Hakkarin 8.A äidinkielen projekti/Adele

Wikiopistosta

ADELE[muokkaa]

Adele on 23-vuotias brittiläinen soul- ja jazz-laulaja ja lauluntekijä, jonka ura on muutaman vuoden aikana lähtenyt suureen nousuun. Naisen oikea nimi on Adele Laurie Blue Adkins, mutta hän esiintyy vain nimellä Adele.

Nuoruus ja elämä:[muokkaa]

Adele Laurie Blue Adkins on syntynyt 5. toukokuuta 1988 Pohjois-Lontoossa. Hänen vanhempansa erosivat kun hän oli 4-vuotias ja Adele muutti äitinsä Pennyn luo. Hänen isänsä Mark ei osallistunut lapsensa elämään kovin paljoa ja varsinkin isänsä kuoleman jälkeen Mark alkoi ryyppäämään ja osallistui tyttärensä elämään vielä vähemmän eivätkä he tällä hetkellä ole enää minkäänlaisissa väleissä. Adelen vanhemmista isä oli musikaalisempi, mutta hänen äitinsä oli hyvin kannustava. Kun Adele oli lapsi, hänen äitinsä järjesti hänelle esityksiä heidän olohuoneessaan äidille ja hänen ystävilleen. Adelella oli jo silloin hyvin erottuva ääni, mutta äidillä ei ollut tarpeeksi rahaa lähettääkseen tytärtään musiikkiin erikoistuneeseen kouluun. Varsinkin Spice Girlsit olivat Adelen esikuvia ja hän lauloi paljon heidän kappaleitaan. Adele lauloi paljon myös brittilaulaja Gabriellen ja monien muiden artistien laulujen cover-versioita.

Ura:[muokkaa]

Vauhdittaakseen uraansa, Adele avasi MySpace- tilin jonne hän lisäsi laulujaan ja kysyi ihmisten palautteita ja saikin sitä kautta huomiota. Hänen uransa ei kuitenkaan varsinaisesti kehittynyt ennen kuin hän pääsi opiskelemaan BRIT Schooliin, josta myös moni muu muusikko on valmistunut. Pian levy-yhtiö XL- Recordings otti yhteyttä Adeleen ja he tekivät sopimuksen joka on pysynyt tähänkin asti. Albumi 19 julkaistiin vuonna 2008 ja oli melko soul-painotteinen. Adelen toinen albumi 21 julkaistiin vuonna 2011. Toisen albumin musiikkityyli on nykyaikaisempaa ja siitä on tullut Adelen varsinainen läpimurto. Albumista tuli suuri menestys maailmalla ja se nousi listaykköseksi 17 maassa ja sitä on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta vuoden 2011 aikana. Molempien levyjen inspiraatio on syntynyt osittain Adelen omasta rakkauselämästä. Molemmat albumit on nimetty Adelen iän mukaan, koska laulaja haluaa ikään kuin arkistoida elämäänsä silläkin tavoin. Adele joutui leikkaukseen äänihuultensa vuoksi vuonna 2011. Hänellä oli ennen leikkausta pitkään ongelmia äänihuultensa kanssa ja hän joutui perumaan useita keikkojaan. Silloin pelättiin, että hänen uransa olisi ollut siinä, mutta leikkaus auttoi ja nainen on nyt pystynyt jatkamaan laulamista. Tällä viikolla Adele on sekoittanut ihmisiä kertomalla Voguen haastattelussa jättävänsä musiikin ainakin noin viideksi vuodeksi kokonaan ja panostavansa parisuhteeseensa Simon Koneckin kanssa. Fanien ja muiden ihmisten järkyttyneen reaktion jälkeen nainen kuitenkin perui sanojaan ja julkaisi omilla virallisilla sivuillaan ’’Viisi vuotta taukoa? Enemminkin viisi päivää!’’ Nyt ei julkisesti edes tiedetä, että mitä uralle lopulta käy.

Palkinnot:[muokkaa]

Adele voitti vuonna 2008 Brit Award- gaalassa Critics’ Choise Awardin ensimmäisenä artistina joka on palkinnon saanut ennen debyyttialbumin julkaisua. Vuonna 2009 Adele voitti kaksi Grammy- palkintoa. Hän voitti vuonna 2011 kolme American music Awards- palkintoa, yhden MOBO- palkinnon, yhden Europe MTV Music Award- palkinnon, sekä kaksi Q Awards- palkintoa. Jo nyt vuoden 2012 aikana Adele on saanut kuusi Grammy- palkintoa ja kaksi NRJ Awards- palkintoa. Kaikkina näinä vuosina hän on saanut lisäksi lukuisia ehdokkuuksia. Ennen Adelea Beatles on ollut ainoa artisti ,joka on onnistunut elinaikanaan saamaan bittilistan kärkiviisikkoon kaksi singleä ja kaksi albumia. Varsinkin Adelen hittibiisit ’’Someone like you’’ ja ’’Rolling in the deep’’ ovat pyörineet useiden listojen kärjessä jo pitkän aikaa myös USA:ssa.

Lähteet:[muokkaa]