Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/Anne, Johanna, Telma, Vappu

Ryhmä: Anne, Johanna, Telma, Vappu eli MEKATA13

Suoritustapa A+C

Tehtävänjako:

Osio A

- Ryhmän keskustelu johdantoluennosta. Vappu tiivistää.

- Ryhmän keskustelu Sugata Mitran luennosta “Build a School in the Cloud”. Telma tiivistää.

- Ryhmän keskustelu lyhytelokuvasta "Noah". Telma tiivistää.

Osio C: Ryhmätyö

Koulu Kaikkialla -hankkeen (OKM 2011-2015) kuvaus + haastattelu. Johanna haastattelee tutkijatohtori Olli Vesteristä (Helsingin yliopisto). Anne referoi hanketta.

Osio A

Keskustelu johdantoluennosta: Keskeneräisyyden sietäminen tai oikean vastauksen kyseenalaistaminen eli väärässä olemisen salliminen

Kuinka pitkään jo on puhuttu koulun murroksesta? Mistä se on lähtenyt? Kukaan meistä ei muistanut, mutta kysymys on kiehtova. Ainahan jokin kytee, muuttuu hiljalleen vaikkei muutosta ohjailtaisi ylhäältä päin.

Puhummeko peruskoulusta? Aina on vaara tai mahdollisuus, että todennäköisesti jokainen puhuu tai ainakin ajattelee vähintään vähän jotain muuta kuin keskustelukumppanit. Eli: koulu ideana vai konkreettinen peruskoulu?

Mikä peruskoulu on, millaisena se näyttäytyy, voimmeko itse kertoa jotain sen muutoksesta omista kouluajoistamme tähän päivään mennessä?

Miten koulussa opitaan?

Yksi keskeinen koulun piirre, ainakin oppilaan kokemuksena, on monesti esiin tullut pointti: koulu ei pohjimmiltaan ole ensisijaisesti oppimisympäristö ainakaan siinä mielessä, mitä pidetään hyvänä (yksilön ja yhteisön kannalta) oppimismuotona.

Kuten Vadén ja Suoranta jakoivat keskustelussaan oppimiseen kolmeen tapaan:

2. Yksilö
4. Yhteistoiminnallinen (nykypäivän työelämän haasteet)
6. Muita varten

Siis: koulu palvelee kirjaimellisesti (Pisa-mielessä) yksilön suorituskeskeistä, mitattavaa ”oppimista”, mikä on aikansaelänyt rankkaa kritiikkiä ansaitseva malli.

Sen sijaan painopistettä ilmeisesti pyritään (huomio: miten purkaa tästä passiivi-rakenne!?) jollain tasolla (millä? Keskustelemassa esim. A-studiossa 5.12.2013 mm. opetusministeri Krista Kiuru ja kasvatustieteiden proffa Pasi Sahlberg http://areena.yle.fi/tv/2072962) etsimään muunlaisista oppimisentavoista. Miten se näkyy? Voi olla, että se näkyy joissain harvoissa pilottiprojekteissa, mutta meidän (MEKATA Wiki-kurssiryhmä) näppituntuma on se, etteivät hankkeet ole laajalti vaikuttaneet kovien monien oppilaiden oppimiskäytäntöihin tai peruskoulu-urakuvioihin.

Esimerkki käytännöistä

Esimerkkejä ryhmämme ruokalakeskusteluista: yhdellä luokalla Annen tyttöjen koulussa oltiin jaettu oppilaat neljään ryhmään erilaisten oppimisen tapojen perusteella.

• Visuaalinen oppija = oppii näkemällä
• Auditiivinen oppija = oppii kuulemalla
• Kinesteettinen oppija = oppii liikkeen ja tekemisen kautta
• Taktiilinen oppija = oppii käsin tekemisen ja koskemisen kautta

http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/?page_id=158

Tulokset olivat lupaavia, mutta hankkeesta luovuttiin vähin erin näiden lasten jatkettua muualle.

Onko opettajien koulutuksessa tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttaisivat oppilaiden arkeen, motivaatioon ja viihtymiseen kouluissa? Vai onko niin, että jos linjauksia onkin rukattu paperilla, ne eivät läpäise ihmisten (opettajaopiskelijoiden) ajattelun ja toiminnan tapoja vaan jäävät teoriaksi tai pinnaksi – eivät saavuta oppilaita?

Esimerkki päiväkodista

Yhden päiväkodin molemmilla osastoilla oli valmisteltu joululauluesitys lasten vanhemmille. Esityksen päätteeksi lastenhoitajat (lastentarhanopettajat) kummallakin osastolla olivat kehottaneet tyttöjä niiaamaan ja poikia kumartamaan. Mitä tämä on? Voisi kuvitella, että jos heittäytyisi puhelemaan päiväkodin henkilökunnan kanssa sukupuolirooleista, keskustelu näyttäytyisi ihan erilaisena, kuin miten tuo niiaus-kumarrusideologia jysähtää lasten ja heidän vanhempiensa tajuntaan. Tuskin kukaan sanoisi avoimesti haluavansa naulata lapsen identiteettiä mihinkään tiettyyn muottiin. Mutta. Voi vain ihmetellä, mitä mahtaa miettiä 3-vuotias Rauli, jonka leikit ja toimet ovat hänen moniulotteisen persoonallisuutensa yhden ilmentymän ison, pitkätukkaisen Nelli-tytön tähdittämiä.

Kasvatuksen rooli

Mikä on varhaiskasvatuksen ja koulun rooli identiteettien muodostumisessa ja muokkaamisessa? Miten päiväkoti ja koulu tukevat tai estävät lapsen oman minäkuvan kehittymistä? Päiväkodista lähtien lapsen yhteiskunnallisen kasvatuksen pääkohtiin kuuluvat hiljaa istumisen ja kuuntelemisen opetteleminen. Nämä hiotaan peruskoulussa huippuunsa, jopa niin pitkälle, että nyt alkaa huippu murtua: saamme lukea peräti Hesarista asiantuntijoiden lausuntoja siitä, että on luonnonvastaista tietyn ikäisille ihmisille istua niin ja niin kauan tuolissa päivittäin jne. Tämä saattaa olla räikein esimerkki koulun rakenteellisesta ideologian toteutumisesta, joka juontaa juurensa pitkältä länsimaisen kulttuuriin perusasetelmista, joiden mukaan ihmissuku jakaantuu miehiin ja naisiin, joiden ominaisuudet ovat tarkoin rajatut.

Mies, miehinen: ajattelu, analyyttisyys

Nainen: tunne, ruumiillisuus

Tämän perinteen rajoissa ei kouluissa ole annettu sijaa tunteille ja ruumis on surutta kahlittu pulpettiin, lukuun ottamatta tarkasti aikataulutettua toiminnantuntia, liikuntaa, joka sekin on onnistuttu valjastamaan traumatisoimaan monet oppilaat loppuelämikseen.

Loppuelämistä puheen ollen: myös kielten opettaminen ja oppiminen on yhä edelleen pääpiirteiltään opetussuunnitelmien ja niitä toteuttavien opetusmenetelmien vanki.

Esimerkki kieliopinnoista

Espanjan tunnit yliopistolla todistavat useamman sukupolven tarponeen samanlaisen kielten opintaipaleen. Keskustelukurssilla vallitsee vaivautunut hiljaisuus. Kurssille ovat päässeet vain lähtötasokokeen läpäisseet opiskelijat eli espanjan tason tiedetään olevan korkea. Silti kestää koko lukukauden ennen kuin opiskelijat alkavat hieman sulaa ja uskaltaa puhua ääneen. Virheiden tekemisen pelko on valtava. Ei uskalleta käyttää vaillinaista, vaikkakin korkeatasoista kielitaitoa. Mistä tässä on kyse? Miksei tämä asia ole muuttunut vieläkään? Miksei sitä ole aktiivisesti muutettu? Mistä kiikastaa?

Diginatiivisuudesta ja pre-figuratiivisuudesta

Suorannan ja Vadénin keskustelusta jäi mieleen “diginatiivien” lasten taidot - mitä he itse asiassa osaavat ja mitä heidän pitäisi osata? Aihe on ajankohtainen nyt kun suomalaiskoululaisten Pisa-tulosten laskua ja sen syitä käsitellään paljon mediassa.

Uusien välineiden ja digitaalisuuden hyödyntäminen on ollut tässä keskustelussa paljon esillä, mm. Aamulehden 4.12. haastattelema Jouni Välijärvi (Jyväskylän yliopiston professori ja koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja sekä Pisan kansallinen koordinaattori) toteaa, että internet ja pelit tarjoavat paljon laadukkaita oppimisympäristöjä, joista voitaisiin ottaa oppia koulussakin. Samalla viikolla radiouutisissa kerrottiin, että suurin osa nuorista kokee omat netinkäyttötaitonsa hyviksi eikä koe, että heidän opettajillaan olisi tässä asiassa annettavaa.

Suoranta ja Vadén puhuvat pre-figuratiivisuudesta - siitä, että nuorempi polvi opettaa vanhempaa (Margaret Mead pre-figuratiivinen kulttuuri). Enää ei ole itsestään selvää, että vanhempi olisi taitavampi kuin nuori vaan “nuoret ovat eturintamassa ottamassa vastaan digitaalisia kaikuja, vanhemmat tulevat jäljessä”. Vaatii rohkeutta opettajalta uskaltaa jättää "aina oikeassa olevan opettajan" -rooli ja antautua nuoremman sukupolven opetettavaksi.

On tärkeää keskustella siitä, mitä taitoa ja tietoa tarkoitetaan milloinkin. Monesti lankeamme yleistyksen ansoihin emmekä pääse asian ytimeen tai edes huomaa sitä ettemme tiedä mistä puhumme.

Keskustelussa tulee esille tärkeitä näkökohtia aiheeseen, mm. digitaitojen “helppouden loukku”: myös netissä asioita voi oppia “hauki on kala” -periaatteella (ei vain koulukirjasta, mikä on ollut kritiikin kohteena Pisa-keskusteluissa). Lapsi voi oppia avaamaan skypen tai syöttämään googleen hakusanoja, mutta ei tiedä miten tai mihin välineitä voi ja kannattaa käyttää.

Suoranta pohtii onko sittenkin feikkiä, että lasten digi- ja mediataidot ovat aikuisia paremmat? Osaavatko he nähdä teknisten välineiden “taakse” laajempia kokonaisuuksia? Entä osaavatko miettiä miten välineitä ja kanavia voisi käyttää tosin, millaisia rajoituksia niihin sisältyy?

Vasta-argumenttina keskustelussa tulee esiin se, että aikuisilla on usein “katvealuita” ymmärryksessä siitä, miten taitavia nuoret ovat netissä ja miten innovatiivisesti he saattavat käyttää palveluita, luoda merkityksiä, ottaa uutta haltuun. Toisaalta juuri varjo- ja katvealueet ovat kiinnostavia meidän kaikkien kohdalla. Itse kukin saattaa ajoittain havahtua varjojen olemassaoloon omalla kohdallaan.

Toissakesäinen tutkimus (Carita Kiili, väitöskirja Jyväskylän yliopistossa. Nyt tein kuin lapset ja poimin vain ensimmäisen hakutuloksen, joka on Aamulehden artikkeli: http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194763774868/artikkeli/vaitoksen+yllatystulos+hakukoneen+kaytto+ei+olekaan+ihan+simppeli+juttu.html ) Tutkimus diginatiivien lukiolaisten tiedonhakutaidoista oli aika karu. Googlella hakeminen oli niin ponnetonta, ettei sen perusteella löytynyt kunnollista lähdemateriaalia annettuihin kysymyksiin. Siis tekninen sukkeluus ja pinnalliset sisältötaidot ainakin tiedonhaun näkökulmasta.

Toinen usein toisteltu pointti diginatiivien nettielämää mietittäessä on elämänkokemusten vähyys ja siitä johtuvat keveät tulkinnat asioista. Vaikka vanhemmat sukupolvet ovat vähän jähmeitä näppiksen kanssa, sen rinnalle osaamiseksi nousee vuosien tuomat kokemukset, joiden varassa on mahdollisempaa suhteuttaa asioita ja toimia järkevästi. Toivon.

Mekaanisesta ja analyyttisestä lukutaidosta

Kun Suoranta ja Vadén puhuvat mekaanisesta ja analyyttisestä (digitaalisesta) lukutaidosta tuntee Wiki-kurssilainen piston sisimmässään: kuinka terävästi itse näen läpi rakenteiden? Miten joustavasti ja luovasti osaan käyttää hyväkseni esim. internetin toimintamahdollisuuksia? Missä määrin systeemissä vallitsevat rakenteet vievät ja viettelevät minua? En tiedä tarkkaan, mutta epäilen olevani altavastaajana monessa kohtaa. Koko nykyisen teknologian ja virtuaalisuuden lisävyyhti ynnättynä entiseen lukutaitoon (aikaan ennen internetin valtakautta) on kovan luokan vaatimus jopa korkeasti koulutetuille aikuisille. Tuntuu tarpeelliselta käyttää skaaloja eri solmukohdissa, piirtää kuvioita lukutaidon – taitojen koukeroista.

Ääripäät:

Olla teknologian armoilla – virittelyn hallitseminen?

Kaupallisen logiikan talutusnuora – katvealueiden hahmottaminen?

Arviointi:

Helppous – pettävyys?

Tuottajuus:

Arkisuus – poliittisuus (poliittisuus: hankala, monipolvinen käsite, joka nyt heitetään vain tähän kevyellä otteella, suokaa anteeksi)

Oli kiinnostavaa kuulostella omien mielikuviensa kehittymistä Suorannan ja Vadénin keskustelun polveillessa tuottajuuden kynnyskysymyksissä. Puhetapa ja tietyt sanat ”paheksunta” ja ”pelko” veivät ajatukseni tästä yhteydestä teatterin metaforien tutkijan Teemu Paavolaisen skeemoihin. Tapahtui seuraavaa: ajatuskuvio toimijuuden aste-eroista ympäristössä, jossa puhutaan valikoimisesta, peloista ja paheksunnasta vei kuulijan (minut) vääjäämättä huumeiden käytön aloittamisen porttiteorioihin. Puhetavassa oli jotain niin tuttua, etten edes ihmetellyt mielleyhtymää. Asetelma oli vain arvoiltaan päinvastoin. Eli internet-ympäristössä pidetään hyvänä sitä, että harkitsee tarkoin pelkojen aiheellisuutta ja henkisten esteiden ylittämistä, jatkuvaa valppautta siitä onko epäröinti aiheellista vai liioittelua.

Vertaus kielestä, sen ulottuvuuksista oli osuva. Käyttötapojen mahdollisuudet kadunkäyttö versus tieteellinen asiantuntijuus, varieteettien ja rekisterien laskematon äärettömyys.

Ryhmän keskustelu Sugata Mitran luennosta “Build a School in the Cloud”

Sugata Mitra esittää puheenvuorossaan radikaalin ajatuksen siitä, mikä voisi olla oppimisen ja koulun tulevaisuus. Hänen mukaansa koulujärjestelmä sellaisena kuin me sen tunnemme on vanhentunut. Se ei valmenna lapsia siihen maailmaan, jossa tänä päivänä elämme. Hänen näkökulmastaan koulut luotiin aikanaan tuottamaan työntekijöitä brittiläisen siirtomaaimperiumin valtavalle byrokraattiselle koneistolle. Tärkeää ajan kannalta oli kasvattaa koneen osasia, jotka pystyivät kirjoittamaan kauniisti käsin, lukemaan ja tekemään laskutoimituksia päässänsä. Tätä imperiumia ei enää ole ja nykyisen työelämän tarpeet ovat hyvin erilaisia kuin menneinä aikoina. Sugata Mitra esittää ajatuksen koulusta, joka sijaitsisi ”pilvessä”. Omaehtoista oppimista tapahtuu, kun kaikki tarvitsemamme tieto on saatavilla sekunneissa verkon kautta. Mihin enää tarvitsisimme perinteistä koulua?

Sugata Mitra lähtee työstämään ajatusta uudenlaisesta koulusta lasten luontaisen oppimiskyvyn ja oppimishalun innoittamana. Hän näkee, että kun lapselle annetaan käyttöön tarvittavat välineet, he pystyvät oppimisen halun ajamana sisäistämään heille tarjottuja asioita. Tärkeää oppimisen kannalta on hänen mukaansa rohkaista oppimista pelolla opettamisen sijaan.

Ryhmässämme heräsi keskustelua suomalaisen koulujärjestelmän roolista yhteiskunnassamme. Se eroaa mielestämme Sugata Mitran tarkoittamasta brittiläisestä koulujärjestelmästä, joka näkemyksemme mukaan painottaa tietojen ja taitojen oppimista eikä niinkään lapsen sosiaalista ja yhteisöllistä kasvua. Koululla instituutiona on ollut suuri merkitys suomalaiselle kulttuurille. Näemme koulun yhteiskunnallisten taitojen ja kulttuuristen arvojen oppimisen paikkana, joka toimii parhaimmillaan kokonaisvaltaisena lapsen kasvattajana yhdessä perheen ja muun yhteiskunnan kanssa. Sosiaalisilla taidoilla, ystävyyssuhteilla ja yhteistyön oppimisella on suuri merkitys kaikkien niiden tietojen ja taitojen ohella, joita meidän koulussa on tarkoitus oppia. Koulun pitää huomioida oppilaiden erilaiset kyvyt ja oppimisedellytykset sekä toimia lapsia tukevana turvaverkkona. Miten kaiken tämän kävisi, jos koulu olisikin ”pilvessä”? Paljon keskustelua on herättänyt se, että vaikka kansainvälisessä PISA -tutkimuksessa suomalaisten oppimistulokset ovat olleet hyviä, muut tutkimukset ovat osoittaneet puutteita esimerkiksi kouluviihtyvyydessä. Suomalaisessakin koulujärjestelmässä olisi siis parannettavaa.

Sugata Mitran esittää paljon ajatuksia, joita voisimme omaksua ja hyödyntää tehdäksemme tulevaisuuden koulusta entistä paremman ja motivoivamman paikan oppia. Hänen keskeinen ajatuksensa on, että oppimista tapahtuu, koska lapsilla ja nuorilla on luontainen halu oppia. Hän korostaa puheessaan sitä, kuinka pakolla tai pelolla opettamista ei voi pitää oikeana tapana, ratkaisevaa on kiinnostuksen ja tiedonjanon herättäminen, kannustaminen ja kehuminen. Rohkaistuksi ja kannustetuksi tuleminen ovatkin hänen mielestään olennainen osa oppimista. Mitra käytti opetuskokeiluissaan kannustajina englantilaisia isoäitejä, jotka verkon välityksellä olivat yhteydessä oppilaisiinsa ympäri maailmaa. Hänenkään ajatuksensa ei siis jättänyt huomiotta lapsen ja nuoren tarvetta olla aikuisen huolenpidon kohteena myös oppiessaan.

Mikä olisi sitten opettajan rooli uudenlaisessa suomalaisessa koulussa ja uudenlaisessa oppimisessa? Mitran mukaan opettaja on se, joka esittää oppilaille kysymyksen ja ihailee saamaansa vastausta. Opettajan rooli olisi siis tuoda esille opeteltavat asiat ja toimia kannustajana. Oppilaille ei vain syötettäisi valmista tietoa, vaan heitä kannustettaisiin etsimään ja tuottamaan tarvitsemansa tieto itse. Opettajan tulisi siis ohjata oppilaansa oppimaan, toimia oppaana intellektuaalisessa seikkailussa, kuten Mitra oppimisprosessia kuvaa. Hän kertoo valaisevan esimerkin Intian maaseudulta, jossa oppilaiden oppimistulokset nousivat merkittävästi kun heidän seurassaan ollut aikuinen alkoi kannustaa ja kehua oppilaita. Aikuinen ei itse tuntenut asiaa, jonka parissa lapset puuhasivat vaan hänen ainoa tehtävänsä oli huudahdella lasten selän takaa “Well done!”. Ryhmämme näkökulmasta opettajankoulutuksessa tulisi entistä enemmän antaa tulevaisuuden opettajille ideoita ja keinoja monimuotoisen opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Päämääränä olisi lapsen omaa toimijuutta kannustava opetus.

Uusi teknologia tuo paljon mahdollisuuksia opetukseen. Jo nyt monissa kouluissa käytetään erilaisia mobiililaitteita ja taulutietokoneita oppimisvälineinä. Jos Sugata Mitran intialaiset oppilaat olivat netin kautta yhteydessä englantilaisiin isoäiteihin, suomalaisetkin oppilaat voisivat olla yhteydessä esimerkiksi toisiin luokkiin eri puolella maailmaa ja samalla oppia toinen toisiltaan kieliä ja asioita vieraista kulttuureista. Kasvu maailmankansalaiseksi alkaisi jo koulusta.

Myöskään kaikki ne tiedot, joita koulussa edelleenkin tulee opettaa, eivät välttämättä ole tarpeellisia nykyisen mediayhteiskunnan jäsenelle. Opetuksen sisältöjä tulisi mielestämme päivittää vastaamaan paremmin nykypäivää. Tarvitseeko nykylasten esimerkiksi tuntea lukuisia puulajeja tai ”Ketä kiinnostaa riekon ruoka?”, kuten Aamulehti [1] 12.11.2013 otsikoi artikkelinsa, jossa käsiteltiin mm. yhteistyön ja yhteisöllisyyden oppimista kouluissa nykyajan näkökulmasta turhan tiedon opettelun sijaan. Ryhmämme jäsen toi esiin erityisopettajan työskentelevän sukulaisensa kokemuksia siitä, kuinka laajat ja liian yksityiskohtaiset tietosisällöt ovat liian haastavia entistä useammalle koululaiselle.

Keskustelua ryhmässämme herätti myös suomalaisen koulun tapa sitoa lapset penkkiin moneksi tunniksi päivässä. Voisiko tietoa etsiä seikkaillen koulussa ja sen lähiympäristössä? Millainen ympäristö kannustaisi lapsia ja nuoria opettamaan itseään ja millaisin keinoin oppiminen voisi parhaiten tapahtua? Ryhmämme näkemyksen mukaan tavoitteena ei olisi sitoa jo nyt paljon aikaansa tietokoneen ääressä viettäviä lapsia entistä tiiviimmin tietokoneen ääreen, vaan opiskelu voisi tapahtua esimerkiksi pienissä ryhmissä erilaisten mobiililaitteiden avulla. Näin vahvistettaisiin myös nykyyhteiskunnassa tärkeitä yhteistyötaitoja. Tietotekniikka ei olisi oppimisen itsetarkoitus, vaan vain yksi väline, joka avaa portit tiedon maailmaan. Pienissä ryhmissä toimiminen muodostaisi tietenkin haasteita opetustiloille. Luovuutta käyttämällä oppimiselle voisi kuitenkin etsiä vaihtoehtoisia paikkoja, esimerkiksi muualta koulusta varsinaisten luokkahuoneiden sijaan tai koulun lähiympäristöistä.

Vaikka Sugata Mitran ajatus ”pilvessä ” olevasta koulusta tuntuu suomalaiseen koulujärjestelmään suhteutettuna vieraalta, siinä on monia elementtejä, joista voisimme ammentaa ideoita myös suomalaiseen tulevaisuuden kouluun. Ennen kaikkea etsimisen riemun ja oppimisen innostuksen tuominen koulutyöhön sekä pakon ja pelon vaihtaminen kannustukseen ja huolenpitoon tekisivät tulevaisuuden koulustamme paikan, jossa lasten ja nuorten oli hyvä oppia tullakseen kekseliäiksi, innostuneiksi ja yhteistyökykyisiksi tulevaisuuden kansalaisiksi.

Ryhmän keskustelu lyhytelokuvasta "Noah"

Olimme positiivisen hämmästyneitä elokuvasta ja intensiteetistä, jolla se kuvaa teinin nettielämää. Ryhmällemme nousi erityisesti esiin Noahin sosiaalisen median käytön hengästyttävä tahti ja mediankäytön monikanavaisuus. Hän selasi nettiä, kommunikoi Facebookissa, ja Skypessä yhtä aikaa, kuunteli musiikkia ja pelasi verkkopeliä.

Noahlla tuntui elokuvan perusteella olevan pakonomainen tarve tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Aloittaessaan netin selaamisen hän samalla avasi Facebookin ja osoitti kavereilleen olevansa online. Tämä sai välitöntä huomiota ja yhteydenottoja. Kun hän oli aloittanut Skype-keskustelun Amyn kanssa ja laittanut keskustelun kaverinsa kanssa odottamaan, hän samaan aikaan etsi verkosta pelin jota keskustelun lomassa yritti pelata. Mietimme, onko nykyinen viestinnän nopeus ja hetkellisyys vaikuttanut tarpeeseemme seurata monia viestinnän kanavia yhtä aikaa ja tehnyt siitä pakonomaista.

Viestien välittyminen kiivaassa tahdissa herätti ryhmässämme ajatuksia. Kuinka kommunikaation eri sävyt välittyvät sosiaalisen median kautta, kun viestinnän vauhti on niin kiivas ja huomio jakaantuu moneen eri kanavaan samanaikaisesti. Vaikka viestintä ei tapahtuisikaan pelkästään kirjoitetussa muodossa vaan esimerkiksi Skype-yhteyden kautta, jääkö osa viestistä ymmärtämättä. Malttaako Noah pysähtyä kuuntelemaan mitä Amy sanoo ja päätyykö hän tekemään hätiköityjä johtopäätöksiä, kun yhteys Amyyn katkeaa. Kun Amy vielä vaihtaa profiilikuvansa, Noah on varma asiastaan vaikka Kenya rauhoitteleekin häntä: ”Ehkä Amy vain haluaa piristää sosiaalista elämäänsä?” Keskustelut käydään sekunneissa ja ensimmäiset kommentit uusista kuvista ja statuspäivityksistä tulevat lähes välittömästi ja ne myös huomataan heti. Keskustelimme ryhmässä myös siitä, että sosiaalisen median käytön kiivas tahti hämärtää käsitystämme siitä, että kaikki kirjoittamamme ja lataamamme materiaali tallentuu. On mahdollista että se tulevaisuudessa tulee jotain kautta julkiseksi ja nähtäville. Lisäksi saatamme tuottaa nopeassa vauhdissa hätiköiden materiaalia, jota emme tarkemmin ajateltuamme olisi julkaisseetkaan.

Keskustelimme myös sosiaalisen median kielestä ja sen kyvystä ilmaista asioita. Lauseet ovat lyhyitä ja vilisevät lyhenteitä, jotka näyttävät olevan teineille itselleen selviä. Chatissä käytettävässä kielessä on monia nerokkaitakin oivalluksia, kuinka viestejä ja tuntemuksia voidaan välittää mahdollisimman vähin merkein. Esimerkiksi lyhenteet, naurahdukset sekä oikein sijoitellut kysymys- ja huutomerkit välittävät erilaisia tekstin ulkopuolisia merkityksiä. Päällimmäiseksi käsitykseksemme silti jäi, että nokkelinkaan kirjoitettu keskustelu ei onnistu välittämään niitä kaikkia kommunikaation sävyjä, mitä kasvokkain tapahtuva viestintä pystyisi välittämään. Nonverbaalisen viestinnän asema on tunnetusti ihmisten välillä verbaalista viestintää hallitseva silloin kun viestit eivät tue toisiaan. Mitä tapahtuu, kun viestintä latistuu pelkkien kirjainten varaan? Ainakin suuri valikoima vivahteita jää näkymättömiin ja tulkinnat joudutaan tekemään paljon ohuemmasta materiaalista.

Yksi elokuvassa esille nousseista teemoista oli mielestämme sosiaalisessa mediassa ja netissä käytävän kommunikaation etiikka. Noah valehtelee Amylle mitä materiaalia on selaamassa netistä. Amyn Facebook-profiilin urkinta ei näytä tuottavan hänelle tunnontuskia, joskin pientä epäröintiä. ”En halua urkkia, vain tarkistaa”, hän perustelee.

Noah kuuntelee musiikkia sosiaalista mediaa käyttäessään. Hän vaihtelee musiikkia tunnelmansa mukaan. Hän muistelee yhteistä aikaa Amyn kanssa selaamalla kuvia ja kuuntelemalla ehkä heille kummallekin tärkeää musiikkia. Keskustelimme, tunteeko Noah tarvetta värittää ja kuvittaa omia tunteitaan, ikään kuin tehdä niistä elokuvaa vai onko pikemminkin kysymys siitä, että hän tarvitsee musiikkia ja kuvia omien tunteidensa herättäjiksi.

Elokuvan lopuksi Noah käyttää ohjelmaa nimeltä Chatroulette, joka oli sovelluksena meille vieras. Käsityksemme mukaan ohjelman käyttäjät selaavat peräkkäisiä livechat-kanavia etsiessään mieleistä keskusteluseuraa. Tottuneesti Noah selaa kanavia ja ohittaa keskustelijoita. Lukuisat masturboijat hän ohittaa olankohautuksella. Tarkoittaako tämä, että Noah on niin medialukutaitoinen, että hän osaa ohittaa epäilyttävän sisällön vai onko hän niin turtunut tämänlaiseen sisältöön, ettei se enää herätä hänessä sen kummempia tunteita tai reaktioita. Noah on jo sen ikäinen, että häntä voi pitää vastuullisena omasta mediankäytöstään ja nettiporno ei elokuvan perusteella ole hänelle vieras asia. Mutta samassa palvelussa pyörii vanhemmiltaan salaa myös nuorten tyttöjen porukka. He arvatenkin ovat nähneet saman kuin Noah, eivätkä vaikuta millään lailla olevan peloissaan tai järkyttyneitä näkemästään. Lopulta Noah löytää chatista nuoren naisen jonka kanssa haluaisi jatkaa keskustelua pidempäänkin. Kaiken jälkeen hän palaa perinteiseen kahden ihmisen väliseen kasvokkain tapahtuvaan ajatustenvaihtoon. Elokuva päättyy keskusteluun, joka arvioi kriittisesti ihmisten välistä kanssakäymistä Facebookissa: kuinka outoa onkaan arvottaa tykkäämällä ihmisten kommentteja vaikka läheisen kuolemasta. Siinä on Noahin tapaaman nuoren naisen mielestä jotain karmivaa.

Osio C

Kaikkialla.fi -verkkopalvelu: oppimista kaikkialla

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Koulu Kaikkialla - hankkeen toteutumisesta vastaa Opetuksen ja oppimisen tutkimusyksikkö Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksessa. Hanke on alkanut vuonna 2011 ja jatkuu vuoteen 2015. Sen aikana on tarkoitus rakentaa oppimisympäristöjen kehittäjien verkosto ja luoda palvelukokonaisuus, johon kuuluu verkkosivusto ja koulutuspalveluita. Verkkosivusto Kaikkialla.fi on avattu helmikuussa 2013.

Koulu kaikkialla -hankkeen perustana on ajatus, jonka mukaan oppimista tapahtuu kaikkialla. Yleissivistävän kouluopetuksen ongelmana on pidetty sen eristäytymistä, jonka korjaamiseksi tarvitaan muutosta koulun toimintakulttuuriin: Rajoja ylittävällä pedagogiikalla (englanniksi boundary crossing) mukaudutaan ylittämään koulun rajoja erilaisiin oppimisympäristöihin. Niiden asiantuntijat ovat koulujen kumppanitoimijoita.

Kaikkialla.fi -sivusto on suunnattu opettajille ja koulun kumppaneina toimiville kulttuurialojen asiantuntijoille tukemaan moniammatillista toimintaa. Se on käyttäjälähtöinen ja vuorovaikutteinen verkkopalvelu, jossa käyttäjät ovat myös luomassa sisältöjä. Tarkoituksena on koota yhteen avoin asiantuntijaverkosto ja tukea oppimisympäristöjen kehittämistä ja toimijoiden työtä: verkostoitumista, aktiivisuutta ja osallisuutta.

Hankkeen taustoista kerrotaan sivuston englanninkielisessä versiossa Omnischool.

Hankkeen tunnukset: Yhdessä. Luovasti. Oppien.

Yhdessä. Kaikkialla.fi on palvelu, joka kokoaa yhteen oppimisympäristöasiantuntijuutta. Mukana verkostoitumassa voi olla koulujen, järjestöjen, yritysten ja yhteisöjen työntekijöitä, joilla yhteisenä tavoitteena on koulun oppimiskulttuurin muutos.

Luovasti. Sivustolla voi jakaa omia ja hyödyntää muiden jakamia ratkaisuja. Kaikkialla.fi -palveluun kootaan poimintoja muuttuvan koulun vaiheista niin asiantuntijoiden kuin vertaistoimijoiden kertomina.

Oppien. Kaikkialla.fi -sivustolla voi jakaa omaa oppimisympäristöasiantuntijuutta tukevia ideoita. ”Oppimista tapahtuu kaikkialla” tarkoittaa paitsi lasten myös aikuisten oppimista. Oppimiskulttuurin muuttuessa on kehitettävä keinoja oppilaidenkin tietojen ja taitojen hyödyntämiseen erilaisissa oppimisympäristöissä.

Verkkopalvelun rakenteesta

Verkkopalvelu on rakennettu Wordpress -alustalle, jossa sivujen ylälaidassa olevasta otsikkopalkista pääsee liikkumaan sivuston eri osioihin. Jokaisen sivun alalaidasta löytyy informaatiota ja ohjeita sivustosta.

Suodata sisältöä -otsikon alta pääsee pikalinkeillä sivuston palveluihin:

• Alueittain on karttapohjainen halupalvelu, jolla voi hakea sivustolla olevaa sisältöä maakuntien mukaan. Haun tuloksiin tulee sekä käyttäjien sivustolle tuomia sisältöjä että sivustolle linkitettyä aineistoa muilta verkkosivuilta.
• Hankkeen jakamaa -otsikko toimii linkkinä tutkimustuloksiin ja muihin hankkeessa tuotettuihin sisältöihin.
• Jaetut videot suodattaa esiin palvelun eri osioissa jaetut videot.
• Koulutuksia vie suoraan tutustumaan tuleviin ja menneisiin koulutuksiin ja niiden materiaaleihin.
• Twiitit-otsikosta pääsee katsomaan Koulu kaikkialla -hankkeeseen liittyvät Twitter-päivitykset.

Kaikkialla.fi-palvelun sisällöistä

Verkkosivuston sisältö on jaettu kolmeen osaan: etusivu, kanavat ja oppimista kaikkialla.

Etusivu Etusivun ylälaidassa on alueellinen sisältöhaku ja ajankohtainen nosto Kanavat-osiosta. Sieltä löytyy myös päivittyvä Twitter-tviittausten virta. Muuten etusivu on varattu käyttäjien tuottamille sisällöille. Sivulle voi viedä omaan oppimisympäristön kehittämiseen liittyviä ongelmia, ideoita tai vinkkejä tai liittää linkin jollekin toiselle sivustolle.

Joulukuussa 2013 viimeisimpiä esille nostettuja aiheita olivat linkki Pisa-tutkimuksesta kertovaan lehtiuutiseen, selostus tutkijoiden ja kansanedustajien TUTKAS-seuran kokouksesta sekä Kasvatustieteen päiviltä ja diasarjat oppimispelien tutkimukseen liittyvästä kirjallisuudesta ja Design-museosta oppimisympäristönä. Sivusto tarjoaa myös mahdollisuuden sisällöistä keskusteluun ja kommentointiin.

Kanavat

Kanavat-sivulle kootaan esiteltyjä linkkejä muille verkkosivuille, joilla on julkaistu jokin hankkeen teemoihin liittyvä uutinen tai muuta informaatiota. Linkit jaotellaan viiden otsikon alle, joiden teemoina on Kehittyvä koulu, Maailmalta, Oppimisen mallit, Oppiaineet ja Yli oppirajojen. Linkkejä on esimerkiksi blogi-kirjotuksiin, uutisiin ja verkkolehtien artikkeleihin.

Oppimista kaikkialla

Osion sisältö on jaettu kolmen otsikon alle. Oppimista kaikkialla esittelee alan viimeisimmistä koulutustapahtumia ja kerrotaan myös hankkeessa suunnitelluista ja tilattavissa olevista koulutuksista.

Videot ja materiaalit -kohdassa julkaistaan videotaltiointeja hankkeessa mukana olevien toimijoiden esiintymisistä esimerkiksi konferensseissa tai tapahtumissa. Muina materiaaleina kerrotaan hankeen tutkimustuloksista tai julkaistusta kirjallisuudesta.

Oppimista yli rajojen esittelee teoriaa hankkeen taustalla. Näkökulmina on yhteiskunnallinen taso sekä koulun ja lapsen maailman tasot. Vuorovaikutusta rakennetaan paitsi tasojen välillä myös niiden sisällä:

• Yhteiskunnasta löytyy oppimisympäristöjä, joita koulutyössä voidaan hyödyntää.
• Koulun sisällä on omat rajansa ylitettävänä esimerkiksi oppiaineiden välisen opetuksen kehittämisessä, jotta oppiminen voisi tukea ilmiöiden kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Myös opettaja-oppilas -roolien murtaminen on rajanylitys ja se tarjoaa oppilaalle mahdollisuuden olla opettajana asiassa, joka on hänen kiinnostuksen kohteena.
• Lasten maailmaan tutustuminen tarjoaa lisäksi tietoa oppilaiden vapaa-ajan oppimiskäytännöistä. Niitä pitäisi huomioida kouluoppimisessa samoin kun kouluopetuksessa pyritään tuomaan esiin lähestymistapoja, joita oppilaat pystyvät hyödyntämään koulun ulkopuolella.

Osallistuminen sivuston tuottamiseen

Kaikkialla.fi -sivusto on avoin verkkopalvelu, jossa selailu ja kommentointi on kaikille mahdollista. Rekisteröitymättömän käyttäjän on ilmoitettava toimiva sähköpostiosoite kommentteja julkaistessaan. Muunlaisen sisällön julkaiseminen vaatii palveluun rekisteröitymisen ja käyttäjäprofiilin luomisen.

Lähteitä ja lisätietoja

http://blogs.helsinki.fi/oot-yksikko/koulukaikkialla/

http://www.kaikkialla.fi/

http://www.kaikkialla.fi/kayttoohjeet/

http://www.kaikkialla.fi/tietoa-palvelusta/

http://omnischool.fi/

Tutkijatohtori Olli Vesterisen haastattelu

Ryhmätyötä varten haastateltu tutkijatohtori Olli Vesterinen Helsingin yliopistosta kuuluu Koulu kaikkialla -hankkeen johtoon ja on tutkinut eri oppimisympäristöjä jo useamman vuoden ajan. Vesterinen kertoo hankkeen taustasta ja konkreettisista tuloksista.

Hanke on nivelten rasvaaja muutoksen koneiden yskähtäessä käyntiin

Vesterinen pitää Koulu kaikkialla -hankkeen tärkeänä taustana oppimisen muutosta.

”Kouluilla on pitkään ollut yksinoikeus koulutukseen, kehitykseen, henkiseen kasvuun ja osallisuuden kehittymiseen, kansalaiseksi kasvamiseen”, Vesterinen taustoittaa.

”Nykyään oppimista kuitenkin tapahtuu kaikkialla ja oppimisesta monissa eri oppimisympäristöissä on tullut merkityksellistä. Siksi tarvitaan vuorovaikutteista verkostoa, johon erilaisten oppimisympäristöjen kehittäjät voivat liittyä. Verkoston kautta pyritään rakentamaan uudenlaista toimintakulttuuria ja kehittämään sitä tukevaa pedagogiikkaa”

Palvelussa kuka tahansa oppimisen kanssa työskentelevä voi kirjautua mukaan ja tuoda palveluun omia sisältöjään, ajatuksiaan, linkkejään ja vinkkejään. Sivustolla julkaistaan myös hankkeessa luotuja sisältöjä kuten tutkimustietoa, videoita ja tietoa palveluista ja tapahtumista.

Hankkeessa on mukana useita eri tahoja, mm. Helsingin ja Vantaan kaupungit, Suomen eOppimiskeskus, Mediakasvatusseura ja Kuuma TVT (Keski-Uusimaan kuntien tieto- ja viestintätekniikan kehittämishanke). Koulu kaikkialla -hanke oltaisiin voitu Vesterisen mukaan sijoittaa periaatteessa minkä tahansa toimijan alaisuuteen. Ministeriö halusi kuitenkin mukaan tutkimuksellista otetta ja siksi hanke toimii Helsingin yliopiston Opettajainkoulutuslaitoksen koordinoimana.

”Yliopiston mahdollistamilla resursseilla voimme toimia ikään kuin nivelten rasvaajana prosessina, jossa muutoksen koneet eri puolilla yskähtelevät käyntiin”, Vesterinen kuvaa.

Pedagogiikka-agentit muutoksen mahdollistajina?

Oppimisen monenlaiset muutokset ovat hankkeen keskiössä.

”Suhde tietoon muuttuu wikipedian ja googlen tyyppisten välineiden myötä koko ajan, tekniset taidot ja kyky ymmärtää metatietoja korostuu, oppimaan oppimien on tärkeää”, Vesterinen listaa.

”Oppimisen merkityksellisyys, oppilaan maailman vieminen kouluun on ajankohtainen haaste. Koulujen on avauduttava ja neuvoteltava uudestaan suhteensa yhteiskunnan eri oppimisympäristöihin.”

Yksi hankkeen kiinnostavia konkreettisia työmuotoja on ”pedagogiikka-agenttien”, uudenlaisten monialaisten ammattilaisten, koulutuksen kehittäminen.

”Ajatuksena on kehittää vapaaehtoinen opintojakso, jossa opettajaksi opiskelijat keskittyisivät erilaisia oppimisympäristöjen rajoja ylittävään toimintaan. Opintojen suorittajat voisivat toimia kouluissa asiantuntijoina ja tukea opettajia hyödyntämään rajoja ylittävää pedagogiikkaa ja uusien välineiden ottamista opetukseen mukaan”, Vesterinen kuvaa.

Tällä hetkellä ns. rajoja ylittävä oppiminen tapahtuu Vesterisen mukaan monissa kouluissa niin, että yksi opettajista on nimetty atk/media -vastaavaksi. Hän painottaa, että uudenlaisten pedagogiikka-agenttien tehtävä ei painottuisi vain tekniikkaan ja välineisiin vaan se voisi periaatteessa liittyä mihin vaan oppimisen kehittämiseen, esimerkiksi luonnossa tapahtuviin oppitunteihin.

Opetussuunnitelmien virittely agenteille on Vesterisen mukaan parhaillaan käynnissä ja palaute on ollut positiivista. Hanketta mallinnetaan Mäntymaan koulussa Kauniaisissa, tutkija-opettaja Jarkko Myllärin toimesta. (Myllärin blogi aiheesta osoitteessa http://mantymakitvt.blogspot.fi/, Mäntymaan koulun ”pedagogisen TVT-tuen jäsentämiskaavio osoitteessa https://cmap.helsinki.fi/rid=1M457H8CD-1MKG329-T2/M%C3%A4ntym%C3%A4en%20koulun%20pedagoginen%20TVT-tuki%2016.9.2013.cmap). Aiheesta on tekeillä myös gradu, jossa pohditaan miten Mäntymaan koulussa toimiva pedagogiikka-agentti voi tukea opettajia 2000-luvun tietotaitojen tuntemisessa.

Koulujen pedagogiikka-agentit ovat Vesterisen mukaan yksi vastaus siihen usein esille usein esille tulevaan kysymykseen, miten vaatimus uudenlaisten oppimisympäristöjen huomioimisesta käytännössä toteutetaan kouluissa. Aihetta pohdittiin mm. tämänvuotisilla kasvatustieteen päivillä. Koulu kaikkialla -hankkeella oli siellä oma teemaryhmä, johon se kokosi oppimisympäristöjen tutkijoita ja kehittäjiä. He pohtivat teemaa ”21. vuosituhannen tietotaitojen kehittäminen, oppiminen ja pedagogiikka erilaisissa oppimisen ympäristöissä”. Lisätietoja: http://www.kaikkialla.fi/2013/09/19/kasvatustieteen-paivat-jyvaskylassa/.

Uuteen herättely on koulujen arkea

Vesterisen mukaan nyt tapetilla olevia kysymyksiä on jo pohdittu pitkään, tarvetta avautumiselle ja muuttumiselle yhteiskunnan mukana on kouluissa aina läsnä.

”Opettajat ovat aina tarvinneet herättelyä erilaisten uusien välineiden käyttöönottoon ja uudenlaisten, muuttuvien teemojen ja merkitysten käsittelyyn. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta”.

Myös Koulu kaikkialla -hankkeen kysymyksiä on tutkittu jo useamman vuoden ajan. Hanke jatkaa kahden edellisen tutkimushankkeen perintöä (InnoSchool 2007 – 2010 ja Oppimisen sillat 2008 – 2010), joissa kiinnostuksen kohteena oli mm. lasten tomijuus ja ote omasta oppimisesta sekä oppimisympäristöt.

Lisää hankkeista:

Ryhmätyössämme: Oppimisen Sillat - Kohti osallistavia oppimisympäristöjä

http://www.kaikkialla.fi/koulu/

Lisää oppimisympäristöistä - Kaikkialla.fi -sivuston sisältöjä

Mennäänkö metsään?

Koulu kaikkialla –hankkeen videolla Helsingin yliopiston professorit Leena Krokfors ja Lasse Lipponen pohtivat mihin kaikkeen koulu, opetussuunnitelmat ja oppimisympäristöt taipuvatkaan. Koulun oppimisympäristö mielletään lähinnä luokkahuoneeksi ja muuksi koulun ympäristöksi. Kouluissa kuitenkin pohditaan, millä tavalla erilaisissa ympäristöissä voisi oppia ja millä tavalla oppimisympäristö vaikuttaa oppimisen tapaan ja laatuun.

Opetussuunnitelman sisällöt ovat pieninä palasina siroteltuina eri oppiaineisiin ja opettajat kokevat ettei aika riitä kaiken yksityiskohtaiseen toteuttamiseen. Leena Krokfors ja Lasse Lipponen esittävätkin, että opetussuunnitelman sisällöt paketoitaisiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja erilaisten oppimisympäristöjen tarjoamia mahdollisuuksia hyödynnettäisiin näiden kokonaisuuksien oppimisessa.

Leena Krokfors ja Lasse Lipponen näkevät, että yhteistyö muiden oppimisympäristöjen kanssa asettaa paljon vastuuta opettajille, joiden tulee toimia moniammatillisen yhteistyön pedagogisina johtajina ja kyetä sitomaan opetussuunnitelma ja koulun ulkopuoliset oppimisympäristöt toisiinsa. Kouluyhteisön johtajana rehtorilla on vastuu luoda visio ja strategia, johon koko muu kouluyhteisö voi sitoutua. Sitä kautta koulu voi avautua sekä fyysiseen lähiympäristöön että erilaisiin virtuaalisiin oppimisympäristöihin.

http://www.kaikkialla.fi/2013/11/18/mennaanko-metsaan-koulu-kaikkialla-video/

Openmetsä

Metsä opettajankoulutuksen oppimisympäristönä –hankkeen tavoitteena on kytkeä metsässä ja metsistä oppiminen osaksi Itä-Suomen yliopiston Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston yhteistä opetussuunnitelmaa ja tutkimusta. Openmetsä –portaali on avoin metsäoppimisen portaali ja hankkeen pääpaino on sen kautta lähestyttävien oppimisympäristöjen ja pedagogisten mallien rakentamisessa ja tutkimuksessa. Toiminta kytkeytyy Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaan Metsä opettajankoulutuksessa –hankkeeseen. Hanke liittyy väitöskirjatutkimukseen ja se toteutetaan vuosina 2011-2014.

http://www.openmetsa.fi/

http://www.openmetsa.fi/wiki/index.php/Hankeinfo

Design-suuntautunut pedagogiikka. Museo DOPoppimisympäristönä.

Henriikka Vartiaisen (Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto) luento (25.10.2013) Museo DOPoppimisympäristönä käsittelee design-suuntautunutta pedagogiikkaa ja museoiden tarjoamia mahdollisuuksia oppimisympäristönä. Desingn-suuntautunut pedagogiikka pyrkii olemaan esimerkki yhteisökeskeisestä oppimistavasta, joka pyrkii antamaan tilaa oppijoiden aktiiviselle toimijuudelle, sekä hyödyntämään ajattelua, tekemistä ja vuorovaikutusta tukevia välineitä.

Henriikka Vartiaisen luentomateriaali: http://www.kaikkialla.fi/2013/11/21/design-suuntautunut-pedagogiikka/

Kirjallisuutta oppimisympäristöistä

Oppimisen Sillat - Kohti osallistavia oppimisympäristöjä

Oppimisen Sillat - Kohti osallistavia oppimisympäristöjä -kirja [2] esittelee uusimpaan tutkimukseen perustuvia näkökulmia jatkuvuuden luomiseen oppimisen ympäristöjen välille. Teoreettisen tutkimuksen ohella kirjassa esitellään konkreettisia kehittämishankkeita sekä esitetään suosituksia käytännön työntekijöille ja koulutuspolitiikan päättäjille.

Kirja on syntynyt Opetusministeriön rahoittaman Oppiminen ja opetus formaalien ja informaalien oppimisympäristöjen rajapinnoilla -tutkimushankkeen tuloksena . Hanke on toteutettu Helsingin yliopistossa CICERO Learning -verkos- ton ja opettajankoulutuslaitoksen yhteistyönä.

Hankkeen tutkimusteemoja ovat mm. oppijoiden toimijuus ja identiteetit oppimisympäristöissä, vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan rakentuminen oppilaiden, opettajien ja muiden toimijoiden sekä oppimisympäristöjen välillä, teknologian rooli vuorovaikutuksen, yhteistoiminnan ja oppimisen rakentumisessa toimijoiden ja oppimisympäristöjen välillä sekä pedagogiset mallit ja opetussuunnitelmasuositukset oppimisympäristöjen ja niissä tapahtuvan opetuksen ja oppimisen integrointiin.

Teos soveltuu käsikirjaksi oppimisympäristöjen kehittämiseen sekä oppikirjaksi kasvatustieteen opintoihin, opettajankoulutukseen ja eri alojen ammatilliseen täydennyskoulutukseen.

http://www.oppimisensillat.fi/

Lähteet: http://www.oppimisensillat.fi/, Viitattu 10.12.2013

Kumpulainen, K., Krokfors, L., Lipponen, L., Tissari, V., Hilppö, J., Rajala, A. Oppimisen Sillat - Kohti osallistavia oppimisympäristöjä. 2010. Helsinki: CICERO Learning, Helsingin yliopisto. Luettavissa verkossa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/15628 (10. 12 .2013)

InnoSchool - välittävä koulu

InnoSchool - välittävä koulu. Oppimisen verkostot, ympäristöt ja pedagogiikka on InnoSchool-hankkeen loppuraportti.

http://innoschool.tkk.fi/

Merkkejä tulevaisuuden oppimisympäristöistä

Merkkejä tulevaisuuden oppimisympäristöistä [3] -selvitystyössä tarkastellaan kahdeksaa Opetushallituksen rahoittamaa oppimisympäristöjen kehittämishanketta ja selvitystyön tuloksena esitetään suosituksia keinoista, joiden avulla kouluja ja oppilaitoksia voidaan eri hallinnon tasoilla tukea matkalla kohti tulevaisuuden oppimisympäristöjä.

http://www.oph.fi/julkaisut/2010/merkkeja_tulevaisuuden_oppimisymparistoista

TIIVISTELMÄÄ

Keskustelujemme teemoja

• IHMISEN toimijuus: mikä rooli koululla sen tukena ja rinnalla on /voisi olla?

• “Elämän mittainen" oppiminen. 

Miten ihmisen luontaista innostusta ja motivaatiota voidaan tukea ja hyödyntää (esim. kouluissa, koulutussysteemeissä)?

• Miten erilaiset oppimisympäristöt, fyysiset tai virtuaaliset, kannustavat oppimaan?

• Riittävätkö opetussuunnitelmat ja yksittäisten opettajien toteuttamat käytännöt?

• Mitä tarkoitetaan oppimisella, millaisia sisältöjä ja sen mahdollistavia muotoja, käytäntöjä ja rakenteita pidetään tärkeinä?

• Onko väliä sillä, mitä lapset, oppilaat ja muut oppijat itse ajattelevat?

• Vastaako nykyinen koulu opetussisältöineen sitä maailmaa, jossa lapset ja nuoret nykyään elävät?

• Miten nykyinen koulun ulkopuolinen mediakulttuuri vaikuttaa lapsiin ja nuoriin. Vaikuttaako /pitäisikö sen vaikuttaa kouluun ja opetukseen?

Kaikkialla.fi

• Koulu Kaikkialla - hanke tähtää koulun toimintakulttuurin muuttamiseen rajoja ylittämällä

perusajatus on oppimista yli rajojen: oppimista tapahtuu kaikkialla, muissakin oppimisympäristöissä kuin koulussa.

• Hankkeessa rakentnetaan oppimisympäristöjen kehittäjien verkosto, verkkosivusto ja koulutuspalveluita.

• Kaikkialla.fi -verkkosivusto on vuorovaikutteinen ympäristö koulun ja oppimisympäritökumppaneiden hyvien käytäntöjen vaihdolle.

• Sivustolla voi hakea sisältöä maakunnittain ja löytää oman alueen uutisia,koulutuksia, tapahtumia ja toimijoita.

• Oppimisen rajoja ylittyy yhteiskunnassa eri oppimisympäritöjä hyödyntämällä moniammatillisessa yhteistyössä.

• Rajoja ylitettaväksi on lisäksi koulun sisällä esimerkiksi oppiaineiden välillä.

• Lasten maailmaan tutustumisella ja oppilas-opettaja -roolien ylittämisellä voidaan koulussa päästä hyödyntämään oppilaiden vapaa-ajan taitoja ja oppimiskäytäntöjä.

Olli Vesterinen

- Koulujen isoimpia muutoksia ja haasteita oppimisen merkityksellisyyden säilyttäminen, oppilaan maailman vieminen kouluun. Myös suhde tietoon muuttuu jatkuvasti (mm. googlen ja wikipedian myötä), haastaa opettajia.

- Koulu kaikkialla -hankkeen tarjoamana konkreettisena ratkaisuna haasteisiin on ”pedagogiikka-agenttien”, uudenlaisten monialaisten ammattilaisten, koulutuksen kehittäminen.

- Kyseessä vapaaehtoinen opintojakso, jossa opettajaksi opiskelijat keskittyisivät erilaisia oppimisympäristöjen rajoja ylittävään toimintaan. Opintojen suorittajat voisivat toimia kouluissa asiantuntijoina ja tukea opettajia hyödyntämään rajoja ylittävää pedagogiikkaa ja uusien välineiden ottamista opetukseen mukaan.

- Hanketta mallinnetaan Mäntymaan koulussa Kauniaisissa.

- Koulu kaikkialla -hankkeen keskeinen tehtävä on toimia vuorovaikutteisena verkostona, johon erilaisten oppimisympäristöjen kehittäjät voivat liittyä. Ooppimista tapahtuu nykyään kaikkialla, oppimisesta monissa eri oppimisympäristöissä on tullut merkityksellistä.

Lisää oppimisympäristöistä

• Leena Krokforsin ja Lasse Lipposen pohdintaa, miten koulun ulkopuoliset oppimisympäristöt, niin fyysiset kuin virtuaalisetkin, suhteutuvat opetussuunnitelmiin ja miten opetussuunnitelmia pitäisi muuttaa, jotta erilaisia oppimisympäristöjä voitaisiin paremmin hyödyntää.

• Openmetsä –portaali on avoin metsäoppimisen portaali ja hankkeen pääpaino on sen kautta lähestyttävien oppimisympäristöjen ja pedagogisten mallien rakentamisessa ja tutkimuksessa.

• Museo DOPoppimisympäristönä käsittelee design-suuntautunutta pedagogiikkaa ja museoiden tarjoamia mahdollisuuksia oppimisympäristönä.