Hakkarin koulu 8.I (kevät 2014)/Pretty Little Liars

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pretty Little Liars (Valehtelevat Viettelijät)[muokkaa]

Pretty Little Liars on yhdysvaltalaisen Sara Shepardin kirjoittamaan kirjaan perustuva mysteerisarja, joka alkoi Yhdysvalloissa vuonna 2010 kesällä. Suomessa sarja alkoi toukokuussa 2012 ja toinen kausi alkoi vuonna 2013 maaliskuussa. Sarjaa on esitetty Sub-kanavalla.

Juoni[muokkaa]

Sisältää juonipaljastuksia

Sarja alkaa siitä, kun Hanna, Spencer, Alison, Aria ja Emily ovat viettämässä iltaa vanhalla ladolla. Yöllä tytöt heräävät ja huomaavat Alisonin ja Spencerin kadonneen. Spencer saapuu latoon kertoen, että Alison on kadonnut, eikä löytänyt tätä mistään. Hän oli ainoastaan kuullut Alisonin kirkaisevan.

Sarjan tapahtumapaikka on pääosin kuvitteellinen kaupunki, Rosewood. Sarjan päähenkilöt Hanna Marin (Ashley Benson), Spences Hastings (Troian Bellisario), Emily Fields (Shay Mitchell) ja Aria Montgomery (Lucy Hale) ovat lukioikäisiä normaaleja tyttöjä, joiden yhteinen ystävä Alison DiLaurentis (Sasha Pieterse) on kadonnut. Vuotta myöhemmin Alisonin katoamisesta tytöt alkavat saada salaperäisiä viestejä A-nimiseltä henkilöltä, joka tuntuu tietävän heistä kaiken. He luulevat Alisonin pilailevan kustannuksellaan, kunnes poliisit löytävät Alisonin ruumiin. Joku muukin, kuin Alison, tietää heidän salaisimmatkin salaisuutensa ja käyttää sitä hyväkseen.

Kun sarja etenee, tytöt saavat selville, että A ei toimikkaan yksin, vaan koko juonen takana on kokonainen ryhmä. Ryhmään kuuluvat muunmuassa Hannan entinen hyvä ystävä Mona Vanderwaal (Janel Parrish), Toby Cavanaugh (Keegan Allen), joka toisella tuotantokaudella onkin Spencerin poikaystävä sekä Arian opettaja-poikaystävä Ezra Fitz (Ian Harding). Jokaisella A-tiimiläisellä on omat tarkoitusperänsä liittyä ryhmään.

Tytöt alkavat selvittää mitä Alisonin katoamisyönä oikein tapahtui ja saavat selville, että Alison oli itsekkin saanut A:lta viestejä. Tyttöjen tutkiessa lisää Alisonin murhaan, syyllisiä alkaa löytyä, mutta onko kaikki sittenkin A:n tekosia. Myöhemmin tytöt alkavat miettiä, onko Alison sittenkään kuollut, vai elääkö hän yhä.

Toisen tuotantokausen lopussa kuvioon astuu punatakkinen hahmo, joka on antanut ohjeita Monalle, joka on joutunut mielisairaalaan tekojensa takia. Kolmannen tuotantokauden alkupuolella Rosewoodiin ilmaantuu aivan Alisonin näköinen ja oloinen tyttö, CeCe Drake (Vanessa Ray). CeCe kertoo olevansa Alisonin hyvä ystävä, mutta tytöt saavat selville, että CeCe onkin itse punatakki. Neljännen tuotantokauden Halloween jaksossa tytöt näkevät Alisonin elävänä ja saavat tietää Alisonin olevan toinen punatakeista.

Henkilöt[muokkaa]

Kuvaukset sisältävät juonipaljastuksia

Hanna Marin (Ashley Benson) on Rosewood High Schoolin "kuningatar". Hanna on koulun suosituin tyttö yhdessä uuden ystävänsä Mona Vanderwaalin (Janel Parrish) kanssa. Aiemmin Hanna on ollut ylipainoinen ja koulun epäsuosituin, kunnes Alisonista tuli hänen ystävänsä. Alisonin vaikutuksen alaisena Hanna alkoi sairastaa bulimiaa, mutta voitti syömishäiriönsä Alisonin kadottua. Hanna seurustelee sarjan alussa Sean Ackardin (Chuck Hittinger) kanssa, kunnes Sean ei jaksa enää Hannan outoa käytöstä ja jättää tämän. Myöhemmin kouluun tullut uusi oppilas Caleb Strait (Tyler Blackburn) auttaa Hannaa ja tekee vaikutuksen tähän. Hanna ja Caleb alkavat seurustella. Myöhemmin Hanna kertoo Calebille A:sta ja Caleb auttaakin tyttöjä A:n kanssa, tahtoipa Hanna sitä tai ei. Hannaa on auttanut myös hänen "nörtti" ystävänsä Lucas Gottesman (Brendan Robinson), joka on ihastunut Hannaan. Ennen Lucas oli Alisonin yksi kiusaamisen kohde, mutta Hannan ystävystyessä Lucasiin, hänelle selviää Lucasin oikea luonne ja tuntemukset Alisonia kohtaan. Lucas oli ihastunut Hannaan, mutta Hanna teke Lucasille selväksi, ettei ole kiinnostunut tästä muuta kuin ystävänä.

Hannalla on pitkät, vaaleat ja kiharat hiukset, jotka hän leikkasi kolmannella tuotantokausella lyhyiksi. Hän tykkää pukeutua muodikkaasti ja omistaakin paljon vaatteita ja kenkiä riippumatta rahatilanteesta. Luoneeltaan Hanna on itsetietoinen, mutta ei läheskään Alisonin kaltainen. Hanna on kiltti, huomaavainen ja ystävällinen muille, mutta osaa myös loukata toisten tunteita pahasti. Hannalle ystävät ovat kaikki kaikessa ja hän auttaa heitä niin hyvin kuin pystyy. Hanna on suorapuheinen ja impulsiivinen, minkä takia hän joutuu ystäviensä kanssa riitoihin, mutta on nopea sopimaan ja pyytämään anteeksi. Hanna on nenäkäs ja nokkela, mutta osaa myös olla uhkaava ja rohkea, kun sitä tarvitaan. Hanna on joutunut useean otteeseen A:n uhriksi, kuten muutkin tytöt. Ensimmäisellä tuotantokaudella A ajoi Hannan päälle, jolloin Hanna joutui sairaalaan ja hänen jalkansa murtui. Myös Hannan äiti Ashley Marin (Laura Leighton) on joutunut kokemaan A:n pelottelun. Hannan vanhemmat ovat eronneet ja Hanna asuu äitinsä kanssa hienossa, valkoisessa talossa, vaikka todellisuudessa heillä ei olekkaan paljoa rahaa. Hänen äitinsä varasti rahaa ja Hanna joutui pitämään sen salaisuutena, mutta siitä ei kummallekkaan seurannut mitään hyvää. Hannan isällä Tom Marinilla (Roark Critchlow) on uusi vaimo ja tytärpuoli, joita Hanna ei voi sietää ja he ovat muuttamassa Rosewoodiin.

Neljännen tuotantokauden lopussa Caleb jättä Hannan omien juttujensa takia, jotka selviävät uudessa Ravenswood sarjassa, jossa seurataan Calebin elämää uusien ystäviensä kanssa. Hanna suree Calebin lähtöä, eikä oikein edes tiedä, miksi Caleb jätti hänet. Hannalla on ollut myös juttua lääkäri Wren Kingstonin (Julian Morris), Travis Hobbsin (Luke Kleintank) ja poliisi Gabriel Holbrookin (Sean Faris) kanssa.


Emily Fields (Shay Michell) on porukan vaatimattomin. Hänellä on tummat hiukset ja silmät ja hänessä on aasialaista- ja afroamerikkalaista verta, mikä tekee hänestä tummemman. Emilylle ystävät ovat tärkeitä, mutta myös uinti ja perhe ovat lähellä hänen sydäntään. Emilyn äiti, Pam Fields (Nia Peeples) on kiltti ja huomaavainen, mutta myös ankara ainoan lapsensa suhteen. Emilyn isä, Wayne Fields (Eric Steinberg) on ollut pelastustyössä Afganistanissa ja tulee käymään kotona aina kun on mahdollista. Emily on perheensä ainoa lapsi, joten hänen vanhempansa ovat pitäneet hänestä hyvää huolta, joka ärsyttää jo hieman Emilyä. Emily on aina ollut avoimempi isälleen ja kertookin tälle olevansa lesbo. Emilyn isä hyväksyy tilanteen nopeasti, mutta hänen äitinsä ei pysty käsittämään sitä. Emily on joutunut perheensä kanssa vaikeisiin tilanteisiin A:n takia. Emily on joutunut valehtelemaan vanhemmilleen stipendistä, jonka avulla hän olisi päässyt yliopistoon. A on myös laittanut Emilyn uinnin koville laittamalla Emilyn kylmägeelipulloon steroideja. A ajaa myös neljännellä tuotantokaudella Fieldsien seinästä läpi.

Emily on ollut aiemmin ihastunut Alisoniin, mutta Alison ei tuntenut vastakaikua, joka sai Emilyn musertumaan. Ensimmäisellä tuotantokaudella Emily seurusteli Ben Cooganin (Steven Krueger) kanssa, mutta lopetti suhteen Benin ahdisteltua häntä koulun pukuhuoneessa. Alisonin vanhempien muutettua, heidän taloonsa muuttivat Maya St.Germain (Bianca Lawson) ja hänen vanhempansa. Emily ihastui Mayaan, mutta ei voinut myöntää lesbouttaan, vaan sanoi Mayalle tarvitsevansa aikaa. Mayan antaessa Emilylle aikaa miettimiseen, Emily tutustui naapurin Toby Cavanaughin (Keegan Allen). Emily tunsi vetovoimaa Tobyyn, mutta tajusi kuitenkin haluavansa olla Mayan kanssa ja niinpä Emily kertoi vanhemmilleen olevansa lesbo. Emilyn äiti penkoi Mayan laukkua löytäen sieltä huumeita ja ilmoitti tästä Mayan vanhemmille. Mayan vanhemmat lähettivät hänet vieroitukseen ja Emilyn suhde Mayaan loppui. Myöhemmin Emily tutustui Paige McCullersiin (Lindsey Shaw). Paige ei pitänyt Emilystä ensin, sillä Emily oli saamassa ankkurin paikan heidän uimajoukkueestaan. Lopulta Paige myönsi Emilylle pitävänsä tästä, mutta suhde ei kestänyt kauaa, koska Paige ei suostunut myöntämään lesbouttaan vanhemmileen. Paigen jälkeen Emily alkoi tapailla Samara Cookia (Claire Holt), mutta heidän suhteensa loppui A:n takia. Mayan palattua leiriltä tytöt alkoivat tapailla toisiaan uudelleen. Maya karkaa San Franciscoon ja lopulta hänet löydetään kuolleena. Kolmannella tuotantokaudella Emily alkaa tapailla Paigea uudelleen, mutta suhde on edelleen vaikea.


Spencer Hastings (Troian Bellisario) on "hikipinko" vanhempiensa takia. Spencer on perfektionisti ja pelkää epäonnistumisia. Hänen on pakko saada tavoitellut numerot koulusta ja oltava jokaisessa liikuntalajissa paras. Spencer pukeutuu asiallisiin vaatteisiin, eikä osaa aina ottaa iloa irti. Hän on porukan aivot ja tutkiikin ahkerasti A:ta ja Alisonin katoamisyötä. Spencer olikin ainut joka uskalsi sanoa vastaan Alisonille ja oli viimeinen henkilö, kuka näki Alisonin katoamisyönä. Spencer on fiksu ja huomaa nopeasti pienetkin vihjeet. Hän haluaa selvittää mitä hänen isänsä salailee muulta perheeltä ja mikä Melissan osuus on Alisonin katoamiseen. Spencerillä on vaalea iho, ruskeat silmät ja pitkät ruskeat hiukset.

Spencerillä on huonot välit siskonsa Melissan (Torrey Divilton) kanssa. Siskokset ovat yrittäneet sopia monta kertaa riitojaan ja ovat yrittäneet olla toisilleen ystävällisiä, mutta aina jokin tuntuu erottavan heidät. Spencer on usein myös vienyt Melissan miehet kuten Ian Thomasin (Ryan Merriman) ja Wren Kingstonin (Julian Morris). Spencer ei tee sitä ilkeyttään vaan hän on yksinäinen ja kiinnostuu samoista pojista kuin siskonsa. Spencerin äiti, Veronica Hastings (Lesley Fera) näyttää tiukalta äidiltä, mutta on oikeasti lempeä ja tekee kaikkensa lapsiensa etujen vuoksi. Veronica on miehensä Peter Hastingsin (Nolan North) kanssa Rosewoodin parhaita lakimiehiä ja saavatkin usein tahtonsa läpi kaupungissa. Spencerin perhe asettaakin hänelle kovat paineet, minkä vuoksi hän kokee mielestään vääryyttä ja on jopa kopioinut siskoltaan essee vastauksen. Spencer keksii aina jotain sanottavaa, mikä viekin hänet usein ongelmiin perheensä kanssa. Spencer on myös ollut innokkaana syyttämässä Melissan entistä aviomiestä Iania, mikä sai hänet huonoon valoon. Spencer joutui myös mielisairaalaan, kun hänet löydettiin metsästä hortoilemasta.

Spencerillä ei ole ollut pitkiä suhteita kenenkään kanssa. Hänellä oli lyhyet suhteet Ianin ja Wrenin kanssa, mutta ne loppuivat nopeasti. Wren on haikaillut Spencerin perään, mutta turhaan. Spencer tutustui tenniskentällä Alex Santiago (Diego Boneta) nimiseen poikaan ja heidän juttunsa ehti kestää vain hetken, kunnes A pilasi sen. He saivat sovittua välinsä, mutta A pilasi ne uudelleen, jolloin suhde loppui kokonaan. Kun Spencer saa selville Jenna Marshallista (Tammin Sursok) lisää tietoa, hän ja Toby Cavanaugh (Keegan Allen) liittäytyvät yhteen vakoillakseen Jennaa ja yhdessä olon seurauksena he rakastuvat toisiinsa. Pari oli onnellisesti yhdessä siihen saakka, kun A laittoi Spencerin tuhoamaan suhteen. Pari palaa kuitenkin yhteen, mutta kun Spencer saa kolmannella tuotantokaudella selville Tobyn kuuluvan A tiimiin, pari eroaa. Myöhemmin Spencer liittyy itsekin A tiimiin saadakseen tietoa punatakista ja jatkaakseen suhdetta Tobyyn. Kolmannen tuotantokauden päätösjaksossa A tiimi kuitenkin hajoaa.


Aria Montgomery (Lucy Hale) on luonteeltaan kiltti ja välittäväinen. Pienestä koostaan huolimatta hän uskaltaa vastustaa muita ja on aina valmis auttamaan ystäviään. Arialla on pitkät ruskeat hiukset, joissa oli aiemmin pinkkejä raitoja. Hänellä on ruskeat silmät ja kulmikkaat kasvot. Aria on muotitietoinen ja ahkera tyttö. Hänen vanhempansa ovat kasvattaneet hänet päätäväiseksi ja hän tietää mitä haluaa, useimmiten. Aria on taiteellisesti lahjakas aivan kuin äitinsäkin.

Sarjan alussa Aria perheineen muuttaa takaisin Rosewoodiin oltuaan vuoden Islannissa. Arian isä, Byron Montgomery (Chad Lowe) jäi kiinni Arialle ja Alisonille suhteestaan oppilaaseensa Meredith Sorensoniin (Amanda Schull). Aria lupasi pitää isänsä salaisuuden siinä pelossa, että hänen vanhempansa eroaisivat. Arian äiti, Ella Montgomery (Holly Marie Combs) sai kuitenkin tietää asiasta A:lta ja muutti pois. Arian vanhemmat yrittivät yhteen paluuta, mutta lopulta Ella lähti lopullisesti. Ella tapaili muutamia miehiä Byronin jälkeen, kun taas Byron aloitti uuden suhteen Meredithin kanssa, joka päättyi katastrofiin. Arian pikkuveli Mike Montgomery (Cody Allen Christian) ei pitänyt vanhempiensa erosta ja masentui tästä niin, että hän valehteli menoistaan ja teki murtoja eri taloihin varastaen sieltä jotain pientä. Lopulta Mike jäi kiinni ja hänellä alkoi masennus, johon hän loppujen lopuksi sai lääkkeet.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa Aria tapaa Ezra Fitzin (Ian Harding) ja pari jakaa yhdessä kiihkeän hetken. Seuraavana päivänä Arialle selviää, että Ezra on hänen uusi äidinkielen opettajansa. He päättävät jatkaa tapailua salaa muilta, mutta A ei jätä heitä rauhaan. Ezran entisen kihlatun Jackie Molinan (Paloma Guzmán) ansiosta, Ezra uskaltaa paljastaa Arian vanhemmille seurustelevansa Arian kanssa. Arian vanhemmat ovat suunniltaan ja Mike lyö Ezraa kasvoihin isänsä puolesta. Myöhemmin Ezra saa selville, että hänellä on poika. Tämä tieto rikkoo heidän suhteensa vähitellen. Aria alkaa tapailla karateopettajaansa Jakea (Ryan Guzman), mutta suhde ei kestä kauaa. Arialla on myös ollut juttua Alisonin veljen (Spencerin velipuolen) kanssa. Lopulta Ezra ja Aria päätyvät jälleen yhteen, mutta kun Aria saa selville, että Ezralla oli suhde Alisonin kanssa hän jättää tämän.


Alison DiLaurentis (Sasha Pieterse) on koulun entinen "kuningatar". Hänellä on hieman ruskettunut iho, vaaleat yleensä kiharalla olevta hiukset ja sinset silmät. Alison oli koulun suosituin ja hän päätti ketkä ovat hänen ystäviään. Hän sai muut tuntemaan, että olivat erityisiä. Alison oli hyvä ystäviään kohtaan, mutta manipuloi heitä. Hän tiesi kaikki ystäviensä salaisuudet, mutta muut tytöt eivät hänen. Salaisuuksia Alison käytti kiristysvälineenään muita kohtaan. Alison näytti enkeliltä, mutta todellisuudessa hän on viekas, manipuloiva ja kostonhimoinen. Alison päätti ketkä ovat suosittuja ja ne keistä hän ei pitänyt, joutuivat hänen kiusaamisen kohteeksi.

Alisonilla oli paljon ihailijoita, mutta myös vihaajia. Alison oli hyvä valehtelemaan ja saikin kaiken läpi vanhemmiltaan. Alisonin pahin kilpailija oli Jenna ja Alisonin yrittikin saada häntä ystäväkseen, mutta Jenna ei "huolinut" Alisonin ystävyyttä. Kateuden valtaamana Alison päätti kiusata Jennaa heittäen ilotulitteen heidän varastoonsa, missä Jenna ja hänen velipuolensa Toby olivat. Jenna sokeutui ja Toby joutui vastuuseen Jenna "jutusta", niin kuin tytöt asiasta puhuvat.

Alison katosi tyttöjen viettäen iltaa vanhalla ladolla 1. syyskuuta 2009. Vuoden kuluttua Alison löydettiin kuolleena heidän omalta takapihalta. Ruumiista selvisi, että Alison oli murhattu lyömällä häntä takaraivoon ja tukehduttamalla hänet. Kolmannella tuotantokaudella tytöt luulevat nähneensä Alisonin, mutta vasta neljännellä tuotantokaudella varmistuu, että Alison on todella elossa. Tyttöjä askarruttavat kysymykset kuten, kuka on Alisonin tilalla haudassa. Tytöt tietävät Alisonin olevan elossa, mutta tämä ei voi palata takaisin, sillä A etsii häntä ja yrittää tappaa hänet.

Tiedosto:SashaPieterse.jpg
Alison DiLaurentis (SashaPieterse)

Kuuluisuus[muokkaa]

Pretty Little Liarsin tuotantokausia on 5 ja jaksoja 95. Jakson pituus vaihtelee 41-44 minuuttiin. Pretty Little Liars -arjan ensi-iltaan oli jonotettu jopa kaksi tuntia ja katsojia elokuvalle oli ollut 247 miljoonaa. Yleensä ensi-illan jälkeen katsojaluvut eivät ole yhtä hyvät, mutta Pretty Little Liars -sarja sai vieläkin enemmän katsojia ensimmäisen esityksen jälkeen. Katsojia oli jopa 248 miljoonaa. Pretty Little Liars -sarjaa on myyty 48 eri maahan ja 60 eri kanavalle mukaan lukien nämä maat:

  • Albania - DigiPlus
  • Brasilia - Boomerang ja SBT
  • Canada - Much Music (Tuotantokaudet 1-3), M3 (Tuotantokausi 4-)
  • Croatia - Doma TV
  • Tanska - Channel 4 ja 7'eren
  • Viro - Kanal 2
  • Suomi - Sub
  • Saksa - Glitz
  • Italia - Mya ja Italia 1
  • Norja - FEM
  • Portugali - AXN White
  • Venäjä - MTV Russia
  • Espanja - MTV Spain ja AXN White

Näyttelijät[muokkaa]

Troian Avery Bellisario (Spencer) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja hän teki depyyttiroolinsa kolme vuotiaana elokuvassa Viimeinen voitelu. Troian on syntynyt 28.lokakuuta 1985 (28) Los Angelesissa, Kaliforniassa. Hän myös kärsi lukioaikoina syömishäiriöstä ja itsetuhoisuudesta.

Ashley Victoria Benson (Hanna) on yhdysvaltalainen malli ja näyttelijä. Hänen pieni depyyttiroolinsa oli elokuvassa 13 ja risat. Ashley on näytellyt myös monessa muussa elokuvassa kuten Anna palaa 4 ja Spring Breakers. Hänet tunnetaan myös hyvin sarjasta Päivien viemää. Ashley on syntynyt 18.joulukuuta 1989 (24) Long Beachissa, Kaliforniassa. Ashley on 163cm pitkä ja osaa myös laulaa.

Karen Lucille Hale toisin sanoen Lucy Hale (Aria) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja. Hän näytteli ensimmäisen kerran sarjassa Ned's Declassified. Lucy on syntynyt 14.kesäkuuta 1989 (24) Memphisissä, Tenneseessä. Lucy haluaisi menestyä myös laulajana.

Shannon Ashley “Shay” Mitchell on kanadalainen malli ja näyttelijä. Shay on toiminut eri tuotemerkkien mainoskasvona ja on esiintynyt Sean Paulin musiikkivideolla "Hold My Hand". Shay on syntynyt 10.huhtikuuta 1987 (27) Missisauga, Ontario, Kanadassa. Hän on näytellyt mm. Rookie Blue nimisessä sarjassa.

Sasha Embeth Pieterse on eteläafrikkalainen näyttelijä ja laulaja. Hän on syntynyt 17.helmikuuta 1996 Johannesburgissa. Hän on näytellyt muunmuassa elokuvassa Geek Charming. Sashan biisejä ovat mm. R.P.M ja I Can't Fix You.

Lähteet[muokkaa]

  1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Valehtelevat_viettelij%C3%A4t 15.4.2014
  2. https://en.wikipedia.org/wiki/Pretty_Little_Liars_%28TV_series%29 15.4.2014
  3. http://www.imdb.com/title/tt1578873/ 15.4.2014
  4. http://chikasmentirosas.wordpress.com/galeria-de-imagenes/ 15.4.2014
  5. http://pretty-little-liars.wikia.com/wiki/Main_Page 15.4.2014

Aiheesta lisää[muokkaa]

Pretty Little Liars Wikia [1]