Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/AB-ryhmä: Karoliina, Anna, Emilia, Sanna, Mikko, Leena/Keskustelu VII

Tosi mielenkiintoisia ajatuksia! Jo edellisessä videossa sivuttiin sitä, miten koululaitos on tehty tehtaiden tarpeisiin, ja siitä keskusteltiinkin vähän. Tämä video alleviivaa sitä ja ehdottaa muutoksia. En ole ihan varma voiko keskittymishäiriötä helposti määritellä ei-sairaudeksi, mutta ainakin sen yhdistäminen nykyajan virikerikkaaseen ympäristöön kuulostaa järkevältä. Kun videolla puhutaan standardisoiduista kokeista, kyse on kuitenkin amerikkalaisesta koulujärjestelmästä, joka perustuu paljon eurooppalaista enemmän testeihin joilla verrataan oppilaita toisiinsa. Suomessahan ainoa tällainen testi on ylioppilaskoe, ja Pisa-tutkimus kertoo että suomalainen tapa selvästi jostain syystä toimii huomattavasti amerikkalaista paremmin. Suomessa ei tietysti myöskään ole sisäoppilaitoksia, lukukausimaksuja korkeammilla asteilla, ja muitakin eroja löytyy. En tiedä miten suomalaiset keskittymishäiriöluvut vertautuvat amerikkalaisiin, mutta videon pohjalta niiden pitäisi olla alempia, koska koulujärjestelmä on yksilökeskeisempi. Meillä on kuitenkin vallalla ajatus, että menestyneet ihmiset ovat menestyneet koska he ovat tehneet paljon töitä, ja että töiden tekeminen tunnollisesti ja suurissa määrin johtaisi menestykseen. Tämä voidaan jäljittää uskontoreformiin, joka opetti että ahkera työntekijä ja menestyjä ovat pelastuneita, ja heidän hyvyytensä tuloksena he näyttävät menestyvän hyvin. Ei niin, että hyvä menestys kuitenkaan oikeuttaisi pelastukseen. Tällainen ajattelu tekee menestymisestä ja pärjäämisestä jonkinlaisia luonnonvoimia, joiden edessä ihminen on avuton. Joku vaan menestyy, ja toinen ei, mukamas. Todellisuudessa todella harva rikas ja vaikutusvaltainen ihminen on siihen asemaan päässyt yksinomaan oman erinomaisuutensa takia. Koulujärjestelmä, joka on yksilöllisempi, pystyy luomaan useammalle yksilölle kokemuksen siitä että hän pärjää ja osaa. Sitten taas on lausuntoja siitä, että suomalaiset ovat jo liian koulutettuja, mitä se ikinä tarkoittaakaan? -Karoliina

Mikä mahtava video! Tämä siis käsitteli edelleen sitä samaa aihetta: miten laittaa koulutussysteemi tai oikestaan samalla koko kulttuurinen ja taloudellinen järjestelmä uusiksi siinä mielessä, että enää ei ajateltaisi niin kahtiajakautuneesti koulutuksen vaikutuksesta taloudelliseen hyvinvointiin. Nykyinen koulutuksen ja talouden symbioosi perustuu 1800- ja 1900-lukujen ajattelumallille, jossa kuviteltiin, että koulutus takaa kaikille työpaikan ja siitä kertyneillä veroilla sitten pyöritetään systeemiä. Ja mikä vielä pahempaa: ajatus siitä, että älykkyys ja akateemisuus ovat yhtä ja toisaalta taas kouluttamattomuus/työläisyys ja tyhmyys kulkevat käsikädessä. En tiedä, oliko se adhd-esimerkki siinä vain sen takia, että sen ilmeneminen nyky-yhteiskunnassa epidemiana on yhtä fiktiivistä kuin tuo raha/akateemisuus versus köyhyys/huono koulutus –malli. Joka tapauksessa on ihan totta, että kaikenlaisia lapsia pakotetaan koulussa samaan muottiin, eli heitä opetetaan samalla tavalla omassa ikäryhmässään huolimatta heidän omista resursseistaan ja ominaisuuksistaan. Tarkkaavaisuushäiriö voi osittain johtua siitä, että kouluopetus on muuhun ympäröivään maailmaan verrattuna täysin erilaista metodeiltaan, siis jos verrataan visuaalista maailmaa nuoren ympärillä ja sitten teksti/kirjapohjaista oppimista kouluissa. Säälittävää kun pakotetaan lääkkeillä pysymään ”hereillä”, jotta pysyisi standardisysteemissä mukana. Kenneth Robinson ehdottaa erilaista ajattelutapaa (vai miten divergent thinking käännetään?). Ymmärsin sen niin, että ihmisiä pitäisi enemmänkin haastaa pohtimaan eri tavoilla asioita ja tajuamaan, että joihinkin ongelmiin voi löytyä useita erilaisia ratkaisuja. Samoin ihmisten kapasiteetit ja heidän mahdollisuutensa pitäisi kartoittaa uudella tavalla. Hassu karrikoitu esimerkki oli se, että nykyisessä koulujärjestelmässä kopiointia pidetään lunttaamisena, mutta koulun ulkopuolella se on yhteistyötä. Tässäkin hehkutettiin sitä, miten ryhmissä ja yhteistyötä tekemällä oppii paremmin, ja ihmisen eriyttäminen yksikseen on ihan myrkkyä monen kehitykselle. Tämä kaikki lähtee tietysti instituutioista ja oppimisympäristöistä käsin, mutta yksilötasolla on hyvä, kun tällaista ilosanomaa jaetaan, moni itsensä tyhmäksi luokitellut voi saada tästä uutta toivoa. - Sanna. Salo sanna (keskustelu) 26. marraskuuta 2013 kello 13.17 (UTC)

Edellisissä kommenteissa tulikin jo videon sisältöä esiteltyä. Itseäni kiinnosti tuo divergent thinking, käsitin sen jotenkin niin, että ihmisellä on syntymästään lähtien luontainen kyky nähdä asioita monella tapaa ja keksiä erilaisia ratkaisuja. Koulu sen sijaan vähentää kykyä tuohon ajateluun opettaessaan, että on vain yksi oikea vastaus, joka löytyy kirjasta. Yleinen harhaluulo on se, että asia menisi toisinpäin.

Mielenkiintoinen oli myös tuo ADHD-esimerkki. Suomessakin lapsia lääkitään yhä enemmän ja syynä ovat käytöshäiriöt. Monilta pitkää uraa tehneiltä opettajilta kuulee yhä usemapien lasten olevan lyhytjänteisimpiä ja kärsimättömämpiä kuin ennen, mikä johtaa yhä useampien kohdalla myös käytöshäiriöihin. Olen samoilla linjoilla kun Sanna, että yksi syy tarkkaavaisuuden ongelmien lisääntymiseen saattaa olla se, että kouluopetus on täysin jopa liian erilaista, kuin mitä lasten ja nuorten maailma on tänä päivänä. -Anna

Itsekin olen samaa mieltä, että video oli erinomaisesti tehty. Se oli mielenkiintoinen ja vastaavaa infografiikka tulisi mielestäni hyödyntää enemmänkin. Parhaiten ehkä mieleeni jäi myös asia, jossa leikki-ikäisiä lapsia kehoitetaan moniulotteiseen ajatteluun, mutta mikä myöhemmällä iällä tukahdutetaan saattamalla lapsia samaan muottiin. Alkaahan lasten saattaminen tietyyn muottiin jo vauva-iästä. Jos joskus lastentarhojen (päiväkotien) tehtävä oli leikittää lapsia sillä aikaa kun vanhemmat olivat työssä (tehtaissa yms) tänä päivänä päiväkotien tehtävänä on systemaattisesti opettaa tarvittavia taitoja ennen kouluikää. Ennen kouluun mentiin lukemista ja kirjoittamista varten oppimaan. Tänä päivänä jos lapsi ei ole oppinut lukemisen jaloa taitoa ennen ensimmäiselle luokalle siirtymistä, saa se ihmetystä aikaan ja samalla "ollaan huolissaan" ja pohditaan miksi oppiminen ei innosta. Edelleen ollaan tilanteessa missä keskustellaan siitä, miksi ulkoa oppiminen on kaiken a ja o ja se minkä perusteella sinut arvostellaan, vaikka todellisuudessa tärkeämpää olisi olla itsenäisesti ajatteleva, yhteistyökykyinen ja informaatiota löytävä. Pitäisikö oppilaille antaa mahdollisuus hyödyntää teknologiaa ja omia laitteitaan myös oppitunneilla esim. informaation etsimiseen/jakamiseen, tuntuu olevan kysymys mikä jakaa opetushenkilöstöä puolesta- tai vastaan-ryhmiin.--Riikka Järvinen (keskustelu) 1. joulukuuta 2013 kello 16.37 (UTC)

Video on tosiaan innovatiivisesti toteutettu, ehkäpä demonstroidakseen että kiintoisasti esitetty asia jää paremmin mieleen ja miten teknologiaa voi hyödyntää opetuksessa (videota onkin jo käytetty täällä kahdella eri kurssilla). Robinson kritisoi rankasti nykyistä koulutusjärjestelmää joka juontaa juurensa valistuksen aikaan eikä vanhentuneine metodeineen enää palvele tämän päivän yhteiskuntaa. Miksi rankka pänttääminen ja opiskelulle omistautuminen kiinnostaisivatkaan nuoria, kun pahimmillaan työnantajat eivät tule koskaan edes kyselemään arvosanoja. Tietenkin ahkeralla opiskelulla voivat lahjakkaat myös saavuttaa päämääriä, mutta kaikkien opiskelijoiden sullominen samaan muottiin tekee myös paljon tuhoa. Keskittymishäiriöitäkin on helpompi hoitaa lyhytnäköisesti lääkkeillä kuin puuttua todelliseen ongelmaan, vian nähdään mieluummin olevan yksilössä kuin systeemissä (ja lääkefirmat kiittävät). Alussa todettiin, että koulutus on kaikkialla suurten muutosten edessä, mutta nopeata uudistuminen tuskin tulee olemaan. Suomessakin ollaan menossa aivan väärään suuntaan, kun korkeakouluun hakemisessa annetaan yhä enemmän painoarvoa ylioppilastodistukselle varsinaista opiskelijan osaamista/soveltuvuutta testaavan pääsykokeen sijaan, sekä peruskoulussa lukuaineiden määrää pyritään jatkuvasti lisäämään taideaineiden kustannuksella. Instituutioiden lisäksi myös asenneilmapiirissä pitäisi tapahtua muutoksia, mutta tällaisilla toimilla ei ainakaan lisätä luovuuden tai 'ei-akateemisuuden' arvostusta.
Yksi peruskoulutuksen suurista ongelmista on, että opetuksessa keskitytään virheisiin eikä osaamiseen. Ei ihmekään, että alle kouluikäiset lapset pystyvät luovempaan ajatteluun kuin jo useamman vuoden koulua käyneet, jotka on nujerrettu 'oikeanlaiseen', yksioikoiseen ajattelumalliin. Luovuus ei ole aivan sama asia kuin tämä 'divergent thinking' mutta luovat aktiviteetit ja prosessit ehdottomasti auttavat avartamaan ajattelua. Kun ajatukset pakotetaan operoimaan oikea/väärä-dikotomian perusteella, innovatiivisuudelle tai laatikon ulkopuoliselle ajattelulle ei juuri jää sijaa. --EmiliaL (keskustelu) 1. joulukuuta 2013 kello 23.47 (UTC)

Mielestäni tässä tulee esiin muutama itselleni aika tärkeä ristiriita. Emilia tuossa jo mainitsikin suomalaisesta kehityksestä akateemisen koulutuksen valintakokeissa: ylioppilaskokeelle annetaan yhä enemmän painoarvoa aikaisemman valintakoepainotteisuuden sijasta. En tiedä tarkasti esimerkiksi lääkiksen pääsykokeista, mutta sieltähän on tuo Galenos kokonaan nykyisin poistettu. Ehkä alana huonohko esimerkki, mutta tällainen ajattelutapa nostaa esille toisaalta muitakin kysymyksiä. Miten mitata luovuutta? Miten ns. uusmedian "nuorekkaan trendikkäässä" työilmapiirissä voidaan mitata osaamista ilman standardeja? Missä määrin esimerkiksi nykyisten akateemisten opiskelijoiden maisterin- tai kandinpaperit todellisuudessa painavat kymmenen vuoden päästä työnhaussa? Liukuhihna-ajattelu on aikansa elänyt, kyllä, mutta onko koulutuksen ja oppimisen maailmassa lopulta sellaista uudistuksenhalua, jota yksilöllisempi oppiminen oikeasti vaatii? Tässä on mielestäni hyvin ristiriitainen kehityskulku havaittavissa, kun yksityinen sektori tulee koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi osaksi koulutusta - miten tämä vaikuttaa standardeihin perustuvassa "helposti" (yksinkertaistavasti ja yhdentävästi) mitattavassa osaamisen kulttuurissa, ollaanko yksityisellä sektorilla valmiita panostamaan esimerkiksi luoviin aloihin, onko ihmisen kokonaisvaltaisella kehityksellä mitään merkitystä mikäli tarkoitus on tehdä rahaa. Voidaanko ylipäätään ajatella, että voitto-orientoituneet firmat ovat velvoitettuja tällaisen ajatusmallin kehittämiseen, ns. pehmeän luovuuden ja oppimisen tapoihin, mikäli se ei aivan suoraan ja välittömästi vaikuta jonkun Raimo Rivityöntekijän työpanokseen ja tätä kautta firman tulokseen. Toisaalta myös oppimisella tehdään miljoonia - groteskina esimerkkinä lääketeollisuus. -Mikko-