Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/AB-ryhmä: Karoliina, Anna, Emilia, Sanna, Mikko, Leena/Keskustelu Johdanto

A / Johdanto-video

Johdannossa suoranta ja vaden hahmottelivat digitaalisen lukutaidon olemusta ja itselleni päällimmäiseksi jäi mieleen ajatus siitä, että pelkkä mekaaninen lukutaito eli teknisten laitteiden käyttäminen ei riitä vaan olisi hyvä oppia myös analyyttistä ja kriittistä lukutaitoa. Ymmärsin ne jotenkin niin, että ymmärtää vaikkapa laitteiden ja tiedon sisältöjä ja konteksteja, lisäksi vielä voi oppia muuttamaan sitä annettua tietoa tai laitteiden ja verkon käyttötapoja (esimerkkinä hakkerit). Salo sanna (keskustelu) 25. lokakuuta 2013 kello 13.49 (UTC)

Johannossa Vaden ja Suoranta puhuttelivat digitaalisten lukutaitojen eri konteksteja melko laajasti. Mieleeni keskeisimpänä asioina jäivät uusien lukutaitojen määriytymisperusteet ja miten ne saattavat vaikuttaa jopa kulttuurikaaren muodostumiseen. Alussa puhutaan tyttöjen ja poikien sosiaalisesta pääomasta, mikä näkyy tyttöjen monipuolisena osaamisena/harrastuneisuutena ja toisaalta poikien puolella enemmänkin yksipuolisena mielenkiintona. Onko lukutaidolla yleisestikin asiaan vaikutusta?

Myöhemmin videolla puhutaan uusien lukutaitojen määriytymisesta mekaaniseen, analyyttiseen ja kriittiseen lukutaitoon, kuten Sannakin ylempänä esitteli. Mekaanisen lukutaidon ymmärsin yksittäisten teknisten laitteiden käyttöosaamisena. Analyyttinen lukutaito näkyy taas laajempana moniulotteisena sisällön, ympäristön ja käytännällisyyden havainnointina (esim.ymmärretään verkkopalveluiden hakukoneita ja hakuideoita monipuolisesti). Kriittinen lukutaito mahdollistaa taas yhteistomminnallisuuden ymmärtämisen, voi johtaa toimintoihin joilla halutaan muuttaa maailmaa (eritysesti halutaan ottaa kantaa tämän hetken yhteiskunnallisiin asioihin) ja ennen kaikkea toimintojen jälkien näkyminen. Uskalletaan olla vahvasti itse kiinnostavan asian kannalla ja pyrkiä liittoutumaan samanhenkisiin verkostoihin.

Vaden ja Suoranta puhuvat myös formaalista ja informaalista oppimisesta. Halsuin ottaa tämän esiin,koska asia kiinnostaa minua. Oppimista tapahtuu niin kouluissa kuin koulun ulkopuolellakin, harrastuksissa ja vapaa-ajan tapahtumissa. Yhä useampi lapsi ja nuori käyttävät ja osaavat käyttää digitaalisia laitteita, ja ovat jopa oppineet käytön kotona tai ystävien seurassa. Tarvitaako digitaalisten välineiden käyttöönottoa koulussa, pohditaan myös. Ollaan tilanteessa, jossa opettaja ei välttämättä tiedä/osaa kaikkea vaan myös oppilas saa mahdollisuuden kertoa ja jakaa tietoa. Pitää muistaa, että opettajalla/koululla on kuitenkin se pedagoginen pätevyys/osaaminen jota tarvitaan edelleen. Mielestäni tämä linkittyy oikein hyvin myös digitaalisten lukutaitojen oppimiseen ja opettamiseen, joita kouluilla pitäisi olla resurssit toteuttaa. Koulun tehtävänä on tarjota sellaiset tiedot ja taidot, joita hyödyntämällä pärjätään maailmassa. --Riikka Järvinen (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 08.29 (UTC)

Suoranta ja Vaden keskustelevat myös oppimisesta lasten ja vanhempien näkökulmasta. Digitaalisen oppimisen suhteen on käynyt usein niin että lapset tietävät enemmän kuin vanhemmat, jolloin roolit ovat niinpäin että lapsi saattaa toimia opettajana vanhemmalle. Ongelmaksi muodostuu moraalinen puoli ja erilaiset vaarat joita liittyy digitaalisen median käyttöön. Vanhempien tulisi tässä suhteessa olla ohjaamassa ja opettamassa lapsia ja nuoria. Mielenkiintoinen keskustelussa ilmi tullut seikka oli myös koulun rooli kulttuurin uusintajana, sen sijaan että koulu uudistaisi kulttuuria. Näen, että muutos tässä suhteessa vaatisi sen että koulu alettaisiin nähdä entistä enemmän yhdessä oppimisen paikkana, jossa opettaja toimisi keskustelun herättäjänä ja oppimisen ohjaajana. Tällöin myös opettajan tulisi joissain tilanteissa luopua roolistaan eniten tietäjänä. Olen myös samaa mieltä siitä, että opettajalla tulee oll pedagoginen osaaminen, mutta olisiko tiedon yhdessä rakentamista ja asioiden ja ilmiöiden tutkimista yhdessä mahdollista toteuttaa kouluissa enemmän. Monesti varmaan käykin niin ettei mediakasvatusta opeteta siitä syystä että opettaja kokee oman osaamisensa puutteelliseksi kyseisellä aihealueella. -Anna Mäkinen

Videolla keskusteltiin siitä, että lapset oppivat useimmiten digitaalisten laitteiden käytön perheenjäsenten tai ystävien opastuksella, mutta kaikilla ei välttämättä ole läheisiä neuvomassa, joten opetuksen puute on todellakin huolestuttavaa kun tarvetta kuitenkin olisi, sillä medialukutaito tuntuu käyvän nykymaailmassa yhä tärkeämmäksi selviytymisen välineeksi. Onko osa lapsista/nuorista siis vaarassa syrjäytyä digitaalisessa maailmassa tai joutua sen 'armoille' jos he hallitsevat vain mekaanisen lukutaidon, eli osaaminen on lähinnä pintapuolista ohjeiden avulla tekemistä ilman syvempää ymmärrystä toimintaperiaatteista? Toisekseen teknisen osaaminen lisäksi tarvitaan sosiaalista tajua, kuten videolla todettiin, eli 'netiketin' ja yhteisten pelisääntöjen noudattamista, joiden opettaminen tulisi loppuviimeksi olla vanhempien tai muiden auktoriteettien vastuulla. Ongelmana onkin, ettei opettajilla kenties ole pätevyyttä opettaa medialukutaitoa, varsinkin kun opetettavat ovat usein itse niitä asiantuntijoita. Videolla todettiin etteivät oppilaat edes odota, että koulussa käsiteltäisiin media-aiheita, joten ei liene ihme jos lapset eivät pidä koululaitosta nykyaikaisena tai relevanttina. Riikka totesi, että kouluilla tulisi olla riittävät resurssit opetuksen toteuttamiseen, mutta voidaan pohtia miten realistinen tavoite on pienempien kuntien kannalta, joiden kouluissa ei lähtökohtaisesti varmaankaan ole yhtä hyviä atk-varusteluja kuin esimerkiksi Helsingissä. Toisaalta kuten videolla todettiin, nykyisin tietokone on menettänyt merkitystään ja yhä useampi nuori käyttää ensisijaisesti älypuhelinta, mikä myös osaltaan luo haasteita opetukselle. Opetuksen järjestämisessä olisi hyvä pohtia myös jonkinlaista rakenneuudistusta, jolla purettaisiin oikein/väärin -mentaliteettia ja kannustettaisiin oppilaita tekemään ja pohtimaan itse, nykyisten valmiiksi pureskeltujen ratkaisumallien sijaan. --EmiliaL (keskustelu) 3. marraskuuta 2013 kello 21.53 (UTC)

Osallistuminen digitaaliseen kulttuuriin synnyttää poliittista ja korkeakulttuurista sisältöä, mutta kylkiäisenä tulee lolcatteja. Jotta osallistumisen kynnys on matala, täytyy olla kevyttä sisältöä. Mobiililaitteet vähentävät jopa tietokoneiden käyttöä. Median käyttöä ja tajua opitaan itsenäisesti. Kouluoppiminen eriytyy medialukutaidosta lasten mielissä. Auktoriteetti versus vertaisoppija tai tutor. Informaatiolukutaito on suurempi käsite kuin tietokoneen käyttötaito. Siinä pari ajatusta vaan listattuna. Tein juuri informaatiolukutaidon tentin ja siinä käsiteltiin paljon samaa asiaa, mitään kovin uutta tässä ei mulle tullut. Lisäksi äänenlaatu oli ihan järkyttävä ja taso todella hiljainen. -Karoliina (anteeksi että oon myöhässä)

Itsenäni aiheessa kiinnostaa vastuullisuuden muutos. Kun kommunikointia viedään yhä enemmän ja enemmän kasvottomiin, nimettömiin ja välillisiin tiloihin (digitaaliset yhteydet), vastuu omasta toiminnasta vähenee. Tämä tulee hyvin esiin myös Noah-lyhytelokuvassa. Kun reagoinnin mahdollisuus ja välittömän palautteen saaminen omasta toiminnasta poistetaan, empatiakyky kärsii. Dystopiat ihmisen koneellistumisesta eivät enää vaikuta välttämättä niin kovin kaukaisilta.

Lukutaidon muutoksista: keskustelua kriittisen ja analyyttisen lukutaidon kehittämisestä ja tarpeellisuudesta on käyty jo pitkään. Huolestuttavaa mielestäni tässä ei ole se, miten kouluikäiset lapset uudistuvaan merkitysten kenttään sopeutuvat, vaan pikemminkin vanhempien sukupolvien ajattelutapojen muutokset. Pidempään yhteiskunnan vaikuttavina jäseninä toimineiden, lainsäädännöllisesti täysivaltaisten kansalaisten ymmärtämisen metodit ovat osittain vakiintuneet aikana, jolloin kasvottomat yhteydet rajoittuivat lankapuhelimiin. Tietoyhteiskuntaan kasvaminen on kuitenkin täysin erilaista kuin itsensä siihen sopeuttaminen, oman ajattelutavan tietoinen muuttaminen. -Mikko-