Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Artikkeli/8E kevät 2016/West Coast hip hopin vuosikymmenet

Wikiopistosta

Yleistä[muokkaa]

West Coast hip hop on hip hopin alalaji, mihin liittyy lähes kaikki hip hop Pohjois-Amerikan Länsirannikolta, lähinnä Kaliforniasta.

Synty[muokkaa]

West Coast hip hop on oletettavasti syntynyt 1970-luvun puolivälissä, vaikka sen kulta-aika olikin 1980 luvusta eteenpäin.

Se on syntynyt pääosin Cripsin, Bloodsin ja muiden jengien toimesta. Ensimmäisiä West Coast hip hopin suuria nimiä olivat Eazy-E, N.W.A. ja sen jäsenet.

Kuuluisia artisteja[muokkaa]

N.W.A. (Niggaz Wit Attitudes)[muokkaa]

Alkuperäiset jäsenet: Dr.Dre, Eazy-E, Ice Cube, DJYella, MCRen ja Arabian Prince. N.W.A. oli 1980-luvun lopusta 1990-luvun alkuun toiminut rap-ryhmä, joka oli suurimpia vaikuttajia gangsta rapin syntyyn. Yhtye oli alunperin kotoisin Comptonista. N.W.A. hajosi lopullisesti vuonna 1991 kun Dr.Dre lähti ryhmästä ja ilman häntä ei voitu tehdä biittejä ennen häntä oli lähtenyt jo Ice Cube. Vuonna 1999 N.W.A. esiintyi yhdessä Snoop Doggin kanssa edesmenneen Eazy-E:n muistokappaleella Chin Check. Albumit ja ep:t N.W.A. and the Posse 6.11.1987, Sraight Outta Compton 8.8.1988, 100 Miles And Runnin' 14.8.1990, Efil4zaggin.

Eazy-E (Eric Lynn Wright)[muokkaa]

Yhdysvaltalainen rap-artisti. Syntyi Comptonissa 7.9.1963. Teini-ikäisenä hänet erotettiin koulusta ja hän liittyi Crips jengiin. Rikollisen elämä ei vastannut hänen tulevaisuuden odotuksiaan, joten koulut käytyään hän kiinnostui musiikista. Vuonna 1987 Eazy-E julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Eazy Duz It. Kyseinen albumi myi 2.7 miljoonaa kappaletta. Hän perusti yhdessä Ice Cuben, DJYellan, Dr.Dren ja MCRenin kanssa gangsta rap ryhmän N.W.A. Ericin perustama levy-yhtiö Ruthless Records sai loistavan alun N.W.A:n kanssa ja vuonna 1988 julkaistiin albumi nimeltä Straight Outta Compton. Ice Cuben ja pian sen jälkeen DR.Dren lähtö N.W.A.:sta vaikeutti Eazyn elämää, mutta vaikeuksista huolimatta Eric jatkoi uraansa. Vuonna 1994 hän löysi Bone Thugs-N-Harmony ryhmän ja Ruthless Recordsilla oli jälleen ryhmä, joka pystyi myymään miljoonia levyjä. Vuona 1995 Eazy-E sai tietää, että hän sairasti aidsin aiheuttamaa keuhkokuumetta. Noin kahden kuukauden kuluttua hän kuoli sairauden aiheuttamiin komplikaatiohin.


IceCube vuonna 2006

Ice Cube (O'shea Jackson)[muokkaa]

Yhdysvaltalainen rap-artisti ja näyttelijä. Syntyi 1969. 1987 hän julkaisi ensimmäisen levytyksen My Posse sen hetkisen räppiryhmän C.I.A.:n kanssa. Hän kirjoitti sanat Eazy-E:n Boyz-N-The-Hood tästä alkoi yhteistyö N.W.A.:n kanssa. Vuonna 1989 Ice Cube siirtyi soolouralle johtuen erimielisyyksistä N.W.A.:n kanssa. Ice Cube nousi suosioon albumeilla AmeriKKKa's most wanted (1990) , Death Certificate (1991) ja The Predator (1992). Hän on myös esiintynyt monissa elokuvissa esim. Boyz n the hood , Friday ja Next Friday. 1992 Ice Cube tuotti myös Da Lench Mobin debyyttialbumin Guerrillas In Tha Mist. 1993 hän julkaisi viidennen sooloalbuminsa Lethal Injection, mutta se ei ollut yhtä suuri menestys kuin neljä ensimmäistä. Vuonna 1998 hän julkaisi kuudennen sooloalbuminsa War & Peace-Volume 1 (The War Disc) ja vuonna 2000 se sai jatkoa albumilla War & Peace-Volume 2 (The Peace Disc). Ice Cubelta tuli vuonna 2001 The Greatest Hits albumi, joka sisälsi vanhojen hittien lisäksi kaksi uutta. Kesäkuussa 2006 Ice Cube julkaisi Laugh Now Cry Later albumin, joka myi nopeasti kultaa. Elokuussa 2008 Ice Cube julkaisi Raw Footage albumin. Ice Cuben yhdeksäs albumi I Am the West julkaistiin 2010. Ice Cube on myös nimetty yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi rap-artistiksi 2006 Hip-Hop Honorissa.

Snoop Dogg Hawaii

Snoop Dogg aka Snoop Lion (Calvin Cordozar Broadus Jr.)[muokkaa]

Syntyi Long Beachilla 20 lokakuuta 1971. Snoop Dogg on Yhdysvaltalainen rap-reggae artisti, näyttelijä ja muusiikkituottaja. Hän opiskeli Long Beach Polytechnic High Schoolissa, jossa hän otti usein osaa freestyle-rap kilpailuihin. Snoop oli hyvä koulussa ja liikunnassa, mutta hän oli useasti vaikeuksissa koulun ja poliisin kanssa marihuanan käytön takia. Hänet erotettiin koulusta huumeiden ja aseella ammuskelun takia. 3 vuotta kestänyt ajanjakso Snoop Doggin valmistautumisen jälkeen oli kaoottinen. Hän oli useasti vankilassa ja kuului Rollin '20' -Crips jengiin. Snoopin vankilatoverit kehottivat häntä tekemään jotain järkevää, joten hän rupesi työstämään omia rap-kasetteja serkkunsa Nate Doggin ja parhaan ystävänsä Warren G:n kanssa. Dr.Dre sai mixtapen käsiinsä, jossa Snoop räppäsi hän oli vaikuttunut japyysi Snoopia käymään studiolla seuraavalla viikolla. Tästä alkoi yhteistyö. Snoop räppäsi huomattavassa osassa Dr.Dren debyytti albumilla The Chronic. The Chronicin jälkeen Dr.Dre alkoi tuottamaan Snoop Doggin debyyttialbumia Doggystyle. Kun albumi ilmestyi se meni suoraan Billboard-200 listan ensimmäiselle sijalle ollen ensimmäinen tähän pystynyt debyyttialbumi. Doggystylen nauhoitusten aikana Snoop Dogg pidätettiin epäiltynä jengiläisen Phillip Woldermarianin ampumisesta. Hänet todettiin syyttömäksi, koska Snoop ajoi autoa kun hänen henkivartijansa ampui tappavat ammukset. Snoop julkaisi toisen albuminsa Tha Doggfather 1996. Tupacin murhan jälkeen hänellä oli erimielisyyksiä Marion "Suge" Knightin kanssa ja Snoop siirtyi toiseen levy-yhtiöön. Snoop Dogg meni kolmeksi vuodeksi No Limit Recordsille ja vuonna 2000 hän perusti oman levy-yhtiön Doggystyle Recordsin. 1998 julkaistiin Da Game Is to Be Sold, Not to Be Told, 1999 No Limit Top Dogg, 2000 Tha Last Meal, Paid tha Cost to Be da Bo$$, 2004 R&G: The Masterpiece, 2006 Tha Blue Carpet Treatment, 2008 Ego Trippin', 2009 Malice n Wonderland, 2011 Doggumentary, 2013 Reincarnated, 2015 Bush ja 2016 Cuzznz. Elokuussa 2012 Snoop Dogg ilmoitti vaihtaneensa taiteilija nimensä Snoop Lioniin, koska hän halusi tulla reggae-artistiksi. 2013 hän julkaisi reggae albumin Reincarnated.

Dr.Dre (Andre Romelle Young)[muokkaa]

Syntyi Comptonissa 18.2.1965. Yhdysvaltalainen rap-artisti, tuottaja ja levy-yhtiön johtaja. Dr.Dre tunnetaan parhaiten yhteistyöstä länsirannikon rap-artistien kanssa, kuten Snoop Dogg. Hän aloitti uransa DJ:nä World Class Wreckin' Cru-ryhmässä. Dre oli N.W.A.:n perustajajäsen. Dre teki N.W.A.:n biiseihin taustabiitit ja räppäsi niissä. Hänen lähto oli yksi N.W.A.:n hajoamis syistä. Hän on yksi Death Row Records levy-yhtiön perustajista ja on perustanut myös Aftermath Entertainmentin. dre tunnetaan myös kuulokesarjasta Beats by Dre. Hän on julkaissut kolme sooloalbumia debyyttialbumi The Chronic (15.12.1992.), 2001 (16.11.1999.) ja Compton (2015).

Lähteet[muokkaa]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ice_Cube http://www.biography.com/people/ice-cube-21265309 http://www.allmusic.com/artist/nwa-mn0000314793/biography https://fi.wikipedia.org/wiki/Eazy-E https://fi.wikipedia.org/wiki/N.W.A http://www.allmusic.com/artist/dr-dre-mn0000805274/biography https://fi.wikipedia.org/wiki/Dr._Dre https://fi.wikipedia.org/wiki/Snoop_Dogg