Feministiset antropomorfit

Kohteesta Wikiopisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toivottavasti kelpuutatte nimivalinnan! --Leonarven (keskustelu) 29. lokakuuta 2014 kello 18.46 (UTC)

Yhteystiedot[muokkaa]

Nadja Mikkonen: nadjamikkonen@gmail.com

A-osio[muokkaa]

Johdanto-luennon kommentointia

Keskustelussa todettiin, että nuoret kokevat oman mediataitonsa niin hyväksi, että sen opettelu ei kiinnosta. Olisikin varmaan aihetta kysyä, että onko ongelma siinä, että opettajat, jotka tarjoaisivat asiantuntijuuttaan mediakasvatuksen saralla, eivät olekaan asiantuntijoita? Perinteinen opettaja-oppilas -dikotomia olisi syytä haastaa ennen kuin mediakasvatusta voitaisiin suunnitella opetettavan.

Ryhmämme myös ongelman siinä, että mediamaailma on erilainen sellaisten henkilöiden silmin, jotka ovat siihen pullahtaneet kesken kaiken, toisin kuin (vielä tällä hetkellä) opettajien näkökulmasta ja muiden aikaisempien sukupolvien. Nämä paljon puhutut diginatiivit eivät omaa enää samoja sosiaalisen vuorovaikutuksen rakenteita kuin vanhempansa, vaikka sosialisaation myötä tietysti jaetaan kulttuurisia toimintamalleja eteenpäin. Mutta diginatiiveilla on ainutlaatuinen tilaisuus luoda uudenlaiset sosiaaliset toimintatavat, aivan kuten sukupolvella, joka oli ensimmäinen puhelimen käyttöön lapsesta asti tottunut. Ei ollut tarpeen vain kirjoittaa tai käydä vierailulla tietääkseen, että onko toinen kotona. Puhelin ja lähes kaikki muut teknologiset innovaatiot ovat herättäneet aikalaistensa piirissä kiivasta keskustelua siitä, ovatko ne turmiollisia vai hyvin turmiollisia ja silti vuodesta toiseen syntyy uusia, ihan tervejärkisiä kansalaisia. Ainakin vielä omaan kouluaikaani sosiaalisen mediaan liittyvä koulutus olio lähinnä pelottelulähtöistä ja pedofiilikauhistelua, joten onneksi ollaan nyt jo lähdetty parempaan suuntaan kun kouluissa herää kiinnostus siihen maailmaan, joka niin läpitukevasti vaikuttaa koululaisen elämään, ja alettu pohtia, mitä hyötyä siitä voi olla opetuksen kannalta. Kommunikaatio ja yhdessä oppiminen ovat avainasemassa, ei niinkään perinteinen ylhäältä-alas-opetusmetodi.

Sugata Mitran luennon kommentointia

Eräs ryhmän jäsenistä on joskus aikaisemminkin aika ihaillen katsonut tämän Sugatra Mitran luennon. Mitran ajatukset siitä, kuinka vanhentunut oppimistapamme on, muistuttaa myös toisen hienon puhujan, Sir Ken Robinsonin ajatuksista. Emme tarvitse enää laskuriapinoita teollisen vallankumouksen tarpeisiin, vaan luovaan ja soveltavaan ajatteluun kykeneviä ihmisresursseja.

Mitran ajatus itseoppivuudesta on itse asiassa yksinkertaisuudessaan melko nerokas. Tosin sen toimivuus vaatii melkein sitä, että kyseinen lapsi ei ole sisäistänyt nykyisen opetusmenetelmän ihanteita ja mittaustapoja. Jos meidät laitettaisiin nyt SOLE-ympäristöön, olisimme ainakin aluksi melko pihalla, koska olemme tottunut siihen, että joku tarkistaa oikeat vastaukset. Tekisi melkein mieli myös kritisoida Mitran SOLE-tekniikkaa siitä, sopiiko itseoppiminen kaikille. Tuleeko tilanteita, jossa joku lapsi ei vain opi tällä menetelmällä? Syntyykö lasten välille hierarkiaa? Mutta toisaalta, emme haluaisi vinistä perustuen 17 minuutin luentoon. Oletamme, että Mitra on varmasti tutkinut näitäkin kysymyksiä.

Oli innostavaa kuulla, miten kyläläislapset Etelä-Intiassa oppivat DNA-rakenteita itse. Se kertoo ainakin minulle siitä, että oppiminen on paljon monimuotoisempaa kuin luulemmekaan. Kaikki eivät pääse Harvardiin, eikä tarvitse, ja kyläläislapsista voi tulla eri metodein vähintään yhtä arvokkaita ihmisvoimavaroja kuin älykkäinä pitämämme länsimaiset yliopistokasvatit. Tämän mahdollistaa teknologian uudenlainen, jopa orgaaninen käyttö osana opiskelua, eikä päälleliimattuna asiana.

Erityisen kiintoisa oli Mitran ajatus rohkaisemisesta ja isoäitien käytöstä tässä työssä. Suurimmat kitinät mediassa ponnistavat yleensä siitä, miten lapsia ei rohkaista tarpeeksi, ja keppiä saa porkkanaa useammin kouluissa. Sir Ken Robinson on kritisoinut sitä, miten nykyinen koulujärjestelmämme kannustaa ajatteluun siitä, että virhe on pahinta mitä voi tehdä. Siksi eräs ryhmän jäsenistä allekirjoittaa mielihyvin Mitran ajatuksen rohkaisemisen ja itseoppimisen yhdistelmän tehokkuudesta.

Mitran tutkimus on hieno esimerkki siitä, miten teknologia voidaan yksinkertaisesti valjastaa oppimiskäyttöön. Ihmiskontaktikaan ei puutu, koska lapset oppivat ryhmässä, ja opettajankin rooli voidaan ottaa tilanteeseen mukaan Mitran kuvailemalla tavalla. Ajatuksen tasolla tämä on hieno esimerkki tulevaisuuden oppimisesta. Kiinnostaisi tietää, millaisia käytännön ongelmia tutkijat ovat kohdanneet.

Noah-lyhytelokuvan kommentointia

Eräs ryhmästämme on taiteen kandidaatti, ja arvostaa elokuvan erittäin tuoretta toteutustapaa. Leffa kuvasi erittäin hyvin sitä, kuinka lyhyt yhden asian keskittymiskyky ihmisillä on. Tämä ei siis ole välttämättä huono asia, vaan huomio. Itselle oma tietokonekäyttäytyminen on sopivan tahtista, mutta kun katsoo toisen näkökulmasta, miten nopea vaikka vaihto ikkunasta tai välilehdestä toiseen ja siten myös aiheesta toiseen on, meinaa huimata. Usein ei tule katsottua tietokonekäyttäytymistä siitä näkökulmasta, miten sekavalta se vaikuttaa ulkopuolisen silmin. Elokuva kertoi hienosti siitä, miten digimaailmassa on vaikeampi tulkita nyansseja toisen keskustelusta. Isompi ongelma on ehkä se, että digimaailmassa omat tekemiset, kuten toisen profiiliin kirjautuminen, ovat drastisia ja kaikkien näkyvillä heti. Tekojen seuraukset ovat rönsyileviä. Elokuva kertoi totuudenmukaisesti monimediaalisuudesta ja siitä, miten monta asiaa ihmiset tekevät yhtäaikaisesti tietokoneella. Mitä tulee sosiaalisiin suhteisiin, elokuva painotti sitä, miten köyhää elämä pelkän ruudun äärellä on. Lopussa oleva chatroulette-tyttö antoikin hieman neuvoja siitä, ettei koko elämää kannata perustaa nettisuhteiden varaan. Elokuva onnistui kuitenkin kertomaan aiheesta olematta liian saarnaava.

Videon pointtina taisi olla se, että verkkokeskusteluissa jää kommunikaatiosta pois iso osa, jolloin neutraaleiksikin tarkoitetut asiat saavat erilaiset mittasuhteet. Tämä voidaan yhdistää nuorten impulssikäyttäytymiseen, kun teini-ikäisen aivot eivät ole vielä kehittyneet tarpeeksi koostaakseen tarkan kokonaiskuvan normaalissakaan vuorovaikutuksessa, saati sitten tekstipohjaisessa, josta puuttuvat ilmeet, eleet ja äänet. Väärinkäsitysten välttämiseksi varmasti jokainen suosittelisi kasvokkaista vuorovaikutusta.

B-osio[muokkaa]

Työnhakijana sosiaalisessa mediassa[muokkaa]

Tietoyhteiskunnassa arki on levittäytynyt verkkoon. Sosiaalinen media luo mahdollisuuksia työnhakijakuvan kehittämiseen ja aktiivisuuden osoittamiseen tyäönantajapuolen näkökulmasta. Sosiaalinen media antaa myös avaimia verkostoitumiseen, mikä on tärkeää työurien muuttuessa yhä sirpaloituneemmaksi. Kannattaa pohtia, millainen verkostotuja itse olet? On eri asia verkostoitua esimerkiksi LinkedInissä, joka on tarkoitettu nimenomaan urapersoonallesi, kuin esimerkiksi Facebookissa, jossa kenties jaat arkisempia kuulumisia, ja haluat liittää lähipiiriisi ainoastaan ystäviä.

Verkostoitumisessa ja sosiaalisen median käytössä on yhtä paljon eroja kuin on ihmisiäkin. Ongelmana onkin, että kaikki eivät osaa ilmaista itseään yhtä hyvin sosiaalisen median välinein, aivan kuten kaikki eivät ole yhtä hyviä puhumaan tai kirjoittamaankaan. Pitääkin pohtia, miten itse tulee esittää oma osaaminen omannäköisesti ja persoonallisella tavalla, jotta erottuu muista työnhakijoista. Kannattaa myös muistaa, että liika on liikaa, jos esimerkiksi blogaat elämästäsi, minkä verran voit antaa itsestäsi tietoa julkisesti, esimerkiksi sairaushistoria, rakkauselämä, rahahuolet jne eivät kuulu muille.

Harrastuksesta työksi

Useat suositut blogit elättävät jo kirjoittajansa (tai ainakin rahallisesti avustavat) mainostulojen ja tuotelahjojen muodossa. On siis mahdollista, että sosiaalisessa mediassa taitava luoviminen muodostuukin työksi. Suosituimmat bloggaajat voivat tienata parhaimmillaan lääkärin keskipalkkaa. [1] Suomessa kuitenkin blogataan enemmän omalla ajalla ja harrastuksen vuoksi, suomenkielinen blogi tietysti vaikuttaa yleisönkin kokoon. Muita tapoja hyödyntää sosiaalista mediaa on mm. kuvanjakopalvelut kuten Imgur tai Irc-galleria, jossa pääsee esittelemään omia käsitöitään tai muita taitojaan. Youtube on hyvä esimerkki siitä, että pelkästään ”julkisuus” voi antaa avaimia uraan. Esimerkkinä Sara Forsberg, joka tuli kuuluisaksi Youtube-vlogillaan. [2]

Digitaalinen jalanjälki

Voiko työpaikka olla vaarassa sosiaalisen median vuoksi?

Sosiaalinen media on vielä suhteellisen uusi asia ja sen käytössä kokeillaan jatkuvasti uusia rajoja. Kaikki käyttäjät eivät ole vielä täysin sisäistäneet, mitkä kirjoitukset ja jaot ovat julkisia ja mitkä eivät, mikä on soveliasta purnaamista ja mikä taas kunnianloukkauksen piirissä. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että kannattaa jättää sanomatta sellaiset asiat, mitä ei viitsisi työpaikallakaan sanoa. Suomessakin on uutisoitu tilanteista, joissa työntekijä on irtisanottu sosiaalisen median vuoksi: esimerkiksi työnantajan solvaaminen julkisesti on johtanut potkuihin, myös sosiaalisen median käyttö työajalla saattaa johtaa irtisanomiseen. [3] ja [4]

Kannattaa myös miettiä, näyttäytyykö yritys hyvässä valossa, mikäli Facebook-seinällä asiakaskontaktiin vastataan tylysti. Verkon lynkkausjoukut kokoontuvat silmänräpäyksessä ja mikäli kokevat vääryyttä tapahtuneen, saattaa yrityksen jakamat tilapäivitykset levitä kulovalkean tavoin. Useimmiten nämä päätyvät anteeksipyyntöön yrityksen puolelta. Myös julkisuuden henkilöt joutuvat usein piinapenkkiin ajattelemattomien kommenttiensa takia. Hyvänä esimerkkinä Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa esiintynyttä Tuomas Lustigia pilkanneet Jari Sarasvuon twiitit, joista seurasi kohu. Sarasvuo lopulta pyysi anteeksi ja piti ”tauon” sosiaalisesta mediasta. [5]

Nykyään työ- ja vapaa-ajan välinen rajanveto on vaikeampaa. Työkulttuurin muutos, etätyö ja yritittäjyys tuovat työpersoonan kotiin ja kodin persoonan työpaikalle, ja haastaa pohtimaan, mikä on oma raja yksityiselle ja julkiselle tiedolle. Ollako sosiaalisessa mediassa nimimerkillä vai omalla nimellä naamalla? Kannattaa pohtia, minkälaisen kuvan esimerkiksi Google antaa itsestä. Löytyykö nimihaulla paidattomia kuvia sammuneena juhannuksena vai lehtijuttu haastattelusta? Muista, että verkko on ikuinen, älä sano (ainakaan julkisesti) mitään, minkä et tahtoisi kantautuvan nykyisen tai potentiaalisen työnantajan korviin.

Esimerkkinä LinkedIn:n käyttö työnhaun välineenä

LinkedIn on jo vuonna 2002 perustettu verkkoyhteisöpalvelu, jota käytetään ammattimaiseen verkostoitumiseen. Käyttäjä voi tallentaa palveluun oman ansioluettelonsa ja sellaisia tietoja itsestään, jotka ovat hyödyllisiä työnhaussa.

Palvelu helpottaa työtarjousten ja mahdollisten työnantajien löytämistä ja kollegojen kanssa verkostoitumista. LinkedIn:ssä on mahdollista myös saada suosituksia edellisiltä työnantajilta. CV:n lisäksi palvelu antaa mahdollisuudet listata omat vahvuudet, joita muut käyttäjät voivat sinussa myös suositella.

Ensimmäisenä profiiliin on syytä huolehtia edustava kuva itsestään. Lisäksi profiili on syytä luoda omalla nimellä. Otsikko kuvan vieressä kertoo osaamisalueestasi ja halutessasi voit merkitä siihen, jos olet parhaillaan hakemassa työtä. Summary-kohtaan sijoitetaan lyhyt yhteenveto tilanteestasi ja kontaktitietojen on oltava ajantasalla. Profiilissa voi käyttää suomeakin, mutta LinkedIn toimii toistaiseksi. pitkälti englanniksi.

Täytä profiili ansioluettelomaisesti. LinkedIn ei ole Facebook, vaan työnhakuprofiili. Täytä se siis niin kuin voisit antaa sen mahdolliselle työnantajalle. Työnhaustaan voi oman profiilin lisäksi kertoa eri ryhmissä. Ryhmiä löytää search-hakukentästä, mutta myös esim. kaverien LinkedIn-aktiviteettia seuraamalla. Kollegat ovat usein itsellekin kiinnostavissa ryhmissä.

Oman Twitter-tilin, blogin tai portfolion voi linkittää kätevästi LinkedIn:n. LinkedIn ohjaa myös tehokkaasti ansioluettelon ja omien tietojen täyttämisessä, joten kaikkea ei todella tarvitse osata itse ajatella etukäteen. Profiiliin voi ja kannattaa lisätä tai linkittää myös asiaan liittyviä kuvia, todistuksia ja suosituksia.

Jos joku suosittaa sinua, suosita häntä takaisin henkilön profiilissa olevasta listauksesta. Jos on edellisen työnantajan tai asiakkaiden kanssa hyvissä väleissä, suosituksia voi myös pyytää ja antaa vastavuoroisesti.

Varsinaista työnhakua varten on erillisiä ryhmiä. Jotkut someguruiksi itsensä luokittelevat suosittelevat mm. Talent Pool Finland -ryhmää. Kannattaa ottaa mallia muiden profiileista. Niistä saa usein ideoita ja löytää uusia juttuja. LinkedIn:stä löytyy "Following"-osio (oman profiilin alaosiossa). Sinne kannattaa kerätä seuraukseen ihmisiä, yrityksiä tai aiheita, joista on kiinnostunut. Näin myös muut näkevät, mikä on sinulle tärkeää.

Jobs-osio (profiilisi yläpalkissa) on rekrytoinnin ja työnhaun kokoelmasivu. Se sisältää runsaasti erilaisia hakukriteerejä, joten voit joskus selailla tästä osiosta, josko jotain olisi tarjolla. Työpaikkojen ilmoittelu on tosin maksullista, mutta työnhakijan kannalta esim. hakuvahdin tallentaminen on ilmaista (maksimissaan 10). Paikkoja on auki Suomessa jopa 500/päivä. Kansainvälistä työnhakua voi kokeilla jättämällä Location-paikan tyhjäksi. Jos löydät sopivan työpaikan, Apply now -nappi on ystäväsi.

LinkedIn on Suomessa kasvamassa, joten siihen kannattaa tutustua nopeasti. Kannattaa harkita profiilin tekemistä lähinnä verkostoitumisen ja tutustumisen sekä internet-näyttävyyden kannalta. Suurin osa työnantajista käyttää omia hakuprosessejaan, mutta varsinkin media- yms. alalla tyylikäs LinkedIn-profiili tuo uskottavuutta ja kertoo ajan hermolla olemisesta.

Siis: LinkedIn ei välttämättä ojenna sinulle töitä hopealautasella, mutta voi hyvinkin auttaa työnhaussa- ja saannissa. Lisäksi LinkedIn on helppo tapa verkostoitua alasi ammattilaisiin. Voit lisätä heidät kontakteihisi vaikka tavattuasi hyvän kontaktin seminaarissa tms. tapahtumassa.

  1. Suomen parhaat bloggaajat tienaavat kuin lääkärit
  2. Sara Maria Forsbergilla uusi taiteilijanimi
  3. Työnantajaa Facebookissa haukkunut sai potkut
  4. Varo sanojasi! Facebook-potkut ovat mahdollisia
  5. Sarasvuo rankaisi itseään pipopää-gatesta somejäähyllä