Eliökunta

Kohteesta Wikiopisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaunukankaan koulun 6A:n wikiprojekti

Nisäkkäät[muokkaa]

Nisäkkäät ovat tasalämpöisiä, useimmiten karvapeitteisiä (karvan määrä vaihtelee) ja niillä on suhteellisen suuret aivot. Nisäkäsnaaraat imettävät poikasiaan ja synnyttävät eläviä jälkeläisiä.

Suomen nisäkkäät[muokkaa]

Hirvisonni on Suomen painavin eläin. Se voi painaa jopa 600 kiloa. Saimaalla elävä saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimpia hylkeitä.

Nisäkkäät maailmalla[muokkaa]

Suurin maapallolla elävä nisäkäs on sinivalas. Nisäkkäitä on maapallolla noin 4000 lajia.

Kalat[muokkaa]

Kalat ovat selkärankaisia, kiduksilla hengittäviä ja vedessä eläviä eläimiä. Kalat luokitellaan pääasiassa luuston rakenteen perusteella, esim. leuattomat kalat, luukalat, viuhkaeväiset, varsieväiset, rusto, leveäsuiset, koppapäiset ja panssarikalat, kaloista suurin osa kuuluu viuhkaeväisiin kaloihin. Ennen kala oli oma selkärankainen luokka. Suomen vesillä on löydetty n. 97 eri kalalajia. Suomen ehkä tunnetuin kala on ahven, joka on suomen kansalliskala.

Matelijat[muokkaa]

Matelijat ovat joko selkärankaisia, (esim. krokotiilejä ja kilpikonnia) tai selkärangattomia lisko- tai käärme-eläimiä (kyy, vaskitsa). Matelijat syövät liskoja, pieniä nisäkkäitä, selkärangattomia eliöitä ja käärmeitä. Kaikilla matelijoilla on pitkä kaksihaarainen kieli jolla ne kuljettavat hajuaineet suuhunsa. Matelijoilla on myös hyvin tarkka näkö- ja hajuaisti. Kaikki Suomessa elävät matelijat vaipuvat talven ajaksi horrokseen. Lähteet: herpetomania.fi, www.helsinki.fi, www.sammakkolampi.fi

Alkueliöt[muokkaa]

Alkueliöt ovat yhteisnimitys niille eliöryhmille, jotka eivät kuulu kasveihin, eläimiin tai sieniin. Alkueliöt on ulkoisten ominaisuuksiensa ja elintapojensa perusteella mahdollista jakaa erilaisiin ryhmiin: 1-soluisiin alkueläimiin, limasieniin ja leviin. Kaikki alkueliöt suosivat kosteita elinympäristöjä. Alkueliössä on sekä energianhankinnaltaan omavaraisia leviä että toisenvaraisia alkueläimiä ja limasieniä. Rakenteeltaan yksisoluisia alkueläimiä ovat esimerkiksi ameebat, siimaeliöt, juurijalkaiset, piilevät ja ripsieliöt. Malarialoisio on esimerkki toisenvaraisesta alkueläimestä. Se aiheuttaa ihmiselle vakavaa sairautta, malariaa. Levät ovat sekovartisia, ja niiden soluseinän tukiaineet, kuljetusjärjestelmä sekä yhteyttämisväriaineet ja -tuotteet ovat toisenlaiset kuin kasveilla. -Etälukio -Biologia -Eliömaailma ja Wikipedia alkueliöt

Putkilokasvit[muokkaa]

Sanikkaiset[muokkaa]

Vanhimpia ja kehitystasoltaan matalimpia putkilokasveja. Sanikkaiset on itiökasveja eli ne lisääntyvät itiöiden avulla. Sanikkaille ei kehity kukkia, hedelmiä eikä siemeniä.

Siemenkasvit[muokkaa]

Siemenkasvit ovat putkilokasveja, jotka lisääntyvät siemenistä. Kukka koostuu muuttuneista lehdistä: verho- ja terälehdistä sekä emi- ja hedelehdistä. Siemen kehittyy kukan emiössä olevasta siemenaiheesta.

Sammalet[muokkaa]

Sammalet ovat itiökasveja, ne siis lisääntyvät itiöiden avulla. Sammalilla ei ole juuria, joten ne ovat vähiten kehittynyt kasviryhmä. Sammalet kasvavat parhaiten kosteilla paikoilla kuten suolla, mutta jotkut lajit kestävät myös kuivuutta. Maailmassa on ainakin 20 000 sammallajia. Sammalet ovat maailman vanhin kasviryhmä, ne ovat olleet olemassa jo noin 400 miljoonaa vuotta. Sammalet ovat monessa suhteessa versokasvin ja sekovartisen kasvin välimuoto.

Sienet[muokkaa]

Sienet ovat yksi- tai monisoluisia. Monisoluiset sienet ovat rihmamaisia. Sienen maanpäällistä osaa kutsutaan itiöemäksi. Sienet ovat toisenvaraisia eli ne tarvitsevat ravinnokseen kasvien yhteyttämällä tuottamaa energiaa. Sienet hajottavat kuollutta eloperäistä materiaalia tai elävät loisina. Sieniä kannattaa syödä koska ne sisältävät paljon kuituja ja vitamiineja. Syötäviä sieniä Suomessa ovat esim. kanttarelli, suppilovahvero ja mustatorvisieni. Myrkyllisiä sieniä ovat esim. punakärpässieni, valkokärpässieni ja pulkkosieni.

Sammakkoeläimet[muokkaa]

Iho[muokkaa]

Sammakkoeläimien iholla on paljon limarauhasia joiden erittämä lima suojelee sammakon ihoa niin fyysisiltä vahingoilta ja auttaa sammakkoa säilyttämään nestetasapainonsa. Sammakkoeläimet hengittävät keuhkojensa ja kidustensa lisäksi myös suoraan ihonsa läpi kaasuja vaihtamalla. Limarauhasten lisäksi monilla lajeilla on ihollaan myrkkyrauhasia jotka erittävät ihon pinnalle myrkyllisiä, tai ainakin suuhun tai limakalvoille joutuessaan ärsyttäviä ainesosia. Myrkkyrauhasia sijaitsee hajanaisesti ympäri ihoa, mutta erityisen runsaasti esimerkiksi korvallisrauhasten pinnalla. Rauhasten lisäksi ihossa on myös runsaasti värisoluja. Monien sammakoiden ihonväri voi vaihdella ympäristön ja sammakon mielialan mukaan, mutta vaihtelut ovat yleensä vain värisävyn muutoksia tai muutoksia kahden eri värin välillä. Sammakkoeläimet luovat säännöllisesti nahkansa. Vanhan nahan uloin kerros irtoaa uuden päältä läpinäkyvänä ohuena kerroksena jonka sammakkoeläimet usein syövät nahanluonnin jälkeen. Vanhan nahan syömällä mitään ei mene hukkaan, vaan ihon pinnassa olleet hyödylliset ainesosat saadaan kierrätettyä uudelleen eläimen käyttöön.

Hengitys[muokkaa]

Joillakin sammakkoeläimillä, kuten vaikkapa konnilla on melko kehittyneet keuhkot. Toisilla ne puolestaan ovat alkeellisemmat, tai voivat puuttua käytännössä kokonaan. Nämä eläimet suorittavat kaiken tarvitsemansa kaasujen vaihdon suoraan ihonsa läpi. Kun katsoo tarkkaan minkä tahansa sammakkoeläimen kurkun ihoa, huomaa sen liikkuvan jatkuvasti: sammakkoeläin pumppaa tällä liikkeellä ilmaa edes takaisin. Osa ilmasta ajautuu keuhkoihin, osan hapesta eläin ottaa talteen jo kurkkunsa ihon kautta. Toukkavaiheessa sammakkoeläimet hengittävät kiduksilla, ja joillakin täysin vedessä elävillä lajeilla kidukset säilyvät käytössä läpi elämän.

Lihaksisto ja luusto[muokkaa]

Samakkoeläinten luusto ja lihaksisto on erikoistunut aina lajin elintapojen mukaisiin vaatimuksiin. Esimerkiksi hyppimällä liikkuvilla sammakoilla on voimakkaat takajalkojen lihakset, kun taas akvaattisten salamantereiden pääasiallinen uimaväline on häntä, ja niin hännän lihaksisto on tärkeämmässä osassa. Yhteistä kaikille sammakkoeläimille on se, että niillä on vain yksi kaulanikama. Tämän rakenteen takia sammakkoeläimet pystyvät liikuttamaan päätään vain ylös ja alas. Jos ne haluavat katsoa sivulle, joutuvat ne kääntämään vartaloaan. Sormia sammakkoeläimillä on yleensä neljä ja varpaita viisi, mutta niiden määrä saattaa vaihdella lajeittain.

Hampaat ja kieli[muokkaa]

Lähes kaikilla sammakkoeläimillä on suussaan hampaita, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Sammakkoeläimet eivät pureksi ravintoaan, vaan nielevät saaliinsa kokonaisina. Useimmilla sammakkoeläinlajeilla on myös kookas ja lihaksikas kieli. Joiltakin sammakkoeläimiltä, erityisesti monilta vedessä asuvilta lajeilta kieli on käytännössä surkastunut.

Linnut[muokkaa]

Lintuja on noin 9000 lajia. Linnut ovat munivia, höyhenpeitteisiä selkärankaisia. Linnun luut ovat kevyitä ja onttoja. Useat linnut muuttavat etelään talveksi. Kaikki linnut eivät ole pikkulintuja. Kotkat,haukat ja pöllöt ovat petolintuja. Suurin osa linnuista kykenee lentämään.

Lintujen pesintä ja muutto[muokkaa]

Lintulajien elinympäristöissä on suuria eroavaisuuksia. Kurki kokoaa pesäkekonsa suolle, kiiruna elää tuntureilla, kalalokki hakeutuu järville ja saaristoon. Monet lajit lähtevät talven lähestyessä etelämmäksi lämpimämmille alueille.

Lihaksisto ja höyhenpeite[muokkaa]

Sulat ovat samanlaisia kuin höyhenet, ja niiden höyty on erityisen lujatekoinen. Untuva on pieni höyhen, josta puuttuvat höytyväkäset. Höyhenen tyvellä on pieni ns. lisähöyty. Lintu voi pörröttää höyhenpukuaan. Sulkasadossa lintu vaihtaa vanhan höyhenpukunsa uuteen.

Äyriäiset[muokkaa]

Kuuluvat niveljalkaisiin. Useimmat ovat vesieläimiä ja hengittävät kiduksilla. Äyriäisiä on 50 000 - 67 000 eri lajia, Suomessa 350. Tuntomerkit: kaksi tuntosarvea, yksi pari yläleukaa, kaksi paria alaleukaa. Niiden nivelikäs ruumis käsittää pään, keski- ja takaruumiin.

Madot[muokkaa]

Eivät ole yhtenäinen ryhmä. Liikkuvat matelemalla. Madot ovat raajattomia. Madot ovat pieniä ja lankamaisia eläimiä.