Gladwell, Malcolm (2000): The Tipping Point

Kohteesta Wikiopisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirjan tiedot[muokkaa]

  • Gladwell, Malcolm (2000): The Tipping Point - How Little Things Can Make a Big Difference
  • Tässä tekstissä on käytetty mm. painoksia:
    • Gladwel, Malcom (2000): The Tipping Point - How little thinngs can make a big difference. London: Little, Brown and company.
    • Gladwell, Malcolm (2001): The Tipping Point - How Little Things Can Make a Big Difference. London: Arbacus.
    • Gladwell, Malcolm (2007): Leimahduspiste. Suom. Heidi Hammarsten. Helsinki: Ajatus Kirjat.
    • Sivuihin viitataan siten, että englannin kieliseen painokseen viitataan lyhenteellä EN ja suomenkieliseen FIN (esim. EN 23, FIN 32).
    • Kerro tässä, mikäli käytät esimerkiksi jotain muuta englanninkielistä painosta ja ilmoita miten siihen viittaat.


Leimahduspiste[muokkaa]

Leimahduspisteeksi kutsutaan hetkeä, josta trendi lähtee kasvamaan jyrkästi jonkin asian kohdalla. Leimahduspisteen jälkeen ilmiötä voidaan kutsua epidemiaksi (FIN, 20-30). Termiä Tipping Point (suom. leimahduspiste) käytettiin ensimmäisen kerran 1970-luvulla julkaistussa sosiologian alan tutkimuksessa, jossa selvitettiin Yhdysvaltojen valkoisen keskiluokan pakoa suurkaupunkien keskustoista lähiöihin. Havaittiin, että kun mustien perheiden lukumäärä asuinalueilla ylitti tietyn määrän, valkoiset perheet jättivät asuinalueen. (EN 12)

Paras tapa ymmärtää esimerkiksi muotitrendien syntymistä tai rikosaaltoja, on ajatella niitä epidemioina. Ajatukset, tuotteet, viestit ja käyttäytymismallit leviävät aivan kuten virukset. (FIN ,11) Maailma, joka noudattaa epidemiologian sääntöjä, on hyvin erilainen paikka kuin maailma, jossa kuvittelemme nyt elävämme. (FIN, 13) Epidemioissa pienillä muutoksilla voi olla suuria vaikutuksia. Joskus suuret muutokset seuraavat nopeasti pienistä tapahtumista. Tämä nopean muutoksen mahdollisuus on leimahduspisteen keskeinen ajatus ja se voi hyvin olla kaikista vaikeinta hyväksyä. (FIN, 16)

Laajojen epidemioiden, oli sitten kyseessä Hush Puppiesin muotikengät, tribaalitatuoinnit tai Baltimoren kuppaepidemia vaativat "leimahtaakseen" muutaman meistä päivänselvän asian menestyäkseen:

  • Harvojen lain
  • Tarttuvuuden
  • Asianyhteyden (ja sen voimaa).


Epidemian kehitys[muokkaa]

Epidemiat ovat yhdistelmä ihmisistä, jotka välittävät tarttuvaa materiaalia, itse tarttuvasta materiaalista ja ympäristöstä, jossa tarttuva materiaali toimii.Epidemia leimahtaa, kun jokin asia tönäistään pois tasapainosta. Ilmiö tai asia leimahtaa, koska riittävästi muutoksia on tapahtunut, jotta muutokset lähtevät vyörymään. Muutoksia voi tapahtua kolmella eri alueella. Nämä ovat harvojen laki, tarraustekijä ja asiayhteyden voima. (FIN 22)

Esimerkkinä edellä esitetystä on Baltimoressa levinnyt valtaisa kuppaepidemia. Kansanterveyslaitoksen mukaan epidemian syynä oli crackin lisääntyntyt käyttö ja käyttäjien holtiton seksuaalikäyttäytyminen. Terveysviranomaiset perustelivat epidemian terveydenhuoltoon kohdistetuilla resurssivähennyksillä, koska kantajat tartuttivat tautia aiempaa kauemmin. Kolmas taho perusteli kupan leviämisen kaupunkirakenteessa tapahtuneilla muutoksilla, kun tietyn väestönosan asunnoista suuri osa suljettiin ja ns. vähäosainen väestö muutti muiden keskuuteen. (FIN, 19-22). Taudin leviämiseen vaikuttaa myös vuodenaika ja sää (FIN, 30).


Harvojen laki[muokkaa]

Harvojen laki tarkoittaa niitä tiettyjä ihmisiä, jotka aloittavat viidakkorummutuksen. Tälläisiä ihmisiä kutsutaan yhdistäjiksi (ihmiset, jotka tulevat toimeen erilaisten "maailmojen" kanssa), tietäjiksi (ihmiset, joille on siunattu tieto) ja myyntimiehiksi (ihmiset, joiden tehtävänä on myydä tätä tietoa). Sosiaalisen epidemian menestys ei kumminkaan ole riippuvainen kaikista näistä edellämainituista samanaikaisesti (FIN, 35-96).

Yhdistäjillä on laaja sosiaalinen verkosto. He tuntevat paljon ihmisiä monista eri yhteyksistä ja heidät tunnetaan laajasti. He myös pitävät aktiivisesti yllä näitä tuttavuuksiaan ja heitä voidaan kutsua verkostoitujiksi. Heidän kauttaan viidakkorumpu kuuluu kauas. (FIN 43-64).

Tietäjät ovat laajasti kiinnostuneita ja uteliaita ja seuraavat tarkasti kiinnostuksensa kohteita ja tekevät niistä johtopäätöksiä. He jakavat tietoa auliisti muiden hyväksi, kuitenkaan sitä tuputtamatta. Sen lisäksi että tietäjällä on tietoa, on hänellä myös taitoa tiedon levittämiseen. (FIN 65 - 74).

Myyntimiehillä on taito suostutella ja taivutella. Heidän toimia tutkittaessa havaittiin, että pienillä asioilla voi olla aivan yhtä iso merkitys kuin suurilla ja sanaton viestintä on tärkeämpää kuin sanat. Lisäksi vaikuttaminen voi toimia siten, että sitä ei kohde edes havaitse. (FIN, 76 - 86).

Kansantaloustieteilijät puhuvat usein 80-20 periaatteesta, mikä tarkoittaa että missä tahansa tilanteessa 20 prosenttia osallistujista tekee suunnilleen 80 prosenttia "työstä". (FIN, 23) Kuitenkin kun tullaan epidemioihin, tämä epäsuhta muuttuu vielä jyrkemmäksi: mitätön osuus ihmisistä tekee suurimman osan työstä. (FIN, 23)


Tarttuvuus[muokkaa]

Tällä tarkoitetaan sitä, kuinka tieto tarttuu ihmisestä toiseen. Viidakkorummut eli sanasta sanaan on ehkä ensimmäinen muoto, joka tulee mieleen, mutta tarttuvuuteen vaikuttaa ihmiseen yhdistävät tekijät (Hush Puppies -kengät: nousu New Yorkin trendikaupunginosasta, tribaalitatuoinnit: tatuointien yleistyminen ja tribaalimuodin ylösnousu) (FIN 97-140). Kuten harvojen laissa on löydettävä oikeat ihmiset, tarrautuvuus -tekijässä on löydettävä oikea tapa esittää asia.

Tarrautuminen tarkoittaa, että viesti tekee vaikutuksen. Sitä ei saa mielestään. Se pysyy muistissa. (FIN, 29) Tarraustekijä kertoo, että on olemassa erityisiä tapoja tehdä tarttuvasta sanomasta mieleenpainuva; esitystavassa ja tiedon järjestämisessä voi tehdä suhteellisen yksinkertaisia muutoksia, jotka vaikuttavat suuresti siihen kuinka ison vaikutuksen tieto tekee. (FIN, 29)

Tarttuvuus on asioiden odottamaton ominaisuus.

Kultainen laatikko (FIN 103-104) on osanaan esittämään tai oikeastaan löytyämään kaivattu asia: se toimii ikäänkuin porkkanana, jonka muut huomioivat. Esimerkiksi lasten kanssa tälläiset kultaiset laatikot auttavat oppimisprosessissa suuresti. Tarttuvuutta on hyödennetty mm. Sesame Streetin tuotannossa. Joan Ganz Gooneyn tuottama sarjan hyödynsi ensimmäisten joukossa tutkimustuloksia siitä miten lapset oppivat. (EN 90-91).

Yksi tunnetuimmista tarttuvuutta hyödyntäneistä on levy-yhtiö Columbia Record Clubin suoramarkkinointikampanja. Siinä tilauskupongin seuraan sijoitettiin pieni kultainen laatikko. Samaan aikaa lehti- ja televisiomainokset kehottivat kuluttajaa etsimään laatikkoa. Vastalahjaksi he saisivat vapaavalintaisen levyn. Tehoa on selitetty kuluttajan rooliin muuttumista vastaanottajasta aktiiviseksi toimijaksi (kultaisen laatikon etsiminen). (EN 93-95).

Tarttuvuudesta hyvä esimerkki on myös haukottelu. Pelkästään sanan "haukottelu" lukeminen saa monet haukottelemaan. Ja kun joku näkee tai kuulee haukottelemista, synnyttää se lisää haukottelua (FIN, 13).


Asiayhteys[muokkaa]

Kolmannen periaatteen tarkoituksena on selvittää ne olosuhteet, miten ja missä epidemiat saavat alkunsa. Baltimoren kuppaepidemia leimahti kesällä, koska ihmiset liikkuivat huomattavasti enemmän ulkona kuin talvella, New Yorkin rikosaalto sai kuvaannollisesti alkunsa tai ainakin lähtölaukauksensa rikkoutuneista ikkunoista, josta levisi signaali, että täällä ei välitetä mitä teet (FIN 141-177).

New York Cityn rikollisuuden nousu ja lasku[muokkaa]

Teoria rikkoutuneista ikkunoista on mielenkiintoinen. Konkreettinen esimerkki rikkoutuneiden ikkunoiden "syndroomasta" löytyy 1980-luvun New York Citystä, missä rikosongelmat olivat saavuttaneet epidemian mittasuhteet. New York Cityssä tapahtui nimittäin tällöin keskimäärin yli 2000 murhaa ja 600 000 törkeää ryöstöä vuodessa. Erityisen pahamaineinen oli kaupungin metrojärjestelmä, jonka olosuhteita Gladwell kuvailee lähes kaoottisiksi. Esimerkkeinä mainittakoon että vuonna 1984 jossakin NY:n metrojärjestelmässä sattui tulipaloja joka päivä ja junien kiskoilta suistumisia joka viikko. Vaunut olivat poikkeuksetta likaiset, saastaiset, täynnä roskia ja seinät ja katot paksun grafiittikerroksen peitossa. Joka ikinen NY:n liikennelaitoksen 6000 vaunusta oli grafiittien peitossa, kirjaimellisesti lattiasta kattoon. Vaunujen epäviihtyisyyttä korosti lisäksi se, että kesällä ne olivat tukahduttavan kuumia (vaunuissa ei ollut ilmastointia) ja talvella ne olivat jäätävän kylmiä (vaunuissa ei ollut lämmitystä). Kaiken tämän lisäksi metrojärjestelmä kärsi ratavaurioista yli 500 eri kohdassa, minkä vuoksi junat pystyivät ajamaan korkeintaan 25 km/h (FIN 143-144).

Totaalisen epäviihtyisän metrojärjestelmän kurjuutta korosti lisäksi se, että metrot kuhisivat ”pummilla matkustavia” eli liputtomia matkustajia. Ilmiö oli niin tavallinen, että siitä koitui liikennelaitokselle jopa 150 miljoonan dollarin tappiot vuosittain menetettyinä lipputuloina. Metromatkustajien maksamishalukkuuteen vaikutti todennäköisesti myös metrolla matkustamisen tuomat ilmeiset riskit: vuosittain metroissa tapahtui peräti 15 000 törkeää rikosta. Myös kaupustelijat, häiriköt ja pikkurikolliset pitivät matkustajien ahdistelulla huolen siitä, että matkustajamäärät metrossa romahtivat kaikkien aikojen matalimmalle tasolle (FIN 144).

1990-luvulla rikollisuusaste putosi kuin ihmeen kaupalla dramaattisesti. Murhien määrä väheni kahdella kolmasosalla, törkeiden rikosten määrä putosi puoleen. Metrossa tapahtui 75 prosenttia vähemmän törkeitä rikoksia kuin 1980-luvun alussa. Väkivaltaepidemia oli lopulta nujerrettu. Tapahtumakulkujen muuttaminen näin dramaattisesti selittyy Gladwellin mukaan juuri ”rikkinäisten ikkunoiden teorialla”. Teoria perustuu väittämään, että jos jossain rikotaan ikkuna ja ikkuna jää korjaamatta, ohikulkijat päättelevät tästä että kukaan ei ole vastuussa. Tämän seurauksena rikotaan lisää ikkunoita ja anarkian tunne leviää ja korostaa tunnelmaa siitä, että kaikki on sallittua. Gladwellin mukaan kaupungeissa nimenomaan suhteellisen pienet ongelmat kuten graffiitit, epäjärjestys tai aggressiivinen kaupustelu on rinnastettavissa rikkinäisiin ikkunoihin eli niistä seuraa vakavampia rötöksiä ja rikoksia (FIN 145-149).

Gladwell toteaa, että kriminologit ovat sitä mieltä, että rikolliset kuten pahoinpitelijät ja ryöstäjät uskovat kiinnijäämisriskin olevan pienempi, jos he tekevät rikoksena paikassa missä vallitsevat olosuhteet ovat jo säikäyttäneet potentiaaliset uhrit. Eli rikollinen järkeilee, että jos kaupungin järjestyksestä vastaavat tahot eivät kykene pitämään edes kaupustelijat aisoissa, he tuskin myöskään puuttuvat esimerkiksi pahoinpitelyyn. Tällä tavalla rötöstely muuttuu epidemiaksi joka tarttuu ja leviää. Leimahduspiste näissä tapauksissa voi näin ollen niinkin yksinkertainen asia kuin graffiitti(FIN 149-150).

Asianyhteyden toinen puoli on hieman tarrautuvuuden kaltainen: miten esität asian A, kun olet esimerkiksi kirjailija. Näytteletkö kenties kohtauksen kirjastasi, vai puhutko ainoastaan tylsästi kirjoituskokemuksestasi: eli kuinka uskottavasti ilmaiset asiasi (FIN 179-202).

Ryhmässä vastuu toiminnasta hajautuu. Oletetaan, että joku toinen toimii tai jos kukaan muu ei toimi, ilmeinen ongelma ei oikeasti olekaan ongelma.

Maaginen numero 150[muokkaa]

Kirjassa tuodaan esille useita esimerkkejä, joiden mukaan 150 on maaginen luku, jota suuremmissa ryhmissä toiminta vaikeutuu. Yli 150:n hengen ryhmässä ihmiset eivät enää tunne toisiaan ja ovat etäisiä. Esimerkiksi hunneriittien uskonnollinen yhdyskunta jakaantuu, jos se kasvaa 150:tä suuremmaksi ja Gore Associates (joka valmistaa mm. Gore Tex -tuotteita) perustaa mieluummin uuden tehtaan kuin laajentaa vanhaa, jos henkilöstön autot eivät enää mahdu 150:n auton parkkipaikalle. (FIN, 179 - 202)

Asiayhteyden voima kertoo sen, että ihmiset ovat huomattavasti herkempiä ympäristölleen kuin miltä he kenties vaikuttavat. (FIN, 33)


Tapaustutkimus: Huhuja, lenkkareita ja käännöksen voima[muokkaa]

Tässä luvussa kerrotaan urheilukenkiä valmistavasta Airwalk-yrityksestä. Nimensä yritys nappasi klassisesta skeittausliikkeestä: Airwalk. Airwalk - yritys nousi nopeasti hyvän tuotteensa avulla kannattavaksi yritykseksi. Sillä oli oma pieni ja uskollinen asiakaskuntansa.

Tämä ei kuitenkaan rittänyt Airwalkille. He halusivat saavuttaa kansainvälisen brändin statuksen ja tuottavuudessa aivan toisen tason. Päästäkseen tavoitteeseensa, he paitsi laajensivat kohderyhmäänsä, aloittivat agressiivisen kanpanjoinnin ja palkkasivat mainostoimiston.

Valinta osui nappiin ja mainostoimisto Lambesis lähti rakentamaan mainoskampanjoita, jotka perustuivat edelläkävijöiden suosimiin trendeihin ja konsepeteihin. Airwalk-mainokset pyrittiin sitten tekemään näiden trendien ja konseptien mukaisesti. (FIN 203-206)

Strategia menestystä Gladwell selittää seuraavasti: trendit löydettiin kun ne olivat vielä aivan uusia, juuri ennen kuin iskivät valtavirtaan. Airwalk – kampanjat siis ratsastivat sosiologisilla epidemioilla. Samalla ne myös auttoivat edelläkävijoiden ideoita leimahtamaan.

Mielenkiintoisinta on kuitenkin analyysi siitä, miksi Airwalk – kenkien menestys alkoi hiipua. Yleensähän analyysit ja menestystarinat keskittyvät siihen, miten tavoitteeseen päästään ja miten menestystarina syntyy. Rohkeutta virheiden tunnustamiseen löytyy harvoin.

Lyhyesti: Yritys alkoi kuunnella yhä enemmän ammattimyyntiväkeä ja ennen niin ”Cool tuote” alkoi muistuttaa yhä enemmän muita valtavirran tuotteita. Toinen strateginen virhe oli unohtaa edelläkävijät, alkaa tarjota heille samaa tuotetta kuin valtavirralle. (FIN 220 - 225)

Tapaustutkimus: Itsemurhat, tupakointi ja tarrautumattoman savukkeen etsintä[muokkaa]

Miten estää nuoria tupakoimasta? Siinä kysymys, jota kansanterveystieteilijät ovat yrittäneet ratkaista. Miljoonia on uhrattu valistustyöhön, silti nuoret polttavat. Miksi valistustyö ei tehoa?

Gladwell selittää asian leimahduspisteen näkökulmasta. Hänen näkemyksensä mukaan nuoret eivät tupakoi, koska tupakkateollisuus mainonnan avulla on viestinyt sen olevan coolia. Syy nuorisotupakoinnin jatkuvaan kasvuun löytyy harvojen laista. Nuoret ryhtyvät tupakoimaan, koska heidän coolit ystävänsä tekevät niin. Toisin sanoen he toimivat tiedostamattaan myyntimiehinä. He polttavat, koska ovat cooleja, eikä koska tupakoiminen on coolia. Gladwell näkeekin, että juuri tästä syystä tupakoinnin vastaiset kampanjat on ajan haaskaa. Nuoret tulevat aina kokeilemaan tupakoimista, koska nuorena kuuluu tehdä asioita, joita vanhemmat eivät hyväksy. Hyödyllisempää olisi miettiä keinoja, joilla tupakointi jää kokeilun asteelle.

Tutkimusten mukaan kestää noin kaksi vuotta ennen kuin on riippuvainen tupakasta. Toiseksi on huomattu, että noin polttaa viitisen tupakkaa päivässä, ei riippuvaisuus pääse kehittyvään. Näin ollen tupkakkayhtiöiden tulisi alentaa savukkaiden nikotiinipitoisuuksia, niin niistä saisi polttamalla suuriakin määriä yli viiden savukkeen sisältämää nikotiinimäärä. Nikotiinimäärää alentamalla tupakointi jäisi satunnaiseksi jopa riippuuvuuten taipuvaisilla. (EN 227-252).


Johtopäätökset: keskitä, testaa ja usko[muokkaa]

Vuosituhannen vaihteessa sairaanhoitaja Georgia Sadler päätti ryhtyä edistämään San Diegon mustan yhteisön diabates- ja rintasyöpätietoisuutta. Hän aloitti paikallisissa kirkoissa ruohonjuuritason kampanjan, joka tarkoitus oli ehkäistä sairauksien syntyä. Jumalanpalveluksen jälkeen pidettäviin tilaisuuksiin ei jäänyt kuin kourallinen ihmisiä. Ihmiset olivat nälkäisiä ja heillä oli kiire muihin askareisiin. Valistuskampanjan tulokset jäivät laihanlaisiksi.

Georgia Sadlerin päätti keskittää rajalliset resurssinsa uudelleen. Hän aloitti kampanjoinnin paikallisissa kampaamoissa. Sadler koulutti kampaajia kertomaan asiakkailleen rintasyövästä kepeään, ei-saarnaavaan tyyliin – juoruilua unohtamatta. Valistuskampanja oli menestys.

Malcolm Gladwellin mielestä valistuskampanja oli menestys, koska se keskitti resurssinsa oikein. Tietoa rintasyövän ja diabeteksen leviämisestä päätettiin jakaa kampaamoissa, johon ihmiset tulevat rentoutumaan, jolloin he ovat alttiimpia vastaanottamaan viestin. Viidakkorummuttajiksi valittiin kampaajat, jotka ammattinsa kautta tuntevat monia ihmisiä ja ovat ulospäin suuntautuneita. He ovat myös selvillä viimeisimmistä trendeistä. He ovat siis yhdistäjiä, tietäjiä ja myyntimiehiä.

Viestin läpi saamiseksi ei tarvita miljoonien dollarien kampanjoita. Kyse on ihmisten ja erityisesti harvinaisten erikoisyksilöiden muodostamista verkostoista, pienistä muutoksista asioiden yhteyksissä ja viestien tarttuvuudesta. Pienillä teoilla on synnytetään ilmiöitä. (EN 253-259)


Leimahduspisteen opetuksia elävästä elämästä[muokkaa]

Varo immuniteetin lisääntymistä[muokkaa]

Sähköposti näyttää tekevän yhdistäjän roolista tarpeettoman, yksittäisten ihmisten verkostojen kasvaessa teknisen apuvälineen avustamana. Sähköposti mahdollistaa edullisesti lähes kaikille yhteydenpidon vaikka kuinka monen henkilön kanssa – jopa ilman, että vastaanottajia tuntee. Mutta kuten oikean elämän epidemiatkin katoavat immuniteetin kehittyessä riittävän monille, sähköpostin käyttäjätkin kehittyvät yhä valikoivammiksi ja hitaammiksi viesteihin reagoimisessaan. (FIN 283–286)

Sähköposti on vielä tavallista alttiimpi tällaisen immuniteetin syntymiselle, koska sähköisesti viestivät ryhmät esimerkiksi käsittelevät eriäviä mielipiteitä eri lailla kuin kasvotusten viestittäessä. Verkossa viestivät ihmiset ilmaisevat oman kantansa toistuvasti ja aggressiivisemmin, sillä eriävän mielipiteen ilmaiseminen henkilökohtaisesti on sosiaalisesti paljon rankempaa. Tästä syystä, ja koska se on ilmaista, ihmiset myös lähettävät meille sähköpostia usein ja sitkeästi. Tämä luo immuniteetin yhä nopeammin ja saa meidät yhä enemmän arvostamaan paitsi kasvotusten viestintää, myös nimenomaan niiden viestejä, jotka me tunnemme ja joihin me luotamme. (FIN 286–287)

Immuniteetti mainontaa kohtaan on lisääntynyt, koska esimerkiksi tv:ssä pyörii enemmän mainoksia kuin koskaan ennen. Mainostajat pyrkivät ostamaan tilaa välineissä, jotka tavoittavat mahdollisimman laajan yleisön. Ihmiset kuitenkin hakevat neuvoa ja tietoa sellaisilta ihmisiltä, joita he kunnioittavat, ihailevat ja joihin he luottavat. Tietäjien, yhdistäjien ja myyntimiesten löytäminen on siis lääke immuniteettiin. (FIN 287–288)

Tietäjien löytäminen[muokkaa]

Soittaako kukaan koskaan saippuapakkausten asiakaspalvelunumeroihin? Ketä saippua voi kiinnostaa niin paljon, että soittaisi yhtiöön siltä seisomalta? Joukossamme on kuitenkin muutama prosentti intohimoisesti saippuaan suhtautuvia ihmisiä, jotka käyttävät näitä palveluita. Näitä ihmisiä saippuayhtiön on syytä palvella hyvin, sillä he ovat saippuatietäjiä, joiden puoleen ystävät kääntyvät saippuaneuvojen tarpeessa. Nämä ihmiset ovat persoonia, joita ystävät seuraavat rakkaudesta. Maksuttomat palvelunumerot ovat tietäjäpyydyksiä, joiden avulla saadaan tehokkaasti selville keitä kyseisen aihepiirin tietäjät ovat. Näiden tietäjien löytäminen tärkeää markkinoinnin kannalta. (FIN 288–289)

Yhdistäjiä ei edes tarvitse yrittää löytää, sillä he ottavat asiakseen löytää sinut. Tietäjien löytämiseksi esimerkiksi Lexus hyödynsi Yhdysvalloissa kahta pientä vikaa, jotka vaativat tuoreen LS400-malliston autojen takaisinkutsua. Koska Lexuksen maine perustui laadulle ja luotettavuudelle, he päättivät hoitaa ongelman esimerkillisesti, suorastaan ylenpalttisesti asiakkaansa huomioiden. Malliston ensimmäisten autojen ostajat ovat autotietäjiä, ihmisiä jotka ottavat autot vakavasti, ihmisiä, joilta ystävät pyytävät neuvoja autoasioissa. Näin ollen Lexus ansaitsi toiminnallaan maineen, joka on kantanut todella pitkälle. (FIN 289–290)



Terhiu: Kirja on helppolukuinen ja mielenkiintoinen ja siinä on paljon konkretisoivia esimerkkejä. Kirjan mielenkiintoisinta antia oli nyt niin ajankohtainen "rikkinäisen ikkunan -syndrooma". Sen mukaan rikkinäinen korjaamaton ikkuna aiheuttaa välinpitämättömyyttä ympärilleen ja toisaalta, jos ympäristö pidetään siistinä, kynnys sotkea kasvaa. Tämä pätee myös grafitteihin ja muuhun ympäristön siisteyteen. Helsingissä käytävä keskustelu grafiteista perustuu juuri tähän 0-toleranssi-ilmiöön.

Esimerkki siitä, kuinka 38 silminnäkijää jätti ilmoittamatta näkemänsä kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn sen sijaan, että sen olisi nähnyt vain yksi, joka todennäköisesti olisi ilmoittanut asiasta, perustelee mielenkiintoisesti sen, kuinka ihmiset ovat välinpitämättömiä. Teorian mukaan kukin olettaa muiden ilmoittavan, eikä siksi ilmoita itse - saati että puuttuisi asioihin itse. Toisaalta kyse ei liene pelkästään suurkaupunkiin liitettävästä välinpitämättömyydestä. Jos kerran olet joutunut todistamaan oikeudessa ilmoituksesi perusteella, ei kokemus innosta tekemään ilmoitusta toista kertaa.

Riikojo: Luin kirjan englanniksi. Olen samaa mieltä Terhin kanssa, että se oli helppolukuinen ja mielenkiintoinen. Gladwell oli todella taitava tieteen popularisoija. Muutamissa kohdissa hänen mielestäni vetää mutkat turhankin suoriksi. Esimerkiksi Georgia Sadlerin tapauksesta sain sellaisen kuvan, että kyseessä oli hänen itsensä vetämä, todella pieni ruohonjuuritason kampanjan. Sitten kun googlasin Sadlerin, kävi ilmi hänen olevan USC:n syöpätutkimuksen professori yhtenä erikoisalanaan vähemmistöjen syöpävalistus ja -hoito. Kts. Sadler, Georgia R, Ko, Celine M, Cohn, Jennifer A, White, Monique, Weldon, Rai-nesha, Wu, Phillis (2007): Breast cancer knowledge, attitudes, and screening behaviors among African American women: the Black cosmetologists promoting health program.

Itse suhtaudun skeptisesti harvojen lakiin. Tuntuu liian yksinkertaiselta, että yksittäisllä ihmisillä olisi kyky sytyttää trendejä. Yhtälössä täytyy olla muitakin vaikuttavia tekijöitä. Esimerkiksi 90-luvun alusaa Hush Puppieseja käyttäneet manhattaninilaiset nuoret eivät aloittaneet muitakin trendejä, jos heillä on Gladwellin mukaan kyky aloittaa viidakkorummutus.

Fstromsten: omasta mielestäni kirjassa oli paljon kiehtovia teorioita ja ajatuksia, ja osa niistä jopa hämmästyttävän ajankohtaisia. Mielenkiintoisin teoria oli mielestäni rikkinäisten ikkunoiden teoria. Olin kyllä jo ennen kirjan lukemista tietoinen siitä miten anarkia syntyy ja mitä siitä seuraa, mutta olin ehkä kuitenkin ollut taipuvainen ajattelemaan että anarkian säännöt pulpahtavat pinnalle vain äärimmäisissä olosuhteissa. Rikkinäisten ikkunoiden teoria antaa ymmärtää, että anarkia voi syntyä missä vaan, milloin tahansa, jos yleisestä siisteydestä ja kunnossapidosta ei välitetä.

Helsingin liikennelaitos on kaiketi tutustunut tähän teoriaan koska varsinkin metrovaunuissa näkee yhä useammin partioivia vartijoita ja/tai lipuntarkastajia. Järjestyshäiriöihin puututaan myös entistä herkemmin. Uskon vahvasti että tämä on oikea tie. Sen sijaan olen skeptinen pummilla matkustamisen nujertamiseen: niin kauan kuin metroon kävellään noin vain (ilman että kohtaa ainuttakaan puomia tai estettä kuten muissa suurkaupungeissa), pummilla reissaaminen jatkuu.

Helsingin Kallion Karhupuisto oli vielä muutama vuosi sitten epäviihtyisä ja levoton paikka. Alueen asukkaat päättivät kuitenkin kääriä hihansa ja pistää puiston kuntoon. Nykyisin puistossa on kesäisin paljon kauniita istutuksia ja paikka on erittäin siisti. Käsittääkseni alue on rauhoittunut huomattavasti tämän jälkeen. Jälleen hyvä esimerkki rikkinäisten ikkunoiden teorian paikkanspitävyydestä.

Hanna: Helppolukuista populaaritiedettä, joka viihdyttää lukijaansa myös iltamyöhään. Esimerkit ovat konkreettisia ja avautuvat myös suomalaiselle lukijalle. Käytetty kieli on yksinkertaista ja helppotajuista. Yllättäen jäin jopa pohtimaan asioita ja ilmiöitä. Erityisesti jäin miettimään johtopäätöksiä ja teorioita, joita esitettiin kirjan viimeisessä luvussa, Jälkisanat (FIN 273 – 292). Mukava kurssikirja kaiken kaikkiaan :).


Artok: Mielenkiintoinen kirja, jota luki mielellään. Kuuntelin kirjan englanniksi ja tein nämä referoinnit suomenkielisen kirjan perusteella. Kirja pyrkii selittämään näiden epidemioiden syntyä, mutta ei tästä toki ohjekirjaksi markkinointikampanjan tekijöille ole. Kuten Johanna (Riikojo) edellä mainitseekin, kyseisen ilmiön syntyminen vaatinee useamman kuin yhden tahon (esimerkiksi mainostoimiston) taakseen. Sen lisäksi yhdistäjien, tietäjien ja myyntimiesten toiminta on usein kaikkea muuta kuin epidemian syntymiseen tähtäävää.