Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2012 kurssi/Sugata Mitra: Hole-in-the-Wall -kokeilu ja sen synnyttämät pedagogiset ideat

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taustaa[muokkaa]

Yksi maapallomme suurimmista koulutukseen liittyvistä ongelmista on se, että opettajia ei ole siellä, missä heitä eniten tarvittaisiin. Joka puolella maailmaa on paikkoja, joissa ei eri syistä voida rakentaa hyviä kouluja ja joihin hyvät opettajat eivät voi tai halua lähteä. Ongelma koskee eniten kehitysmaita, mutta sama pätee muuallakin: joka maahan mahtuu seutuja, jotka eivät houkuttele opettajia, ja monet ongelmat lähtevät juuri niiltä alueilta. Intialaissyntyinen tutkija ja kasvatustieteilijä Sugata Mitra on tarttunut tähän ongelmaan.

Hole in the Wall[muokkaa]

Sugata Mitran vastaus opettajapulaan on itseopiskelu, jonka tehokkuutta hän testasi ensimmäistä kertaa vuonna 1999 New Delhin slummeissa Hole-in-the-Wall -kokeilussaan. Mitra upotti intialaisslummien liepeillä oleviin muureihin ja talojen seiniin internetyhteyksin varustettuja tietokoneita, joihin lapset saivat vapaasti tutustua ilman aikuisen valvontaa. Mitra sai huomata, että pikaisen tutustumisen jälkeen lapset oppivat käyttämään tietokonetta, ja mikä tärkeätä; he myös jakoivat ja opettivat oppimaansa toisilleen. Mitra toisti kokeensa eri puolilla Intiaa ja myös muissa maissa. Tulokset kertoivat lasten hyvistä oppimissuorituksista: esimerkiksi tamilinkieliset lapset omaksuivat molekyylibiologian perusteet englanninkielisestä internetaineistosta vain muutamassa kuukaudessa – ilman opettajan opastusta. [1] [2]

Hole in the Wall ei jäänyt ainoastaan kokeiluksi, vaan projekti jatkuu edelleen. Siitä huolehtii Hole in the Wall Education Limited (HiWEL) noin 300 oppimisaseman turvin sekä Intiassa että useissa Afrikan maissa. Julkisille paikoille sijoitetut tietokoneet ovat tarjonneet oppimisen iloa ja kouluvalmiuksia ennen kaikkea lapsille, jotka muutoin olisivat jääneet ilman omaa mahdollisuuttaan. Esimerkiksi Intiassa tähän ryhmään kuuluu niin tyttöjä, lukuisia kasteja ja vähemmistöjä, lapsityöläisiä kuin koulupudokkaitakin. [3] [4]

Minimally Invasive Education (MIE)[muokkaa]

Hole in the Wall -kokeilun myötä syntyi vähäisen puuttumisen pedagoginen metodi, Minimally Invasive Education (MIE) [5] , jossa oppiminen nähdään ensisijaisesti prosessina, jota johdetaan itse eteenpäin. Opettajan puuttuminen oppimiseen on minimaalista tai sitä ei ole lainkaan. Tämä mahdollistuu luomalla virikkeellinen oppimisympäristö, joka aikaansaa riittävän motivaatiotason oppia, opetella ja myös opettaa muita ryhmissä luontaisesti. Metodissa keskeistä onkin juuri ryhmän merkitys: oppilaat muodostavat pienryhmiä, joissa he voivat vaihtaa ajatuksia ja ideoita - ja oivaltaa yhdessä. Hole in the Wall -kokeilussa todettiin kaupunkikeskusten laitamilla sijaitsevien köyhien alueiden tai kaukaisten asutusalueiden jäävän paitsi pätevistä opettajista ja koululaitoksista. MIE - metodin avulla myös näiden alueiden lapset pystyvät opiskelemaan vähäisin resurssein ja saavuttamaan perusopetuksen tavoitteita. Sugata Mitra esittääkin, että kehittyneimmät teknologiat tulisi viedä ensin huono-osaisille, sillä pienikin parannus pohjalta ylöspäin hyödyttää hänen mukaansa useampia pitkällä aikavälillä.[6]

Jo pienet lapset oppivat usein lukemaan itsenäisesti tavaamalla katukylttejä, muropakettien kylkiä taikka kuuntelemalla tarinan ja painamalla sen mieleensä. Tämä esimerkki osoittaa osaltaan omaehtoisen oppimisen ja vähäisen puuttumisen metodin toimivuutta. MIE -metodin puolestapuhujat esittävätkin, että mahdollisten oppimisongelmien taustalla ovat erityisesti oppimisen pakonomaisuus ja oppilaan kiinnostuksen puute, jotka estävät menestymistä. Sensijaan omaehtoisen oppimisen ja itseohjautuvuuden katsotaan mahdollistavan mielekkäämmän ja tuloksekkaamman tavan oppia. MIE -metodi hyödyntääkin lasten luontaista uteliaisuutta, kiinnostusta ja kokeilunhalua oppimisprosessissa, minkä ansiosta heidän ongelmanratkaisukykynsä, ryhmädynamiikkansa ja yhteistyötaitonsa paranevat.[7]

Minimally Invasive Education (MIE) -pedagogiikan mukaisia vähäisen puuttumisen suuntauksia on hyödynnetty koulumaailmassa jo vuosikymmeniä. Esimerkkinä demokraattiset koulut ja vapaat koulut. Yhteistä niille on halu irrottautua joustamattomasta opetuskulttuurista ja ennaltamääritellyistä opetusohjelmista. Lasten halutaan oppivan omaan tahtiinsa sekä toimivan eri-ikäisten seurassa vapaasti. Koulun henkilökunta ja oppilaat ovat tasavertaisia keskenään. Näille kouluille on tunnusomaista luoda oppimisedellytykset yhteistyön sekä itsenäisen työskentelyn kautta, aivan kuten MIE -pedagogiikassakin.

Granny Cloud[muokkaa]

Granny Cloud jatkaa uusien pedagogisten ideoiden ajatusta vuorovaikutukseen pohjautuvalla menetelmällä. Sen perustavana ajatuksena on luoda virtuaalinen ”pilvi” välittäjien ja lasten välille internetin välityksellä sellaisella välineellä, jonka kautta nämä voivat olla vuorovaikutuksesta. Tästä vuorovaikutuksesta syntyy eräänlaista vaihtoehtoista koulutusta.[8]

Sugata Mitra oli havainnoimassa Hole-in-wall -projektin edistymistä, ja hän pyysi paikallista tyttöä ottamaan isoäidin roolin projektissa. Tytön tehtävänä oli seistä taustalla ja kehua muiden itseoppimista samalla empaattisella tavalla, jolla isoäidit kehuvat lapsia. [9] Mitra huomasi, että lapset oppivat parhaiten, jos joku aikuinen oli heidän selkänsä takana kyselemässä ja rohkaisemassa. [10] Taustana Granny Cloud -projektille oli myös, kun Mitra matkalla Intiassa kysyi lapsilta, mihin he haluaisivat käyttää Skypeä. Lapsille mieluisinta oli saada kuulla brittiläisten isoäitien lukevan heille satuja Skypen kautta. Mitra sai hankittua projektiin noin 200 vapaaehtoista brittiläistä isoäitiä, joista monet olivat entisiä opettajia. [11] Nämä sitoutuivat käyttämään tunnin viikossa keskusteluun intialaisten lasten ja nuorten kanssa. Näin syntyi projekti, jonka virallinen nimi on Soles & Somes (Self Organized Learning Environments & Self Organized Mediation Environments), mutta epäviralliseksi nimeksi vakiintui Granny Cloud. Sittemmin vapaaehtoisten rooli on laajentunut tarinankerronnasta enemmän koulutukseen liittyvään mentorointiin. [12] Heidän tehtävänsä on innostaa lapsia uusiin ideoihin ja uusiin tapoihin tarkastella tuttuja asioita. Ongelmia projektin edistymiselle ovat aiheuttaneet epävakaat internet-yhteydet ja tietyt kulttuuriset eroavaisuudet vapaaehtoisten ja intialaisten lasten välillä.[13] Granny Cloudin tukijatahona on toiminut Newcastlen yliopiston tiedekunta, School of Education, Communication and Language Sciences. [14]

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. http://www.ted.com/talks/lang/fi/sugata_mitra_the_child_driven_education.html
  2. http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=248742
  3. http://www.hole-in-the-wall.com/
  4. http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=248742
  5. http://www.hole-in-the-wall.com/MIE.html
  6. http://www.iiep.unesco.org/fileadmin/user_upload/pdf/apre07_4.pdf
  7. http://en.wikipedia.org/wiki/Minimally_invasive_education
  8. http://solesandsomes.wikispaces.com/Vision+for+a+new+education+for+children
  9. http://edu.blogs.com/edublogs/2011/01/sugata-mitra-the-granny-cloud.html
  10. http://www.bbc.co.uk/news/technology-17114718
  11. http://www.springwise.com/non-profit_social_cause/sugatamitra/
  12. http://solesandsomes.wikispaces.com/A+bit+about+SOLE+%26+SOME
  13. http://www.bbc.co.uk/news/technology-17114718
  14. http://www.socialearth.org/social-innovation-introduces-the-granny-cloud

Tekijät: Tuulikki Alamettälä, Pauliina Happonen & Heidi Rönn