Kaiken keskiössä toimijoiden välinen dialogi

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dialogi on yksi innostamisen ydinkäsitteistä. Se on myös ainoa keino välttää ylhäältä tai vain muutaman ihmisen toimista johdetun yhdistystoiminnan karikot. Innostamisen hengestä kumpuava yhdistystoiminta lähtee liikkeelle kaikkien toimintaan osallistuvien ihmisten tarpeista, unelmista ja intohimoista, ei niinkään organisaation tai sen piirissä auktoriteettiasemaan kohonneiden ihmisten tarpeista. Niin toiminnan tavoitteet kuin niiden tavoittamiseen tähtäävistä keinoista päätetään yhdessä tasavertaisuuteen perustuvan dialogin avulla.

Aito dialogi vaatii taitoa ja tahtoa. Viime kädessä siinä on kysymys ihmisten välisestä onnistuneesta vuorovaikutuksesta. Siitä että ihmiset suostuvat kuulemaan ja kokevat tulevansa kuulluiksi. Kysymys on halusta uskaltautua tasapuoliseen suhteeseen muiden toimijoiden kanssa. Aito Minä-Sinä -suhde on avoin, suora, molemminpuolinen ja läsnäoleva. Toinen ihminen kohdataan aidosti ja vertailematta, koko olemuksella. Minä-Se, subjekti-objekti -suhteessa toinen koetaan esineenä eikä häntä osata kuunnella. Paulo Freire korostaa persoonaksi kasvamisen perusedellytyksenä aitoa, autenttista dialogia, jonka avulla voimme saada tietoa toisten kokemasta todellisuudesta ja estää vieraantumistamme toisista. Tietäminen onkin aina vuorovaikutussuhde, dialoginen prosessi. Siksi todellisuus, joka ei ole yhteydessä toiseen ihmiseen, on keinotekoinen. Aidossa dialogissa kaksi tai useampi ihminen pohtii ja arvioi sekä luo uudelleen elämänsä todellisuutta. Dialogi luo pohjan niin yksilöiden kuin organisaatioidenkin oppimiselle ja uudistumiselle (ks. Kurki 2000, Kinnunen & Penttilä & Rantala & Salonen & Tervo 2003).