesta voi saada enemmänkin irti, onhan tutkimuksen yleisöllä myös tunteet: esimerkiksi taidekentällä tunteet näyttelevät varsin merkittävää roolia. Vaikka tutkijan rooli on usein kapea ja väritön, koimme tärkeäksi tunnistaa, että jokainen tutkija on oman roolinsa ohella elävä ihminen, ei kone. On siis luonnollista, että tunteilla on tutkimuksessa vahva merkitys. Onhan tutkija itsekin tunteellinen olento, joka on irrationaalinen ja liikuttuu. Objektiivisuus on kaikille tutkijoille luontaista. Nähdäksemme ei siis ole mahdollista, että tutkija verhoutuisi tutkittavan kohteen osalta epäpoliittisuuden kaapuun, sillä tutkijan omat mielipiteet, kokemukset ja lähtökohdat vaikuttavat jokaiseen yksittäiseen tutkimukseen. Artikkelissa tästä esimerkkinä nostettiin valta: Tutkija käyttää valtaa määrittelemällä, kenen jutut kiinnostaa, keitä ymmärtää ja kenen tarinat jää kuulematta. Tämän koimme kiinnostavaksi.

Artikkeli oli helposti ymmärrettävä ja muutaman ryhmäläisen mielestä jopa itsestään selvä. Aihe on noussut esiin melko usein, niin ystäväpiirimme keskusteluissa kuin myös aiemmilla kursseilla. Erään ryhmäläisen mielestä tämä ja muut eettiset tutkimusasiat kuuluvat maalaisjärjen piiriin. Useampi ryhmäläinen yllättyi hieman termistä ”myötätuntouupumus”, jota artikkelissa käytettiin etnografiasta puhuttaessa. Korvaamme se kuulosti kuitenkin hieman liikaa valkoisen pelastajan puheelta: etuoikeutetummat ihmiset ”auttavat” huono-osaisempia, vaikka auttaminen saattaa palvella ennemminkin juuri etuoikeutettuja ihmisiä ja näin ollen pitää yllä rasistisia stereotypioita.. Olisimme toivoneet ryhmätehtävään artikkelin lisäksi tukikysymyksiä, esimerkiksi ”Miten olet itse havainnut affektien vaikutusta opinnoissa tähän mennessä?” Pureuduimme näihin henkilökohtaisiin ajatuksiin kuitenkin kokoontumisen loppupuolella.

Juuri kokoontumispäivänä eräs ryhmäläinen havaitsikin, että hänen kroppansa ja naisena eläminen liitettiin syntyvyys- ja perhepolitiikkaa käsittelevällä luennolla synnytyskoneistoon ja syntyvyyden romahtamiseen. Syyllistäminen ja kehojen kontrolloiminen toi affekteja ryhmäläisessä esiin ja purimme näitä tunteita tapaamisessa. Koimme, että työ- ja perhe-elämästä pitäisi luennoilla puhua sukupuolineutraalisti kohdullisia syyllistämättä. Aiheellinen tunne-efekti sai ryhmäläisen kuitenkin ”liikkumaan”, minkä jälkeen hän päätyi kirjoittamaan esseen täysin erilaisesta näkökulmasta. Täten tunne saatiin käännettyä positiiviseksi voimaksi. Tunteellisuus ole heikkous, vaan pikemminkin voimavara. Myös edellisellä kerrala analysoimamme meemikuva, jossa konservatiivisuutta ja filosofian piirin kapeakatseisuutta kritisoitiin, voitiin mielestämme kääntää paremmaksi: voisiko vanhoillisuuden vierestä löytää myös jotain uutta?