Hevosten historia[muokkaa]

Hevonen (Equus caballus) eli kesyhevonen on villihevosesta (Equus ferus) kesytetty laji. Hevoset ovat nisäkkäitä, jotka kuuluvat suurikokoisten kavioeläinten lahkoon (Perissodactyla) ja hevoseläintenheimoon (Equidae). Samaan sukuun kuuluvat myös aasi ja seepra. Hevoset ovat kesytetty 5000 vuotta sitten kotieläimeksi.

Hevosten esi-isät[muokkaa]

Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa eli jo 50 miljoonaa vuotta sitten hevosten esi-isiä. Niitä kutsuttiin nimellä Eohippus ("aamunkoiton hevonen"), joka on hevosen varhaisin kantamuoto. Eohippukset olivat vain 30-50 cm korkeita eli vain koirankokoisia. Niillä oli neljä varvasta etujaloissa ja kolme varvasta takajaloissa, joten jalat muistuttivat käpäliä polkuanturoineen. Lajin kuoltua sukupuuttoon tilalle tuli hevoseläimiä, joilla oli vähemmän varpaita.

Pliohippus oli ensimmäinen yksivarpainen eli kaviollinen laji, joka eli noin 7 miljoonaa vuotta sitten. Pliohippus muistutti jo aika paljon nykyhevosta. Se oli aito aroeläin ja oli säkäkorkeudeltaan 120 cm. Sillä oli vahvaksi kehittyneet jalkojen nivelet, joka oli tärkeää, koska Pliohippuksen piti pystyä juoksemaan kovaa saalistajia pakoon.

Pliohippuksesta kehittyi nykyhevonen eli Equus. Ne eivät aluksi muistuttaneet paljoakaan nykyhevosta vaan niiden pää muistutti aasin päätä ja vartalo seepran vartaloa. Equukset ja niiden esi-isät olivat eläneet Amerikan mantereella, josta Equus levisi maasiltojen kautta Eurooppaan ja Aasiaan. 8 000-10 000 vuotta sitten viimeiset Equukset kuolivat sukupuuttoon Amerikan mantereella. Vasta 1500-luvulla ne palasivat takaisin ihmisen tuomina. Euraasiassa Equuksesta kehittyi erilaisia villihevosmuotoja.

Varhaiset villihevostyypit[muokkaa]

Equusten kuoltua sukupuuttoon Amerikan mantereelta ne elivät ainoastaan Euraasiassa, jossa niistä kehittyi neljä erilaista rotua: przewalskinhevonen, tarpaani, metsähevonen (suohevonen) ja tundrahevonen, jotka asuivat eri puolella mannerta ja olivat sopeutuneet oman elinalueensa olosuhteisiin. Ainoastaan przewalskinhevonen on säilynyt tähän päivään asti.

Przewalskinhevonen (Equus ferus przewalskii) eli mongolian aroilla ja elää siellä vielä nykyaikanakin. Przewalskinhevonen on tällä hetkellä erittäin uhanalainen laji.
Tarpaani
Tarpaani (Equus caballus ferus) oli kotoisin Itä-Euroopan aroalueilta. Tarpaanit kuolivat sukupuuttoon Ukrainassa 1800-luvun lopulla. Tarpaaneja on koitettu "uudelleenjalostaa" ja nykyisin Puolassa luonnonsuojelupuistossa elää "melkein aitoja" tarpaaneja.

Metsähevonen eli Pohjois-Euroopan suoalueilla, jonka vuoksi sitä on kutsuttukin suohevoseksi. Ne olivat suuria ja raskasrakenteisia hevosia, joilla oli myös suuret kaviot. Ne eivät liikkuneet kauhean nopeasti, koska suossa ei pystynyt liikkumaan nopeasti saalistajatkaan.

Tundrahevosen olemassa olosta ei ole paljoa todisteita siitä on vain löydetty muutamia jäätyneitä jäännöksiä Koillis-Siperiasta, Jana-joen laaksosta. Tundrahevonen ei ole vaikuttanut paljoakaan nykyisiin hevosiin, luultavasti vain jakutianponi polveutuu siitä.

Noin 5000-6000 vuotta sitten ennen hevosten kesyttämistä villihevosista muotoutui neljä erilaista tyyppiä, jotka ovat nimeltään Ponityyppi 1, Ponityyppi 2, Hevostyyppi 3, Hevostyyppi 4. Näiden kaikkien olemassa oloa ei ole todistettu, mutta näin on tutkittu olevan.

Ponityyppi 1

Ne elivät Luoteis-Euroopassa nykyisten Espanjan, Ranskan, Saksan ja Puolan alueilla. Ne muistuttivat nykyisiä exmoorinponeja. Niiden säkäkorkeus oli noin.120 cm ja ne olivat sopeutuneet kylmään ja märkään ilmastoon hyvin.

Ponityyppi 2

Nämä ponit muistuttivat paljon przewalskinhevosta ja olivat selkeästi ponityyppi 1:stä raskaampia ja kookkaampia rakenteeltaan. Ne olivat säkäkorkeudeltaan noin. 140 cm. Tämän tyypin ponit elivät Pohjois-Euraasiasssa, joten ne kestivät hyvin kylmää. Nykyisistä roduista ylämaanponi katsotaan muistuttavan tätä tyyppiä.

Hevostyyppi 3

Nämä hevoset elivät kuumilla ja kuivilla alueilla toisin kuin kaksi edellistä tyyppiä. Ne olivat sopeutuneet kuumuuteen todella hyvin. Hevostyyppi 3 on todennäköisesti athaltekinhevosen esi-isä ja niissä on todella paljon samoja piirteitä. Tämän tyypin hevoset olivat erittäin nopeita ja kestäviä. Niillä oli pitkä ja kapea runko, jyrkkä risti ja ohut kaula . Säkäkorkeudeltaan ne olivat päälle 140 cm.

Hevostyyppi 4

Nämäkin hevoset olivat sopeutuneet kuumuteen kuin myös Hevostyyppi 3. Tämä tyyppi oli rakenteeltaan hyvin siro vain metrin korkuinen. Sillä oli pieni, kovera pää ja häntä kiinnittynyt korkealle. Hevostyyppi 4 pidetään kaspianponin esi-isänä ja on todennäköisesti myös arabianhevosen kantamuoto.

Hevonen ja ihminen[muokkaa]

Hevoset laidunsivat kymmeniä tuhansia vuosia sitten samoilla aroilla Euroopassa missä ihmiset metsästivät. Aluksi hevosella oli syytä pelätä ihmistä, sillä jääkausiajan eurooppalaiset olivat suurriistan metsästäjiä. Osa oli erikoistuneita hevosiin ja metsästivät kaikenlaisia yksilöitä, eikä vain nuoria ja heikkoja. Kokonaisia laumoja surmattiin keihäillä ja saarrettiin. Jääkauden jälkeen hevosten kannat olivat pienentyneet niin paljon, että hevonen oli vaarassa ajautua sukupuuttoon. Hevosia metsästettiin yhäkin tehokkaasti, jonka vuoksi jääkauden loppuvaiheen ihmisasunnoilta löytyy paljon hevosluita. Hevoskannan hupenemisen toisena syynä pidetään arojen vähenemistä, kun metsät alkoivat ilmastonlämpenemisen takia leviämään.

Hevosesta ei ole tietoa 10 000 vuoden takaiselta ajalta, sillä hevosen luita ei enää löytynyt vaan metsäeläinten esim. kauriin ja hirven luut yleistyivät. Tutkijat eivät ole varmoja katosiko hevonen kokonaan vai lopetettiinko hevosen metsästys jostain syystä.

Hevosesta kotieläin[muokkaa]

6 000 vuotta sitten myöhäiskivikaudella, Keski-Euroopassa alkoi viljely, silloin myös hevonen ilmestyi uudestaan monien vuosien jälkeen. Villihevosten kesyttäminen alkoi Euraasian aron länsireunalla Mustanmeren alueella, missä villihevoskanta oli säilynyt vahvimpana.

Hevosista kotieläimenä vahvimmat arkeologiset todisteet on löydetty Kazakstanista, Botain kulttuuriin kuuluvasta kylästä. Nämä todisteet ovat jo yli 6 000 vuotta vanhoja. Sillä alueella elettiin jo pronssikautta. Hevosista saatiin suurin osa elannosta, sillä niistä saatiin maitoa ja lihaa. Maidon annettiin hieman käydä niin silloin siitä tuli hieman alkoholipitoinen juoma. Sitä juodaan vielä tänäkin päivänä Kazakstanissa.

Hevonen ratsuksi[muokkaa]

Hevosen pito oli liian työlästä vain lihan ja maidon takia, jolloin hevoset eivät olisi välttämästä levinneet Eurooppaan, jossa oli jo lampaita ja lehmiä. Hevosten poskihammasrivistöjen muutoksista tiedetään, että niitä alettiin käyttää ratsuina ja vetojuhtina. Myös luuston muutokset ja selkärangan kulumat viittaavat ratsastukseen ja vetotyöhön.

Hevosten kesytyksen johdosta ihmiset pystyivät liikkumaan paremmin, sodankäynti helpottui ja hevosen merkitys ratsuna ja vapauden symbolina korostui. Tästä johtuen lihakarja väheni. Hevosten käytön muuttuessa niiden arvostus yksilöinä lisääntyi. Monilta alueilta nylkemisjäljet luista katosivat kokonaan rautakauteen mennessä, joka tarkoittaa sitä, että hevosia ei enää metsästetty eikä käytetty riistana. Yhä useammat yksilöt elivät vanhoiksi vaikka eivät pystyneet tekemään ratsun tai vetojuhdan työtä. Niistä silti huolehdittiin.

Hevosen ratsuksi kesyttämisen myötä syntyi uusi elinkeino paimentolaisuus, joka perustui hevosiin. Tämä elinkeino jatkuu vielä nykypäivänäkin Mongoliassa. Siellä paimentolaiset ovat jatkaneet Botain kaltaista kokonaisvaltaista suhdetta hevosiin. He käyttävät hevosta kulkuvälineenä, syövät hevosen lihaa, juovat hevosen maitoa ja käyttävät hevosten nahkaa tarve-esineisiin. Hevoset ovat myös ajanvietettä, niillä kilpaillaan laukkakilpailuissa ja peleissä.

Hevosen kasvatus[muokkaa]

Hevosten kasvattaminen oli aluksi hankalaa. Muinaisen villihevosen lähisukulainen mongolianvillihevonen lisääntyy huonosti vankeudessa, joka tuotti hankaluuksia, sillä uusia yksilöitä ei syntynyt. Alueilla joissa villihevosia oli vielä säilynyt esim. Balkanilla ja Pyreneitten niemimaalla, ihmiset saattoivat pyydystää niitä idästä tuotujen kesyhevoslaumojensa täytteeksi.

Orien käsittely oli erityisesti hankalaa, sillä orit saattoivat olla liian vaarallisia elävinä pyydystettäviksi. Mieluummin tyydyttiin valmiiksi kesytettyihin tuontioreihin. Hevoselle on luontaista elää ja lisääntyä yhden johtajaorin ja useamman tamman laumassa, joten oli tärkeää hevoskannan kasvatuksessa, että tammoja oli riittävästi. Tämän takia laumoja täydennettiin paikallisilla villihevostammoilla.

Alkuperäiset villihevoset olivat ruunikoita, eli niillä oli ruskea karva ja tummat jouhet. Niiden lisäksi joillakin on havaittu leoparditäpliä tuottava geeni. Täplikkäitä hevosia on kuvattu jo jääkaudenaikaisissa luolamaalauksissakin. Pronssikautisten hevosten dna:sta on tunnistettu geenimutaatioita, jotka koodaavat harmaita, mustia sekä erilaisia kirjavia karvoituksia. Eli siis jalostuksen myötä värikirjo kasvoi nopeasti eli hevosia oli paljon eri väreissä ruunikon ja täplikkäiden lisäksi. Sellainen on tavallista yleensäkin eläimiä kesyttäessä ja saattaa kertoa jopa ihmisen mieltymyksistä. Myöhempänä aikana mustat ja valkoiset hevoset ovat olleet erittäin arvostettuja ratsuja ja ne saattoivat ehkä miellyttää jo pronssikauden ihmisiä.

Hevonen Suomessa[muokkaa]

Suomeen hevonen tuli vasta myöhään. Ensimmäiset arkeologiset löydöt ovat vasta rautakaudelta, kun sen ajan haudoista on löydetty hevosvarusteita. Villihevoskantaa Suomessa ei ole koskaan ollut, mutta on mahdollista, että Suomessa on muun Skandinavian tapaan tavattu hevosia jo paljon aikaisemmin koska, kielitieteen mukaan mm. sanat hepo ja varsa periytyvät erittäin vanhaan aikaan. Monet valjaiden osien nimitykset edustavat vanhaa aikaa. Myös sanat ratsu ja ratsastaa ovat vanhoja itämeren suomalaisten sanontoja.

Suomessa hevoskauppa oli tuottoisaa, varsinkin Karjala tunnettiin maineikkaasta hevosten kasvatuksesta. 1500- luvulla Olaus Magnus mainitsi silloisten suomalaisten käyttämien hevosten hyvän laadun. Vuonna 1347 Ruotsin kuningas Maunu IV katsoi tärkeäksi rajoittaa hevosten vientiä Karjalasta. 1520- luvulla Kustaa Vaasa huomasi suomalasiten vievän hevosia laivalasteittain Lyypekkiin ja kielsi moisen kaupanteon sekä alle 7-vuotiaden hevosten myynniin, koska katsoi sen vahingoittavan paikallista kantaa.

Suomessa on vain kaksi paikkaa, joissa arkeologisten löytöjen perusteella on syöty hevosten lihaa: Raision Ihalan Mulli ja Sysmän Ihananiemi. Muualla tehtyjen arkeologisten löytöjen perusteella Suomessa hevosenlihaa ei ole käytetty ruuaksi. Sen sijaan hevosten ruhoista käytettiin muut osat hyödyksi ja niistä tehtiin tarve-esineitä ja muita tavaroita. Varsinkin luita ja jouhia hyödynnettiin esim. luistimiin ja kampoihin. Hevosenlihaa ei luultavasti syöty senkään takia koska, kirkko täälläkin karsasti hevosenlihan syömistä. Tämän takia myös hevosten teurastaminen ja ruhon käsittely katsottiin syntiseksi, joten työn hoiti erityinen rakkarien ryhmä. He hakivat hevoset, tappoivat, nylkivät ja hautasivat ne. Hevosten tappamisen haluttomuudesta aiheutui eläinsuojelullinen ongelma. Sairaita ja vanhoja hevosia saatettiin käyttää kärryjä vetäessä tai maatöissä. Huonokuntoisia hevosia myös saatettiin hylätä teiden varsiin.

Suomessa hevoset olivat pitkälti ylimystön ja armeijan käytössä, joten tavallisen kansan ajo-ja työeläimenä oli härkä. Hevosia käytettiin metsätöissä, talousajoissa ja pidemmillä kauppa-ja rahtimatkoilla sekä vetojuhtana että ratsuna. Monenlaisista käyttötavoistaan huolimatta hevonen oli silti kalliimpi, vaateliaampi kasvatettava ja koulutettava, sekä tarkempi kohtelustaan kuin nauta, jonka käyttö veto-ja työeläimenä oli yhä tavallista. Karaistuneet hevoset tulivat mielellään entisaikana toimeen vähällä ruualla ja hoidolla. Ne viihtyivät talvetkin mieluusti ulkona eivätkä ne tuottaneet naudan tavoin lihan lisäksi kermaa, josta kirnuta voita.

Hevosten käyttötarkoitus nykyään[muokkaa]

Hevosia on aikaisemmin käyettty kulkuvälineenä, ravintona, työvälineenä ja sodissa. Monet näistä käyttötarkoituksista on säilynyt nykypäivään asti, mutta hevoselle on tullut myös monia muita käyttötarkoituksia. Hevoset eivät ole olleet aikoihin Suomessa työväline, sillä traktoreiden ja muiden työkoneiden yleistyttyä hevosta ei enää tarvittu. Muualla maailmassa varsinkin kehitysmaissa hevonen on suuri apu maatöissä. Maatöiden loppumisen jälkeen hevosen käyttötarkoitus on jäänyt suurimmaksi osaksi harrastuskaveriksi, kilparatsuksi, ravuriksi ja ravinnonlähteeksi. Hevosella on myös monia muita käyttötarkoituksia.

Hevoset urheilussa[muokkaa]

Hevosurheilua on harjoitettu jo kauan. Varsinkin Antiikin Roomassa valjakkokilpailut olivat hyvin suosittuja. Esimerkiksi skandinaavien mytologia tuntee jumala Odinin ja Hrungnir-jättiläisen hevoskilpailut.

Vaikka suurin osa hevosista on harrastekäytössä, silti yhä useampi harrasteratsastaja tähtää kilpakentille jossain kilpalajissa. Erilaisia hevosurheilulajeja on todella monia ja niistä järjestetään todella paljon kilpailuja ympäri vuoden. Jos ei halua kilpailla tosissaan monet ratsastuskoulut järjestävät harjoituskilpailuja, joissa voi harjoitella kilpailemista ilman suurempia paineita. Lajeja on niin monta, että jokainen löytää mieluisan.

Hevosurheilun lajeja[muokkaa]

Ratsatuslajit:
- Esteratsastus
- Kouluratsastus
- Kenttäratsastus
- Matkaratsastus
- Monté eli raviratsastus
- Laukkaratsastus
- Lännenratsastus
- Mounted games
- Vikellys
- Hevospoolo
- Working equitation
Hevoskärryillä kilpailut:
- Ravit
- Valjakkoajo
- Peitsikilpailut

Varsinkin ravi-ja laukkaurheiluun liittyy läheisesti veikkauspelien pelaaminen eli totoaminen. Hevoset löytyvät myös olympialaisista. Olympialajeja ovat este-, koulu-ja kenttäratsastus.

Hevonen ystävänä ja terapiaeläimenä[muokkaa]

Monet eläimet ovat löytäneet uuden käyttötarkoituksen terapian maailmassa, kuin myös monet hevosetkin. Hevosta on hyödynnetty jo monia vuosia fyysisessä-ja psyykkisessä terapiassa. Terapiahevoset käyvät yleensä vanhusten, vankien, vammaisten ilona ja ihmeteltävänä. Tämän teho perustuu vuorovaikutukseen. Hevosen liike vaikuttaa muun muassa ihmisen tasapaino-ja liikeaisteihin. Hevosella on myös luontainen herkkyys ihmisen tunteille. Tätä mahdollisuutta terapeutti voi käyttää tunteiden ja käyttäytymismallien peilinä ja tulkkina.

Ratsastusterapia on siihen kouluttautuneen terapeutin ja tehtävään koulutetun hevosen kanssa yhdessä toteuttamaa kuntoutusta.

Hevonen voi muutenkin kuin terapeuttisesti olla ihmiselle hyvin läheinen. Monet hevosharrastajat kuvaavat suhdettaan hevoseen samankaltaiseksi kuin parhaaseen ystävään. Hevosten on katsottu ymmärtävän ihmisen tunnetiloja paremmin kuin minkään muun eläimen. Hevoset ovat myös erittäin yksillöllisiä eläimiä. Niiden luonteissa ja temperamenteissa voi havaita isoja eroja.

Hevonen tuotteena[muokkaa]

Erilaiset työt ja harrastukset eivät ole ainoat hevosen käyttötarkoitukset. Hevosta on käytetty jo kauan sitten ja käytetään joissakin maissa vieläkin sen maidon ja lihan takia. Hevosen kestävästä harjasta saadaan jouhta moneen eri käyttötarkoitukseen ja hevosennahkaa voidaan hyödyntää esim. vaatteissa. Monet pesäpallot ja pesäpallohanskat ovat tehty hevosen nahasta. Hevosen kavioista voidaan myös tehdä eläinliimaa.

Hevosenlihan syöminen on jakanut mielipiteitä. Monet naudan ja sian lihan syöjät saattavat olla kauhuissaan hevosenlihan syömisestä, mutta monissa kulttuureissa hevosenlihan syömistä pidetään täysin hyväksyttynä ja jopa ylellisyytenä. Monissa Länsi-Euroopan maissa esim. Ranskassa ja Italiassa hevosia teurastetaan lihakäyttöön, samoin tehdään myös Itä-Euroopassa. Nykyisin sitä tosin Itä-Euroopassa voidaan pitää ns. köyhien ruokana. Suomessa ei kuitenkaan nykyisin kasvateta hevosia ruuaksi vaan kaikki hevoslihan tuotannon lihat ovat lähinnä peräisin Etelä-Amerikasta. Suomen hevoslihan kulutus onkin todella pientä, vain noin. 100 grammaa vuodessa henkilöä kohden.