Koonti neljännestä keskustelusta

Vapauden asteet verkkomediassa

Keskustelimme alustuksen pohjalta etenkin vapauden asteiden toteutumisesta sosiaalisessa mediassa. Olimme yllättyneitä siitä, että Facebook ja Google edustavat vasta vapauden ensimmäistä astetta. Facebookia käyttäessä ei tule ajatelleeksi, että yhtiö omistaa paitsi alustan, myös sinne tuotetun aineiston, ja säätelee osittain myös sinne tuotettua sisältöä eikä googlatessa muista, että hakutuloksia ja mainoksia on muokattu aiemmista hauista kerättyjen tietojen perusteella. Keskustelussa tuli esille, että ryhmän kolmesta jäsenestä yksi koki tietojen tallentamisen palveluihin ja aineiston omistusoikeuden siirtämisen sekä käyttäjien ”tuotteistamisen” ahdistavana, mutta muut kokivat esim. Facebookin hyödyt sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä suuremmiksi kuin aineiston uudelleenkäytöstä ja sisältöjen personoinnista mahdollisesti koituvat seuraukset. Todettiin myös, että vakavasti otettavat vaihtoehdot Facebookille ja Googlelle ovat vähissä. Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa on myös oikeastaan ”pakko” olla läsnä, sillä kaukaisten ystävien tai harrastusryhmien jäsenten välinen yhteydenpito olisi muuten liian vaivalloista.

Ryhmässä tuli esille myös mielenkiintoinen näkemys siitä, että monet käyttäjät arvostavat kohdennettua markkinointia ja kokevat sen räätälöitynä palveluna. Heitä voikin puolestaan ärsyttää se, että personointi ei vielä toimi kunnolla. Esim. Facebookin ja Googlen kannattaisikin ehkä katsoa toimintaansa uudesta näkökulmasta, jossa mainostajat ovat tuotteita ja käyttäjät asiakkaita. Jos yritykset muotoilisivat jokaiselle henkilöasiakkaalleen alustasta mahdollisimman hyvin personoidun tuotteen, voisivat asiakkaat myös käyttää palvelua aktiivisemmin. Käyttäjäthän ovat sosiaalisen median palveluiden resurssi ja toimintaa ylläpitävä voima. Olimme yhtä mieltä siitä, että Wikipedian ja Wikiopiston edustama vapauden toinen aste (double-free) on ainakin infrastruktuuriin ja laitteistoihin liittyvien tekijöiden osalta realistisesti korkein mahdollinen ja myös tarvittava vapauden aste. Wikeissä kuitenkin toteutuu yhteisön vapaus muokata sisältöjä eivätkä laitteetkaan ole minkään yksittäisen kaupallisen toimijan hallussa. Vapauden korkeimman kolmannen asteen (triple-free) saavuttaminen oman navetan tuottamalla biokaasulla ja itse rakennetuilla prosessoreilla tuntuu epärealistiselta. On vaikea kuvitella maailmaa, jossa ei olisi olemassa yleistä sähkö- ja tietoverkkoa. Olisiko silloin maailmanlaajuinen Internetkin yhteisine standardeineen ja protokolloineen jäänyt syntymättä? Lisäksi tuntuu mahdottomalta ajatella tilannetta, että Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa voisi olla tarvetta netin tai sähköverkon sulkemiselle kill switchillä.

Toisaalta monissa maissa tietoverkon tai yksittäisten toimijoiden mykistämisen pelko on yhä arkipäivää ja esimerkiksi Unkarissa hallitus yritti juuri tänä syksynä alkaa kerätä veroja Internetin käytöstä. Kansalaiset protestoivat kuitenkin niin ankarasti, että ajatuksesta päätettiin luopua. Verotuspäätös olisi toteutuessaan lisännyt ihmisten eriarvoisuutta ja mahdollisuuksia päästä käyttämään Internetiä. (Uutinen esim. täällä: http://yle.fi/uutiset/hallituksen_kaavailema_internetvero_kuohuttaa_unkarissa/7544167 ja http://www.bbc.com/news/world-europe-29846285).

Valtionhallinnon kill switchin käyttöön pätevät siis samat periaatteet kuin muuhunkin vallankäyttöön. Kill switchillä voitaisiin saada suljettua esim. lapsiporno- ja huijaussivustoja, mutta sitä voitaisiin käyttää myös Internetin käyttäjien sananvapauden ja muiden oikeuksien rajoittamiseen. Olisivatko valvonnan hyödyt kuitenkin haittoja suuremmat ja tulisiko esim. Suomessa laajentaa nettipoliisin valtaoikeuksia, jotta edes osa Internetin rikollisuudesta saataisiin karsittua edes hetkellisesti? Ja voitaisiinko toisaalta aktiivisella kansalaistoiminnalla ikään kuin korvata vapauden kolmannen asteen omavaraisuus ja huolehtia siitä, että Internetinkin osalta tuotannon välineet pysyvät enemmistön hallussa ja oikeudenmukaisessa käytössä?

Pohdimme myös sitä, miksi korkeampi vapauden aste on itseisarvo. Alustuksessa mainittiin, että Wikipediaa ylläpitävä ydinjoukko luultavasti kokisi mainosten julkaiseminen Wikipediassa aatteidensa vastaiseksi ja hylkäisi palvelun romahduttaen koko Wikipedian joukkopakonsa ansiosta. Kuitenkin verraten helposti jo vähäisellä mainosten määrällä saatu lisärahoitus voisi auttaa ylläpitämään ja laajentamaan palvelua. Samalla tavoin suurin osa esim. Facebookin käyttäjistä on tyytyväisiä sen mahdollistamiin kommunikaatiotapoihin ja ihmiset maksavat myös mielellään käyttämästään sähköstä ja muista palveluista niiden tuottajille ajattelematta toimintaa vallankäyttönä tai oikeuksiensa rajoittamisena.

Erilaisten sosiaaliseen mediaankin vaikuttavien riippuvaisuuksien pohtiminen (lähtien Facebookin ja sen aineiston omistussuhteista aina valtioiden toimiin tiedonvälityksen ja kommunikoinnin rajoittamisessa) voisikin olla kouluissa hyödyllinen osa mediakasvatusta ja tällaista pohdintaa voisi liittää myös muiden oppiaineiden, kuten historian tai yhteiskuntaopin opetukseen. Vapauden asteiden pohdinnassa ei myöskään kannata rajoittua Internetiin ja sosiaalisen median välineisiin. Myös alustuksessa mainittiin, että korkein vapauden aste voidaan periaatteessa saavuttaa missä tahansa tilassa, johon ihmiset kokoontuvat vapaasti keskustelemaan haluamastaan aiheesta. Toiminnan ydin on siis sisältö eli ajatusten vaihtaminen, kun taas muoto on toissijainen ja määräytyy käytettävän välineen mukaan.