Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/Jenna, Annika, Sanna, Kirsi, Pinja & Jutta/keskustelusivulle 2

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tähän alle kommentteja/keskustelua Noah-lyhytelokuvasta tyyliin "OmaNimi: tekstitekstiteksti..."


AnnikaTu: Ensimmäinen ajatukseni lyhytelokuvasta oli, miten moneen asiaan ihminen keskittyy yhtä aikaa Internetissä ollessaan. On Facebookia, sähköpostia - monesti jopa useampi eri osoite, joita tulee tarkkailla, pelejä, keskustelupalstoja, blogeja, uutisia... Kaikki tieto on käden ulottuvilla. Millä tavalla osaamme suodattaa saamaamme tiedon määrää niin, että oikeasti oleelliset asiat todella välittyisivät? Elokuvan jatkuessa aloin pohtia sosiaalista mediaan ihmissuhteiden olemassaolon "välineenä". Myönnän, että itsellänikin on Facebookissa kavereina ihmisiä, jotka olen tuntenut joskus ja joihin en enää ole missään yhteydessä. Toisinaan on kiva lukaista heidän kuulumisensa ja kirjoittaa synttärionnittelut. Mutta toisaalta; osaavatko ihmiset enää arvostaa sosiaalista elämää, kun kaiken voi hoitaa Internetin välityksellä? Jopa parisuhteesta eroaminen on helppoa - päivität vain statuksesi, ja sillä selvä. Toki toivon, että ihan noin heppoisesti eivät vakaat parisuhteet kariutuisi, mutta sosiaalisessa mediassa on helppoa tulla ymmärretyksi ja ymmärtää väärin sekä toimia hetken mielijohteesta ajattelematta, ketä saattaa teoillaan tahtomattaankin loukata. Pikkutyttöjen pyjamabileistä tuli mieleen, että Internetissä ei myöskään osata ehkä olla riittävän varovaisia. Vaikken kannatakaan liiallista hysteriaa Internetin ja sosiaalisen median käytössä, olisi tärkeää, että lapset ja nuoret ymmärtäisivät myös riskit. Uutisissa on ollut viime aikoina useampia ikäviä tapauksia, joissa aikuiset miehet ovat tavanneet nettituttujaan ja käyttäneet heitä seksuaalisesti hyväkseen. Aina ei myöskään tarvitse tavata fyysisesti, vaan myös nettikeskusteluilla, kuvilla ja videoilla saattaa olla vakavia vaikutuksia lasten psyykkiseen kehitykseen. Lasten suojeleminen sairailta aikuisilta on erittäin tärkeää globaalissa Internet-maailmassa, jossa jokainen voi esiintyä millaisena tahtoo. Kiinnitin elokuvassa huomiota myös sellaiseen pieneen seikkaan, että mielestäni oli lähes humoristista, miten Noah vaihtoi tietokoneellaan taustamusiikkia kulloisenkin hetken tunnelmaan sopivaksi. Eron hetkellä poika laittoi herkkää musiikkia soimaan, mikä mielestäni oli jotenkin kieroutuneella tavalla koomista. Teemmekö sosiaalisessa mediassa omasta elämästämme "elokuvaa", johon myös taustamusiikit pitää suunnitella kuhunkin tilanteeseen sopiviksi?


JennaJ:

Esioletukseni ennen lyhytelokuvan katsomista oli, että vastaan tulisi varmaankin näyttö, jonka ruudulla tapahtuisi paljon samaan aikaan. Olinkin aika lailla oikeassa. Sisältö oli kuitenkin rohkealla tavalla erilainen mitä odotin, mutta toisaalta pysähdyin miettimään: miksi kaunistella, kun todellisuus on juuri tätä? Tunnistin videolta selkeitä piirteitä nuorten nykypäivän netinkäytöstä. Näytöllä risteilivät niin ihmissuhteet, pelit, musiikki kuin sosiaalinen mediakin. Toisaalta videolla näkyi myös netin toinen puoli: pornon ja ahdistavien kuvien läsnäolo, jotka vaativat kriittistä medialukutaitoa. Videon pääosassa esiintynyt nuori ei kuitenkaan tuntunut olevan ahdistunut tai hämmentynyt esimerkiksi kohtaamistaan tungettelevista tapauksista ChatRoulette-palvelussa, vaan pikemminkin tottuneen ja kyllästyneen oloinen. Ehkä tämä kertookin siitä, että nuoret kykenevät suodattamaan tällaista materiaalia ohitseen paljon paremmin kuin aikuiset kuvittelevat.

Toisaalta ihmissuhteiden digitoitumisen ongelmakohdat näyttäytyivät videolla erityisen selkeästi. Kun kommunikointi tapahtuu isolta osin netin välityksellä, on väärin ymmärtämisen riski suuri. Kun väärinymmärrys johtaa eettisesti arveluttaviin tekoihin (esim. tyttöystävän Facebook-profiilin vakoilun ja muokkaamisen), voidaan jo vakavasti pohtia sosiaalisen median ongelmia. Videon pääosassa esiintyvä nuori toimi hyvin impulsiivisesti ja nopeasti, mistä tuli todellakin mieleen nykyajan maailmanmeno. Niin nuorten kuin aikuistenkin keskuudessa kaikki on saatava selville heti, ja ihmetellään, jos toinen ei vastaakaan viestiin tavallisella nopeudella. Tällainen ajatusmalli johtaa juuri kärsimättömyyteen ja impulsiivisiin tekoihin, joita myöhemmin sitten kadutaan. Videolla näkyi myös nuoren pohdintaa ennen tekoja, mutta ajatukset tuntuivat olevan risteileviä ja päätökset hätiköiden tehtyjä. Mitä tahansa hän sitten tekikin, tuntui oikea tunnelma olevan erityisen tärkeä, ehkä jopa tiettyyn tekoon kannustava tekijä. Vihaisena piti kuunnella raskaampaa musiikkia, ja eron hetkellä haikeaa rakkausballadia.

Yhtä kaikki, aloin videon tiimoilta pohtimaan sosiaalisen median perimmäistä olemusta. Onko niin, kuten Annika jo sanoi, että nykypäivänä jokainen tekee elämästään tietynlaista "elokuvaa", jota haluaa sosiaalisessa mediassa muille esitellä? Videolla näkyi selvästi, että nuoren elämässä tuntuu jatkuvasti tapahtuvan kaikenlaista, aina pitää olla ajan hermolla ja päätöksiä tehdään nopeasti. Tunnelmat vaihtuvat laidasta laitaan. Tällaista nuorten elämä on kylläkin ehkä ollut jo iät ajat, nyt se vain on siirtynyt yhä enemmän verkkoon tapahtuvaksi. Omanlaisensa sosiaalisen median piirteen toi esille ChatRoulette, jossa kuka tahansa voi jutella kenen tahansa tuntemattoman kanssa. Videolla nähtiin, että lopullinen avautuminen tuntui olevan melkeinpä helpompaa tuntemattomille kasvoille, kun taas tutuille näytettiin elämän elokuvamainen puoli. Tässä piilee ehkä kuitenkin toivon siemen, sillä nuoret ainakin löytävät omat keinonsa selvitä elämänkriiseistä tänä sosiaalisen median valtakautena.


Pinja

Hurjan räiskyvä määrä asioita voi tapahtua ruudulla tosiaan. Eriskummallisinta oli minusta tunteiden käsittely ja sosiaalisuuden eriskummalliset muodot. Tiedot saadaan nopeasti selville, mutta samanaikaisesti on olemassa suuri väärinymmärryksen vaara. Minulle tuli myös tunne, että materiaali otettiin vastaan ilman sen suurempaa hämmennystä, siihen oli ikään kuin jo totuttu ja kaikki informaatio oli samanarvoista tiedollisesti. Erityisesti nousi esiin itsekkyys. Asiat tapahtuvat sosiaalisesti, mutta samalla vain itseä varten ja omaa selviytymistä edistääkseen. Merkittävää oli vain se mikä oli oleellista ”Noahille”- ihmissuhde/ihmissuhteet. Medialukutaito tuli myös mieleen ChatRoulette-palvelussa, jossa nuoret tytöt keskustelivat.

Kuten jo Annika ja Jenna kommentoivatkin edellä, niin tämä on hyvin tuttua ja totuttua käyttäytymistä nuorilta, ja monilta aikuisemmilta. Impulsiivisuus, eettisyys, moraali ja sosiaalinen kommunikaatio nousivat päällimmäiseksi elokuvasta.


Kirsin ajatuksia ja kommentteja

Olette tehneet hienoja havaintoja Noah-lyhytelokuvasta. Pystyn samaistumaan kirjaamiinne ajatuksiin täysin elokuvan katsomisen jälkeen. Suurin kysymys, mitä pyörittelen mielessäni, on: Mikä tarve ihmisellä on jakaa koko maailmalle kaikki elämässään tapahtuvat asiat? Onko esimerkiksi seurustelun alkaminen tai päättyminen merkityksellistä vain silloin, kun sen saa kirjata profiiliinsa? Onko kukaan koskaan pysähtynyt ajattelemaan, mitä tekee ensimmäiseksi kun suhde alkaa/päättyy? Käy päivittämässä tietonsa? Miksi? Ovatko tapahtumat olemassaolevia ja tosia vain "seinälle kirjoitettuina"? Ovatko ne ihmiset epätosia ja lakkaavat pian kokonaan olemasta, jotka eivät jaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa?

Ovatko ihmiset jollain tavalla pakotettuja jakamaan elämänsä, koska pelkäävät muuten olemassaolonsa lakkaavan. Jälleen ajatukseni kulkevat kauas ihmisen historiaan. Kreikkalaiset jakoivat maailman näkyvään materialistiseen maailmaan ja ikuiseen yliaistilliseen näkymättömään maailmaan, joista vain näkymätön tosioleva oli ikuista. Järjen avulla voitiin päästä näkymättömään todellisempaan todellisuuteen. Voiko tätä ajatusta verrata tämän päivän elämään, jossa digielämä tuntuu olevan todellisempaa kuin todellinen elämä? En siis ole vihamielinen uusia teknologisia sovelluksia kohtaan, pohdin vain sen merkitystä ja sitä, onko elämä tasapainossa vai epätasapainossa. Mielestäni kreikkalaisiin verraten meillä on kahden eri maailman lisäksi olemassa kolmas maailma, jota nyt kutsun tässä digimaailmaksi (joku voi osata käyttää siitä tarkempaa käsitettä). Ja tästä kolmannesta maailmasta on tullut todellisin tosioleva.


Sanna ajatuksia

Aivan samoilla ajatuksilla katsoin elokuvaa kuin muutkin ja kaikkiin kommenteihin voisi yhtyä. Välillä aivan ravostuttaa, että ihmisten pitää kirjoittaa kaikki facebookiin ja tosiaan jo 13-vuotiaat elää parisuhteessa ja se on niin hienoa. Kaikesta tästä ja erityisesti tuosta elokuvasta minulle tuli päälimmäisenä hirvittävän surullinen ja ahdistava olo. Tällaistako nykyajan nuorison elämä todella on? Palaamme jälleen siihen, että kuilu diginuorten ja aikuisten välillä on niin suuri, että sitä on miltei mahdoton ymmärtää. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut tuollaisesta ChatRoullette-palvelusta ja se vaikutti jotenkin todella epätoivoiselta tavalta saada kontaktia muihin ihmisiin. Noah vaikuttaa tavalliselta sosiaaliselta ja kivan näköiseltä kaverilta, jolla on ystäviä. Mitä tuollinen nuori hakee ChatRoulletista? Onko tuollainen kovinkin yleistä?


JennaJ:

Uskon, että suurin osa nuorista tietää ChatRoulette-palvelun. Siitä en ole varma, kuinka suosittu se nykyään on. Palvelun ideana on, että nappia painamalla käyttäjä pääsee juttelemaan videochatin kautta tuntemattomalle henkilölle. Palvelu arpoo kontaktikumppanin, mistä nimikin juontuu. Alkuperäinen ajatus on varmaankin ollut, että käyttäjä pääsee juttelemaan mitä erilaisempien ihmisten kanssa ja luo ehkäpä myös uusia kontakteja. Palvelussa varmasti houkuttelee myös se, että juttelu tuntemattoman kanssa saattaa auttaa vaikeiden asioiden ylipääsemisessä (tätä Noahkin varmaan haki). Anonyymius on kuitenkin johtanut siihen, että palvelussa pyörii myös aika paljon näitä "itsensäpaljastelijoita". Tämä taas pistää miettimään, miten tällaisen materiaalin kohtaaminen vaikuttaa esim. niiden nuorten tyttöjen kaltaisiin lapsiin ja heidän käsityksiinsä ihmiskontaktin hakemisesta...


Jutta:

Mullekin tuo ChatRoulette oli täysin uusi tuttavuus, mutten toisaalta ole yllättynyt, että joku moisen on jo keksinyt. Olin videon katsottuani jota kuinkin shokissa, vaikkakin se ei antanut mitään järisyttävän uutta tietoa. Todellisuus vain päin naamaa iskettynä järkyttää. Tuohon samanlaiseen tietokonekäyttäytymiseen sitä itsekkin sortuu. Videon loputtua ja teidän kommentit luettua minulle heräsi useita ajatuksia: Tuoko facebookkiin kaiken henkilökohtaisen tiedon julkistaminen ihmiselle olon, jota voisi verrata erilaisiin tosi-tv-formaatteihin ja kiteyttää ajatukseen "15 minuuttia julkisuudessa". Nuoret haluavat tuoda nykyään itseään esille ja rakastavat sitä tunnetta, kun muut fb-käyttäjät "tykkäävät" heidän lisäämistään asioista? Itsetunto rakentuu tykkäämisten ja seuraajien määrälle, eikä terveella ajattelulle omasta itsestä.