Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/ELaNo eli Essin, Lauran ja Nooran ryhmä/Kiran Sethi: Kids, take charge
Kiran Sethi: Kids take charge
Kokoontuminen 20.11.2013
Alustus: Nere
Alustus[muokkaa]
Sethin pääsanoma on se, että inspiraatio on tarttuvaa ja hän haluaa levittää ”minä voin ja osaan”-tartuntaa. ”I can bug” on sitä kun, joku uskoo lasten ideoihin ja haastaa heidät toteuttamaan ne. Sethin mallissa opetus ja oppiminen sisällytetään todellisen elämän kontekstiin. Hänen teeseinä ovat 1. tietoisuus eli nähdään muutosten mahdollisuus, 2. mahdollistaminen eli nähdään mahdollisuus muuttaa, kuvittellaan muutos ja 3. tekeminen eli johdetaan muutosta. Tämä malli lisäsi oppilaiden hyvinvointia, sai heidät tuntemaan itsensä pätevämmiksi, vähensi lasten avuttomuuden tunnetta sekä paransi arvosanoja. Sethin mallin avulla lapset voivat olla vakuuttuneita siitä, että he osaavat ja voivat vaikuttaa asioihin. Sethi teki työkalupakin, jonka perusideana oli valita yksi idea, yksi viikko, ja muuta miljoona elämää. Tämän työkalupakin avulla lapset ratkoivat monenlaisia ongelmia muun muassa yksinäisyyttä, alkoholismia, teiden koloja, edistivät lukutaitoa opettamalla lukutaidottomia vanhempiaan lukemaan, kierrättivät kaupungin muovipusseja likaisuudestaan ja roskaisuudestaan tunnetussa Intiassa sekä keräsivät rahaa vammaisille järjestämällään huutokaupalla. Sethin tarinan opetus on luoda uskoa ja mahdollisuuksia lapsille: Meidän pitää nähdä mahdollisuudet lapsissa ja uskoa heidän ideoihin ja toteutukseen. Tärkeintä on itse uskoa siihen, että osaa ja voi vaikuttaa tekemisellään.
Lisää Sethin kokeilusta voi lukea Veena Parankush Das & Niall Walshin kappaleesta "Design Thinking for Change" kirjassa ”Educating for Creativity: A Global Conversation”. Parankush Veena Das, Walsh Nial: Desing Thinking for Change. Kelly, R. (Ed.). (2012). Educating for Creativity: A Global Conversation. Brush Education s.95-112. [1]
Keskustelua[muokkaa]
Keskustelumme Sethin videoluennosta voisi kiteyttää lauseeseen: mielenkiintoinen ajatus mutta hieman utopistinen. Luento herätti monia kysymyksiä, jotka jäivät vaille vastausta. Kuinka hyvin kaupungit ja yhteisöt ovat oikeasti sitoutuneet asiaan? Ovatko koulut Intiassa oikeasti ottaneet asian omaksi opetusmetodikseen? Mikä on tämänhetkinen todellinen tilanne?
Videolla kerrottiin, että lapset ovat ratkoneet laajoja ja monisyisiä ongelmia kuten alkoholismia. Pohdimme sitä, että lapset tällaisissa kysymyksissä eivät todennäköisesti oikeasti ratkaise ongelmaa eivätkä heidän ratkaisunsa välttämättä ole oikeita. Mutta tässä nimenomaan lienee tärkeintä se, että lapset ovat yrittäneet pohtia asioita ja soveltaneet oppimaansa käytännössä ja että heidän kykynsä uskoa itseensä vahvistuu.
Shethin luentoon liittyen mietimme myös Suomessa toteutettavaa taksvärkkiä. Taustaideahan on hieman sama, autetaan toisia joko lähellä tai kaukana työskentelemällä päivä heidän hyväkseen. Sethin ideassakin lapset tekevät konkreettisesti töitä auttaakseen muita. Suomalaisten koululaisten kannalta olisi rakentavampaa, jos avustuksen vaikutuksen todella näkisi ja siitä saisi luotettavaa palautetta.
Mietimme myös hyväntekeväisyyttä yleensä. Ongelmana usein on, että auttaja harvoin näkee konkreettisia tuloksia lahjoituksistaan. Olisikin hyvä, jos taksvärkkiin osallistujilla tai lahjoittajilla olisi mahdollisuus käytännössä saada jonkinlainen yhteys avustuskohteeseen. Jos kohteella on kasvot, avustaminen on palkitsevampaa ja helpompaa Päällimmäiseksi jäi avoimia kysymyksiä, kuten minkälaisiin asioihin lapset voivat konkreettisesti vaikuttaa omassa kaupungissaan, ja saavatko he oikeasti vaikuttaa asioihin, kuten Shethin video antoi ymmärtää. Keskustelimme Sethin luennosta viimeiseksi ja se näkyi ajatusten vähyytenä aiheesta. Toisaalta Sethin video oli mielestämme vähiten konkreettinen ja sen sanoma jäi hieman keskeneräiseksi.