Hakkarin koulu 8.I (kevät 2015)/Kissojen kommunikointi

Wikiopistosta

Yleistä kissoista[muokkaa]

Kissa eli kesykissa tai kotikissa on petoeläinten lahkon kissaeläinten heimoon kuuluva kesy nisäkäslaji. Kissa on muutakin kuin pelkkä kotilemmikki. Maatiloilla kissat ovat hyötyeläimiä esim. hiirien pyydystäjinä. Kissat leikkivät paljon pentuna mutta ne harjoittelevat aikuisinakin leikkimällä saalistusta.

Kissatappelu

Kissan ja ihmisen viestintä[muokkaa]

Kissa viestittää ihmisille olevansa onnellinen kehräämällä, mutta kehrääminen voi tarkoittaa muutakin; esimerkiksi kissa voi rauhoittaa itseään kehräämällä, kun se on loukkaantunut. Kissat tervehtivät usein heille tutuille ihmisille hankaamalla turkkiaan heitä vasten.

Kissan ääntely[muokkaa]

Kissat pystyvät tuottamaan hämmästyttävän paljon erinlaisia ääniä. Kissa ilmaisee mielialaansa ja kommunikoi muiden kissojen kanssa eri äänensävyillä. Eri rotuiset kissat ääntelevät varsin eri tavalla: siamilaiset kissat on tunnettuja kimeästä vaikeroinnistaan, kun taas kartusiaani on varsin hiljainen kissa ja abessinialainen puolestaan viestittää kujertavalla äänellä. Kissan äänet voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: surinaan, naukumiseen ja voimakkaisiin ääniin.

takajaloillaan seisova

Aistit[muokkaa]

Kissa pystyy hyödyntämään aistejaan hyvin saalistuksessa. Kissan aistit ovat huomattavasti ihmisen aisteja tarkemmat lukuun ottamatta makuaistia. Kissan ja ihmisen makuaistien ero näkyy esim. siinä; että, kissa ei maista makeaa.


Lähteet:[muokkaa]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kissa KESKEN