K: Ehkä taustalla juuri tuo mistä ekalla luennolla mainittiin ja mitä Burawoy sanoi, että Pohjoismaissa sosiologia yhdistettäisiin valtioon ja päätöksentekoa palvelevaan puoleen, mutta itselle tuli ensimmäisenä mielleyhtymä, että yliopisto ja politiikka tulisi pitää tietyllä tapaa toisistaan erillään. Mielikuva ehkä akatemiasta ikään kuin puolueettomana tai neutraalina asiantuntijana, jonka puoleen kääntyä (unohtamatta, että tutkijat on tietysti ihmisiä ja tutkittavat asiat herättää tunteita). Että jos akateeminen henkilö on liikaa poliittisissa asioissa jollain yhdellä puolella tai tekee tutkimusta poliittisista lähtökohdista, niin jos ei ole varovainen, niin tiettyjen ihmisryhmien luottamus voi mennä koko akatemiaan ja vallanpitäjiin, ja tämä saattaa edistää vaikka populismin nousua, kun ihmiset ei koe, että heitä kuunnellaan tai otetaan vakavasti.
K: Mielikuvana, että esim USA:ssa on tilanne, jossa akateeminen maailma ja tietyt mediat yhdistetään tosi vahvasti demokraattiseen puolueeseen, ja seurauksena sitten syntynyt alternatiivisia medioita ja republikaanisia yliopistoja. Presidentinvaalien jälkeen oli jonkun aikaa keskustelua siitä, että valtamedia ei onnistunut arvioimaan oikein todellista kannatustilannetta, koska oli puolueellinen, mutta ei tunnu, että tilanne on muuttunut ihmeemmin, vaan Trumpista ja republikaaneista saatetaan uutisoida hyvin halveksuvaan sävyyn. Suomessakin on mielestäni tietyissä määrin tällaista ilmapiiriä ei-liberaaleja ajatustapoja kohtaan. Mieleen tuli esim, kun aikaisemmin tänä keväänä oli luennolla, jossa otettiin esiin ”Aito Avioliitto”-liike ja tuntui, että koko luokka naksuttaa kieliään ja nauraa ja tuhahtelee. Mistä tulee olo, että ko. liikettä ei välttämättä tämmöisellä asenteella pyritä ymmärtämään kovin tasapuolisista lähtökohdista ja ottamaan siinä mukana olevia ihmisiä elämänkokemuksineen vakavasti.
K: Varmasti tapoja tehdä asiat jotenkin smoothistikin, ja voi olla, että puhun nyt jostain eri ilmiöstä, kuin mitä julkisella sosiologialla haetaan, mutta toisaalta tulee tämmöinen vaara mieleen. Voi olla niin helppoa tulla sokeaksi. Tosi paljon kiinnostaa tutkimus, jota pyritään tekemään akatemian ulkopuolelle ja tekstin kirjoittaminen, joka on lähestyttävää ihmisille, joilla on taustallaan erilaisia elämänkokemuksia.
K: Vähän erillisenä: Tuli mieleen eräs yhdysvaltalainen sosiologian professori, joka kertoi luennolla, että tuli kerran kutsutuksi lautamieheksi tai vastaavaksi USA:ssa, ja hänen piti rastittaa ruutuun ja allekirjoittaa lomake, jossa oli muun muassa kohta ”En ole koskaan osallistunut sosiologian luennolle”. Lomaketta ei tullut kukaan keräämään takaisin, niin professori osallistui oikeudenkäyntiin, mutta kun asia tuli ilmi, (koska hän kertoi pitäneensä itseään mediapimennossa ennen oikeudenkäyntiä, ettei saisi vaikutteita siitä miten mediassa on käsitelty asiaa, mitä pidettiin ilmeisesti ennenkuulumattomana) piti hänen jättää homma kesken.
M: Samantapaisia ajatuksia heräsi minullakin. Eikö orgaanisessa julkisessa sosiologiassa piile vaara akateemisen roolin unohtamisesta? Riskinä voi olla kokonaiskuvan kadottaminen ja mielipiteiden puolueellisuus, varsinkin jos osallistuu aktiivisesti järjestötoimintaan. Eikö nimeenomaan sosiologilla tulisi olla kokonaiskuva asiasta? Eikö sosiologin tulisi nähdä tilanne hyvin laajasta perspektiivistä? Tulisiko sosiologin erottaa nämä roolit hänen työskentelyssään?
Erityisen innostavaksi koin Burawoyn maininnan siitä, että sosiologit voivat omana ryhmänään ottaa kantaa politiikan foorumilla. Tulisiko suomalaisten sosiologien ottaa voimakkaammin kantaa politiikassa?
Burawoy mainitsee miten kriittinen sosiologia on altis dogmaattisuudelle ja lahkolaisuudelle. Mielestäni osalle sukupuolentutkimusta on jossain määrin käynyt näin. Sukupuolentutkimus voi olla yllättävän sisäänpäin kääntynyttä.
Taloustiede saa kyytiä Burawoyn tekstissä. Taloustiede on kuitenkin ottanut suuren roolin yhteiskuntatutkimuksessa ja esimerkiksi taloustieteen opiskelijoiden gradu-aiheet ovat erittäin yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia. Eikö sosiologian tulisi haastaa taloustiede paljon vahvemmin? Taloustieteen premissit ovat sitä paitsi monelta osin hataria.
S: Artikkeli kirvoitti samankaltaisia ajatuksia minullekin. Artikkelin Taulukko 3 Sosiologisen tiedon tyyppien erittelystä havainnoi eroja mutta samalla hieman hämmensi. Kuinka kauas akateemisesta maailmasta julkinen sosiologia voi kulkeutua, ja kuten luennollakin pohdittiin, kuka voi harjoittaa julkista sosiologiaa? Jotenkin vaaraksi näkee akateemisesta maailmasta ja sen käytänteistä poistuttua jo yllä mainitun riskin puolueellisuudesta. Sosiologeilla ja sosiologialla on tietenkin annettavaa yhteiskunnan eri alueilla, ja tavallaan näkisin hyvin positiivisena aktiivisemmankin osallistumisen (Heikkilän ja Niinistön Humanistisen tutkimuksen arvo on sosiologiankin kannalta ihan ajatuksia herättävää mutta myös rentoa luettavaa, ja herättää muun muassa kysymyksiä siitä kuinka humanistien tulisi osallistua keskusteluun http://irfrome.org/humanistisen-tutkimuksen-arvo/)
S2: Artikkeli oli mielestäni mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Erityisesti se herätti minut pohtimaan tieteen objektiivisuuden ja riippumattomuuden vaatimusta suhteessa julkiseen sosiologiaan. Kuten muutkin yllä jo mainitsivat, niin mielestäni on tärkeää pohtia, onko julkisessa sosiologiassa vaarana ajautua puolueellisuuteen tai hukata kokonaiskuva. Toisaalta onhan usein jo tutkimusaiheen valinta tietyllä tavalla ’puolueellista’, sillä tutkijan omat mielenkiinnon kohteet ja omat kokemukset usein vaikuttavat siihen, mistä kukin haluaa tutkimusta tehdä. Yllä joku kommentoi sitä, pitäisikö sosiologien osallistua enemmän poliittiseen keskusteluun; tämä sai minut pohtimaan myös sitä, että eikö mainitsemani tutkimusaiheen valinta voi jo itsessään olla poliittinen teko. Onko sosiologin välttämätöntä jättää oma aatemaailmansa sivuun ja onko välttämättä huono asia, jos sosiologi pyrkii toiminnallaan vaikuttamaan yhteiskuntaan?
J: Täällä keskustelua on herättänyt julkisen sosiologian poliittisuus, jonka on pelätty tuovan liian subjektiivisuuden tai puolueellisuuden sosiologiaan ja mahdollisesti vähentävän arvostusta sosiologiaa ja yliopistoa kohtaan. Itse ajattelen, että ratkaisevaa on, kuinka poliittisuus näissä keskusteluissa määritellään. Sosiologit näet tutkivat asioita, jotka ovat harvoin politiikasta irrallaan. Vaikkapa tällä hetkellä paljon sosiologiassakin puhuttava siirtolaiskysymys on toki poliittinen, sillä se on jatkuvasti politiikan agendalla. Selvää myös on, että siirtolaisuustutkimus -- tai minkä tahansa paljon yhteiskunnassa keskustelua herättävän aiheen tutkimus -- ja siitä saatavat tutkimustulokset istuvat joidenkin maailmankuvaan paremmin, joidenkin taas huonommin. Näin ollen sosiologia kykenee miellyttämään, ärsyttämään, herättämään keskustelua -- ja siten se on väistämättä osa politiikkaa. Itse ajattelen, että sosiologian irtaantuminen politiikasta olisikin liki mahdotonta ja että sosiologeilla on koulutuksensa myötä erinomaiset valmiudet ottaa osaa poliittisiin keskusteluihin ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Näiden valmiuksien käyttämättä jättäminen olisi sääli, sillä yksi yliopiston lakiinkin kirjatuista tavoitteista on vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa. Ensimmäisellä luennolla puhuttiin myös siitä, kuinka valtion rooli Suomessakin on pienenemään päin. Samaan aikaan peräänkuulutetaan yliopistojen ja elinkeinoelämän lisääntyvää yhteistyötä. Tässä tilanteessa ei yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa tulisi mielestäni liiaksi pelätä vaan sosiologienkin tulisi pystyä hyödyntämään koulutuksensa tarjoamaa tietotaitoa. Liiallisen hissuttelun vaarana on, että tieteellinen tieto tukahdutetaan ja monipuolinen yhteiskunnallinen keskustelu tyrehtyy. Summa summarum, mielestäni sosiologia tarkastelee -- ja sen tulee tarkastella -- kiistanalaisiakin kysymyksiä ja sosiologeilla on hyvät edellytykset ja täydet oikeudet ottaa osaa yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Vaarana nään sosiologien liian puolueellisuuden toki silloin, jos tieteilijän tittelin ja akateemisen maailman näennäistuen turvin heitellään ilmoille perusteettomia mielipiteitä.
A: Ylläolevaan keskusteluun julkisen sosiologin harjoittaman toiminnan mahdollisesta 'puolueellisuudesta' liittyen mielestäni Burawoy antaa hyvän keskustelunavauksen kirjoittamalla julkisen sosiologian dialogisuudesta. Siinä missä ideologinen saarnamies, jollaisena poliittisesti vaikuttavat sosiologit kovin usein nähdään, pitäytyy vain oman sanomansa painottamisessa ja yleisön vakuuttamisessa tämän puolesta, niin Burawoyn esittelemä julkinen sosiologi sen sijaan rakentaa toimintaansa nimenomaan dialogisuuden ja osapuolten molemminpuolisen oppimisen prosessille. Mielestäni julkinen sosiologi on oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja poliittisesti tietyllä tavalla myös puolueelliseen sellaiseen. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa sokaistumiseen ja saarnamieheksi alentumiseen, joka toisaalta tapahtuu hyvin usein keskustelun toisen osapuolen määrittelemänä. Tällä tarkoitan sellaista keskustelua, jossa yhteiskuntakriittiset näkemykset leimataan suorilta käsin 'utopistisiksi' tai objektiivisen todellisuuden reunaehtoja ymmärtämättömiksi. Burawoyn saksiliike -teesiä seuraten maailma ja sen sisältämä todellisuus on kuitenkin se, joka määrittää kaiken keskustelun ja kaikkien mielipiteiden mielekkyyden. Toisaalta sakset liikkuvat aina myös yhteen ja julkisen sosiologian tehtävä tämän edesauttamiseksi onkin olennaisen tärkeää, kuten artikkelissakin tuotiin esille. Keskusteluyhteyksiä on siis pidettävä auki ja liialliseen provoamiseen alentumatta haastettava konsensusta kaikkialla yhteiskunnassa. Mielestäni koko tämä ja myös laajempi julkisen sosiologian vaatima keskustelu pohjautuu yhdelle merkittävälle lähtökohdalle; kuinka pitkälti uusliberalistiset ajatukset ja premissit on hyväksytty ja omaksuttu. Jos näiden ajatusten kritiikki otetaan tosissaan niin päädytään mielestäni herkästi tilanteeseen, jossa "refleksiivinen tieto on liian kumouksellista". Kumous ja utopia ovat kuitenkin pelottavan lähellä toisiaan.
R: Liittyen aiempiin kommentteihin professionaalisen julkisen sosiologian subjektiivisuudesta näkisin, että julkisen sosiologian tavoite olisi tuottaa kaikille ihmisille ajantasaista tietoa heidän ongelmistaan ja kysymyksistään lähtien. Vaikka tutkimuksen kenttänä ei toimi niinkään yliopisto vaan kansalaisyhteiskunta, nimenomaan oppimisen näkökulmasta kysymys olisi teoriapainotteisen ymmärryksen yhdistämisestä kokemukselliseen tietoon ja näistä lähtevistä muutospyrkimyksistä. Puolueellisuus ei mielestäni tieteessä ole itseisarvoisesti paha juttu, vaan kannustaa dialogiin perusteltujen, hyvin rakennettujen puheenvuorojen kautta. P.S. Kommenttini on myöhässä deadlinesta, pahoittelut!
Juha: Mikä olisi julkisen sosiologian vähimmäisvaatimus tai minimimääritelmä? Mitä pitäisi ajatella tässä suhteessa seuraavasta: "A scholar of the homeless who works one morning in a soup kitchen is a volunteer, not a public sociologist. A scholar who uses her research to redesign the way a soup kitchen provides services might be a public sociologist." [1]
