Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/Lukutoukat

Ryhmän jäsenet: Annu Peltoniemi, Essi Korpi, Saara Karvonen, Senni Jokiniemi, Krista Kierikka

Suoritustapa: A+C

Ryhmätyön aihe: digital storytelling

Digitaalinen tarinankerronta[muokkaa]

Digitaalinen tarinankerronta (eng. digital storytelling) on vakiinnutettu termi lyhyelle työpaja-toiminnalla tuotetulle videolle, jossa tekijä kertoo tarinan itsestään tai itselleen tärkeästä aiheesta. Videot kuvitetaan valokuvilla, pienillä videopätkillä, piirroksilla tai animaatiopätkillä ja kertoja puhuu taustamusiikin säestämänä.

Digitaalinen tarina uutena kirjallisuutena[muokkaa]

Digitaalisen tarinankerronnan yleisin aihe on pieni katkelma tekijän omasta elämästä: lyhyt tarina jostakin henkilökohtaisesta kokemuksesta joka on muokattu tiiviiseen ja selkeään formaattiin. Näillä tarinoilla on selkeä rakenne, aihe ja juoni. Tästä näkökulmasta kyseessä on lyhyt versio omaelämäkerrasta tai muistelmista, joiden kirjoittaminen ja julkaiseminen juontaa juurensa aina keskiajalle asti. Omaelämäkerroille ominaista on että tekijä, kertoja ja päähenkilö ovat yksi ja sama henkilö. Tämän henkilön elämästä on valittu ja korostettu tapahtumia, jotka ovat muuttuneet tärkeiksi vasta ajan kuluessa kun tapahtumien välinen yhteys on muodostunut. Muistelmat eroavat omaelämäkerroista siten, että tekijä ei pyri jäljittelemään kokemustensa tarkkaa muotoa niiden tapahtumahetkillä, vaan on täysin tietoinen kirjoittavansa menneisyydestä ja toisinaan viittaa myöhempiin tapahtumiin. Päiväkirjoilla ei ole selkeäksi muovattua tarinan kaarta, sillä tapahtumat kirjataan ylös niiden tapahtuessa ja tekijä korostaa itseään koskevia tapahtumia. Päiväkirjojen digitaalinen vastine on digitaalisen tarinan sijaan video-blogi (eng. vlog), joissa tekijä usein puhuu itse kameralle ja kertoo päivän aiheesta. Video-loki ei noudata digitaalisen tarinan selkeää, lyhyttä rakennetta ja aiheet ovat henkilökohtaisten kokemusten lisäksi yleisiä pohdintoja, jollaisia kirjoitetaan blogeissa.

Digitaalinen tarina on pituudeltaan hyvin lyhyt, viiden minuutin videoon saa kuitenkin mahtumaan lyhyen novellin verran tarinaa. Tarinat voidaan linkittää toisiinsa, jolloin videoista muodostuu yhden ihmisen elämää seuraava kokoelma tai monen ihmisen näkökulma tietystä alueesta (esim. Capture Wales). Tämä tulkinta yhdessä omaelämäkerrallisen yhteneväisyyden kanssa pohjautuu olettamukselle, että jokainen lyhyt video kertoo tekijän omasta elämästä. Analoogisessa ja digitaalisessa kirjallisuudessa ei ole täysin vedenpitävää keinoa selvittää kerrotun tarinan autenttisuutta, jolla faktat saisi selvitettyä todenmukaisiksi. Lukijoille ja katsojille voi sanoa tarinan todella tapahtuneen, mutta yksityiskohtien unohtuessa ja kerrontatilanteen muuttuessa kertoja kertoo tarinan aina hieman eri tavalla ^[1].

Digitaalisia tarinoita tutkittaessa kohteena on tavallisesti jokin tietty projekti tai työpaja ^[2]. Työpajojen tuottamista videoista vain hyvin pieni osa päätyy verkkoon yleiseen jakoon. Esimerkiksi Centre of Digital Storytelling on harjoittanut tarinoiden tuottamista työpajoissaan jo yli kymmenen vuotta, mutta keskuksen verkkosivuilla on vain muutama esimerkkivideo keskuksen tuotoksista. Tarinoiden tutkimisessa hyödynnetään paitsi novellien tutkimusta ja tarinoiden narratiivista teoriaa, myös elokuvatutkimuksessa käytettyä kuvan ja äänen yhteyttä. Novellien tapaan digitaalinen tarina sisältää rajatun määrän tekstiä eli kertojan ääntä. Tarina on varsinkin työpajaprojekteissa muokattu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jolla on sujuva narratiivinen rakenne: tarina kulkee alusta loppuun yhtenäisenä kokonaisuutena ja katsojalle jää selkeä kuva tarinan tapahtumista ja tarkotuksesta. Kuvilla ja musiikilla luodaan kaikessa visuaalisessa mediassa ambienssia eli tunnelmaa korostamaan tarinan merkitystä; surullista tarinaa löytökissasta, joka sai lopulta hyvän kodin säestetään ensin hiljaisella ja surumielisellä melodialla ja lopuksi iloisemmalla musiikilla, jotta katsojalle jää kokonaisuudesta kehittyvä kuva. Ja jos musiikki on alusta loppuun iloinen, katsojalle vakuutetaan näin että tarina on onnellinen. Digitaalisen tarinan lukuun ja tulkintaan pätevät siis samat säännöt kuin kirjallisuuden ja elokuvan, vaikka medium on huomattavasti pienempi ja tarinoiden piirteet vaihtelevat maanosien ja jopa työpajojen välillä ^[2].

Digitaalisen tarinankerronnan käyttö opetuksessa[muokkaa]

Digitaalista tarinankerrontaa käytetään erityisesti kouluissa opetukseen sulautettuna. Tarinankerronta mahdollistaa tietokoneen käyttäjien muutoksen luoviksi tarinankertojiksi käyttämällä perinteisiä kerronnan välineitä kuten aiheen valitseminen ja käsikirjoituksen luominen. Perinteiset välineet on kuitenkin yhdistetty teknologisiin apukeinoihin kuten videoon tai tietokoneella luotuihin grafiikoihin. ^[3] Modernin teknologian käyttö saa opiskelijankin kiinnostumaan aiheesta matkapuhelimensa tai tietokoneensa sijaan ja toisaalta antaa opettajalle mahdollisuuden uudistaa opetustaan uudella tavalla. Tällaisten tarinoiden luominen yhdistää useaa erilaista oppimisstrategiaa. Digitaalinen tarinankerronta opettaa opiskelijoille ryhmä- ja projektityöskentelyä. Ryhmätöiden kautta opiskelijoiden väliset suhteet syvenevät ja lujittuvat ja samoin käy myös opiskelijan ja opettajan väliselle suhteelle. Käyttäessään näitä teknologisia apuvälineitä opiskelijat oppivat erilaisten teknisten työkalujen käyttöä ja teknologinen osaaminen vahvistuu. Tietenkin tarinoita luodessa oppii myös kerrontaa ja kerronnallistamista. ^[4]

Opetuksessa digitaalista tarinankerrontaa voidaan käyttää usealla eri tavalla. Tarinoita voi tehdä niin opettaja kuin oppilaskin. Eri työtapa, työn aihe ja työn tekijä vaikuttaa oppimistapaan, mutta on jokainen itsessään yhtä tehokas tapa. Opettaja voi käyttää digitaalisia tarinoita työssään saadakseen oppilaat paremmin kiinnostumaan aiheesta, tehostaakseen opetustaan tai helpottaakseen ymmärtämistä. Lisäksi erilaisten elementtien käyttö opetuksessa voi olla myös tapa herättää keskustelua oppilaiden parissa. On tutkittu, että kuvien käyttö opetustekstin kanssa auttaa opiskelijoita ymmärtämään aiheen nopeammin ja helpommin. Digitaalinen tarinankerronta on hyvä pohja tekstin laajentamiselle niin kuvilla kuin muillakin visuaalisilla keinoilla. ^[3] Opiskelijoiden itsensä tekemien tarinoiden kautta kasvatetaan kiinnostuksen lisäksi myös opiskelijoiden omia lukutaitoja. Bernard Robin puhuu artikkelissaan digitaalisen ajan lukutaidoista, joita opiskelijoiden itse tekemän digitaaliset tarinat parantavat. Näitä lukutaitoja on digitaalinen lukutaito (taito kommunikoida jatkuvasti kasvavan yhteisön kanssa), globaali lukutaito (taito ymmärtää tekstiä globaalista perspektiivistä), teknologinen lukutaito (taito käyttää tietokoneita oppimiseen), visuaalinen lukutaito (taito oppia ja kommunikoida visuaalisten kuvien kautta) ja informaatiolukutaito (taito löytää ja ymmärtää informaatiota). ^[3] Näiden taitojen oppiminen liittyykin vahvasti jo yllä kuvattuihin ryhmätyöskentelyn ja teknologian oppimiseen.

Sen lisäksi, että digitaalisen tarinankerronnan opetuskäyttö voidaan jakaa opiskelijoiden ja opettajan tuottamiin tarinoihin, se voidaan jakaa myös tarinan sisällön mukaan. Opetuksessa käytetyt digitaaliset tarinat voi jakaa Bernard Robinin mukaan kolmeen kategoriaan: henkilökohtaisiin kertomuksiin, tarinoihin, jotka tiedottavat tai ohjaavat sekä tarinoihin, jotka uudelleenkertovat historiallisia tapahtumia ^[3]. Henkilökohtainen kertomus tarkoittaa nimensä mukaan opiskelijan omista kokemuksistaan koostavaa, elämänkerrallista kertomusta. Tiedottavassa tarinankerronnassa opettaja voi esimerkiksi näyttää opiskelijoille opettavan videon jostakin opiskeltavasta aiheesta. Historiallisia tapahtumia tutkivissa digitaalisissa tarinoissa opiskelijat luovat jonkinlaisen esityksen jostakin historiallisesta tapahtumasta. Ryhmätöitä on toki tehty jo pitkän aikaa kouluissa, myös historiassa, mutta digitaalinen tarinankerronta tuo tällaiseen toimintaan uuden elementin ja uuden tavan työskennellä.

Digitaalinen tarinankerronta terapiana ja identiteettityön välineenä[muokkaa]

Digitaalisen tarinan tekemisen on havaittu olevan usein hyvin terapeuttista. Jopa silloin, kun terapia ei ollut digitarinatyöpajan päätarkoitus, osallistujat usein kokevat sen sellaiseksi. Keskeinen tekijä tässä on oman äänen löytäminen ja kuulluksi tuleminen, ja jo digitaalisen tarinan saaminen valmiiksi luo onnistumisen elämyksen. Työpajat tarjoavat myös turvallisen ympäristön henkilökohtaisten ja vaikeidenkin asioiden käsittelyyn.^[5] ^[6] Työpajan jälkeen siellä laaditut digitaaliset tarinat säilyvät osanottajien hallussa ja nähtävillä ja usein muistuttavat tärkeistä asioista ja positiivisista kokemuksista. ^[6]

Digitarinatyöpajoilla on saavutettu positiivisia tuloksia niin nuorisotyössä kuin eristyislasten ja dementoituvien vanhustenkin parissa. Jokainen ryhmä asettaa metodin käytölle omat haasteensa - esimerkiksi dementikot saattavat kokea nykyteknologian käytön vaikeaksi. Myös työpajan ohjaajan ja osallistujien avustajien rooli on tärkeä: heidän on kyettävä olemaan apuna, mutta toisen tarinankerrontaprosessia ei saa pyrkiä liiaksi ohjailemaan. ^[7]

Digitaalisen tarinankerronnan positiiviset vaikutukset eivät rajoitu vain yksilöön. Digitarinatyöpajat päättyvät usein tilaisuuteen, jossa työpajan aikana tuotetut tarinat esitetään osallistujien lähipiirille tai muulle yhteisölle. Tämä luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa ihmisten välisiä suhteita. Usein digitaalisten tarinoiden tekijöillä saattaa myös olla tarve puhua jonkin edustamansa vähemmistöryhmän puolesta, jolloin kertojan ääni edustaa koko ryhmää ja ajaa sen oikeuksia. Tarinoiden julkistaminen asettaa työpajatoiminnalle myös haasteita: mitä tarinankertojat voivat ja haluavat tuoda julki millekin yleisölle? ^[5] ^[8]

Digitaalinen tarina Suomessa[muokkaa]

Maailmanlaajuisella asteikolla mitattuna digitaalinen tarinankerronta vasta tekee tuloaan Suomeen ja etsii paikkaansa ihmisten yleisessä tietoisuudessa. Ilmiö on tällä hetkellä lähinnä osa digitaalisen tarinankerronnan ja media-alan harrastajien ja aiheesta erityisesti kiinnostuneiden tietoisuutta. Ilmiötä ollaan kuitenkin levittämässä laajalti, ja sitä koskevat eri medioista runsaat määrät informaatiota ovat suurimmaksi osaksi johdatusmaisia. Informaatio vastaa nimenomaan kysymyksiin: Mikä ja millainen on digitaalinen tarinankerronta? Miten niitä tehdään käytännössä? Mihin tarkoituksiin niitä voidaan hyödyntää? Digitaalisen tarinankerronnan levittäminen ei siis ole vielä päässyt kovin syvälle teemaansa, vaan se on vielä vaiheessa, jossa ilmiötä itseään vasta tehdään tutuksi.

Digitaalisen tarinankerronnan tutuksi tekemistä ei kuitenkaan harjoiteta Suomessa pelkästään teoreettisen informaation levittämisen kautta. Asiaa lähestytään voimakkaasti myös käytännön kautta, sillä monet opistot ja koulutuskeskukset ovat viime vuosina tarjonneet paitsi oppaita, myös erilaisia työpajoja ja kursseja, joilla opetellaan digitaalisen tarinankerronnan tekoa, toimivuutta ja hyödyntämistä nimenomaan kokeilun ja kokemuksen kautta.

Digitaalista tarinankerrontaa levitetään laajalti erityisesti opiskelun välityksellä ja nimenomaan opiskelua varten. Digitaalisen tarinankerronnan hyödyntäminen oppimismetodina onkin Suomessa ilmiön painotetuin ja näkyvin hyödyntämistapa. Sen sijaan muita käyttötapoja, kuten oman elämän taltioimisvälineenä ja muun muassa työelämässä PowerPoint-esityksen vaihtoehtona, korostetaan suhteellisen vähän. Oppimismetodi-painotuksesta huolimatta yleensä huomioidaan myös tarinankerrontatyylin huomattavasti monipuolisempi käyttö muualla maailmassa. Tästä huolimatta Suomi ei ole digitaalisen tarinankerronnan kannalta paljoakaan ”ajastaan jäljessä”, sillä ilmiö on maailmanlaajuisestikin vasta tuloillaan, eikä se ole täysin vakiinnuttanut asemaansa yleisessä tietoudessa, ja ilmiön samat esiintymismuodot (työpajat, ilmiön esittely sitä ennestään tuntemattomille) näkyvät ympäri maailmaa.

Johtuen kenties nimenomaan digitaalisen tarinankerronnan varhaisvaiheessa olevasta levinneisyydestä medioista nousee esiin hyvin positiivinen kuva ilmiöstä. Digitaalinen tarinankerronta ei ole (vielä) saanut osakseen merkittävää kritiikkiä, kun taas kiitosta se on saanut osakseen runsain mitoin. Olemassa olevakin kritiikki perustuu pääasiassa digitaalisen tarinankerronnan ulkopuolisiin tekijöihin, kuten ilmiön potentiaalisten hyödyntäjien teknologisten taitojen vähyyteen ja vähäiseen tai olemattomaan tuntemukseen digitaalisesta tarinankerronnasta. Luonnollisesti ilmiön levittäjät ovat niitä, jotka ovat itse innostuneet sen hyödyntämisestä, ja mainostajien tavoin myyvät ilmiön hyviä ominaisuuksia korostavalla argumentoinnillaan itse ilmiötä. Aika näyttää saako digitaalinen tarinankerronta osakseen voimakkaammin myös kritiikkiä, ja millaista se on.

Digitaalisen tarinankerronnan seitsemän elementtiä ^[9][muokkaa]

1. Näkökulma

Haluatko kertoa tarinan, tiedottaa, neuvoa vai tutkia?

2. Dramaattinen kysymys

Avainkysymys, jonka ratkaisua yleisö jännittää loppuun asti.

3. Tunteikas sisältö

Tunteita, muistoja ja mielikuvia herättävä sisältö kiinnittää yleisön huomion.

4. Oma kertojanääni

Kertojanääni välittää viestin selkeästi yleisölle.

5. Taustamusiikki

Sopiva musiikkivalinta tukee tarinankerrontaa ja herättää tunteita yleisössä.

6. Säästeliäs kerrontatyyli

Tarinankerronta kärsii, jos yleisölle annetaan yliannostus tietoa.

7. Rytmitys

Tiivis tarina pitää yleisön otteessaan.

Työkaluja digitaaliseen tarinankerrontaan[muokkaa]

Pinterest

virtuaalinen ilmoitustaulu, jonne voi kiinnittää mitä tahansa mediasisältöä nastoilla
ilmoitustauluja voi jakaa muiden käyttäjien katseltaviksi

Ravelry

käsitöiden tekijöiden oma sosiaalinen media
siellä voi jakaa kuvia omista käsitöistään ja tietoa niiden edistymisestä

Facebook

suosittu yhteisöpalvelu
siellä voi jakaa tilapäivityksiä ystäväpiirinsä kanssa

YouTube

suosittu palvelu videoiden jakamiseen

Storify

yhdistää erilaisia mediasisältöjä yhdeksi tarinaksi
tarinassa voi olla esimerkiksi keskusteluja Facebookista, videoita ja valokuvia

Oma esimerkkimme digitaalisesta tarinankerronnasta[muokkaa]

Aiheena on käsitöiden tekeminen. http://storify.com/Kridelektrik/digitaalinen-tarinankerronta

Lähteet[muokkaa]

↑ Digital Storytelling, Mediatized Stories: Self-representations in New Media toim. Knut Lundby. 2008 Peter Lang Publishing, Inc. New York.
↑ ^2,0 ^2,1 Story Circle: Digital Storytelling Around the World toim. John Hartney ja Kelly McWillam. 2009 Wiley-Blackwell West Sussex.
↑ ^3,0 ^3,1 ^3,2 ^3,3 Robin, B. R. 2008. Digital Storytelling: A Powerful Technology Tool for the 21st Century Classroom. Theory Into Practice, 47(3), 220-228. doi:10.1080/00405840802153916
↑ Psomos, P., & Kordaki, M. 2012. Pedagogical analysis of educational digital storytelling environments of the last five years. Procedia - Social and Behavioral Sciences, 46(0). doi:http://dx.doi.org/10.1016/j.sbspro.2012.05.277
↑ ^5,0 ^5,1 Juppi, Pirita 2012: Digitaalinen tarinankerronta nuorten osallisuuden ja identiteettityön välineenä. Teoksessa Johanna Krappe, Terttu Parkkinen & Anna Tonteri (toim.) MOVING IN! Art-based Approaches to Work with the Youth. Reports 127, Turku University of Applied Sciences, s. 193–210.
↑ ^6,0 ^6,1 Lisa Wexler, Aline Gubrium, Megan Griffin & Gloria DiFulvio: Promoting Positive Youth Development and Highlighting Reasons for Living in Northwest Alaska Through Digital Storytelling. Health Promotin Practises 2013 14: 617 DOI: 10.1177/1524839912462390
↑ Stenhouse, R. Tait, J. Hardy, P. Sumner, T. : "Dangling conversations: reflections on the process of creating digital stories during a workshop with people with early-stage dementia." Journal of Psychiatric & Mental Health Nursing. Mar2013, Vol. 20 Issue 2, p134-141. 8p.
↑ <Vivienne, Sonja & Burgess, Jean: "The Digital Storyteller's stage: Queer Everyday Activists Negotiating Privacy and Publicness." Journal of Broadcasting & Electronic Media. Kesäkuu 2012, Vol. 56 Issue 3, p362-377
↑ Tarinankerronnan seitsemän elementtiä. http://digitalstorytelling.coe.uh.edu/