Mediamaisterit

Wikiopistosta

Ryhmä: MEDIAMAISTERIT

KASSV1, Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2014 kurssi

A. VIDEOT

Ryhmämme katseli videot, keskusteli niistä ryhmätapaamisissa, Facebook-ryhmässä ja GoogleDocs –keskustelualueella. Kooste ryhmän kommenteista ja keskusteluista:

Video: Sugata Mitra: Build a School in the Cloud (http://www.ted.com/talks/sugata_mitra_build_a_school_in_the_cloud)

Videossa Ted ihmettelee 300 vuotta vanhaa konetta, jota yhä pyöritetään. Tämä vanha kone on nimeltään koulu. Koulussa ihmisistä pyritään tekemään identtisiä koneistossa toimivia osia koneeseen, jota ei enää ole. Maailma on muuttunut, mutta koulumaailma ei, joten nykyinen koulu ei vastaa enää tulevaisuuden haasteisiin. Kuten kaiken muunkin on myös koulujärjestelmän pysyttävä ajan hermolla ja vastattava niitä tarpeita, joita yhteiskunnalla on.

Emme tiedä, millaisia taitoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta todennäköisesti ne eivät liity ulkoa opittuihin tiedon palasiin, sillä tieto muuttuu jatkuvasti ja sitä tuotetaan valtavasti. Mikä sitten on koulujen ja oppimisen tulevaisuus? Arjessa lapset ovat koneiden parissa, koulussa kirjojen – tässä pieni ristiriita, joka vaatii päivitystä. Olisi tärkeää, että koulu ei jäisi ajasta jälkeen. Monestakin syystä: lasten kiinnostus koulua kohtaan, nyky-yhteiskunnan vaatimat tieto-taidot. Tarpeet ovat muuttuneet. Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista osaamista esim. kaunis käsiala tai ulkoa opitut tiedot eivät ole enää niin tärkeitä painotuksia. Tieto on jo nyt helposti ja nopeasti saatavissa esim. internetistä joten tarvitaan pikemminkin kykyä hakea, etsiä ja valikoida tietoa oikeista paikoista. Oppimistaitojen fokus tulisi olla kokonaisuuksissa, historian ymmärtämisessä ja syy-seuraus-suhteiden hahmottamisessa sekä oleellisen tiedon etsimisessä ja poimimisessa. Teknologian avulla on mahdollista päästä käsiksi internetin valtavaan tietomäärään. Olemme eriarvoisessa asemassa siinä, millaiset mahdollisuudet meillä on teknologian käyttöön. Tieto on valtaa, ja siksi suuret ihmisryhmät ovat lähtökohtaisesti huomattavasti heikommassa asemassa.

Oppimisessa rohkaiseminen on avainsana!

Ideaalitilanteessa opettaja käynnistää prosessin asettamalla hyvän kysymyksen ja siirtyy sivuun katsomaan sitä kun oppiminen tapahtuu. ”wow, loistavaa oppimista” on hyvä kommentti, joka kannustaa eteenpäin. Oppiminen on henkilökohtaisen järkeilyn ja sitä seuraavan oppimisprosessin tulosta.

Mummotekniikka on ihasteleva tekniikka, jossa pyydetään näyttämään tai selittämään, miksi tehtävä/oppiminen onnistui. Ja ”mummon” tehtävä on ihastella tuloksia. Rohkaisemalla voimme päästä paljon pidemmälle kuin muiden keinojen avulla. Rohkaiseminen antaa toiselle voimaa ja jaksamista lähteä kohti tavoitteita.

Vertaisoppimisessa (School of clouds) voimme tukea lasten (ja aikuisten!) tapaa ihmetellä ja työskennellä yhdessä. Yhteistyöllä pääsee pitkälle ja lapsen taito ihmetellä on rajaton. Nykyinen jähmeä opettaja-oppilas-malli ja perinteinen koetilanne saa lapsen ahdistumaan ja aivot sulkeutumaan. Vertaisoppimisen mallissa motivaatio on avainasemassa. Tässä koulussa lapset voivat tehdä älyllisiä seikkailuja suurten kysymysten äärellä.

Koetilanteessa lapset, jotka eivät olleet ikinä nähneet tietokonetta, oppivat sen käytön kuitenkin ”Annat meille koneen, joka toimii vain englanniksi, joten jouduimme ensin opettelemaan englannin” -> lapsilla on äärettömän paljon mielenkiintoa ja innostusta uusiin asioihin, mikään ei estä tutkimasta lisää maailmaa. Siinä missä aikuiset epäilevät kykyjensä rajallisuutta, lähtevät lapset innoissaan eteenpäin. Etenkin tilanteissa, joissa aikuisia ei ole riittävästi saatavilla tai aikuisilla ei ole tietoa esimerkiksi teknologiasta (kehittyvissä maissa yleinen tilanne), vaihtoehtoja ei ole. Ihannetilanteessa aikuinen/opettaja toimii ohjaajana, joka ihmettelee ja opettelee yhdessä lasten kanssa. Kokeileva oppimismalli voisi rohkaista erityisesti tyttöjä kokeilemaan rohkeammin (tytöille on tyypillisempää suunnitella ja jättää tekemättä jos eivät onnistu, pojat rohkeampia kokeilemaan suunnittelematta). ‘

Tietoverkot ovat joka tapauksessa olemassa, joten miksi niitä ei hyödynnettäisi tulevaisuuden koulussa. Valmiit oppimateriaalit ovat aina jonkun laatimia -> jokin toinen näkökulma jää silloin puuttumaan. Tietoverkkojen tieto on demokraattista.

Noah-Shortfilm (http://www.fastcocreate.com/3017108/you-need-to-see-this-17-minute-film-set-entirely-on-a-teens-computer-screen)

Noahin tarina oli tragikoominen tarina nykynuorten elämästä sosiaalisessa mediassa ja siitä kuinka elämä on helposti liiaksi netin varassa. Lyhytelokuva oli toimiva, todellisen tuntuinen, tähän aikaan sopiva kuvaus. Tämän elokuvan juoni vaati melko paljon medialukutaitoa, sillä se ei olisi auennut samalla tavalla ihmisille, joilla ei ole kokemusta facebookin ja sosiaalisen median käytöstä. Tarina olisi hyvin voinut olla tosi ja siksi se olikin hyvin puhutteleva.Tarinassa oli kerroksellisuutta ja siinä käsiteltiin nuorten elämää hyvin monilta eri kanteilta mm. parisuhdetta, netin ilmiöitä ja vaaroja, käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa, sekä oikeaa ja väärää. Myös aikuisten puuttuminen online-maailmasta kiinnitti ryhmäläisten huomion.

Huomion jakaantuminen/jakaminen moneen asiaan yhtä aikaa, oleellinen osa myös omaa netinkäyttöä. Tämä on luonnollinen tapa toimia netissä, sillä esim. chatissa tapahtuva vuorovaikutus on erilaista kuin kasvokkainen, huomion ei chatissa oleteta olevan jatkuvasti keskustelukumppanissa.

Kuvauksessa silmään pisti yleistynyt tapa tehdä kaikkea samaan aikaan, keskittymättä oikeastaan mihinkään. Videossa näkyi myös nykyajan tarve hallita montaa asiaa kerralla, halu tulkita toisten sanoja enemmän kuin olisi tarvetta. Elokuvan nopeatempoisuus toi hyvin esiin nykymaailman hektisyyden ja multitaskingin. Koko ajan pitäisi olla tekemässä montaa asiaa. Hosutaan sitä ja tätä, pelataan, käydään youtubessa, eri sivustoilla, tekstaillaan soitetaan videopuheluita. Noah hosui joka suuntaan. Elokuva toi esiin hyvin häiritsevällä tavalla sen, miten sosiaalisessa mediassa viestitään. Elokuvan päähenkilö teki koko ajan jotain muuta tietokoneellansa, kun hän oli vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

“Virtuaalisen” elämän vaikutus “todelliseen”, ei voida erottaa toisistaan vaan kyse on yhdestä elämästä jonka ihmissuhteita ylläpidetään sekä verkossa että fyysisesti. Päähenkilön identiteetti ei näyttänyt muuttuvan onlinessa ja offlinessa, tosin elokuvassa nähtiin vain on-line-käyttäytyminen.

Ryhmäläisille jäi päällimmäisenä surullinen olo elokuvasta. Elämämme on siirtynyt enenevissä määrin nettiin. Voiko elokuvassa esitettyä sosiaalisen median vuorovaikutusta kutsua edes kunnolliseksi vuorovaikutukseksi, jossa ihmiset ovat läsnä? Yritetäänkö nykyään tehdä liian montaa asiaa yhtä aikaa? Video kuvastaa hyvin sitä, kuinka helposti väärinkäsitykset voivat syntyä, jos elää vain internetin kautta. Miten pienen virhearvioinnin kautta voi päätyä suureen kriisiin. Tarinassa näkyi selvästi myös netin vaarat ja epäeettisyys. Pelkästään internetin välityksellä kommunikointi on muutenkin vajavaista, joten tästä seurauksena sen syvällisyys laskee entisestään. Sosiaalisen median hyödyt (kommunikaatio mahdollisuus ajasta ja paikasta riippumatta) vrs. sen haitat (hankala tulkinta ja vajavainen kommunikaatiosisältö). Tarinassa näkyi netin sosiaalisuuden koko kirjo, myös lieveilmiöt.

C. RYHMÄTYÖ

Johdanto

Ryhmämme haastatteli Opetushallituksen äidinkielen ja kirjallisuuden alan opetusneuvos, Minna Harmasta. Harmanen aloitti opetusneuvoksen virassa tämän vuoden syyskuun alussa. Hän toimii myös Äidinkielen opettajain liiton eli ÄÖL:n puheenjohtajana viidettä vuotta. Harmanen on aikaisemmin ollut äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja peruskoulussa ja lukiossa. Lisäksi hän on opettanut avoimessa yliopistossa sekä yliopistossa tuntiopettajana. (Äidinkielen opettajain liitto, 2014.)

Mediakasvatuksen maisteriopiskelijoina meitä kiinnosti erityisesti mediakasvatus opetuksessa, joka nousi yhdeksi haastattelun pääteemaksi. Kiinnostuksen kohteena oli myös erittäin ajankohtainen aihe - uusi opetussuunnitelma (OPS). Uusi OPS on ollut esillä myös mediassa ja on keskusteltu esimerkiksi kaunokirjoituksen poistumisesta. Uuden OPS:n kautta pääsimme käsittelemään eri aihealueita, kuten mediakasvatuksen huomioon ottaminen. Lisäksi haastattelussa nousivat esiin tärkeät ja ajankohtaiset aiheet; monilukutaito, mediataidot ja suomalainen mediakasvatus yleensä.

Uusi opetussuunnitelma

Uusi opetussuunnitelma on parhaillaan työn alla. Uusien opetussuunnitelmien mukaiseen opetukseen siirrytään syyslukukauden 2016 alusta alkaen. (OPS 2016, 2014.) Saimme oivan tilaisuuden kysyä Minna Harmaselta uudesta opetussuunnitelmasta. Mediassa on ollut esillä kaunokirjoituksen poistuminen opetuksesta (Iltalehti 18.11.2014). Minna Harmanen kertoi haastattelussa, että kaunokirjoitus poistuu pakollisena opetuksesta, mutta sitä saa edelleen opettaa, jos opettaja näin haluaa. Länsi-Euroopassa uutinen muutti kuitenkin muotoaan siten, että siellä luultiin suomalaisten koulujen lopettavan kokonaan opettamasta lapsia kirjoittamaan käsin. Minna Harmanen on saanut syksyn aikana korjailla mediassa esiintyneitä virheitä sekä kommentoida keskustelua koskien uutta opetussuunnitelmaa. (YLE Uutiset 4.12.2014.)

Monilukutaito

Kysyimme haastattelussa monilukutaidosta, mitä sillä tarkoitetaan ja miten se muuttaa käytännön työskentelyä luokkahuoneessa. Harmanen tarkensi monilukutaidon käsittävän luku- ja kirjoitustaidon lisäksi uudet lukutaidot. Ei ole enää kyse vain sanoista paperilla tai puhutusta kielestä vaan kuvien, äänien ja muiden medioiden kautta välittyy tietoa ja symbolijärjestelmiä. Tämän vuoksi luku- ja kirjoitustaito täytyy ajatella uudelleen. Huomion kohteeksi on tullut se, miten tekstejä tuotetaan ja tulkitaan. Monilukutaito on siis lukemista, kirjoittamista sekä tekstin tuottamista. Se koskee kaikkia oppiaineita – ei pelkästään äidinkieltä. Eri oppiaineilla on omantapainen kieli tai tapa jäsentää toimintaa ja monilukutaito liittyy tähän.

Harmanen kertoi, että käytännössä monilukutaito muuttaa käytännön työskentelyä luokkahuoneessa siten, että tieto- ja viestintäteknologia on käytössä. Lisäksi harjoitellaan itse tekstin tuottamista. Oppilaat harjoittelevat esimerkiksi haastattelujen tekoa sekä tuottavat itse perinteisiä mediatekstejä. Niissä näkyy kirjoittajan oma viesti ja sanoma, jonka haluaa tuoda esiin. Myös erilaiset välineet tulivat haastattelussa puheeksi. Koulujen tieto- ja viestintäteknologian välineet vaihtelevat, mutta suurimmalla osalla oppilaista on kuitenkin esimerkiksi omat puhelimet. Oppilaita ei voida kuitenkaan vaatia hankkimaan kaikkia välineitä. Harmanen sanoi näppäimistönhallinnan olevan kuitenkin hyödyllistä. Hän korosti myös opettajan roolia, koska opettajalla on vapaus päättää, mitä opetetaan ja miten.

Kysyimme haastattelussa, mitä kielitietoisuudella tarkoitetaan. Harmanen vastasi, että ihmisillä on käytössä erilaisia kieliä, kuten käytetty kieli ennen koulua, kirjakieli ja murteet. Myös monet koulut ovat monikielisiä. Kielitietoisuudella tarkoitetaan siis sitä, että koulussa tehdään paljon työtä kielen avulla. Näin tullaan tietoiseksi siitä, minkälainen koulun kielimaailma on kokonaisuudessaan sekä arvostetaan kaikkia kieliä ja ne tuovat rikkauksia kouluyhteisöön. Mediataidot ja –kasvatus linkittyvät kielitietoisuuden siten, että mediassa ovat eri kielet näkyvillä. Ennen media oli hyvin kirjakielinen, mutta media on muuttunut ja kieli on muuttunut.

Mediakasvatus

Mediakasvatukseen liittyen kysyimme Harmaselta, miten hän on itse äidinkielen opettajan tehnyt mediakasvatustyötä sekä miten mediakasvatus on huomioitu uudessa OPS:ssa. Harmanen kertoo, että äidinkielen opettajana hän on käyttänyt paljon lehtiä opetuksessa. Lehdistä etsittiin eri juttutyyppejä. Hän kertoi, että Suomen Kuvalehteä käytettiin lukiossa paljon ja sieltä etsittiin eri juttuja ja tapoja rakentaa sanomaa ja viestejä teksteissä. Mediatekstit ovat olleet hänen opetuksessaan mukana monella tavalla, mutta ongelmia ilmeni esimerkiksi mainoksien näyttämisessä – varsinkin verkkomateriaaleja käytettäessä. Harmanen kertoo, että oppikirjojen harjoitusvihkoissa on paljon mediatekstejä. Ne ohjaavat katsomaan erilaisia mediatapoja käsitellä asioita. Viime vuosina tekstien moniäänisyys – miten haastatellaan, miten referoidaan ja miten siteerataan - on ollut paljon esillä lukioissa.

Uudessa OPS:ssa mediakasvatus on Harmasen mukaan huomioitu laaja-alaisella osaamisella, jossa mediakasvatus on mukana. Siihen liittyvät muun muassa ajatteluntaito, oppimaanoppimisentaidot, vuorovaikutusilmaisu sekä monilukutaito, jonka yhtenä alakäsitteenä mediakasvatusta voisi pitää. Harmanen mainitsee mediakasvatuksen liittyvän myös kulttuurisiin taitoihin, miten mediakulttuuri on hyvin oma kulttuurinsa. Myös arjen taidot tulee mainita tässä, koska mediakasvatus on yksi arjen taitojen osa. On hyvä tietää, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei omassa mediakäytössään.

Mediataidot

Kysyimme Harmaselta, miten mediataitoja tulisi kehittää eri oppiaineissa. Hän kertoi, että uusiin opetussuunnitelmiin on tulossa mukaan mainintoja mediataidoista eri oppiaineissa. Hän antoi esimerkin yhteiskuntaopista ja terveystiedosta. Yhteiskuntaopissa mediataidot tulevat tärkeiksi, koska on hyvä tietää, mitä tapahtuu suomalaisessa yhteiskunnassa sekä maailmalla. Terveystiedossa mediataidot korostuvat, koska terveysviestintä on hyvin monimuotoista. Mediakasvatusmateriaalia on hyvin saatavilla ja opettajat kiinnittävät siihen myös huomiota. On tärkeää, miten vaikutetaan ihmisten terveysoppiin. Harmanen kertoo opetussuunnitelman perusajatuksena olevan; kasvatetaan nuoria kestävän tulevaisuuden kohtaamiseen. Opetuksessa tuodaan mukaan oppilaita kiinnostavia tekstejä, kuten nettilehdet. Näin myös koulun tarjoama tieto rikastuu. Tämä kuuluu myös monilukutaitoon, että lähdetään liikkeelle oppilaiden omasta tekstimaailmasta ja heille merkityksellisistä teksteistä.

Suomalainen mediakasvatustyö

Selvitimme haastattelussa Harmaselta, mitä mieltä hän on suomalaisesta mediakasvatustyöstä tällä hetkellä. Hänen mielestään tilanne näyttää hyvältä, mutta ristiriitaa myös syntyy. Opettajien tulee saada kaikki opetussuunnitelman asiat käsiteltyä ja jos mediakasvatusta pidetään erillisenä aiheena, siihen ei ole aikaa. Jos taas mediakasvatusta pidetään luontevana osana opetusta, se usein onnistuu hyvin. Harmanen näkee teemaviikot positiivisessa valossa. Silloin nostetaan esiin joku tietty näkökulma, kuten turvallisuus. Silloin myös mediakasvatus aktivoituu. Perinteisten oppikirjojen lisäksi saadaan uusia näkökulmia. Opettajalla on vapaus suunnitella oppituntinsa. Opettajan tulee miettiä, mikä on omaan opetukseen sopiva materiaali. Liikaa ei kuitenkaan saa olla ylimääräistä.

Keskustelimme Harmasen kanssa suomalaisen mediakasvatuksen tilasta ja siitä, että puheenaiheena on paljon laitteet, tekniikka ja niiden käyttö. Harmanen kokee laitekeskustelun olevan alkuvaiheen ongelma. Myöhemmin tulee esille kysymykset merkityksistä, eettisyydestä ja arvopohjista, kuten se, miksi ihmiset haluavat kuvata itseään. Hän toivoo mediapaniikkia olevan vähemmän, koska media on osana nuorten ja aikuisten arkea. Siitä tulisi mieluiten keskustella kuin tehdä kieltoja ja rajoituksia. Myös aikuisten mediankäyttökenttä muuttuu koko ajan.

Lopuksi kysyimme, mikä on mediakasvatuksen suhde aktiiviseen kansalaisuuteen ja vaikuttamiseen. Harmanen vastasi, että kun on kokemusta siitä, miten voi tuottaa tekstiä esimerkiksi mediaan ja tietää, miten voi saada oman viestinsä läpi, kynnys madaltuu siihen, että uskaltaa lähteä vaikuttamaan ja ottamaan yhteyttä ihmisiin, jotka päättävät asioista. Sillä tavalla aktiivinen kansalaisuus ja vaikuttaminen tulevat mukaan.

Pohdinta

Minna Harmanen oli erittäin osuva kohde haastateltavaksi juuri aiheeseemme. Saimme vastauksia erityisesti oman alaamme eli mediakasvatukseen liittyviin kysymyksiin. Siihen, miten mediakasvatus esiintyy uudessa OPS:ssa ja minkälaisessa tilassa suomalainen mediakasvatus on tällä hetkellä. Selvästi mediakasvatukseen panostetaan opetuksessa koko ajan enemmän, mutta sille toivottaisiin oleva enemmänkin tilaa. On paljon opettajasta kiinni, miten paljon mediakasvatusta sisällytetään muuhun oppimiseen. Toivottavasti Harmasen mainitsemalle ’ristiriidalle’ saataisiin selvennys lähiaikoina. Uusi OPS on ollut median sekä muuten kansalaisten huomion kohteena jo jonkin aikaan. Saimme oivan tilaisuuden kysyä kasvotusten Harmaselta mietteitä uudesta OPS:sta. Harmanen ei vaikuttanut itse olevan huolissaan median ja kansalaisten keskustelusta kaunokirjallisuuden ympärillä. Hän korosti näppäintaitojen kehittämistä, joka varmasti tulevaisuudessa onkin suuremmassa roolissa.

LÄHTEET

Iltalehti, 18.11.2014. SS: Kaunokirjoituksen opetus poistuu peruskouluista. < http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111818846664_uu.shtml > [viitattu 10.12.2014]

OPS 2016. Perusteuudistuksen aikataulu. < http://www.oph.fi/ops2016/aikataulu > [viitattu 10.12.2014]

YLE uutiset, 4.12.2014. Uutisankka suomalaisesta äidinkielen opetuksesta pitää virkamiehen kiireisenä. < http://yle.fi/uutiset/uutisankka_suomalaisesta_aidinkielen_opetuksesta_pitaa_virkamiehen_kiireisena/7667297 > [viitattu 11.12.2014]

Äidinkielen opettajain liitto, 25.8.2014. ÄÖL:n puheenjohtajasta opetusneuvos. < http://www.aidinkielenopettajainliitto.fi/fin/ajankohtaista/?2014-8-AOL-n-puheenjohtajasta-opetusneuvos&nid=129 > [viitattu 12.12.2014]


Mediamaisterit:

Milla Helminen, 414899, helminen.milla.m@student.uta.fi

Pirta Sihlman, 413910, sihlman.pirta.m@student.uta.fi

Milka Myllynen, 93363, myllynen.milka.t@student.uta.fi

Emmi Huhtanen, 97367, huhtanen.emmi.r@student.uta.fi

Piia Vallineva, 414905, vallineva.piia.m@student.uta.fi

Satu Drufva 414898, drufva.satu.k@student.uta.fi

Maija Puska 414902, maija.puska@student.uta.fi