Keskustelu:Modulistien mekka

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Build a School in the Cloud

Mielenkiintoinen visionäärinen näkökulma. Esitystä puoltaa se, että tätä on kokeiltu monta kertaa, ja tuntuu toimivan, joten kai tällaista pitäisi kannattaa. "Self-organized learning". Epäilemättä. Mistä asia sitten on kiinni, teknologian saatavuudesta, kuinka paljon sitä on varaa hankkia? Kaikkein köyhimmissä maissa ei varmaan helposti onnistu.

Sinänsä hauska tämä mielihyväperiaate. Ettäkö vanha systeemi muistuttaa rangaistuksia ja selviytymisiä. Oppimisesta voi tehdä hauskaa ja miellyttävää. Kuitenkin kenties perinteisellä opetuksella on vielä paikkansa, vaikka sinänsä interaktiivisen median opiskelijana lienee velvollisuus uskoa teknologian muutoksen mahdollistavaan voimaan.

-- JohanGabriel


Minäkin innostuin tuosta Sugata Mitran mielihyväperiaatteesta, ja allekirjoitan sen täysin. Rohkaiseminen ja kykyjen ihaileminen epäilemättä lisäävät oppijan luottamusta omiin kykyihinsä ja täten innostavat jatkamaan yhä pidemmälle. Olen huomannut tämän ilmiön itsessäni: siinä missä positiivinen palaute motivoi ja vahvistaa kompetenssin tunnetta, negatiivinen palaute vie pohjan omalta tekemiseltä. Mitra luonnehtii videolla testejä ja rangaistuksia uhkiksi, jotka vaikuttavat aivoihin ja täten myös kykyyn oppia. Tämä näkyy hyvinkin selvästi koulu- ja opiskelumaailmassa: testejä ja kokeita jännitetään, ja toisinaan niiden aikana voi mennä jopa niin pahasti lukkoon, ettei kykene toimimaan enää ollenkaan. Kuinkahan monet itkut on itketty ja hermoromahdukset koettu yliopiston tenttienkin vuoksi? Tunteiden vaikutus oppimiseen on mielestäni kiistaton. Kun ahdistaa, ei opi niin hyvin kun voisi. Käsittääkseni koulumaailmassa on kuitenkin pikkuhiljaa tultu vastaan tässäkin asiassa, esimerkiksi punakynän käyttö ainekirjoitusten ja kokeiden korjaamisessa lienee kiellettyä. Hyväksyvä ja kaikkia arvostava asenne olisi tärkeä muutenkin niin koulu- kuin opiskelumaailmassakin, ettei oppijan energia kulu pelkästään siihen, että pelkää menettävänsä omat kasvonsa.

Mitran ajatus itseohjautuvasta oppimisesta on mielestäni muutenkin tärkeä, ihan jo myös opettajienkin vuoksi. Sen sijaan, että vastuu oppimistuloksista kasataan pelkästään opettajien harteille, vastuu siirretäänkin oppijoille. Kyse ei ole mistään rakettitieteellisestä oivalluksesta, vaan siitä tosiasiasta, että tietoja ja taitoja ei voi kaataa oppijan pään sisään, vaan oppijan on ne itse opittava ja omaksuttava. Siispä ajatus opettajasta oppimisprosessin liikkeellepanijana ja "sivustaseuraajana" on mielestäni loistava. Vaikka itse olen aina kokenut "perinteisen" opetuksen toimivana ja turvallisena (opettaja puhuu luokan edessä ja oppilaat kirjoittavat valmiit muistiinpanot vihkoon), huomaan nyt gradua kirjoittaessani, kuinka perinteisen kouluopetuksen lapsena onkin vaikeaa lähteä itsekseen liikeelle.

Mitra pitää yhtenä itseohjautuvan oppimisen kulmakivenä laajakaistaa ja sen mahdollistavaa teknologiaa. Olen myös samaa mieltä Mitran kanssa siitä, että yhteiskunnan muututtua (ja edelleen muuttuessa) myös koulun täytyy muuttua. On hullunkurista, että vapaa-ajallaan oppilaat viettävät lähes kaiken aikansa älypuhelimen ja tietokoneen ääressä, mutta oppitunnilla kaivetaan esiin varta vasten koulua suunnitellut kirjat. Sen lisäksi, että suositun teknologian käyttöönotto koulussa varmasti motivoisi oppilaita, se myös opettaisi heille taitoja, joita nyky-yhteiskunnassa tarvitaan. Siitähän "uusissa lukutaidoissa" juuri on kyse: täytyy pystyä lukemaan useaa mediaa, hallita kaikkialta vyöryävä informaatiotulva ja osata pureskella tietoa ihan itse sen sijaan, että ne pureskeltaisiin sinulle valmiiksi.

Epäilemättä teknologialla on puolensa oppimisessa (jos puhutaan jo pelkästään aineistojen saatavuudesta ja muokkailtavuudesta), ja se puolustaa paikkaansa nykymaailmassa. Suhtautuisin kuitenkin varauksella tähän teknologia-hypetykseen ja suoranaiseen teknologiseen determinismiin. Kun ihmiset istutetaan ruudun ääreen, he lopulta hukkuvat sinne. Mielestäni tämä näkyy jo ihan katukuvassakin. Enää ei olla kaukana siitä, millaisena vuoden 2008 animaatioelokuva Wall.e kuvaa tulevaisuuden ihmisyyden.

-- Nikamois vol.2


Noah

Tässä huomiota herättää, miten taitava käyttäjä Noah ja hänen kaverinsa on, ja myös nopeus, jolla asiat tapahtuvat digitaalisessa ympäristössä. Suhteen lopettaminen ja uuden etsiminen käy käden käänteessä. Sinänsä jossain kommentissa oli oudosti, että ei ole yhteyttä reaalimaailmaan, mikä kuulostaa oudolta, eikö kaikki aina ole jonkin teknologian välittämää, eikä tällaista erottelua ole. Teknologia on mitä luonnollisin asia, eikö vaan.

-- JohanGabriel

Nopeaa toimintaa kieltämättä ja jotenkin mielestäni pinnallista. Ero on taputeltu parilla klikkauksella eikä aiheesta keskustella sen enempää. Lisäksi tyttöystävästä on erottu hätiköiden - kun kunnon keskustelulle ei anneta aikaa, vaan hakkeroidaan toisen käyttäjätili, luetaan yksityisviestit ja tehdään niistä itse johtopäätökset, tuloksena ei voi olla muuta kuin itkua ja hampaiden kiristystä. Vauhdin lisäksi kiinnitin huomiota simultaanisuuteen: Noahilla oli monta rautaa tulessa yhtä aikaa, kun ruudulla pyöri samaan aikaan monta Facebook-keskustelua, Skype, pornoelokua, musiikki, peli... Monta asiaa tehtiin yhtäaikaa, mutta yhteenkään ei kunnolla keskitytty. Tämä on nyt ilmeisesti sitä "uutta lukutaitoa" myös - osaat hallita montaa järjestelmää samanaikaisesti.

Medialukutaitoon liittyen elokuvassa viitattiin osuvasti mielestäni internetin suurimpaan uhkaan ja ongelmaan: epäluotettavuuteen. Epäluotettavuus koskee sekä käyttöjärjestelmää että sitä käyttäviä ihmisiä. Jos esimerkiksi Facebook-tiliä pidetään eräänlaisena "henkilöllisyytenä" virtuaalimaailmassa, identiteettivarkaus on helppo tehdä. Selvität vain toisen käyttäjätunnuksen ja salasanan, ja avot, pääset selville toisen yksityiselämästä ja voit jopa esiintyä hänenä. Internetin luonteen vuoksi ihmisten on helppo olla epärehellisiä toisilleen: sitä väittää tuntevansa jonkun artistin, vaikka oikeasti onkin googlettanut sen samalla sekunnilla ensimmäistä kertaa, tai katsoo pornoa ja väittää tyttöystävälleen katselleensa kissameemejä. Huhhuh. Kriittisyys ja varovaisuus ovat arvokas osa uutta lukutaitoa. Toisaalta, tokkopa pian enää onkaan väliä sillä, mitä todella teet tai olet täällä fyysisessä maailmassa. Netissä voit olla mitä haluat ja sanoa tekeväsi mitä haluat. Ehkäpä fyysisessä maailmassa pätevä "totuus" menettää merkityksensä kokonaan, kun internetiin voi luoda oman maailmansa ja oman "totuutensa".

Itse arvostan tätä "reaalimaailmaa" (mitä se sitten onkin) enemmän kuin virtuaaliversiota. Luojan kiitos kaikki ei suinkaan ole vielä teknologian välittämää! Voin esimerkiksi lähteä ihan oikeasti lenkille tuonne ihanaan ruskaiseen metsään tai keskustella ystäväni kanssa teekupposen ääressä kasvokkain sen sijaan, että pelaisin läppärillä lenkkipeliä ja samaan aikaan keskustelisin ystäväni kanssa FB:ssa ja kertoisin katselevani kissakuvia vaikka oikeasti katselen pornoa, enkä oikeastaan edes ole keskustelussa mukana kuin 20-prosenttisesti.

-- Nikamois vol.2

Juu, kyllä oikeassa olet. Tietysti teknologiaa pitää käyttää älykkäästi ja viisaasti. Epäilemättä yksi ongelma on juurikin simultaanisuuden ja informaatiotulvan (information overflow) vaara. Olen juuri eräällä nettikurssilla, jolla suositeltiin pitämään "informaatiodieettiä" tuon kurssin ajan. Ihminen ei ole kone, ja hänen on hyvä olla keskittyneenä ja läsnä, mitä tahansa hän tekeekin. Kuitenkaan ei ole mitään teknologista ylimääräytyvyyttä, vaan on meillä vapaa tahto, pitää taukoa ja etäisyyttä teknologiaan -- vaikka sitten menemällä metsään kävelylle tai tapaamaan ystävää kasvokkain.

Kuten sanoin, en kuitenkaan kannata (jyrkkää) jakoa "reaalimaailman" ja "virtuaalimaailman" välillä; teknologia on kuitenkin osa inhimillistä maailmaa, sitä on vain käytettävä niin, että se avaa kaikki huimaavat mahdollisuudet, muttei kuitenkaan vieraannuta meitä todellisesta olemuksestamme, eikä luonnosta ja läheisistämme.

-- JohanGabriel


Moduuli I: Johdanto-videoluento

Luennolla pohditaan paljon koulun kohtaloa: jos koulu ei uusiudu ja pysy mukana yhteiskunnan digitalisaatiossa, se eristäytyy omaksi koulu-instituutiokseen, jossa oppiminen on ”kouluoppimista” koulun sisällä ja koulua varten – esimerkiksi missä muualla ihmisen täytyy osata taivuttaa sanoja taulukkoon 16:ssa eri sijamuodossa? Yhteiskunta digitalisoituu, mutta koulu ei lotkauta korvaansa: nuoret kehittävät itse vapaa-ajallaan digitaalista lukutaitoaan mediaa ja tietotekniikkaa käyttämällä, ja ovat siinä etevämpiä kuin vanhemmat ihmiset. Toisaalta tällainen prefiguratiivinen kulttuuri on mielestäni tasa-arvoisempaa ja vuorovaikutuksellisempaa kuin ”perinteinen” kulttuuri: vanhempi (esim. opettaja) ei ole enää kaikessa tietoauktoriteetti, joka arvostelee nuoremman oppimista, vaan on itsekin oppija. Ilmiöhän myötäilee digitaalisen aikakauden ihannetta eli tietoa kommunikatiivisena yhteistuotantona. Olisiko se sitä enää sen jälkeen, kun opettajat kouluttautuisivat oppilaita etevämmiksi ja olisivat jälleen auktoriteetteinä opettamassa digitaalisia taitoja?

Toki uskon, että on asioita, joissa aikuiset ihmiset ovat nuorta ”aikuisempia” (heh). Kun kasvaa ja toimii tietyissä olosuhteissa, ei välttämättä opi kriittiseksi näitä olosuhteita kohtaan. Olen luennoitsijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että olisi tärkeää oppia muutakin kuin mekaanista lukutaitoa eli ”selviämisen taitoa”. Analyyttinen lukutaito on edellytys kriittiselle lukutaidolla. Taitoa pystyä havaitsemaan ja ymmärtämään vallitsevat olosuhteet ja halua pitää ne koko ajan muutoksessa parempaan päin pidetään yhteiskunnassamme tärkeänä, ja onhan se. Itse meinasin räjähtää, kun yritin lukea tämän kurssin lisämateriaaleja, ja linkistä pompahtaakin viesti ”malicious content removed”. Toki linkki oli tarkoituksellinen, mutta silti minussa heräsi kapinahenki ja peräsi oikeuttani nähdä, mikä sisältö oli kyseessä.

Toisaalta taas ainainen kriittisyyden vaatimus väsyttää – joskus tekisi mieli vaan ottaa kaikki annettuna ja mennä tyytyväisenä päikkäreille. Esimerkiksi tähän asti minulla ei ole ollut mitään sitä vastaan, että Googlesta hakiessani kirjoitan hakusanani boksiin.

- Nikamois vol.2

Tere Váden ja Juha Suoranta keskustelivat digitaalisesta lukutaidosta. JS totesi, että tytöt monipuolisempia kuin pojat; varmaankin, kun sanotaan, että naiset pystyvät tekemään kahta asiaa yhtä aikaa. ;) JS oli jollain tavoin huolestunut pojista. Keskusteltiin helppoudesta ja editoinnin taidosta. Tavoitteena on päästä iloon ja oppimiseen. Uusi sukupolvi kasvaa tähän.

Uusien teknologioiden lukutaito (käsite) on jonkinlainen paradoksi, "hauki on kala". Kritisoitiin helppouden loukkuna mekaanista tapaa käyttää teknologiaa. Parempi olisi tietää, mitä tapahtuu. Esim. Google ei voi toimia yliopistossa.

Prefiguratiivisena aikana tapahtuu korkeampi tiedon muoto. Prefiguratiivisuus on välineitä ja tavoitteita, luovasta voimasta lähtöisin. Coping-ideana. Kuitenkin on eri asia, TV jatkaa: osaaminen, toimintaperiaatteiden tunteminen, ja yleisemmän näkymän hahmottaminen, jos oikein ymmärsin. Kyllä. Kyllä. Kyllä.

Kuitenkaan ei ole vastakkainasettelua, ei kahta eri maailmaa, vaan TV:n mukaan analogia on kieli: runoilija, kirjailija uudistaa, ei niin väliä, mitä kautta uudistaminen tapahtuu. Toden totta, sanoma menee perillä vääjäämättä. hihihi ;

Kielen käytöstä vielä. Avantgardistinen, uudistava taitelija, runoilija. Vitsi: murakko, kuka keksii sanoja?

Joka tapauksessa keskiössä, fokuksessa on spiraali. JS:n mukaan kommunikatiivisuus on ydinsana. Hahmotettiin kaksi lukutaitoa: 1. mekaaninen, 2. digitaalinen analyyttinen. Analyyttinen on parempi keskustelijoiden mukaan. Siihen kuuluu: kerronnallisuus, tyypittelyt, netin luonne, haun logiikkaa, kontekstit. Lisäksi todettiin, että lukutaito on välttämättä poliittista; mutta tämä aspekti on vaikea onkia esille. Meillä on ollut esimerkkejä, hakkeri-tyyppejä, kriittisestä lukutaidosta, joka on välttämättä poliittista.

Taito On: Yhdessä toimiminen, touhuaminen, kokemukset.

-- JohanGabriel

Moduuli II

Keskustelu koski uusia lukutaitoja ja erityisesti wikioppimista. Muodollinen oppiminen on instituutia, kuten koulu tai yo, jossa tavoite etukäteen, kirjallinen päämäärä.

JS ilmaisi huolensa opiskelijoiden valmistamisesta työelämään. Tärkeintä on tematisointi, haltuunotto. Onko järkevä pitää tulkintahegemonia itsellämme? Luulen, että kaikki osaavat tehdä oman tulkintansa, ja että yliopiston tulisi kasvattaa opiskelijoita kasvattaa löytämään oman tulkintansa työelämästä.

Motivaatiota pidettiin tärkeänä kysymyksenä, avaimena kaikkeen tekemiseen. Tässä olen täsmälleen samaa mieltä, tulevaisuuden utopiassa, ja siinä maailmassa, joka kokoajan tulee todellisemmaksi, on vain töitä, jotka ovat sydämen asioita, (jne eri tapoja sanoa sama asia, tekee siitä mistä tykkää, intohimo, luovuus, jne.) Esimerkkinä mainittiin Steve Jones. TV sanoi, että oppimisella on väliä; mikä kiinnostaa, on avainkysymys.

Hegemonia vaikuttaa pulmalliselta kysymykseltä; uskon senkin ratkeavan kaikkia osapuolia rakentavalla, luovalla tavalla, nyt ja tulevaisuudessa.

JS puhui opettajankoulutuksen ongelmista. Riittääkö vain aineen sisältöjen hallinta? Myös metatason taitoja tulisi opettaa opettajalle. Niin kuin kirjoitin: "Joka tahtoo olla toisten opettaja, sen tulee kohdella jokaista kohtaamaansa olentoa opettajanaan." Tämä pätee erittäinkin uuden aikakauden lapsiin.

Wikioppiminen on myös muuta kuin digitaalista. Harrastuneisuutta (tällä sanalla on pitkät perinteet, kuten kaikki varmasti tietävät), amatööriyttä, vapaata sivistystyötä, lukupiirejä, seuroja. Mutta entä sitten ammattilaisuus, kaikkihan haluavat olla jossain ammatissa? Vai onko niin, että harrastuksen ja työn välillä ei ole niin kovin suurta eroa?

JS puhui maailmanlaajuisista ryhmistä Internetin välityksellä. Tämä on epäilemättä huikea tulevaisuuden visio, miten Internet tekee maailman yhteenliitetyksi. Projektioppiminen on yksi tapa. JS mainitsee esimerkkinä vapaasta sivistystyöstä Teemu Leinosen Aalto-yliopistosta. Vapaassa sivistystyössä on kaiketi kysymys Valistuksen projektista.

Konkreettisuus on tärkeä kysymys. Miten esimerkiksi asiantuntijoiden tekemä tietosanakirja eroaa wikioppimisesta? Wikioppiminen perustuu tekijyyteen ja taidon kehittämiseen. JS huomauttaa, että suomen sana lukutaito on peräti viettelevä: taitoon; verrattuna englannin literacy-sanaan, joka sekin on mielestäni erittäin hyvä ja syvällinen.

Lukutaidon opettamisesta sen verran, että JS arvelee, että nelivuotiaille voisi hyvin opettaa lukutaitoa, ja että koulun alkamisikä on vain väestön hallintaan liittyvää. Näin varmaan on, täsmälleenkin niin. Sekä vanhemmilla että koululla on oma vastuunsa.

Wikioppiminen on joka tapauksessa avannut oppimista. TV:n mukaan on henkilökohtainen (hihi) ongelma, miten maailma osittain vielä pyörii perinteisen luento-opetusmallin ympärillä. Tämä on TV:n mukaan hiukan, hassua, simppeliä.

Wikioppimiseen liittyy jonkinlaisia pelkoja, angstia, koskien sisältöjen suojelua, asiantuntijuutta. JS on huolissaan, murheellinen, siitä, että koulutusputki jatkuu liian pitkään; kun pitäisi löytää oma tie. Hänen mukaansa viimeistään yliopistossa täytyisi yhteisvoimin sitoutua tähän projektiin. Epäilemättä näin on, mitä varhemmin sen parempi, mutta toisaalta on kyllä niin, että jotkut lyysit ovat aikuisille tarkoitettuja.

Kokemuksellisuus nousee taas kerran avainkysymykseksi TV:n mukaan. Netissä on runsaudenpula informaatiosta. Kaikki maailman tieto netissä -- miten luovia siellä? AA Metatron ja AA Gabriel tähän avuksi ensi sijassa, käsitykseni mukaan.

Millainen on keksimisen kieli? Puhumme kollektiivisesta älystä, joukkoälystä. Tässä on vältettävä dystopiaa Ahrimanista, teosofisin termein: älykäs, biologinen ja itsekäs. Sen sijaan todellinen voimaantuminen tapahtuu korkean moraalin, sydämen, tahdon ja intohimon yhteisvaikutuksena, kaikkien osapuolten todelliseksi parhaaksi.

Oppimisesta jää aina jälki, outreach, myös vapaassa sivistystyössä. Muiden auttaminen on tärkeää, sydämen tasolla. Kun antaa, niin saa.

-- JohanGabriel

Moduuli III

Wikipedian viisi pilaria ja Wikiopisto

TV ja JS keskustelevat. Tavoitteena on vapaus ja sanan käyttäminen. TV:n mukaan kyseessä on habermasilainen ideaalikommunikaatio; Avoin paikka. Wikipedia perustuu habermasilaiselle konsensukselle. Tämä on epäilemättä se taso kielestä, jota tarvitaan maailman muuttamiseksi. (Minä) olen myös tutkinut Heideggeria seuraten vielä syvempää kielen tasoa, mutta en luonnolliseti voi puhua siitä tässä.

JS:n mukaan Wikipedialla on sääntöjä ja periaatteita. TV:n mukaan yhteinen tavoite liittää ihmiset yhteen. Wikipedian tapauksessa on tavoitteena tehdä hyvä tietosanakirja. Tästä olen täysin samaa mieltä. Yhteiset arvot ja päämäärät liittävät ihmiset yhteen.

Huomautetaan, että Wikipedia artikkelit ovat usein yllättävän yllätyksettömiä. Missä on luova sanankäyttö? Totuusfunktio ainakin toimii Wikipediassa. Luonnontieteelliset artikkelit olivat alkuun kärkeä Wikipediassa. Nykyisin paljon muutakin on kehittynyt, mutta toki helposti pienen kielialueen kuten Suomen lyysit saattavat jäädä marginaaliin; tai sitten ne ovat salatulla tavalla keskiössä. ;

Viidestä pilarista ensimmäinen on se, että Wikipedia on tietosanakirja. Wikiopiston pointti on kuitenkin määrittelemätön toistaiseksi. Sen henki ja sävy on muuttunut. Yksimielisyys vallitsee lyysistä, vaikkei kovin tarkka.

Wikipediaan liittyviä filosofisia näkökulmia ovat deletionismi ja inklusivismi. Nämä liittyvät siis editointiin, siis siihen, minkä informaation sallitaan olla nähtävissä ja käytettävissä, ja kuka päättää siitä ja miten. Tämä on kieltämättä aika erikoinen idea uusiksi filosofioiksi, mihinkähän perinteeseen nämä yhdistyvät?

JS:n mukaan tieto konstruoituu, rakentuu, siitä neuvotellaan. Knowability on keskeinen käsite: mikä on tietämisen arvoista. Wikipediassa ei periaatteessa julkaista uutta tietoa; vaan se on tavallaan hautausmaa (hahaha).

TV mainitsee mahdollisuuksisa tutkmuksen järjestämiseksi, referoimisprosessin kautta. Peräti mielenkiintoinen on historiallisesti tärkeänä pidetty opettaja-oppilas-suhde. Tämä on mielestäni tärkeä lyysi. Ainejärjestöt ja opiskelijajärjestöt voisivat perustaa Wikiopistoon neutraalia näkökulmaa kannattavia ryhmiä. Tämä on mielestäni hyvä idea, koska ihmiset yliopistoon tulleessaan ovat usein intoa täynnä, ja nuoruuden voima voisi kanavoitua tätä kautta.

JS puhui vallankumouksesta, jossa kaikilla on ääni; jonkilainen kokemusten demokratia ilmeisesti. TV:n mukaan objektiivisuus ja neutraali näkökulma ovat eri asia. JS kannattaa alkuperäisyyden; siis kaiketi havaintojen ja kokemusten, lyysien mukaan tuomista Wikiopistoon. Sen jälkeen on mahdollista, että ne siirtyvät Wikipediaan.

TV kannattaa inklusionismia, koska ei voida tänään tietää, mikä on tulevaisuudessa arvokasta tietoa. Olen tässä samaa mieltä, tulevaisuus on ennustamaton; ainutlaatuinen, ainutkertainen kokemus vie eteenpäin maailmaa.

-- JohanGabriel

Moduuli IV

Vapauden asteet verkkomediassa

Kyseessä on pitkälti kysymys demokratiasta, joka TV:n mukaan tulee väkisinkin tapahtumaan. Internet on emansipatorinen voima: hakkerismi, piratismi, oppiminen. Yhä suuremmalla joukolla on mahdollisuus toimia; ei enää niin paljon gatekeepersejä. Myös poliittinen oppiminen, osaaminen. Esimerkkinä Khanacademy. Ei-utooppinen lyysi, jo nyt todellista. Puhutaan paljon nettivallankumouksista Neuvostoliiton faksivallankumous, twitter-vallankumous, Facebook-vallankumous.

Kysymys vapaudesta, millä tasoilla, ja mitä tarkoittaa. Vapaa toiminta on kuitenkin riippuvainen infrastruktuurista. Olisi kauheaa, mikäli bad boys pääsisivät valtaan. Suomessa KRP on vielä inhimillinen.

Vapaus toteutuu suhteutuu lukutaitoon. Esitettiin taulukko, jossa neljä eri vapauden tasoa. Teknologista determinismiä vastaan TV totesi, että nettiä voi käyttää nollatasolla aivan hyvin. Stages of Freedom, neljä kenttää. JS:n mukaan kakkonen on tärkein tämän kurssin kannalta, juurikin Facebook ym. (Minä) sanoisin, että viimekädessä mielenkiintoisin on tuo neljäs taso eli liberaali kommunismi, (Naorri Klein); formal freedom (Zizek) Vapaus on vapautta myös siinä, miten sanotaan, TV totesi. Facebookilla on kaikki oikeudet materiaaliin. Ei kai kuitenkaan yksityisviesteihin?

Wikipedia ja Wikiopisto ovat säätiötä. Entä sitten kaupalliset firmat ja osuuskunna. Creative Commons-lisenssi. Mikä on kapitalisimin kova ydin? Onko jokin taho, joka voi tehdä death switchin, kytkeä internetin kokonaan pois päältä. Kuka omistaa kaapelit? Yleensä tämä on hyvin yksityisomisteista, paitsi Ruotsissa.

Miten oppiminen voisi olla triple free: yhteisöllisesti, avoimesti; sähköntuotanto jne. myös. Leninin neuvostoja vastaa nykyaikana Zizekin mukaan internet. Zizek kuitenkin unohtaa sähkön, huomauttaa TV. Suomalaiset kirjastot ovat hyvä esimerkki triplavapaasta organisaatiosta. Ideaalisesti tällaisella yhteisöllä pitäisi olla myös oma kunnallinen, paikallinen sähköntuotanto.

Tulemme teknologianfilosofisiin kysymyksiin. Ydinvoima on pääoma ja keskittyä valtaa. Energiakysymys ei kuitenkaan kovin relevantti ole. Tärkeintä on, että olemme läsnä toistemme kanssa. Teknologia ei ole välttämätöntä, tiedon jakamiseen, mutta se tuo extraa ja lisävoimaa, vaikutusta.

Tiedon jakamiselle internetissä on kaksi prosessia: 1. Facebook, Google. Ei tuota mitään. 2. Käyttää, mihin käyttää. Millä tasolla sopimus on, indeed, ha-ha.

-- JohanGabriel

Moduuli V Tieto, reflektiivinen epävarmuus ja opettajuus

Liikkeelle lähdettiin lukutaidon käsitteestä. TV:n mukaan informaatiolukutaito on kova sana Amerikassa, ja sillä pyritään tasa-arvoon, siihen, ettei syntyisi uusia kuiluja. Olen itse sitä mieltä, että Amerikka on informaation luvattu maa. Medialukutaitoon liittyy netin vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa yms. On oikeastaan kaksi tapaa olla mukana liikkeessä. 1. Informaation haku, hankinta ja arviointi. 2. Informaation tekeminen ja luominen. Tiedemaailmassa on paljolti kyse informaation luomisesta. Tässä asiassa on monenlaisia kerroksia ja päitä, jotka muodostavat ympyrän, TV:n mukaan. Tästä piirtyy kuva omaa häntäänsä syövästä käärmeestä, joka oli luennon keskeinen metafora, symboli, joltisenkin perinteinen esoteerinen symboli nykyaikaisessa kontekstissa.

JS oli huolissaan käärmeen häntäpäästä, ovatko perustaidot unohtumassa. Kyseessä on Boolen mukainen haku vs. Google-haku. Mediafilosofiana on syntymässä uusi kalligrafinen kausi, jossa kuvalla on voimakas merkitys. Esimerkkinä mainittiin Colin Lankshear.

Kyse on pitkälti auktoriteettioppimisen ja omaehtoisen oppimisen välisestä erosta. Tietokäsityksiä tarkastellessamme huomaamme, että auktoriteetti murenee kokoajan. Voidaan myös puhua taksonomisesta vs. folksnomisesta kulttuurista. JS ja TV puhuivat ytimeen pääsemisen tavoitteessa tiedonhaussa. Ydinteksti, ydinlausuma; kiteyttäminen. Hyvä opettaja on sellainen, joka osaa osoittaa suunnan. Tämä on tiedon regiimin peruskysymys. Tieto on divergoitunutta, mutta ytimet pitää osata löytää. Uskon, että tässä nimenomaan on ammattitaidon paikka informaatioalan ammattilaisilla. TV:n mukaan Wikipedia ei ole kumpaa edellämainituista. Siinä pyritään konsensukseen, habermasilaisena bourgeus public spherenä. Miten ytimeen? Miten toimitaan yhdessä niin, että homma pysyy kasassa? WP ei ole sitoutunut; se on epäinnostavakin tässä mielessä.

Tietokäsityksistä puheenollen, tätä aikaa luonnehtii moninaisuus, nietzscheläinen tai foucaultilainen näkemys vs. habermasilainen, jota edellä luonnehdittiin. Opettaja tehtävä liittyy edelliseen; opettajuus on monikollista. Tarvitaan siis jonkin verran auktoriteettia. Vaihtoehdot ovat siis joko epäreflektiivinen varmuus tai reflektiivinen epävarmuus uutena mahdollisuutena. Wikiworld-kirjassa toteutuu reflektiivisen epävarmuuden tie. Kyseessä ei ole niinkään ihmisten, kuin maailman olemisen tapa. Tieteenfilosofisin termein kyseessä on TV:n mukaan pessimistinen metainduktio.

Varmuus on aina asetettava sulkuihin. Valitsemme kohti reflektiivisen epävarmuuden maailmaa. Yhteiskunnassa on rakenteellisia rakenteita ;); fossiiliset lähteet, eri maiden koulujärjerjestelmät ovat erilaisia. "Älä käytä Wikipediaa!" "Älä käytä oppikirjaa!" HAHHAHHAA ;)

Portinvartijat ovat vähenemässä nyky-yhteiskunnassa. Mitä on tietoinen reflektiivisyys? (TV)Refleksiivisyyden refleksiivisyys (JS). Shiva-Shakti. Yliopisto ei voi keskittyä tiedon rajoihin; yliopisto pitäisi pelisoida, wikisoida, TV:n mukaan. Kaikki ei kuitenkaan ole reflektiivistä (hmmm), reflektiivisen epävarmuuden korkea kaunis (yes). Miten yliopistolla, mistä tieto. Tiedon vapauttava vaikutus. Tämä on TV:n mukaan suolla kävelemistä. Suuri kertomus: aksiomaattisten varmuuksien purkautuminen, jopa euklidiseen geometriaan: muitakin matemaattisia todellisuuksia. Emme etsi turvallisuuden tunnetta, vaan epävarmuutta, Angstia, joka aina johtaa eteenpäin menevään voimaan.

Mitä ovat sosiaaliset maailmankuvat, TV kysyy. Mitä maailma sallii? Tässä tulemme Husserliin ja Heideggeriin. Dasein, ei ole ihminen; entä valta? Voisiko Wikiopisto olla peltotie/hakotie, JS kysyy. Fronesis, käytännöllinen järki, hyveet. Paikallinen, lokaali on hukassa. ;) Ihminen tekee oikean asian oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, oikealla tavalla. AA Gabriel, Divine Timing.

JS puhui aistien, kehon, huomioon ottamisesta. Miten olla läsnä maailmassa? AA Metatron. Kuinka paljon netti vieroittaa? Millaiset ehdot asetamme toimijalle, TV kysyy. Digitaalinen maailma on jotenkin lihalliseksi tuleva tekniikan kautta. Mikä on ideaalinen oppimisympäristö? Tietokoneet ovat kokonaisprosesseja. Toiminnalle ehtoja asetettaessa opettaja luo affordansseja (TV). Sugata Mitra on tästä hyvä esimerkki, inhimillinen kommunikaatio, täsmällisyys, jopa ryhmän koosta, tarkkoja varmoja määrityksiä.

Kaikki palautuu opettajan rooliin: ytimeen ohjaaminen, maaston luominen, se, mitä kone ei pysty tekemään. Metaoppiminen, mutkitteleva, moninainen polku, tyylit, tavat, konteksti.

-- JohanGabriel

Moduuli VI: hipit, jupit, jne

Aluksi puhuttiin informaatioyhteiskunnan käsitteestä. Millaisia lupauksia teknologia antaa? Kaikki perustuu viime kädessä Turingin koneeseen, jonka äärellisiä manifestaatioita tietokoneet ovat. Miten yhteiskunta määritellään. Ollaan informaatioyhteiskunnassa. Asenteiden ja arvojen tasolla tapahtuvat valinnat. Kysyttiin, mikä oli 60-luvun merkitys? Hakkerismi ynnä muu, silloin, kun samaan aikaan hippiliike USA:ssa. Molemmat tärkeitä askeleita kohti uutta aikakautta. Teknologia on ensi aalto luovuuden puhkeamisessa kukkaan.

Tähän teemaan liittyy feminismi voimakkaasti, antipatriarkalismi. Kuitenkin hakkerit yleensä miehiä. Tärkeä olisi löytää tasapaino, dynaaminen tasapaino teknologisen luovuuden, ja feminiinisen luovuuden välillä. Vadénin mukaan kaikki työ jäsentyy jo nyt informaatioyhteiskunnan mallin mukaan. Tässä on tiettyjä ennakkoluuloja jäljellä kuitenkin vielä. Hakkerismi jakaantui idärannikon hardware- ja länsirannikon software-hakkerismiin.

Puhuttiin Steve Jobsista esimerkkinä. Tere Vadén puhui helppokäyttöisyyden ja vapauden kysymyksistä. Alkuunsa teknologiaa tehtiin tietenkin sotilaallisiin tarkoituksiin. ARPANET oli ensimmäinen tällainen verkko. Selvää on, että kehitys tulee kulkemaan kohti rauhanomaista ratkaisua. Steve Jobsilla oli tietynlainen vapauden ethos. Hän halusi tuotteistaa osaamisensa. Miten tämä liittyy vallankumoukseen?

Kysymys on myös sillä tasolla, että käyttääkö Macia vai Linuxia. Mac on helppokäyttöisempi kuin Linux. Kuitenkaan, kuten käyttötarkoitus ei sido, sitä mihin teknologiaa käytetään. Puhuttiin myös Karl Marxista, siitä, miten hänen mukaansa kapitalismi kumoaa itse itsensä. Vadénin mukaan elämme tietynlaisessa funktionaalisen autonomian kaudessa. Vapaus on avainkäsite. Vaarana on se, osataanko käyttää tekstinkäsittelyä vai tiettyä tekstinkäsittelyohjelmaa, osataanko käyttää tietokonetta, vai tiettyä tietokonetta. Tämä on kysymys fragmentaatiosta ja yleisemmästä taidosta. Olen samaa mieltä, että oikein on funktionaalinen autonomia. Vapaus, vapaus, vapaus.

-- JohanGabriel

Moduuli VIII, How Facebook is Manipulating Us

Johdantolinkeissä oli jotain tilastotieteellisiä analyysejä; ja uusi tutkimus, proceeding The National Academy of Sciences.

Videossa Julkaistu 3.7.2014

"Professor Zeynep Tufekci explains how Facebook manipulated user results in order to study Facebook users emotions, the business model of Facebook, can Facebook influence elections, undermining public funding for social science research, the genuine power of social media and how to regulate and reform " Sam Seder haastattelee proffaa.

Kysymys on yksityiskohdista. Uudella nopeudella kamaa frendeiltä ja perheeltä. Vaikuttaa siltä, että Facebook on altruistinen. Kuitenkaan he eivät kerro, miten systeemi toimii; se ei ole random-valinta tietenkään. He katsovat, kuinka ihmiset vastaavat, näyttävät vanhan draaman. Tämä ei ole kovin hyvä asia tietenkään.

Tärkeintä on tulevaisuus. Puhetta seurauksista. Käyttöehdot sallivat heidän tehdä tutkimusta. Kyseessä on eräänlainen jäävuori-ilmiö. Kuinka paljon ihmisestä kertoo se, mitä hän kirjoittaa Facebookiin. Jääkö jäävuori merenpinnan alle?

Valta, joka Facebookilla on laajempi tietoisuus kaikista näistä sosiaalista verkostoista. Firmat ja poliitikot hyötyvät näistä. Me emme tiedä, mitä Google pitää sisällään. Todellinen valta tehdä mitä vain. Pahoja asioita. Käyttäjän täytyy välttää sanomasta tiettyjä asioita. Kyseessä on arvokas data, yleinen hyöty, kaikkien intressi, tässä nyt.

Suuria kysymyksiä. Eräs akateeminen tutkimus, psykologinen, jossa paljon ihmisiä mukana. Valtakysymykseen palautuu taas. Tämä tutkimus auttaa hahmottamaan näiden sosiaalisten verkostojen kontrollia.

Henkilökohtaisesti olen kiinnostut liberaaleista maastoista, maista, joilla on mahdollisuus tehdä suuri vaikutus maailmaan. Suuret kysymykset ovat vallasta, tutkimuksesta ja sen sellaisesta, politiikasta. Palaammeko aina tuttuun, turvalliseen, vai uskallammeko tehdä vapaita valintoja, dynaamiselta perustalta.

Kysymys vallasta uudestaan. Kysymys on parhaan tapauksen skenaariosta. Leibniz, mahdollisesti. Rauhasta.

-- JohanGabriel

Moduuli IX: Lasten ja nuorten mediaympäristöt ja monilukutaito

Professori Reijo Kupiainen puhui aiheesta. Hän on pitkälti koulututkija. Muutokset maailmassa luovat pohjaa mediakasvatukselle ja monilukutaidolle. Tuttua, vierasta; erilaisia lukutaitoja. Esimerkiksi ekirja on tavallaan vaikeampi käyttää kuin paperiversio.

RK puhui tutkimuksesa, johon osallistuivat 1980-2000 syntyneet lapset ja nuoret. Heille on keskeistä informaation digitaalisuus, kuva, liike ja musiikki; moniajo (multitasking), epälineerinen informaatio; eräänlainen "diginatiivi". Kuitenkin on selvää, että meillä on erilaisia sukupolvia, erilaisia lapsia ja nuoria. Eroja on paljon; haaste on suuri.

RK esitteli kolmen tilan teorian. 1. Koulu: kirjoittaminen, puhuminen, kuuntelu. 2. Kolmas tila: mediatila, koti, koulu. 3. Koti: populaarikulttuuri, multimodaaliset tekstit. Taidoissa ja tavoissa on eroja; niiden kohtaaminen on ideaalitilanne. Kaikki on oppimisen aluetta. Olisi tärkeää saada kaikki nämä synkronoimaan keskenään; kolmas tila on tärkeintä. Tästä olen samaa mieltä.

Esimerkkinä mainitaan Kaisa Leinon Jyväskylän yliopistosta tutkimus, joka käsitteli 15-vuotiaita. Tutkimuksien tuloksena on ollut, se että active multiliteracy leaders ovat saaneet hyviä pisteitä PISA:n lukutaitotestissä. Myös active traditional readers onnistuneet. On erilaisten tekstien käyttäjiä. Ne, jotka pelkästään pelaavat eivät saa hyviä pisteitä.

Tärkeintä olisi kannustaa lapsia ja nuoria monipuolisiin lukemisen tapoihin, ja monipuolisiin median käytön tapoihin. Moninaisia lukutaidon tapoja harjoittavat pärjäävät myös perinteisessä testissä. Tytöt ja pojat ovat suunnilleen tasoissa kohdassa 5: monipuolinen monilukutaito. Tärkeintä on se, että lapset ja nuoret luottavat omaan taitoonsa; tätä tulisi vahvistaa, pedagogisesti. Monipuolista käyttöä, positiivisiin tuloksiin. RK sanoi tämä on maalaisjärkeä, hih, [vai kaupunkilaisjärkeä, järki kuin järki, hihihihi.]

Puhuttiin monilukutaidon OPS-suunnitelmasta; kyse on tulkitsemisesta ja arvottamisesta, kyvystä luoda identiteettejä; tämä on eräänlainen sateenvarjokäsite.

New London Group on systeemi, jonka tavoitteena on nähdä oppilaat sosiaalisina toimijoina, jotka suunnittelevat oman tulevaisuutensa kielen, diskurssien ja lukutaidon avulla. Multiliteracies -- maailma muuttuu, julkinen, yksityinen -- elämme keskellä muutosta, kohti pluralismia, diversiteettiä, moninaisuutta. (Aivan erinomaista!!!)

RK:n mukaan tarvitsemme uuden otteen asioihin, tekstit ja tavat. Lukeminen muuttuu toiminnalliseksi; aktiivinen ääni, uusi ääni; design, ym. Sitoutuminen unelmiin ja tavoitteisiin, joka mielestäni tuo maailman lähemmäksi ja lähemmäksi kultaista aikakautta. Lapset ja nuoret ovat tietenkin avainasemassa tässä, tukena AA Metatron erityisesti, sekä AA Mikael jonkin verran.

RK:n mukaan edelleen, kiinnostukset ovat tärkeitä, valitseminen, uusi sisäinen merkki; mielessä tapahtuvat omat merkit. Synestesia, esteettisyys, taiteellisuus, luovuus. (Aivan upeaa, täsmälleen!)

Jälleen palaamme spiraaliin, josta kaikki alkaa, ja johon kaikki päättyy, aina uudelleen, syntyäkseen kuolemasta. Luento oli mielestäni erinomainen, excellent!!!

-- JohanGabriel

Moduuli X: Gender and Games and Movies

Tropes vs. Women: Puhuja puhui siitä, miten kielikuvat ja naiset "taistelevat" keskenään. Tarvitsemme kriittistä analyysiä. Meidän täytyy nauttia pelaamisesta ja olla samaan aikaan kriittinen. Hänellä esimerkkinä oli Crystal-niminen sankaritar. Yleensä naishahmot ovat peleissä uhrin roolissa, pelastettavina.

Melkein mahdoton (incredible) on prinsessa Zelda -niminen sankaritar, jolla on aktiivinen rooli pelissä. Vesimiehen aikana naiset ovat aktiivisia. Tämä on etsimisen loppu. Peleillä on voimakas vaikutus elämäämme. Tämä on tietysti totta. Pitää tietenkin olla tarkkana siitä, mikä on peliä ja mikä pelin ulkopuolista maailmaa, mikä on leikkiä, mikä vakavaa, mikä hauskaa, jne. Aikuisten pelit ovat aikuisten pelejä, lasten pelit lasten pelejä. Damsel in Distress -niminen peli tuntui olevan puhujan suosikki.

Oscars and Bechtel Test: Tässä puhuttiin Hollywood-teollisuuden filmien tekemisestä. Bechtelin testi käsittelee sitä, onko elokuvassa nimettyjä naisia, jotka puhuvat keskenään jostakin muusta kuin miehistä. Puhuja kävi läpi elokuvia, jotka läpäisevät testin, ja niitä, jotka eivät läpäise. Ilmeisesti voisi kysyä käänteisesti, onko elokuvaa, jossa miehet eivät puhu muusta kuin naisista.

Hänellä oli idea rasismitestistä: onko elokuvassa nimettyjä mustia hahmoja, jotka puhuvat jostakin muusta kuin valkoihoisista. Tämä kuulostaa hyvältä idealta.

Hänen mielestään filmiteollisuudella olisi mahdollisuus tehdä elokuvia naisista, jotka ovat todellisia sankareita, sankarittaria. Ratkaisu hänen mukaansa olisi juurikin tämä. Rohkeita naisia maailma tarvitsee. Epäilemättä, kyllä näin on.

-- JohanGabriel

Moduuli VII

Changing Educational Paradigms RSAnimate, theRSA.org, Sir Ken Robinson

Jokainen maapallon maa on reformoimassa koulutustaan. Tälle on taloudelliset, kulttuuriset, ja kulttuurisia identiteettejä koskevat syyt. Kaikessa on kyse myös geeneistä. (ja epäilemättä meemeistä, hehehehe). Ongelmana on se, että olemme taipuvaisia palaamaan vanhaan, aikansa eläneeseen systeemiin, tekemään sen, mitä aina ennenkin. Vanhan systeemin tarkoituksena oli kouluttaa ihmisiä industrialistisen mallin mukaan. Tämä oli myös Valistuksen ihanne. Kuitenkin on selvää, että kaikki eivät tahdo tällaista, ja he ovat vaarassa pudota marginaaliin. Vanhan systeemin mukaan ihmiset jakaantuivat akateemisiin ja ei-akateemisiin. Akateemisten ideana oli deduktiivinen ajattelu, klassikot. (Kuten Aristoteles, epäilemättä.) Kuitenkin tässä järjestelmässä nerokkaita tyyppejä saattoi pudota koulutuksen ulkopuolelle. Puhujan mukaan tämä systeemi aiheutti kaaosta.

Lisäksi puhuja puhui ADHD:sta (Attention Deficit Hyperactive Disorder). Tätä "epidemiaa" on pyritty "hoitamaan" "lääkkeillä", kuten Ritalinilla. On selvää, että tämä ei ole oikea ratkaisu. Metatron on Arkkienkeleistä se, joka pitää huolta ADHD-lapsista ja aikuisista, hihihihih.

Meidän on tärkeää vahvistaa taiteellista, luovaa, divergenttiä ajattelua, olla läsnä nykyhetkessä. On opittava uusille tavoille, uuteen maailmaan. USA:ssa erityisesti liberaalit osavaltiot, länsi- ja itärannikolla ovat avainasemassa.

Lukemisen uudet tavat Juha Herkman haastattelee Tere Vadén

Haastateltava on tutkinut uusia lukemisyhteisöjä, uusia lukutapoja omissa tutkimusprojekteissaan. Kyseessä on siirtymä yksilöllisestä yhteisölliseen kulttuuriin. Lisäksi hän mainitsee jotain salaliittoteorioista. Joka tapauksessa systeemi on totaalisesti muuttunut. Tärkeintä on saada tuntuma uuteen kulttuuriin; se voidaan pukea narratiivin muotoon. Missä määrin perinteiset lukemisen tavat, kuten kirja, säilyvät. Uskon, että kirjoilla on vielä paikkansa.

Haastateltava osuu oikeaan lausuessaan, että elämäntilanne vaikuttaa suuresti siihen, mitä mediaa käytetään. Ovatko opiskelijat, ja ihmiset yleensä, hihihi, sosiaalistumassa työelämän kautta, vai perustamassa perhettä. Kaikki tämä vaikuttaa toimintaan. Epäilemättä totta. Haasteena on löytää kulloinkin oikea prioriteettijärjestys.

-- JohanGabriel