Moduli X -keskustelupalsta

Wikiopistosta

Keskustelua kymmenennestä aiheesta, johon liittyvät videot "Damsel in Distress: Part 1 - Tropes vs Women in Video Games" ja "The Oscars and The Bechdel Test".

Löpinät[muokkaa]

En ole koskaan itse ollut kiinnostunut juurikaan video-/tietokonepeleistä ja varsinkaan tällaisista joissa on erilaisia hahmoja, joten eipä ole tullut sinänsä kiinnitettyä huomiota siihen, millaisia hahmoja peleissä esiintyy. Tässä ensimmäisessä videossa läpikäydyt pelit ja hahmot olivat aika vanhaa tuotantoa, mutta täytyy sanoa, että oma kiinnostus asiaa kohtaan ei ole niin vahvaa, että olisin katsonut videosarjaa pidemmälle, missä olisi ollut tuoreemmistakin peleistä juttua.

Myöskään elokuvia katsellessa en ole juurikaan kiinnittänyt huomiota videossa esiin otettuihin asioihin, vaan katsonut elokuvan elokuvana tai jättänyt katsomatta, jos ei ole kiinnostanut. Jonkin verran tulee katsottua tuosta Hollywood-virrasta poikkeavia elokuvia ja kohtuullisen paljon kotimaista ja skandinaavista tuotantoa ja luulenkin, että niissä ei välttämättä nämä suhteet ole ihan samanlaisia. Voisi olla sinänsä mielenkiintoista tutkiskella asiaa näiden omien leffavalintojen osalta, mutta enpä taida sekuntikellon kanssa edelleenkään alkaa leffoja katsoa.
-Sari

Voi pojat. En mielelläni miespuolisena tökkisi tätä ampiaispesää, mutta menköön. Ensimmäisestä videosta on pelaajana helppo sanoa, että näin asiat olivat joskus silloin kun juonella ei ollut väliä. Pelejä piti saada tehtyä ja jokin tekosyy tapahtumille piti keksiä. Ja jos kerran siihen aikaan valtaosa pelaajista oli miespuolisia, niin kiva tyttö palkintona oli aika helppo tekosyy. Tämä oli siis joskus, nykyään naispuolisia päähenkilöitä tulee vastaan jatkuvasti. Se, kuinka "vahvoja ja itsenäisiä" he ovat on tietysti vaihtelevaa (kiitti vaan, Japani), mutta yleisesti neidot hädässä ovat vähenemässä. Juoni on nykyään myös tärkeää, joten siihen ihan oikeasti panostetaan ja jos tuleekin vastaan jokin neito hädässä -skenaario, niin sille on yleensä hyvä syy. Ja sitten vielä: syy siihen, miksi esim. Mario ja Zelda eivät muuta kaavaansa on se, että se kuitenkin on perinne ja peruspilarin muuttaminen on aina vaikeaa. Yleisestä mielipiteestä olen kyllä samaa mieltä, en esimerkiksi ymmärrä ollenkaan miten niinkin mahtava maagi kuin Zelda on jatkuvasti pinteessä.

Toinen video onkin vähän monimutkaisempi. Kuten Sarkeesian itsekin sanoi, että Bechelin testi ei sovellu elokuvien yleiseen arvosteluun vaan enemmänkin yleisen ongelman näyttämiseen. Jäi vain mietityttämään, että jos Bechelin sääntöjä ruvettaisiin aktiivisesti käyttämään, niin voin kuvitella kuinka siitä tulee pakotettua, että sen alkaa nähdä elokuvissa. Entä jos sellainen kohtaus pitää pakottaa elokuvaan, vaikka se ei olisi mitenkään relevantti? Vielä pahempi jos sen pitäisi olla, sitten juoni ja elokuvan kulku saattaisivat kärsiä.

Viimeisenä sanana: jos hyvästä klassikkopelistä käytetään termiä "regressive crap", niin se kyllä vähän satuttaa argumenttia.
-Samuli

En mielelläni miespuolisena tökkisi tätä ampiaispesää, mutta menköön. Lainaan itselleni saman pohjustuksen ja allekirjoitan lähestulkoon kaiken mitä tässä on jo aiemmin sanottu. Se mikä tuosta toisesta videosta jäi mietityttämään oli tämä miesten osuus käsikirjoittajina ja ohjaajina elokuva-alalla. Uskaltaisin ilman mitään tilastojen penkomista väittää myös, että samoin peliala on aika miespainotteista. Tämä luonnollisesti asettaa tuotannon siihen asemaan, että juonta tai ongelmia ei osata ajatella naisten näkökulmasta, vaan tuodaan sitten ehkä esille miehille tyypillisempiä ongelmia ja ongelmanratkaisuja. Toisaalta kyllä ymmärrän tämän ongelman perusajatuksen tässä taustalla, koska viihdeteollisuus on tosiaan maailmanlaajuista ja sillä on ehkä jonkinasteinen mallin esittämisen vastuu ympäri maailmaa. Yhteiskunnat saattaisivat kehittyä nopeammin tasa-arvoisempaan suuntaan, mikäli myös ulkopuolelta tuleva esimerkki tukisi tätä. Näin pohjoismaissa tämä on ajatuksena ehkä hieman vieras, koska täällä tasa-arvo on jo niin pitkälle vietyä ja ongelmia ei enää kovin paljon ole. Ainakaan sellaisia joita voitaisiin elokuvien tai videopelien esimerkin avulla ratkaista.

Mielelläni katson hyviä elokuvia ja pelaan hyvin tehtyjä pelejä. Minulle on lopulta itselleni yhdentekevää mikä on päähenkilön tai sivuhenkilöiden sukupuoli tai onko sitä edes ollenkaan määritetty.
-Jarkko

Tämä aihe herättää minussa paljon tunteita, mutten koskaan puhu niistä julkisesti, koska aihe ei yleensä ihmisiä kiinnosta tai he eivät halua puhua siitä.

Ensimmäisestä videosta haluan sanoa, että Nintendo on kyllä yrittänyt parantaa tapojaan huomattuaan, että heillä on nykyään myös paljon naispuolisia pelaajia, mikä on tietenkin erittäin hyvä asia. Esimerkiksi uusissa Fire Emblem -peleissä saa vapaasti kustomoida oman hahmonsa, eikä sillä ole mitään väliä perustarinan kannalta, onko avatar-hahmosi mies vai nainen. He ovat myös ottaneet enemmän naishahmoja mukaan Super Smash Bros ja Hyrule Warriors -peleihinsä. Toivon, että kehitys jatkuu samaan malliin.

Minusta tuntuu oudolta, kun kuulen ihmisten sanovan, että Suomessa on olemassa sukupuolien välinen tasa-arvo, eikä täällä ole aihetta tehdä enää mitään sen eteen. Kulutammehan mekin kuitenkin ihan samaa haitaillisia stereotypioita pursuavaa viihdettä kuin muutkin länsimaat. Ja vaikka muissa maissa esiintyisi enemmän perheväkivaltaa lapsia kohtaan kuin Suomessa, ei se tarkoita, ettei täällä tarvitsisi kiinnittää asiaan enää ollenkaan huomiota, eihän? Mielestäni ihmiset yhä täällä Suomessakin pitävät feminiinisiä piirteitä maskuliinisia huonompina, ja stereotyyppisen feminiiniset piirteet, kuten herkkyys, haavoittuvuus, passiivisuus ja tunteellisuus, ovat yleisesti hyväksyttyjä vain naisilla ja miehet välttävät niitä. Tasa-arvo on täällä kyllä mielestäni parempaa kuin vaikkapa Jenkeissä, mutta puhun kokemuskesta kun sanon, että suurimmalle osalle ihmisistä joiden kanssa vietän aikaa seksistiset stereotypiat ovat täysin normaaleja ja itsestäänselvyys, mikä on mielestäni ongelma.

Uskon, että se, että nuorille miehille on vaikka kuinka pitkään ja joka tuutista tuputettu tätä voittamattoman miehen voimafantasiaa, ei välttämättä tee heillekään hyvää. Luulen, että suuret odotukset menestyksestä voivat siirtyä oikeaankin elämään peleistä ja elokuvista, ja kun odotukset eivät täytykään, syntyy turhautumista ja riittämättömyydentunnetta. Nämä tunteet taas voivat jossain tapauksissa purkautua väkivallantekoina tai syrjäytymisenä. Miespuoliset vahvat roolimallit niin viihdeteollisuudessa kuin oikeassakin elämässä antavat miehille rohkeutta ja uskoa omiin kykyihinsä, mikä on hyvä juttu, mutta heille ei mielestäni anneta vapautta epäonnistua ja olla haavoittuvaisia (koska haavoittuvuus ja herkkyyshän ovat feminiinisiä piirteitä).

Minusta kaikkien ihmisten hyvinvointi voisi kasvaa ja päästäisiin lähemmäs tasa-arvoa, jos elokuvissa ja peleissä nähtäisiin enemmän aktiivisia naispäähenkilöitä, jotka ottavat tilanteen haltuunsa eivätkä ole olemassa vain mieshahmon egon pönkittämiseksi, sekä enemmän herkkiä miespäähenkilöitä, joiden herkkyyttä ei kuitenkaan esitetä heikkoutena, ja jotka epäonnistuvat, mutta epäonnistuminen ei johda naishenkilön kuolemaan tai muuhun yhtä vakavaan.

// Niin ja haluaisin tuohon Samulin juttuun vielä kommentoida, että kukaan ei ole pakottamassa elokuviin kohtauksia, joissa naiset puhuvat keskenään, vaan Bechelin testin tarkoitus oli saada ihmiset tietoiseksi siitä, miten vähän suosituissa Hollywood-elokuvissa on juonelle tärkeitä naishahmoja tai hahmoja, jotka eivät ole valkoisia. Amerikassa kuitenkin asuu paljon mustia ja puolet koko populaatiosta on naisia, mutta silti vuodesta toiseen elokuvien tärkeimmiksi hahmoiksi valitaan valkoisia miehiä, vaikka juonen kannalta ei useinkaan ole merkitystä sillä, mikä hahmon sukupuoli tai etnisyys on. Joskushan sillä voi olla merkitystä, esim. tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa, jos halutaan tehdä elokuvasta mahdollisimman totuudenmukainen.
- Evita


Yhteenveto:

__________________________________________________________________________________

Tämä aihe herätti toisissa ryhmämme jäsenissä enemmän intohimoja kuin toisissa, osittain siitäkin syystä, kuinka kiinnostuneita ryhmämme jäsenet yleisesti ottaen on pelaamisesta ja toisaalta taas keskusteluissa tuli myös esille ryhmämme sukupuolijakauma ja ehkäpä sitä kautta esiin tulevat näkemykset asiasta. Pelimaailmaa käsittelevässä videossa tuotiin esille esimerkkejä aika vanhoista peleistä ja niissä esiintuoduista sukupuolirooleista. Näissä peleissä oli huomattavaa se, että naispuoliset hahmot esitettiin usein heikompina kuin pelien miespuoliset hahmot ja naisten rooli näissä peleissä oli usein olla hätää kärsivä autettava tai olla palkintona pelissä tehdystä suorituksesta miespuoliselle pelihahmolle. Noiden pelien aikaan suurin osa pelituotannossa työskentelevistä henkilöistä lienee ollut miehiä, kuten myös todennäköisesti valtaosa pelaajista on ainakin oletettu olevan miespuolisia, joten oletamme tämän vaikuttaneen myös siihen, miten suokupuoliroolit peleissä on muodostuneet tuohon maailmanaikaan. Tultaessa kohti nykypäivää pelit ovat muuttuneet ja niiden teossa on paremmin huomioitu se, että naispuoliset ovat myös pelaajina suuri ryhmä. Pelejä on kehitetty siihen suuntaan, että myös naispuoliset hahmot voivat toimia sankarin roolissa ja että pelaaja ylipäätään voi valita hahmolleen sukupuolen tai halutessaan sukupuolettomuuden.

Keskustelussa virisi esiin myös sukupuolten välinen tasa-arvo ja sen tärkeä merkitys nyky-yhteiskunnassa. Esiin tuli näkemys, jonka mukaan peleissä ja elokuvissa esitetty näkemys sukupuolirooleista sekä miesten pärjäämisestä voi synnyttää oikeassa elämässä mielikuvia siitä, että omassa oikeassa elämässä pitäisi aina pärjätä moitteettomasti ja olla voittamaton kaikessa. Toisaalta taas tuotiin esiin näkemyksiä siitä, että viihde- ja peliteollisuudella ei ole niin suurta mahtia vaikuttaa ihmistenajatuksiin sukupuolirooleista. Kokemus ja näkemys voi olla voi olla hyvin henkilökohtainen ja eriävä muiden kokemuksista ja näkemyksistä. Sinänsä koimme mielenkiintoiseksi Bechelin testin ja sen esiin tuomat asiat, mutta esiin tuli myös, että tästä näkökulmasta tulee harvemmin elokuvaa analysoitua sitä katsottaessa.

Keskustelumme löytyy kokonaisuudessaan wikisivultamme Moduli X –keskustelupalstalta.

__________________________________________________________________________________