Hakkarin koulu 8.I (kevät 2015)/Sammakoiden kommunikaatio

Sammakko vedessä

Yleistä sammakoista

Ensimmäisiä maalle sirtyneitä selkärankaisia ovat sammakkoeläimet. Sammakkoeläimistä polveutuvat matelijat ja matelijoista linnut ja nisäkkäät. Amphibia on sammakkoeläinten tieteellinen nimi joka juontuu Kreikankielisestä sanasta amphibios se vittaa sammakkoeläinten tapaan elää maalla ja vedessä. Ne ovat rakenteeltaan vaihteleva joukko, suomalaisille ovat tutuimpia ryömivät ja lihaksikkailla jaloilla hyppivät sammakot. hännällisiä käärmemäisiä sammakoita on myös olemassa. Sammakkoeläimiä on noin 6300 lajia.

Ääntely

Äänihuulet kehittyi sammakkoeläimille kun niiden esimuodot nousivat maalle. Vain osalla sammakkoeläimistä on nykyaikana äänihuulet. Myös vain muutamilla salamanterieläimillä on sammakoiden lisäksi tämä ominaisuus. Sammakot muodostaa äänen äänirakoilla äänihuulten lisäksi, äänirakot ovat yleensä vain koirailla. Äänirakot sijaitsevat poskissa ja kurkussa ja niitä voi olla kaksi tai yksi. Äänirakot puuttuvat osalla lajeista.

Sammakot muodostaa äänen pumppaamalla ilmaa keuhkoista suuuhun, suun kautta äänirakkoihin ja sieltä kurkunpään äänihuulten kautta joka saa ne värisemään. Sammakot ääntelevät yleensä vain niiden lisääntymiskaudella. Vain koiraat ääntelevät yleensä houkutellakseen naaraita ja kootakseen oman lajin kuturyhmiä. Sammakot voi äännellä myös kertoakseen reviirinsä ja kertoa myös sukupuolensa välttääkseen reviirilleen tulemista, mutta useimmat lajit ääntelevät vain lisääntymispuuhissa. Jotkut lajit kuitenkin jatkavat ääntelyään myöhemmin kesällä esim. mölysammakko. Sammakot voivat kiljua kovaan ääneen vaaraan joutuessa tai kipua tuntiessa. Sammakkoeläinten ääni rajoittuu heikkoon murinaan sihinään tai vinkunaan. Jotkut maakilpikonnat, gekkoliskot ja muutama muu lisko ääntelevät selvemmin. Konnien ja sammakoiden äänet ovat hyviä kenttätuntomerkkejä, joten laji on helppo tunnistaa.

Kuuloaisti

Sammakoilla korvan rakenne on hyvin yksinkertainen, tärykalvo sijaitsee silmien takana paljaana ruumiin pinnalla. Ääni johtuu tärykalvosta keskikorvan kuuloluuta pitkin keskikorvan eteisikkunaan. Korvan voi havaita monilla lajeilla pyöreänä alueena. Matosammakoilla ja salamantereilla ei ole ulkoista korvaa, joten ne eivät kuule ilmassa kulkevia ääniä. Sen sijaan ne aistivat maan värähtelyä ruumiinsa kautta korvaan välittyneenä ja siten maata pitkin kulkevia ääniä. Samanlainen ominaisuus on myös sammakoilla eli ne kuulevat sekä maan kautta kulkevia että ilmassa kulkevia ääniä.

Sininen sammakko

Muut aistit

Näkö

Useimmiten maalla elävillä lajeilla tärkein aisti on näköaisti, ja niiden saalistaminen perustuu usein näköaistiin. Saaliinsa kimppuun hyökkäävillä sammakkolajejilla on ussein paras näköaisti, maalla saalistavilla usein huonompi.

Kylkiviiva aisti

Sammakkoeläinten toukilla; sekä joillakin vedessä elävillä aikuisilla on kylkiviiva aisti. Kylkiviiva aistilla ne aistivat veden värähtelyä. Pienet tuntonystyt toimivat värähtelyaistimina.

Lähteet

http://sammakkolampi.net/sammakkoelaimet/index.html

Lappalainen, Markku - Sirkiä, Päivi 2009: Suomalainen sammakkokirja. Sammakko, Turku.

E. N. Arnold - J. A. Burton 1978: Euroopan matelijat ja sammakkoeläimet. Tammi, Helsinki.