Koonti Sugata Mitra: Build a School in the Cloud -Ted Talkin herättämästä keskustelusta

VIII: Sugata Mitra: Build a School in the Cloud

Mahdollistaminen, leikinomainen omaehtoinen oppiminen, oivaltaminen, ylpeys omasta edistyksestä, vähävaraisten lasten auttaminen, vapaan tiedon leviäminen, ikäihmisten mahdollisuus kokea merkityksellisyyttä, kulttuurirajojen ylittyminen, vau! Näillä eväillä ei voi muuta kuin saada kasaan mahtavan TED-talkin ja raikuvat aplodit. Sugata Mitra oli tuttu vain yhdelle ryhmän jäsenistä entuudestaan ja keskustelu lähti vilkkaasti liikkeelle, sillä monet Mitran school in the cloud -ajatukset olivat rinnastettavissa siihen ihannekouluun jota ryhmämme on keskustelujen yhteydessä hahmotellut. SOLEn pääelementeistä yhteistyö ja kannustus tiivistävät pääosin ihannekoulumme idean, samoin kuin opettajan rooli kysymysten esittäjänä ja prosessien alkuunpanijana. Ryhmämme arvosti myös sitä ettei Mitra lytännyt nykyistä koulujärjestelmää kokonaan, vaan totesikin sen olevan ”wonderfully constructed, but outdated”. Emme väheksy peruskoulujamme, sillä onhan haastavaa pitää luokallinen lapsia suunnilleen samassa tahdissa kun niin monessa aineessa pitää aina vuoden sisällä edetä tiettyihin tavoitteisiin, mutta kuten Mitra, olemme sitä mieltä ettei koululaitoksemme ole pysynyt mukana yhteiskunnan muuttuessa.

Mitran teeseistä ryhmäläisten suosioon nousi etenkin ajatus lasten luontaisesta oppimismotivaatiosta, oma-aloitteisuudesta ja uteliaisuudesta kaikkea uutta kohtaan ja näiden taipumusten tukemisesta eli ”letting learning happen”. Pohdimme millaisia piilo-opintosuunnitelmia peruskouluissa käytetään, sillä tykästyimme Mitran ajatuksesta geometrian opetuksesta. Hän ehdotti, että esitetään lapselle kysymys siitä osuuko meteoriitti maapalloon ja kerrotaan, että on olemassa sellainen maaginen juttu kuin ”tangentin kulma” jolla sen voi ratkaista. Tämän jälkeen jätetään lapsi oppimateriaalien kanssa yksin ja annetaan oppimiset tapahtua. Tässä esimerkissäkin huomioitiin hyvin lasten kehitysvaiheen mukaiset kiinnostuksen kohteet ja se kuinka näennäisen tylsää aihetta voidaan käyttää välineenä kiinnostavamman asian selvittämiseen. Olennaista on siis löytää opittaviin asioihin se oppijalle merkittävä tulokulma.

Mitran ajatukset sivuavat myös edellisten moduulien koulutusparadigmojen käsittelyä siinä, että hänenkin mukaansa lasten luovuutta ja omia vahvuuksia olisi tuettava. Luovuus voi kukoistaa vain turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä, ei ympäristössä, jossa on opittava toistamaan ainoat oikeat vastaukset ja jossa virheistä rangaistaan. Samankaltaista oli myös sen korostaminen, että on lopetettava samaan muottiin valettujen oppilaiden tehtailu sellaista työelämää varten, jota ei enää ole edes olemassa. Perinteisessä koulujärjestelmässä tällainen motivaatio voidaan helposti tukahduttaa, kun opettaja kertoo kateederiltaan mitä, miten ja missä tahdissa on opittava päivän, viikon tai vuoden aikana.

Ryhmässä oli intoa perehtyä myös SOLEn perustamisen ohjeisiin, mutta muiden kurssien painaessa päädyimme katsomaan vain School in the Cloudin kotisivulla olevan lyhyeen esittelyvideon jossa opettaja mm. toteaa, että oppiminen ei jää pinnalliseksi, kun lapset saavat itse ottaa asioista selvää, ja että omaehtoisessa oppimisessa opitaan taitoja koko elämää varten. Pilvikoulu on mahtava idea siinäkin mielessä, että se tuo koulutuksen myös kehittyvissä maissa todella paljon laajemman ryhmän ulottuville kuin perinteinen koulu. Huomattava tosiasia kuitenkin on, että alle puolella maailman väestöstä on mahdollisuus käyttää Internetiä, joten pilvikoulukaan ei tavoita kaikkia. Digitaalinen kuilu on siis osa todellisuutta ja sen muodostaa varakkuuden lisäksi myös ikä, eli vaikka netti esimerkiksi suomessa teoriassa on joka kotiin mahdollista saada ja suurimmassa osassa koteja jossain nurkassa tietokone nököttää, ei se tarkoita että sen omistajat sitä osaisivat käyttää kuin korkeintaan laskujen maksuun ja ehkä sähköpostin kirjoittamiseen.

Mitran esittelemä isoäitipedagogiikkaa ryhmässä pidettiin hurmaavana. Huomio sitä että perussivistyksen omaava aikuinen pystyy opettamaan ala-asteikäisille lapsille paljon ja asettamaan mahdollisuudet oppimiselle oli tärkeä. Suomessa on olemassa jonkinlainen puhelinpalvelu johon lapset voivat soittaa vain jutellakseen aikuisen kanssa. Linjat kuulema täyttyvät iltapäivisin kun pienet koululaiset tulevat kotiin ja saattaa mennä vielä tunteja ennen kuin vanhemmat saapuvat. Lapset tuntevat turvattomuutta ja juttelu aikuisen henkilön kanssa rauhoittaa. Kuinka kätevää olisi olla olemassa vaikka suomen sisäinen isovanhempiverkosto joka päivystäisi netissä Skypen kautta arkisin klo 13-16 auttaen lapsia koulutehtävissä kun vanhemmat eivät ole vielä töistä palanneet.

Mitran ajatus tästä isoäitien harjoittamasta ihailun ja ihmettelyn -taktiikasta nosti keskusteluun Montessoripedagogiikan ja heidän heidän sloganinsa on ”auta minua oppimaan”, perinteisen ”opeta minua” -ajattelun sijasta. Heillä ideana on, että mikäli jokin ei lapselta onnistu aikuinen ei tule kertomaan mikä palapelin pala kohtaan kuuluu, vaan auttaa lasta itse huomaamaan minkälaista palaa tarvitaan. Montessoripedagogiikka vaikutti tukevan hyvin Mitran ajatuksia ja myös ryhmän aiempia keskusteluja. Wikipedian artikkelissa mainittiin mm., että ”montessoripedagogiikka korostaa lasten erilaisuutta ja yksilöllisyyttä. Jokaisen lapsen kehittyminen tapahtuu hänen omassa tahdissaan ja sen myötä hänen itseluottamuksensa ja itsenäisyytensä lisääntyvät.” Tässäkin siis todettiin, että yksilöllisyyden korostaminen oppimisessa auttaisi lasta kehittymään tasapainoiseksi ja ihmettelimme, miksi lapsen luontaisia kykyjä ja herkkyyskausia ei käytetä koulussa hyväksi. Esimerkiksi kielten omaksuminen sujuisi luonnostaan parhaiten alakouluikäisenä, mutta koulussa kielten opiskelua lisätään vasta yläkoulun puolella.

Hole in the wall -projektissa kysymyksiä herätti lasten oppimisprosessi josta ryhmäläiset olisivat tahtoneet lisää tietoa. Tuntui uskomattomalta, että miten lapset oppivat ihan itsekseen käyttämään tietokonetta, jos heidän lähtötasonsa oli täysin nolla. Miten he oppivat käyttämään oikeaa terminologiaa, kuten sellaisia sanoja kuin ”processor” tai ”mouse”? Totesimme kuitenkin, että lapsilla ei välttämättä ole ollut heti tiedossa oikeita termejä, kuten hiiri, mutta he ovat keksineet kuitenkin sen toimintaperiaatteen. Mitra on voinut sitten yksinkertaistaa asiaa ja kääntää termit oikeiksi yleisöä varten. TEDin puheessahan on markkinointipuheen sävyä ja asiat esitettiin suoraviivaisesti ja vähän raflaavasti.

Aitoa ihmetystä herätti se miten nopeasti lapset oppivat ensinnäkin käyttämään tietokoneita ja toisaalta perehtyivät vaikeisiinkin asioihin omatoimisesti. Motivaatio ja oikein valitut aineistot tai oikealla tavalla esitetyt kysymykset suuntasivat myös keskittymisen keskeisiin asioihin: tietokoneen ja Internetin käyttö ja englannin kielen oppiminen olivat vain välineitä varsinaisen asian ymmärtämiseen ja uuden tiedon hankkimiseen. Ympäristölläkin on vaikutusta eli kun vaatimattomissa oloissa elävät lapset ovat saaneet tietokoneen käyttöönsä, he ovat varmaan luonnostaan alkaneet myös miettiä, miten se toimii, sillä onhan se heille kuin pieni avaruusalus keskellä arkea, mahdollinen seikkailu! Mitran metodin oveluus piili juuri siinä, että hän ei kertonut mikä tietokone oli ja miten sitä pitäisi käyttää, vaan hän antoi lasten selvittää sen itse. Emme uskoneet, että lapset olisivat olleet yhtä motivoituneita, jos joku olisi ohjannut heitä kädestä pitäen.

Huomiota kiinnitettiin kuitenkin myös siihen, että monet uudenlaisen oppimisen mallit (esim. pilvikoulu) vaativat oppijalta aika paljon motivaatiota. Pohdimmekin, että vaikka kaikki pidämme opiskelusta ja oppimisesta, harva tehtävä tulisi tehtyä ilman deadlineja ja opintopisteitä. Periaatteessahan koska tahansa voisi alkaa katsoa netistä valtavan tasokkaita luentovideoita, mutta ei ole aikaa, jaksamista tai tietoa mistä voisi aloittaa. SOLE sai ryhmän hyväksynnän ja olimme otettuja oivaltavan informaatiotekniikan valjastamista hyötykäyttöön välineeksi tärkeämpien päämäärien (eli oppimisen) tavoittamisessa ja myös ihmisten välisten sekä fyysisten että henkisten etäisyyksien ylittämisessä. Varsinaisen oppimisen lisäksi juuri lasten tukeminen esim. isoäitipedagogiikan avulla, tuovat siihen ”lisäarvoa”, jota ei ole perinteisemmissä verkko-oppimisympäristöissä. SOLEssa on pääajatuksena osallistuminen, ja etenkin jos sen sisällöt koostetaan talkootyönä kuten Mitra toivoi, on se wikioppimista parhaimmillaan. Sisältöjen ollessa valmiina pilvikoulussa suhteellisen pienellä rahallisella panostuksella fyysiseen materiaaliin, kuten tietokoneisiin voidaan saada maailmaan jo suuri muutos.