Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/Anne, Juhlat, Saara, Salla & Riikka

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suoritustapamme on A+B.

Mediakasvatus ja uudet lukutaidot -johdanto[muokkaa]

Keskustelussa tulivat esille seuraavat asiat:

Prefiguratiivinen kulttuuri eli se, että nuoret opettavat vanhempia: onko huolestuttavaa, etteivät lapset koe tarvitsevansa mediakasvatusta kouluissa?

  • Lasten ja nuorten taidot ovat ehkä enemmänkin mekaanisella puolella: lapsilla ja nuorilla itsellään voi olla käsitys siitä, että he osaavat toimia netissä, mutta tarvitaan myös opastusta esim. sosiaalisissa käyttötaidoissa.
  • Onko näyttöä siitä, että lapset eivät ymmärrä sosiaalista puolta siinä missä aikuiset? -> Lasten aivot ovat erilaiset, heillä ei välttämättä ole vielä kriittistä analysointitaitoa.

Uhkanäkökulma: kuinka pitkälle pitäisi kieltämisessä mennä?

  • Esimerkiksi hyväksikäyttötapaukset ovat todellisia, mutta uhka-ajattelu ei saisi johtaa liikaan kontrollointiin ja kieltämiseen; lasta pitäisi tukea ja pyrkiä siihen, että lapsi osaisi ajatella itse.
  • Toisaalta lapset löytävät aina tavan, jolla tehdä kiellettyjä asioita salassa.
  • Tietokone voisi kotona olla yhteisessä tilassa, ainakin pienillä lapsilla, teini-ikäisillä ei ehkä niinkään. Tosin jos lapsella on kännykässä netti, se muuttaa tilanteen...

Kulttuurinen syrjäytyminen: mitä se edes on?

  • Huomion kohteeksi tuli luennon ajatus, että tytöt ovat monipuolisempia harrastustoiminnassaan, pojat fokusoivat enemmän netinkäyttöön ja pelaamiseen ja että siksi miehet ovat ehkä vaarassa syrjäytyä kulttuurisesta toiminnasta.
  • Mutta voiko edes olla kulttuurisesti syrjäytynyt, jos tekee Youtube-videoita? Eikö netin käyttäminen ole kulttuurista käyttöä? Kulttuuri ei tarkoita sitä, että mennään valtavirran mukana, vaan kulttuuria luodaan hyvin arkisilla tavoilla. Lolcatseja tarvitaan! Youtube-videoistakin tulee varmaan koko ajan yhä arvostetumpia, vrt. sarjakuvien noussut arvostus.
  • Yksipuolistaako vai monipuolistaako median käyttö kulttuurin käyttöä? Jos lapset/nuoret käyttävät paljon nettiä, onko helpompi olla kulttuurisesti aktiivinen myöhemminkin? Ja onko edes tarpeellista olla kulttuurisesti aktiivinen netin ulkopuolella?
  • Kulttuurinen syrjäytyminen riippuu myös siitä, kuinka yksipuolisesti yhtä mediaa käytetään (esim. katsotaan vain Salkkareita)?
  • Aina on ollut ihmisiä, jotka eivät kuluta kulttuuria, ja toisaalta taas suurkuluttajia. On ok, että jotkut osallistuvat enemmän ja jotkut vähemmän.

Keskusteleva oppiminen

  • Keskustelevan oppimisen idea on hieman pelottava: kaikki oppijat eivät ole samanlaisia, joillekin sosiaalinen kanssakäyminen on vaikeaa, ja koulukiusaaminen & lasten omat valtakuviot ovat todellinen ongelma. Ei voi olla ideaalitilanne, että kaikki oppiminen olisi sosiaalista tai yhdessä tekemällä oppimista.

Muuttunut käsitys tiedosta: tieto pitää itse tehdä, muokata, kritisoida.

  • Suurin osa tiedosta on kulttuurisesti rakentunutta, esim. historiasta jätetään kertomatta paljon asioita, kuten naisten historia.
  • Opettajan on mahdotonta kertoa kaikkea: lapsia pitäisi vain muistuttaa kriittisyydestä ja oman tiedonhaun tärkeydestä, antaa avaimet, mutta jättää oppijan vastuulle, mitä oppii ja löytää. Oppijalla pitääkin sitten olla aika hyvät tiedonhakutaidot, että löytää sellaisia asioita, joista ei puhuta...

Mekaaninen, analyyttinen ja kriittinen lukutaito

  • Vähän epätarkoituksenmukainen jaottelu, ei mene aina välttämättä yksi yhteen. Esim. jos ei tiedä, miten Google toimii, voi silti olla kykyjä arvioida vaikka uutispalvelun sisältöä.
  • Kriittinen lukutaito ei välttämättä vaadi hirveän dramaattisia tekoja maailman muuttamiseksi, vaan riittää, että muutetaan omaa ajattelua ja ehkä sitten levitetään sitä vähitellen lähipiirille jne. Maailma muuttuu yksi ihminen kerrallaan.
  • Kaikki eivät välttämättä pääse kriittiselle tasolle -> onko jokaisella älyllinen kapasiteetti & henkiset resurssit päästä mille tasolle tahansa? Aivosolujen puolesta ehkä, mutta henkiseltä kannalta ei (esim. äo, persoonallisuushäiriöt sun muut).
  • Jos ei ole analyyttista lukutaitoa ja hakee hakukoneesta hakusanalla, niin sieltä saattaa ottaa vain ensimmäisen tuloksen, vaikka pitäisi osata arvioida tulosta kontekstissaan. Informaatiotutkimuksen opiskelijoilla on tähän ehkä vähän erilainen näkökulma kuin muilla?
  • Ehkä kouluopetuksessa pitäisi löytää keino arvioida oppilaiden nykyisiä taitoja sekä mekaanisella että analyyttisella tasolla ja sitten jakaa oppilaat ryhmiin taitotason mukaan -> resurssiongelmat.
  • Entäs sitten opettajien omat taidot...

Pitää muistaa, että yleistykset ovat vain yleistyksiä ja että ihmisiä on oikeasti todella monenlaisia :) Toisaalta määrittelyt ovat aina yleistyksiä.

Sugata Mitra[muokkaa]

Uusi oppimisen malli on relevantti, koska nykyinen opetustyyli on 30 vuoden takaa eikä kohtaa oppimisen tarkoituksen kanssa:

  • Koulu on stressaava ympäristö; on todettu, että aivot pitävät esim. kokeita uhkatilanteena -> koulu siis lähinnä sopeuttaa stressaaviin tilanteisiin tai opettaa opettelemaan asioita (nippelitietoa) ulkoa, pyrkii siihen että kaikki ajattelisivat samalla tavalla.
  • Sen sijaan koulun pitäisi antaa valmiuksia oppia uusia asioita, vastata työelämän tarpeita, opettaa ongelmanratkaisutaitoja.
  • Koulunkäynti voi tuntua merkityksettömältä, jos se on vain ulkoa opettelua. Asioille pitäisi pystyä antamaan merkitys ja sitoa johonkin merkitykselliseen kontekstiin (vrt. yläasteikäisten haastattelu, jossa oppilaat sanoivat, ettei opiskelu tarjoa heille uutta tai sellaista, mikä auttaisi työelämässä).
  • Pisa-tutkimuksetkin mittaavat lähinnä tämän koulujärjestelmän toimivuutta.

Mitran mallissa lapset jätettiin vapaasti oppimaan ja innostumaan ilman paineita esim. ulkoa muistamisesta. Tästä mallista voisi oppia paljon:

  • Opettajan rooli on pistää prosessi liikkeelle ja valvoa.
  • Yhteiskunnassa on todella paljon valjastamatonta energiaa, esim. eläkeläiset, jotka voisivat auttaa!
  • Oppimisella voidaan ratkaista oikeita ongelmia, oppiminen asettuu merkitykselliseen kontekstiin, ja tällöin motivaatiokin on parempi.
  • Erikoistuminen voi olla vahvempaa.
  • Ei tiedetä, motivoituvatko kaikki oppimaan tällä tavalla ja sopiiko kaikille – mutta ei myöskään tiedetä, ettei sopisi.

Onko sovellettavissa nykyiseen yhteiskuntaan, esim. Suomeen?

  • Meillä erilaiset on lähtökohdat, joten ei voi ehkä tehdä johtopäätöksiä siitä, toimiiko malli tässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa; testattu kuitenkin myös esim. Briteissä.
  • Koulutuksilla erilaiset tavoitteet eri maissa: Suomessa yritetään pitää maine yllä, esim. Intiassa varmasti muut tavoitteet.
  • Länsimaisilla lapsilla myös aina parempaa tekemistä kuin opiskelu, toisin kuin Intian lapsilla...
  • Kysymyksiä käytännön toteutuksessa esim. seuraavat: löytyykö motivoivia aiheita, onko häiriköitä, osallistuvatko kaikki (itseään säätelevä ryhmä?), koulujärjestelmän perinteet häiritsemässä
  • Vaatisi oikeasti paljon muutoksia esim. pelkästään jo opettajankoulutukseen ja ihan koko yhteiskuntaan.
  • Pitäisikö oikeasti yrittää esim. yhdellä ala-asteella? Siirtymäaika?

Noah[muokkaa]

Huomio kiinnittyi elokuvassa esiintyvään levottomuuteen ja kärsimättömyyteen sekä nettiriippuvuuteen.

  • Ne, joille Internet on ajanviettotapa, klikkailevat koko ajan jotakin edestakaisin, eivät keskity yhteen juttuun kerrallaan.
  • Itsekin joutui keskittymään videon aikana, ettei tehnyt jotain muuta tietokoneella, esimerkiksi mennyt Facebookiin.
  • Saattaa kuitenkin välillä parantaa keskittymistä esimerkiksi luennoilla.

Sosiaalinen aspekti: Noah osaa kyllä käyttää nettiä teknisessä mielessä, mutta hänelle pitäisi ehkä opettaa siihen liittyviä sosiaalisia taitoja...

  • Medialukutaito: tekninen taito oli, mutta ihmisten kohtaamisen taitoa ei
  • Kaverilla tätä taitoa oli ehkä enemmän, toisilla enemmän kuin toisilla.
  • Sitä ei tiedä, millaiset sosiaaliset taidot näillä on netin ulkopuolella.

Netissä käyttäytyminen on erilaista kuin oikeassa elämässä:

  • Netissä helppoa klikkailla eli "tehdä" asioita.
  • Helppoa esim. jättää toinen, kun ei tarvitse kohdata oikeassa elämässä.
  • Kyttääminen helpompaa: Facebookissa esim. näkyy, kun viesti on luettu, jolloin vainoharhatkin heräävät helpommin.
  • Viestit on helppo lukea väärin.
  • Netissä on kiire tehdä kaikkea, ei ole aikaa kohdata toista ihmistä ja hoitaa asiaa loppuun, olla läsnä hetkessä, ollaan koko ajan puoliksi jossain muualla.
  • Samat ongelmat, mitä ilman nettiäkin? Jos olisivat puhuneet kasvokkain, mitä olisi tapahtunut?

Facebookista ja sen tarkoituksenmukaisuudesta

  • Tykkäykset ovat outo ilmiö... sosiaalista kanssakäymistä, vrt. moikkaaminen. Välittämisen osoitusta?
  • Tykätäänkö FB:ssä asioista, joista oikeasti tykätään? (vrt. "voitko tykätä mun kuvista")
  • Pitäisikö ottaa julkisesti kantaa esim. pahaa oloa ilmaiseviin tilapäivityksiin tai yksinäisyyteen?
  • FB:n käyttötapa kertoo ihmisestä, mutta ei kaikkea; jokainen käyttää omalla tavallaan, ei ole oikeaa tai väärää tapaa.

Kuvaako elokuva nykyajan sosiaalista elämää laajemminkin? -> Ei?

  • Diginatiivisukupolven kasvaminen -> mitä sosiaalinen kanssakäyminen on silloin? (nyt jo esim. kaikki tuijottavat omaa älypuhelintaan)
  • Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä vain paha asia, joillekin voi sopia paremmin, mutta pitäisi silti pysähtyä huomaamaan myös oikea maailma.

Moduli 2: Wikioppiminen[muokkaa]

Käymämme keskustelu:

Saara: Toisaalta on hyvä, että on uusia oppimisen tapoja & vapaaehtoisuutta, mutta ei liika vapaaehtoisuuskaan toimi - on olemassa asioita, joita on pakko oppia (kuten luennollakin sanottiin).

AnneP: Wikiopiston käyttäjällä täytyy olla hyvä yleissivistys, jotta hän voi tulkita wikiopiston sisältöjä kriittisesti - wikiopistohan on yhtä luotettava kuin tekijänsä

Saara: Wikiopiston käyttö itsessäänhän on hyvää mediakasvatusta, koska siinä samalla joutuu opettelemaan kriittistä lukutaitoa ja tulkintaa.

AnneP: Mutta taustalla on oltava jonkinlaista medialukutaitoa, että käyttäjä pystyy arvioimaan luotettavuutta

AnneP: Entä houkuttaako pelkkä wikioppimisen vapaaehtoisuus ja innostus ilman ulkoisia pakotteita? Arjessa kaikki ovat kuitenkin kiireisiä ja ihmisillä on paljon mielenkiintoista tekemistä: sosiaalinen media, videopelit ja televisio vetävät puoleensa.

Saara: Johtaako wikioppiminen suurempaan erikoistumiseen, koska vapaaehtoisuus tosiaan aiheuttaa sen, että yksi ihminen ei voi keskittyä kaikkeen?

Sallasd: Turhaa eliitin muodostumista wikeihin pitäisi yrittää välttää. Jos syntyy eliittiryhmiä, jotka hallitsevat, ei muille synny auktoriteettia muokata ja luoda wikejä.

Juhlat: Mutta toisaalta erikoistuminen ei ole vielä tarpeellista peruskoulussa, jolloin luodaan pohja yleissivistykselle. Peruskoulussa voi kanssa miettiä enemmän, mikä kiinnostaa ja innostua siitä.

AnneP: Nykyinen koulujärjestelmä on enemmän väestönhallintaa kuin oppimista varten, mutta on koululla muutakin merkitystä, kuten esim. sosiaalisten taitojen oppiminen.

RiikkaR: Vaikka nykyinen koulujärjestelmä tarjoaa mahdollisuuksia sosiaalisten taitojen oppimiseen, siinä on paljon kehittämisen varaa ja nykyisessä koulusysteemissä tapahtuvaan sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyy paljon ongelmia, esimerkiksi koulukiusaamista.

RiikkaR: Wikioppiminen on asia mitä ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita uuden oppimisesta, tekevät.

AnneP: Onko tämä meidän keskustelu wikioppimista? Me emme ole etsineet lisää lähteitä keskusteluun, vaan juttelemme vain videon pohjalta. Me emme siis lähde vapaaehtoisesti laajentamaan oppimista - ei wikioppimista? Ryhmämuotoisuus tosin on wikioppimisen elementti.

Saara: Miten wikioppimisen määritelmät eli harrastuneisuus ja vapaaehtoisuus sopivat wikioppimiseen yliopistokurssien suoritusmuotona? Toimiiko wikioppiminen esim. tällä kurssilla, vaikka kurssi ei perustu vapaaehtoisuuteen?

AnneP: Wikiopistoon jää kuitenkin jälki oppimisesta, joten joku kiinnostunut voi joskus käydä lukemassa siitä. Tosin en tiedä, ketä kiinnostaisi lukea esimerkiksi näitä meidän keskustelujamme.

Juhlat: Luennolla vertailtiin myös esimerkiksi luennoitsijoita Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä TedTalkeja. Itse ainakin katselisin ihan mieluusti huippuyliopistojen pitämiä luentoja ja TedTalkeja, koska ne jäävät yleensä paremmin mieleen kuin luennot, joita yleensä on Suomessa tarjolla.

RiikkaR: Toisaalta luentojen pitämisessä on se etu, että voidaan välittää kulttuurikonteksti ja oman maan tutkimuksen tuntemus, mitä esimerkiksi ulkomaalaisista videoista ei välttämättä välity.

Juhlat: Totta kyllä. TedTalkien pitää kuitenkin kilpailla huomiosta ja ne on siksi tehty kiinnostaviksi ja “myyviksi”. Tästä syystä ne myös herättävät kiinnostuksen ehkä paremmin kuin pitkät luennot. Wikipedia on kuitenkin tavallaan melko tylsä, koska se on pelkkää faktaa.

Saara: Kuinka realistinen oikeastaan on ajatus, että wikioppiminen yleistyisi ja toimisi yleisenä oppimismallina? Vaikea kuvitella todellisena vaihtoehtona.

AnneP: Vai olemmeko me vain liian jumittuneita omiin tapoihimme ja oppimiskäsityksiimme - onko parinkymmenen vuoden päästä ihan erilaiset käytännöt ja wikioppiminen arkipäivää - johtuuko epäluulot vain omista vakiintuneista käytännöistämme?

Saara: Totta, lapset ovat kuitenkin lähtökohtaisesti innostuneita oppimisesta.

RiikkaR: Tällä hetkellä tuntuu, että koulussa opetellaan pois luovuudesta ja oppimisesta innostumisesta rajaamalla kapeasti se, mitä pitää osata ja mitä ei.

Saara: En haluaisi ajatella, että wikioppiminen olisi vain tietynlaisille ihmisille (älykkäille, jostain tietystä asiasta innostuneille jne.)

AnneP: Wikioppimisessahan opettajan tehtävä on ennen kaikkea kiinnostuksen suuntaaminen. Tarvitaan kuitenkin joku motivaatio, jotta oppiminen olisi mahdollista - nykyään kun on niin paljon kilpailevaa, paljon mielenkiintoisempaa tekemistä.

Juhlat: Wikiopistossa varmaan opiskelisi omia kiinnostuksen kohteitaan, joilla ei välttämättä ole suurta merkitystä ihmiskunnalle.

AnneP: Mietin, että jos edes samaa kurssia suorittavat eivät ole kiinnostuneita edellisistä saman kurssin suorituksista, niin onko kukaan? Me emme esimerkiksi ole suuremmin tutustuneet edellisten vuosien kurssimateriaaleihin, tai edes tämänvuotisten ryhmien tuotoksiin. Tuleeko wikioppimisesta vain samanlaista suorittamista kun nykyisestä systeemistä?

RiikkaR: Mietin tätä samaa kun luin artikkelia Wikipedia&radikaali tasa-arvo, ja pohdin, että jos wikioppiminen kytketään osaksi nykyisenlaista systeemiä, niin muuttuuko oikeasti mikään? Toisaalta uskoisin, että keskustelevammalla oppimisella on mahdollista muuttaa koulusysteemiä innostavammaksi ja kannustavammaksi.

Juhlat: Motivaation oppimiseen pitäisi olla jokin muu kuin pelkkä tutkinnon suorittaminen ja sitä kautta työn saaminen.

AnneP: Ideaalitilannehan olisi, että voisi vain istua kursseilla sivistämässä itseään, eikä tarvitsisi suorittaa mitään. Itsekin opiskelisin vaikka mitä, jos vain olisi tarpeeksi aikaa ja resursseja.

Juhlat: Suoritustavat aiheuttavatkin stressiä, kun kaikki arvioidaan ja pitää päästä läpi. Ongelmana on myös se, että luennot menevät päällekkäin eikä ole mahdollisuutta käydä itseään kiinnostavia kursseja.

Juhlat: Wikioppiminen voisi tällä hetkellä olla vaihtoehto ihmisille, jotka eivät esimerkiksi sairauden takia pysty suorittamaan kursseja tavalliseen tapaan yliopistossa.


Tiivistelmä modulista 2:

Siinä missä tavallinen opetus on auktoriteettijohtoista ja pakon sanelemaa, wikioppimisen katsotaan olevan vapaaehtoista ja tasa-arvoista. Wikioppimisessa korostuu yhdessä tekeminen ja yhdessä oppiminen: ei ole olemassa yhtä auktoriteettia, joka sanelee totuuden, vaan tieto luodaan yhdessä muilta oppien.

Kuten kaikki uudet oppimis- ja opetustavat, myös wikioppiminen herättää ajatuksia puolesta ja vastaan. Ryhmämme keskustelussa wikioppimisesta nousikin esiin monia hyviä puolia, mutta myös monia kysymyksiä. Jokainen keskustelija kaipasi muutosta nykyiseen koulujärjestelmään ja sen opetustapoihin, mutta se, missä määrin wikioppiminen nähtiin tähän ratkaisuna, vaihteli suurestikin. Pohdimme muun muassa sitä, kuinka realistinen ajatus wikioppimisesta yleisenä opetusmallina lopulta onkaan? Ja jos koulujärjestelmä pysyy pääosin entisellään, muuttaako wikioppiminen lopulta mitään? Nykyiseen koulujärjestelmään ja arvosteluperiaatteisiin sulautettuna wikioppimisen luonne voi olennaisesti muuttua, ja siitä saattaa tulla samanlaista suorittamista kuin muustakin oppimisesta: motivaationa toimii ainoastaan kurssin läpäiseminen tai luokaltaan pääseminen.

Wikioppimisen hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti sen vapaaehtoisuus ja motivoiva luonne. Nämä hyvät puolet voivat ryhmämme mielestä kuitenkin muodostua myös sen heikkoudeksi: liika vapaaehtoisuus ei välttämättä toimi, sillä ärsykkeitä täynnä olevassa maailmassa motivaation löytäminen voi olla hankalaa. Pohdimme myös sitä, missä määrin harrastuneisuus johtaa erikoistumiseen, jos oppiminen on pelkän sisäisen motivaation ja mielenkiinnon varassa. Vaarana on myös se, että esimerkiksi Wikiopistoon muodostuu eliittiryhmiä, jotka nousevat auktoriteettiasemaan, eivätkä anna vähemmän edistyneille todellista mahdollisuutta vertaisoppimiseen.

Kaiken kaikkiaan ryhmämme on kuitenkin sitä mieltä, että wikioppiminen on tervetullut lisä opetustarjontaan. Erilaiset oppimistavat tuovat opiskeluun vaihtelevuutta, ja keskusteleva oppiminen voi tehdä opetuksesta innostavampaa ja kannustavampaa kuin mitä se nykyisellään on.

Moduli 3: Wikipedian viisi pilaria ja wikiopisto[muokkaa]

Käymämme keskustelu:

Juhlat: Mielenkiintoista, että jotkut valtiot valvovat omia Wikipedia-sivujaan ja muokkaavat niitä.

Saara: Miten keskustelussa mainittu neutraali näkökulma (yksi Wikipedian peruspilareista) suhteutuu siihen, että valtiot päivittävät itse sivuja?

AnneP: Mun mielestä on mielenkiintoinen näkökulma, että nykyään tieto konstruoidaan ja siitä neuvotellaan koko ajan. Se vaatii taas laajan yleissivistyksen, eivätkä kaikki silti pysty osallistumaan esimerkiksi matemaattisten kaavojen määrittelyyn.

RiikkaR: Mutta kuitenkin Wikipediassa kaikilla on taitotasosta huolimatta mahdollisuus osallistua, joku vaan korjaa sitten mielestään virheelliset asiat. Ehkä Wikipediassa oiskin hienoa se, että siinä tavallaan näkyy miten kaikki tieto oikeastaan syntyy sosiaalisissa ja poliittisissa prosesseissa, että siinä näkyy se prosessi, joka esimerkiksi oppikirjojen tekemisessä jää piiloon. Mutta vaikka Wikipediaan onkin periaatteessa kaikilla vapaus osallistua, kyllä se silti edellyttää jotain kynnystason yleissivistystä, ja luulen että siellä syntyy kanssa jonkinlaisia osaamiseen ja pätevyyteen liittyviä hierarkioita.

Juhlat: Mutta miten määritellään, kuka on pätevä? Ns. oikeassa maailmassahan pätevyyteen, tai ainakin sen osoittamiseen, tarvitaan tutkintoja ja todistuksia. Wikipediassa näitä ei ole.

RiikkaR: Wikipedia-artikkelin tekijän pätevyys ei määrittyisi siis minkään formaalin instituution piirissä tai perustu siihen, että on suorittanut tutkintoja, vaan siihen, kuinka pätevästi on pystynyt lähteiden avulla muotoilemaan Wikipedian sääntöjä noudattavan artikkelin.

Juhlat: Luennolla mainittiin, että joskus lehdet käyttävät Wikipediaa lähteenään, jonka jälkeen kyseinen artikkeli poistetaan Wikipediasta, koska sillä ei ole lähteitä, mutta tämän jälkeen tehdään uudestaan, koska lehteä voidaan käyttää lähteenä. Se on melko jännittävä kehä.

AnneP: Suurin osa ihmisistä käyttää Wikipediaa varmasti vain faktojen nopeaan tarkistukseen. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon aktiivisia päivittäjiä ja keskusteluja ja seuraajia esimerkiksi suomalaisessa Wikipediassa on. (Tarkistin jälkikäteen, että aktiivisia on 1645, rekisteröityneitä 246 097.)

RiikkaR: Jos wikipedian pätevyys syntyy osittain siitä neuvotteluprosessista, niin voidaanko ajatella, että Wikipedia olisi sitä pätevämpi tai edustavampi, mitä useampi ihminen on osallistunut siihen neuvotteluun?

AnneP: Kukaan meistä ei ole luonut wikipedia-artikkeleita, paitsi pakon edessä saadakseen kurssisuorituksen.

Riikka: Musta tuntuu, että aika monella on kynnys alkaa tehdä artikkelia. Osaa ei tietysti vaan kiinnosta, mutta voi olla että on sellasia ihmisiä, joilla olisi kiinnostusta ja osaamista, mutta se yhteisö saattaa tuntua pelottavalta tai vaikealta.

AnneP: Siitä kynnyksestä pitäisi kyllä päästä eroon.Todennäköisesti monet ihmiset - kuten esimerkiksi me - tietävät kuitenkin asioista ihan riittävästi. Ja meillä esimerkiksi tiedonhakutaidot ovat tarpeeksi hyvät siihen, että löydämme sopivat lähteet ja osaamme perustella kirjoittamamme.

Juhlat: Wikiopistossa voi tehdä alkuperäistä tutkimusta ja siirtää sen Wikipediaan. Tosin artikkelien muokkaus Wikipediassa on melko haastavaa, mikä tuottaa kynnyksen tiedon siirtämiselle Wikipediaan.

Juhlat: Jos Wikipediaan kirjoitettaisiin peruskoulusta asti, sen tekemiseen syntyisi varmasti rutiini, joka helpottaisi Wikipedian tekemiseen osallistumista.

AnneP: Onko tarkoituksenmukaista saada Wikipedialle useita tekijöitä lisää? Toisaalta sille on tarvetta, koska tietosanakirjat häviävät käytöstä ja tiedonhaku/faktanhaku on melkeinpä pelkästään Googlen varassa.

Juhlat: Mutta toisaalta Wikipediakin voi siirtyä korporaation omistukseen. Se on kylläkin hyvin epätodennäköistä, mutta mahdollista.

AnneP: Entä miten wikiopisto vertautuu wikipediaan: miten wikiopistossa toteutuvat neutraalius ja objektiivisuus?

Sallasd: Objektiivisuutta ei aina kaikesta huolimatta voida saavuttaa… Jos Wikiopistoa pidetään esimerkiksi ala-asteelta lähtien jonkinlaisena kannattavana foorumina, mutta opetetaan, että Wikipediaan ei voi täysin luottaa, niin muodostuuko näiden välille jonkinlainen vastakkainasettelu? Kummassakin on kuitenkin samanlaiset lähtökohdat ja periaatteet...

AnneP: Entä voiko Wikiopiston sisältö toimia lähteenä? Jos ajatellaan, että jokin tutkimus on julkaistu vain Wikiopistossa? Voisiko Wikiopisto joskus nousta asemaan, jossa se voi toimia lähteenä, vaikkapa vertaisarviointimahdollisuuden avulla?

Sallasd: Sähköisen foorumin vaikutus julkaisemiseen voi olla hieman kyseenalainen.

AnneP: Entä houkuttelisiko avoin alusta luotettavia vertaisarvioijia, vai pysyisivätkö he maksullisilla suljetuilla foorumeilla? Olisiko vertaisarvioijilla kiinnostusta uhrata aikaansa Wikiopiston tutkimuksiin? Vertaisarviointien pitäisi olla julkisia ja arvioijien nimet tiedossa, jotta heidän luotettavuuttaan voitaisiin arvioida.

AnneP: Wikiopistolla ei ole yhteistä tavoitetta kuten Wikipedialla, eikä vielä työnjakoa. Se varmasti muokkautuu vasta suuremman suosion myötä.

AnneP: Voiko kursseille osallistua kuka tahansa? Voisiko esimerkiksi tälle meidän kurssille kuka tahansa luoda oman ryhmänsä, johon pyytää ihmisiä liittymään?

RiikkaR: Joillain voi olla kynnys osallistua esim. yliopiston järjestämille kursseille, voi olla että niihin liitetään ajatus tietyntyylisestä oppimisesta. Toisaalta wikiopistossa on periaatteena, että kaikki saavat osallistua kaikille kursseille.

Juhlat: Mutta varmaan pelkästään seuraajana eikä esimerkiksi tästä meidän kurssista saa suoritusmerkintää.

RiikkaR: Motivaatio voi olla suurempi jos opetellaan ns. taitoja kuin keskustelukursseilla? Riippuu tietysti omista päämääristä, ja siitä millaisten taitojen oppimisen näkee tarkoituksenmukaisena.

Juhlat: Menevätkö suomalaiset ennemmin englanninkieliseen kuin suomenkieliseen Wikiopistoon, koska Wikiversity on paljon laajempi kuin Wikiopisto?

Saara: Tuli mieleen, että liittyykö wikioppiminen ja siihen liittyvät oppimistyylit ja -tavoitteet holistiseen oppimistyyliin, jossa tärkeää on asian kokonaisvaltainen ymmärtäminen?

Juhlat: Oppimistyylejä on jaoteltu aistien mukaan eli jotkut oppisivat paremmin lukemalla, toiset kuulemalla, toiset tekemällä. Miten tämä toteutuisi wikioppimisessa?

AnneP: Entä toteutuuko sosiaalisuus wikiopistossa?

Saara: Sosiaalisuus voi olla myös verkkovälitteistä.

AnneP: Videolla sanottiin, että ryhmämuotoinen toiminta voimauttaa. Kaikilla ei ehkä kuitenkaan ole samanlaista kokemusta sosiaalisuudesta.

Saara: Keskustelu verkossa voi olla vaikeaa, jos oppii ja prosessoi asioita ensisijaisesti kuuntelemalla, kuuloaistin avulla.

Juhlat: Wikiopistossa pitäisi olla objektiivinen. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa on kuitenkin tärkeää nähdä toisen ihmisen ilmeet ja eleet.

AnneP: Wikiopiston käyttäminen edellyttää monenlaista lukutaitoa. Täytyy tietää, miten wikiopistossa ja netissä yleensäkin esim. käyttäydytään kanssaihmisiä kohtaan. Sitä pitää opettaa.

Sallasd: Nykyaikana kuitenkin tekniikka mahdollistaa erilaiset oppimisen muodot verkossa, kuten videovälitteisen, audiovälitteisen ja ehkä jonkinlaisen uuden tekniikan mahdollisuudet voivat parantaa verkossa kommunikointia ja yhteistyötä.


Tiivistelmä modulista 3:

Keskustelussamme tuli esille, kuinka nykyään tietoa konstruoidaan ja siitä neuvotellaan koko ajan. Tällöin oikean tiedon löytäminen vaatii laajan yleissivistyksen. Varsin hyvä esimerkki neuvoteltavasti tiedosta on Wikipedia, jossa näkyy tiedon luonnin prosessi ja siihen liittyvät neuvottelut. Toisaalta Wikipediassakin syntyy pätevyyttä ja siihen liittyviä hierarkioita. Wikipediassa pätevyys ei kuitenkaan ole samanlaista kuin akateemisessa maailmassa. Wikipedia-pätevyys määrittyykin kenties sen mukaan, kuinka hyvin on pystynyt lähteiden avulla muokkaamaan Wikipedian sääntöjä noudattavan artikkelin. Akateeminen pätevyys sen sijaan liittyisi ennemminkin tutkintoihin.

Suurin osa ihmisistä taitaa kuitenkin käyttää Wikipediaa vain faktojen tarkistamiseen, jolloin artikkelien pätevyyden pohdintaa tulee tuskin harrastettua. Keskustelussamme mietimme, että jos Wikipedian pätevyys perustuu osittain neuvotteluprosessiin, olisiko Wikipedia sitä pätevämpi, mitä useampi ihminen sitä tekisi. Toisaalta mietimme myös, onko tarkoituksenmukaista saada Wikipedialle lisää tekijöitä. Kuitenkin aika monella on kynnys kirjoittaa artikkeleita ja osallistua Wikipedian rakentamiseen. Kynnystä voisi ehkä madaltaa, jos Wikipediaan kirjoitettaisiin peruskoulusta alkaen.

Pohdimme myös, miten Wikiopisto vertautuu Wikipediaan: toteutuvatko neutraalius ja objektiivisuus Wikiopistossa. Wikipediankin neutraalius on sinänsä kyseenalaista, kun jotkin valtiot muokkaavat itsestään kertovia artikkeleita. Wikiopiston käytettävyys lähteenä nousi sekin esille keskustelussamme. Jos Wikiopiston sisältöä vertaisarvioitaisiin, olisi se varmasti pätevä lähde. Toisaalta vertaisarvioijien pitäisi olla luotettavia ja vertaisarviointien julkisia, jotta pätevyys toteutuisi. Epäselväksi kuitenkin jäi, tekisikö vertaisarviointia kukaan. Keskustelussamme mietimme myös, voiko kuka tahansa osallistua Wikiopiston kursseille ja jos voi, niin onko siitä mahdollista saada jonkinlaista suoritusmerkintää.

Wikioppiminen on myös hyvin erilaista kuin tavallinen oppiminen. Pohdimme, toteutuuko wikioppimisessa holistinen oppimistyyli tai Wikiopistossa sosiaalisuus. Wikiopistossa keskustelu olisi paljolti sähköistä, jolloin lukutaidon pitäisi olla korkea, jotta osaisi olla oikein vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Lukutaitoa ja internetissä käyttäytymistä pitäisikin opettaa, jotta wikioppiminen olisi mahdollisempaa.

Moduli 4: Vapauden asteet verkkomediassa[muokkaa]

AnneP: Aina on olemassa jokin hallinnoiva yhteisö - aina kuitenkin jollain mahdollisuus määrätä enemmän kuin muilla - joten voiko internet koskaan saavuttaa 3. vapauden astetta?

Juhlat: Mielestäni vapaus on jotain, jonka jokainen määrittelee itse. Vaikka nyt puhutaankin eri vapauden asteista, jotka on määritelty, on silti jotenkin hassua ajatella, että yhteisöllisyys olisi vapautta. Niin kuin Annekin sanoi, aina on olemassa jokin hallitseva osapuoli yhteisössä, oli se sitten kuinka pieni tai iso tahansa. En usko, että kukaan on täysin vapaa, jos elää muiden kanssa. Netissä tämä tarkoittaisi varmastikin sitä, että ollakseen täysin vapaa pitäisi rakentaa itse omat virtalähteensä, oman tietokoneensa, oman nettinsä ja niin edelleen. Mielestäni täydellinen vapaus on illuusiota eikä ole koskaan täydellisesti saavutettavissa.

AnneP: Radiossa puhuttiin yhtenä päivänä internetin valvonnasta ja siitä, mille instanssille se pitäisi Suomessa antaa. Mielipide tuntui olevan, että oikeuksia ei voi jakaa kovin monelle.

RiikkaR: Vaikea kysymys, kaikilla instansseilla on aina joku oma poliittinen agenda. Ehkä tärkeämpää on se, että onko se instanssi esimerkiksi demokraattisesti valittu, mikä ei tosin välttämättä takaa vielä hirveästi mitään. Ja tietysti se, kelle valvova instanssi on vastuussa.

Juhlat: Pitäisi varmaan olla jokin yhteisöllinen päätössysteemi, jonka mielipiteitä joku toteuttaisi. Toiminnan pitäisi olla täysin läpinäkyvää. Toisaalta kenen kannalta oikeaa ja väärää sitten katsottaisiin? Demokraattisetkin mielipiteet voivat olla jollain tavalla manipuloituja. Netissä esimerkiksi Googlen hakutulokset ovat manipuloituja, sillä ensimmäisinä näytetään sponsoroituja mainoksia. Facebookissakin saa lukea moneen kertaan samoja julkaisuja, koska ne ovat sponsoroituja, puhumattakaan mainoksista, joissa joku kaveri tykkää jostakin sivusta.

AnneP: Kuinka moni lopulta välittää siitä, että netissä on mainoksia? Jos esimerkiksi jokin sosiaalisen median palvelu koetaan hyvänä ja sitä saa käyttää ilmaiseksi, sitä käytetään. Väitän, että nykyään aika moni tiedostaa tuotenäkökulman, mutta ei välitä siitä.

RiikkaR: Nettimainostusta ei välttämättä koeta samalla tavalla tunkeilevana kuin esim. puhelinmyynti, koska se ei riko arjen kulkua tai keskeytä toimintaa. Lisäksi mainosten estämiseen on keinoja. Lisäksi just se, että jos on tarjolla hyviä, helppokäyttöisiä palveluita, niin ei välitetä siitä taustalla olevasta toimintalogiikasta. Mutta toisaalta jossain vaiheessa, jos yritys menee liian pitkälle, niin käyttäjät voi valita lopettaa palvelun käyttämisen.

Saara: Ymmärtävätkö lapset ja nuoret tämän toimintalogiikan, vai pitäisikö sitä ottaa enemmän esille mediakasvatuksessa?

AnneP: Kyllä lapsetkin ymmärtää mainosten luonteen, kun se on heille selitetty. Oma kuusivuotias tietää jo netissä liikkuessaan, että mainoksia ei klikata.

Saara: Ihmiset hyväksyvät Facebookin luonteen; on olemassa muita vastaavanlaisia palveluita, esim. Diaspora, mutta silti käytetään Facebookia ja samalla hyväksytään se kaupallinen toimintalogiikka ja asetetaan se ikään kuin normiksi.

RiikkaR: Luulen että monet ymmärtää, mitä esimerkiksi FB ja Google tekee, ja ymmärtää ne tietoturvaan ja muuhun liittyvät epävarmuudet, ja käyttää sitä silti.

RiikkaR: Kaikki päätökset siitä, mitä palvelua tehdään, on suurimman osan ihmisistä pakko tehdä niistä palveluista, joita on tarjolla. Se, että on mukana FB:ssä voi olla tärkeä edellytys sille, että on osa jotain yhteisöä ja pysyy mukana sosiaalisen piirin tapahtumissa, joillekin se voi olla töiden kannalta tärkeää. Valinnat tehdään siis tavallaan rakenteiden ehdoilla. Voi olla, että tarjolla olisi yhtä hyvä opensource-palvelu, jota ei omista korporaatio, mutta jos suurin osa ihmisistä on Facebookissa, niin kukaan ei valitse sitä toista vaihtoehtoa.

AnneP: Reaalimaailman rakenteet ja käytännöt siirtyvät digimaailmaan: ihmiset hyväksyvät saman kaupallisuuden internetissä kuin reaalimaailmassakin. Ihmiset eivät ajattele internetiä vapaana, vaan käyttävät sitä sellaisena kuin se on (arkijärki) - taviskäyttäjä ei siis ajattele internetiä suurena demokratisoijana, se on vain väline muiden joukossa.

Saara: Käyttäjät määrittävät itse, mitä tekevät, miten Internettiä käyttävät ja miten sen mahdollisuuksia hyödyntävät (esim. edellä mainittu FB:n toimintalogiikan hyväksyminen).

RiikkaR: Voi olla että joskus on vaan vapaus valita huonoista vaihtoehdoista se parhaiten itselle sopiva.

Juhlat: Ja aika useasti hyväksytään palvelun ongelmat, koska se on muuten hyvä.

AnneP: Ihmisellä pitää olla digitaalista lukutaitoa, jotta hän voi käyttää ilmaispalveluita itselle parhaalla tavalla. Kaikki eivät kuitenkaan käytä internetä samalla tavoin, ja väittäisin, että suuri osa käyttää nettiä vain ensimmäisellä vapauden asteella.

Saara: Milläköhän vapauden asteella sitä itse käyttää internettiä; esim. blogin pitämistä Bloggerissa en koe kovin epäkontrolloiduksi toiminnaksi, koska Blogger on Googlen omistama alusta, joka antaa ehkä mahdollisuuden muuttaa blogin taustaväri pinkiksi, mutta siinä se.

AnneP: Kakkostasoon liittyy se, että palvelu tms. ei ole kaupallinen vaan osallistujien hallinnoima.

Juhlat: Mutta toisaalta on hyvä muistaa, että esim. Zuckerberg on sanonut, etteivät ihmiset enää välitä yksityisyydestään.

AnneP: Pitää toisaalta kyllä paikkansa, että ihmiset eivät välitä yksityisyydestä. Sellainen tunku on kaikenlaisiin tositv-ohjelmiin ja tilitysjuttuihin, ja aika valmiita ollaan myös paljastamaan yksityiskohtia omasta itsestä ja omasta perheestä myös internetissä.

RiikkaR: En usko että ihmiset on lakanneet välittämästä yksityisyydestä, mutta yksityisen piiriin kuuluvat asiat ja sen piirin laajuus voi olla muuttuneet. Toisaalta myös voi olla, että kaikki ei täysin aina käsitä esim. sitä ihmismäärää minkä esimerkiksi FB-statukset tai Youtube-videot voi tavoittaa. Eli myös ihmisten helposti tavoittaman yleisön koko on kasvanut, ja ehkä se muutos ei ole ihan vielä rekisteröitynyt kaikille, tai sitten voi tosiaan olla, että siihen on jo sopeudettu ja sitä pidetään jo normaalina. Ja tietysti jokaisella on omat rajansa sille, mikä on yksityistä.

AnneP: Mun mielestä ajatus siitä, että kirjastot ovat lähellä vapauden 3. tasoa, jos kunta omistaa sähkölaitoksen, oli kyllä aika mielenkiintoinen.

RiikkaR: Toisaalta kirjastoissakin sensuroidaan verkkosivuja, ja kirjastoon voi, ainakin joissakin paikoissa, saada porttikiellon.

AnneP: En kuitenkaan usko, että absoluuttista vapautta onkaan, edes internetin suhteen. Vaikka jokin yhteisö pystyisi tuottamaan oman sähkönsä ja verkkopalvelunsa, omistaisi kaapelit ynnä muut, tuskin sekään takaisi täyttä vapautta. Aina luodaan sääntöjä ja normeja, ja yhteisöstä nousee aina portinvartijoita, oli alkuperäinen tarkoitus kuinka hyvä tahansa.


Tiivistelmä

Pohdimme sitä, millainen vapauden aste internetin käytössä on mahdollista saavuttaa ja millainen vapaus muista toimijoista on mahdollista tai yleensä mielekästä yhteisön toimivuuden kannalta saavuttaa. Resurssien ympärille syntyy väistämättä jokin hallinnoiva yhteisö ja portinvartijoita, jolla on määräysvaltaa asiasta. Yhteiskunnalle on ominaista muiden toimijoiden kanssa toimiminen ja niistä riippuvuus. Keskustelimme myös verkon valvonnasta ja siitä, kuinka valvonnan järjestäminen on hankalaa, koska kaikilla tahoilla on omia intressejään ja neutraalin ja läpinäkyvän systeemin rakentaminen on vaikea prosessi. Ehkä tässä prosessissa olisi mahdollista hyödyntää joukkoistamista ja yhteisöllistä päätöksentekoa. Mikään systeemi ei kuitenkaan ole vedenpitävä, ja tärkeämpää onkin refleksiivisyys, kriittinen suhtautuminen omaan toimintaan, palautteen kuunteleminen ja tarvittaessa systeemin muuttaminen.

Ryhmämme oli sitä mieltä, että moni käyttäjä tiedostaa ainakin jollain tasolla kaupallisten sosiaalisen median palveluiden ansaintalogiikkaa. Jos palvelu on hyvä ja sitä käyttää tarpeeksi ihmisiä, mainoksia pidetään hyväksyttävänä ominaisuutena. Mediakasvatuksessa voisi puhua käyttäjän asemasta ilmaisissa kaupallisissa palveluissa. Kaupallisilla palveluilla on enemmän resursseja, ja usein paremmat ominaisuudet kuin ei-kaupallisissa. Palveluihin ja esimerkiksi tietoturvaan liittyvät tietoturvaongelmat usein tiedostetaan, mutta palvelua käytetään silti, esimerkiksi sosiaalisuuden takia. Päätökset palveluiden käyttämisessä tehdään kuitenkin rajallisesta määrästä vaihtoehtoja, ja jos kaikki käyttävät Facebookia tai Twitteriä, ulkopuolelle jättäytyminen voi olla vaikeaa. Tavallinen käyttäjä, jolla ei ole asiaa kohtaa erityistä motivaatiota tai kiinnostusta, ei siis välttämättä ajattele internetiä suurena demokratisoijana, se on vain väline muiden joukossa, ja käyttää siellä samanlaisia kaupallisia palveluita kuin internetin ulkopuolellakin. Ihmisellä pitää olla digitaalista lukutaitoa, jotta hän voi käyttää ilmaispalveluita itselle parhaalla tavalla. Kaikki eivät kuitenkaan käytä internettiä samalla tavoin ja suuri osa käyttäjistä sattaa käyttää nettiä vain ensimmäisellä vapauden asteella.

Moduli 5: Tieto, refleksiivinen epävarmuus, opettajuus[muokkaa]

Käymämme keskustelu:

Sallasd: Tekeminen tai tuottaminen jatkumolle lähempänä informaatiolukutaitoa kuin tiedonhakua. Saara: Kuuluuko tekeminen medialukutaidon määritelmään; pitäisikö mediakasvatuksessa opettaa lapsia ja nuoria nykyistä enemmän tuottamiseen?

Juhlat: Eikö tuottamista opeteta jo koululaisille, esimerkiksi muiden tekstien kommentointia koulun omalla verkkosivustolla?

Saara: Niin, on oikeastaan aika olennainen osa medialukutaitoa, että osaa käyttäytyä asiallisesti nettiympäristössä, ja ehkä sitä voisi korostaa enemmän (tuleeko tämä esille esim. kirjastojen tarjoamassa mediakasvatuksessa, vai korostetaanko siellä enemmän vaikkapa kriittisen lukutaidon merkitystä?). Esim. http://mediasmarts.ca/digital-media-literacy-fundamentals/media-literacy-fundamentals: medialukutaitoon kuuluvaksi määritellään “finally, to produce media oneself”

AnneP: Kyllähän tuottamistakin täytyy varmasti opettaa, kunhan painotus on siinä, mitä sinne nettiin laitetaan, ei niinkään että miten. Kun kerran lapset ja nuoret käyttää jo aktiivisesti esimerkiksi Instagramia, on ehkä hyvä muistuttaa siitä, millaisia kuvia nettiin ei kannata ladata. Ja oon myös sitä mieltä, että nettikäyttäytymisen opetukseen voisi panostaa enemmänkin.

Juhlat: Voisi kanssa pohtia metaoppimista eli oman oppimisen pohtimista. Opetetaanko sitä peruskoulussa tai lukiossa vai tuleeko se jostain muualta?

Sallasd: Pitäisikö reflektoinnissa olla eroja esimerkiksi ala-asteella ja lukiossa? Reflektointi saattaa olla ala-asteella ainakin hieman haastavampaa kuin lukiossa, jossa ajattelu on kehittynyt.

AnneP: Toisaalta kai jo ihan pieniäkin lapsia voi ohjata kohti reflektointia. Mutta itse olen kyllä aina kokenut monet reflektointitehtävät aika puisevina: “tänään/tällä kurssilla minä opin, että…”. Jotenkin se oman oppimisen pohtiminen pitäisi saada vähän mielenkiintoisemmaksi.

Juhlat: Sugata Mitran kokeessahan lapset kiinnostuivat itse jostain ja opiskelivat itsenäisesti. Ehkä silloin tulee pohdittua omaa oppimistakin eri tavalla, esim. niin, että on ihan liekeissä jostain uudesta opitusta asiasta.

Saara: Opettajan tehtävä on suunnata kiinnostusta.

AnneP: Mun mielestä oli hyvä huomio, että edelleen tärkeintä on löytää kaiken tiedon keskeltä se asian ydin, ja tässä juuri opettajia tarvitaan. Ei ole välttämättä helppoa tietää, mikä on olennaista ja mikä ei, siinä hyvä opettaja astuu kuvaan.

Juhlat: Mielenkiintoista luennossa oli myös Wikipedia vs. oppikirja -vertaus tai siis se, että miksi ei saa käyttää Wikipediaa, jos saa käyttää oppikirjaa.

Sallasd: Oppikirjoja tehdessä on kuitenkin mietitty ikäryhmää ja kohderyhmää ja niitä on tehnyt ainakin jonkinasteiset ammattilaiset. Mielestäni tämä tuo lisäarvoa verrattuna wikioppimiseen. Wikioppimisessa on tietysti otettu se huomioon paremmin, että kaikki samanikäiset eivät välttämättä ole samalla tasolla älyllisesti ja jotkut tarvitsevat enemmän aikaa ja vaivaa oppiakseen.

Saara: Ehkä vertaus lähti enemmän tietokäsityksen näkökulmasta: sekä Wikipediassa että oppikirjoissa on käsitys valmiiksi annetusta tiedosta, sen sijaan että tieto nähtäisiin muuttuvana ja jonakin, minkä voi itse konstruoida.

AnneP: Wikipediassahan artikkeleita on ollut muokkaamassa monta eri henkilöä, ainakin teoriassa, kun taas oppikirjalla voi olla vain yksi tai kaksikin tekijää. Eli voisi ajatella, että Wikipedian tieto on jonkinlainen neuvottelutulos yleisesti vallitsevista käsityksistä, kun taas oppikirja voi sisältää myös jonkun yksittäisiä mielipiteitä. Tosin ainakin räikeimmät tapaukset varmaan huomattaisiin myös oppikirjoista, eikä niitä otettaisi käyttöön.

Saara: Opettajan rooliin pitäisi kuulua myös se, että opettaja rohkaisisi oppilaita ajattelemaan, että opettaja ei ole aina oikeassa - että ei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa tietoa.

RiikkaR: Nykyisen koulujärjestelmän läpikäyneenä voi olla vaikea sopeutua wikioppimisen periaatteisiin, esimerkiksi keskustelevampaan oppimiseen, ja opettajan roolin muutokseen.

AnneP: Monelle jo tavalliset ryhmätyötkin on haaste. Tosin ne taitaa nykyään olla jo niin yleisiä, että niihin totutaan jo ala-asteella.

Juhlat: Se on kuitenkin melko henkilökohtaista, millainen oppimistyyli sopii parhaiten ja miten sopeutuu muutoksiin.

Sallasd: Pitäisikö opettajien olla asiantuntijoita tiedollisesti vai hyviä opettajia eli pedagogisia asiantuntijoita?

RiikkaR: Toivon aina että opettajat olisi ennen kaikkea hyviä opettajia, tosin siihen ehkä liittyy jo se että tietää asiasta jotain tai on valmistautunut tilanteesen ottamalla asiasta jonkin verran selvää. Mutta mun mielestä se on tärkeää, että opettaja osaa luoda turvallisen ja rennon oppimistilanteen.

Juhlat: Alaluokilla olisi kuitenkin ehkä tärkeää se, että opettaja olisi kannustava eikä välttämättä ihan täydellinen aiheen asiantuntija.

AnneP: Liika asiantuntijuus voi olla jo haitaksikin, jos ei osaa enää ajatella samalla tavoin kuin oppilaat/opiskelijat.

RiikkaR: Yksi haaste on tietysti löytää opettajan ja opiskelijan yhteinen kieli. Usein tuntuu, että opettajat aloittaa asian opettamisen keskeltä asiaa eikä alusta.

RiikkaR: Onko wikimaailmassa opetuksen perusteet erilaiset? Vertaisoppimisessa eri verran asiasta tietävät ihmiset tutustuvat aihepiiriin ja keskustelevat siitä?

Juhlat: Wikipediassa ainakin tehdään yhdessä eikä ole auktoriteettirooleja eikä asiantuntijoita.

AnneP: Nyt oletetaan, että kaikki malttavat toimia internetissä tasa-arvoisina ja kärsivällisesti tarjoavat omaa osaamistaan muille, saamatta välttämättä mitään hyödyllistä vastineeksi. Onnistuukohan se, vai lipsahtavatko jotkut vahingossa auktoriteettirooleihin, joihin ehkä reaalimaailmassa ovat tottuneet?

RiikkaR: Näitä varmasti aina tapahtuu, mutta luulen että yhteisö voi reagoida näihin tilanteisiin, jos näkee sen tarpeelliseksi.

Saara: Mistä asiantuntijuus oikeastaan muodostuu Wikipediassa/Wikiopistossa, joiden toimintaperiaatteet ovat erilaiset kuin perinteisen koulumaailman?

Sallasd: Pystyykö asiantuntija neutraaliuteen, jos siihen Wikipediassa pyritään?

Juhlat: Wikiasiantuntijuus on kyllä erilaista kuin kouluasiantuntijuus.

RiikkaR: Wikiopistossa asiantuntijuus ei olisi sidoksissa formaaleihin instituutioihin, asiantuntijuden tueksi ei tarvita tieteellisiä julkaisuja tai asiantuntijatyökokemusta.

Juhlat: Miten wikiopistossa voisi siirtää asiantuntijuutta? Siihen kuitenkin varmaan tarvitaan jotain pedagogisia taitoja, ei välttämättä koulussa saatuja vaan ihan luontaisiakin. Olisiko mahdollista wikipedisoida yliopisto niin, että Wikiopisto mahdollistaisi opiskelun ilman formaalia instituutiota? Ongelmaksi muodostuu tosin se, ettei silloin saa formaalia todistusta opiskelustaan.

RiikkaR: Kiinnostavaa olisi se, miten esim. wikiopistokurssien käyminen voidaan todentaa ja hyödyntää vaikka työpaikkaa tai opiskelupaikkaa hakiessa. Voisi olla palkitsevaa, että wikiopistossa hankittuja taitoja ja tietoja voisi hyödyntää myös wikiopiston ulkopuolella. Ja toisaalta olisi kiinnostavaa, jos wikiopisto tarjoaisi mahdollisuuden oppimiseen joka ei suoraan kytkeydy työelämään tai sen vaatimuksiin, samalla tavoin kuin yliopisto, jossa tuntuu että usein opitaan selkeästi työelämää varten.

Juhlat: Wikiopisto on kuitenkin lähtökohdiltaankin jo aika eri kuin tavalliset yliopistot. Ensimmäisenä tulee mieleen ainakin se, voiko Wikiopiston opetuksen laadun varmistaa jollain tavalla, jonka viranomaiset hyväksyisivät. Tähän liittynee myös asiantuntijuuden määritelmä Wikiopistossa ja yliopistossa.

RiikkaR: Wikiopisto on varmasti eri tavalla läpinäkyvä kuin yliopisto, esimerkiksi yliopistossa tuntuu että hallinnolliset päätökset, kursseja koskevat päätökset jne. ja joskus usein myös tenttien jne. arvosteluperusteet jää vähän hämärän peittoon.


Tiivistelmä:

Keskustelimme medialukutaidon opettamisesta kouluissa. Ryhmämme pohti opettajan roolia nykyisessä koulujärjestelmässä ja vapaampaan oppimiseen perustuvassa tilanteessa. Medialukutaidon tärkeä osa on mielestämme, että osataan käyttäytyä asiallisesti verkkoympäristössä, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, ja tätä voisi korostaa myös mediakasvatuksessa kriittisen suhtautumisen lisäksi. Tärkeäksi koimme tekemisen opettamisen lisäksi myös sen, että opetetaan mitä verkkoon kannattaa yleensä laittaa, ja mitä seurauksia sillä voi olla.

Oman oppimisen tarkasteluun opastamista voisi toteuttaa ala-asteelta alkaen ja paremmin kuin nykyään, perustuen omaan kiinnostukseen ja nykyistä kiinnostavammilla tavoilla. Kerro mitä opit-kysymykset eivät välttämättä rohkaise oman oppimisen pohdintaan.

Opettajan rooli voi olla auttaa käsitellä sitä valtavaa tietomäärää, joka on saatavilla, ja suunnata opiskelijoiden kiinnostusta. Opettaja voi myös auttaa ydinsisältöjen tunnistamisessa. Opettaja voisi myös opastaa refleksiivisyyteen siinä, että tunnustaisi että ei ole alan ehdoton auktoriteetti vaan asiohin liittyy aina epävarmuutta. Siirtymä omaehtoisempaan ja keskustelevampaan oppimiseen voidaan kokea haasteeksi, jos aiemmissa opinahjoissa ei ole ollut tilaa luovuudelle ja kyseenalaistamiselle. Wikipedian ja oppikirjan käytön eroista olimme sitä mieltä, että oppikirjoista saattaa kuitenkin olla jotain lisäarvoa verrattuna Wikipediaan, mutta toisaalta Wikipediassa tieto rakentuu läpinäkyvissä prosessissa ja sen voidaan ajatella olevan neuvottelutulos yleisesti vallitsevista käsityksistä. Lisäksi oppikirjoja rajoittaa opetussuunnitelma, harvojen tekijöiden käsitys ja tuntemus asiasta ja käytettävissä oleva tila.

Keskustelimme siitä, onko opettajan asiantuntijuus vai hyvä opettajantaidot tärkeämpiä. Ryhmäläisten mielestä ainakin lapsia ja nuoria opettaessa hyvin tärkeää on se, että opettaja on kannustava ja osaa luoda turvallisen ja rennon ilmapiirin oppimiselle. Asiantuntijuuskin on tärkeää, mutta jos oppimisen edellytykset eivät muuten ole kunnossa esimerkiksi ahdistavan ilmapiirin vuoksi, niin oppiminen voi jäädä vähäiseksi. Lisäksi tärkeä taito olisi löytää opetettavien kanssa yhteinen kieli, sopiva kommunikaatiotapa, jotta kaikki ymmärtävät toisiaan. Wikimaailmassa auktoriteetti ja asiantuntijuus syntyy eri tavalla eikä ole sidoksissa instituutioon kuten yliopistossa eikä samanlaista hierarkista rakennetta ole. Toisaalta wikimaailmassakin saattaa syntyä tilanteita, joissa joku asettaa itsensä hierarkiassa ylempään asemaan, mutta tällöin yhteisö voi puuttua asiaan.

Keskustelimme asiantuntijuudesta Wikiopistossa, ja siitä kuinka se ei Wikiopistossa ole sidoksissa formaaleihin instituutioihin, kuten tieteellisiin lehtiin tai virkoihin. Keskustelimme myös siitä, että wikiopistossa ilman instituutioyhteyksiä opiskelusta ei saa lainsäädännön määrittämää hyväksyttyä todistusta. Pohdimme sitä, miten wikiopisto voisi saada sellaisen aseman, että se voisi myöntää hyväksyttyjä todistuksia ja sitä, onko se edes tarpeellista. Wikiopisto voisi kuitenkin mahdollistaa ns. virallisiin instituutioihin sitoutumattoman opiskelun, jota voisi hyödyntää työmarkkinoilla.

Moduli 6: Hipit, jupit jne.[muokkaa]

Käymämme keskustelu:

AnneP: Videossa ei varsinaisesti annettu informaatioyhteiskunnalle selvää määrittelyä. Lähinnä informaatioyhteiskunnaksi katsotaan sellainen, jossa kaikki työ jäsentyy informaatioalan ammattien mukaan, eli suurin osa ihmisistä ei välttämättä ole informaatioammateissa mutta käyttää informaatioteknologiaa työssään.

Juhlat: Se on sinänsä kyllä melko omituinen näkökanta, mutta en tiedä, voisiko yhteiskuntaa määritellä paremmin sen mukaan, mitä ammatteja on eniten.

Saara: Ei kaikkea voi määritellä määrällisten kriteerien mukaan...

RiikkaR: Informaatioyhteiskunnan rakentaminen on kuitenkin poliittinen prosessi, jossa on mukana erilaisia toimijoita ja erilaisia tavoitteita. Informaatioyhteiskunnan ongelmana on ainakin eriarvoistuminen, jossa eri ammatteja ja ihmisiä kohdellaan eri tavoin riippuen siitä, kuinka niiden ajatellaan sopivan informaatioyhteiskunnan imagoon.

Saara: Minua joskus ärsyttää tämä informaatioyhteiskuntapuhe, koska informaatioyhteiskunnan hyvät puolet eivät kosketa läheskään kaikkia. Tämä kaikki on loppujen lopuksi vain hyvin kapean ihmisryhmän hupia, varsin länsimainen ilmiö.

RiikkaR: Informaatioyhteiskunta toisintaa vanhoja rakenteita, vaikka se tarjoaakin ehkä myös uudenlaisia mahdollisuuksia, niin puhe informaatioyhteiskunnasta myös peittää alleen ongelmia.

Saara: Informaatioyhteiskunnan taustalla on kuitenkin alun perin ollut vastakulttuuri, tiedon lisääntyminen ja yhteiskunnan tasa-arvoistuminen.

RiikkaR: Nämä tavoitteet eivät kuitenkaan ole toteutuneet, osittain siksi että kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia ei ole tunnistettu tai suostuttu tunnustamaan ja puuttumaan niihin, jolloin ne väistämättä toistuvat.

Saara: Ylioppilaslehdessä oli juttu konsulttityypistä, joka kyllästyi merkityksettömäksi kokemaansa työhön, mutta päätyi lopulta tekemään jotain mielestäni vielä merkityksettömämmältä kuulostavaa.

Riikka: Siis vapautuksen konsepti ei toteudu vaan jää toistamaan vanhoja rakenteita, mutta toisella tapaa. Toisaalta jokainen rakentaa itse merkityksen omalle työlleen parhaalla osaamallaan tavalla, ja se voi olla jonkinlaisen itsekunniotuksen ja tasapainon edellytys.

Sallasd: Tarkoittaako täydellinen vapaus anarkismia? Seuraako anarkismista kaaos, jossa ei ole minkäänlaisia yhteiskunnallisia rakenteita?

Riikka: En tiedä onko anarkismi ratkaisu, ainakaan kun siihen aatteena tai ainakin yhteisönä ymmärtääkseni liittyy tällä hetkellä aika paljon perinteisiin valtarakenteisiin perustuvia ongelmia, kuten seksismiä ja rasismia.

Saara: Liian pitkälle viety individualismikin on kyllä sinänsä mielestäni ongelmallista. Kyllä yhteiskunnan tarpeitakin pitää ajatella, eikä kaikki voi lähteä yksilön tarpeista käsin.

Riikka: Mun mielestä yksilön autonomia ja vapaus tehdä itseä koskevia valintoja vapaasti (tosin kunnioittaen muiden rajoja ja hyvinvointia) on kuitenkin jossain määrin hyvinvoinnin edellytys, mutta suhteutettava myös yhteiskunnan ja yhteisön toimimiseen.

AnneP: Onhan ihmisillä kuitenkin aika laaja mahdollisuus valita sen mukaan, haluaako esimerkiksi opiskelemaan yliopistoon vai sitten suoraan ammattiin, ainakin länsimaissa.

Juhlat: Ei kaikilla länsimaissakaan ole valinnanvapautta esimerkiksi sairauden tai muiden erilaisten lähtökohtien takia.

AnneP: Toisaalta nykyinen yhteiskunta korostaa suhteettomasti kilpailutaloutta, ja kaikki tehdään talouskasvua ajatellen. Ihmisten täytyy olla tuottavia, siitä kertoo esimerkiksi tämänhetkinen ilmapiiri, jonka mukaan kotiäidit on saatava töihin. Mä en itse ole tainnut olla yhteiskunnalle kovin tuottava yksilö: ensin käytin 10 vuotta opiskeluun, sitten olin viitisen vuotta freelancerina ja sen jälkeen hoitovapaalla, ja sitten lähdinkin taas opiskelemaan. Mutta ainakin oon saanut valita, mitä olen halunnut tehdä.

RiikkaR: Ala-asteelta lähtien tavoitteena on työelämään siirtyminen ja tärkeä identiteetin osa jo siinä vaiheessa voi olla se, että mitä töitä tahtoo tehdä isona, mikä varmasti synnyttää paineita.

AnneP: Mun mielestä perustulo tai kansalaispalkka olisi hyvä idea. Työnteosta voi sitten palkita suuremmilla tuloilla.

Sallasd: Työttömyys on henkisesti raskasta ainakin asiantuntijoiden mukaan. Se, että tuntee itsensä yhteiskuntaan kuuluvaksi edes vaikka kansalaispalkan kannalta, on tärkeää hyvinvoinnin takia.

RiikkaR: Työttömyyteen kuitenkin liittyy myös stigma, mikä voi aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia ja työttömyyskierrettä. Lisäksi on painetta siihen suuntaan, että pitäisi kouluttautua ja parantaa omia taitojaan, vaikka sekään ei välttämättä auta eikä varsinkaan takaa työpaikan saamista, vaan lähinnä johtaa siihen, että ongelma ei ole enää se, että työpaikkoja ei ole, vaan se että yksilö ei riittävästi tee asioita työllistymisen eteen.

AnneP: Onko työttömyys kuitenkaan mikään stigma enää, varsinkaan nuorten/nuorten aikuisten keskuudessa? Ei ole enää samanlaista “työmoraalia” kuin ennen: nykyään ihmiset haluaa juuri käyttää valinnanvapauttaan ja tehdä vain sellaisia töitä, joista tykkää. Ennen ajateltiin, että töitä on tehtävä, piti niistä tai ei.

Juhlat: Siihen työttömyyden stigmaan saattaa kyl vaikuttaa aika paljon sekin, millainen ihminen on luonteeltaan ja mitä se ajattelee työstä ja työttömyydestä. Esimerkiksi jos oikeasti hakee töitä, mutta ei millään pääse, niin kyllä se ahdistaa.

AnneP: Musta mielenkiintoinen pointti oli myös se, missä kohdin tekniset välineet antaa vapauden ja missä määrin ne lukkiuttaa ihmisen toimimaan tietyllä tavalla. Jotkut nuoret eivät osaa enää käyttää tekstinkäsittelyä mutta hallitsee sosiaalisen median, ja toisaalta taas käyttötaito voi rajoittua vain yhteen tiettyyn ohjelmaan, eikä taitoa osata soveltaa. Mulle tuli tästä mieleen se, miten käsinkirjoittamisen taito huononee, koska kirjoitetaan vain koneella. Mut ollaanko nyt siirtymässä jo siihen, että ei osata kirjoittaa käsin eikä myöskään koneella?

Saara: Mielenkiintoinen kysymys on se, muuttaako käsin kirjoittamisesta konekirjoitukseen siirtyminen ihmisten aivoja, ajattelua ja sitä, miten asiat prosessoidaan. Onhan käsin kirjoittaminen aivan erilainen prosessi kuin mekaaninen naputtelu koneella.

AnneP: Mä ainakin opin ja muistan paremmin, jos kirjoitan muistiinpanot käsin. Koneella kirjoitettuna se ei ole sama asia.

RiikkaR: Itselläni tää on ainakin ollut tottumiskysymys.

Juhlat: Ei se välttämättä ole sitä. Itsekin käsin kirjoittamalla, varsinkin tenttiin lukiessa, muistan paremmin, mutta en sitten tiedä, johtuisiko se siitä, että joutuu oikeasti keskittymään paremmin siihen kirjoittamiseen. Ja meneehän siihen ehkä hitusen enemmän aikaakin.

AnneP: Käsin kirjoittaminen myös kehittää lapsilla hienomotoriikkaa. Häviääkö tai huononeeko jotkin taidot, jos käsin ei enää kirjoiteta? Ja nyt jos ei pian osata käyttää tekstinkäsittelyäkään, niin katoaako kirjoitustaito kokoaan?

Saara: Jännä, jos jossain vaiheessa kirjoitustaidon hävitessä kaikki esitetään visuaalisesti. Mitenköhän se vaikuttaa aivoihin?

RiikkaR: Mielestäni tässä kehityksessä on hyviä puolia, koska erilaiset kommunikointimuodot voi olla parempi viestimisen tapa esimerkiksi näkö- ja kuulovammaisille .

Saara: Kaikille se ei kyllä ole hyvä juttu, esim. introverteille, mutta eihän mikään koskaan ole hyvä kaikille. Eikä maailman kehitystä voi ennustaa. Aina tapahtuu muutoksia.

AnneP: Jokin perustekstinkäsittelyohjelma ei tietystikään ole yhtään kiinnostava, joten voin kuvitella, että niiden käyttöä on myös hankala opettaa.

Sallasd: Esimerkiksi Wordin opettamisesta ja opettelusta ei varmaan olekaan tehty kiinnostavaa tai siinä ei onnistuta. Kokemuksen ja itse osallistuvan tekemisen kautta voi itse oppia ehkä paremmin. Myös asenteet vaikuttavat.

Saara: Mitä osallistujuus oikeastaan on? Pitääkö siihen liittyä poliittinen tai maailmaa mullistava aspekti, että voi sanoa osallistuneensa? Onko asioiden klikkailu Facebookissa aktiivista osallistumista?

AnneP: Eikö osallistujuudessakin ole monia eri tasoja? Luulen, että aika harva meistä on oikeasti siellä ylemmillä tasoilla.

RiikkaR: On varmaan kiinni myös siitä, että millä tavoin käyttää internettiä ja millaisissa verkostoissa siellä liikkuu.

Sallasd: Osallistujuus voi olla myös todellisuudenpakoista, jolloin internetin ulkopuolinen osallistujuus ei vastaa tai ei kohtaa internetissä tapahtuvaa osallistujuutta.

AnneP: Jos oikeasti halutaan muuttaa yhteiskuntaa, siihen ei riitä se, että perustetaan Facebook-ryhmä otsikolla “Nyt muutetaan yhteiskunta!” ja todetaan että jee, meillä on jo 500 tykkäjää ja mielenosoitukseen Senaatintorilla osallistui 10 ihmistä. Mut pystyykö ihmiset parempaan? Internet ei itsessään tarjoa mitään automaattista tietä muutokseen.

AnneP: Ja jos pyritään kohti vapaampaa tai parempaa yhteiskuntaa, niin täytyy muistaa se, että yhteiskunta rajoittaa yksilöä aina. Aina on rajoittavia tekijöitä, kun eletään yhteisössä. Tärkeintä on tiedostaa ne rajoittavat tekijät, olla tietoinen niistä.

Saara: Yhteiskunnallinen muutos tapahtuu joka tapauksessa aina (tai ainakin usein) vähitellen, ja kai se lähtee aina siitä, että näitä juttuja tiedostetaan.

RiikkaR: Ja myös se, että löytää esimerkiksi verkosta esimerkiksi tukiyhteisön voi olla aika merkittävä käänne.


Tiivistelmä moduulista 6:

Ryhmämme keskustelussa oltiin selvästi yhtä mieltä siitä, että nykyisin elämme informaatioyhteiskunnassa. Sen taustalla on ollut aikaisemmin vastakulttuuri, tiedon lisääntyminen ja tasa-arvoistuminen yhteiskunnassa. Informaatioyhteiskunnan määritteleminen kuitenkin on hieman vaikeampaa. Iso osa yhteiskunnassamme on työ. Suuri osa ihmisistä ei välttämättä ole informaatioammateissa, mutta käyttää informaatioteknologiaa työssään. Työ siis jäsentyy informaatioalan ammattien mukaan.

Informaatioyhteiskunta on länsimainen ilmiö ja siihen liittyvät kysymykset kapitalismista ja valinnan vapaudesta. Kapitalistisessa yhteiskunnassamme koulutuksen tavoite on töihin pääsy. Ihmisiltä odotetaan tuottavuutta. Keskustelussa tuli esiin myös kysymykset työnteosta informaatioyhteiskunnassa ja nykyisestä yhteiskuntajärjestelmästämme. Keskustelu siirtyi työttömyyteen, työn mielekkyyteen ja mahdollisuuteen kansalaispalkasta. Työmoraali on muuttunut hieman, halutaan tehdä oikeasti mielekästä työtä ja sen varjolla voidaan jopa jäädä työttömiksi eikä sitä pidetä niin suurena ongelmana kuin joskus aikaisemmin.

Keskustelimme myös teknisistä välineistä töissä, kouluissa ja yhteiskunnassamme. Missä määrin tekniset välineet antavat vapautta ja missä määrin ne estävät luovuutta ja innovaatiota? Esimerkiksi käsinkirjoitustaito on vähenemässä, eikä informaatiolukutaitoakaan voi välttämättä kehua. Ajattelun prosessi on varmaankin hieman erilainen verrattuna siihen, kun kirjoittaa käsin ja kirjoittaa tietokoneella. Muuttavatko tekniset välineet ajatusprosessiamme ja taitojamme? Tekniikan kehittyminen tulevaisuudessa voi tietysti tuoda erilaisia, uusi tekniikoita, kuten enemmän ja enemmän visuaalisuutta tekniikoihin. On tärkeää tiedostaa, että tekniikassa on rajoituksia, mutta myös muissa informaatiolukutaitoon liittyvissä asioissa, kuten internetin käytössä ja osallistujuudessa. Aina on jonkinlaisia yhteiskunnallisia rajoittavia tekijöitä, jos mietitään yhteiskunnan vapauttamista. Asioiden tiedostaminen on ensiaskel muutokseen.

Moduli 7: Changing Education Paradigms[muokkaa]

Käymämme keskustelu:

Sallasd: Nimeltä mainitsemattomalla foorumilla oli väite, että koulujärjestelmä on nykyään naisille muokkaantunut, ja siksi pojat eivät pärjää niin hyvin koulussa. Perustelut tälle väitteelle eivät kuitenkaan olleet kovin uskottavia, joten asiaa ei kannata käsitellä ehkä sen enempää. Tämä ehkä osoittaa jonkin verran sitä, että nykyinen luokkajako voisi olla parempi erilaisena.

RiikkaR: Luokkiin on perinteisesti jaettu iän perusteella. Ikä ei kuitenkaan ole välttämättä merkittävin yhdistävä tekijä, mutta onko se silti hyvä peruste luokkajaolle?

Saara: Millä perusteella sitten ryhmät pitäisi jakaa? Taitotason perusteellako? Eikö se ole hieman eriarvoistavaa...

AnneP: Olishan se hienoa, jos ryhmät voitaisiin jakaa niin, että huomioidaan erilaiset taitotasot, ja näin kaiketi yritetäänkin tehdä jo nyt kouluissa ikäryhmien sisällä. Taidot kehittyy kuitenkin lapsilla hyvin eri tahtia. Aika moni osaa kouluun mennessään jo lukea ja laskeakin, mutta esimerkiksi sosiaalisissa taidoissa voi olla kehittämisen varaa.

Sallasd: Miten voidaan taata, että taidot kehittyvät ryhmien sisälläkin tasaisesti? Pitäisikö olla liukuva taitotaso, jolloin ryhmää voisi vaihtaa jos jää jälkeen.

Saara: Hesarissa oli muuten juttu älykkäästä ihmisestä, joka oli vakaasti sitä mieltä, että älykkäät lapset pitäisi koulussa ottaa nykyistä paremmin huomioon, koska muuten he turhautuvat. Onhan se varmasti kyllä totta, mutta on paljon muitakin jakoperusteita kuin älykkyys.

Sallasd: Kukaan ei ole jokaisessa aineessa välttämättä “kympin oppilas” tai vaikka olisikin, niin ei välttämättä sosiaalisesti tai muilla elämän alueilla. Kaikkien taidot kehittyvät eri tahtiin ja on täten järkevää ajatella, että ainakin 1. luokalla otetaan tarkasteluun monia aspekteja siitä, voiko lapsia ryhmäyttää jollain perusteella.

RiikkaR: Jos luokassa on oppilaita, joille käsiteltävät asiat ovat turhauttavan helppoja, voitaisiin ottaa käyttöön vertaisoppiminen ja edellä olevat voisivat auttaa muita ja oppia samalla tärkeitä muiden auttamiseen ja yhteistyöhön liittyviä taitoja.

Sallasd: Uudistuksia tehdään muutenkin jatkuvasti, niin miksei näitä asioita mietitä paremmin? Esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentäminen 17 ikävuoteen asti olisi nyt tuloillaan. Myös oppivelvollisuuden alapäästä voisi pidentää ja siellä päässä paremminkin tehdä jo esimerkiksi ikäluokkajakoa.

AnneP: Ikäluokkajako ei tosiaan ole täydellinen, mutta millainen jako sitten olisi mahdollinen? Jos aletaan jakamaan lapsia taitojen mukaan, taas tarvitaan erilaisia testejä niiden mittaamiseen. Ja vaikka lapsi osaisi lukea ja laskea, hän ei välttämättä ole “koulukypsä”. Johtaako tämä ajattelu jälleen siihen, että koko järjestelmä täytyy hylätä? Millainen järjestelmä sitten voisi ottaa yksilölliset taidot paremmin huomioon, sitä on vaikea kuvitella.

AnneP: Paljon voitaisiin parantaa varmasti jo opetusryhmiä pienentämällä. Silloin opetus voisi olla enemmän yksilöllistä, kun jokainen voisi edetä omaan tahtiinsa ja opettaja pystyisi huomioimaan jokaisen yksi kerrallaan. Suurissa ryhmissä tämä ei mahdollista, mutta nyt ollaan koko ajan menossa kohti yhä suurempia ryhmäkokoja.

Saara: Onko videossa mainitun standardoinnin ongelma siis niinkään ikäluokkajako - vaiko pikemminkin ylisuuret luokkakoot, joissa ei pystytä riittävästi huomioimaan oppilaiden yksilöllisiä eroja?

Sallasd: Ongelmana tällä hetkellä varmastikin resurssit, joita ei haluta “jo valmiiseen ja hyvään” koulutusjärjestelmään tuhlata. Toisaalta, luokkakokojen pienentäminen saattaisi tuottaa parempia tuloksia. Opettajien laadusta voitaisiin hieman tinkiä, jos siirryttäisiin siihen malliin, että opettajan rooli olisi hieman pienempi ja enemmänkin ohjaava kuin opettava. Vertaisoppimisen malliin voitaisiin myös vähitellen siirtyä, eikä opettajan rooli välttämättä opettajana olisi niin suuri, vaan ehkä enemmänkin kasvattajana.

AnneP: Yhteisöllinen oppiminen voisi tietysti olla yksi keino pienentää ryhmiä. Jos opetuksessa hyödynnettäisiin enemmän vertaisoppimista, ryhmätöitä ja yhteisöllisyyttä laajemmin, toisiko se opettajille aikaa ja keinoja suhtautua oppilaisiin/opiskelijoihin yksilöinä?

RiikkaR: Lisäksi pienemmät ryhmät voisivat mahdollistaa vapaamman ja rennomman oppimisympäristön, ja esimerkiksi luokassa tapahtuvaa kiusaamista voisi olla helpompi havaita ja estää.

Saara: Uskomatonta, miten poliittiset päättäjät sulkevat säästösyistä ensimmäiseksi juuri pieniä kyläkouluja, joissa mahdollisuus ko. asioiden toteuttamiseen olisi hyvä. Onhan kunnallispoliitikkojen pakko tehdä päätöksiä, ja sinänsä ymmärrettävää, että kyläkoulut ovat ensimmäisenä lakkautuslistalla, mutta asioita pitäisi osata tarkastella myös pidemmällä aikavälillä.

RiikkaR: Politiikan kausiluontoisuuden takia pitkän tähtäimen suunnitelmat ovat hankalia ja ratkaisut usein kompromissiratkaisuja.

AnneP: Mutta onhan se koulun arki kyllä aika kaoottista. Olen itse ollut sijaisena yläasteella, ja aika kaameaa se meininki oli. Toisaalta nyt kun ajattelee, millaisin välinein siellä toimittiin, niin en ihmettele: perinteinen oppikirja, piirtoheitin + kalvot sekä särisevä televisio vanhalla kunnon VHS-soittimella.

Saara: Nyt tuli sellainen olo, että tässä nykyisessä koulusysteemissä ei ole mitään järkeä...

AnneP: Mun oma lapsi on menossa ensi syksynä kouluun, ja kyllähän se tuntuu nyt vähän siltä kuin olisin työntämässä sitä sinne tehtaan liukuhihnalle muokattavaksi. Ja se järjestelmään ja ryhmään sopeuttaminen alkaa jo päiväkodissa ja eskarissa. Onhan se tietty ymmärrettävää, että kun kyseessä on lauma 3-6-vuotiaita, niin kaikkien on toimittava samalla tavalla, jotta homma toimisi joten kuten. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä vähemmän vapautta on oman itsen ilmaisuun. Eli en ihmettele, että luovuus vähä vähältä katoaa siirryttäessä yhdestä laitosmaisesta ympäristöstä toiseen.

Saara: Niin, ja se lapsi sopeutetaan sitten myös niihin yhteiskunnan vallitseviin arvoihin ja ideologioihin, esimerkiksi siihen, että poika ei saa pukeutua vaaleanpunaiseen...

Saara: Onko wikioppiminen sitten jotenkin koulujärjestelmää ja ideologioita vastaan toimiva vapauttava voima (vrt. Riikan mukanaan tuoma artikkeli)? En oikein usko, että wikioppiminen voisi toimia tällaisena, koska on kuitenkin järjestelmän sisällä tapahtuva oppimisen muoto.

AnneP: Jos kouluissa aletaan soveltaa enemmän wikioppimista, on vaarana, että se sopeutuu osaksi nykyisiä rakenteita.

RiikkaR: Nimenomaan tätä mietin, että jos wikioppiminen otetaan mukaan opetussuunnitelmaan, niin tuleeko siitä vaan osa rutiineja? Toisaalta tällainen vapaa, ilman opettajaa tapahtuva, keskusteleva opiskelumuoto saattaa kuitenkin toimia perinteistä opetusta parempana tilana kehittää omaa kriittistä ajattelua ja suhtautumista maailmaan. Se riippuu varmaan paljon siitä tavasta, jolla wikioppimista sovelletaan opiskeluympäristössä.

Anne: Toisaalta wikioppimiseenhan liittyy konstruktiivinen tietonäkymys, joka voisi tuoda koulujärjestelmään jotakin uutta, nimenomaan sitä vapauttavana tekijänä

Saara: Myös ryhmäoppiminen kuuluu olennaisena osana wikioppimiseen ja on tavallaan nykyistä järjestelmää vastaan.

AnneP: Niin, videollahan todettiin, että suuret ajatukset syntyvät yleensä ryhmissä. Tuskinpa kovin moni historian suurista ajattelijoistakaan on toiminut tyhjiössä. Keskusteleva ilmapiiri on tärkeää, jotta voisi syntyä uusia ajatuksia ja ideoita.

RiikkaR: Tuli mieleen vielä aikasemmasta keskustelusta, että videossa mainittiin oppimistapa yhtenä mahdollisena ryhmiinjakoperusteena.

Juhlat: Mutta toisaalta siinäkin joutuisi sitten tekemään jonkinlaisia testejä, että saadaan jaettua lapset ryhmiin. Eikä oppimistapa ole kuitenkaan niin kauhean hyvä tapa jakaa lapsia ryhmiin. Ainakin se kuulostaa ajatuksena jotenkin hankalasti toteutettavalta.

RiikkaR: En usko että siihen tarvitaan testejä, ainakaan ajatuksen tasolla. Luulen, että siinä saisi itse valita, vähän niinkuin yliopistossa voi valita, että haluaako kurssin suorittaa kirjatenttinä vai lähiopetuksena. Tämä vaatii tietysti resursseja ja kaikenlaisia järjestelyitä.

AnneP: Mua jäi kyllä vähän mietittymään tuo divergent thinking - ajattelu. Onko siitä mitään käytännön hyötyä, että osaa kuvitella paperiliittimen vaikkapa isoksi vihreäksi limamöykyksi ja sitten keksiä sitä kautta sille uusia käyttötapoja? Ehkä mä olen jo järjestelmän uhri, koska en nähtävästi pysty omaksumaan rajatonta ajattelutapaa.

RiikkaR: Ainakin se tuo omaan elämään iloa, jos ei toimi sellasessa ympäristössä, missä kokisi että siitä on vaikka työelämään hyötyä. Sellainen ajattelukyky varmaan auttaa myös selviämään kaikista arkielämän ongelmista luovalla tavalla ja muutenkin rikastaa arkea.

AnneP: Mua ihmetyttää, se että nykyään käytännön ammattejakin varten täytyy suorittaa tutkinto, johon kuuluu rutosti kirjallisia töitä. Esimerkiksi siivoojilta ja lähihoitajilta vaaditaan vaikka minkälaisia raportteja ja lopputöitä, vaikka tärkeämpää olisi käytännön kokemus. Eikö riittäisi, että opitaan työn kautta ja vain välttämättömimmät asiat käytäisiin teoriana läpi? Ja opetettaisiin sitten, mistä sitä tietoa löytyy.

Sallasd: Tutkinnoille on varmasti mietittynä jonkinlaisia syitä, kuten ihmisten karsinta. Yritykset myös voivat tutkintojen avulla tietysti vakuuttaa sen, että käytännön ammattilaiset eivät tee alkeellisia virheitä, jotka saattaisivat tulla heille kalliiksi.

AnneP: Syynä voi tietysti olla myös ammatin imagon nostaminen, ajatellaan että hienot tutkintonimikkeet ja pitkät suoritusajat tuo ammatille myös arvostusta.

Sallasd: Esimerkiksi omaan alaan nyt liittyen, että nimenomaan kirjastonhoitajan tutkinto voisi olla ihan käytäntöperustainen tutkinto. Tietysti minkä tahansa alan laajempi ymmärtäminen on tarpeellista, mutta käytäntö opettaa myös ja usein myös juuri työhön liittyviä taitoja.

AnneP: Musta on myös liian suuri vaatimus, että kaikkien pitäisi ymmärtää käyttämiensä järjestelmien periaatteet. Suurin osa ihmisistä pärjää kyllä, vaikka ei tietäisikään Googlen toimintalogiikasta kaikkea.

RiikkaR: Ja erikoistuminen on meidän yhteiskunnan keskeinen toimintaedellytys, joten on aika hämmentävää, jos syytetään ihmisiä tietämättömiksi tai typeriksi siksi, että ne ei ymmärrä miten kaikki toimii. Ei se ole mahdollista eikä tarpeellista, eikä kaikilla ole lähtökohtaisesti samoja mahdollisuuksia tai motivaatiota kouluttautua tai opiskella.

Saara: Mielestäni tärkeä pointti on se, että kaikilla ihmisillä ei kerta kaikkiaan ole aikaa, kiinnostusta, älyä, motivaatiota tms. perehtyä kaikkeen, esim. johonkin Googlen toimintalogiikkaan, eikä se tee heistä yhtään sen huonompia ihmisiä tai jotenkin enemmän “uhreja”.

Juhlat: Olisi ihan mielenkiintoista kyllä nähdä esitys juuri niistä ihmisistä, joita ei kiinnosta kaikki. Tai siis juuri se, että heidätkin huomioitaisiin eikä oltaisi automaattisesti sitä mieltä, että kaikki ovat huippukiinnostuneita jostain. Siltä ainakin on vähän tuntunut tämän kurssin materiaaleja katsellessa.


Tiivistelmä moduulista 7:

Ryhmässämme keskusteltiin nykyisestä koulujärjestelmästä ja sen ongelmista. Olimme melko yksimielisiä siitä, että nykyistä järjestelmää voisi kehittää toiseen suuntaan. Ryhmämme oli sitä mieltä, että ainakin luokkajakoa pitäisi muuttaa. Se olisi ongelmallisempaa, millä perusteilla tämä tehtäisiin. Olisiko esimerkiksi ikä tai taidot hyvä luokkajakoperuste?

Näihin jakoihin liittyy tietysti myös ongelmia. Ryhmät saattaisivat olla epätasa-arvoisia, koska esimerkiksi lasten sosiaaliset taidot eivät välttämättä ole yhtä kehittyneitä ainakaan ala-asteen alussa, eikä välttämättä koskaan. Nämä taidot kehittyvät myös eri tahtia eri yksilöillä. Resurssit tulevat tietysti myös kuvioihin, sillä erilaisten testien tekeminen ja toteuttaminen on kallista. Millaiset testit voivat edes mitata sitä, kuka kuuluu mihinkin ryhmään? Resursseja ei haluta tuhlata “jo valmiiseen ja hyvään” koulutusjärjestelmään.

Esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentäminen 17 ikävuoteen asti on nyt harkinnassa. Myös oppivelvollisuuden alapäästä voisi pidentää oppivelvollisuutta ja siellä päässä myös tehdä muutoksia. Koko ajan ollaan myös suurentamassa ryhmäkokoja, joka ei mielestämme ole hyvä asia. Mahdollisessa uudessa koulujärjestelmässä yksilöt olisi otettava paremmin huomioon. Opetusryhmiä pienentämällä saataisiin jo monenlaisia ongelmia ratkaistua. Silloin opetus voisi olla enemmän yksilöllistä, jokainen voisi edetä omaan tahtiinsa ja opettaja pystyisi huomioimaan jokaisen paremmin. Opettajien laadusta voitaisiin hieman tinkiä, jos siirryttäisiin siihen malliin, että opettajan rooli olisi hieman pienempi ja enemmänkin ohjaava kuin opettava. Toisiko tämä keino opettajille aikaa ja keinoja suhtautua oppilaisiin ja opiskelijoihin yksilöinä?

Jos kouluissa aletaan soveltaa enemmän tällä kurssilla käsiteltyä wikioppimista, on vaarana, että se sopeutuu osaksi nykyisiä rakenteita. Toisaalta wikioppimiseenhan liittyy konstruktiivinen tietonäkymys, joka voisi tuoda koulujärjestelmään jotakin, nimenomaan sitä vapauttavana tekijänä. Oppimisen kannalta ei ole hyvä, että koulu on laitosmainen paikka, johon "joutuu" menemään ja jonka tarkoitus on ainoastaan valmistaa työelämään. Oppimisen iloa pitäisi myös yrittää pystyä löytämään jostakin ja käyttää sitä itsensä kehittämiseen eikä olla järjestelmän uhri. Keskustelussamme tuli sekin näkökulma esille, että kaikilla ihmisillä ei ole aikaa, kiinnostusta, älyä tai motivaatiota perehtyä asioihin, eikä se silti tee heistä kuitenkaan järjestelmän “uhreja”.