Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2013 kurssi/Oppimismodulit/moduli VI-keskusteluun

Jennan, Annikan, Sannan, Kirsin, Pinjan & Jutan ajatuksia:

Video herätti paljon ryhmässämme mielenkiintoa ja keskustelua informaatioyhteiskunnan tilasta. informaatioteknologia on tullut jäädäkseen. Emme voi sulkea silmiämme tältä todellisuudelta, koska sellaista vaihtoehtoa ei kaiketikaan ole, että palaisimme teknologisoitumisessa taaksepäin. Ja meidän tulevina kasvattajina tulee olla perillä informaatioteknologiasta ja mediasta, mekään emme voi sulkea niiltä silmiämme tai palata aikaan ennen niitä. Kommenteissa tuli esille nykyisen arkipäivän koostuvan niin suuresta määrästä teknologiaa, ettei sitä pysty estelemään edes koulumaailmassa, jossa yhteydenpito huoltajiinkin onnistuu parhaiten tietokoneella. Toisaalta keskustelussa heräsi kysymys: Mikä on informaatioyhteiskunta? Sillä nyky-yhteiskunnassa suurin osa ihmisistä ei työskentele informaatioalalla, vaan esimerkiksi palveluala on suurempi. Mikä siis tekee yhteiskunnasta informaatioyhteiskunnan, vai onko yhteiskunta aina ollut informaatioyhteiskunta? Informaation läsnäolo yhteiskunnassa tuntuu olevan trendi, jolla ehkä halutaan nostaa esille nykypäivän tietotulva. Toisaalta ihmiskunta on elänyt informaation keskellä niin kauan kuin koko ihminen on ollut olemassa, vain tiedon luonne on muuttunut, ja myös lisääntynyt. Mutta mikä on se ihannetila, jota tavoitellaan?

Positiivisena ajatuksena heräsi myös ne optimistit, jotka uskovat tietotekniikan synnyttävän uuden vuorovaikutteisen oppimisympäristön, missä kuuleminen, näkeminen ja tekeminen yhdistyvät. Teknologinen kehitys ja erityisesti tietoliikenne mahdollistaisivat etäopiskelun ja luokkahuoneen laajentumisen globaaliksi. Joka tuo äärimmäisen suuren positiivisen näkökannan informaatioyhteiskuntaa käsiteltäessä. Kaikki tämä vähentäisi esimerkiksi maantieteelliseen sijaintiin, vammaisuuteen tai taloudelliseen asemaan perustuvia eroja. Toisaalta voidaan tässä nähdä aivan toinenkin puoli. Kuka omistaa ja hallitsee jatkuvasti ja yhä nopeammin kasvavaa informaatiovirtaa? Toisena epäkohtana koimme myös informaatioteknologian nopea kehitys voi tuoda oman uhkansa. Jatkuvasti paisuvasta informaatiovirrasta yhä vaikeampaa seuloa olennainen esiin. Usein tuntuu paradoksaalisesti siltä, että informaation määrän kasvaminen ei suinkaan johda kohti yhä suurempaa varmuutta, vaan enemmänkin lisää tunnetta epävarmuudesta. Toisin kuin voisi luulla, tiedon määrä ja ymmärrys eivät kasva samassa suhteessa toisiinsa nähden.

AB-ryhmä: Karoliina, Anna, Emilia, Sanna, Mikko, Leena Tästä videosta pidettiin ryhmässä kovasti. Informaatioyhteiskunnan sijoittaminen osaksi jatkumoa ja historian avaaminen tuntui antavan paremmat eväät tarkastella koko ilmiötä. Teollisen yhteiskunnan muuttuminen informaatioyhteiskunnaksi on muutoksessa, eikä informaatioyhteiskuntaa ole vielä saavutettu edes länsimaissa. Käyttäjien tuotteistaminen kiinnosti, ja osoitti miten informaatiorakenteetkin muuttuvat selkeistä tuottaja-käyttäjä -malleista monimuotoisemmiksi. Ajatuksia herätti myös internetin ja sitä myötä ison osan vapaasta tiedosta säänneltävyys: yhteydet eivät ole olemassa ilman infrastruktuuria, ja joku omistaa infrastruktuurin ja voi näin säädellä tiedonkulkua, ja teoriassa jopa sitä mitä tietoa on saatavilla. Yksinkertainen, helpostikäytettävä teknologia voimauttaa, koska se tuo ihmisen saataville suuren määrän tietoa. Samaan aikaan tietomäärät vaativat käyttäjältä uusia taitoja, jotka ovat aivan erilaisia kuin taito käynnistää ja käyttää konetta.

Täytyykö ihmisen nykyää kuulua sosiaalisen median yhteisöihin? Ketä lopulta hyödyttää, että henkilö töidensä takia tarvitsee tilin useampaan sosiaaliseen sovellukseen, ja sovellusten haltijat sitten myyvät tilin tietoja mainostajille? Mitä merkitsee se, että käyttäjät eivät ymmärrä käyttämiensä sovellusten toimintaa?

Anne, Juhlat, Saara, Salla & Riikka eli DOGET miettivät tästä moduulista näin:

Ryhmämme keskustelussa oltiin selvästi yhtä mieltä siitä, että elämme nykyisin informaatioyhteiskunnassa. Sen taustalla on ollut aikaisemmin vastakulttuuri, tiedon lisääntyminen ja tasa-arvoistuminen yhteiskunnassa. Informaatioyhteiskunnan määritteleminen kuitenkin on hieman vaikeampaa. Iso osa yhteiskunnassamme on työ. Suuri osa ihmisistä ei välttämättä ole informaatioammateissa, mutta käyttää informaatioteknologiaa työssään. Työ siis jäsentyy informaatioalan ammattien mukaan.

Informaatioyhteiskunta on länsimainen ilmiö ja siihen liittyvät kysymykset kapitalismista ja valinnan vapaudesta. Kapitalistisessa yhteiskunnassamme koulutuksen tavoite on töihin pääsy. Ihmisiltä odotetaan tuottavuutta. Keskustelussa tuli esiin myös kysymykset työnteosta informaatioyhteiskunnassa ja nykyisestä yhteiskuntajärjestelmästämme. Keskustelu siirtyi työttömyyteen, työn mielekkyyteen ja mahdollisuuteen kansalaispalkasta. Työmoraali on muuttunut hieman, halutaan tehdä oikeasti mielekästä työtä ja sen varjolla voidaan jopa jäädä työttömiksi eikä sitä pidetä niin suurena ongelmana kuin joskus aikaisemmin.

Keskustelimme myös teknisistä välineistä töissä, kouluissa ja yhteiskunnassamme. Missä määrin tekniset välineet antavat vapautta ja missä määrin ne estävät luovuutta ja innovaatiota? Esimerkiksi käsinkirjoitustaito on vähenemässä, eikä informaatiolukutaitoakaan voi välttämättä kehua. Ajattelun prosessi on varmaankin hieman erilainen verrattuna siihen, kun kirjoittaa käsin ja kirjoittaa tietokoneella. Muuttavatko tekniset välineet ajatusprosessiamme ja taitojamme? Tekniikan kehittyminen tulevaisuudessa voi tietysti tuoda erilaisia, uusi tekniikoita, kuten enemmän ja enemmän visuaalisuutta tekniikoihin. On tärkeää tiedostaa, että tekniikassa on rajoituksia, mutta myös muissa informaatiolukutaitoon liittyvissä asioissa, kuten internetin käytössä ja osallistujuudessa. Aina on jonkinlaisia yhteiskunnallisia rajoittavia tekijöitä, jos mietitään yhteiskunnan vapauttamista. Asioiden tiedostaminen on ensiaskel muutokseen.

Itkevät tamperelaiset: Moduli VI
Videolla keskustellaan tietoyhteiskunnan syntymisestä ja sen luonteesta. Keskeisiä kysymyksiä ovat: miten tähän päivään on tultu? Mitä meille tietoyhteiskunnan kansalaisuus tarkoittaa? Mitä termi itse asiassa edes pitää sisällään?

Hippikulttuurin liittäminen osaksi tietoyhteiskunnan historiaa tuntui ryhmästämme aluksi kovin kaukaa haetulta, mutta videolla esitettyjen pointtien kautta tämäkin silta jykevöityi ja tuntui lopulta erittäin loogiselta. Videolla todetaan, että hippiliikkeeseen usein assosioituva vapauden kulttuuri toimi innoittajana monien vanhakantaisten normien ja yhteiskunta-ajattelun mullistuksessa. Vetämällä suoran viivan laulavista pitkätukista suoraan nykyhetkeen, pointti ei ehkä kuitenkaan tulisi selväksi. Kuulijan tulisikin pohtia, miten hippikulttuuri muovasi 60-lukua ja mihin suuntaan yhteiskuntamme on sen jälkeen edennyt. Vaikka hipit eivät vaatineetkaan kaikille henkilökohtaista laajakaistaa, nähdäksemme heidän rohkeutensa penätä muutoksia nykyhetkeen antoi sysäyksen myös muiden uudistuksien käynnistymiselle. Ehkä silloinen yhteiskunta tarvitsi hippikulttuurin sytykkeeksi siirtyäkseen sotien jälkeisestä teollisuuden ajasta kohti modernia ja liberaalimpaa aika-kautta.

Videolla pohdittiin myös sanan tietoyhteiskunnan tematiikkaa lähes etymologiselta näkökulmalta. Pohdinta on nähdäksemme perusteltua, sillä sanaa käytetään lähes orjallisen tottuneesti nykyjärjestelmää kuvatessa, mutta kuinka moni osaa selittää sanan varsinaisen merkityksen? Kuten videolla todetaan, tietohan on ollut aina osa sivistynyttä yhteiskuntaa, mutta sen tallennusmuodot ovat vaihdelleet kivitauluista binaarilukuihin. Miksi sitten nykyinen vallalla oleva yhteiskuntamalli ansaitsee etuliitteen tieto- tai informaatio-? Pohdimme tätä siltä pohjalta, että nykyinen infra mahdollistaa tiedon ja informaation kulun lähes esteettömästi sukupuolesta, sosiaalisesta statuksesta tai esimerkiksi varallisuudesta välittämättä. Käytännössä tämä ”ruumiillistuu” koulutusputkeen, johon jokaisella suomalaisella on velvollisuus ainakin yhdeksän vuoden ajan. Myös aktiivinen tiedonhaku onnistuu vaikkapa kirjaston tai kotona Internetin kautta. Kaikilla kansalaisilla on varsin tasa-arvoiset mahdollisuudet tietoon, joten olemmeko siksi tieto- ja informaatioyhteiskunta?

Toisaalta tieto nähdään myös velvollisuutena ja itseisarvona. Vaillinaisella tietämyksellä ei voi sijoittua yhteiskunnassamme kovinkaan hyvin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että henkilö jolla on vajavaiset tietotaidot, työllistyy huonosti ja toimeentulo kärsii. Köyhällä voi olla vaikea tyydyttää perustarpeensa, kuten riittävän ruuan ja kelvollisen asunnon hankkimisen. Jos asia on näin, tiedolla on siis välinearvo, jolla mahdollistetaan pärjäämisen elämässä. Ja koska informaatiota on tarjolla infran kautta niin paljon kuin yksilö on valmis omaksumaan, yhteiskunnallamme on ikään kuin oikeus vaatia meitä sivistämään itseämme. Tiedon näytellessä näin keskeistä osaa yhteiskunnassamme, voidaanko siksi myös puhua tietoyhteiskunnasta?

Yleensä nykyistä järjestelmää kuulee luonnehdittavan tietoyhteiskunnaksi sen tavan vuoksi, jolla erilaiset informaatioteknologian ilmentymät ovat tulleet niin arkiseksi osaksi elämäämme. Tämä linjanveto ei tietenkään ole perusteeton, sillä kiistatta elämme huikeassa teknologian ristitulessa. Lähes jokainen nyky-yhteiskunnan jäsen, vauvasta vaariin, on ollut esimerkiksi Internetin kanssa tekemisissä ainakin välikäden kautta. Toisaalta, kuten videollakin mainitaan, varsin harva työskentelee kuitenkaan suoraan informaatioammateissa.

Tietoyhteiskunta ei siis ole vain verkkopalveluita ja älypuhelimia, vaan termin taakse kätkeytyy myös vahva vuosikymmenten takainen ideologinen kehityssuuntaus. Tähän yhteiskuntaan sisältyy paljon mahdollisuuksia mutta myös velvoitteita. Joskus horisontti saattaa näkyä binaarilukuina, mutta sen perusrakenteet ovat paljon syvemmällä aina maailmankatsomuksessamme asti.

Ryhmän sivu: Itkevät tamperelaiset

_________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Wikiaiset / Anna-Maija, Eija, Marjut, Jukka ja Anne

Informaatioyhteiskunta - käsite, historia ja lupaus

Vadénin ajatukseen siitä, että informaatioyhteiskunta on aina ollut olemassa, koska sen perusluonne pohjautuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, on helppo yhtyä. Myös Armand Mattelartin (2003) kirjan Informaatioyhteiskunnan historia perimmäisenä ajatuksena on, ettei informaatioyhteiskunta ole yhtäkkiä syntynyt vaan että se on tulosta vuosisatojen aikana tapahtuneesta rakenteellisesta muutoksesta. Mattelart (2003) toteaa kirjassaan, että kommunikaatioteknologian ja –verkkojen kehitys ovat erottamattomassa yhteydessä teolliseen vallankumoukseen, nationalismin nousuun ja moderniin sodankäyntiin. Huomionarvoista on myös se, että kommunikaatioteknologian tuottama ja käyttämä universaali kieli - tietokoneiden ohjelmointikieli - ymmärretään ympäri maailmaa kielialueesta riippumatta.

Informaatioyhteiskunnan määrittelyä

Viisi näkökulmaa

Tutkija Frank Websterin teoksessa Theories of Information Society (1995) informaatioyhteiskunta on määritelty viidestä eri näkökulmasta.

1. Teknologinen määritelmä painottaa sitä, että informaation siirto, käsittely ja tallentaminen mahdollistaa informaatioteknologian käytön kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.
2. Taloudellisen määritelmän mukaan, kun 50 prosenttia kansantuotteesta tulee informaatiosektorilta, ollaan siirrytty informaatioyhteiskuntaan. Tästä oltiin kuitenkin vuonna 1995 vielä kaukana. Mikä lienee nykytilanne ja miten määritellään informaatiosektori?
3. Ammattirakenteellinen määritelmä viittaa informaatioammattien lisääntymiseen. Informaatioammatin määrittely on tosin vaikeaa. Webesterin mukaan vuonna 1993 USA:n työvoimasta kuitenkin peräti 53 prosenttia työskenteli näissä ammateissa.
4. Tilaan liittyvä määritelmä liittyy informaatioverkostoihin, jotka ovat johtaneet maailman "kutistumiseen". Informaatioverkossa asiointi käy yhtä nopeasti maapallon toiselle puolelle kuin naapuriinkin. Verkostot korvaavat jäykät hierarkkiset organisaatiot.
5. Kulttuurinen määritelmä painottaa sitä, että ympäristömme tulvii aiempaa enemmän informaatiota, merkkejä, symboleita. "Infoähky" vaivaa ihmisiä, ja informaatiota on pakko suodattaa, koska informaatiotulva on valtaisaa. Intertekstuaalisuus on yleistä. Tekstit tai kuvat viittaavat toisiin teksteihin ja toisiin kuviin.

Kolme kehitystrendiä

Nykyinen yhteiskuntamme rakentuu pitkälti informaatiotyön mallin mukaisesti ja informaatiokoneiden käyttö läpäisee koko yhteiskunnan. Tämän perusteella voisi ajatella, että nykyinen yhteiskuntamme olisi enemmän informaatioyhteiskunta kuin aikaisemmat yhteiskuntamuotomme. Videolla Vadén kuvailee kolmea toisiinsa kietoutuvaa kehitystrendiä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millaisena informaatioyhteiskunta näyttäytyy nyt.

1) vapauden aate, jonka mukaan tieto kuuluu kaikille

2) byrokraattinen ja valtiollinen valvonta sekä näihin liittyvä sotateollisuus

3) kaupallisuus

Tapaus Apple

Nykypäivän informaatioyhteiskunnalle on ominaista informaatioteknologian kehittyneisyys ja siihen liittyvä kaupallisuus. Esimerkiksi tietokoneiden kehitys ja yleistyminen on ollut huomattava prosessi suhteellisen lyhyellä aikavälillä. Vielä vajaa sata vuotta sitten ne olivat huoneen kokoisia eikä niihin ollut varaa kuin valtiolla. Myös niiden alkuperäinen käyttötarkoitus oli hyvin erilainen verrattuna nykypäivään. Hiljalleen ja etenkin parin viime vuosikymmenen aikana niistä on kehittynyt työ- ja kommunikointivälineitä, joita löytyy melkein jokaisesta kotitaloudesta yksi tai useampi. Tietokoneiden kehitysprosessissa on onnistuttu ratkaisemaan haasteita liittyen muun muassa laitteen kokoon, käytettävyyteen ja kestävyyteen, jotta tavallisen kansalaisenkin on laitetta helppo käyttää. Muun muassa tietokonevalmistaja Applen tuotteisiin yhdistetään usein neljä seuraava piirrettä:

1) Helppokäyttöisyys 2) selkeä ja linjakas design 3) asiakkaiden ja median tekemä markkinointi 
4) tuotteiden kohdistamattomuus millekään erityiselle ikäryhmälle 

Videoluennollakin mainitaan, että Applella pyritään käytettävyydessä siihen, että tuotteet olisivat yhtä helppoja käyttää kuin mikä tahansa muukin kodinkone. Kaupallisuus toteutuu vahvan brändin ja lähipiirin suositusten kautta. Tietokoneet ovat tukeneet informaatioyhteiskunnan kehittymistä edesauttamalla kommunikointia.

Informaatioyhteiskunnan historiaa

Kolme muutosprosessia

Kolme informaatioyhteiskunnan kehittymiseen liittyvää historiallista tapahtumasarjaa, joiden synty ajoittuu 1960- ja 70-lukujen vaihteeseen, ovat ainakin yhteiskuntahistoriaa lukeneille tulleet tutuiksi. Ensimmäinen tapahtumasarja mullisti maailman tietoteknologisen kentän, kun Kalifornian piilaaksossa 1970-luvun alussa keksittiin mikroprosessori. Samaan aikaan poliittisten ideologioiden yhteentörmäys maailmalla johti taloudelliseen kriisiin, ja 1980 luvun lopulla koko sosialistisen järjestelmän totaaliseen romahdukseen. Suuryritykset muuttivat nopeasti ja systemaattisesti toimintaansa globaalimpaan suuntaan muun muassa kehittelemällä joustavampia ja vähemmän hierarkisia organisaatioita. 1970-luvulla kaupan ja pääoman liikkuvuuden esteitä poistettiin ja näin tie saatiin auki vapaammalle ja tehokkaammalle kansainväliselle kilpailulle. Tietoteknisten laitteiden jatkuva kehitys ja lisääntynyt saatavuus organisaatioihin ja yksilöiden henkilökohtaisiin käyttötarkoituksiin mahdollisti informaatioyhteiskunnan nopean nousun. Neuvostoliitto yhtenä suurvaltana ei kyennyt vastaamaan globaalin, informationaalisen ajan haasteisiin, ja maan valtaapitävien välinpitämättömyys kansan elinolosuhteiden kurjistumisen edessä lienevät ne painavat syyt yhden mittavan yhteiskunnallisen ”kokeilun” kaatumiseen. 2000-luvun tietoteknisten laitteiden ja ohjelmistojen nopean kehittymisen myötä monet organisaatiot ovat pyrkineet entistä läpinäkyvämpään toimintakulttuuriin, jossa tieto on yhä useamman saavutettavissa, nopeammin muokattavissa, muutettavissa ja siirrettävissä. Globaali markkinatalous jyllää alati kiihtyvällä tahdilla poliittisen ja taloudellisen järjestelmän entistä yhteensulautuneemmassa keskinäissynergiassa.

Kolmas mittava muutosprosessi näkyi ja kuului 1960 –luvulla radikaalina kulttuurin muutosaaltona. Räjähdysmäinen yhteiskunnallinen liikehdintä yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa levisi ympäri Eurooppaa ja maailman teollisuusmaiden pääkaupunkeja. Opiskelija- ja hippiliikkeiden sanoma totalitäärisestä sananvapaudesta ja hierarkisten järjestelmien systemaattinen vastustamisaalto nuoren opiskelijasukupolven välityksellä levisi nopeasti TV:n ja radion välityksellä maailmalle. Naisasialiikkeen ääni kuului ja näkyi tarjoten uusia yksilö- ja sukupuolivapaita toimintamalleja muuttuvaan yhteiskuntaan. Itsenäinen, vapaa ja individualistinen toimintakulttuuri elää ja vaikuttaa tänäänkin vahvana yhteiskunnan eri toimintamuodoissa. Samaan aikaan on informaatioyhteiskunnassa havaittavissa yksilökeskeisyyden ohella yhteisöllisten toimintaprosessien kasvuaalto esimerkiksi sosiaalisen median myötävaikutuksella.

Näiden kolmen historiallisen muutosprosessin ja niiden seurausvaikutusten saattelemana globalisoitunut informaatioyhteiskunta on näyttänyt mahdollisuutensa. Vankan kolmiliiton muodostavat verkostomaiset tuotantoprosessit, valta ja kokemus, joissa informaation tuottaminen, toiminnan prosessoiminen ja välittäminen ovat nousseet tuottavuuden ja vallan välineiksi. Kun verkostomainen logiikka lukuisine teknisine apuvälineineen on korvannut teollisen logiikan, voitaneen siis päätellä, että informaatioyhteiskunta on itsessään vain ohikiitävä välivaihe uudentyyppiselle verkostoyhteiskunnalle.

Kritiikkiä ja lupauksia

Internetin kasvun myötä syntyi Yhdysvaltain teknologiaohjelma (NII, National Information Infrastructure, Agenda for Action; 1993). Se lupasi suotuisia vaikutuksia amerikkalaiselle yhteiskunnalle: työpaikkoja luodaan, tuottavuus nousee, talouden kasvu kiihtyy ja USA pysyy maailman teknologisena johtajana. Ihmiset voivat elää missä tahansa etätyötä tehden. Parhaat koulut, opettajat ja kurssit ovat tarjolla kaikille opiskelijoille ilman että maantiede, etäisyys, voimavarat tai vammaisuus sitä estävät. Laajat kirjallisuuden, taiteen ja tieteen resurssit ovat saatavilla kaikkialla. Terveydenhoitojärjestelmän palvelut paranevat niin, että ne ovat jatkuvasti saatavilla verkon välityksellä. Palvelun kustannukset pienenevät. Pienyrittäjätkin voivat saada tilauksia kaikkialta maailmasta tietoverkon kautta. Uusimmat elokuvat ja videopelit tulevat kätevästi kaapelia pitkin kotiin; samoin pankki- ja kauppapalvelut ovat saatavilla kotoa. Julkinen palvelu on jatkuvasti saatavilla verkon välityksellä. Avoimempaa ja osallistumista suosivaa demokratiaa kehitetään. Vastaavat poliittiset ohjelmat yleistyivät kaikkialla maailmassa, esimerkiksi Euroopan Unionissa ns. Bangelmanin raportin nimellä Europe and Global Information society (1994). Kun katsoo kyseistä 1990-luvun teknologiauskoista visiota, voi huomata, että monet ajatuksista ovat toteutuneet mutta vaikutukset yhteiskuntaan eivät ole ehkä yltäneet aivan toivotulle tasolle.

Sosiologian piirissä on pohdittu paljon sitä, millä tavoin valta, tieto, informaatio ja teknologia liittyvät toisiinsa. Varhaisimpia informaatioteknologian kriitikoita oli yhdysvaltalainen sosiologi C. Wright Mills, joka jo 1950-luvulla esitti kirjoituksissaan huolensa siitä, kuinka sen aikaiset suuret keskustietokoneet astuivat kontrollin ja vallan palvelukseen. Tietotekniikan syntyhän oli yhteyksissä muun muassa sotateollisuuden tarpeisiin. 2010-luvulla kontrolli ja valta näkyvät informaatioteknologian alalla esimerkiksi tavassa, jolla eri hakukoneet keräävät tietoja internetin käyttäjistä.

Kohti verkostoyhteiskuntaa ja uutta oppimista

Luennoitsijat heittävät ilmoille kysymyksen siitä, mitä informaatioyhteiskunta voisi merkitä koulutuksemme ja koulutusjärjestelmämme tulevaisuuden suhteen. Nykyinen koulujärjestelmämme noudattaa vielä pitkälti teollisen maailman eli fordistisen mallin mukaista logiikkaa ja rytmiä käytänteissään: "työpäivät" on paloiteltu tiettyjen tehtävien ja kokonaisuuksien mukaan, on olemassa tarkka rytmi, kellonajat ja -soitot sekä ennakkoon määritellyt ruokatunnit. On tarkat työajat, pakollinen läsnäolovelvollisuus, tietyt fyysiset rajat ja rakennus eli "työpaikka", jossa suoritusten on tapahduttava. Paljon yhteisiä tekijöitä löytyy koulu- ja tehdasvertauksen väliltä. Yhtenäisyyttä selittänee taustalla piilevät yhteiset ideat, historialliset ihanteet siitä, miten työ suoritetaan tehokkaimmin. Onko nykyinen koulujärjestelmämme jäänyt liikaa historiallisten rakenteidensa vangiksi? Miten koulua voitaisiin kehittää nopeammin vastaamaan informaatioyhteiskunnan tarpeisiin ja haasteisiin? Olisiko parempi kenties puhua verkostoyhteiskunnasta ja uudesta oppimisesta?

Toki verkossa tapahtuva etäopetus on yleistynyt Suomessakin monessa koulutuksessa. Varsinkin toisen asteen opetuksessa käytännön toteutuksiin saattaa kuitenkin liittyä kummallisia läsnäolopakkoa korostavia opetushallituksen määräyksiä. Yksi verkostoyhteiskunnan koulutusmuoto on Wikiopisto. Toinen tämän ajan airut on Khan Academyn mallia seuraileva MOOC. Se painottaa avointa osallistumista ja konnektivismia eri informaatiolähteiden kesken. Toisin MOOC-kursseilla opiskelu on tiettävästi aika yksilöllistä puurtamista. Lisää tietoa löytyy Massive open online course -sivulta. Helsingin yliopiston MOOC-kursseihin ja amerikkalaisen Canvas Networkin MOOC-kurssitarjontaan pääsee linkkien kautta tutustumaan lähemmin.

Informaatioyhteiskunta, pohdintaa koulun kannalta

(MinnaKap)

Muutos informaatioyhteiskunnaksi on tuonut mukanaan lyhyellä aikavälillä monia uusia välineitä, joilla informaation jakaminen onnistuu aina tehokkaammin ja nopeammin kuin ennen. Osaavatko kaikki sitten käyttää annettuja välineitä? Saako niistä ”mitään irti” ilman taitoa käyttää informaation leviämiseen tarkoitettuja laitteita?

Luennollakin puhuttiin koulun jääneen jälkeen ympäröivässä kehityksessä. Millä tavalla koulu saataisiin paremmin ajantasalle? Ostamalla aina uudistuvia laitteita? Riittäisikö se? Entäpä kun ne ovat taas sitä vanhaa teknologiaa? Entä eikö tarvittaisi opastusta myös niiden laitteiden käyttöön?

Vaikka mediakasvatuksen yhteydessä usein mainitaan, että opettajan ei tarvitse osata hallita kaikkia laitteen ominaisuuksia ja ohjelmia ja että se käänteinen malli siitä, kuka toimii opettajana olisi toisinaan opetustilanteisiin tervetullut uudistus, niin väitän, että jokainen esim. tabletin varassa oppituntia pitämään menevä opettaja haluaisi osata alkuun edes jotakin. Toisin sanoen sanoisin siis, että osa opettajista tarvitsee ja ovat itse myös huudelleetkin ajantasaisen koulutuksen perään.

Samalla kun annetaan teknologian käyttötaitoihin koulutusta, tulisi opettajia muistutella ja herätellä mediakasvatuksen moniuloitteisuuteen. Se ei ole vain tableteilla toimimista, vaikka osaksi sitä onkin. Se on, niinkuin aiemmin jossain toisessa kommentissa mainitsinkin, lisäksi mediakriittisyyden, identieteetin sekä osallisuuden harjoittamista.

MinnaKap