Koonti kolmannen luennon keskustelusta

Wikiopistosta

Wikipedian viisi pilaria ja wikiopisto[muokkaa]

Ryhmämme koki tämänkertaisen videon melko mielenkiintoiseksi, sillä kukaan meistä ei ollut aikaisemmin perehtynyt Wikipedian viiteen pilariin. Ryhmän mielestä on tärkeää, että olennaisimmat käytännöt on ilmaistu eksplisiittisesti niin, että kuka tahansa voi lukea säännöt ja toimia niiden mukaan. Tavoitteenahan on luennollakin mainittu ideaalikommunikaatio, jossa paras argumentti voittaa ja jää käyttäjien näkyviin. Kuten luennollakin mainittiin, osa näistä periaatteista sopii hyvin mihin tahansa kommunikaatioon, eikä vain wikimaailmaan. Varsinkin pilari numero neljä, jossa käyttäjiä ohjataan kunnioittamaan toisia muokkaajia vaikka he olisivatkin asioista eri mieltä, on ryhmän mielestä todella hyvä. Etenkin netin keskustelupalstoilla törmää aivan liian usein siihen, että nimettömyyden suojissa aletaan haukkua väittelyn toista osapuolta, tulkitaan tahallaan väärin toisen argumentteja, takerrutaan epäolennaisuuksiin ja lopulta vedetään esiin ns. natsikortti. Myös netissä asiat pitäisi osata argumentoida asiallisesti, sillä anonyymissä keskustelussa voi helpommin kuin kasvotusten käytävässä keskustelussa unohtua, että vastassa on myös elävä ihminen. Käytöstavat ja sosiaalisten tilanteiden säännöt ovat joka tapauksessa yleisluontoista osaamista, joka ei rajoitu vain digimaailmaan. Koulussakin voitaisiin siis ehkä painottaa etenkin tätä puolta digilukutaitoihin opastuksessa.

Olennainen osa digilukutaitoa on lähdekritiikki. Ryhmä keskusteli siitä, voisiko Wikipediaa hyödyntää kouluissa lähdekritiikin opetuksen välineenä. Ajatus lähti liikkeelle väittämästä ”Wikipediaa ei voi käyttää opetuksessa, koska sen tieto on epävarmaa”. Luentovideon mukaan tämä tekee Wikipediasta nimenomaan hyvän opetusvälineen, koska se pakottaa käyttäjiä arvioimaan lähteiden luotettavuutta. Ryhmän mielestä olisikin parempi, jos Wikipediaa ei yritettäisi kokonaan kieltää kouluissa, vaan ennemmin – koska suuri osa oppilaista joka tapauksessa käyttää Wikipediaa – sen avulla voitaisiin opettaa arvioimaan lähteitä kriittisesti. Olisi mahdollista pitää esimerkiksi oppitunteja, joiden aiheena olisi Wikipedian luotettavuuden arviointi, ja joka voitaisiin toteuttaa jotenkin ryhmätyönä wikiartikkeleita ja muita lähteitä vertailemalla. Wikipedian voisi yhdistää myös monien eri oppiaineiden opetukseen ja pohtia sen avulla tiedon luonnetta eri tieteenaloilla. Luennollakin mainittiin, että Wikipedian artikkeleissa on eroja esimerkiksi luonnontieteiden ja humanistisen puolen tai vaikka historian osalta. Luonnontieteissä on yleisesti hyväksyttyjä periaatteita ja yhtälöitä, joiden paikkansapitävyyttä ei kukaan kyseenalaista. Yliopistossakin saatetaan esimerkiksi tietojenkäsittelyn kurssien harjoituksissa viitata Wikipediaan lisätiedon lähteenä, koska artikkelit ovat tarpeeksi luotettavia. Wikipediaa ei siis saisi sulkea kokonaan pois kouluista, vaan sitä pitäisi opettaa käyttämään oikealla tavalla.

Ryhmä keskusteli myös jonkin verran siitä ajatuksesta, että uusi diginatiivien sukupolvi osaisi suhtautua lähteisiin kriittisemmin kuin digimaahanmuuttajat. Lähdekritiikki ei kuitenkaan ole diginatiiveillekaan synnynnäinen ominaisuus, vaan he ovat kasvaneet digitaalisen tiedon kanssa ja tuntevat verkon pelisäännöt paremmin kuin digimaahanmuuttajat. Olennaista on siis se, millaisia lähteitä yksilö on tottunut arvioimaan. Esimerkiksi kymmeniä vuosia printtilehteä lukenut digimaahanmuuttaja saattaa kokemustensa perusteella ajatella, että kyseisen lehden uutiset ovat luotettavia, jonka seurauksena hän kokee, että myös lehden nettiversio on luotettava. Digitaalista lehteä lukeva taas joutuu kyseenalaistamaan jokaisen uutisen, johtuen esimerkiksi siitä, että uutiset pyritään saamaan nettiin mahdollisimman nopeasti. Kun tavoitellaan nopeutta, voi laatu ja paikkansapitävyys kärsiä helposti jopa jonkin tunnetun lehden kohdalla. Laajempi erilaisiin medioihin tutustuminen avaa silmiä sillekin, että vaikka suuret maakuntalehdet korostavatkin objektiivisuuttaan, on niilläkin kuitenkin oma agendansa ja näkökantansa, joita ne edistävät jutuissaan.

Keskustelimme myös siitä, kuinka Wikipediassa kannustetaan kirjoittajia olemaan rohkeita ja olemaan pelkäämättä virheitä. Samoin Wikiopistossa voi kuka tahansa osallistua kursseille, sillä aiempia tutkintoja tai muita näyttöjä ei kysellä. Tällainen erehtymisen salliminen ja tiedon konstruointi kollektiivisesti ja yhdessä tekemällä voisivat olla kouluopetuksessakin hyödyksi sekä oppilaiden motivoinnin että uusien lukutaitojen opettamisen kannalta. Suomessa työpaikoilla esiintyy kuitenkin paljon henkistä väkivaltaa ja kiusaamista, joka saattaa juontaa juurensa koulumaailmaan. Ympäristön olisi muututtava, jotta heittäytyminen ja ennakkoluuloton kokeilu esimerkiksi yläasteella onnistuisi. Nythän tilanne on se, että tunneilla ei olla aktiivisia osaksi muiden oppilaiden kiusaamisen ja naurun kohteeksi joutumisen pelossa, sillä varsinkin teini-ikä on herkkää aikaa ja nolaamisen pelko on suuri. Jos koulussa saisi kokeilla uusia asioita turvallisesti ja opettaja vielä näyttäisi mallia luopumalla auktoriteettiasemastaan ja oikeassa olemisen pakosta, niin nuorikin voisi uskaltaa enemmän.

Yhtenä esimerkkinä ryhmämme keskusteli liikunnanopetuksesta, jossa nykyisin oppilaiden paremmuusjärjestyksen sijaan korostetaan ”kaikki pelaa” -periaatetta. Juuri liikunnan arvostelua on lähdetty pohtimaan ensisijaisesti sen takia, että nykynuoriso liikkuu liian vähän, ja koulun rooli on rohkaista oppilaita löytämään itselle mieluinen vapaa-ajan liikuntaharrastus. Tällöin olisi tärkeää, että liikunnassa palkittaisiin ennemmin ”oman jutun” etsimisestä, motivaatiosta ja joukkuehengestä. Ryhmän jäsenet innostuivat muistelemaan omaa liikunnanopetustaan, minkä perusteella tultiin siihen tulokseen, että pelkkiin kuntotesteihin perustunut arviointi ei tuntunut niin motivoivalta kuin tuoreempi malli, jossa motivaatio ja positiivinen asenne vaikuttavat arvioitiin. Tämän perusteella pohdimmekin sitä, että kaikkien taito- ja taideaineiden opetukselle voisi tehdä hyvää numeroarvostelun vähentäminen ja kokeilumahdollisuuksien lisääminen, jolloin uusien taitojen opettelusta tulisi paljon rennompaa ja suurempaa joukkoa motivoivaa. Yhtenä vaihtoehtona nostettiin esiin ehdotus siitä, että oppilas tai hänen huoltajansa voisivat itse päättää, saako oppilas todistukseen suoritusmerkinnän vai numeroarvosanan. Tämä vaihtoehto ottaisi huomioon sekä vakavammin aineeseen suhtautuvat että harrastajat, jotka voisivat sitten tehdä esimerkiksi kuntotestejä aidosti vain itseään varten.

Keskustelimme lopuksi vielä ryhmätyöskentelystä ja tämän kurssin suorittamisesta. Videon teemoihin viitaten on hieman huvittavaa, että edellisten vuosien keskustelut ovat kaikkien katsottavissa Wikiopiston sivuilla, mutta me keskustelemme silti samoista asioista omien kokemuksiemme perusteella. Kuitenkaan emme ryhmänä koe, että vain toistaisimme edellisten vuosien keskusteluja, vaan keskustelemme asioista omista lähtökohdistamme ja tuomme keskusteluun myös aiemmat kokemuksemme. Keskusteluissamme tulee esille kiinnostavia asioita luentojen ulkopuoleltakin, kuten ensimmäisen keskustelun ”affinity space”. Tämäkin käsite tosin oli jäänyt hyvin erään ryhmän jäsenen mieleen kirjatenttimateriaaleista, eli ryhmätyöt ja wikioppiminen eivät missään nimessä ole ainoa oikea oppimistapa.

Videolla nostettiin esille myös se, kuinka projektityö ei saisi loppua välittömästi projektin valmistumiseen, vaan kaikkien jäsenten olisi hyvä käydä valmis projekti vielä läpi. Tämä auttaisi sisäistämään kurssilla opittuja asioita paremmin ja liittämään ne muuhun tietoon sekä havainnoimaan, miten kurssilla opittu on muuttanut omaa ajattelua ja käyttäytymistä. Mutta kuten videollakin todettiin, yliopistomaailmassa harmittavan usein vastassa on jo seuraava periodi ja uudet projektit. Ryhmän jäsenet olivat yhtä mieltä siitä, että olisi todella mielenkiintoista ehtiä käymään läpi edellisten vuosien keskusteluja ja niissä esitettyjä ajatuksia. Vaikuttaako esimerkiksi Wikipedian käytön yleistyminen keskusteluihin? Keskustelujen myötä ryhmän jäsenet kokivat joutuneensa pohtimaan kurssin asioita paljon syvällisemmin kuin tavallisella luentokurssilla. Keskustelu, eli toisten kanssa kommunikointi, tekee kurssista kokemuksellisen.