Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Artikkeli/8A kevät 2019/Taitoluistelun historia Suomessa

Wikiopistosta

Perustietoa[muokkaa]

Taitoluistelu on laji, jossa tehdään erilaisia liikkeitä jäällä. Erilaisia osa-alueita ovat piruetit, hypyt. liu`ut ja askeleet. Laji vaatii paljon keskittymistä, lihasvoimaa, tasapainoa ja harjoittelua. Taitoluistelusta käytettiin aikaisemmin nimeä "kaunoluistelu".

Eri osa-alueet[muokkaa]

Hypyt[muokkaa]

Taitoluistelun perushypyt ovat Axel, Salchow, Tulppi, Lutz, Ritti ja Flippi. Perushypyt ovat niitä, joihin voi lisätä kierroksia ja tehdä esimerkiksi kaksois- ja kolmoishyppyjä. Lisäksi on myös erilaisia hypähdyksiä, esimerkiksi Oiler.

Piruetit[muokkaa]

Pirueteissa pyöritään useimmiten yhden jalan varassa, erilaisissa asennoissa. Peruspiruetit ovat vaaka- istuma- ja seisomapiruetit, joihin tehdään erilaisia variaatioita.

Askeleet[muokkaa]

Askeleet ovat erilaisia liikkeitä, joilla esimerkiksi siirrytään kisaohjelmassa paikasta toiseen. Kilpailuissa jokaisen luistelijan ohjelmassa täytyy olla ainakin yksi askelsarja, joka kattaa koko kentän.

Liu´ut[muokkaa]

Liu´uissa nimensä mukaan liu´utaan useimmiten yhden jalan varassa erilaisissa asennoissa. Liu´uissa tarvitaan venyvyyttä, jotta ne näyttävät hyvältä.


Lajin tulo Suomeen[muokkaa]

Amerikkalainen Jackson Haines toi taitoluistelun Suomeen esiintyessään monilla eri paikkakunnilla vuonna 1875. Hän esiintyi muun muassa Kokkolassa, jonka jälkeen laji alkoi levitä myös muualla Suomessa.

Seurojen perustaminen Suomessa[muokkaa]

Ensimmäinen taitoluisteluseura Suomessa oli Helsingfors Skridskoklubb (Hsk), joka aloitti toimintansa vuonna 1875, ja on toiminnassa edelleen. Suomen Luisteluliitto (aiemmin Suomen Luistinliitto) perustettiin vuonna 1908. Aluksi taito- ja pikaluistelijat toimivat samassa liitossa.

Tällä hetkellä Suomen suurin taitoluisteluseura on ylivoimaisesti Helsingin Luistelijat. Seura tarjoaa valmennusta Jäätanssissa sekä yksin- ja muodostelmaluistelussa. Seuran luistelijat ovat menestyneitä sekä kansallisilla että kansainvälisillä kilpakentillä.

Kilpailut[muokkaa]

Ensimmäiset kansainväliset taitoluistelukilpailut Suomessa järjestettiin vuonna 1883. Taitoluistelu pääsi urheilullisesti vauhtiin todella nopeasti. Pariluistelussa Ludowika ja Walter Jakobsson saivat MM-hopeaa vuosina 1910, 1912, 1913 ja 1922. MM-kultaa he voittivat vuosina 1911, 1914 sekä 1923.

Suomalaisten paras sijoitus olympiatasolla on kuudes. Tuon suorituksen teki Laura Lepistö. Nykyään Suomi pärjään kansainvälisellä tasolla heikosti.

Kiira Korpi kisoissa vuonna 2006

2000-luku[muokkaa]

Luettelo 2000-luvun naissuomenmestareista.

vuosi luistelija
2000 Susanna Pöykiö
2001 Elina Kettunen
2002 Susanna Pöykiö
2003 Alisa Drei
2004 Alisa Drei
2005 Susanna Pöykiö
2006 Susanna Pöykiö
2007 Susanna Pöykiö
2008 Laura Lepistö
2009 Kiira Korpi
2010 Laura Lepistö
2011 Kiira Korpi
2012 Kiira Korpi
2013 Kiira Korpi
2014 Juulia Turkkila
2015 Kiira Korpi
2016 Anni Järvenpää
2017 Emmi Peltonen
2018 Emmi Peltonen



Lähteet[muokkaa]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taitoluistelu#Suomessa

https://www.stll.fi/liitto/historia/taitoluistelun-historiaa/

https://fi.wikiversity.org/wiki/Hakkarin_koulu_8.A_(kev%C3%A4t_2014)/Taitoluistelu_Suomessa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_taitoluistelun_Suomen-mestareista

https://hl.fi/seura