Tietotyön johtaminen/Seminaari 5

SEMINAARI V (Olli alustaa): luetaan erit. suhteessa viime viikolla puhuttuun "taiteen" tai "uuden luomisen" ja "kokeilun" rooliin Lazzaraton mukaan:

1. Brian Holmes: The Artistic device http://www.16beavergroup.org/drift/readings/bh_artistic_device.pdf

2. Leena Aholainen: Resisting Death, or, What Made Luca Guzzetti Jump into the Ashtray?http://www.ephemeraweb.org/journal/5-X/5-Xindex.htm

3. Bracha L. Ettinger and Akseli Virtanen: Art, Memory, Resistance http://www.ephemeraweb.org/journal/5-X/5-Xindex.htm

Alustus taiteellisesta dispositiosta

Brian Holmesin paperi käsittelee taiteellista dispositiota kollektiivisen puheen artikuloinnin välineenä. Kaksi muuta artikkelia (Aholanen ja Ettinger & Virtanen) analysoivat Pekingissä tapahtunutta kohtaamista taideteoksen ja näyttelyvieraiden välillä. Holmes aloittaa tekstinsä miettimällä taiteen luonnetta ja mahdollisuuksia. Hänen esittämiä esimerkkejä sen kummemmin läpikäymättä todettakoon, että taiteella on mahdollisuus yhdistellä tieteenlajeja esteettisen muodon kanssa avaten näin kriittisiä näkökulmia. Tälläinen taiteellinen tutkielma koostuu Holmesin esimerkeissä teoksen ympäristön ja prosessia määrittävien parametrien asettamisesta ja prosessin (tai tutkimuksen) vuotamisesta asetettujen rajojen ylitse paljastaen odottamattomia mahdollisuuksia. Näin syntyy taiteelle uusi määrittely liikkuvana laboratoriona ja kokeellisena teatterina, jonka tavoitteena on sosiaalisen ja kulttuurillisen muutoksen tutkiminen ja “märehtiminen”. Tästä kaikesta kokelusta voi synty myös tavanomaista taidetta, joka kuitenkin voidaan ymmärtää parhaiten Deleuzen ja Guattarin assemblage -käsitteen kontekstissa. Joo vähän jää hämäräksi, että mikä ero on assemblagella, agencementilla ja dispositivillä eli devicellä? Assemblage kuitenkin koostuu halujen virrasta ja tähän liittyy itsen monistumista tietyn laista hulluutta suhteessa muihin (ihmisiin, kulttuuriin, kieleen…). Loppujen lopuksi Holmesin mukaan tämä kerrassaan kreisi luovien energioiden virtaus voi ainoana artikuloida kollektiivisen toteamuksen. Tämä toteaminen on taiteellisen dispositiivin päämäärä. Näiden dispositiivien monistuminen ja tämän mallin soveltaminen tietoinstituutioiden taholla ja näytteille asettaminen herättää kuitenkin kysymyksiä. Näyteille asetettaessa taide saa arvonsa ja loppujen lopuksi osoittautuu ongelmalliseksi keskustella taiteellisesta dispositiivistä ilman, että nostettaisiin esille näytteille asettamisen tavat. Holmes esittelee myös Foucaultin dispositiivin käsitettä. Dispositiivi on siis suhteiden järjestelmä. Järjestelmän osat voivat olla kuinka heterogeenisiä tahansa. Osia voivat olla mm. erilaiset diskurssit, arkkitehtuurin muodot, filosofiset ja moraaliset toteamukset. Dispositiivi on muodostelma joka on merkittävä annettuna historiallisena hetkenä ja se on merkittävä suhteessa kiirelliseen tai pakottavaan tarpeeseen. Ja sitten toivoisin kyllä akselin selittävän mitä tarkoittaa “functional overdetermination” ja “a perpetual process of strategic elaboration” tässä yhteydessä. Joka tapauksessa noita kahta ylläpitämään dispositiivi on rakennettu eli sitä käytetään moneen yhtä aikaa. Dispositiivi on paradoksaalisesti, paitsi tuo heterogeenisten suhteiden järjestelmä, myös se yksittäinen kohta/hetki jossa nuo suhteet hajoavat, tunnistavat toisensa ja etsivät toisia merkityksiä. Tässä paperissa Holmes siis nostaa esiin kaksi dispositiivin määritelmää: alussa kuvaamansa erikoistuneet kokeelliset dispositiivit ja sitten nuo yleisemmät valtajärjestelmät joista Foucault puhuu. Näiden väliset jännitteet näyttäytyvät selvimmin performansseissa joissa on lavastettussa ympäristössä testataan yksilön tai joukon käyttäytymistä. Tämä lavastus voi joko kuvata sosiaalisia rajoitteita tai sitten vastata niihin. Antropologi Victor Turner avaa performanssin mahdollisuuksia näin: “Performatiivisessa refleksisyydessä sosiokulttuurillinen ryhmä (tai sen havainnoivimmat yksilöt) käyttäytyvät representoivasti. He voivat kääntää, taivuttaa tai heijastaa takaisin itseensä (tai ryhmän suhteisiin) toimintoja, symboleja, merkityksiä, koodeja, rooleja, statuksia, sosiaalisia rakenteita, eettisiä ja juridisia rooleja ja muita sosiokulttuurillisiä komponentteja joista koostuu heidän julkinen minänsä” Iso osa kirjoituksesta lentää yli hilseen kun en ymmärrä mitä ylikoodaus tarkoittaa. Ilmeisesti kuitenkin tämä kollektiivisen puheen artikulointi on suoraa perua Guattarilta. Holmes esittelee ephemera ryhmän konferenssin ja taidetapahtuman (syyskuu 2005), jossa ryhmä matkusti Moskovasta Pekingiin. Tapahtuman nimi oli “Capturing the Moving Mind: Management and Movement in the Age of Permanently Temprary War”. Tämän matkan eräästä tapahtumasta eli siitä miten Luca hyppäsi taideteokseen näyttelyssä, Pekingissä, kertoo lukupaketin kaksi muuta tekstiä. Tekstit käsittelevät performanssin ilmaantumista ja teokseen vaikuttamista. Jatkan tätä tekstiä mikäli ehdin. --Olli Sirén 15:32, 27 February 2008 (UTC)