Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/ELaNo eli Essin, Lauran ja Nooran ryhmä/Peter Norvig: The 100,000-student classroom
Peter Norvig: The 100,000-student classroom
Kokoontuminen 20.11.2013
Alustus: Essi Emilia
Alustus[muokkaa]
Peter Norvig kertoo luennossaan, kuinka hän kollegansa kanssa ryhtyi suunnittelemaan ja toteuttamaan uudentyyppistä verkkoluentoformaattia. Norvig oli herännyt pohtimaan sitä, että vaikka opetuksen sisältö koostuu modernista, viimeisestä tieteellisestä tiedosta, ei opetustilanne itsessään ole kehittynyt miksikään sitten 1300-luvun. Opettaja seisoo tekstikirjan kanssa kateederillä ja luennoi samalla, kun opiskelevat kuuntelevat/nukkuvat penkeillään. Norvig päätti kollegansa kanssa uudistaa opetusta siten, että luennot siirrettäisiin internetiin kaikkien ulottuville ja ilmaiseksi katseltaviksi. On tieteellisesti todistettu, että opetustilanne, jossa on läsnä yksi opettaja ja yksi oppilas (one to one -tutoring / kahdenkeskinen opetustilanne) edistää parhaiten oppimista. Norvigin verkkoluennot kuvattiin siten, että opettajan ääni tallentuu kameralla, mutta kameralla kuvataan opettajan puheen lomassa laatimia piirustuksia opetettavasta asiasta. Norvigin opetus on kaukana perinteisestä luentotilanteesta – tuttavallisuudessaan opetus lähinnä muistuttaa tilannetta, jossa opiskelija istuu kahvilassa fiksun kaverinsa kanssa, joka puolestaan selittää jotain asiaa, jota opiskelija ei vielä ole aivan käsittänyt. Norvigin opetusvideot ovat 2–6 minuuttia pitkiä, sillä parhaimmat oppimistulokset saadaan perinteiseen luento-opetukseen verrattuna huomattavasti lyhyemmistä videoista.
Videot kannustavat muuhunkin kuin vain passiiviseen katseluun: niihin on upotettu paljon vuorovaikutteisia elementtejä, muun muassa tehtäviä, jotka opiskelijan on ratkaistava ennen kuin hän pääsee jatkamaan videon katselua. Tehtävät ovat laadultaan sellaisia, jotka kannustavat opiskelijoita pikemminkin soveltamaan oppimaansa kuin muistamaan niitä ulkoa. Norvigin verkko-opetuksen tavoitteena oli murtaa perinteisen opetuksen kaavoja, mutta ironista kyllä, heidän opetustapansa muistuttaa kuitenkin enemmän perinteistä luento-opetusta kuin perinteisiä online-luentoja. Vaikka Norvigin luennot ovat kaikkien saatavilla, on luentojen perusteella suoritettavilla tehtävillä kuitenkin määräaika, mihin mennessä ne tulee olla tehtynä. Liiallinen vapaus johtaa Norvigin mukaan siihen, että tehtävät jäävät lopulta tekemättä. Norvigin opetuskonseptiin kuuluu myös vertaistuki. Videoiden jälkeen opiskelijat kokoontuvat foorumeille keskustelemaan videoista. Norvig toteaakin, että ”Peers can be the best teachers because they are the ones that remember what it’s like not to understand”, toisin sanoen vertaisopiskelijat osaavat parhaiten selittää ja opettaa asioita toisilleen. Opiskelijoilla on tuoreessa muistissa se, miltä tuntuu, kun ei ymmärrä ¬– alan suuret asiantuntijat ovat taas niin syvällä omassa tietämyksessään, etteivät välttämättä ole parhaita henkilöitä selittämään asioita auki aloittelijalle. Video-opetus mahdollistaa myös opetuksen ja oppimisen analysoinnin jatkokehittelyä varten, sillä kaikki tiedot, tehtävät ja keskustelut tallentuvat sähköiseen muotoon (kuten myös Salman Khanin esittelemässä verkko-opiskelumallissa). Norvig myös huomauttaa, että silloin, kun opettajat motivoituneita, opiskelijatkin motivoituneita (samaa mieltä oli Sugata Mitra omassa videossaan).
Keskustelua[muokkaa]
Keskusteluissa totesimme kahdenkeskisen opettamisen olevan hyvä idea online-opetuksen lähtökohtana. Syntyy illuusio intiimistä, tuttavallisesta tilanteesta, josta on kuorittu pois muodollisuus. Kahdenkeskinen opetustilanne on henkilökohtainen ja personoitu. 1:1 -opetuksen etuna on keskustelunomaisuus sekä se, että opiskelija pääsee sisälle luennoitsijan ajattelu- ja prosessointitapaan. Jos läsnä on ihminen, kynää, paperia ja kamera, videolle tallentuu luennoitsijan ajatteluprosessi, eivät pelkät loppupäätelmät (jotka saattavat jäädä epäselviksikin opiskelijalle, joka ei vielä ole asiantuntija alallaan). Norvigin opetuskonsepti muistuttaa jossain määrin erityisopetusta, jossa opettaja on oppilasta lähellä läsnä olevampana kuin isommissa opetusryhmissä. Suora vuorovaikutus kuitenkin puuttuu: jos opiskelijalla on akuutti kysymys tai hän haluaisi opettajan selittävän jotakin tarkemmin tai vaikkapa hidastavan, yhteys opiskelijalta opettajaan puuttuu. Kontaktia opettajaan on kuitenkin korvaamassa vertaisryhmä, jonka kanssa asioista voidaan keskustella luennon jälkeen.
Pidimme verkkoluentojen pituutta tärkeänä seikkana verkko-opetuksen mielekkyyden ja oppimisen kannalta. Kahden tunnin luennon kuunteleminen koettiin huomattavasti puuduttavampana kuin saman pituisen luennon seuraaminen paikan päällä. Verkkotallenteesta puuttuu vuorovaikutuksen mahdollisuus ja todellisen tilan ja paikan tuntu, mikä saa normaalin luennon mittaisen verkkovideon tuntumaan ylettömän pitkältä.
Keskustelu vertaisopiskelijoiden kanssa on olennainen osa verkko-opetusta, koska suora yhteys opettajaan puuttuu. Yhteys opettajaan saattaa tosin puuttua myös esimerkiksi massaluennolla, jolloin kysymyksille ei välttämättä ole tilaa. Kaikki opiskelijat eivät myöskään koe luontevaksi tai edes uskalla osallistua keskusteluun suuressa luentosalissa satojen kanssaopiskelijoiden läsnä ollessa. Osa oppijoista on sellaisia, että tarvitsevat vuorovaikutusta ja muiden kanssa keskustelua omien ajatusten kypsyttämiseksi. Kaikki eivät ole hyviä käymään keskustelua oman päänsä sisällä ilman ulkopuolelta tulevaa katalyyttiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ihminen kykenisi omaperäiseen ajatteluun, vaan sitä, että ajatuksia pitää voida peilata itsensä ulkopuolelle. Tähän tarkoitukseen vertaiskeskustelu on hyvä väline. Lisäksi vertaisopiskelijat osaavat ehkä selittää joitain hämäräksi jääneitä asioita toisilleen paremmin kuin alansa suuri asiantuntija. Opiskelijoiden välillä vallitseekin yleensä suurin piirtein samankaltainen ymmärryksen taso. Vertaisopiskelussa tieto ei kulje ylhäältä alas, vaan vertaiselta vertaiselle. Totesimmekin, että tällä kurssilla noudatetaan vertaisopiskelun menetelmää: alkuorientaation jälkeen opettajat ovat poistuneet kuvioista, ja opiskelijat opettavat toisiaan.
Ei ole myöskään selvää, että oman alansa suuret asiantuntijat ovat aina parhaita opettajia, sillä opettajan on kyettävä laskeutumaan tietämyksensä korkeuksista opiskelijan tasolle. On eri asia keskustella toisten asiantuntijoiden kanssa samalla ymmärryksen tasolla ja samalla asiantuntevuuden kielellä kuin selittää perusasioita aloittelevalla opiskelijalle. Opettajan on otettava huomioon, mikä on opiskelijoiden lähtötaso, mitä he jo tietävät, mitä he eivät välttämättä vielä tiedä. On myös mietittävä tarkkaan, mitä kaikkea opiskelijan tulee opintojen kussakin vaiheessa tietää: kaikkea tietämystä asian ympäriltä ei kannata ympätä yhteen luentoon, jotakin jää aina käymättä läpi. On parempi, että opiskelija ymmärtää perusasiat hyvin kuin että hän ymmärtää vähän sieltä täältä. Oppimisessa tärkeää on rakentaa talon perustukset valmiiksi, ennen kuin asettelee kattotiilet paikalleen!
Keskustelupalstat nähtiin hyvänä korvikkeena kasvokkain käytävälle keskustelulle. Se, että videoita pystyy kelaamaan ja pysäyttämään, on etu silloin, kun opettajalta ei voi kysyä tarkentavia kysymyksiä. Oppijoita on myös erilaisia, ja monen oppimisen kannalta voi olla tärkeää, että kuunnellessa kädet eivät makaa sylissä joutilaina. Villasukan kutominen ja piirtely luentoa kuunnellessa saattavat parantaa keskittymistä ja uusien asioiden omaksumista. Monet aivotutkijat ovatkin sitä mieltä, että käsillä tekemisellä on suuri merkitys ihmisen aivotoimintaan. [1]
Moniin verkkokursseihin liittyvä pakollinen keskustelu foorumeilla ei ryhmäläisten kokemusten mukaan kuitenkaan ole aina kovin luontevaa. Foorumeihin sisältyy ajatus spontaaniudesta ja vapaaehtoisuudesta. Koulutehtäviin liittyvä keskustelu taas on usein ylhäältä päin ohjattua (keskustelun aihe etukäteen määritelty ja rajattu, ja usein on lisäksi määrätty, kuinka monta kommenttia keskustelualueelle pitää vähintään kirjoittaa), mikä pakottaa keskustelijat miettimään sanottavaansa pitkään ja hartaasti. Pitkittyneen prosessin tuloksena on valmiita ja paperinmakuisia pienoisesseitä, joista on vastavuoroinen keskustelu kaukana. Keskustelu muistuttaa siis enemmän luentopäiväkirjaa kuin spontaania ja luovaa ajatuksen vaihtoa, joka voi viedä ajatukset kokonaan uusille, odottamattomille urille. Hyvän opiskelijan kuvan ylläpitäminen ja kommenttien arvottaminen saavat monet verkkokeskustelut kuihtumaan ja tyrehdyttävät vähemmän muotoillun, mutta ideoiltaan rikkaamman kommunikoinnin. Keskustelupalstojen grafiikallakin on vaikutusta syntyvään keskusteluun: suuret kommenttilaatikot saavat yksivirkkeiset kommentit näyttämään mitättömän lyhyiltä.