Katajalle ja Katajalta viestit ja kysymykset Peipoille

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

HUOM! Muistattehan edelleen, että nuo sähköpostiosoitteenne näkyvät kaikille!!!


ARVIOINTI Mietitte orietaatioluentoa Tiina ja Johanna,ja kyllä sellainen olisi varmaan ollutkin hyvä. Itseasiassa ajatuksena oli sellainen pienimuotoinen orientaatioluento, mutta kuten huomasitte lähitapaaminen sujuikin ihan eritavoin kuin olin suunnitellut. No, me opimme siitä ja ensi kerralla ei ole enää kahta ryhmää eri tiloissa. Liian valmista kaavaa tällaiselle opiskelulle ei ole tarkoitus antaa, yksi idea on selvitä alun kaaoksesta, kuten Anne hyvin kuvaa, ja huomata kuinka hallitsee itse oppimistaan ja toimintaansa. Yksi vaikea asia tällaisella jaksolla on aina, Eijankin mainitsema, toisen tekstin peukaloiminen. Kuinka paljon ja saako? Mukava oli lukea, kuinka olitte saaneet sosiaalisesta mediasta "uudenlaisen käsityksen", siihen juuri pyrittiin, että ajatusmaailma avartuisi ja muokkautuisi. Aina olisi kiva vielä tavata ja pohtia jo opittua, ihan joka jakson kohdalla sellainen olisi mukava ja tarpeellinekin kokemus, mutta kun sellaisia jakson jälkeistapaamisia on koetettu aikaansaada, ei tulijoita kuitenkaan ole juuri ollut. Hyvää kesää teille, ei tiedä jos wikissä nähdään! t. Kataja


Palaute / Tehtävä 3

Nyt olette päässeet selvästi pohtivaan kirjoitustapaan. Oli varsin mieluisaa lukea tämä teksti. Asiat etenivät esittämienne kysymysten avulla kiinnostavasti ja antoivat tekstille pohdiskelevan sävyn, pitäen sen kuitenkin kokoajan asiassa. On tarpeenkin miettiä "Miten sytytetään liekki oppimisen halusta, omaehtoisesta tiedon rakentamisesta?" Voidaan myös edelleen miettiä mitä on "aito kohtaaminen", kuka sen määrittää ja mitä se on tulevaisuudessa? Meille kasvokkaiseen kommunikaatioon tottuneille se voi olla aikalailla eri asia kuin tämän päivän lapsille, jotka kohtaavat verkon välityksellä useita ihmisiä ja luovat ystävyyssuhteita...Pohdinnan ensimmäinen lause jäi hieman hämäräksi,eli :"Koulujärjestelmämme on vielä liian suljettu inhimillisen toiminnan vapauden ja demokraattisen elämän kannalta." Usko ymmärtäväni lauseen pointin yleisesti, mutta mitä te erityisesti tällä haluatte sanoa, millä tavalla tai mikä kohta koulujärjestelmässä on juuri tuollaista vai onko tämä ns. yleinen heitto koulujärjestelmän kritiikiksi? Kuitenkin, kuten jo mainitsin alussa tässä tekstissä näkyy kehittyminen ryhmänä kohti yhteistä tiedon tuottamista ja pohdiskelua parhaimmillaan. Kataja

TIEDOKSI: Lähden tänään matkalle ja kommentoin kolmostehtävää vasta ensi viikon lopulla. Mukavaa viikkoa Kataja

PALAUTE / Tehtävä 2 Tekstinne on hyvä, siinä on kaikki tehtävässä tarvitut ajatukset esitettyinä. Kappaleet ovat selkeitä kokonaisuuksia, mutta kaksi tai kolme tekstiriviä ei vielä ole kappale, kuten kappale "Aktiivisesti verkkoa käyttävät..." kuuluisi ensimmäiseen kappaleeseen (joka päättyy ...kymmenen prosenttia miehiä enemmän) ja lähdetiedoksi riittäisi tällöin (Matikainen 80-81, 86.)Pohdintaosuus on puhutteleva ja hyvin kirjoitettu. Kataja


Eli PALAUTE / Tehtävä 1

Olette käyttäneet annettuja lähteitä ja saaneet niistä melkolailla kaiken tarpeellisen irti. Koska kappaleet edustavat kutakin lähdettä, tulee tästä tekstistä ehkä pikemminkin tiivistelmä mieleen kuin varsinainen essee, jossa käydään keskustelua ja jossa lähteitä käytetään tekstin eteenpäinviejänä limittäin. Tällöin asiat keskustelevat aidosti eri näkökulmista käsin. Joukkoon voi myös lisätä omaa pohdintaa tai esimerkkejä. Tuo pohdintaosuus lopussa onkin tosi kiva lisä tekstiin. Eli seuraavaa tehtävää varten pyrkikää pois kappaleittaisesta lainaamisesta ja kirjoittakaa rohkeasti omia mietteitä tai asioita joihin olette kysymyksen äärellä törmänneet, voitte siis käyttää muitakin kuin annettuja lähteitä tai annettuihin voi myös suhtautua eri näkökulmista, eri mieltä/samaa mieltä. Kuulemisiin kakkosen parissa viimeistään, Kataja