Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/Oppimismodulit/moduli IV-keskusteluun

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

AB- RYHMÄN YHTEENVETO - VAPAUDEN ASTEET[muokkaa]

(Karoliina, Anna, Emilia, Sanna, Mikko, Riikka)


Videoluennonnolla käsiteltiin vapauden asteita verkkomediassa, ja löysimmekin taulukon osoittesta: http://nuvatsia.terevaden.net/wp-content/uploads/2007/11/four-stages-of-freedom.pdf. Luennon tiimoilta mieleemme jäi vapauden eri asteet :

  • Suljettu (0) taso – palvelu, joka täysin kontrolloitu, kaupallinen (esim. oppikirjat sisältöineen kaikkineen – ei vaikutusmahdollisuutta)
  • 1- taso – Palvelu, jossa interaktiivisuuden ja kommentointien mahdollisuudet, mutta olisi infrastruktuurisidonnainen (esim. SoMe-palvelut)
  • 2. taso – Palvelu, jossa huomioidaan paremmin muokattavuus (miten ja mitä tehdään), yhteistyöt ja ryhmätyöt, ns. Open Source, kaikkien käytettävissä hallinnoitavissa (Wikiopisto)
  • 3. taso – Palvelu, jossa ei kaupallista näkökulmaa ns. Freedom Box (Wikipedia)


Videon tiimoilta jäimme pohtimaan väitteitä yksityisyyden murentumisesta. Miten verkkomedioiden käyttäjät asennoituvat nykyisin yksityisyyteen ja mihin rajat vedetään? Hämärtyvätkö rajojen asteet, kun sosiaaliset verkostot tarjoavat kiinnostavia, innostavia ja viihdyttäviä toimintoja. Kyllähän ihmiset havahtuvat mitä erilaisimmista yksityisyys- ja vakoiluskandaaleista (Itellan kirjeskannaukset vrt kirjesalaisuus, verkkopankkivakoilut yms), mutta toisaalta aina on olemassa julkisuushakuisia ihmisiä, jotka haluavat jakaa lähes koko elämänsä maailmalle.


Ryhmämme keskusteluissa tuli esiin myös se miten keskitymme herkästi sisältöjen ja tuotannon vaikutuksiin verkossa ja saatamme unohtaa, että myös rakenteelliset struktuurit ja omistajuus vaikuttavat. Niin kauan kuin Internet on sidottu infrastuktuuriin olemme täysin sen armoilla (joku voi ”vetää piuhan irti”). Verkossa kommentointien antaminen on saatu aikaan helposti, mutta ovatko nämä vain tarjontaa, mikä ei johda todellisuudessa mihinkään. Miten meidän tulisi suhtautua kaupallisuuteen, kun Internetissä kaupallisuus ja ei-kaupallisuus saattavat sekoittua eri tavoin. Wikipedian sivuille tuotu mainos saattaisi pettää käyttäjien luottamuksen, ja toisaalta monia alustoja voidaan hyödyntää kaupallisiin tarkoituksiin erilaisin lisäosin. Miten suhtaudumme esim. FB-käyttäjään joka on kiinnostunut esim. ratsastuksesta ja myös pitää hevostarvikkeiden verkkokauppaa? Tai miten pitäisi suhtautua Facebook:n käyttämään ”ilmaistyövoiman” käyttäytymisen hyödyntämiseen.


Ryhmä: Jenna, Annika, Sanna, Kirsi, Pinja & Jutta

Vapauden asteet verkkomediassa

Luento laittoi ryhmämme keskustelemaan ja miettimään mainontaa sekä vallankäyttöä mediassa. Otimme esimerkeiksemme Facebookin ja Google-haun, joita käyttäessä olisi hyvä muistaa, että molemmat ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä, jotka pyrkivät suuntaamaan mainontaa tietyille kohderyhmille. Henkilökohtaisen mediakäyttäytymisen perusteella pyritään löytämään kyseisen henkilön ”kiinnostusprofiiliin” sopivia tuotteita ja palveluita. Myös Google-haun tulokset yksilöidään sen mukaan, mitä kyseinen henkilö on aikaisemmin hakenut ja selannut, sillä Internetissä toimiessamme jätämme jatkuvasti jälkiä itsestämme ja toimistamme. Tästä johtuen eri ihmiset eivät siis välttämättä saa samoja hakutuloksia Googlesta hakiessaan. Kuitenkin on taitavasti luotu illuusio netin käyttämisen vapauttavasta voimasta, vaikka oikeasti netissä tapahtuvaa toimintaamme ja pääsyämme tietolähteille rajoitetaan ja ohjaillaan monella tasolla. Tämä on mielenkiintoista, sillä esimerkiksi hakuja tehdessään ei tule ajatelleeksi olevansa vallankäytön kohteena tai välineenä. Suoranta ja Vadén puhuivat jopa vallankumouksista, joita teknologia on siivittänyt.

Tartuimme ajatukseen, mitä tapahtuu, kun ”pahat pojat” pääsevät valtaan. Pohdimme sitä, kuinka Suomessa eläessään ja Internetissä toimiessaan ei tule ajatelleeksi minkään tahon valvovan tai rajoittavan tietoa ja yksilöiden sananvapautta. Kuitenkin maailmalla tapahtuu jatkuvasti tiedon muovaamista halutun laiseksi, eikä ole mahdotonta että Suomessakin "ylemmät tahot" säätelisivät ihmisten saaman tiedon laatua ja määrää. Esimerkiksi viimeaikaisen ulkoministeriön tietomurron uutisoinnissa on kerrottu muun muassa, että osa poliitikoista olisi tiennyt tietomurrosta jo keväällä. On paljon asioita, joista kansalaiset ja yksilöt eivät saa tietoa tai sitä muunnellaan niin, että saadaan suuret joukot pysymään aisoissa ja toimimaan halutulla tavalla. Kuinka paljon ”peruspekat ja -maijat” lopulta tietävät ja tulevat ajatelleeksi, minkälaisia pelinappuloita olemmekaan?

Toisaalta keskustelussamme pohdimme, että muullakin tavalla meidän ajatteluamme ja tietojamme on ohjailtu ja ohjaillaan — se ei ole uusi, pelkästään verkkomedian mukanaan tuoma, asia. Pohdimme ylipäätään ohjailevien tahojen vaikutusta kansalaismassojen toimintaan. Onhan aina toimivan infrastruktuurin olemassaolon aikana ollut jokin hallinnollinen tai muu taho, joka estää kansaa kapinoimasta. Mikä on ohjailun taso ja sävy? Koska se muuttuu ”pahojen poikien” ohjailuksi? Lasten ja nuorten kohdalla voimme kiinnittää huomion mm. blogeihin liittyvään mainontaan, jopa piilomainontaan, jota voimme myös pitää eräänlaisena vallankäyttönä ja ohjailuna. Myös tästä aiheesta on tarpeen lasten ja nuorten kanssa avoimesti keskustella. Tarkoitus ei ole uusien teknologioiden olemassaolon tai käytön pelkääminen, vaan tulla tietoiseksi niissä vaikuttavista voimista.

Vallankäytön aihepiiriä jatkaessamme haimme näkökulmaa propagandaan. Suorannan kirjassa Kasvatus mediakulttuurissa (2003, 91—94) tuodaan esiin näkökulma Lehtosen (1998, 155) mukaan kolmenvärisestä propagandasta: mustasta, harmaasta ja valkoisesta. Tässä musta propaganda viittaa tietoisesti tapahtuvaan valehteluun sekä tietojen vääristämiseen. Harmaa propaganda puolestaan on epätäsmällisten ja vaikeasti varmennettavien tietojen välittämistä. Ja viimeiseksi valkoinen propaganda viittaa totuudellisten ja luotettavien tietojen antamiseen. Tätä valkoista propagandaa voidaan Suorannan mukaan pitää keskeisenä ideologisen valtiokoneiston toiminnassa ja siitä voimme saada kuvan tutustumalla esimerkiksi peruskoulun oppikirjoihin. Oppikirjoihin on kirjattu kuva jostakin yhteiskunnasta: "Niihin on siilattu merkityksiä, jotka kuvitellaan kulttuurin keskeisiksi totuuksiksi."

Lopuksi ajatus siitä, kuinka sosiaalisen median toiminta alkaa olla niin olemuksellinen osa ihmisen toimintaa, ettemme havaitse tiettyjä - esimerkiksi kaupallisia - reunaehtoja. Pohdimme voisiko se pahimmillaan (determinisitisesti) olla, että ihmistoimintaa ohjaa markkinan salakavala voima alitajuntaan virtaavalla viestillä ja suorastaan orjuuttaa ihmisen toimimaan omassa laatikossaan - eikä ihmispolo ikinä opi tietämään paremmasta tai ainakaan mistään muusta. Ehkäpä kasvatuksen kannalta keskeistä onkin opettaa havaitsemaan syvärakenteita, eli digiajan historiaa.


____________________________________________________________________________________________________________________________________________________

WIKIÄISTEN KOOSTE / Anna-Maija, Eija, Marjut, Jukka ja Anne


== Verkkomedian vapauden asteet ==

Neljännellä luennolla Vadén ja Suoranta määrittelevät vapauden käsitettä verkkomediaympäristössä. He pohtivat sitä, mitä internetissä voidaan tehdä ja millä edellytyksillä, suhteessa lukutaitoon. Internet on avannut uusia mahdollisuuksia ja erilaisia menetelmiä uuden oppimiseen ja tiedon hankintaan. Se on myös avannut oven demokratian kehittymiselle, ja bisnesmaailma on saanut tehokkaan globaalin toimintaympäristön internetin avulla. Internetin vaikutuksesta uusia työpaikkoja luodaan kiihtyvään tahtiin. Sanoma- ja aikakausilehtien siirtyminen internetiin mullistaa tälläkin hetkellä koko media-alaa ja suurten kauppakonsernien myynti kasvaa kiihtyvään tahtiin verkkokaupoissa. Kansainväliset yliopistot tarjoavat kurssiluentojaan internetin välityksellä kaikkien ulottuville.

Koska internetissä kaikilla on mahdollisuus toimia ja vaikuttaa, monet ovat hyödyntäneet tarjottua mahdollisuutta hyvin eri tavoin. Vadén mainitsee innovatiivisen esimerkin belgialais-amerikkalaisen kouluttajan Salman Khanin tekemästä sivustosta Khan Academysta, jonne kouluttaja on tuottanut mittavan määrän erilaista koulutusaineistoa kaikkien hyödynnettäväksi. Tarina siitä, miten Khanin akatemia sai alkunsa ja miten toiminta on laajentunut ineternetin avulla globaaliksi opetustoiminnaksi, on yksi aivan uudenlainen esimerkki tiedon vapaan jaon merkityksestä ja sen positiivisista seurauksista internet-maailmassa. Internetin emansipatorista puolta todentaa Suorannan mainitsemat esimerkit nettiaktivismista, hakkerismista, piratismista ja vapaan alueen oppimisesta. Suuri joukko erilaisia toimijoita vaikuttaa ilman portinvartijoita internetissä, kellon ympäri.

Nolla-aste[muokkaa]

Mitä fyysisiä ja teknologisia ominaisuuksia internetissä toimimiseen tarvitaan ja millaiseksi muodostuu toiminnan sisältö? Mitä sanotaan ja millaista sisältöä tuotetaan? Tätä toiminnan prosessia luennoitsijat kuvaavat osuvasti vapauden kolmella asteella.

Vähiten vapautta sisältää nolla-aste, jolle kuvaavaa on, että kaikki toiminnan ominaisuudet ovat joko valtion tai yksityisten yritysten omistuksessa. Näillä tahoilla on päätösvalta siihen, mitä sanotaan ja tehdään. Esimerkkinä nollatason vapaudesta ovat esimerkiksi julkisten virastojen ja oppilaitosten verkkosivut, joilta pääsääntöisesti poimitaan yksisuuntaisesti informaatiota tai joiden kautta lähinnä välitetään sähköisiä asiapapereita. Internet on kaiken kaikkiaan helpottanut ja nopeuttanut tiedonhankintaa, mikä on toisaalta myös vapauttanut aikaa muuhun toimintaan.

Ensimmäinen aste[muokkaa]

Aktiivisempaa toimintaa ja vaikuttamista tapahtuu ensimmäisellä asteella, jossa muun muassa Facebook ja Google mahdollistavat tietyissä rajoissa internet-sivustoilleen oman sisällön tuottamisen. Myös mahdollisuus kaupallisuuteen näkyy entistä voimakkaampana sivustoilla. Facebookin ja Googlen tapauksessa kaupallisuus ei näyttäydy perinteisessä mielessä itse mediankäyttäjille, koska palvelunkäyttäjä-sisällöntuottaja ei ole asiakas. Myöskään yhtiöt eivät tee itse sisältöään. Palvelun käyttäjä on sekä sisällöntuottaja että tuote, jota myydään asiakasyrityksille.

Ensimmäisen asteen vapauteen liittyy interaktiivisuus, jota lisää se, että kansalaisilla on aina mahdollisuus kommentoida valitsemiensa sivustojen sisältöä. Koska Facebook omistaa kaikki käyttöoikeudet sivustoillaan tuotettuun materiaaliin ja valvoo tiukasti koko sisältöä, voidaankin kysyä, mikä on kaupankäynnin todellinen hinta käyttäjien ja omistajien kesken. Esimerkiksi jokainen Facebook-sivustolle rekisteröitynyt käyttäjä on joutunut tahollaan puntaroimaan omaa rooliaan ja henkilökohtaisten tietojensa jakamista sekä yksityisyyttä. Jakaminen koskee sekä muita Facebookin käyttäjiä että yritysten 100-prosenttista omistus- ja käyttöoikeutta.

Vapauden ensimmäisellä asteella ihmisille annetaan mahdollisuus vaikuttaa. Esimerkiksi kuntalaiset saavat antaa päättäjille palautetta asiakaspalvelukyselyiden merkeissä. Tämän tyyppisissä palautekyselyissä vaikuttaminen on usein varsin näennäistä: palautelaatikko on olemassa, mutta käytännössä vuorovaikutus on heikkoa. Monelta osin pessimismi valtaa alaa, kun oikeus tulla kuunnelluksi toteutuu, mutta kuulluksi tuleminen ei. Ei ehkä tarvitse edes kysyä, toimiiko demokratia yhtälailla molempiin suuntiin. Vastaus on ilmeisen selvä.

Toinen aste[muokkaa]

Toisen asteen kiinnostavuus avautuu vastauksessa kysymykseen siitä, mitä ja miten sanotaan sekä mikä on vaikuttamisen aste suhteessa materiaaliseen puoleen. Kansalaisten mielenkiinto herää, kun he voivat joustavan ja avoimen softan avulla muokata blogeissa, wikissä ja oppimateriaalipuolella omaa materiaaliaan ja esitystään mieleiseen muotoon. Wikiopisto näyttää sivustoillaan antavan joustavat mahdollisuudet oman kurssin tai vaikkapa oppikirjan tekemiseen. Koska tällä asteella omistusoikeuksien kautta ohjelmisto ja välineet ovat omissa käsissä, ovat edellytykset demokraattiselle toiminnalle, keskustelulle ja neuvottelulle, edellisiä asteita paremmat. Kaupallistaminen ei ainakaan vielä ole saanut Wikiopiston sivustoilla jalansijaa. Mikäli kaupallisuus löisi itsensä läpi Wikiopistossa, muuttuisivat sen toiminnan lähtökohdat hyvin ratkaisevasti. Todennäköisesti suuri joukko yhteisön jäseniä hylkäisi koko toimintaympäristön sen ideologisten muutosten seurauksena.

Kolmas aste[muokkaa]

Kolmannen asteen vapaus merkitsee täydellistä vapautta sisällön lisäksi myös välineen ja tuotannon osalta. Internetiin pääsyn ja "neuvostojen vallan" lisäksi on huomioitava riippuvuus sähköstä ja koko tuotantoprosessista. Absoluuttinen vapaus jää toteutumatta, mikäli omavaraisuus ja -valtaisuus ovat riippuvaisia ulkopuolisista tahoista, esimerkiksi sähköntuotannon osalta. Luennoitsijat esittävät olennaisen kysymyksen: mikä on todellista vapautta ja missä rajat kulkevat? Vapauteen sisältyy aina eräs tärkeä elementti: mahdollisuus valita toisin. Omavaraistalous, josta Suorantakin viittasi sikojen jätösten hyödyntämisesimerkillään oman sähkön tuottamiseksi, on varteenotettava vaihtoehto. Mitä suurempi, demokraattisin keinoin hankittu omavaraistalous yhteisöllä tai valtiolla on, sitä suurempi on myös sen vapauden aste esimerkiksi suhteessa markkinatalouteen, rahan perässä juokseviin kansalaisiin, päättäjiin ja valtioihin. Voidaankin hyvin kysyä, mahtaako tässä globalisoituneessa maailmassa olla mahdollista enää saavuttaa todellista vapautta. Keskustellessaan vapaudesta ja internetin mahdollisuuksista vapauden edistäjänä Vadén ja Suoranta huomauttavat osuvasti, että kansalaisyhteiskunta ja vapaa toiminta ovat luonnollisesti riippuvaisia infrastruktuurista. Tämä näkökulma usein unohtuu demokraattisia puolia sisältävässä yhteiskunnassamme. Esimerkiksi jos vallanpitäjät haluaisivat sulkea internetin, pitäisi kansalaisyhteiskunnan puolustajien turvautua internetin sijasta aivan toisenlaisiin keinoihin. Toisen asteen Double Freedom onkin tosiasiassa illuusiota, sillä tietoverkko tai kaupalliset palvelimet on aina mahdollista sulkea joko niiden omistajien tai valtion toimesta.

Yksi esimerkki Triple Freedomista on Freedom Box, jonka avulla oma internet-yhteys ei ole riippuvainen yksityisistä verkkoteknologiayrityksistä. Freedom Boxissa on kyse seinään kytkettävästä minitietokoneesta, joka muuntaa oman tietokoneen anonyymipalvelimeksi. Se voi kommunikoida toisen Freedom box -serverin kanssa ilman kaupallisten palveluntarjoajien – kuten Facebookin tai Google - palvelimia. Oman koneen sisältö ja tietoturva säilyvät täten itsellä. Toisaalta myös Freedom boxin kautta on yhä halutessaan mahdollista olla yhteydessä kaupallisiin palveluihin. Teknologisessa mielessä tämän tyyppinen vapaa tietoverkko on vasta kehitysasteella ja sen käyttö vaatii niin sanottua nörttiosaamista. Vapauden kolmatta astetta edustavat myös parin viime vuoden aikana syntyneet hajautetut sosiaalisen median verkostopalvelut (Distributed social network), kuten Diaspora, Buddy Cloud tai Friendika. Kyseisten yhteisöjen jäsenet ylläpitävät itse palvelujensa vaatimia palvelimia. He voivat toimia halutessaan anonyymisti ja omistavat omat tuotoksensa. Verkostotaloudessa on tuskin mahdollista saavuttaa omavaraisuutta, mutta ehkä tämän tyyppiset hajautetut verkostot voivat avata vapauttavia resursseja ihmisten yhteistoiminnalle.



___________________________________________________________________________________________________________________________

Ryhmä: Anne, Juhlat, Saara, Salla & Riikka (Doget) - Ryhmän kommentti aiheeseen:

Pohdimme sitä, millainen vapauden aste internetin käytössä on mahdollista saavuttaa ja millainen vapaus muista toimijoista on mahdollista tai yleensä mielekästä yhteisön toimivuuden kannalta saavuttaa. Resurssien ympärille syntyy väistämättä jokin hallinnoiva yhteisö ja portinvartijoita, jolla on määräysvaltaa asiasta. Yhteiskunnalle on ominaista muiden toimijoiden kanssa toimiminen ja niistä riippuvuus. Keskustelimme myös verkon valvonnasta ja siitä, kuinka valvonnan järjestäminen on hankalaa, koska kaikilla tahoilla on omia intressejään ja neutraalin ja läpinäkyvän systeemin rakentaminen on vaikea prosessi. Ehkä tässä prosessissa olisi mahdollista hyödyntää joukkoistamista ja yhteisöllistä päätöksentekoa. Mikään systeemi ei kuitenkaan ole vedenpitävä, ja tärkeämpää onkin refleksiivisyys, kriittinen suhtautuminen omaan toimintaan, palautteen kuunteleminen ja tarvittaessa systeemin muuttaminen.

Ryhmämme oli sitä mieltä, että moni käyttäjä tiedostaa ainakin jollain tasolla kaupallisten sosiaalisen median palveluiden ansaintalogiikkaa. Jos palvelu on hyvä ja sitä käyttää tarpeeksi ihmisiä, mainoksia pidetään hyväksyttävänä ominaisuutena. Mediakasvatuksessa voisi puhua käyttäjän asemasta ilmaisissa kaupallisissa palveluissa. Kaupallisilla palveluilla on enemmän resursseja, ja usein paremmat ominaisuudet kuin ei-kaupallisissa. Palveluihin ja esimerkiksi tietoturvaan liittyvät tietoturvaongelmat usein tiedostetaan, mutta palvelua käytetään silti, esimerkiksi sosiaalisuuden takia. Päätökset palveluiden käyttämisessä tehdään kuitenkin rajallisesta määrästä vaihtoehtoja, ja jos kaikki käyttävät Facebookia tai Twitteriä, ulkopuolelle jättäytyminen voi olla vaikeaa. Tavallinen käyttäjä, jolla ei ole asiaa kohtaa erityistä motivaatiota tai kiinnostusta, ei siis välttämättä ajattele internetiä suurena demokratisoijana, se on vain väline muiden joukossa, ja käyttää siellä samanlaisia kaupallisia palveluita kuin internetin ulkopuolellakin. Ihmisellä pitää olla digitaalista lukutaitoa, jotta hän voi käyttää ilmaispalveluita itselle parhaalla tavalla. Kaikki eivät kuitenkaan käytä internettiä samalla tavoin ja suuri osa käyttäjistä sattaa käyttää nettiä vain ensimmäisellä vapauden asteella.


Itkevät tamperelaiset: Moduuli IV[muokkaa]

Internetin yksi hienouksista on sen vapaus: kukaan ei varsinaisesti omista sitä, näin ollen kuka tahansa voi käyttää sitä mihin tarkoitukseen vain haluaa. Tiettyjä rajoituksia voidaan kuitenkin luoda. Rajoituksia voimme luoda itse (lapsilukot tietokoneissa) mutta toisaalta käyttämiemme sovellusten omistajat voivat tehdä näille sovelluksilleen mitä vain haluavat, halutessaan vaikka sulkea ne.

Internetiä voi käyttää vallan molemmin puolin. Toisaalta yksinvaltiaat voivat käyttää sitä rajoittamaan toisten elämää: estämällä esimerkiksi pääsyn tietyille sivuille tai vaikeuttamalla muuten internetin käyttöä. Toisaalta, jos ihmiset oppivat kiertämään nämä rajoitukset, tämä vallankäyttäjä voidaan kaataa erilaisten nettisovellusten avulla. Vaikka esimerkiksi arabikevät olisi varmasti syntynyt lopulta myös ilman Twitteriä, niin varmasti sosiaalisen median käyttö nosti vallankumouksen aivan uudelle tasolle.

Videolla mainittiin killswitch, jonka avulla tiettyjä osia internetin infrastruktuurista voitaisiin sulkea. Sinänsä ajatus tällaisesta netintappovivusta karmaisee, sillä kuka tätä vipua sitten valvoisi? Ajatellaan vain kaikkea sitä informaatiota, jota muutamat keskeiset nettisivustot sisältävät, vaikkapa Wikipedia. Internet on muodostunut eräänlaiseksi globaaliksi aivoksi H.G. Wellsin World Brainin tapaan. Jos jollakin yksittäisellä taholla olisi oikeus ikään kuin amputoida osa näistä aivoista, niin kuka tietää mitkä olisivat seuraukset.

Tällaiset uhkakuvat kannustaisivat mielestämme tallentamaan tietoa perinteisimmille alustoille. Siksi ajatus wikioppimisestakin on jollakin tavalla ongelmallinen: kuvitellaan, että joku jossakin deletoisi kaiken sen uurastuksen pysyvästi, niin missä muualla tämä tieto olisi tallella?

Ryhmän sivu: Itkevät tamperelaiset

Vapaus[muokkaa]

(MinnaKap)

Miten vapaa olen internetin käyttäjänä? Toisaalta niin kauan kun itse päätän miten mihinkin osallistun, niin olen vapaa. Mutta jos internet sisältäisi vain vapauden pienimpiä tasoja eli kaikki olisi jonkun tietyn organisaation julkaisemaan ja ylläpitämää, eikä minulla olisi mitään mahdollisuuksia osallistua (taso 0), olisin toki myös internetin käytössä vähemmän vapaa.

Vapauteni internetissä kasvaisi jos ja kun siellä on tason 1, 2 sisältöjä ja pohjia, joihin myös minä voisin toiminnallani vaikuttaa. Näidenkin tasojen vapauteen vaikuttaa vielä tahot, jolla on viimekädessä mahdollisuus esimerkiksi katkaista internetin käyttöni.

Vapaimmalla tasolla olen kun itse saan tuottaa sisältöä, vapaasti muokata, tallentaa jne. Lisäksi jos omistan verkkoon pääsemisen mahdollistamiseksi olevat fyysiset osat, sekä sen toteutuspohjan ja minulta ei voida esimerkiksi katkaista sähköjä tai kenttää, olen kaikista vapain (taso 3).

Edellä kirjoittamiani vapauden tasoja ajatellessani huomaan suhtautuvani esimerkiksi wikipedian kaltaiseen verkossa tapahtuvaan toimintaan entistä vahvasti myönteisemmin pitäen sitä entistä tärkeämpänä. En tarkoita, että aiempi suhtautuminenkaan olisi ollut negatiivistä, mutta ehkä en ole osannut antaa sille sen ansaitsemaa arvostusta.

Olemme toisaalta suomalaisina tottuneet tiettyyn vapauteen, ainakin jos vertaa esimerkiski Kiinan tapaan rajata kansalaistensa vapautta myös verkossa. Siksi ajatus siitä, että emme todellisuudessa olekaan niin vapaita ei alkuun tuntunut kovin tutulta, vaikkakin toki olin aihetta jo aiemminkin miettinyt. Nyt ymmärrys asiaa kohtaan kuitenkin kasvoi. Näin tulevan luokanopettajan näkökulmasta mediakasvatusta parhaimmillaan koko aihe!

MinnaKap