Hakkarin koulu 8.I (kevät 2014)/Nälkäpeli-trilogia

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nälkäpeli-trilogia on Suzanne Collinsin kolmiosainen menestyskirjasarja. Kirjoista on myös elokuvia: Nälkäpeli (23.3.2012) ja Nälkäpeli- Vihan liekit (20.11.2013). Kolmannesta kirjasta tulee vielä kaksiosainen elokuva. Nälkäpeli- Matkijanärhi osa 1 ilmestyy 21.11.2014 ja Nälkäpeli- Markijanärhi osa 2 ilmestyy 20.11.2015. Elokuvien päänäyttelijöitä ovat Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Sam Claflin, Jena Malone, Woody Harrelson ja Liam Hemsworth. Nälkäpeli sai myös tänä vuonna MTV Movie Awardsiseissa monia palkintoja esimerkiksi: Vuoden elokuva palkinnon, parhaan miesnäyttelijän palkinnon sai Josh Hutcherson Vihan liekeissä näyteltyään ja parhaan naisnäyttelijän palkinnon sai Jennifer Lawrence Vihan liekeissä näyteltyään.

Nälkäpeli[muokkaa]

Nälkäpelin on ohjannut Gary Ross ja käsikirjoittanut Gary Ross, Suzanne Collins ja Billy Ray Cyrus. Nälkäpeli on ilmestynyt kirjana vuonna 2008 ja elokuvana vuonna 2012.

Sisältää juonopaljastuksia Nälkäpelin juoni: Kun 16-vuotias Katniss Everdeen ilmoittautuu pikkusiskonsa tilalle Nälkäpeliin, jossa kilpaillaan selviytymisestä, tappamalla muita pelaajia. Hän joutuu Capitoliin, Panemin pääkaupunkiin muiden tribuuttien kanssa, jotka on arvottu kaikilta 12 vyöhykeeltä. Siellä he valmistautuvat kilpailuun ja saavat viettää viikon hemmotelussa. Ennen pelin alkua Katnissin kanssa samalta vyöhykkeeltä tullut poika Peeta kertoo olevansa rakastunut Katnissiin.

Pelin alussa Peeta liittoutuu yhteen "ammattilaisten" kanssa. Lopulta Peeta pelastaa Katnissin ja saa sen takia miekasta jalkaansa. Katniss taas liittoutuu 11 vyöhykkeeltä tulleen 12-vuotiaan Ruen kanssa, mutta ammattilaiset tappavat Ruen. Hetki Ruen kuolemasta Nälkäpelin järjestäjät ilmoittavat, että tänä vuonna voi olla kaksi voittajaa jos he ovat samalta vyöhykkeeltä. Siispä Katniss lähtee etsimään Peetaa ja löytää tämän vakavasti haavoittuneena. Katniss ja Peeta joutuvat esittämään rakastuneita areenalla. He saavat lääkettä Peetan jalkaan ja pystyvät lähtemään piilostaan.

Kun he ovat metsästämässä he kuulevat kanuunan (kanuuna ilmoittaa aina tribuutin kuolemasta) ja silloin he tajuavat, että finaali alkaa. Heidän pitäisi nyt tappaa ainoastaan vyöhykkeeltä kaksi tulleen pojan, Caton. Se ei olekaan niin helppoa, koska Catolla on suojahaarniska. He lähtevät kävelemään Runsaudensarvelle ja yhtäkkiä heitä rupeaa jahtaamaan mutanttisusia, joilla on kuolleiden tribuutejen silmät. He juoksevat Runsaudensarven päälle ja päihittävät siellä Caton. Kun Cato on kuollut Nälkäpelin järjestäjät ilmoittavatkin, että vain yksi voi voittaa. Joten Katniss muistaa myrkylliset marjat ja antaa vähän Peetalle ja ottaa itselleen vähän. He ovat juuri maistamassa niitä kunnes kuuluu ilmoitus, että kaksi tribuuttia voikin voittaa. He molemmat siis voittavat ja pelastuvat.

Nälkäpeli- Vihan liekit[muokkaa]

Vihan leikit on ohjannut Francis Lawrence ja käsikirjoittanut Simon Beaufoy ja Michael Arndt. Nälkäpeli- Vihan liekit on ilmestynyt kirjana 2009 ja elokuvana 2013.

Sisältää juonipaljastuksia Nälkäpeli- Vihan liekit juoni: Katniss on päässyt Nälkäpelistä ja on yrittänyt sopeutua uuteen asuntoon Voittajien kylässä. Kunnes Gale, Katnissin paras ystävä kertoo rakastavansa häntä ja suutelee tätä.

Kun Presidentti Snow tajuaa että Katniss ja Peeta ovat esittäneet rakastuneita hän raivostuu ja vierailee Katnissin luona. Snow uhkailee Katnissia ja tämän perhettä, koska pelkää, että kaikki 12 vöhykettä alkaa kapinoimaan. Katniss ja Peeta ei pysty vakuuttamaan Snowta vaikka he menevät jopa naimisiin. Tämän takia presidentti ilmoittaa, että neljännesjuhlan kunniaksi tämän kyseisen vuoden tribuutit arvotaan edellisten vuosien voittajista. Tämän takia Katniss ja Peeta joutuvat uudestaan areenalle taistelemaan hengestään.

Areenalla he liittoutuvat Finnickin, Johannan, Wiressin ja Beeteen kanssa. Yhdessä he tajuavat että areena on kello ja joka tunti jossakin alueella tapahtuu jotakin pahaa. Beetee on keksinyt keinon millä päästä eroon muista kilpailijoista. Aina kun kello on kaksitoista salama iskee kaksitoista kertaa isoon puuhun. Joten Beetee ehdottaa, että he solmivat salamoivaan puuhun rautalankaa, jonka hän on itse kehittänyt ja levittävät sitä myös rantaan, jotta kaikki ketkä ovat siellä kuolevat sähköiskuun. Asiat eivät mene suunnitellustu kun Enorbia, Brutus ja Gloss hyökkäävät ja katkaisevat rautalangan. Katniss pelästyy Peetan puolesta ja lähtee etsimään tätä. Päästyään puulle Katniss ei näe Peetaa missään, mutta kuulee jonkun lähestyvän. Hän ottaa jousen ja on vähällä ampua kun huomaa, että se on Finnick. Sitten alkaa kuulua jyrinää ja he tajuavat, että salamointi alkaa pian. Katniss näkee pitkän pätkän rautalankaa solmii sen nuoleensa ja ampuu päin salamoivaa taivasta. Areena alkaa räjähdellä.

Kirja ja elokuva loppuvat siihen kun Katniss herää vyöhykkeeltä 13, joka on mukamas tuhottu.

Nälkäpeli- Matkijanärhi[muokkaa]

Matkijanärhen osa 1 ja osa 2 ohjaa Francis Lawrence ja käsikirjoittanut Danny Strong. Matkijanärhi kirja on ilmestynyt vuonna 2010 ja elokuvat ovat tulossa 21.11.2014 ja 20.11.2015.

Sisältää juonipaljastuksia Nälkäpeli- Matkijanärhen juoni: Kun Katniss on herännyt vyöhykkeeltä 13 häntä luullaan sairaaksi ja hän joutuu asumaan hetken sairaalassa. Kun Katniss pääse sieltä pois ja hänen pitäisi aloittaa normaali elämä ja sotilaskoulutus, hän yrittää aina etsiä jonkin piilopaikan ja mennä sinne nukkumaan. Myös Finnick on vyöhykkeellä 13, mutta hän on ihan hermoraunioina, koska hänen tyttöystävänsä on Capitolissa vankina.

Katnissia yritetään saada kapinan kasvoiksi, eli matkijanärheksi, mutta hän epäroi todella paljon. Vasta kun hän huomaa, että Peeta on myös vankina Capitolissa ja antaa ihan omituisia kommentteja uutislähetyksissä. Tämän takia Katniss päättää olla matkijanärhi.

He sunnittelevat voittajien pelastamista Capitolista ja päättävät toteuttaa sen, ja onnistuvatkin siinä. Kaikki on normaalia, paitsi Peeta, joka ollaan avopesty vihaamaan Katnissia ja hän haluaa tappaa Katnissin. Pikkuhiljaa Peeta alkaa muistamaan asioita, mutta nyt mukana kuvioissa on myös Gale, joka on edelleen rakastunut Katnissiin.

Aluksi he suostuttelevat vyöhykketä mukaan kapinaan. Kaikki vyöhykkeet suostuvat ja yhdessä lähtevät kukistamaan Capitolia. Kun he pääsevät Capitoliin he tajuavat, että kaupunkia on miinoitettu. Heillä kuitenkin on laitteet millä he näkevät miinat. Muodostuu ryhmiä, jossa on tarkoitus taistelle ja Katnissin ryhmä on niin sanottu kuvausryhmä, jonka tarkoituksena on kuvata kun Katniss, Gale ja Peeta taistelevat yhdessä Capitolia vastaan. Mutta kun he vahingossa räjäyttävät yhden miinan heidän luullaan kuolleen.

He pakenivatkin hylättyyn taloon iskulta ja sitä kautta lähtivät viemäreihin. Siellä olleessaan he taistelivat Capitolin luomia mutantteja vastaan. Finnick kuoli taistellessaan yhden mutantin kanssa. Kun he pääsivät viemäristä pois, he pääsivät Capitolin keskustaan jossa oli erittäin paljon ihmisiä, joten heidän piti naamioitua. Sillon yksi ryhmän jäsen muisti hyvän ystävänsä Tiikerin, ja hänen kauppansa olevan lähistöllä. Kun he menivät kauppaan Katnissin oli vaikea luottaa, ettei Tiikeri tekisi ilmoitusta heistä, mutta hän vain tarjosi heille ruokaa ja yösijan. Aamulla tuli ilmoitus, että ihmisten oli pakko sijoittaa muita koteihinsa kapinan ajaksi, joten ryhmän oli pakko jatkaa matkaa presidentti Snown talolle, koska he aikoivat murhata Snown.

Päästyään sinne Katniss huomasi, piha oli täynnä nuoria joita ei päästetty sisälle. Ja silloin tuli Capitolin ilmalaivat ja ne alkoivat pommittamaan nuoria. Pommittaminen loppui hetkeksi ja Katniss huomasi, että vyöhykkeiden sairaanhoitajat tulivat auttamaan nuoria. Silloin hän näki pikkusiskonsa Primin, auttamassa nuorta. Pommitukset jatkuivat ja tälläkertaa ei anoastaan Capitolin nuoria kuollut vaan myös sairaanhoitajia, mukaan lukien Prim. Katniss onnistui pääsemään presidentin taloon ja tajusi että vyöhykkeen 13 presidentti oli siellä jo myös ja he olivat vanginneet presidentti Snown. Tuli päivä milloin Katniss saisi tappaa Snown, mutta hän osioittikin yhtäkkiä nuolellaan vyöhykkeen 13 presidenttiä ja ampui tätä suoraan sydämmeen. Snow nauroi itsensä kuoliaaksi, kirjaimellisesti.

Nälkäpeliä ei enää perustettu ja orjuus loppui Panemissa. Katniss valitsi Peetan ja he muuttivat yhdessä vyöhykkeelle 12, jota alettiin rakentamaan uudestaan. Gale muutti vyöhykkeelle 2 ja ryhtyi sotilaaksi. Kirja loppuu siihen kun Katniss on Peetan ja heidän kahden lapsensa pellolla ja sanoo: "On huonompiakin pelejä ollut."


LÄHTEET:[muokkaa]

- http://sysimarja.blogspot.fi/p/elokuvat.html 2.4.2014

- https://fi.wikipedia.org/wiki/N%C3%A4lk%C3%A4peli_%28elokuvasarja%29 10.4.2014

- http://www.iltalehti.fi/leffat/2014041418213395_le.shtml 16.4.2014