Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Artikkeli/8G kevät 2016/Tenniksen historia

Wikiopistosta

Tennis on kahden pelaajan tai kahden kaksihenkisen joukkueen pelaama peli. Pelaajat lyövät huopapäällysteistä palloa, mailaa käyttäen verkon yli. Ennen tennis oli vain ylempien luokkien harrastama laji, mutta nykyään tenniksellä on noin 50 miljoonaa harrastajaa. Sisäkentillä pelattu tennis on lähtöisin yhdenneltätoista vuosisadalta, jolloin sitä pelattiin joissain ranskalaisissa luostareissa nimellä "jeu de paume".


Tenniksen synty[muokkaa]

Nykyisen urheilumuodon synty voidaan jäljittää kahteen lähteeseen. Vuonna 1856 Alex Ryden ja Batista Pereira pelasivat Englannissa peliä, jonka he nimesivät espanjalaisen "pelota" pelin mukaan. Vuonna 1874 Pereira, Frederick Haynes ja A. Wellesley Tomkins perustivat Leamingtonin tenniskerhon, joka määritteli pelin ensimmäiset säännöt.

1800-luvun peliasu

Vuonna 1873 majuri Walter Clopton Wingfield loi Nantclwydissä Walesissa samankaltaisen pelin vieraidensa iloksi puutarhajuhliin. Hänen pelinsä perustui vanhempaan sisätennispeliin, jeu de paumeen, joka oli keksitty 1100-luvulla Ranskassa ja jota ranskalaiset aristokraatit olivat pelanneet. Useimpien tennishistorioitsijoiden mukaan suuri osa modernista tennisterminologiasta periytyy tältä ajalta, koska Wingfield lainasi pelin lisäksi myös suuren osan ranskalaispelin sanastosta.

Ensimmäistä kertaa ulkokentillä palattava tennis mainittiin Englantilaisessa aikakausilehdessä "Sporting Magazine" vuonna 1793 , jolloin lajia kutsuttiin nimellä field tennis. Ilmeisesti se oli sama peli, josta 80 vuotta myöhemmin toisessa julkaisussa käytettiin nimeä long tennis.Realitennis eli royal tennis oli yläluokan harrastamaa peliä, mutta nurmella pelatun tenniksen - law tennis - harrastajana oli kuningatar Viktorian aikana keskiluokka, joka oli muuttanut realitenniksen ulkokenttäpeliksi. Vuonna 1874 englantilainen majuri Walter Clopton Wingfield pyrki kaupallistamaan tenniksen, josta hän käytti hienostelevaa nimitystä sphairistike. Hän julkaisi sen sääntökirjankin: New and Improved Court of Playing the Ancient Game of Tennis. Onneksi englantilaiset kuitenkin melko pian alkoivat käyttää pelistä nimitystä lawn tennis, joka tunnetaan Suomessakin.


Kilpailut[muokkaa]

Vuonna 1874 pelattiin ensimmäinen virallinen tennisottelu. Vastakkain olivat tri James Dwight ja F.R. Sears. Kesäkuussa 1877 tehtiin päätös järjestää tenniksen mestaruus kilpailut, joista sai alkunsa maailman kuuluisin tennisturnaus-Wimbledonin mestaruuskilpailut 9.-19. heinäkuuta 1877. Ensimmäiset naisten kaksinpelit pelattiin Wimbledonissa vuonna 1884. Myös miesten nelinpelit pelattiin virallisesti ensimmäisen kerran vuonna 1884. Viralliset naisten nelinpelit ja sekanelinpelit (mies ja nainen muodostavat yhden parin) pelattiin vasta vuonna 1913, samana vuonna kuin kansainvälinen Tennisliitto muodostettiin.



Jeu de paume[muokkaa]

Jeu de paume

Jeu de paumea pelattiin Ranskassa jo 1000-luvulla. Silloin munkit pelasivat sitä ilman mailaa, paljain käsin, mistä pelin nimi ”kämmenpeli” on lähtöisin. Pelistä tuli niin suosittu, että vuonna 1397 Pariisissa sen pelaaminen kiellettiin muulloin kuin sunnuntaisin. 1500-luvulla jeu de paumea pelattiin jo puumailoilla, ja pelaajien kenttäpuoliskojen väliin vedettiin naru ja myöhemmin verkko. Englantiin jeu de paume tuli 1300- tai 1400-luvuilla, missä sitä kutsutaan nykyisin nimellä real tennis. Kuningas Henrik VIII tunnettiin taitavana pelaajana, ja William Shakespeare mainitsee pelin näytelmässään Henrik V vuodelta 1599.


Jarkko Nieminen[muokkaa]

Jarkko Nieminen on tennis uransa lopettanut Suomen paras tennis ammattilainen. Nieminen sijoittui parhaimmillaan ATP-maailmanlistalla kaksinpelissä sijalle 13 heinäkuussa 2006 ja nelinpelissä sijalle 42 tammikuussa 2008. Hän voitti uransa aikana kaksi ATP-turnausta kaksinpelissä ja viisi nelinpelissä. Nieminen on korkeimmalle koskaan maailmanlistalla sijoittunut suomalainen tennispelaaja ja ainoa ATP-kaksinpeliturnauksen voittanut suomalainen.

Tennisuransa jälkeen Nieminen on aloittanut ammattilaisuran salibandyssä, ja hän tulee edustamaan Salibandyliigassa pelaavaa Classicia kaudella 2016–2017.

Tenniksen pistelasku[muokkaa]

Tenniksessä saadaan ensin 15, sitten 30 ja 40 pistettä. Neljännen pallon voitettuaan pelaaja saa pelin (game). Tosin jos tilanne on 40–40, pelaajan pitää voittaa kaksi peräkkäistä pistettä saadakseen pelin. Erän (set) voittoon tarvitaan kuusi voitettua peliä, ja ottelun (match) voittaa se, joka ensiksi saa kaksi tai kolme erävoittoa. Syy omituiselta vaikuttavaan pistelaskuun juontuu tenniksen keskiajalle ulottuvasta historiasta. Tenniksen pistelaku juontuu keskiaikaiseen jeu de paumeen. Pistelasku perustui tuonaikaiseen lukuteoriaan, jossa luku 60 oli täydellinen luku. Kämmenleikissä annettiin 15, 30, 45 ja 60 pistettä. Sittemmin 45 on vaihtunut tasaluvuksi 40, ja 60 pistettä ei mainita, vaan silloin pelaaja voittaa yhden pelin. Toinen tennikseen liittyvä omituisuus on sanan ”love” käyttö silloin, kun pelaajalla on 0 pistettä. Tarinan mukaan ”love” juontuu ranskan kielen sanasta ”l’œuf”, joka tarkoittaa munaa ja siten myös nollaa. Ilmeisesti sanan ”love” käyttö viittaa myös siihen, että pelaajan, joka saa 0 pistettä, täytyy aidosti rakastaa jaloa peliä, jotta hän jaksaa pelata.


Lähteet[muokkaa]

http://tieku.fi/kulttuuri/urheilu/tenniksen-omintakeinen-pistelaskujarjestelma

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tennis

http://hyl.edu.hel.fi/~petri/petri/2005atk/Allar/etusivu.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jeu_de_paume_(peli)

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jarkko_Nieminen