Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/AB-ryhmä: Karoliina, Anna, Emilia, Sanna, Mikko, Leena/Keskustelu Sugata Mitra

Sugata Mitra pohdiskeli tällä videolla oppimisen tulevaisuutta. Hieno idea oli tuo, että kaikille lapsille maailmassa annettaisiin tietokone ja kouluja ei enää tarvittaisi, kun kaiken tiedon voi löytää netistä. Mutta se mikä minua kiinnosti, vaikka en olekaan kasvatustieteilijä, oli väite, että kaikenlaiset rankaisut ja kuulustelut saavat ihmisen aivot lukkiutumaan, kun taas rohkaisu, kehu ja ihailu vaikuttavat oppimiseen aivan päinvastoin. Eli itseoppiminen toimii parhaiten, kun vähän kehutaan. Salo sanna (keskustelu) 25. lokakuuta 2013 kello 14.21 (UTC)

Video käsitteli sitä, millainen tulevaisuuden koulu voisi olla. On tärkeää, että koulu opettaa niitä elämäntaitoja, joita tulevaisuudessa tarvitaan, kuten yhteistyötaitoja ja tiedonhankintataitoja. Yhtä tärkeää on pohtia sitä, miten koulunkäynnistä tehtäisiin mielekkäämpää ja miten kouluviihtyvyyttä voitaisiin lisätä. Mielestäni luennoitsijan malli on mielenkiintoinen ja tuollaisia yhteistoiminnallisia menetelmiä tulisikin koulussa olla. Oppiminen olisi varmasti joissain tapauksissa syvällisempää ja tieto monipuolisempaa mikäli välillä opiskeltaisiin niin että tietoa haettaisiin esimerkiksi internetistä, jonka jälkeen siitä keskusteltaisiin ja siitä pohdittaisiin yhteisesti, sen sijaan että se luettaisiin ja ulkoaopeteltaisiin suoraan annettuna oppikirjasta. Luennoitsija puhui siitä miten, oppimisen tulee antaa tapahtua itsestäänän. Opettajan rooli olisi hyvin erilainen mikäli perinteistä opettamista ei enää olisi vaan lapset hakisivat tiedon itse tai opettaisivat toisiaan. - Anna Mäkinen

Sugata Mitran videolla aloitettiin pohtimalla kouluoppimisen alkujuuria, jolloin kirjoittaminen, lukeminen ja laskenta-oppi olivat kouluoppimisen perustana. Samalla tavoitteena oli muodostaa globaali muodostelma hyvinoppineista ihmisistä. Videolla pohditiin myös mitä kouluopetus voi olla seuraavaksi kun byrokraattista järjestelmää ei enää tarvita tai sen on muututtava. On hyvin tärkeää, että koulussa opitaan lukemisen, kirjoittamisen ja matemaattisten aineiden ohessa tärkeitä elämäntaitoja. Vieläkin tämän päivän oppiminen perustuu hyvin paljon ulkoa oppimiseen, vaikka syvällisempää tietoa saavutettaisiin monipuolisilla oppimisen menetelmillä. Yhä enemmän opettajankin rooli muuttuu ohjaavammaksi pois varsinaisesta opettajan roolista ja tämä näkyy erityisesti kun Tieto- ja viestintätekniikka otetaan mukaan opetukseen. Videolla mieleeni erityisesti jäi ajatus siitä, että ei pakoteta oppimaan, vaikka meillä onkin Suomessa oppivelvollisuus. Sen sijaan annetaan oppimisen tapahtua, ja tehdään siitä innostava kokemus. Annetaan ajatusten, mielipiteiden ja luovuuden tulla esiin, annetaan rohkeutta kertoa omia mielipiteitä, mutta myös toisten mielipiteitä kunnioittaen. Positiivisella palautteella ohjaten luodaan varmasti myönteisempi oppimisympäristö kenelle tahansa. --Riikka Järvinen (keskustelu) 3. marraskuuta 2013 kello 15.26 (UTC)

Sugata Mitran videolla kuultiin hyvinkin uraauurtavia näkemyksiä siitä, miten koulujärjestelmää tulisi uudistaa. Kiintoisa huomio oli se, että rankaiseminen ei auta lasta oppimaan vaan opiskelun tulisi olla mielekästä. Innolla opetellut asiat jäisivätkin varmasti paremmin mieleen kuin pelkästään kuulustelua varten ulkoa opetellut. Opetuksessa tulisi myös ottaa huomioon lasten vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia. Vanha vitsi onkin, että koululaitokseen menee kaikenlaista ainesta sisään mutta ulos tulee tasaista mössöä. Kaikkia lapsia ei kiinnosta samat asiat, eikä moni tarvitse esimerkiksi matemaattisia kaavoja enää koulun jälkeen, mutta silti kaikkia tietoja ja taitoja halutaan opettaa ikään kuin 'varastoon', vaikka harvemmin niille tulee tarvetta myöhemminkään. Yhteiskunnassa tuntuu istuvan syvässä käsitys että sivistys on yhtä kuin korkeat kouluarvosanat, mutta nykypäivänä on paljon muunlaisiakin hyödyllisiä taitoja kuin ne joita kouluissa opetetaan. Kuten videollakin nähtiin, oppiminen ei edellytä koulutusta ja slummienkin lapsista voi tulla tulevaisuuden koodaajia. Nykypäivän koululaitoksesta on kuitenkin vielä matkaa siihen luovaan ja innostavaan oppimisympäristöön jota videolla hahmoteltiin. Yhtenä ongelmana näen arvostelukriteerit; koko koulujärjestelmä ala-asteelta korkeakouluun perustuu arvosanoihin ja todistuksiin. Näitä jaetaan yleensä kokeiden ja muiden kuulustelujen pohjalta, joita ilman oppimisen mittaaminen käy hankalaksi. Millaisin perustein tulevaisuuden 'pilvikouluissa' sitten arvosteltaisiin oppimista, vai tulisiko arvosanoista peräti luopua kokonaan? --EmiliaL (keskustelu) 3. marraskuuta 2013 kello 23.30 (UTC)

Perinteinen koululaiton perustuu tiedon siirtoon auktoriteetti-opettajalta passiivisille kuulijoille. Tämä malli on vanhentunut, koska yhteiskunta ei juurikaan tarvitse ihmisiä jotka osaavat kirjoittaa kauniisti, lukea ja laskea päässään ennalta annettujen ohjeiden mukaisesti. Tietokoneet kannustavat ihmisiä oppimaan käyttöä ja tarjoavat haasteen joka motivoi oppimaan. Problem based learning on juuri tätä, oppijoilla on ongelma joka tulee ratkaista ja ratkaisua varten täytyy oppia uutta tietoa ja taitoa. Kannustaminen toimii lapsiin, ja Sugatan isoäitimalli kuulostaa erinomaiselta! Tarjoamalla lapsille informaatiota ja ongelmia ja luottamalla luontaiseen uteliaisuuteen ja kannustamiseen, tulokset näyttävät olevan loistavia. Lisäksi malli vaikuttaisi valmistavan todella hyvin työelämään luovissa töissä, joita varmaankin länsimaissa tulee syntymään paljon lisää. Harvoin luovissa hommissa kukaan tarjoaa valmista aineistoa tai liukuhihnamaista työtä, vaan esillä on ongelmia ja niitä ratkotaan omien kykyjen mukaan annetussa ajassa ja budjetissa. -Karoliina

Ongelmapohjainen oppiminen ja valmiiden ratkaisumallien ja -tapojen vähentäminen opetuksessa on ideana hyvä ja kaunis, ja mielestäni tätä kohti tulisi suomalaisenkin koulutusjärjestelmän kehittyä. Ongelmanahan tässä on standardien ylivalta sekä koulu- että työmaailmassa: vaikka enenevissä määrin osaaminen syrjäyttää diplomillisen pätevyyden esimerkiksi rekrytointiprosessissa, eivät yhteiskunnan resurssit tai yritysmaailman menologiikka sovi välttämättä yhteen helposti mitattavien standardien täydellisen poiston kanssa. Välimuotojahan on luonnollisesti löydettävä, mutta onko yritysmaailman ja julkisen koulutuksen yhteistyöhön tässä todellista tahtoa? PBL:n pohjimmaisena perusajatuksena kun on kasvattaa itseään toteuttavia, luovia ja muotithajottavia yhteiskunnan palasia. Yksityisen sektorin vastuunkannon ja etiikan julistuksista huolimatta ansaintalogiikka harvemmin katsoo niin kauas, että "uudenmallinen" vapaasti ajatteleva ihminen voisi tähän kvartaaliajatteluun lisäarvoa tuoda. Todellisuudessahan koulutuksen ja oppimisen tapojen muutoksesta hyötyisivät kaikki, mutta hyötyminen vaatii kaikkien sektorien muutoksen, eikä lyhytnäköinen nopeiden voittojen ajattelu kovin hyvin resursseja vaativiin rakennemuutoksiin sovi. -Mikko-