Kasvatus ja yhteisresurssit/Mode 2
Mitä on Mode 2 tieto ja miten se liittyy Wikimaailmaan ja avoimeen oppimiseen?
Uusi tietotalous
[muokkaa]Suomessa on tehty ja on parhaillaan tekeillä useita selityksiä, joilla valtiovalta pyrkii ennakoimaan ja hallitsemaan talouden ja tuotannon toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Kuluvan vuoden keväällä julkistettiin näyttävästi hallituksen Pekka Himaselta tilaama Kukoistuksen käsikirja (joka on oppimista ja koulutusta koskevalta luvultaan melko "pelkistettyä todellisuutta", ainakin kasvatustieteilijälle). Miltei samaan aikaan kulttuuriministeri Stefan Wallinille luovutettiin kulttuuripoliittinen raportti Kulttuuri – tulevaisuuden voima, ja Sitra julkaisi kaksi selvitystä Elinvoimainen Suomi ja taloustieteilijöiden kirjoittaman Kriisin jälkeen. Par'aikaa talouden kehityslinjoja kartoittaa Antti Tanskasen ryhmä pääministerin toimeksiannosta, maabrändiä hiotaan ulkoministerin Alexander Stubbin ja Jorma Ollilan johdolla ja Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä valmistelee tulevaisuuskatsausta Sivistyksen voima.
Kansallinen korkeakoulujärjestelmä on oletettavasti kaikkien tehtyjen, tekeillä olevien ja tulevien 'selviytymis-strategioiden' ytimessä. Mutta mistä oikein olisi selvittävä, ja miten? Kapeimmillaan selviytyminen ja pärjääminen ymmärretään taloudellisen kasvun sanastoin, laajimmillaan on kysymys mittakaavaltaan ympäristökriiseihin verrattavien ongelmien ratkaisemisesta – tai näiden ongelmien ratkaisuun johtavien sivistys- ja oppimisprosessien luomisesta.
Syntymässä oleva uudenlainen tietotalous on aiempaa tietoon perustuvaa tietotaloutta liukuvampi ja häilyvämpi. "Sen piirissä asiantuntijuus kehittyy jatkuvasti nopeammin ja rapauttaa entisiä, vakaampia työnjaon muotoja, koskivatpa ne yksilöitä, tieteitä, kulttuuria tai instituutioita. Uutta tietoyhteiskuntaa ei ole helppo sovittaa keskiasteen jälkeisen koulutuksen entisiin hierarkioihin." Sen sijaan se näyttää vaativan avoimia, mukautuvia järjestelmiä ja koulutuksen organisointimalleja, "jotka ovat yhtenäisiä siinä mielessä, että ei enää ole järkevää pitää yllä toisensa pois sulkevia 'oppilaitosluokkia'." (Scott 2005, 51)
Miten tämä otetaan huomioon yliopistoissa, opiskelussa ja tutkimuksessa? Ylipäätään sellaisissa prosesseissa, joissa analysoidaan ja luodaan tiedoksi kutsuttuja objekteja, esineitä? Pärjääkö Mode 1 tiedolla 'maailmassa'? Missä synnytetään sellaisia kokemuksia, jotka voivat johtaa uudenlaisen tiedon- ja maailmanmuodostuksen tapoihin?
Uusi tietotalous ja globaalit haasteet
[muokkaa]Uuden tietotalouden muodoilla on suora yhteys kohdattuihin kysymyksiin tai ongelmiin. Tuotettavat "tieto-objektit" ovat moniulotteisia ja vastaavat vaikeasti täsmennettävissä oleviin kysymyksiin. Tästä syystä hierarkinen ja monoliittinen organisoituminen ei ehkä ole paras mahdollinen tapa luoda uutta tietoa ja ymmärrystä todellisuudesta. Kuten Linus Torvalds on todennut ohjelmistokehityksen yhteydessä:
"Mielestäni avoimen lähdekoodin mallin käyttämisen todellinen syy on, ettei kukaan voi oikeastaan 'suunnitella' [design] monimutkaista järjestelmää. Se ei vain käy: kukaan ei ole riittävän fiksu. Avoin lähdekoodi mahdollistaa, että asioita ei varsinaisesti 'suunnitella' vaan niiden annetaan kehittyä, erilaisten markkinapaineiden alaisena, niin että lopputulokset koko ajan paranevat." Tämä suunnittelu-haaste kohtaa erityisesti korkeakoulujärjestelmää, jolle ennakointijärjestelmät eivät enää pitkään aikaan ole tuottaneet riittävän tarkkaa tietoa esimerkiksi tulevaisuudessa tarvittavista ammattikuvista. (linkki)
Vastaavasti kestävän kehityksen ja avoimuuden yhteyttä ovat pohtineet design-tutkijat Christian Wahl ja Seaton Baxter (2008): "Koko ajan muuttuvassa ympäristössä kestävyys ei ole suunnittelun äärimmäinen loppupiste, vaan pikemminkin jatkuva oppimisen ja sopeutumisen prosessi. Kestävien esineiden ja toimintatapojen suunnittelu ei vaadi ainoastaan tapojen, elintapojen ja käytäntöjen uudelleenmuokausta, vaan koko suunnitteluprosessin uudelleenajattelua. Kestävyys saavutetaan yhteis-suunnittelulla [co-design], joka ottaa mukaan erilaiset paikalliset, alueelliset ja globaalit yhteisöt. Kestävyyden suunnittelu on aina osallistu/avaa."
Erityisesti evolutiivinen ja hajautettu tietoyön malli koskee sivistyksen, koulutuksen ja kasvatuksen kaltaisen yhteisvarannon kasvattamista. Näin siitä yksinkertaisesta syystä, että yhteisvarannon tuottaminen, käyttäminen ja hallinnointi (eli yhteisöllinen resurssien yhteishallinnointi) on ensisijaisesti sosiaalinen (ja poliittinen) ongelma, ei niinkään tekninen. Ratkaiseva sosiaalinen ominaisuus on informaation ja tiedon läpinäkyvyys ja avoimuus, joita ilman yhteisresursseja ei ole.
Uuden tiedon tuotannon muodot eli "Mode 2"
[muokkaa]1) Tieto syntyy sovelluskohteensa yhteydessä. Tämä ei tarkoita samaa kuin "soveltava tiede", joka edellyttää perustutkimuksellista 'puhdasta' tiedettä, jota sovelletaan tietoa ja teknologiaa käytäntöön 'siirtämällä'. (Scott 2005)
2) Tieto on luonteeltaan raja-aidat ylittävää eli transdisiplinaarista. Se "ei ole samaa kuin tieteidenvälinen tai monitieteinen. Transdisiplinaarinen tieto ei välttämättä ole tämän hetkisistä tieteenaloista johdettua." (Mt.)
3) Tiedon tuotannon paikat ja tyypit ovat entistä moninaisempia. "Tutkimus on nykyään eräänlaista kommunikatiivista vapaapainia. Tutkimuksen kentälle on tullut uuden tyyppisiä 'tieto'-organisaatioita, kuten ajatteluhautomot (think tankit), johdon konsultit tai aktivistiryhmät." (Mt.)
4) Tieto on luonteeltaan reflektiivistä. Tiedon tuotanto ei enää välttämättä perustu 'objektiiviselle', kohteestaan etäännytetylle tutkimukselle, vaan tutkijan ja tutkimuskohteen tai tutkimusten osallisten väliselle keskustelulle. (Mt.)
5) Tietoa arvioidaan uusin keinoin ja laadunvalvonnan menetelmin. Enää ei aina "voida osoittaa niitä tiedeyhteisön 'vertaisryhmiä', joihin perinteinen laadunvalvonta on nojautunut". (Mt.) Sillä:
6) Tiedon arvosta ja merkityksestä neuvotellaan, kamppaillaan ja kilpaillaan julkisella agoralla, jossa toimivat ovat paitsi "asiantuntijat" myös moninaiset "yleisöt". Agora itsessään voi olla tiedon tuotannon alue, joka omalta osaltaan demokratisoi asiantuntijuutta ja tiedontuotantoa. (Nowotny 2003.) Puhutaan jaetusta asiantuntijuudesta ja hajautetusta luovuudesta (vrt. Linux, avoin lähdekoodi), joka halkoo horisontaalisesti vanhat (yritysten, oppilaitosten, julkisten palvelujen) hallintorakenteet (Miettinen 2006, 10–13).
7) Tutkimuksen perinteinen päämäärä eli luotettava tieto ei enää riitä tai ole itseisarvo, tiedon on oltava 'yhteiskunnallisesti kestävää' (socially robust), sillä tietoa enää osoiteta vain tiedeyhteisöille, vaan erilaisille sidosyhteisöille ja tiedon tulkitsijoille, joihin kuuluvat tiedon tuottajat, levittäjät, välittäjät ja käyttäjät. (Nowotny 2003.)
Yliopiston toiminta-ajatuksen laajentuminen
[muokkaa]Uudessa tietotaloudessa on tapahtunut korkeakoulutusjärjestelmien "toiminta-ajatuksen laajentuminen", joka tarkoittaa sitä, että korkea-asteen oppilaitosten edellytetään suoriutuvan entistä moninaisemmista tehtävistä ja laajemmasta tehtäväkentästä (vrt. uuden yliopistolain elinikäinen oppiminen neljäntenä tehtävänä): perus- ja soveltavan tutkimuksen ja akateemisiin ammatteihin johtavan koulutuksen lisäksi entistä korostetummin esillä ovat esimerkiksi elinikäinen oppiminen ja monimuotoisen täydennyskoulutuksen edistäminen sekä osallistuminen teknologisen osaamiseen siirtoon, alueelliseen kehittämiseen ja jopa yritystoimintaan (yrityshautomot, tutkimuslähtöinen eli spin off -yritystoiminta, innovaatiokeskukset).
Tätä uutta tilannetta on pyritty hallitsemaan rakenteellisesti kahdella tavalla.
1) Eri suuntiin liikkuvalla monikerroksisella rakenteella, jossa ensin on tapahtunut lähentymistä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä (ns. duaalimallista luopuminen Britannissa ja Ruotsissa) ja sitten uudentyyppistä kerrostumista, jonka seurauksena on syntynyt kolmiportainen korkea-asteen rakenne: muutamat tutkimuksen huippuyliopistot, keskikastin yliopistot ja opetusyliopistot. "Esimerkiksi Britanniassa on kehittymässä kolmijako: 'ylinnä' on muutama tutkimusyliopisto, samanlainen kuin Yhdysvalloissa, 'alinna' suurehko joukko laajaan opiskelijapohjaan ja soveltavaan tiedon käyttöön suuntautuvia laitoksia, ja 'keskellä' suurin joukko, jossa on sekä ”vanhoja” (siis perinteisiä) että 'uusia' (siis entisistä ammattikorkeakouluista kehittyneitä), toiminta-ajatukseltaan laajempia yliopistoja" (Scott 2005, 54).
2) "Toinen strategia, jolla toiminta-ajatuksen laajentumista voidaan hallita, on monipuolistumisen ja eriytymisen tukeminen. Tässä ei kuitenkaan turvauduta ylhäältä ohjattuun politiikkaan, joka pyrkii sovittamaan laitokset ennalta määrättyihin lokeroihin, vaan alhaalta lähtevään liikkeeseen, jonka ansiosta laitokset tai jopa niiden osat voivat itse määritellä omat, yksilölliset toiminta-ajatuksensa sen mukaan, mitä 'markkinat' sekä yhteiskunta että liike-elämä tarvitsevat. (Mt., 54.)
"On myönnettävä, että ennen aikaan 'vanha' tietotalous ja silloinen jaoteltu ja hierarkkinen keskiasteen jälkeinen koulutus sopivat varsin hyvin yhteen. 'Uusi' tietotalous sen sijaan on avoimempi, dynaamisempi, liikkuvampi, laaja-alaisempi – ja siksi tarvitsemme paljon joustavampia ja sopeutuvampia korkeakoulutusjärjestelmiä. Tämä ohjaa kohti toista mainitsemaani strategiaa, yksittäisten oppilaitosten tasolla (ja niiden sisälläkin) vallitsevaa moninaisuutta ja eriytymistä sen sijaan, että tuettaisiin järjestelmän tasolle luotua kerrostuneisuutta ja hierarkiaa. Yhteiskuntajärjestelmän ja tiedon tuotantojärjestelmien avoimuus edellyttää myös korkeakoulujärjestelmiltä avoimuutta. Mielestäni huomisen ongelmia ei pidä yrittää ratkaista eilispäivän keinoilla." (Mt., 54.)
"Uudet" yliopistomallit ja avoin oppiminen
[muokkaa]Wikiversity has several predecessors in the history of 20th century education.
- One obvious forerunner is free and liberal adult education in its diversity of curricula, voluntary participation, learner-based study methods and open-endedness, and the other being free school movement (Leinonen, Vadén & Suoranta 2009).
- Besides them public library, the free software movement and popular education stand as examples and bedrocks of Wikiversity (Friesen & Hopkins 2008). There have also been attempts to rethink universities as free spirited and accessible for the surrounding community.
- Ollman (1985) has argued that the university should primarily contribute to the community and stay true to its critical functions. In the context of the City University of New York (CUNY) he has stated: “Why should research be an individual and small group activity? Let 150,000 people take to their pencils and wits together about something worthwhile. Put mass scholarship into motion.”
- One curious example of the sources close to critical pedagogy's history comes from the Free Jewish School in Frankfurt where Erich Fromm taught in the early 1920s. Remarkably the school was called 'free' for “there were no restrictions on admission, and no other than the teachers and students was to have any influence on the teaching programme” (Wiggershaus 1995, 53). And, of course, one cannot forget Illich's contribution (see Suoranta & Vadén 2010).
- Yet another example of free learning: Rancière’s philosopher colleague and compatriot Michel Onfray left his job as teacher of philosophy and established a tuition-free “people's university” (Université Populaire) in the town of Caen in order to fight against populist right-wing politics, to promote public intelligence and try to “analyze and understand how the world functions in order to put forward alternative solutions to the contemporary negativity.” The free folk university is open to anyone and prior education is not prerequisite. (Onfray 2004, Ireland 2006.)
Esimerkkejä avoimesta oppimisesta
Lähteitä ja kirjallisuutta
[muokkaa]Nurmio, Aarne & Turkki, Teppo (toim.) (2010). Elinvoimainen Suomi. Helsinki: Sitra. Lataa raportti [1]
Gibbons, Michael, Camille Limoges, Helga Nowotny, Simon Schwartzman, Peter Scott & Martin Trow (1994). The New Production of Knowledge: The Dynamics of Science and Research in Contemporary Societies. London: Sage.
Gorz, André (2010). Lähtö kapitalismista on jo alkanut. niin & näin 3 [2]
Himanen, Pekka (2010). Kukoistuksen käsikirja. Helsinki: WSOY. Lue kirja [3]
Kulttuuri – tulevaisuuden voima. Opetusministeriön julkaisuja 2010:10 Lataa selvitys [4]
Miettinen, Reijo (2006). Hajautettu luominen ja tiedon omistusoikeudet. Tieteessä tapahtuu 24 (4), 5–14. Lue artikkeli [5]
Newfield, Christopher (2010). Kognitariaatin rakenne ja hiljaisuus. niin & näin 2 [6]
Nowotny, Helga (2003). Democratising Expertise and Socially Robust Knowledge. Science and Public Policy 30 (3), 151–156. Read the article [7]
Nowotny, Helga, Peter Scott & Michael Gibbons (2001). Re-thinking Science: knowledge and the public in an age of uncertainty. Cambridge: Polity Press. See in Google books [8]
Scott, Peter (2005). Uusi tiedon tuotanto. Tiedepolitiikka 23 (1), 50–54. Lue artikkeli [9]
Wahl, D. & Baxter S. 2008. Designers as Transdisciplinary Integrators and Facilitators of Sustainable Solutions. Design Issues, 2008. Lue artikkeli [10]