Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/AB-ryhmä: Karoliina, Anna, Emilia, Sanna, Mikko, Leena/Keskustelu II

Tällaisia, suhteellisen sekavia ajatuksia ja tajunnanvirtaa wikioppimisesta meikäläisellä:

Kenelle, kenen vuoksi ja ketä varten asioita opitaan? Miten oppimisen motiivit muuttuvat oppimisen tapojen muuttuessa, ja kumpi määrittää kumpaa: missä tapauksissa muodollinen, formaali ja standardisoitu oppiminen on oppijan itsensä motivoimaa? Tuottaako vapaaehtoinen opiskelu aina oppijakohtaisesti parhaita oppimisen tapoja, ts. löytääkö oppija omaehtoisessa opiskelussa parhaat tavat luonnollisesti ja missä tapauksissa tämä vaatii ohjausta?

Keskusteluun wikioppimisesta (ja -toiminnasta ylipäätään) liittyy oleellisesti vapaaehtoisuus, oma-aloitteisuus, harrastuneisuus ja ns. amatööriys. Voimakkaasti standardisoidussa oppimis-, osaamis- ja työympäristössä tällainen toiminta joutuu väistämättä vastaamaan haasteisiin siitä, millä tavalla asioiden sisäistäminen ja hallinta osoitetaan. Onko omaehtoisuus täydellisessä ristiriidassa toistettavuuden ja standardien läpikyllästämällä yksityisellä (ja enenevissä määrin myös julkisella) sektorilla, vai onko motivoitu ja luova vapaaehtoinen tekeminen hedelmällisempää. Ratkaiseva tekijä tässä mielestäni on oppimisen tavoite: kenelle/ketä varten oppiminen tehdään. Tapahtuuko kehittyminen ja oppiminen mielenkiinnosta, ikään kuin sivutuotteena omalle kiinnostukselle, vai esimerkiksi työnantajalle: kehitytään ja opitaan jotta tietyistä tehtävistä voitaisiin suoriutua paremmin.

On vaikea sanoa missä menee raja oman tiedon tekemisen ja toisten tuottaman tiedon oppimisen/hallitsemisen välillä. Todellisuudessa mitään rajaa ei ole, tai ainakaan minä en em. käsitteitä osaa toisistaan määrittelemällä erottaa. Käytännössähän oppiminen on aina näiden yhteensulauma, ja wikioppiminen on ehkä määritelmällisesti kaikista selvimmin juuri tätä. Edellisten toisistaan erottaminen on aina asteittaista ja oppijasta/määrittelijästä itsestään kiinni. -Mikko-

Vaden ja Suoranta pohtivat videolla muodollisen oppimisen ja wikioppimisen eroavaisuuksia tai näihin liitettäviä käsitteitä. Ylempää jo heitettiin kysymys, mitä ja ketä varten oppimme asioita? Koulussa (oppivelvollisuuden alaisuudessa) opimme asioita, joiden uskotaan/nähdään olevan tärkeitä elämäntaitoja. Kun puhumme oppimisen motiiveista, vapaaehtoisuudesta, tekemällä oppimisesta ja tiedon jakamisesta yhdenvertaisesti koemme, että olemme pystyneet vaikuttamaan johonkin. Yliopistoissa (ainakin omalla alallani) on alettu hyödyntämään oman oppimisen mahdollisuuksia. Mitä tapahtuu jos opettajakeskeinen oppiminen oppivelvollisuusaikana siirrettäisiin enemmän wikioppimisen tapoihin? Mitä tapahtuisi, jos keskittyisimme vain harrastuneisuuden tai kiinnostuneisuuden mukaan oppimaan meitä kiinnostavia asioita vuorovaikutteisen ja tiedonjakamisen tavoilla. Lähtisimmekö vain oppimaan asioita joista olemme kiinnostuneita vai pyrkisimmekö oppimaan myös vaikeita asioita, mutta paremmin oppimista tukevina metodeita? Voisiko vaikeista asioista tällöin kehkeytyä mielenkiintoisia uusia ulottuvuuksia? Samalla voin itse pohtia omaa oppimistani. Minä opiskelen tutkintoa varten, koska haluan joskus työskennellä itseäni kiinnostavissa tehtävissä niin, että myös taloudellinen asemani on turvattu. Kyllä, minut on saatu uskomaan, että tutkinto mahdollistaa tämän. -Riikka --85.76.111.22 10. marraskuuta 2013 kello 19.00 (UTC)

Yliopistoissa muutamilla aloilla on jo ehdittykin hyödyntämään omaa oppimista ja päivitetty opetusmetodeja, ja nimenomaan korkeakouluissa, jossa opettajien rooli on tasa-arvoisempi oppilaisiin nähden, on jo lähtökohtaisesti soveliaampi ympäristö uudistuksille kuin peruskoulussa. Wikioppimista onkin kritisoitu sen huonosta soveltuvuudesta peruskouluihin ja erityisen ongelmallista siinä lienee vapaaehtoisuuden idea: miten ja millä välineillä ohjataan oppimiskokemusta optimaaliseen suuntaan ja opiskelijat oikeiden asioiden äärelle, ettei homma mene täysin lolcatseiksi? Kiinnostavuus on toki yksi hyvä motiivi oppimiselle ja kiinnostavien asioiden parissa harjaantuu parhaimmillaan aivan huomaamatta, ja lisäksi oppimiskokemus ja onnistuminen vahvistavat itsetuntoa. Vadenin toteamus, että ihminen ei voi oppia taitamaan mitään joka ei kiinnosta, vaikutti kuitenkin jokseenkin kärjistetyltä. Kiinnostuksen ohella pakko voi olla vahva motivaattori tekemiselle, ja vaikka sen mielekkyydestä voi kiistellä niin myös negatiiviset kokemukset kehittävät (mietitään vaikka viulunsoittoa, joka monet laitetaan oppimaan 'väkisin'). Toisekseen mielenkiinto on häilyvää, eikä sellaisenaan ole tae oppimiselle, vaan muut ihmisen ominaisuudet vaikuttavat myös oleellisesti.
Edellä todettiin, että tutkintoa varten opiskellaan koska se mahdollistaa tulevaisuuden toimeentulon, ja opiskelijoilla onkin oikeus uskoa että tämä pitää edelleen paikkansa. Kuitenkin puhutaan paljon siitä, miten nykyinen koulutusjärjestelmä ei enää vastaa työelämän tarpeisiin eikä tutkinto takaa työpaikan saamista samoin kuin aiemmin. Wikioppiminen on yksi tekniikka jolla pyritään paremmin valmistamaan opiskelijoita työelämän haasteisiin esimerkiksi juuri informaatiotutkimuksessa, mutta kuinka hyvin nuo periaatteet ovat sovellettavissa muihin tieteenaloihin? Moniin aloihin esimerkiksi liittyy vahva tutkimuksellinen perusta ja pätevyys osoitetaan perehtymällä teorioiden kaanoniin, joten opitun toistaminen on hyvin oleellisessa osassa. --EmiliaL (keskustelu) 10. marraskuuta 2013 kello 22.40 (UTC)

Wikioppimisesta on hyviä kokemuksia, mutta erityisesti pintaoppijat löytävät aina tapoja tehdä mahdollisimman vähän. Aidosti kiinnostavat aiheet auttavat oppimaan, mutta ei ole mahdollista koko opiskeluaikaa tehdä vain ja ainoastaan kiinnostavia asioita, jos tavoitteena on kattava ammattitaito. Opettaja tiedon luojana oppilaiden kanssa on kiehtova konsepti, ja tutor-tyyppinen opettajarooli näyttää toimivan hyvin. Nuorten ja lasten kanssa kuitenkin wikioppimisessa tekniset haasteet ovat suuria ja he tarvitsevat tukea ja apua läpi projektin. Yksi opettaja isossa lapsiryhmässä ei voi ehtiä ohjata ja auttaa jokaista, joten jäävätkö oppilaat vaille oleellisia taitoja ja ohjausta? Pienemmät ryhmäkoot eivät ole peruskoulussa kovin realistisen oloinen tavoite. - Karoliina

Anteeksi, kommenttini ovat vähän myöhässä. Olipa taas silmiä avaava keskustelu tästä wikioppimisesta. En ole aiemmin ajatellut, että se voi ulottua tällaisen sähköisen wikipedia-alustan ulkopuolelle. Esimerkiksi kaikenlainen fyysisissä ryhmissä tekeminen ja toimiminen on tavallaan wikioppimista. Erona formaaliin oppimiseen (jossa lähdetään valmiiksi annetuista oppimateriaaleista ja perinteisestä opetustavasta) wikioppimisessa korostuvat vapaaehtoisuus ja oma kiinnostus opittavaan asiaan. Esimerkkinä mainittiin lukupiiri, jossa ensin tutkitaan jotain asiaa ja sitten se oma oppiminen jaetaan muiden kanssa. Jos itse ei ole jotain asiaa ymmärtänyt, niin joku toinen ryhmästä ehkä tajuaa asian ja selittää sen muille. Oma ja ryhmässä tekeminen siis tärkeitä tekijöitä wikioppimisessa ja se, että tuotokset ovat näkyviä ja kaikkien saatavilla. Erityisen mielenkiintoinen oli Suorannan kommentti siitä, että nykyisessä muodollisesta koulutuksesta on auttamisen momentti riisuttu täysin pois. Opiskelijahan voi motivoitua myös siitä, että on oppimassa muita varten, ei pelkästään itseä varten. Aika idealistiseksi meni tietysti lopussa tuo keskustelu demokratiasta ja siitä, että meidän on pakko kommunikoida keskenämme, että oppisimme ymmärtämään toisiamme. Mutta näinhän se tietysti olisi ihannemaailmassa. Kuitenkin se, että kaikki lakkaisivat opiskelemasta pelkästään arvosanoja saadakseen, ei tällä hetkellä vielä ole niiden opiskelijoiden omissa käsissä, se vaatii yhteiskunnallisia rakennemuutoksia. Mutta hyvä alku on tämä, että herätellään ajatuksia ja tällaiset oppimisen ammattilaiset suuntaavat meidän kiinnostuksen kohteitamme tärkeisiin sisältöihin. -Sanna. Salo sanna (keskustelu) 13. marraskuuta 2013 kello 08.14 (UTC)

Itse olen kokenut lukupiirityöskentelyt erittäin motivoivina jopa terapeuttisina ja hauskoina työmuotoina. Lukupiirityöskentelyssä itseä kiinnostavasta aiheesta jaetaan ajatuksia, selvennetään omia ja toisten ajatuksia ja jaetaan ja rakennetaan yhdessä tietoa. Koen, että yhdessä oppiminen on monesti tehokkaampaa kuin esimerkiksi esseen kirjoittaminen, sillä ajattelulle esseetä kirjoittaessa ei ikään kuin avaudu uusia uria samalla tavalla kuin keskustelemalla aiheesta ryhmissä. Haasteeksi peruskoulussa muodostuu, se että työmuoto vaatii motivaatiota ja kiinnostusta aihetta kohtaan sekä ryhmätyö- ja opiskelutaitoja. Luokat ovat hyvin heterogeenisiä ja monella peruskoulun luokalla on erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, joille saattaa olla mahdotonta toteuttaa tällaista itseohjautuvuutta vaativaa työmuotoa. Näen kuitenkin, että näitä taitoja on hyvä harjoitella jo alakoulusta lähtien. Itseohjautuvuutta ja ryhmätyötaitoja voi ja tulee kehittää ja mallia ottamalla yhdessä oppimalla se tapahtuu parhaiten. Uskon myös, että motivoivaa on se, että itsellä on tieto jonka voi jakaa ja opettaa muille. Tällainen suunta on tervetullut hyvin opettajajohtoiseen kouluun, jossa oppiminen nähdään tapahtuvan vain itseä varten. - Anna Mäkinen