Julkisen sosiologian projekti/YKT200 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2021/opsiskeluryhmä :)

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

9.9.2021 Opsiskeluryhmän keskustelu

C. W. Mills (2015) Intellektuaalinen ammattitaito (teoksessa Mills: Sosiologinen mielikuvitus. Helsinki: Gaudeamus).


"Tutkijat ei erota työtään vapaa-ajasta" Pohdimme ajatuksen synnyttämää ristiriitaa: Yleisen länsimaisen elämäntavan muutoksen myötä haastava ja ahdistava ajatus olla (ajatus)työssä 24/7. Teknologiankehitys, työkulttuurin ja elämäntavan muutos tuottanut psyykkistä pahoinvointia ja korostunutta tarvetta työ/vapaa-ajan erottamiselle. 1950-luvulla informaatiotulva on ollut eri tasolla, kuin nyt 2021. Viestinnän ja informaation määrä on nykyisellään sietämätön, ellei tutkija rauhoita psyyketään, ja opettele rajaamaan työskentelyään. 1950-luvulla ihmisten, ilmiöiden ja asioiden "tarkkailu" eri asia kuin 2021-luvulla, jossa pahoinvoinnin määrä silmien edessä hätkähdyttävä.

Sosiologista mielikuvitusta hyödyntäen Millsin puheet työ/vapaa-ajan erottamattomuudesta sekä työstä elämäntapana näyttäytyvät aikansa miessukupuolen tyypilliseltä etuoikeudelta. Se, että vaimo lopetti sosiologian opintonsa ja meni töihin Millsin uran vuoksi, antaa osviittaa Millsin osallisuudesta esimerkiksi kodin metatöihin tai panoksesta muihin elämänsä rooleihin.

"Irtisanoudu akateemisesta vaikealukuisesta proosasta" Pohdimme tarpeettoman vaikeaselkoisuuden pyrkimystä: Toisaalta vaatimuksena ymmärrys ammattitermien sisällöistä, kun kirjoitetaan toisille akateemikoille. Isojen sanojen käyttö linkittyy sisäänrakennettuun nähdäksemme nykyiseen instagram-, ja "wow"-kulttuuriin, jossa omaa statusta voi pyrkiä nostamaan kuulostaakseen uskottavalta. Tarve ottaa aina ilmiöihin kantaa = uusi status quo?

Pohdimme ristiriitaisuutta siinä, kenelle kirjoittaa? Tiede pyrkii lisäämään tietoa myös tavalliselle kansalaiselle ja olemaan saatavilla kaikille, joskin ammatillisuuden vaatiman sanaston puitteissa.

"Leikkisä asenne sanoja kohtaan". (Synonyymit, merkitykset, yleisyydet, väittämien purku ja kehittely, Millsin 1 tapa lisätä sosiologista mielikuvitusta). Pohdimme sanavalintoja, termien ristiriitaisuutta, asenteellisuus ja arvo-lataus. Millä perusteella valitsemme sanamme? Ja miksi? Tavalliselta ja normaaleilta tuntuvat sanat sisältävät usein valta-asetelmia ja normatiivisuuksia, esim. sana "transvestisuus". Onko vielä 2021 tarve nimetä (yleensä) miessukupuolisen henkilön pukeutuminen naisten vaatteisiin "ristiinpukeutumiseksi"? Esim. naisten housujen käyttöä ei tule kuuloonkaan nimetä vastaavasti. Asioiden kääntäminen toisinpäin luo perspektiivia yhteiskunnallisiin normatiivisuuksiin.

Pohdimme sosiaalista mielikuvitusta herätteleviä vinkkejä: hyviä muistutuksia, joskaan emme saaneet näistä uusia oppimiskokemuksia. Pohdimme, miksi luimme tämän artikkelin? Oliko yksi näkökulma juuri se, että näemme kulttuurin ja historian vaikutuksen ajatteluun.

Mielestämme sukupolvemme on oppinut ajattelemaan, haastamaan ajatuksiamme ja kyseenalaistamaan uskomuksiamme sekä kohtaamaamme tietoa. Keskustelimme ajattelumme persoonallisuudesta, henkilökohtaisuudesta ja kokemuksellisuudesta.


27.09. Valta ja yhteiskunnallinen luokittelu

Tekstissä valtasuhteet tulevat esiin monella eri tasolla.

Yhteiskunnallinen nokkimisjärjestys on selvää jo lapsena. Isot eivät leiki pienten kanssa. Sama asettelu tulee ilmi myös porvareiden ja työläisten suhteessa. Kokonaisuutena tekstissä on jatkuvasti läsnä vahva luokkatietoisuus.

Valtasuhteet ilmenevät myös luokkien sisällä. Kertoja kuvailee itseään luuviuluksi, poikkeamaksi ihaillusta. Laihuus ja pienuus leimaavat erilaiseksi – söpöliiniksi ja homoksi. Myöhemmin huonosti hoidetut hampaat paljastavat tulokkaaksi. Valtasuhteita on myös miesten ja naisten välillä naisten ollessa miesten omaisuutta. Söpöliini ja homo tässä tapauksessa viittaavat kohteen feminiinisyyteen ja ovat näin sukupuolittuneen vallan merkki. Luokittelua tapahtuu myös suhteessa ikään. Vanha nähdään taakkana, nuori aktiivisena osana yhteiskuntaa.

Valta ilmenee myös ihmisen suhteessa eläimiin. Ihminen ilmentää valtaa väkivallan kautta tappamalla ja kiduttamalla. Mielenkiintoista tässä suhteessa on se, että valta ilmenee pelkästään negatiivisten asioiden kautta, vaikka valtaa suhteessa eläimeen voidaan ilmentää myös positiivisella tavalla.

Teksti tuo hyvin esiin sen, että valtasuhteisiin sosiaalistutaan jo lapsena. Kertoja kuvailee lihottaneensa itseään, kyllästyttyään kommentointiin. Mukautuminen ja muuttuminen kiusaajien kaltaiseksi ei kuitenkaan poista väkivaltaa. Pohdimme ulkopuolisen uhkan periaatetta ja sitä, miten se ilmenee tekstissä. Eristämällä ’’erilainen’’ ryhmästä, ryhmä pönkittää omaa valta-asemaansa ja samalla tehostaa omaa ryhmäytymistään. Mietimme, onko tämä inhimillistä toimintaa vai jotain sellaista, mitä olemme tottuneet tekemään ajattelematta sen enempää sitä, mitä se tekee ryhmän ulkopuolelle jääville. Hiljaisuus suhteessa väkivaltaan oikeuttaa sen. Kun kukaan ei astu esiin puolustamaan väkivallan uhria, uhri ja tekijät tulkitsevat väkivallan oikeutetuksi. Erottaminen ryhmästä jatkuu hiljaisuuden kautta.

Pohdimme myös väkivallan aikana tapahtuvaa käytöstä. Uhrin puolustautumattomuus on heikkoutta. Pohdimme tätä suhteessa esimerkiksi raiskaustapauksiin, joissa uhrilta kysytään miksi et puolustautunut tai puolustautunut enemmän. Ikään kuin miksi annoit tämän tapahtua itsellesi. Väkivaltatilanteessa puolustautumisen välttäminen voi olla keino ehkäistä väkivaltaa muuttumasta henkeä uhkaavaksi. Uhri toimii oman henkiinjäämisvaistonsa varassa. Tämä ei aina tarkoita vastaan tappelua viimeiseen hengenvetoon. Kulttuurisesti väkivaltaan alistuminen nähdään heikkoutena, jota tulisi välttää.

Pohdimme myös koulukiusaamista ja sitä, miksi puhumme koulukiusaamisesta emmekä kouluväkivallasta. Koulukiusaaminen terminä on ’miedompi’ kuin kouluväkivalta. Kun koulukiusaamisesta ei ole lainsäädäntöä (vielä), vastuu kiusaamisen loppumisesta on uhrilla. Kiusaamiseen vaikuttaa myös ympäristö. Luoko ympäristö sellaiset olosuhteet, joissa kiusaaminen on mahdollista? Väkivalta on ollut yleisen järjestyksen ylläpidon väline vielä vähän aikaa sitten mm. kouluissa. Vaikka tässä on tapahtumassa murros, miten institutionaalisen väkivallan jäänteet näkyvät koulumaailmassa?


04.10. Mahdollisuudentaju ja mielikuvituksen politiikka

Kiinnittävät ja kuluttavat siteet

Olimme monessa asiassa kirjoittajan kanssa samaa mieltä, ja aihe oli mielestämme samaistuttava. Vaikka omia kokemuksia työuupumisesta ei välttämättä ole, niin ilmiö on selkeästi havaittavissa ympärillämme.

Niin kuin tekstissäkin todettiin, niin työuupumuksessa puhuttaessa keskitytään enemmän yksilöön ja seurauksiin, mutta ei uupumuksen syytekijöihin eli esimerkiksi työpaikkaan. Pohdimme, että saman asian voi huomata myös, kun puhutaan terveydestä yleisesti. Vaikka rakenteelliset tekijät voivat aiheuttaa terveydelle haittaa, niin silti rakenteista yli pääseminen jää lopulta yksilön omalle vastuulle.

Pohdimme myös ruumiin ja työnteon suhdetta. Osuva huomio tekstissä oli mielestämme etenkin se, että myös vapaa-aika omistetaan nykyään työhön valmistautumista varten. Aikaisemmin olemme ehkä ajatelleet rentoutumista työpäivän jälkeen enemmän "self care" rutiinina sen sijaan, että sekin olisi tapa, jolla ylläpidämme kykyämme olla mahdollisimman hyödyllinen yhteiskunnalle.

Keskustelimme työnantajan ja työntekijän suhteesta. Se, että työnantaja haluaa puuttua työntekijän yksityiselämään tai tarjota apua ongelmiin voidaan tulkita työntekijöiden hyvinvoinnista välittämiseksi, vaikka oikeasti työnantaja olisikin vain kiinnostunut työntekijän työkyvystä ja työntekijä nähdään pelkästään työkoneistona.

Pohdimme työn imua ja kuinka se näyttäytyykin kapitalismikontekstissa huonona asiana. Nykyään työhaastattelussa pitää antaa itsestään sellainen kuva, että on valmis omistamaan työlle kaikkensa. Pelkkä osaaminen ei riitä, vaan työn tulee olla osa omaa persoonaa. Asiakaspalvelutyö oli monelle meistä tuttua, joten keskustelimme myös asiakaspalvelijoiden oikeuksista. Voisiko asiakaspalvelijoille antaa mahdollisuuden ilmaista muutakin kuin ylipirteyttä? Muuttuisiko suhtautumisemme ja käytöksemme asiakaspalvelijoita kohtaan, jos korvaisimme palvelija sanan jollakin muulla? Pohdimme sitä, että monien pitää tyytyä täydellisen työntekijän rooliin, koska työpaikkaa ei ole varaa menettää. Pitää siis olla etuoikeutetussa asemassa, jotta pystyy taistelemaan vastaan.


Yksitoista teesiä

Teesit sopivat mielestämme hyvin Millsin ajatuksiin. Vaikka tekstissä korostettiinkin, että tutkimus on poliittista läpikotaisin, niin silti teeseistä välittyi meille enemmän vasemmistolainen kuin oikeistolainen ajattelutapa. Pohdimmekin, voiko tutkimusta tehdä oikeistolaisesta näkökulmasta, millaista se olisi, ja olisiko se yhtä voimakasta kuin vasemmistolaisesta näkökulmasta tehty tutkimus. Onko yhteiskuntakritiikki yleisestikin enemmän vasemmalle suuntautuvaa?

Pohdimme myös sitä, mihin koulutuksemme tähtää. Muodostuuko meille kaikille lopulta samanlaiset arvomaailmat? Tähän mennessä opiskelusta on jäänyt sellainen olo, että mitä enemmän opiskelemme, sitä enemmän suuntaudumme vasemmalle. Mietimme, onko vasemmistolaisuus jossakin määrin sisäänrakennettu normatiivisuus tutkinto-ohjelman sisällä. Voiko olla yhteiskuntatieteilijä, jos ei halua palvella jokaisen etua?

Keskustelimme teeseistä, jotka painottivat äänettömien ryhmien kanssa toimimista sekä kaikkien ihmisten samanlaista kohtelua. Sorrettuja ihmisiä ei tulisi nähdä vain avun kohteina, mutta silti esimerkiksi mediasta saa usein juuri tällaisen kuvan. Puhuimme nälkäpäiväkeräyksessä käytettävistä videomateriaaleista ja kuinka länsimaalaisilla ihmisillä on usein valkoisen pelastajan kompleksi, vaikka olemme syy köyhempien maiden huonoihin elinoloihin. "Pelastamme" ihmisiä kehittyvistä maista länsimaihin kouluttautumaan, mutta emme puutu oloihin tarpeeksi kotimaissa. Auttaminen on performatiivista.

Lopuksi mietimme, miten yksitoista teesiä näkyvät Salmenniemen puheenvuorossa, ja tulimme tulokseen, että tekstissä korostuivat etenkin yhteiskunnallisten ongelmien näkyväksi tekeminen sekä poliittisuus.


11.10 Mielikuvituksen rikastaminen I: fiktio

Taiteen ja yhteiskuntatutkimuksen suhde on lähtökohdiltaan hierarkkinen. Keskustelimme siitä, että vaikka taide voikin mennä välillä ”syvemmälle” kuin tutkimus ja kuvata ilmiöitä, joita tutkimuksessa ei vielä ole tuotu esille, tulee tutkimus aina viimeisenä. Vasta tutkimus paljastaa nämä ilmiöt ja perustelee niiden olemassaolon vahvistaen taiteen ja tieteen välistä hierarkiaa sekä paljastaen niiden arvojärjestykset. Toisaalta taiteen ja tieteen hierarkkisen suhteen voi ajatella toisin. Taide kuvaa aikansa yhteiskuntaa hyvinkin oivaltavalla tavalla, se kehittyy ajan mukana nopeasti ja se herättää ajatuksia suuressakin yleisössä. Taiteen kuvaamiin ilmiöihin onkin siis helppo tarttua sekä yleisön että tutkijan näkökulmasta. Taiteen voisikin siis ajatella antavan tieteelle suuntaa, näyttävän mitkä ongelmat ja kysymykset yhteiskunnassamme ovat ajankohtaisia.

Pohdimme taiteen ja toisaalta yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen monitulkintaisuutta. Taide on aina subjektiivista sen tulkinnoissa, joten objektiivisen tulkinnan tekeminen on oikeastaan mahdotonta, oli tulkitsija sitten taiteen kuluttaja tai tutkija. Toisaalta ajattelimme yhteiskuntatieteellisen tutkimuksenkin olevan omalla tavallaan aina ”subjektiivista”, sillä ilmiöiden absoluuttisen oikea tulkinta on oikeastaan mahdotonta. Tutkijalla on myös mahdollisuus rajata aihe ja tutkia ilmiöitä eri näkökulmista omien mielenkiintojen mukaan. Tämä määrää osaltaan sen mitä ilmiöstä nousee tutkimuksen kautta esiin.

Pohdimme myös kaunokirjallisuuden ja tutkimuksen suhdetta tutkimuksen tarinallisuuden ja tutkivan kirjoittamisen näkökulmasta. Keskustelimme tarinallisuuden lähestyttävyydestä ja ajattelimme tarinallisen tutkimuskirjallisuuden olevan hyvä keino päästä tieteelliseen maailmaan sisään etenkin aloittelevana opiskelijana. Akateemisen kielen ollessa vielä kehitysvaiheessa tarinallisuus luo tieteelliseen tekstiin mielenkiinnon lisäksi ymmärrettävyyttä ja lähestyttävyyttä verrattuna ”perinteiseen” tutkimuskirjallisuuteen, jota monesti leimaa kapulakielisyys. Toisaalta tarinallinen tutkimuskirjallisuus tuo tiedettä lähestyttävämmäksi myös akateemisen yhteisön ulkopuolisille ihmisille.

Näimme fiktion hyvänä tapana tuoda vaikuttavuutta tutkimuskirjallisuuteen ja tehdä ymmärrettävämmäksi yhteiskuntatieteellisen tekstin teoriaa tai tutkimuksen tuloksia. Kaunokirjallisuudella on myös mahdollisuus rikastaa käsitteitä ja tutkimusteoriaa tavalla, johon akateeminen kieli ei kykene. Keskustelimme mahdollisuudesta hyödyntää kaunokirjallisuutta ja kaunokirjallisia keinoja esimerkiksi taistelevassa tutkimuksessa. Jos taide kertoo samaa tarinaa yhteiskunnasta kuin tiede (mutta samaistuttavammin ja ymmärrettävämmin), voisiko sen hyödyntäminen tutkimuskirjallisuudessa ikään kuin tehokeinona tehdä tutkimuksestakin vaikuttavampaa.


25.10. Mielikuvituksen rikastaminen II: ääni ja kuva

Valittu ääni: https://www.youtube.com/watch?v=GQEhuVS7Wj8&t=52s (noin 50 ensimmäistä sekuntia)

Lähdimme heti keskustelemaan naisen äänestä, äänenkäytöstä ja siihen liittyvistä normeista. Äänimaisemaa etsimme tämän ajatuksen pohjalta. Löysimme videon, jossa naisoletettu ohikulkija ja tiukkojen aborttilakien puolesta puhuva/saarnaava miesoletettu käyvät keskustelua. Keskustelu itsessään ei liity aborttiin, vaan äänen käyttöön ja äänekkyyteen. Nainen tuo esille olevansa kyllästynyt saarnaajan jatkuvaan äänekkyyteen ja kiljuu kovaäänisesti ilmeisesti ollakseen saarnaajaa äänekkäämpi/demonstroidakseen kuinka ärsyttävää kovaäänisyys voi olla.

Kävimme läpi julkisen äänenkäytön sallittavuutta. Naisen kiljunta kadulla ihmisten edessä poikkeaa vallitsevista normeista ja on siksi jokseenkin hämmentävää. Mietimme ohikulkijoiden reaktioita: osa hurrasi ja osa vain katsoi oudosti ja käveli ohi. Ohikulkijoiden vaisut reaktiot mielestämme voimakkaaseen tilanteeseen tuntuivat jopa hieman vähätteleviltä. Pohdimme, että itse yhdistämme kiljumisen helposti jonkinlaiseen vaaratilanteeseen.

Keskustelimme siitä, että kiljuminen voi olla videon naiselle voimakkaan tunnereaktion ilmaisua tai jopa tapa päästä pois tilanteesta. Videolla nainen selkeästi ilmaisee, ettei halua kuunnella miehen puheita, mutta mies ei kuuntele häntä vaan jatkaa puhumista. Kiljuminen saattaa siis olla videon naisen tapa viedä mieheltä ääni. Keskustelimme myös naisten keskeyttämisestä ja päälle puhumisesta, jonka totesimme olevan huomattavasti yleisempää kuin miehen keskeyttäminen keskustelussa. Keskustelimme myös siitä, kuinka miesten kovaäänisyys on yhteiskunnassamme paljon sallittavampaa kuin naisten kovaäänisyys. Kovaääninen nainen nähdään helposti joko ärsyttävänä ämmänä tai jotenkin aggressiivisena, vaikka näin ei olisi.

Lisäksi esiin nousi omaksuttuun äänenkäytön normistoon liittyvät sukupolvierot. Vanhimmat ihmiset ryhmässämme muistelivat, että heidän lapsuudessaan yleistä oli ”lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua” -periaate, kun taas ryhmämme nuorimmat jäsenet eivät tunnistaneet omasta lapsuudestaan tällaista. Huomasimme, että henkilökohtaiset kokemuksemme äänenkäyttöön liittyen vaihtelivat ryhmässämme todella paljon. Osa ryhmäläisistämme kertoi olevansa kovaäänisiä ja joutuneensa ”kärsimään” siitä, kun taas toiset kertoivat joutuneensa työstämään äänenkäyttöään hiljaisuutensa vuoksi.

Viimeiseksi tiivistimme keskustelumme todeten, että äänenkäyttö pitää sisällään valtaa sekä neuvottelua vallankäytöstä ja siitä ketä kuunnellaan tai kuka ylipäänsä saa puhua.


01.11. Mielikuvituksen rikastaminen III: tunteiden sosiologia

Pidimme tekstiä ja tutkijan tunteiden käsittelyä virkistävänä. Pohdimme, että erityisesti yhteiskuntatieteissä tutkijan tunteet ovat tärkeitä. Kiinnitimme huomiota vaikeiden ja yllättävien tilanteiden aiheuttamiin tunteisiin tutkijassa, sillä olimme kiinnostuneita nimenomaan tärkeiden ja vaikeiden, ylipäätään tunteita herättävien asioiden tutkimisesta. Koimme tekstin hyödylliseksi ja koimme sen antavan ikään kuin luvan tunteille ja niiden käsittelemiselle, vaikka tutkijoina pyrkisimmekin objektiivisuuteen. Tutkijakin on ihminen.

Keskustelimme kehollisuudesta osana affektiivisuutta ja siitä, kuinka kehollisuus tuottaa tietoa, jota on vaikea sanoittaa. Esiin nousi se, kuinka tutkijan tavoite olla rationaalinen saattaa jopa edesauttaa tunteiden siirtymistä kehoon. Jäimme pohtimaan, miten kehollisuuden avaamista voisi lisätä tutkimusprosessiin. Sanattomien hetkien, kuten naurun tai hiljaisuuden, seuraamiseen tutkimuksessa tulisi mielestämme kiinnittää erityistä huomiota ja ennen kaikkea näille sanattomille hetkille tulisi antaa tilaa esimerkiksi haastattelussa. Ilmaan nousi myös kysymys siitä, mitkä käytännön välineet auttaisivat sanattomien hetkien sallimista, esimerkiksi helpottaisivat haastattelijaa sietämään hiljaisuutta.

Tartuimme ajatukseen siitä, että tunteet nähdään tiedeyhteisössä heikkoutena ja ikään kuin esteenä rationaalisuudelle. Tämä kuulosti mielestämme kummalliselta, sillä varsinkaan yhteiskuntatieteissä tunteita ei voida erottaa ihmisistä. Pohdimme tämän ajatuksen alkuperää ja mieleemme nousi ajatus tieteen historian miesvaltaisuudesta. Miehet nähdään rationaalisina tutkijoina ja naiset liian tunteellisina. Tämä on saattanut vaikuttaa siihen, mitä pidetään arvokkaana ja tärkeänä akateemisessa maailmassa. Pohdimme tilannetta, jossa tutkija antaa tunteidensa vaikuttaa tutkimukseen ja kysyy niiden herättämiä kysymyksiä. Uskoisimme tämän avaavan tutkimuksesta uusia näkökulmia ja rikastuttavan tutkimusta ylipäänsä tutkijan oman ammattitaidon kehityksen myötä.

Keskustelimme tunnekokemuksesta kentältä poistuttaessa. Tuntui itsestäänselvältä, että tunteet eivät jää kentälle. Vaikkei ajatus ollutkaan erityisen järisyttävä, pidimme sitä hyvänä muistutuksena ja erityisesti esimerkkitapauksen avulla kerrottuna asia konkretisoitui paremmin. Pohdimme tässä yhteydessä myös ihmisten erilaisuutta sekä eroa itse kokemisen ja lukemisen välillä.

Pohdimme tutkijan tunteiden roolia haastattelutilanteessa. Siteen luominen tutkijan ja haastateltavien välille voi olla luontevampaa, jos tutkija ei esittäydy kaukaisena haastattelijana vaan ilmaisee tunteitaan. Tutkijan tulisi olla tarpeeksi empaattinen ja lähestyttävä, mutta oman hyvinvointinsa kannalta (myötätuntouupumus) tarpeeksi etäinen. Keskusteluun nousi myös analyyttinen etäännytys, sillä tutkijan tunteet eivät saa myöskään vääristää tulkintoja.

Teksti sai meidät pohtimaan tutkimuksen mahdollisuuksia objektiivisuuteen vielä entistä kriittisemmin. Tutkijan tunteiden ohjaamat valinnat vaikuttavat siihen, mitä hän tutkii ja miten hän aiheensa rajaa. Tunteiden vahva vaikutus tutkimukseen herätti epämiellyttäviä tunteita nimenomaan yhdistettynä ajatukseen tutkimuksen objektiivisuudesta. Tutkija käyttää valtaa tehdessään rajauksia tutkimukseen, tämä valta ja rajauksiin vaikuttavat tunteet on tärkeä tiedostaa.