Lopullinen T4

KANERVA/ Kommentoin hieman tätä. Olette tässä jo monipuolisesti pohtineet ryhmänne toimintaa ja oppimista ryhmässä, nostan muutamia asioita esille. Kirjoitette:" Ensimmäisellä tapaamiskerralla olisi pitänyt enemmän täsmentää ryhmän tehtäviä, työn kulkua ja vastuunjakoa. Jonkinlainen aikajana ja selkeät yhdessä luodut ohjeet olisivat ehkä olleet paikallaan - ne olisi voinut kirjata myös tarkkaan ylös." Tosiaan ensimmäinen tapaaminen on tärkeää juuri vastuunjaon kannalta, toisilla ei tarvita kovin vahvoja struktuureja ja toisinaan ne ovat paikallaan. Pelisäännöt eivät ole vitsi, vaikka onkin kyse aikuisista.

Toteatte:"Kun vertaa ensimmäistä tehtävää muihin, mielestäni kehitystä selkeästi tapahtui." Olen täysin samaa mieltä. Tämä viimeinen työnne on ehdottomasti paras ja siinä näkee kuinka prosessikirjoittamisen idea on saatu haltuun ja teksti on kuin yhden henkilön kirjoittamaa. Kummastelenkin kuinka saitte niin hienon kokonaisuuden kaikesta kommelluksista huolimatta aikaiseksi. En ihmettele motivaation lopahtamista ollenkaan.

Tämä kuvaus oppimisesta on minusta varsin hyvä: "Lisäksi kurssi opetti uuden tavan suhtautua kirjoittamiseen. Esimerkiksi minä olen tottunut siihen, että alusta asti koitan kirjoittaa ”valmista” ja ”hyvää” tekstiä Usein tämä on tehnyt kirjoittamisesta todella hidasta, kun olen keskittynyt pähkäilemään sanajärjestyksiä sen sijaan, että olisin vain laittanut ajatuksiani paperille. Nyt opimme kirjoittamaan keskeneräistä tekstiä ja muokkaamaan sitä vasta jälkikäteen. Kun työskennellään ryhmänä, on turhaa heittää muiden eteen liian viimeisteltyä tekstiä –tekstejä pitää kuitenkin muokata ja sovittaa yhteen. Työskentely vapautti ainakin minut omista päähänpinttymistäni ja kirjoittaminen tuntuu nyt paljon helpommalle. Siitä voi jopa nauttia!" Oma teksti on usein kovin rakasta ja on vaikeaa hyväksyä toisen korjauksia yhtä vaikeaa on muokata toisen tekstiä. Siihen tarvitaan luottamusta ja ryhmähenkeä.

Kanerva

Oman ryhmän toiminta

Ryhmämme valitsema Google Drive osoittautui hyväksi keskustelu- ja työskentelyalustaksi. Kaikille tämä ei ollut tuttua, mutta se toimi ja matkan varrella se osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Alkuun näytti siltä, että tehtävät hoituu ja jokainen oli ymmärtänyt tehtäväjaon ja vastuualueet. Kommunikointi työskentelyn aikana sujui hyvin, alun vaikeudet huomioon ottaen. Ehkä olimme eri aikoina Drivessä kirjoittelemassa, mutta viestitys siellä oli toimivaa. Kunkin henkilön “ominaisvärin” myötä oli helppo seurata missä mennään, mitä on tehty ja mitä vielä piti tehdä.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla olisi pitänyt enemmän täsmentää ryhmän tehtäviä, työn kulkua ja vastuunjakoa. Jonkinlainen aikajana ja selkeät yhdessä luodut ohjeet olisivat ehkä olleet paikallaan - ne olisi voinut kirjata myös tarkkaan ylös. Olisi ollut hyvä sopia erityisesti siitä, millaista osallistumista ryhmän työskentelyyn toisiltamme odotamme. Luulisi kuitenkin sanomattakin olevan selvää, että jos ei osallistu, ei myöskään pisteitä heru. Toisin sanoen kurinalaista työskentelyä. Ainoana harmina oli ryhmämme kokoonpano, mikä ei toiminut haluamallamme tavalla. Ykkösosiossa oli kangertelua ja kakkososiossa vielä enemmän. Kaikkien piti osallistua ja kantaa vastuuta! Tehtävien osalta on oleellista, että keskustelua sekä kommentteja syntyy ja löytyy. Pelkkä “katselu ja seurailu” ei riitä osallistumiseen. Jälkeenpäin ajatellen, ensimmäisellä tapaamiskerralla olisikin ollut hyvä käydä keskustelua myös siitä, millaisin tavoittein kukin kurssille osallistuu, esim. onko omana tavoitteena vain saada mahdollisimman vähällä vaivalla opintopisteet vs. tähtääkö hyvään arvosanaan, vai motivoiko omaa opiskelua aiheen kiinnostavuus ja halu oppia. Ehkä lähitapaamiskertoja olisi pitänyt olla useampia. Tällöin olisi kenties voinut paremmin täsmennellä asioita; kenties lähitapaaminen kunkin osion jälkeen – malliin missä mennään. Näitä seikkoja jää miettimään näin ja myös arviointimielessä.

Ryhmätöiden aikana on vaihdettu runsaasti mielipiteitä ja kommentoitu puolin ja toisin toisiamme. Työskentely virtuaaliryhmänä ja se, että olemmekin suhteellisen vieraita toisillemme luo tehtävän suoritukselle omat paineensa, ja ryhmätyöskentelyn käynnistyminen ja ryhmällemme sopivan toimintakulttuurin muotoutuminen ottaa oman aikansa. Oma työ ja elämä opintojen ohessa vievät myös aikaa. Paljon aikaa kului pelkkään lukemiseen, aiheen käsittelyyn ja siihen,kun miettii mitä ja miten aiheesta kirjoittaa. Kaikilla meillä on erilaiset tavat tuottaa tekstiä. On pari hyvää tieteellisen tekstin tekijää ja yksi arkitekstin tekijä. Joku osaa kirjoittaa sujuvasti pitkääkin tekstiä ja joku taas lyhyemmin. Kuitenkin keskinäinen luottamus piti hyvin ja pysyimme meille asetetuissa aikatauluissa. Toisen jakson aikana syntyi keskustelua osallistumisesta ryhmätöihin. Ryhmä ei ollut tyytyväinen kaikkien panokseen. Keskustelu jatkui aina kolmanteen osioon asti ja lähdimmekin tekemään sitä hyvin epävarmoina. Tehtävä tuntui vaikealta ja ryhmän kesken syntyi lisää keskustelua työnkulusta ja työnjaosta. Lopulta ryhmämme typistyi kolmeen henkilöön. Päätimme yhdessä kantaa vastuun kolmannesta osiosta. Onneksi saimme vielä lisäaikaa tehtävän suorittamiseen. Vastuuvetäjiemme toiminta oli esimerkillistä ja aikataulu piti. Nyt onkin ajatuksena käynyt, että juuri kun päästiin vauhtiin kurssi on päättymässä.

Miten onnistuimme, tapahtuiko kehitystä?

Kun vertaa ensimmäistä tehtävää muihin, mielestäni kehitystä selkeästi tapahtui. Ensimmäisessä tehtävässä opettelimme vielä Driven käyttöä ja toimimme aika vanhanaikaisesti. Olimme kurssin tapaamiskerralla sopineet työnjaosta käsiteltävän materiaalin perusteella ja jakaneet sen lukujen mukaan ihmisten kesken. Tämä ei välttämättä ollut paras ratkaisu. Tietenkin se mahdollisti sen, että lyhyessä ajassa saimme luettavan tekstin käytyä läpi ja myös työmme tehtyä, mutta jälkikäteen ajateltuna, meidän olisi ehkä kannattanut ensin tutustua tekstiin paremmin ja vasta sen jälkeen pohtia sitä, minkälaisia asioita ryhdymme käsittelemään. Lopullinen tekstimme olikin aika tiivis ja emme päässeet vielä kauheasti sisälle käsiteltävään asiaan. Ensimmäinen tehtävä toimi kuitenkin hyvänä lähtölaukauksena seuraavaan tehtävään. Olimme jo huomanneet, kuinka kätevä tuo Drive-työskentelyalusta on silloin, kun koitetaan tehdä ryhmätyötä etänä. Ensimmäisessä tehtävässä olimme ehkä vielä turhan varovaisia; vaikka vastuuhenkilömme ehdottikin, että laitettaisiin enemmän omia kokemuksia käsiteltävästä aiheesta, ne jäivät kuitenkin vielä pois. Tästä sitten saimmekin palautetta. Idea omasta tekstin tuottamisesta oli jo siellä taustalla. Emme vain vielä toteuttaneet sitä ensimmäisellä kerralla. Toisaalta ensimmäisessä tehtävässä vielä tunnustelimme sitä, miten meidän ryhmämme toimisi parhaiten, joka sekin ottaa oman aikansa. Aikaa ehkä tuhraantui liikaa odottelemiseen. Sen sijaan, että olisimme odotelleet kaikkien kommentoivan jotta päästäisiin eteenpäin, olisi vain pitänyt pistää tekstiä tulemaan. Kaikki kun eivät ryhmässämme osallistuneet yhtä aktiivisesti, mitä tietenkään emme tässä vaiheessa vielä voineet tietää.

Toisessa tehtävässä olikin sitten jo helpompi lähteä liikkeelle. Mietimme erilaisia aiheita, jotka liittyvät tehtävään ja sovimme, kuka lähtee liikkeelle mistäkin. Teimme tekstejä osin itsenäisesti ja toimme niitä Driveen ja mietimme, mitä vielä puuttuu, mitä kirjoittaa uudestaan ja miten kappaleita kannattaisi yhdistellä ja järjestellä. Otimme myös ihan tietoisesti asiaksemme laittaa tekstiin omaa pohdintaamme. Olimme jo ymmärtäneet sen, että tärkeintä on se, että tekstiä tulee. Parempi liikaa, kuin liian vähän. Sitä voi sitten aina karsia ja järjestellä. Tästä toisaalta seurasi omat ongelmansa. Käsiteltävä aihepiiri on hirvittävän laaja ja kun sitä on lisäksi käsittelemässä useampi ihminen, alkaa teksti helposti rönsyilemään moneen eri suuntaan. Yksi asia johtaa toiseen, joka johtaa kolmanteen jne. Tähän vielä lisäksi kaikkien omat näkökulmat, ja tekstin kirjoittamista voisi jatkaa loputtomiin. Karsimme tekstistä kyllä asioita pois ja koitimme tiivistää, mutta tekstiä tuli siitä huolimatta paljon. Samoin erilaisia näkökulmia. Olisimme oikeastaan voineet tehdä aiheesta useamman esseen. Aiheet eivät ainakaan loppuneet kesken. Törmäsimme siihen tosiasiaan, että ryhmätyöskentelyssä pitää opetella karsimaan joskus rankallakin kädellä. Se on toisaalta ikävää, koska kuitenkin tahtoisi, että kaikkien mielipiteet tulevat edustetuiksi ja on inhottavaa alkaa puuttumaan toisten teksteihin, mutta sekin on taito, jota tulee opetella – pitää olla valmis ottamaan ehdotuksia vastaan ja antaa niitä ja valmis jopa karsimaan omia tekstejään, jos se on lopputuloksen kannalta hyvä ratkaisu. Tämä tietysti vaatii sitä, että ryhmähenki pysyy hyvänä. Mielestäni meillä tämä onnistui ainakin kolmen henkilön kohdalla.

Kolmannen tehtävän alussa sitten olikin hässäkkää kun kommunikaatio ei pelannut kaikkien osalta ja ryhmäläisillä oli eri käsitykset siitä, mitä ryhmätyöskentely on. Kolme meistä kun oli tehnyt jo aiemmissa tehtävissä hommia ryhmänä ja sitten eräs ryhmäläinen ilmoitti aikeistaan tehdä tekstin yksin tasatakseen työmäärää. Ajoitukseltaan ehdotus oli huono, kun luottamus tämän ryhmäläisen lupauksiin oli jo mennyt eikä idea muutenkaan tuntunut hyvälle. Juuri, kun olemme päässeet tekemisen makuun ja alkaneet nauttia työskentelystä, meidän pitäisi tehdä stoppi ja vain odotella, mitä tapahtuu (vai tapahtuuko mitään). Onneksi ongelmat saatiin hoidettua ja pääsimme jatkamaan työskentelyä. Ikävää oli se, että meillä oli toisesta tehtävästä jäänyt päälle ihan hyvä tekemisen meininki, joka sitten tuossa kolmannen tehtävän alussa katkesi, kun odoteltiin jotain tapahtuvaksi. Kirjoitusvire ehti valitettavasti kadota ja ideointiprosessi katkesi myös. Pääsimme kuitenkin taas uudestaan vauhtiin, vaikka alku tuntuikin takkuiselta. Koitimme keskittyä nimenomaan siihen, että onnistuisimme rajaamaan aiheemme tiukemmin. Tekstistä jäikin pois paljon tavaraa ja erilaisia mielenkiintoisia näkökulmia. Piti vain todeta, että pysytään nyt tässä, mistä ollaan lähdetty liikkeelle ja koitetaan pitää joku roti, ettei teksti taas lähde harhailemaan miljoonaan eri suuntaan. Ylijääneitä tekstejä ja ideoita voi sitten käyttää vaikka jossain toisessa työssä. Ei ajatustyö kuitenkaan koskaan hukkaan mene. Siitä huolimatta, että olimme koittaneet rajata aihetta rankastikin, tekstiä tuli enemmän kuin tarpeeksi. Jossain vaiheessa oli vain pakko päättää, että tästä nyt laitetaan poikki. Muuten kirjoitamme vielä ensi vuonnakin ja tekstiä on kokonaisen romaanin verran... Vaikka väsymys jo alkoi jonkin verran painaa, saimme homman hienosti hoidettua siitäkin huolimatta, että meillä oli kaikenlaista mutkaa matkassa.

Mitä opimme

Kaiken kaikkiaan, kurssi on ollut varsin opettavainen. Oma ymmärrys mediakasvatuksesta ja kriittisistä lukutaidoista laajeni, kun asioita tarkasteli sekä teoreettisesta vinkkelistä että omien kokemusten pohjalta. Ryhmässä kirjoittaen aiheeseen sai myös useampia näkökulmia, kun jokainen toi omat ajatuksensa ja kokemuksensa kirjoitusprosessiin. Esimerkit arkielämästä avaavat aihetta ja auttavat ymmärtämään asian. Työskentely Wikiopistossa ja Google Drivessa oli osalle ryhmästämme uutta ja oli hauska huomata, että Drive osoittautui erinomaiseksi työskentelyalustaksi juuri prosessikirjoittamiselle. Ryhmätyöskentely verkossa ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu vaan vaatii jokaiselta ryhmän jäseneltä ehkäpä enemmän kuin kasvokkain ryhmätyötä tehdessä - pelkkä läsnäolo ei riitä vaan jokaisen on tuotettava tekstiä. Tekstin pitää myös olla sen verran “valmista” (tai sitä pitää käydä aktiivisesti muokkailemassa) että muut tajuavat mitä sillä ajaa takaa ja sen pitää edes jotenkin linkittyä muiden kirjoituksiin. Mikään ei ole niin kuormittavaa muille ryhmän jäsenille kuin yhden tuottama epämääräinen tajunnanvirta, jota ei itse ole valmis muokkaamaan ja sovittamaan muuhun tekstiin. Muut saavat sitten pähkäillä, mitä tekstille tekisivät. Kommunikointi verkossa on myös mielestäni haastavampaa kuin kasvokkain, kun väärinymmärryksen riski on suurempi. Onnistunut ryhmätyöskentely vaatiikin paitsi selkeitä pelisääntöjä myös hyviä (verkko)vuorovaikutustaitoja. Tehtävien aikana opimme myös rajaamaan ja täsmentämään kulloisenkin tehtävän, vaikka olimmekin käsitelleet asiaa laajalti. Opimme toimimaan ryhmässä hyvin; tuottamaan tekstiä, kritisoimaan, kommentoimaan ja yhdessä hyväksymään lopullisen tekstin.

Lisäksi kurssi opetti uuden tavan suhtautua kirjoittamiseen. Esimerkiksi minä olen tottunut siihen, että alusta asti koitan kirjoittaa ”valmista” ja ”hyvää” tekstiä Usein tämä on tehnyt kirjoittamisesta todella hidasta, kun olen keskittynyt pähkäilemään sanajärjestyksiä sen sijaan, että olisin vain laittanut ajatuksiani paperille. Nyt opimme kirjoittamaan keskeneräistä tekstiä ja muokkaamaan sitä vasta jälkikäteen. Kun työskennellään ryhmänä, on turhaa heittää muiden eteen liian viimeisteltyä tekstiä –tekstejä pitää kuitenkin muokata ja sovittaa yhteen. Työskentely vapautti ainakin minut omista päähänpinttymistäni ja kirjoittaminen tuntuu nyt paljon helpommalle. Siitä voi jopa nauttia! Toinen asia minkä opimme, on se, että ryhmätyöskentelyssä kommunikaatio ryhmäläisten välillä on kaikkein tärkeintä. Kommunikaation tärkeyden on tiennyt kyllä aiemminkin, mutta tällä kurssilla sen merkitys korostui entisestään. Ilman toimivaa kommunikaatiota mikään ei edisty. Vaikka kuinka olettaisi kaikkien olevan liikkeellä samalla asenteella ja tahtovan viedä työskentelyn kunnialla loppuun, tämä ei aina ole tilanne. Sekin on asia, joka pitää hyväksyä ja sitten pohtia, mitä pitäisi tehdä sen sijaan, että vain odotellaan tilanteen muuttumista parempaan suuntaan. Toisaalta ryhmämme toimi yllättävän hyvin. Tämän viimeisen tehtävän aikana huomasimme, että meillä oli hyvinkin samankaltaiset kokemukset ja mielipiteet työskentelymme kulusta ja kehityksestä. Meistä todellakin on hitsautunut toimiva ryhmä kurssin aikana. Kokemuksena tämä työskentelyprosessi oli hyvin palkitseva, etenkin kun kyse oli etätyöskentelystä. Oli hienoa huomata, että ryhmä toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä voi oikeasti saada homman toimimaan kaikista hankaluuksista huolimatta.

Loppusanat

On ollut hienoa oppia yhdessä tämän kaltaisessa ryhmässä kuin mitä meillä nyt on – alkukankeuksista huolimatta. Ajatuksemme ja kommunikointimme aiheesta ovat käyneet yksiin. Vaikeuksista huolimatta olemme päässeet kaikesta yhteisymmärrykseen ja olemme saaneet haluamamme tuotoksen aikaiseksi kussakin tehtävässä. Ja mikä parasta, olemme pysyneet aikataulussa. Kiireenkin keskellä olemme ymmärtäneet ja kunnioittaneet toisiamme ja toimintojamme: työ, perhe, vapaa-aika, harrastukset ja muu opiskelu ottavat nekin oman aikansa. Meillä kaikilla on varmaan monta asiaa, mikä jäi askarruttamaan ja herätti ajatuksia. Toisaaltahan se on hyvä, sillä silloinhan olemme havainneet, miten tärkeää mediakasvatus ja kriittinen ajattelu on tässä teknistyneessä maailmassa, jossa elämme. Nyt on kuitenkin aika hiljentyä viettämään joulua.