Changing Education Paradigms: Randomin keskustelu

Ensinnäkin täytyy sanoa, että tuo ensimmäinen RSA-video oli aivan mind-blowing ja mahtava. Noin kymmenessä minuutissa tulee kyseenalaistettua todella monta yhteiskuntaan liittyvää asiaa, joita on pitänyt vakioina ja järkevinä koska... noh... Koska niin on vaan aina ollut! Ja tämä varmaan onkin tässä nyt pääpointti: jumiutuminen vanhaan ajattelutapaan, koska se on tuttu ja turvallinen. Jos tällä nyt ruvetaan filosofisesti palloilemaan, niin aika nopeasti tajuaa, että vanhan ajattelutavan ylläpitämisen ainoa hyötyhän on se, että se ei kuluta resursseja. Se on automaattista, koska siihen on opittu ajan saatossa. Mitä tehokkaammin omaksuu jonkin ajattelutavan, sitä enemmän jää aikaa keskittyä sitten johonkin muuhun. Esihistoriassa tästä on ollut suuri hyöty. Nykyinen maailmamme kuitenkin tarvitsee uudenlaista ajattelutapaa, koska kohtaamme koko ajan aivan uudenlaisia haasteita, joita vanhat ajattelu- ja toimintatapamme eivät yksinkertaisesti pysty ratkaisemaan, vaikka niin aluksi saattaisimmekin luulla. Yksi tällainen ongelma on koulutuksen järjestäminen.

Nykyinen koulutusjärjestelmämme on auttamattoman vanhanaikainen ja tehoton. Mikä pahinta, se ei edes sovellu sellaisenaan kaikille. Suuret ryhmät, pienet ryhmät, yksin puurtaminen... Jokaisella on jonkinlainen preferenssi. Suomessa ainakin on havaittavissa selkeästi se, että peruskoulujen luokkien koot kasvavat suuresti taloudellisista syistä. Tietenkin myös koulutus on pitkälti taloudellisten rajoitteiden säätelemää. Ei vain yksinkertaisesti ole resursseja räätälöidä jokaiselle lapselle juuri hänelle parhaiten toimivaa koulutusta. Toiset lapset voisivat aloittaa koulun hyvin jo 5-vuotiaina kun taas toisilta se ei meinaa onnistua edes 9-vuotiaana. Koulutusjärjestelmämme muistuttaa todellakin tehdasta. Kyllähän koulutuksessa silti jonkinlainen systemaattisuus tulee olla. Mielestäni se, että uudet oppilaat otetaan sisään kerran vuodessa, ei ole ongelma. Tällainen rytmittäminen auttaa ennakoimaan ja allokoimaan resurssienkäyttöä.

Keskustelu ADHD-diagnooseista oli todella mielenkiintoinen. Olen itse jo jonkin aikaa sitten alkanut ihmetellä sitä, miten tuntuu siltä, että jokaiselle lapselle diagnosoidaan nykyään ADHD. En ollut kuitenkaan pohtinut tuota asiaa kovin pitkälle. Olin vain ajatellut, että medikalisaation takia pienimmätkin poikkeudet pyritään diagnosoimaan ja hoitamaan. Nyt jälkeenpäin ajateltuna on tietenkin päivänselvää, mistä tuo johtuu. Lapsilla on nykyään niin paljon enemmän ärsykkeitä ympärillään. Tylsät asiat (koulu!) eivät jaksa kiinnostaa, kun ympärillä tapahtuu koko ajan. Tämä on tietenkin ongelmallista koulutuksen kannalta, mutta ei se kuitenkaan ole asia, jonka takia tulisi ruveta lääkitsemään lapsia. Ajattelutavan koulutuksesta sekä lapsista tulisi muuttua. Meidän aikoinaan käymä peruskoulu oli erilainen kuin se, jonka vanhempamme kävivät. Se koulu, jonka meidän lapsemme tulevat käymään, on myös aivan erilainen. Koulutukselta leikataan koko ajan rahaa, mutta minusta tuntuu siltä, että voisi olla parempiakin vaihtoehtoja niille leikkauksille. Nyt tarvittaisiin älyllisiä ja rahallisia investointeja epäkelvon koulutusjärjestelmämme uusimiseen. - David

Olen Davidin kanssa samaa mieltä juuri siitä kuinka avartava ja ajatuksia herättävä tuo ensimmäinen video oli viestissään: koulujärjestelmät lännessä on luotu yhteiskuntaan, jota enää ei ole olemassa varsinaisesti. Teollisen vallankumouksen aikaan nykyinen koulujärjestelmä saattoi toimia, sillä silloin peruskaava siitä, että ihminen on valmistumisensa jälkeen samassa työssä 40 vuotta piti paikkansa, mutta nykyään näin ei enää ole (poikkeuksia toki on, mutta laajalti tänä päivänä valmistuvat eivät samassa työpaikassa ole eläkeikäänsä saakka). Davidin ja videon painottama vanhoihin ajattelutapoihin kangistumisen estäminen ja kangistumisen huomaaminen ylipäätään ovat äärimmäisen tärkeitä pointteja. Koulujärjestelmä on kangistunut länsimaissa ja myös Suomessa, ja oppilaita opetetaan aika samalla tavalla nykyisin, kuin esim. 40 vuotta sitten (toki meno on huomattavan paljon vapautuneempi ja sisältö on kehittynyt, mutta sama liukuhihnamainen perusperiaate on yhä käytössä).

Opetusryhmien koko on vain yksi esimerkki siitä, missä taloudelliset seikat ovat ajaneet oppilaiden (ja opettajien!) hyvinvoinnin edelle: Davidin mainitsema resurssien riittämättömyys pitää hyvin paikkansa, sillä vaikka opetussuunnitelmissa puhutaankin eriyttämisestä ylöspäin (lahjakkaille haastavampia tehtäviä) ja alaspäin (heikoimmille tukea / helpompia tehtäviä) ei tämä ole käytännössä mahdollista luokissa, missä opettajalla saattaa olla 25+ oppilasta opetettavanaan. Vaikka kyseessä olisi maailman kiltein luokka eikä kukaan häiriköi, ei silti 45 tai 75 minuutissa pystytä varmistamaan sitä, että kaikki ovat pysyneet kärryillä opetetusta ja oikeasti oppineet jotain. Tätä varten on kokeet luotu, mutta näissä on juurikin se ongelma, että oppilas käy aivot tyhjentämässä paperille eikä sne jälkeen enää muista iaheesta välttämättä mitään. Toisaalta kokeet myös mittaavat oppimista hyvin huonosti, mutta edelleenkään resursseja ei olisi vaikkapa haastatella oppilaita suullisesti opituista asioista, vaikka tällainen loisi opettajalle tarkan kokonaiskuvan siitä, missä kukakin menee. Näihin ongelmiin tulisi kehittää jokin ratkaisu, mutta leikkauksien kautta tätä ongelmaa ei ainakaan tulla ratkaisemaan.

Tuossa ADHD-diagnoosiasiassa olen Davidin kanssa myös samoilla linjoilla: lääkitseminen ei ole oikea ratkaisu, vaan ajattelutapojen muutos. Suomessa onneksi ei ole yhtä laajasti lähdetty, tietääkseni, lääkitsemään lapsia yhtä rajulla kädellä, kuin muualla, vaan on pyritty tarjoamaan koulun puolelta muita toimia siihen, että oppilas pysyy kärryillä: esim. erityisopetusta ja muita vastaavia tukitoimenpiteitä. Iso ongelma, kuten videolla kerrottiinkin, on se, että koulussa opetettavat asiat eivät yksinkertaisesti kiinnosta kaikkia samoilla tavoilla. Itseäni kiinnosti eniten historia ja englanti, mutta jotain toista jotkin aivan muut, ja toisia ei kiinnostanut jotkin aiheet yhtään: kyseessä ei ole välttämättä ongelma, vaan yksilöllisyyttä. Opettajankoulutuksen kautta tulin huommanneeksi, että paljon on kiinni opettajasta itsestään ja niistä tavoista, millä opettaja toimii ja opettaa: mielenkiintoiset ja motivoituneet opettajat pystyvät saamaan melkein minkä tahansa kuulostamaan mielenkiintoiselta. Tietysti kyse on edelleen resursseista, sillä pitää pystyä tulevaisuudessakin varmistamaan, että opettajien oma motivaatio ja into työtään kohtaan säilyy, sillä ilman sitä, ei voida odottaa, että kukaan muukaan siitä juuri tunneilla kiinnostuu kuulemaan. - Taneli

Samaa mieltä on oltava teidän kanssa: kyllähän tämä nykyinen opetusjärjestelmä vaikuttaa vähän elähtäneeltä. Sen uudistaminen tosin vaatisi sekä resursseja että uskallusta - ei riitä, että joukko innokkaita opettajia ja kasvatusalan ammattilaisia suunnittelee uuden hienon järestelmän joka voisi toimia, kun se pitäisi myydä päättäjille. Ja kaikki uusi ja "radikaali" tietysti nostattaa kohua ja kritiikkiä, koska näin on ennenkin tehty ja pärjätty ja se on hyvä, nykynuoret on vaan laiskoja talvisota prkl. Vanha on tuttua ja turvallista, ja "toimivaa", ja lapset nyt vain on helppo ryhmittää iän mukaan; ei tarvitse ottaa huomioon mitään muuta kuin syntymävuosi. Aikaa ja rahaa säästyy. Muutosta varmaan tapahtuu, mutta hitaasti.

Tässä voisi sivuta tuota aiemmin keskusteltua wikioppimista, joka olisi varmasti yksi tapa toteuttaa uudenlaista opetusjärjestelmää (tietyin rajoituksin, kuten on todettu). Ehkä kouluissa voisikin tarjota useampia opetustapoja ihan yksittäisen luokan sisälläkin: osa voisi tutkia jotakin wikityyliin, toiset voisivat lukea kirjoista tai netistä tietoa, jne. Olisihan se varmasti vaikea toteuttaa, mutta voisi tarjota oppilaille mielekkäämpiä tapoja oppia kuin istua tunnin hiljaa ja kuunnella. Minulla on tosin sellainen käsitys, että alaluokilla on jo joissain kouluissa ruvettu murtamaan tätä mallia, mutta tämä on vain joku hämärä muistikuva, joten don't quote me on that.

Tämä tällainen "ADHD" ei ole pelkästään lasten ongelma. Huomaan itsekin nykyään, että teen monta asiaa kerralla ja joihinkin tylsempiin juttuhin on vaikea kiinnittää huomiota, jos mielenkiinto ei ole korkealla. Eilen olin luennolla, josta meni puolet ohi, kun ajatukset vaan harhailivat jonnekin. Ehkä luento klo 14-17 vartin tauolla ei ole se optimaalisin tapa oppia. Ja tässäpä hyvä esimerkki: mitäs mieltä olitte tämän modulin toisesta videosta, kun olitte katsoneet ensimmäisen? Tämä RSA-video oli mielestäni erittäin hyvin toteutettu: luennoitsija oli mielenkiintoinen (ja myös aihe), ja videossa itsessään oli paljon ärsykkeitä pitämään mielenkiintoa yllä. Se oli myös mukavan tiivis. Sitten tämä toinen: epätoivo iski heti, kun avasin sen. Huono äänenlaatu, huono kuvanlaatu, pitkä kuin synti, tasapaksua mutinaa. On todella kova kolaus katsoa ensin tuo RSA-video, ja sitten yrittää taistella tuo toinen läpi. Onko tämä toinen video nyt tähän nykymaailmaan sopiva? Mitä se tarjoaa meille, jos emme ole 100% kiinnostuneita aiheesta? Samaa voisi sanoa tämän kurssin muutamasta muustakin modulista. "Katsokaa nyt tämä ja oppikaa, kthxbye." - Lea

Tosiaan, kuten kaikki ovat jo maininneet, onhan tämä vanha tuttu koulujärjestelmä melko huonosti soveltuva nykyaikaan. Se toimi ehkä aikana kun lapset oli saatu vapautettua työnteosta ja heille piti kehittää jotain aikaa. Samalla sitten ajateltiin että tuon ajan voisi käyttää hyödyllisesti yleissivistykseen. Nykyään vaan on se ongelma että lapsilla on muutakin tekemistä, mikä vaikeuttaa kouluun keskittymistä, sekä on myös vaihtoehtoisia tapoja, joilla voitaisiin opettaa kullekin lapselle mielenkiintoisia asioita. Se, mitä koulusta ehkä vielä saa irti nykyisellään on sen suorittamisen vaikutukset yksilöön, mitkä eivät välttämättä ole positiivisia. Koulua käymällä oppii ainakin sen, kuinka tylsää koulussa on verrattuna vapaa-aikaan, joka sitten ehkä saa aikaan lähinnä sen että kaikki itsensä sivistäminen mielletään tylsäksi. Sama homma nähdään sitten myöhemmin työelämässä, kun sielläkin yritetään nähdä selkeä kahtiajako työn ja huvin välillä, vaikka nykyaikana hieman erilainenkin rajanveto olisi mahdollista. Suomessahan varusmiespalvelus on vähän samassa roolissa. Käytännössä siellä ei suurin osa ihmisistä opi mitään, millä sitten oikeassa sotatilanteessa olisi paljoakaan väliä. Homma vain on osa suomalaista kulttuuria, josta on vaikea päästää irti.

Yllätyin ehkä hieman tuosta ekan videon ADHD:n käsittelystä, mutta ei se tosiaan ole mikään ihme että nämä diagnoosit ovat yleistyneet. Itselläni on myöskin noita keskittymiseen liittyviä ongelmia joita Lea mainitsi, enkä usko että tämä on kovinkaan harvinaista kun elämme 24-tunnin maailmassa, jossa joka hetkeen saa jostakin jonkinlaista sisältöä. Tämänkin jutun kirjoittamista varten pitää hetkeksi irtautua kaikesta muusta, ja asia on kuitenkin itseäni vielä kiinnostava. En edes haluaisi kuvitella miten minulle kävisi nykyaikana peruskoulussa, kun häiriötekijät ovat hieman eri luokkaa. Itselläni tosin koulunkäynnin takana on aina ollut melko vahva velvollisuudentunto, joten ehkäpä siitäkin olisi selvitty. Toisaalta, nykyajan videopelit ovat aika paljon siistimpiä kuin 90-luvulla...

Niin, olivathan nämäkin katsomamme videot ihan hyvä esimerkki asiasta kuten Lea toi esiin. Tuo ensimmäinen video oli lyhyt, ja siinä oli kivoja animaatioita, jotka pitivät jatkuvasti mielenkiintoa päällä. Tuo jälkimmäinen video olikin sitten melko pitkä, hieman luentomainen keskustelu, ja aihekin oli aika pitkälti samaa juttua mitä tässä on tullut esiin enemmän tai vähemmän muissa yhteyksissä. Olihan tuossakin tutkimuksessa ihan mielenkiintoista juttua, tosin siitä huomasi myös melko hyvin kuinka paljon on tapahtunut kehitystä jo tässä parin vuoden aikana. Verkkosivustojen rooli uutislähteinä on kasvanut melko räjähdysmäisesti, samoin kuin niiden sosiaalisen median integraation aste. Toisaalta visuaalisuus tuntuu etenkin viime vuosien aikana ohittaneen kirjallisuuden. Blogit ovat jo vähän vanha juttu ja nykyään vlogaaminen ja Instagram-blogaus ovat paljon kuumempi juttu. Tässähän sitä on sitten kiva odotella ja yrittää arvailla millä tavoin luemmekaan niinkin aikaisin kuin kolmen vuoden päästä. -Tomi