Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/AB-ryhmä: Karoliina, Anna, Emilia, Sanna, Mikko, Leena
RYHMÄ AB (Karoliina, Anna, Emilia, Sanna, Mikko, Riikka (huom. otsikosta huolimatta Leena ei ole ryhmässä, tilalla Riikka, mutta nimen muokkausta yritettäessä tämä ryhmäsivu häviää, siksi korjausta ei ole tehty):
Keskustelua kolmesta yhteisestä videosta (A) ja kuudesta opintomoduulivideosta (B).
(Järjestäytymiseen liittyvä keskustelu siirretty välilehdelle "Keskustelu")
Yhteiset videot (A)
Johdantovideo, moduuli I / Keskustelu Johdanto DL su 3.11. Yhteenvedon keskustelusta teki Sanna.
AB-ryhmän yhteenveto - johdantovideo moduuli I
Johdantoluentoon liittyen ryhmämme keskusteli digitaalisen lukutaidon määrittelemisestä, erilaisista oppimistavoista digitaalisella aikakaudella ja miten tämä eroaa eri sukupolvien välillä sekä siitä, kuinka digitaalisuus ja teknistyminen vaikuttavat koulujen ja sosiaalisen median kautta tapahtuvaan oppimiseen ja sosiaalistumiseen. Uudet lukutaidot määrittyvät käyttöyhteyden mukaan. Ei niin, että olisi vain joko teknistä tai sisällöllistä osaamista, vaan analyyttinen lukutaito pitää sisällään sekä laitteiden (verkkopalvelut ja tiedonhaku) että sisältöjen ymmärtämisen, kun taas kriittinen lukutaito tuo mukanaan osallistumisen ja vaikuttamisen aspektit, kyvyn ”muuttaa maailmaa”, kuten videollakin mainittiin. Mekaaninen lukutaito liittyy lähinnä yksittäisten teknisten laitteiden käyttöosaamiseen. Digitaalinen lukutaito on kommunikatiivista ja vaikuttaa näin ollen myös kulttuurisesti ja sosiaalisesti. Pohdimme, voisivatko sosiaalinen pääoma ja lukutaidot vaikuttaa vaikkapa sukupuolisesti jakautuen joko monipuoliseen osaamiseen ja harrastuneisuuten tai toisaalta yksipuolisiin mielenkiinnon kohteisiin. Koimme huolestuttavana sen, että kaikilla ei välttämättä ole läheisiä neuvomassa digitaalisten lukutaitojen saloihin, kuitenkin medialukutaito tuntuu käyvän nykymaailmassa yhä tärkeämmäksi selviytymisen välineeksi. Voidaanko jopa puhua syrjäytymisvaarasta joidenkin lasten ja nuorten kohdalla, jos he hallitsevat vain mekaanisen lukutaidon, jolloinka osaaminen on lähinnä pintapuolista ohjeiden avulla tekemistä ilman syvempää ymmärrystä toimintaperiaatteista? Totesimme myös, että nuoret ja lapset diginatiiveina oppivat yhä enemmän informaalisti, tietenkin koulussa mutta myös harrastuksissa ja vapaa-ajalla. Viime aikoina vakiintuneet älypuhelimet tuovat lisäksi omat haasteensa uusien lukutaitojen oppimiseen. Opettajien ja koulun roolit uusien lukutaitojen opettajana herättivät keskustelua ryhmässämme. Vaikka opettajalla ei olisikaan kaikkea samaa teknistä tietämystä kuin nuorilla, hänellä on kuitenkin pedagoginen pätevyys ja kouluilla tulisi olla resurssit digitaalisten lukutaitojen opetuksen toteuttamiseen, mikä ei todellakaan toteudu tasa-arvoisesti kautta Suomen eri kuntien. Samoin tuli esiin, että koulussa voitaisiin tehdä yhdessä asioita: opettaja voi toimia keskustelun herättäjänä ja oppimisen ohjaajana, mutta oppilaat ja opettajat voisivat tutkia ilmiöitä yhdessä; oppiminen voi tapahtua myös yhteistyönä. Ja koska digitaalisen median käytössä on tunnetusti erilaisia (moraalisiakin) vaaroja, niin vanhempien ja koulun tulisikin ohjata lapsia ja nuoria tällä saralla. Toki oppilaiden tulee itsekin tehdä ja pohtia oikein/väärin –mentaliteettia, eikä pidä antaa pelkästään valmiita ratkaisumalleja. Joka tapauksessa sosiaalisen median käyttö vaatii paljon sosiaalista tajua ja koulu on kodin lisäksi eräs paikka, jossa voidaan oppia yhteisten pelisääntöjen ja netiketin noudattamista, osana digitaalisia lukutaitoja.
Video: Sugata Mitra: Build a School in the Cloud / Keskustelu Sugata Mitra DL 3.11. Yhteenvedon teki Sanna.
AB-ryhmän yhteenveto - Sugata Mitra / tulevaisuuden koulu
Videolla esiteltiin uraauurtavia ajatuksia tulevaisuuden oppimis- ja koulumuodoista verrattuna menneen / nykyajan koulusysteemeihin. Ilmeisesti Sugata Mitran ajatukset innostivat ryhmäläisiämme, koska kaikki tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että luennoitsijan malli oli mielenkiintoinen ja yhteistoiminnallisia menetelmiä tulisi kouluissa olla enemmänkin. Sen sijaan, että vain ulkoa opitaan kirjoista asioita, tietoa pitäisi hakea monipuolisemmin ja syvällisemmin esimerkiksi internetistä, minkä jälkeen sitä pohdittaisiin yhdessä. Opettajan rooli eroaa tässä perinteisestä siinä, että hän toimisi enemmänkin ohjaajana, kannustajana ja mahdollistajana. Oppiminen tapahtuu näin tavallaan itsestään ja yhdessä tehden, ei pakottaen ja rangaisten, mikä saattaa jopa tyrehdyttää oppimisprosessin täysin. Luovuus kukkii, kun ajatukset ja mielipiteet saavat tulla vapaasti ja rohkeasti esiin. Innolla opetellut asiat jäävät paremmin mieleen kuin pelkästään kuulustelua varten ulkoa opetellut. Luennoitsija otti myös yhteiskunnallisesti kantaa perinteiseen asetelmaan etuoikeutetut vs. slummien lapset. Yhteiskunnassa tuntuu istuvan syvässä käsitys, että sivistys on yhtä kuin korkeat kouluarvosanat, mutta nykypäivänä on paljon muunlaisiakin hyödyllisiä taitoja kuin ne, joita kouluissa opetetaan. Kuten videollakin nähtiin, oppiminen ei edellytä koulutusta ja slummienkin lapsista voi tulla tulevaisuuden koodaajia. Tietenkin joissakin perheissä kannustetaan enemmän lapsia, mutta voisiko tulevaisuuden koulujärjestelmä taata kaikille tällaisen kannustusjärjestelmän, jossa oppiminen/opiskelu olisi mielekästä? Keskustelussamme nähtiin ongelmana esimerkiksi nykyiset byrokraattiset arvostelukriteerit; koko koulujärjestelmä ala-asteelta korkeakouluun perustuu arvosanoihin ja todistuksiin, joilla ei välttämättä kyetä mittaamaan todellista oppimista. Ainakin koulussa pitäisi lukemisen, kirjoittamisen ja matemaattisten aineiden ohessa oppia muitakin, joidenkin mielestä jopa tärkeämpiä elämäntaitoja. Opetuksessa tulisi ottaa huomioon lasten vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia. Koululaitokseen menee kaikenlaista ainesta sisään, mutta ulos tulee tasaista mössöä. Lapset ovat kuitenkin kiinnostuneita erilaisista asioista, mitä seikkaa voisi myös hyödyntää. Todellisuudessa kaikille koulussa opetetuille asioille ei ehkä koskaan ole käyttöä, eikä tieto ehkä kannattaisikaan opettaa ikään kuin 'varastoon'.
Lyhytelokuva: Noah / Keskustelu Noah DL 10.11. Yhteenvedon teki Karoliina.
AB-ryhmän yhteenveto - Noah-lyhytelokuva
Noah koettiin dokumentaarisena ja hahmot hyvin samastuttavina. Pääteemat keskustelussamme olivat mahdollinen “multi-taskingin” yleistyminen ja miten selailu ja pintapuolinen keskittyminen vaikuttavat kaikkeen olemiseen, teknologian mahdollistama nopea reagoiminen vähäiseltä tietopohjalta, ja teknologia etäännyttävä voima joka saa muut ihmiset tuntumaan kenties vähemmän todellisilta ja tuntevilta yksilöiltä. Sosiaalinen media antaa paljon mahdollisuuksia ja tilaa erilaisten pelkojen levittämiseen ja “confirmation bias” takaa sen että tietomassasta yksilö poimii omiin käsityksiinsä sopivia palasia. Keskustelussa nousi esiin myös huolia palvelujen sisällöstä ja niiden väärinkäytöstä. Onko pintapuolinen selailu ja mahdollisuus olla aina netissä tuonut mukanaan välinpitämättömyyttä, toisten ihmisten huomioimattomuutta, sosiaalisten suhteiden trivialisoitumista tai addiktoitumista? Onko Noah realistinen kuvaus nuorten netinkäytöstä?
Moduulivideot (B)
Moduli II. Wikioppiminen / Keskustelu II DL su 10.11. Yhteenvedon teki Anna
AB-ryhmän yhteenveto - Moduli II
Keskustelussa nuosi esiin kysymyksiä kuten kenelle ja kenen vuoksi oppimista tapahtuu? Missä tapauksissa muodollinen, formaali ja standardisoitu oppiminen on oppijan itsensä motivoimaa? Tuottaako vapaaehtoinen opiskelu aina oppijakohtaisesti parhaita oppimisen tapoja, ts. löytääkö oppija omaehtoisessa opiskelussa parhaat tavat luonnollisesti ja missä tapauksissa tämä vaatii ohjausta?
Onko omaehtoisuus täydellisessä ristiriidassa toistettavuuden ja standardien läpikyllästämällä yksityisellä (ja enenevissä määrin myös julkisella) sektorilla, vai onko motivoitu ja luova vapaaehtoinen tekeminen hedelmällisempää.
Keskusteluissa todettiin, että yliopistossa on alettu joillain aloilla kokeilemaan uusia oppimismenetelmiä, kuten myös wikioppimista. Korkeakoulujen nähtiin olevan soveliaampi ympäristö uudistuksille kuin peruskoulun, sillä korkeakouluissa opettajan rooli on tasa-arvoisempi oppilaisiin nähden. Kiinnostus todettiin vahvaksi motivaattoriksi oppimiselle, mutta sen ei koettu olevan ainoa kehittävä tekijä. Ilman kiinnostusta voi myös oppia ja mielenkiinto on häilyvää ja oppimiseen vaikuttavat myös muut ominaisuudet. Koko opiskeluaikaa ei voi tehdä myöskään kiinnostavia asioita, jos tavoitteena on ammattitaito. Wikioppimisessa tekniset haasteet ovat suuria etenkin lapsiryhmissä ja yksi aikuinen ei riitä ohjaamaan jokaista oppilasta.
Wikioppimista on tietyllä tavalla myös erilaiset ryhmätyömuodot, ei ainoastaan sähköisillä alustoilla tapahtuva oppiminen. Wikioppimisessa korostuu vapaaehtoisuus, kiinnostus aihetta kohtaan, ns. amatööriys ja harrastuneisuus. Kysymykseksi muodostuu myös se, millä tavoin asioiden sisäistäminen ja hallinta osoitetaan? Ratkaisevaa tässäkin on se, kenelle ja ketä varten opitaan. Koulussa (oppivelvollisuuden alaisuudessa) opimme asioita, joiden uskotaan/nähdään olevan tärkeitä elämäntaitoja. Keskustelussa tuotiin esille se, miten nykyinen koulutusjärjestelmä ei enää vastaa työelämän tarpeisiin eikä tutkinto takaa työpaikan saamista samoin kuin aiemmin. Wikioppiminen on yksi tekniikka jolla pyritään paremmin valmistamaan opiskelijoita työelämän haasteisiin esimerkiksi juuri informaatiotutkimuksessa. Miten tämä on sovellettavissa muilla tieteenaloilla, esimerkiksi niillä joihin liittyy vahva tutkimuksellinen perusta ja osaaminen osoitetaan perehtymällä teorioiden kaanoniin?
Kun puhutaan oppimisen motiiveista, vapaaehtoisuudesta, tekemällä oppimisesta ja tiedon jakamisesta yhdenvertaisesti koemme, että olemme pystyneet vaikuttamaan johonkin. Oppiminen voidaan nähdä myös oppimisena muita, ei siis ainoastaan itseä varten. Kuitenkin se, että kaikki lakkaisivat opiskelemasta pelkästään arvosanoja saadakseen, ei tällä hetkellä vielä ole niiden opiskelijoiden omissa käsissä, se vaatii yhteiskunnallisia rakennemuutoksia.
Moduli III. Wikipedian viisi pilaria ja wikiopisto / Keskustelu III DL su 17.11. Yhteenvedon teki Emilia
AB-ryhmän yhteenveto - Moduli III
Tässä oppimismoduulissa käsiteltiin Wikipedian viittä peruspilaria sekä niiden suhdetta Wikiopistoon. Peruspilarit ovat:
- Tietosanakirjamaisuus: Wikipedia muistuttaa perinteistä tietosanakirjaa
- Neutraali näkökulma; artikkeleiden ei tule edustaa mitään yksittäistä näkemystä
- Vapaata aineistoa, jota kuka tahansa voi muokata
- Kunnioitus muita muokkaajia kohtaan
- Ei ehdottomia sääntöjä
Wikipediassa tieto rakentuu pikku hiljaa ja toimijoita voivat olla esimerkiksi ylläpitäjät, seulojat, muokkaajat, jne. Se toimii tavallaan samoilla periaatteilla kuin tieteellisten julkaisujen vertaisarviointi, kun useat henkilöt lukevat ja korjailevat tekstiä, josta muodostuu erilaisten näkökulmien konsensus. Idea tiedon neutraaliudesta koettiin kuitenkin jokseenkin ongelmalliseksi: jatkuva muokattavuus tai tasavertainen dynaamisuus ei välttämättä johda 'neutraalin', demokraattisen keskitien löytymiseen. Wikipedian tai minkä vain vastaavan pseudodemokraattisen sivuston kohdalla tulisi myös ottaa huomioon passiivisten käyttäjien määrä suhteessa oikeasti sivuston kehittämiseen osallistuviin aktiivisiin käyttäjiin. Vaarana on varsinkin pienempien kielten kohdalla, että 'totuus' ilmentää vain tällaisen pienen piirin näkemystä. Kuitenkin passiivisille käyttäjille se saattaa olla riittävän hyvä, eikä muokkauksia välttämättä ryhdytä tekemään vaikka mahdollisuus siihen olisikin.
Pohdimme, että toisin kuin perinteisessä mediassa, internetissä kaikilla on ”ääni”, eli jokaisella on vapaus luoda, muokata ja julkaista aineistoa myös Wikipediassa. Kuitenkin myös muita käyttäjiä tulee kunnioittaa, vaikka itse olisikin eri mieltä asioista. Tämän periaatteen soisi ulottuvan myös muualle internetiin ja olisi hyvä voida ajatella kuten filosofi Habermas, että toiset osallistujat ovat hyvänsuopia ja heillä on taustalla hyvät vaikuttimet. Tämä voi kuitenkin olla vaikeaa esimerkiksi keskustelupalstoilla, joilla näkee lähinnä puolesta/vastaan -asettelua ja usein melko provokatiivisiakin kommentteja.
Tiedon epäreflektiivinen 'varmuus' ja reflektiivinen epävarmuus herättivät runsaasti ajatuksia. Wikipedia sisältää monenlaisia eri tavoin syntyneitä artikkeleita, joista osa on luotettavia kun taas toiset ovat vähemmän luotettavia. Epävarma tieto pakottaa meidät reflektoimaan lukemaamme ja olemaan kriittisiä, ja tässä mielessä Wikipedia sopii hyvin esimerkiksi mediakasvatuksen opettamiseen. Pohdimmekin, että medialukutaitoa ja mediakriittisyyttä tulisikin harjoitella enemmän jo peruskoulussa. Wikipohjan nähtiin myös soveltuvan erinomaisesti projektiluontoiseen opiskeluun ja opiskelijaryhmien käyttöön. Tietoa voidaan hankkia yhteistoiminnallisesti rakentaen, eli ryhmäläiset tuovat aina oman, uuden näkökulmansa asiaan. Lisäksi tekemällä syntyy kokemus, joka auttaa muistamaan opitun asian paremmin.
Moduli IV. Vapauden asteet verkkomediassa / Keskustelu IV DL su 17.11. Yhteenvedon teki Riikka
AB-ryhmän yhteenveto - Moduli IV
Videoluennonnolla käsiteltiin vapauden asteita verkkomediassa, ja löysimmekin taulukon osoittesta: http://nuvatsia.terevaden.net/wp-content/uploads/2007/11/four-stages-of-freedom.pdf. Luennon tiimoilta mieleemme jäi vapauden eri asteet :
- Suljettu (0) taso – palvelu, joka täysin kontrolloitu, kaupallinen (esim. oppikirjat sisältöineen kaikkineen – ei vaikutusmahdollisuutta)
- 1- taso – Palvelu, jossa interaktiivisuuden ja kommentointien mahdollisuudet, mutta olisi infrastruktuurisidonnainen (esim. SoMe-palvelut)
- 2. taso – Palvelu, jossa huomioidaan paremmin muokattavuus (miten ja mitä tehdään), yhteistyöt ja ryhmätyöt, ns. Open Source, kaikkien käytettävissä hallinnoitavissa (Wikiopisto)
- 3. taso – Palvelu, jossa ei kaupallista näkökulmaa ns. Freedom Box (Wikipedia)
Videon tiimoilta jäimme pohtimaan väitteitä yksityisyyden murentumisesta. Miten verkkomedioiden käyttäjät asennoituvat nykyisin yksityisyyteen ja mihin rajat vedetään? Hämärtyvätkö rajojen asteet, kun sosiaaliset verkostot tarjoavat kiinnostavia, innostavia ja viihdyttäviä toimintoja. Kyllähän ihmiset havahtuvat mitä erilaisimmista yksityisyys- ja vakoiluskandaaleista (Itellan kirjeskannaukset vrt kirjesalaisuus, verkkopankkivakoilut yms), mutta toisaalta aina on olemassa julkisuushakuisia ihmisiä, jotka haluavat jakaa lähes koko elämänsä maailmalle.
Ryhmämme keskusteluissa tuli esiin myös se miten keskitymme herkästi sisältöjen ja tuotannon vaikutuksiin verkossa ja saatamme unohtaa, että myös rakenteelliset struktuurit ja omistajuus vaikuttavat. Niin kauan kuin Internet on sidottu infrastuktuuriin olemme täysin sen armoilla (joku voi ”vetää piuhan irti”). Verkossa kommentointien antaminen on saatu aikaan helposti, mutta ovatko nämä vain tarjontaa, mikä ei johda todellisuudessa mihinkään. Miten meidän tulisi suhtautua kaupallisuuteen, kun Internetissä kaupallisuus ja ei-kaupallisuus saattavat sekoittua eri tavoin. Wikipedian sivuille tuotu mainos saattaisi pettää käyttäjien luottamuksen, ja toisaalta monia alustoja voidaan hyödyntää kaupallisiin tarkoituksiin erilaisin lisäosin. Miten suhtaudumme esim. FB-käyttäjään joka on kiinnostunut esim. ratsastuksesta ja myös pitää hevostarvikkeiden verkkokauppaa? Tai miten pitäisi suhtautua Facebookin käyttämään ”ilmaistyövoiman” käyttäytymisen hyödyntämiseen.
Moduli V. Tieto, refleksiivinen epävarmuus, opettajuus / Keskustelu V DL su 24.11. Yhteenvedon teki Mikko
AB- ryhmän yhteenveto - Moduli V
AB-ryhmässä käytyä keskustelua viidennestä oppimismodulista leimasi vahvasti tiedon reflektiivisen epävarmuuden käsite. Ryhmässä keskusteltiin pääosin siitä, miten tieto ja tiedon käsite opetuksessa on muuttunut – ts. onko perusteltua sanoa, että ns. muokattavuuden ja sisällöntuotannon kulttuurissa tieto on perustavanlaatuisesti vaikeammin tulkittavissa tai että kriittinen lukutapa olisi jollain tavalla tärkeämpää kuin aikaisemmin? Tieto ja tietäminen on käsitteenä muuttunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana hurjasti, mutta onko kyseessä kulttuurinen muutos? Onko esimerkiksi lähtökohtaisesti auktoriteetteihin perustuva opetus murentunut uudenlaisen tiedon käsitteen kautta, vai onko informaatioyhteiskunta (tai ubiikkiyhteiskunta) sittenkin vain niin sanotun auktoriteettiuskon hälventymisen ilmentymä? Tiedon ja tietämyksen sosiaalis-konstruktiivista luonnetta korostetaan huomattavasti aikaisempaa voimakkaammin, ja monissa tapauksissa opetuksellisten auktoriteettien ainakin asteittainen poistaminen on lähes itseisarvoista.
Digitaalinen lukutaito on luovaa tuottamista, eikä sitä käsitetä enää pelkkänä hankintana tai tiedon luokitteluna. Epävarmuus tuleekin tästä niin sanotun kivijalan vähittäisestä tuhoutumisesta – ongelma saattaa piillä siinä, etteivät esimerkiksi alakouluikäiset ole kehitysasteeltaan kaikissa tapauksissa valmiita tuottamaan tällaista tietoa täysin ilman auktoriteettia. Oppiminen kun on kovin yksilökohtaista. Tiedon kriittisen yhdistelyn ollessa pääosassa voimmekin kysyä, olemmeko lajina tällaiseen oppimisen tapojan mullistukseen valmiita, vai ovatko informaatiotekniikan tuottamat mahdollisuudet liian hankalia sovitettavaksi täydellisesti alakoulumaailmaan? Olisi myös hyvä pohtia mitä ns. tiedollisen auktoriteetin puute tekee oppijan kyvyille omaksua uutta tietoa – onko ihminen valmis tämänkaltaiseen omaehtoisuuteen, ja minkäasteista ohjausta lopulta tarvitaan? Nykyiset yliopisto-opiskelija saattavat kuulua siihen sukupolveen, jolle viimeisenä auktoriteetit koulumaailmassa todella edustivat ”tiedollista varmuutta”.
Keskustelussa nousi esiin myös opettajien tietoteknisten perustaitojen puute – tämä osoittaa konkreettisesti oppimisen tapojen muutoksen. Nuorempi opettajien sukupolvi ei välttämättä ole koskaan tarvinnut minkäänlaista lisäkoulutusta näiden taitojen oppimiseen, siinä missä joillekin pelkkä yksinkertainen tiedostojen siirtäminen saattaa tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikutuksia. Tietotekniikan hallitseminen (tai pikemminkin hallitsemattomuus) on fyysinen esimerkki siitä, kuinka moninaista oppiminen kouluissa välttämättömästi on – yhdenmukaistaminen on tästäkin johtuen äärimmäisen hankalaa, jopa mahdotonta (ja käytännössä tarpeetonta).
Moduli VI. Hipit, jupit jne. / Keskustelu VI DL su 24.11. Yhteenvedon teki Karoliina
AB-ryhmän yhteenveto - Moduli VI
Tästä videosta pidettiin ryhmässä kovasti. Informaatioyhteiskunnan sijoittaminen osaksi jatkumoa ja historian avaaminen tuntui antavan paremmat eväät tarkastella koko ilmiötä. Teollisen yhteiskunnan muuttuminen informaatioyhteiskunnaksi on muutoksessa, eikä informaatioyhteiskuntaa ole vielä saavutettu edes länsimaissa. Käyttäjien tuotteistaminen kiinnosti, ja osoitti miten informaatiorakenteetkin muuttuvat selkeistä tuottaja-käyttäjä -malleista monimuotoisemmiksi. Ajatuksia herätti myös internetin ja sitä myötä vapaan tiedon säänneltävyys: yhteydet eivät ole olemassa ilman infrastruktuuria, ja joku omistaa infrastruktuurin ja voi näin säädellä tiedonkulkua, ja teoriassa jopa sitä mitä tietoa on saatavilla. Yksinkertainen, helppokäyttöinen teknologia voimauttaa, koska se tuo ihmisen saataville suuren määrän tietoa. Samaan aikaan tietomäärät vaativat käyttäjältä uusia taitoja, jotka ovat aivan erilaisia kuin taito käynnistää ja käyttää konetta.
Täytyykö ihmisen nykyää kuulua sosiaalisen median yhteisöihin? Ketä lopulta hyödyttää, että henkilö töidensä takia tarvitsee tilin useampaan sosiaaliseen sovellukseen, ja sovellusten haltijat sitten myyvät tilin tietoja mainostajille? Mitä merkitsee se, että käyttäjät eivät ymmärrä käyttämiensä sovellusten toimintaa?
Moduli VII. Changing Education Paradigms / Keskustelu VII DL su 1.12. Yhteenvedon teki Mikko
AB-ryhmän yhteenveto - Moduli VII
AB-ryhmässä viimeistä oppimismodulia käsitellyt keskustelu liikkui lähinnä standardisoinnin, yksilökeskeisen oppimisen ja yhdenmukaistamisen ympärillä. Lisäksi video herätti keskustelua teollisuuden ja yritysmaailman suhteesta koulutukseen.
Pätkässä kritisoitiin vahvasti yhdenmukaistamista, ja koululaitoksen teollisia ja standardisoituja lähtökohtia. Suomalaisen ja amerikkalaisen järjestelmän erot nousivat tässä esille: mistä muun muassa keskittymishäiriöiden aiheuttamat ongelmat johtuvat? Voidaanko näistä syyttää koulujärjestelmän yhdenmukaistavia käytäntöjä, vai onko kyseessä lääkefirmojen lobbaama ilmiö? Liike-elämän tarpeet ovat tässä tapetilla – onko keskittymishäiriöiden yleistyminen lopulta todella yleisyhteiskunnallinen ilmiö? Kulttuuriset erot pitää ottaa edellistä tarkastellessa huomioon. Suomalainen menestyksen käsite (ja edellytykset) pohjaa vahvasti evankelis-luterilaisuus kulttuuriperimään, jonka mukaan ahkeruus ja tinkimätön työmoraali on avain elämässä pärjäämiseen. Toisaalta keskustelussa nousi esiin myös hyvin konservatiivinen näkökanta koulutuksen ja älykkyyden suhteesta, toisin sanoen akateemisuuden luonteesta statuksen määrittäjänä. Koulutusta käsittelevät asenteet ovat viime vuosikymmeninä toki voimakkaasti uudistuneet, mutta edelleen ajatteluamme leimaa usein vahva usko koulutusta osoittavien symbolisten merkkien arvokkuudesta. Erityisesti tietyissä libertaarisissa piireissä ääri-individualismin korostamisesta huolimatta ovat vallalla myös hyvin anglo-amerikkalaiset ”meant for greatness” -näkemykset, joiden voidaan katsoa olevan luterilaisen moraalin vastaisia.
Edellinen tuottaa ristiriitaisia kehityksiä koulutuksen, oppimista ja osaamista muokkaavien asenteiden sekä työelämän tarpeiden välille. Mitä standardisoinnin tilalle? Modulit ovat käsitelleet ns. itsetehdyn oppimisen tapoja, uudenlaista yksilökeskeisyyttä – tarjonneet konservatiiviselle oppimiselle vaihtoehtoja. Miten tällainen ajattelu sopii yhteen työelämän kanssa? Loppujen lopuksi kyseessä on yhteisten intressien potentiaalinen ilmeneminen, kysymys siitä, voiko julkinen (ja ilmainen) koulutusjärjestelmä todella tehdä järkevää ja hedelmällistä yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa. Totuus kuitenkin on, että jälkimmäinen on ottamassa askelia osallistuvaa toimintaa kohden, jossa työ- ja yritysmaailman omia tavoitteita pyritään tuomaan julkisen koulutuksen puolelle. Toisaalta tähän liittyvät myös koulutuksen ja osaamisen symbolit: voimmeko lukea ihmisen ajattelun kehityksen, luovan henkisen työn kapasiteetin tämän tutkintotodistuksesta? Missä menee raja tietyllä tavalla tarpeellisen mitattavuuden ja todellisen konkreettisen osaamisen välillä? Voimmeko ylipäätään tarkastella luovaa ajatustyötä ja yksilökohtaisen oppimisen henkilökohtaisia työkaluja objektiivisesti opiskelun ja osaamisen omaksumisen tapojen ollessa niin perustavilla tavoilla erilaisia, ts. voiko luovuutta mitata?
Ryhmässä tuntuu vallitsevan ainakin asteittainen konsensus siitä, että yhdenmukaistamisen aika ja lähtökohtainen työ- ja yritysmaailmaa palveleva koulutus- ja oppimisjärjestelmä on aikansa elänyt. Toki sillekin on paikkansa, mutta onko moinen ajattelu tarpeellista esimerkiksi akateemisessa maailmassa. On vaikea sanoa missä määrin työllistymisen ja ammattiosaamisen tarpeet ajavat (tai saavat ajaa) oppimiseen ja itsensä kehittämiseen liitettävien itseisarvojen ohi. Ääripäitä tuskin tässäkään tapauksessa valtaosa asiaan todella vihkiytyneistä kannattaa.