Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/Jenna, Annika, Sanna, Kirsi, Pinja & Jutta/moduli VII-keskusteluun

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pinja

Kysymys aikamme ja tulevaisuuden kasvatuksesta koulutusjärjestelmässä, joka on suunniteltu valistuksen ja teollisen vallankumouksen aikakauden tarpeisiin, on varmaankin eräs osuvimmista kysymyksistä. Koulutuksen paradigman muuttaminen yksityiskohtaista tietojauhantaa tuottavasta yhteistyötä korostavaksi ja ihmisessä asuvaa hajautettua ajattelua tukevaksi toiminnaksi on suuri haaste. Aina, kun monimutkainen olemassa oleva systeemi esitetään videon tavalla yksinkertaistetusti, herää kysymys siitä, kuinka luotettavasta esityksestä on kysymys. Toisaalta argumentit esimerkiksi adhd:n osalta olivat aika vaikuttavia. Epäilemättä johonkin oikeaan on tässä videossa osuttu. Koulun nykytila Suomessa, ei välttämättä ole lähelläkään amerikkalaista standarditesteihin perustuvaa puurtamista vaan voisin ajatella, että meillä on vastattu myös muutoksella ja koetettu muuttaa esimerkiksi oppimiskäsityksiä. Kriitikot kuitenkaan eivät uskalla antaa ehdotuksia, jotka menisivät konkretiaan: millainen tulevaisuuden koulu sitten pitäisi ihan tarkalleen ottaen olla? Vai onko heidän kritiikkinsä taustalla laajempi tarkoitus koko formaalin koulutusjärjestelmän kaatumisesta ja jonkinlaisen yksilöllisen järjestelmättömyyden ja vapaan konstruoinnin maailma? Jos järjestelmän rakenne on huonosta, niin millainen rakenne pitäisi tulla tilalle? Videossa esimerkiksi ansiokkaasti kysyttiin mikä on syy kategorisoida oppilaat ikäryhmiin? Miten käytännössä satojen tuhansien ihmismassat voitaisiin hallita? Olisi kiinnostava kuulla raikkaita koeteltuja ja pohdittuja ratkaisumalleja… Nykyisen, erityisesti teknologisen kehityskaaren ongelma suurien järjestelmien osalta ehkä onkin ääretön nopeus. Kuten videolla ansiokkaasti esitettiin, koetaan koulu hyvin helposti merkityksettömäksi, vanhanaikaiseksi tai kiinnostavuudeltaan olemattomaksi. Tarvitaan alati nopeampaa vastaamiskykyä muutoksiin.


JennaJ:

Video herätteli mielenkiintoisia ajatuksia nykypäivän koulujärjestelmästä. On totta, että videolla faktoja kerrottiin nopeasti ilman lähteitä, mutta täytynee niillä totuusperääkin olla. Kysymys, joka alussa esitettiin, tuntuu olevan kaikillä mielessä, kun puhutaan minkä tahansa hetkisestä koulumaailmasta. Miten kasvatamme nykyajan lapsista tulevaisuuden aikuisia, kun tuskin osaamme ennustaa edes tulevan viikon tapahtumia? Ennustaa ei varmasti kukaan osaa, mutta koulujärjestelmä pitäminen nykyaikaisena ja päivitettynä antaisi ainakin hyvän lähtösysäyksen tulevaisuuden aikuisuuteen. Videolla kuitenkin kritisoitiin sitä, miten vanhentunut nykyajan koulujärjestelmä onkaan verrattuna nykyajan muuhun elämänmenoon. Ongelma on tuttu monissa maissa, mutta kuten Pinja jo mainitsi, en osaa sanoa Yhdysvaltain ja Suomen koulujärjestelmän yhtenevyydestä tässä asiassa. Lienee kuitenkin tosiasia, että koulu auttamatta laahaa perässä nykyisen muun monivirikkeellisen ympäristön suhteen. Jos nykyinen koulujärjestelmä on suunniteltu teollistumisen aikakauteen, onko ihmekään, jos koulu tuntuu standardisoituja tuotteita valmistavalta laitokselta?

Videon aihe iski osuvaan kohtaan, mutta myötäilen Pinjaa siinä, että valmiita ratkaisuja se ei kuitenkaan antanut. Toisaalta, ehkä tarkoitus olikin juuri herättää keskustelua, jonka kautta ratkaisuja voisi löytyä. Luulen myös, että standardisoitu koulujärjestelmä asettaa myös opettajille paineita. Ryhmäperustainen toiminta ja oppiminen ovat monessa mielessä tavoiteltavia asioita, mutta myös hankalampia arvosteltavia yksilötasoisesti. Moni opettaja varmasti kokee velvoitetta mitata ja arvostella oppilaiden osaamista, mikä on yksi perinteisen koulun tehtävistä. Paine ei tule myöskään pelkästään koululta, vaan myös vanhemmat haluavat olla tietoisia lapsensa kehityksestä ja vertautuvuudesta muihin ikäryhmän lapsiin. Jotta toiminnallisempaan ryhmäoppimiseen ja monipuoliseen ajatteluun (,jota videolla ihannoitiin) päästäisiin, tulisi koulujärjestelmälle luoda täysin uusi imago ja vaikuttaa koko kansakunnan ajatuksiin. Helpommin sanottu kuin tehty, kuitenkin.


Kirsin ajatuksia

On totta, että lapset eivät pääse oppimisessaan vielä riittävästi käyttämään ja hyödyntämään muuten lasten arkielämässä jokapäiväistä mediateknologiaa. Sen osuutta opetuksessa tulee lisätä - ja yhteisöllistä oppimista. Jo käymänne hienon keskustelun jatkoksi lähdin etsimään tieteellistä tutkimusta tämän aiheen puitteissa ja löysin mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa tarkasteltiin, mitä lisäarvoa voi innovatiivinen leikillinen oppimisympäristö tuoda mediakasvatuksen toteuttamiseen koulussa. Näitä mahdollisuuksia tutki Saana Korva Lapin yliopistosta. Korvan tutkimuksessa leikillisenä oppimisympäristönä toimi koulun pihalla oleva SmartUs-leikkikenttäympäristö, jossa ulkoleikkikentän leikki- ja pelivälineisiin yhdistettyjen tietokonepohjaisten pelinrakennustyökalujen avulla oppilaat saattoivat rakentaa omia digitaalisia pelejä kentällä pelattavaksi. Näihin peleihin pystyi sisällyttämään kuvaa, ääntä ja tekstiä. Korvan mukaan koko tähän pelinrakennusprosessiin liittyy median kriittisen tarkastelun näkökulma (josta olemme aiemmissa tehtävissämmekin jo keskustelleet) ja pelin rakennus edellyttää kykyä tiedonluomiseen. Tutkimuksen perusteella leikillisessä oppimisympäristössä on mahdollista hyödyntää monia erilaisia elementtejä median tuottamisen, vastaanottamisen ja kriittisen tarkastelun näkökulmista.

Mielestäni mm. tämänkaltaisia innovatiivisia mediateknologiaa sisältäviä oppimisympäristöjä meidän tulisi ideoida ja luoda ihan jo koulutuksemme aikana. Olemme melko jämähtäneitä koulujärjestelmää ajatellessamme olemassaolevaan oppimisympäristöön, jossa luokka ja pulpetti tuolin kera on oppilaan "perusoppimispaikka" - ajatuksella istu hiljaa ja ole hiljaa (hieman kärjistäen tosin).


Sanna

Video herätti paljon kysymyksiä. Miltä siis näyttää tulevaisuuden koulu tai miltä se tuntuu? Miten hahmotetaan aika ja tila tulevaisuuden koulussa? Onko tulevaisuudessa ylipäätään koulua ja mikä on koulun tavoite?

Olen joskus lukenut Pasi Sahlbergin blogista hänen neljä periaatettaan mitä koulu voisi tulevaisuudessa olla ja ne menivät jotenkin näin. Ensimmäiseksi hänen mielestään tulisi vähentää perinteisen kaikille yhteisen luokkahuoneopetuksen määrää. Olisi kuitenkin tärkeä varmistaa se, että kaikilla lapsilla on riittävän pitkä lapsuus. (Tuo on mielestäni erittäin tärkeä huomio.) Koulujen ajankäyttö tulisi uudistaa niin, että vapautuva aika ohjelmoitaisiin muuhun opiskeluun, esimerkiksi projekteihin, työpajoihin, koulun ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan, yksilölliseen opiskeluun, tai muuhun sellaiseen. Tulisi myös lisätään henkilökohtaiseen mielenkiintoon ja omiin taipumuksiin perustuvaa opiskelua. Jos koulun keskeisenä tehtävänä on auttaa jokaista löytämään oma intohimonsa tai lahjakkuutensa, on yksilöllisen opiskelun oltava keskeisessä asemassa koulussa. Nostetaan sosiaalisen pääoman vahvistaminen yhtä tärkeäksi inhimillisen pääoman lisäämisen kanssa. Kansainvälistyvässä maailmassa tämä on suomalaisten kilpailukyvyn ja yleisen menestymisen kannalta keskeinen periaate. Koulun arvioinnin keskeiseksi alueeksi nostetaan se, kuinka hyvin koulu on onnistunut vahvistamaan oppilaiden elinikäisen oppimisen asenteita, taitoja ja ajattelutapoja, toisin sanoen auttanut heitä löytämään sen ’missä minä olen hyvä’. Kouluja tulisi arvioida siis sillä perusteella, kuinka moni koulunsa päättänyt on koulun avulla löytänyt oman ’elementtinsä’. Mielestäni nämä Sahlbergin kaltaiset ajatukset ovat oivia koulunkehityksen periaatteita lähitulevaisuudelle. Koulu on valitettavasti vain niin konservatiivinen organisaatio, että muutokset tapahtuvat kovin hitaasti.

AnnikaTu: Video todellakin herätti paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Aina tällaisia vakuuttavia esityksiä katsoessa tulee sellainen olo, että "äkkiäkös tämä koulu tästä muutetaan", mutta todellisuudessa ei taida kuitenkaan olla ihan niin. On valtava haaste kouluille ja opettajille muovata opetuksesta yksilöllisempää ja oppilaiden omia kiinnostuksenkohteita huomioivaa - kaikkien kun on kuitenkin "pakko" oppia lukemaan ja laskemaan. Olisi kuitenkin mahtavaa, mikäli oppilailla voisi oikeasti olla mukavaa koulussa ja he voisivat opiskella enemmän niitä asioita, jotka heitä kiinnostavat. Kuten videollakin humoristisesti todettiin, se mikä koulussa on lunttaamista, on muussa elämässä yhteistyötä. Faktahan on se, että nykypäivänä suurella osalla ihmisistä on muutaman klikkauksen päässä ehkä kaikki se tieto, mitä he voivat haluta saada. Kaikkea ei enää tarvitse osata ulkoa, vaan netistä pystyy hakemaan tietoa tai ainakin saamaan tiedon siitä, mistä tieto löytyy. Sannan mainitsemat Pasi Sahlbergin ajatukset kuulostavat todella hienoilta, mutta olen valitettavan samaa mieltä Sannan kanssa siitä, että muutoksen kouluorganisaatiossa tapahtuvat kovin hitaasti - mikäli laisinkaan. Jenna mainitsi arvioinnin haasteellisuuden ryhmäpainotteisessa opiskelussa, ja olen samaa mieltä siinä, että yksilöiden arviointi vaikeutuu, jos suurin osa opetuksesta tapahtuu ryhmissä. Muutoksen tulisikin olla koko koulutuksen rakenteessa, ei ainoastaan yksittäisten opettajien toimintatavoissa. Koko koulujärjestelmän olisi muututtava modernimmaksi ja erilaisuutta hyväksyvämmäksi.