Julkisen sosiologian projekti/YKTA01 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2020/Vauhdikkaat mielikuvittelijat

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ryhmän jäsenet: Elina Mononen, Rafaella Kanelli, Ilona Jäntti, Mariel Jeskanen, Aura Tuliharju, Laura Berg

Ensimmäinen ryhmätehtävä 21.9.

“Viikko 2 Viikkotehtävänä on kehittää ryhmässä 2-3 koronaepidemia-aiheista yhteiskuntatieteellistä tutkimusongelmaa. Pohtikaa yhdessä myös sitä, miten näitä kysymyksiä voisi käytännössä tutkia? Mitä vaikeuksia näiden aiheiden tutkimuksessa voi olla? Ryhmätyön pohjaksi katselkaa keskustelu Pandemian hallinta: yksilön ja yhteiskunnan vastuu, jossa tiedekuntamme prof. Liisa Häikiö ja tutkija Lauri Lahikainen keskustelevat.”


1. Koronadenialismi vs. Asiantuntijatieto

  • Miten ja millaiset yhteiskunnalliset ilmiöt tai rakenteet aiheuttavat kielteistä suhtautumista lääketieteeseen ja koronaohjeistuksiin? Entä mitkä tekijät vaikuttavat taas positiiviseen suhtautumiseen asiantuntijoihin, siihen, että asiantuntijoihin luotetaan ensisijaisena tiedonlähteenä?
  • Esimerkkinä Maria Nordin: levittää valheellista lääketiedevastaista tietoa
  • Social Dilemma dokumenttidraama: ihmisillä on erilaiset etusivut Facebookissa. Henkilöt, jotka ovat liittyneet ryhmiin, joissa jaetaan tietoa salaliittoteorioista, oletettavasti lukevat Facebookin etusivulla myös koronavastaista sisältöä. Miten Facebook ja muut sosiaalisen median sivut ja algoritmit ovat vaikuttaneet koronan kieltämiseen tai vähättelyyn? Entä miten yksilön lähipiiri on vaikuttanut?
  • Asiantuntijavalta voi johtaa myös ns. Koronakyttäämiseen, josta oli puhetta Alustan videossa. Koronakyttäämisellä on kuitenkin pääasiassa positiivisia seurauksia, kuten Häikiö ja Lahikainen totesivat.
  • -> Panopticon ja itsevalvonta: vastuuntunto ja häpeä esim. terveydenhuollon kuormittamisesta johtaa siihen, että ihmiset itse vahtivat ja rajoittavat itseään, mikä on koronan tapauksessa hyvä asia. Onko itsehallinnalla toisaalta myös negatiivisia seurauksia? Mitä ne voisivat olla?
  • Vaikeuksia: Facebook ei anna tietoja -> saako yksilö itse antaa tietoja tai pääseekö niihin edes käsiksi
  • Kyselytutkimuksessa ei ihminen itse välttämättä osaa vastata siihen, miten häneen vaikutettu, koska vaikutus on tiedostamatonta.


2. Miten sukupuoli vaikuttaa ihmisen suhtautumiseen koronaa kohtaan? Onko sukupuolella vaikutusta korona-asenteisiin ja ohjeistusten noudattamiseen tai noudattamatta jättämiseen?

  • Kyselytutkimus ja tartuntatilastojen kartoitus: Tutkitaan, näkyykö sairastumisluvuissa ja tartunnoissa sukupuolijakaumaa ja samalla kartoitetaan eroja/yhtäläisyyksiä koronaan liittyvissä asenteissa esim. kuinka tarkasti tutkittava noudatti koronaohjeistuksia.
  • Ongelmana se, ettei välttämättä vastata todenmukaisesti -> esim. Ohjeistuksien noudattamatta jättäminen saattaa jälkeenpäin hävettää tai oman toiminnan objektiivinen arvioiminen tuottaa hankaluuksia
  • Koronaan sairastumiseen vaikuttavat monet tekijät, eikä mahdollisesta havaittavasta sukupuolijakaumasta voida vetää johtopäätöstä, että erot johtuisivat juuri sukupuolesta. Sama pätee oikeastaan myös korona-asenteisiin -> tässä olisi paljon taustamuuttujia huomioitavana
  • Sukupuolijakauman lisäksi on oleellista kiinnittää huomiota niihin taustatekijöihin, jotka selittävät sukupuolieroja tutkimustuloksista. Mistä mahdolliset sukupuolierot johtuvat? Onko tarpeellista kohdistaa toimia tiettyihin ryhmiin tai olla esimerkiksi tukemassa joidenkin toimintaa epidemiatilanteessa?


3. Millaisia avauksia hoivatyön tärkeydestä heräsi koronakriisin aikana ja sen jälkeen? Miten koronapandemia on vaikuttanut palkattoman työn ja hoivatyön kysyntään, arvostukseen ja jakautumiseen (esim. sukupuolten tai yhteiskuntaluokkien välillä)?

  • Näyttäisi, että kriisin alussa hoivatyötä tekevät saivat mediahuomiota, mutta esimerkiksi korvaukset ja sopimusneuvottelut eivät heijastelleet tätä.


4. Onko korona lisännyt yhteiskunnan polarisaatiota ja jakanut ihmisiä? Onko koronan vaikutus jaettuna sukupolvikokemuksena toisaalta myös yhdistänyt ihmisiä?

  • Ollut puhetta siitä, että nykyään puuttuu yhteinen sukupolvikokemus kun aiemmin esim. Sodat tms., nykyään globalisaatio, yksilöityminen ja some
  • -> koronan yhdistävä potentiaali?


5. Epävarmuus ja eriarvoisuus, haavoittuvuus

  • Koronaviruksen vaikutus haavoittuvuuteen sekä eriarvoisuuteen elämän eri osa-alueilla. Esimerkiksi työelämässä aiemmin olemassa ollut potentiaalinen eriarvoisuus realisoitunut pandemian myötä (esim. määräaikaiset- ja nollatuntisopimukset, kulttuuriala ja tapahtumienjärjestäjät, hoivatyö).
  • Virukset eivät tunne eroa rikkaiden ja köyhien välillä, mutta silti demografiset tekijät näkyvät selvästi siinä, kuka sairastuu, esimerkiksi siksi että on pakko käyttää julkisia kulkuvälineitä, asua ahtaasti tai on pakko mennä töihin, koska työtä ei voi tehdä etänä.
  • Etenkin kriisin alussa korostettiin etätyön tärkeyttä, mutta se herätti melko kiivasta keskustelua siitä, että kaikille se ei ole mahdollista. Esimerkiksi matkailu- ja ravintola-alalla työskentelevien elanto on ollut hyvin epävarmaa koko kriisin ajan, ja tukien saamisessa on välillä kestänyt kuukausia. Alaa ei arvosteta ja se on viruksen hallinnan kannalta riskiasemassa, joten alalla työskentelevien keskuudessa on tällä hetkellä paljon epävarmuutta ja vihaa. Lisäksi alalla mahdolliset konkurssit vaikuttaisivat merkittävästi koko Suomen talouteen ja sitä kautta mahdollisuuksiin rahoittaa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluja. Miten alaa voitaisi kehittää turvallisemmaksi ja sen piirissä työskenteleviä tukea?
  • Alustatalouden merkitys ja epävarmuus
  • -> sosiaaliturvan rooli ja tärkeys


6. Koronakriisin vaikutus lapsiin ja nuoriin? 90-luvun laman vaikutukset näkyvät vieläkin, miten voitaisi estää niiden toistuminen nyt? Tuolloin leikattiin nuorisopalveluista ja sosiaaliturvasta, ja perheiden taloudellinen ahdinko oli suurta konkurssiaallon vuoksi.


Toinen ryhmätehtävä 28.9.

Viikko 2

“Miten valta ja yhteiskunnallinen luokittelu näkyvät Eddyn tekstissä? Tutustukaa myös "Eriarvoisuuden tila Suomessa" -raporttiin (https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/2020/08/Eriarvoisuus2020_web2.pdf), jossa on tietoa esim. koulutuksen eriarvoisuudesta ja rasismista koulussa.”

Vallan teemat ja yhteiskunnallinen luokittelu ovat vahvasti esillä Edouard Louis’n romaanin Ei enää Eddy (2019) ensimmäisessä luvussa “Kohtaaminen”. Luvusta on löydettävissä myös esimerkkejä kaikista kolmesta Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020 –raportissa esitellyistä Göran Therbornin erittelemästä eriarvoisuuden muodosta.

Yhteiskunnallinen luokittelu näkyy tekstissä monilla tavoilla. Luokittelusta ja yhteiskuntaluokista puhutaan suoraan: esimerkiksi sivulla 13 kerrotaan Eddyn äidin kuvailleen työläisiä pieninä sanoen, että “Me pienet ei kiinnosteta ketään, poroporvareita nyt ei ainaskaan”. Myöhemmin tekstissä mainitaan myös “naureskeleva köyhälistön yksinkertaisuus” ja “työväenluokan luonnollisuus”. Luokittelu näkyy kuitenkin tekstissä myös muilla tavoilla. Therbornin resurssien ja elämänehtojen eriarvoisuutta ilmentävä työväenluokkaisuus ja köyhyys tulevat esiin muun muassa mahdollisuuksissa ja prioriteeteissa. “Rahapulasta” johtuva terveyden laiminlyönti kuvataan Eddyn yhteiskuntaluokalle tyypillisenä laaja-alaisena ilmiönä, johon sisältyy niin ylensyönti kuin hammashoidon puutteellisuus. Terveydenhuollon vaikea saavutettavuus ja kallis hinta johtavat terveysongelmien kasaantumiseen. Lopulta terveysongelmat näyttävät kirjan luvussa muodostuvan lähes identiteettitekijöiksi, joiden avulla samastutaan omaan yhteiskuntaluokkaan. Yhteiskuntaan ja yhteiskunnalliseen luokitteluun liittyvä eriarvoisuus heijastelee myös laajempia yhteiskunnallisia valta-asetelmia ja -suhteita. Pohdimmekin ravitsemuksen, päihdeongelmien, väkivallan ja rikollisuuden yhteyttä yhteiskuntaluokkiin ja terveyteen.

Valta ja sen eri ilmenemismuodot näkyvät Kohtaaminen-luvussa mielestämme kuitenkin voimakkaimmin eksistentiaalisen eriarvoisuuden kautta. Tekstissä Eddyn ihmisarvo kyseenalaistetaan sukupuoli-ilmaisun, oletetun seksuaalisen suuntautumisen ja ruumiin koon perusteella. Ihmisarvoa pyritään heikentämään etenkin väkivallan ja kielen avulla. Tekstissä annetaan myös viitteitä siitä, että “poroporvarit” kyseenalaistavat proletariaatin ihmisarvon. Eksistentiaalinen eriarvoisuus ja valta-asetelmat tulevat esiin myös maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kautta seksistisinä ja heteronormatiivisina sukupuolirooleina sekä homofobiana. Mieheydestä ja maskuliinisuudesta piirtyy aggressiivinen, isokokoinen ja hallitseva kuva, jonka oikeelliseen toteuttamiseen vaaditaan huonoa hygieniaa, väkivaltaista käyttäytymistä ja heteroseksuaalisuutta. Luvussa kuvataan esimerkiksi sitä, miten vaimolla ei ole valtaa lopettaa miehensä baaritappelua (saati osallistua siihen), mutta miehen miespuolisille ystäville se on velvollisuus. Näiden huomioiden pohjalta pohdimme luokan ja sukupuolen performointia ja uusintamista. Muistelimme muun muassa Judith Butlerin ajatuksia sekä Paul Willsin Learning to Labour (1977) (Koulunpenkiltä palkkatyöhön) -teosta.

Tärkeäksi vallankäytön välineeksi juuri eksistentiaalisen eriarvoisuuden näkökulmasta muodostuu mielestämme kielenkäyttö. Alentavilla sanoilla ja puhetavoilla (söpöliini, luuviulu jne.) luokitellaan ja leimataan ihmisiä sekä ihmisryhmiä. Arvottava kielenkäyttö paitsi erottaa “muut meistä” myös luo “meitä”. Kirjan luvussa Eddyn vanhemmat käyttävät valtaa kommentoimalla tämän ulkonäköä ja painoa. Myös kiusaajilla ja hiljaisilla sivustakatsojilla on valtaa: heillä on kyky saada aikaan vaikutus. Kiusaajien sanat saavat Eddyn lopulta muuttamaan itseään. Myös Eddylle itselleen itsensä muuttaminen on yritys saada valtaa ja hallintaa kontrolloimalla omaa ruumistaan; ensin kieltäytymällä “äidin ruuista” ja sitten lihottamalla itseään. Myös Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020 –raportin mukaan “ruumiin “normaalin” ja sosiaalisesti hyväksytyn koon määrittelyyn sisältyy paljon erilaista vallankäyttöä. -- Sillä, miten erikokoisista ruumiista puhutaan ja miten niitä kohdellaan, on merkitystä” (2020, 216). Kirjan luvussa pienuus ja laihuus yhdistyvät heikkouteen, naiseuteen ja homouteen isokokoisuuden ollessa ihailtavaa.

Keskustelimme lisäksi yhteiskuntaluokan periytymisestä ja sen yhteydestä mahdollisuuksien tasa-arvoon. Pohdimme sitä, millainen rooli koululla on yhteiskunnallista luokittelua ylläpitävänä instituutiona yhteiskuntaluokan periytymisessä ja valta-asetelmien ylläpitämisessä. Raportin mukaan mahdollisuuksien tasa-arvo on sitä heikompaa, mitä voimakkaampaa yhteiskuntaluokan periytyminen on (2020, 18). Periytymiseen liittyen pohdimme perhetaustojen ja huono-osaisuuden aiheuttamaa häpeää. Säilyykö huonommuuden tunne ja häpeä myös yksilön noustessa ylempään yhteiskuntaluokkaan?

Kirjuri: Aura Tuliharju


Kolmas ryhmätehtävä 2.10.

Viikko 3

Ryhmätehtävänä on lukea Suvi Salmenniemen teksti “Sosiologinen mielikuvitus ja toivon politiikka” ja Juha Suorannan ja Sanna Ryynäsen kirjan Taisteleva tutkimus luku 7 ja pohtia, miten yhteiskuntatieteilijä voi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan

Kaikki tutkimus, mitä yhteiskuntatieteilijä tekee on osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan. Lisäksi se, miten tutkimus tehdään ja miten sanat muotoillaan on tärkeää, sillä puhetavat vaikuttavat narratiiveihin. Suvi Salmenniemikin kertoi artikkelissaan Sosiologinen mielikuvitus ja toivon politiikka (2018) tutkimusetiikasta, joka on jokapäiväisiä valintoja siitä, mitä tutkitaan, kenen näkökulmasta ja kenen ehdoilla.

Keskustelua herätti erityisesti sosiologian joutomaat, jotka ovat alueilta, joita ei tutkita tarpeeksi ja jotka tuovat näkyviin aiemmin piilossa ollutta. Pohdimme, että voisiko poliisi olla eräänlainen joutomaa. Suomessa luottamus poliisiin on todella vahva ja siksi julkisessa keskustelussa poliisin kritisointi herättää usein voimakkaita tunteita. Poliisin valta voi kuitenkin jäädä pimentoon, jos poliisia ei saa kritisoida.

Toinen joutomaa, jota käsittelimme on Demokratia suomalaisessa lähiössä -kirja, jossa keskityttiin ihmisiin, jotka asuivat lähiössä eikä tarkasteltu lähiötä ylhäältä päin. Toisaalta vaikka tutkijat yrittivät tutkia lähiöitä ilman asenteita, silti muodostui hierarkia, koska tutkijan asetelmasta ei pääse lopulta kokonaan irti. Keskustelimme myös Juha Suorannan ja Sanna Ryynäsen kirjan Taisteleva tutkimus luvusta 7. Yhteiskunnallinen muutos ei lähde tutkijoista, ylhäältä alaspäin, eikä tutkittavista, vaan kanssatoimijoista, jotka tekevät tutkimusta yhdessä, jolloin tutkimus on osa kansalaistoimintaa.

Päädyimme lopulta ajatukseen, että tutkimusta pitäisi tehdä ihmisten kanssa käytännönläheisesti yliopiston ulkopuolella. Tutkimus pitäisi tuoda lähelle ihmisiä, tiedeyhteisöstä ulos.

Kirjuri: Rafaella Kanelli

Neljäs ryhmätehtävä 19.10.

Viikko 4

Tehtävänä oli lukea Juha Suorannan ja Olli Pyyhtisen vielä julkaisematon kirjoitus “Kaunokirjallisuuden käyttö yhteiskuntatutkimusessa” ja virittää keskustelua kaunokirjallisuuden hyödyntämisestä yhteiskuntatutkimuksessa.

Käsittelimme aluksi aikaisemmissa opinnoissa esiin tulleita esimerkkejä kaunokirjallisuuden käytöstä alalla. Esille tulivat muun muassa Leena-Maija Rossin (2016) analyysi Gilmore Girls -televisiosarjasta teoksessa Muuttuva Sukupuoli sekä Anu Koivusen luennolla käsitelty audiovisuaalinen representaation tarkastelu yhteiskuntatutkimuksessa. Koimme kaunokirjallisuuden oivallisena välineenä yhteiskunnan todellisuuden valottamiseen sen heijastellessa aina jossain määrin kirjoitusajankohtansa maailmankuvaa. Toisaalta pohdimme myös vastuuta – onko kaunokirjallisuuden tehtävänä myös tuottaa todenmukaisia kuvia aikansa todellisuudesta vai onko se täysin vastuusta vapaata? Ketkä ovat eri aikoina jääneet ilman ääntä kaunokirjallisuudessa? Minkälainen osuus kaunokirjallisilla teoksilla on kielteisten mielikuvien kehittymisessä esimerkiksi vähemmistöryhmistä?

Pohdimme enemmän kaunokirjallisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia. Näimme varsinkin suuren lukijakunnan saaneilla teoksilla ja kirjasarjoilla muutosvoimaa yhteiskuntiin, joissa arvostus ja suosio on saavutettu. Ihmisten arvot ja maailmakuva ovat alati muovautuvia eikä luetun kaunokirjallisuuden merkitystä näihin vaikuttavina tekijöinä voi jättää huomiotta. Se miten näemme maailman vaikuttaa myös siihen miten teemme tutkimusta ja näin kaunokirjallisuuden muutosvoima voi näkyä myös tutkimuksen tekemisessä. Tutkijan elämänsä aikana lukemalla kirjallisuudella voi olla vaikutusta esimerkiksi kirjoittamistyyliin ja sanavarastoon ja luetut teokset taas ohjaamassa osittain ajattelua ja maailmankuvaa.

Kaunokirjallisuuden tyyli suhteessa tieteelliseen tyyliin herätti meissä paljon keskustelua. Näimme kaunokirjallisuuden kerronnallisuuden ja tunnepitoisuuden mahdollistavan ilmiöiden eloon tuomisen lukijan mielessä. Lukijan voi olla helpompaa suhteuttaa tekstissä esitettyjä ajatuksia omiinsa ja hyödyntää niitä kun kirjoitustapa on selkeä, ymmärrettävä ja koskettaa lukijaa. Tällaiset tekstit mielestämme ruokkivat mielikuvitusta paremmin kuin tiukasti asiapitoiset ja kieleltään kuivahkot tekstit. Pohdimmekin, olisiko siirtyminen kohti vapaamman kirjoitustyylin mahdollisuutta akateemisissa teksteissä myös keino tuoda tiedettä lähemmäs ihmistä. Kaunokirjallisuutta voi lukea lähes kuka tahansa eikä se vaadi oivaltavan lukukokemuksen saavuttamiseksi suurta määrää taustatietoa. Yhteiskuntatieteellinen monografia ei yhtä laajaa ja sattumanvaraista yleisöä välttämättä voi saavuttaa eikä aina avaudu lukijalleen ilman aikaisempaa kosketusta tieteenalaan. On helpompaa tarttua teokseen, jonka uskoo avautuvan itselleen. Korkealentoisuus ja vaikeaselkoisuus voi olla luotaantyöntävää, ja tällaisia piirteitä tieteellinen tekstikin toisinaan sisältää. C. Wright Mills nousi osaksi keskustelua. Myötäilimme hänen ajatuksiaan selkeämmin ja lukijaläheisemmin kirjoittamisesta sekä toisin tekemisen mahdollisuudesta, ja mielestämme kaunokirjallisemman tyylin hyödyntäminen voisi mahdollistaa siirtymää kohti helpommin lähestyttävää tiedettä ja muutosta. Toisaalta tiede tarvitsee erottuakseen muusta yhteiskunnallisesta toiminnasta ja kirjallisuudesta ominaisen lähestymistavan ja muodon.

Pohdimme kaunokirjallisuudelle ominaisen tyylin hyödyntämistä esimerkiksi esseissä. Korkeakouluissa kirjoitettavien esseiden tyylivaatimukset ovat jokseenkin tiukat ja samanaikaisesti vaaditaan omaa pohdintaa sekä riisuttua, tieteellisen mallin mukaista kirjoitustapaa. Mahdollistaisiko vapaampi kirjoitusasu laajempaa ja tarkempaa pohdintaa?

Lopuksi päädyimme pohtimaan vielä kaunokirjallisuuden rajallisuutta naisnäkökulmasta. Monet arvostetut ja länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin katsotut teokset ovat miesten kirjoittamia. Keskustelimme itsellemme tuttujen naiskirjailijoiden teoksien aihealueista ja yhdistäväksi tekijäksi nousivat koti, äitiys ja tunteet.


kirjuri: Ilona Jäntti


Viides ryhmätehtävä 26.10.

Tarkastelimme kolmea Riina Tanskasen Tympeät tytöt -Instagram-tililtä (https://www.instagram.com/tympeattytot/) löytyvää taideteosta ja aluksi pohdimme yleisesti kuvien merkityksiä. Keskustelimme kuvissa käytettyjen värien merkityksestä. Kaikissa kuvissa on käytetty paljon pinkkiä ja lilaa, jotka mielletään tyttöjen väreiksi, joten koimme pelkästään värien käytön kantaaottavaksi ja jopa vallankäytön välineiksi (etenkin sukupuoliroolit -kuvassa). Koemme että kuvataide pysäyttää, varsinkin nykyään kun informaatiotulvat ovat suuria. Kuvat sisältävät paljon merkityksiä ja herättävät uteliaisuutta. Niillä voidaan välittää tunnetta eri tavoin kuin tekstillä. Taiteen kautta esimerkiksi yhteiskunnalliset asiat ja ilmiöt voivat olla helpommin hahmotettavissa, sillä fiktiivisten hahmojen kautta asiat konkretisoituvat.

Kuva 1: Sukupuoliroolit Kuvan keskellä on lapsi ja taustalla paljon erilaisia leluja. Kun kuvaa katsoo tarkemmin, voi huomata, että silitysraudassa lukee ”tyttöhauskaa” ja lelun paidassa ”äidin tyttö”. Lelut viittaavat siihen, että jo nuorella iällä tyttöjä kasvatetaan siten, että kotityöt, hoivavastuu ja äitiys kuuluvat tytöille. Keskustelimme myös siitä, että yleisen argumentin mukaan naiset mielletään lasten ensisijaisiksi hoitajiksi, mutta on tutkittu että kenelle tahansa voi syntyä samanlainen hoivavietti. https://www.instagram.com/p/CF4-4tBBMns/

Kuva 2: Intellektuellit sovinistit Kuva muistuttaa Gustav Klimtin teosta Suudelma. Kuvatekstistä poimimme käsitteen intellektuellit sovinistit, jotka nimensä mukaisesti verhoavat sovinismin intellektuellisuuden alle. Kuvassa intellektuelli mies on kaiken yllä, nainen ehkäpä muusan asemassa. Kuvan sommittelu asettaa naisen alempiarvoiseen asemaan, ja naisen ilme näyttää järkyttyneeltä ja voimattomalta. Nainen ei sano ääneen mitään, mutta keskisormi miehen selän takana kertoo siitä, että myös naisilla on ajatuksia ja voimaa. Pohdimme myös sitä, miksi akateemisuutta ja tiedemaailmaa pidetään parempana kuin tunteita ja ”naisten juttuja”. https://www.instagram.com/p/CFttTIKhL4l/

Kuva 3: Kulttuurivaikuttajasoppa Kuvassa hahmolla on päällä Marimekon paita, meikkiä ja värjätyt hiukset, mitkä viittaavat keskiluokkaisuuteen. Keskustelimme siitä, että kulttuurin kuluttaminen ja harrastaminen on keskiluokkaistunut. Kuvassa keskitytään siihen, kuka kuluttaa kulttuuria ja mikä kulttuuri on merkityksellistä ja mikä ei. Kulttuuria ohjaa sen kohderyhmä eli mitä keskiluokka haluaa ja mikä myy. https://www.instagram.com/p/CDn0anpj98T/

Kirjuri: Laura Berg



Viides ryhmätehtävä 29.10. Viikko 6


Tehtävänä oli lukea Maaret Wagerin artikkeli ”Tutkijuus ja tunteet” ja virittää sen perusteella keskustelua tunteiden roolista tutkimuksessa.


Yksi keskustelumme keskeisiä pohdintoja liittyi tieteen tavoitteisiin. Mietimme, mitä tieteeltä haetaan, jos tunteet eivät perinteisesti liity tieteeseen? Voidaanko tunteista kokonaan koskaan päästä eroon? Näemme tunteet osana ihmisyyttä, joten onko tieteen tarkoitus olla ihmisen yläpuolella, jonkinlaista objektiivista jumaluutta? Onko ihmisyys vain virhe? Mielestämme tällainen ajattelu on melko epärealistista, ja tutkijan elämän käänteet vaikuttavat väistämättä tutkimustyöhön sekä erityisesti tutkimusaiheiden valikoitumiseen, siis mielikuvitukseen. Tunteet voitaisi nähdä myös osana järjenkäyttöä. Pohdimme tunteiden ja sosiaalisen älykkyyden roolia haastattelutilanteissa: voivatko haastattelujenkin tulokset olla erilaisia, mikäli haastateltava lukee haastattelijaa eri tavoin? Wager esittää artikkelissaan, että terapiassa pyritään pääsemään eroon tunteista, jotta voidaan sitten tehdä tiedettä. Vaikka tunteiden erottaminen tutkimuksesta on mielestämme vaikeaa, on myös asioita, jotka on pakko käsitellä ollakseen edes toimintakykyinen. Tutkimus voi myös tuoda tutkijan eteen asioita, joista on vaikeaa päästä yli.


Keskustelussamme nousi esiin myös Hannu Lauerman TEDxHelsinki – puhe, jossa hän puhuu valkokauluspsykopaateista. Ääripäät ovat siis selkeät, mutta välimaasto on haastava pelikenttä. Esimerkiksi Hillary Clintonia kritisoitiin aikoinaan vaalikampanjansa aikoihin liiasta kylmyydestä, mutta toisaalta Joe Bidenin varapresidenttiehdokas Kamala Harris joutui esiintymään väittelyssä korostetun tyynesti, jottei vaikuttaisi liian tunteikkaalta. Tunteellisuus yhdistetään naisiin, järki miehiin, ja tämä näkyy myös työpaikoilla ja tieteessä. Arvelimme, että tässä on yksi syy sille, miksi tunteita ei ole arvostettu osana tiedettä.


Kun mies on määrätietoinen, nainen on tosikko. Samoja tunteita siis tulkitaan myös eri tavoin riippuen niiden esittäjästä. Tunteikkuus tai loukkaantuminen nähdään helposti hysteerisyytenä ja hankaluutena, eli voit olla joko kriittinen tai vihainen. Naisen on myös oltava parempi kuin miehet, mikä edellyttää valitettavasti nykyään paljon sietämistä. Mies voi olla hauska (tai ”hauska”), mutta naisen on mietittävä tarkemmin mitä sanoo ollakseen vakavasti otettava. Tutkijanaisten kommentit naisellisuuden karsastamisesta kertovat toisaalta tästä, mutta myös sisäistetystä naisvihasta. Toisaalta tunteisiin vetoaminen on suuressa roolissa esimerkiksi politiikassa ja populismissa, mutta harvemmin sitä tunnistetaan tai tuodaan esiin. On jollain tapaa paheksuttavaa ajaa omaa agendaa tieteessä tai osoittaa voimakkaita tunteita jonkin asian puolesta, vaikka mielestämme tämä voisi tehdä tutkimuksesta paljon kiinnostavampaa ja helpommin lähestyttävää, kunhan agendat tuodaan rehellisesti esiin.


Kirjuri: Elina Mononen


Kuudes ryhmätehtävä 9.11.


1. Ryhmätyö

Ryhmämme työskentely sujui luontevasti. Otimme tavaksi kokoontua viikkotehtävien pariin kerran viikossa zoomin välityksellä, aikataulujen yhteensovittaminen tuotti toisinaan haasteita, mutta onnistuimme järjestämään sopivat tapaamisajat sekä viikkotehtäville että lukupiirille. Työ jakautui tasaisesti ryhmäläisten kesken. Keskustelimme aiheista laajasti eri näkökulmista, ajatusten vaihto muiden kanssa sekä syvensi ymmärrystä että avasi teitä uusille näkökulmille. Viikkotehtävien ja lukupiirityöskentelyn rinnakkaisuus mahdollisti keskustelun aiheiden peilaamisen Millsin ajatuksiin, kirja kulki mukanamme läpi kurssin. Tutussa porukassa työskentely loi turvallisen ja suvaitsevan ympäristön pohtia ja kokeilla ajatuksia ja näkökulmia.


2. Kurssin kehitys

Luentojen rakenne oli ryhmämme mieleen turhan epämääräinen: keskustelun toisinaan rönsyillessä määrätyn aiheen rajamaille luentojen punaisesta langasta oli vaikea pidellä kiinni. Kaiken luennoilla esiintyneen informaation sisäistäminen sekavan rakenteen keskeltä oli haastavaa ja keskittymiskykyä koettelevaa, etenkin vallitsevien etäolosuhteiden vuoksi. Keskittymistä herpaannutti toisinaan myös ryhmäkeskustelujen läpikäynti: oma ryhmämme koki usein olleensa järjestyksessä viimeisiä omaa keskusteluaan esitteleviä ryhmiä, jolloin oman pohdinnan esittäminen tuntui lähinnä vain edellisten ryhmien ajatusten uudelleen sanoittamiselta ja toistolta, tästä syystä myös ryhmämme keskusteluja koskeva palaute tuntui niukalta. Ryhmäkeskustelujen läpikäyntiä voisi järkevöittää esimerkiksi keskittämällä ryhmien pohdinnat muutamaan tärkeimpään esille nousseeseen ajatukseen koko keskustelun referoinnin sijaan. Lisäksi olisi hyvä pitää kirjaa esitysjärjestyksestä, jotta kaikki ryhmät pääsisivät ääneen tasavertaisesti. Luentojen rento ilmapiiri oli toisaalta mieleemme ja tavallisesta luennoinnista poikkeava toteutus tuntui vapauttavalta ja mukavalta vaihtelulta. Kurssin yleisen kapinahengen sisäistämisestä huolimatta, ryhmäämme jäi mietityttämään, missä määrin on suvaittavaa uhmata yleisiä akateemisia normeja (esimerkiksi kaunokirjallisten esseiden tai rehellisen ideologisesti latautuneiden tekstien muodossa). Koimme kurssin inspiroivana, mutta ristiriitaisena jo omaksuttuihin (/opetettuihin) käsityksiin akateemisista periaatteista. Elämänkerrallisen kurssikirjan valinta lukupiirikirjaksi oli ryhmämme mielestä outoa, Millsin elämään läpikotaisin perehtyminen tuntui toisinaan irralliselta, (kokemukseen varmasti vaikuttaa se, että kävimme kirjaa läpi pienissä osissa kokonaisuuden sijaan). Toisaalta teos mahdollisti henkilöhahmoon samaistumisen ja antoi Millsille äänen teorioidensa taakse. Kirja myös tiivisti yksiin kansiin Millsin keskeisimmät teokset sekä loi yleiskuvan tämän ajattelusta. Pidimme siitä, että kurssin läpäisy ei perustu tentin kaltaiselle suoritukselle, vaan oppiminen tapahtui käytännön ympäristössä hedelmällisten ryhmäkeskustelujen puitteissa. Aiheeseen perehtymisen lisäksi opimme argumentoimaan ja sanallistamaan ajatuksiamme.


3. Kurssin anti

Meille kurssin olennaisimpia oppeja olivat:

- Oman kriittisen ajattelun kehittyminen sekä sosiologisen mielikuvituksen harjaannuttaminen ja sen myötä havahtuminen huomioimaan mahdollisia yhteiskuntatieteellisen tarkastelun kohteita kaikkialla ympärillämme. Millsin oppien myötä ymmärrys siitä, kuinka yksilön ongelmat kääntyvät julkisiksi, yhteiskunnallisiksi kysymyksiksi syveni.

- ”Taistelevaan yhteiskuntatutkimukseen” pyrkiminen ja sen myötä muutoksen luomiseen osallistuminen toiminnan keinoin. Käsityksemme yhteiskuntatieteilijän asemasta ja yhteiskunnallisesta roolista kasvoi, kurssin myötä ahdas ja kankea akateemisten normien ja odotusten laatikko ratkeili reunoistaan.

- Näennäisen objektiivisuuden tavoittelusta irtaantuminen sekä rohkeus ilmaista omia mielipiteitä akateemisen yhteisön jäsenenä.


Kirjuri: Mariel Jeskanen