Mediawiki toiminnan organisoimisen välineenä

Wikiopistosta

< Wikiopiston etusivu

Ehkä kurssin rajaukseksi pitäisi vaihtaa mitkä tahansa Wikit organisoimisen välineenä. Mutta käyttää Mediawikiä kurssin opetuswikinä.

Taustaa[muokkaa]

Wikien käyttäminen on uusi kansalaistaito. Ne ovat tehokas väline toiminnan organisoimiseen. Niiden joustavuuteen ja avoimuuteen liittyy yllättää voimaa. Mutta vain sillä edellytyksellä, että niiden käyttäjät innostuvat wikistä ja osaavat itsenäisesti ja aloitteellisesti muokata sitä. Wiki voi kanavoida suuren ihmisjoukon asiantuntemuksen ja osaamisen suoraksi lopputulossuuntautuneeksi toiminnaksi. Se mahdollistaa myös vapaamuotoisen, harhailevankin, toiminnan kehittelyn ja voi toimia tukena muualla tapahtuvan toiminnan organisoimiselle. Wikiopiston kehittämisen lähtökohdaksi on otettu toiminnan ja oppimisprosessien luominen, pelkkien opintomateriaalien sijaan. Siksi wikipohjaisen organisointiosaamisen kokoaminen ja kehittäminen on tärkeää myös Wikiopiston kannalta. Hyvä esimerkki Wikiopiston toimintalähtöisyydestä on Shakkiklubi SISU.

Miten myös tämä kurssi saadaa mahdollisimman toiminnalliseksi? Löytyykö tätä kurssia vastaava kurssia jostakin muualta netissä, vaikka jollakin muulla kielelle.

Esimerkkejä Mediawikin organisointikäytöstä:

Pidempi lista suomalaisista Mediawikeistä

Mediawiki on hyvä valinta opetusalustaksi, sillä se on käytetyin itseasennettava wiki-ohjelmisto. Sen käyttöliittymä on käännetty kokonaan suomeksi ja monelle muulle kielelle. Mediawikin laajentamiseksi on kehitetty suuri joukko laajennoksia aina videoeditorista OpenID-käyttäjätunnuksien käyttämiseen. Mediawikin käyttöä opettelemalla syntyy samalla valmiuksia osallistua Wikimedia-projekteihin. Mediawiki-käyttäjien kasvava joukko tarjoaa myös hyvän tukiyhteisön.

Yksi Mediawikin heikkouksista on kunnollisen visuaalisen tekstieditorin puuttuminen (tosin on myös esitetty, että sivujen muokkaamisen vaikeus toimii hyvänä motivaatio-testinä ja vähentää häiriköiden määrää). Joitakin laajennoksia löytyy, mutta ne eivät selviydy eksoottisemmista tekstin muotoilutarpeista. Sivukohtaisen pääsynhallinnan puuttuminen voi myös olla este joissakin tilanteissa (tähän on kehitetty laajennoksia - toimivatko ne?).

Kurssin tavoite[muokkaa]

Mahdollistaa autonominen wikin käyttö erilaisten ryhmien omassa toiminnassa[muokkaa]

Suomalaisten mediawiki-käyttäjien kokemusten jakaminen[muokkaa]

Tietoa tämän kurssin kehittelystä olisi hyvä levittää suomalaisten Mediawikiin tukeutuvien projektien aktiiveille. Monet jossakin wikissä kehitetyistä hyvistä ratkaisuista ovat kohtuullisen helposti siirrettävissä wikistä toiseen.

Toiveita tähän kurssiin liittyen:

  • <toiveesi>

Valmistelu[muokkaa]

Mediawikin perustoiminnot[muokkaa]

  • muokkaaminen, väliotsikot, kategoriat, ...
  • rinnakkaiskeskustelun järjestäminen (rinnakkaiskanava irc/jaiku tms tai keskustelu wikimarkupilla wikissä)
    • usein eloisan wikin rinnalle tarvitaan jokin toinen sähköisen viestinnän väline, jossa asioista keskustellaan ennen tuloksien koostamista wikiin
  • Mediawikin muita toimintoja
    • miten toimintosivun saa näin selkeäksi?
    • käyttäjälista
    • muokkausoikeudet
    • sähköpostin lähettäminen käyttäjälle
  • wikin seuraaminen
    • Tuoreet muutokset
    • RSS-syötteet -> eli on osattava muitakin ohjelmistoja kuin wiki
    • sähköposti?
    • sivujen seuranta?

Verkko-osallistumisen kieli, lukutaito ja ilmaisutaito[muokkaa]

Verkossa kirjoitetun ilmaisun lisäksi nettikäyttäjien yksittäiset toimet ja esimerkiksi käyttäjän kuva/avatar muodostavat kokonaisuuden, jota muut tulkitsevat. Näiden verkkotoiminnan kulttuurillisten tosojen vieraus muodostaa monesti keskeisen osallistumisongelman uusille käyttäjille. Voidaan todella ajatella, että on opeteltava uusi kieli ja toimintakulttuuri (jopa normisto), vaikka se nopealla vilkaisulla näyttääkin tutulta suomen kieleltä.

Tämä kokoelma Seesmic-keskusteluja tekee hyvin näkyväksi tuntemattoman toiminta ja ilmaisukulttuurin luoman esteen osallistumiselle (pitäisikö sittenkin vain puhua nettiketistä).

Pelkästään jo asioiden kirjallinen pohtiminen ei ole helppoa monille. Organisoitumisen kannalta monesti hahmottomien tietotyö-tehtävien tunnistaminen on myös vaikeaa ja vaatii harjaantumista. aihetta sivuava blogipostaus

Wikiajattelun opettamisesta huolehtiminen[muokkaa]

Wikiprosessi on useimmille ihmisille erilainen tapa työskennellä, kuin mihin on totuttu. Prosessia fasilitoivien henkilöiden on hyvä selvästi pohjustaa aiheesta ja tuoda tämä keskusteluun.

globalisoituva kansalaisyhteiskunta kurssin ohjeet.

Iso este osallistumiselle avoimiin nettiprosesseihin voi olla, ettei osata arvioida julkisen toiminnan ja keskeneräisyyden esillepanemisen seurauksia. Omien tuotoksien jakaminen voi myös olla vaikeaa. Mediassa on toistuvasti puhuttu siitä, kuinka voi menettää työpaikkansa ikävien mediamateriaalien vuoksi. Ihmisiä voi myös vaivata hyväksikäytetyksi tulemisen pelko. Kreditoiminen ja alkuperäiseen lähteeseen linkittäminen ovat tapoja, jotka voivat auttaa.

Wiki- ja nettikäytäntöjen suunnittelu[muokkaa]

Luova wikin käyttö ei ole aivan helppoa. Ensikertalaiselle jo pelkkä tekstin muokkaaminen voi tuottaa vaikeuksia. Wikien käyttössä törmää teknisten ja käytettävyysongelmien lisäksi wikin osallistumisen organisoimiseen liittyviin ongelmiin. Wikissä wiki-puutarhurin rooli on keskeinen. Wikin rakenteen ja sivujen suunnittelussa vaikeaa on, että ne ovat samanaikaisesti lukemista ja osallistumisen tuottamista varten. Tuottaminen ja kuluttaminen ovat kietoutuneet toisiinsa. Sivuja ja _tekstiä_ muotoiluineen pitää samanaikaisesti ajatella mainoksena, käyttöliitymänä, ohjeistuksena ja varsinaisena sisältönä (jos sitä sanaa saa käyttää).

Verkkovälitteisen yhteistyön onnistumisen kannalta käytäntöjen muovaaminen on tärkeässä roolissa. Projektien alkuvaiheessa päätöksenteko rakentuu asianosaisten keskenäiseen yhteydenpitoon. Kaikki tietävät vähän kaikesta ja voivat tuoda omia näkökulmiaan esiin. Isommassa projektissa, tai projektin laajentuessa jonkin alkuperäisen sosiaalisen verkoston ulkopuolelle, voi toimintatapojen ilmaiseminen kirjallisessa muodossa olla tärkeää. Jossain vaiheessa voidaan myös joutua ottamaan selvästi kantaa siihen minkälaiset kontribuutiot ovat toivottavia. Wikipedia-projektissa on nähty paljon vaivaa toimintapojen kehittämiseksi. Lue lisää Wikipedian toimintaperiaatteista (en).

Yksittäisten sivujen henkinen omistajuus ja sen avaaminen on tärkeää. Uusi käyttäjä ei monestikaan halua sotkea sivuja jo aktiivisesti kehittävien suunnitelmia tai harmistuttaa heitä. Mutta jos sivujen kehityssuunnitelmat ovat vain sisäpiirin tiedossa osallistuminen on vaikeaa. Aktiivisten sivujen muokkaajien tulisikin miettiä miten he voisivat luoda paikkoja uusien käyttäjien osallistumiselle ja avata prosessiaan. Esimerkiksi listaa on helpompi täydentää kuin muokata laajan tekstin rakennetta. Yksi keino helpottaa uusien käyttäjien mukaantulemista on chättäily aiheesta. Sivujen "omistajien" olisikin hyvä miettiä miten uusi käyttäjä voi saada heihin keskusteluyhteyden.

  • haukkapalamaisuus: kontribuoimisen pitäisi olla mahdollisimman helppoa
    • monesti ei voida suoraan kirjoittaa valmista tekstiä vaan prosessia pitää avata tukidokumenteilla ja tukilistoilla
  • esimerkkinä wikipedian ja jonkin toisen projektin käytännöt
  • toiminnan strukturoiminen
  • nettitoimintaan liittyvät kysymykset: mm. anonyymius/oma nimi, tekijänoikeudet,...
  • mitä pitäisi huomioida
    • wikin muokkauksien seuraamisen mahdollistaminen
    • rinnakkaisten vaihtoehtojen kehittely
  • wikipatterns
  • erilaisia (innovatiivisia?) toimintoja suomalaisista wikeistä
  • alisivut
  • luottamus ja hyväksikäytetyksi joutumisen pelko
  • stigmery
  • wikityöskentelyn nivominen osaksi omaa tietokoneen käyttöä

Keskustelukanava wikin rinnalla[muokkaa]

Eli ns. back-channel

Tapaaminen wikin ulkopuolella[muokkaa]

Tutustuminen reaalimaailmassa voi joskus olla tarpeen. Fyysinen aktiiviporukan tapaaminen voi toimia porukaan mukaantulemisen tapahtumana. Yhteistyö on paljon helpompaa, jos wikin käyttäjät tuntevat toisensa jo ennestään chättien kautta. Wikit eivät oikein sovellu nopeaan keskustelevaan vuorovaikutukseen. Fyysisillä tapaamisilla, Skype-palavereillä ja chäteillä on paikkansa yhteistoiminnassa. Wikin ulkopuolisten välineiden käyttäminen tai tapaamisten järjestäminen saattaa kuitenkin huomaamatta edistää hiljaisen tiedon muodostumista - joka ei kommunikoidu sisäpiirin ulkopuolelle - ja tehdä toimintaan osallistumisen vaikeaksi välineitä taitamattomille tai etäisyyden päästä toimintaan osallistuvalle.

Projektinhallinan alkeet[muokkaa]

  • konkreettien välitulosten tunnistaminen ja niihin pääsemisen suunnittelu
  • wiki-kokoustekniikkaa
  • tehtävälistat
    • miten vältetään, että tehtävälistalle päätyy hirveästi epärealistisia "voisi ehkä joskus tehdä" -tyyppisiä asioita?
    • minkälaisia eri käytäntöjä eri organisaatioilla / wikeillä on tehtävälistan hallinnointiin?
    • esimerkki tehtävälista Tuotewikissä
  • Sosiaalinen media hanketyössä

Päätöksenteko wikeissä[muokkaa]

Oppiminen wikeissä[muokkaa]

Minkä tahansa toiminnan organisoimisen kannalta on tärkeää auttaa uusia käyttäjiä omaksumaan wikien käyttäminen ja kulloisetkin yhteistoiminnan käytännöt. Oppimisnäkökulman huomioiminen on siksi tärkeä osa mitä tahansa toiminnan organisoimista. Wikiopiston kannalta taas oppimiseen liittyvän toiminnan organisoiminen on keskeisessä roolissa. Kurssien wikisivujen rakenteistaminen ja oppimistoiminan organisoiminen niin, että osallistuminen on mahdollista paikkariippumattomasti, on suuri haaste. Siksi on tärkeää, että Wikiopistossa kokeiltuja käytäntöjä kootaan yhteen ja kehitetään yhdessä.

  • uuden osallistujan kannalta tärkeää
    • jo tapahtunut toiminta on dokumentoitu siinä määrin, että uusi osallistuja pääsee kärryille
    • päästä keskusteluyhteyteen kurssin vetäjän ja kurssilaisten kanssa
    • missä määrin myös kurssin hallinnon pitäisi olla wikissä?
  • kokemuksia oppimisaktiviteettien rakenteistamisesta Wikiopistossa

Mediawikin ylläpito[muokkaa]

  • Mediawikin käyttäjäroolit
  • sivupalkin päivittäminen
  • perus asennuksen oletussivut (esim. ajankohtaista, lahjoitukset,...)
  • tiedostojen upload
  • copyright asiat (tälle oma kurssi wikiopistoon)

Spämmin torjuminen[muokkaa]

Mediawikin ja sivujen ulkoasun suunnittelu[muokkaa]

  • skinnaaminen
  • erilaisten layouttien toteuttaminen wiki-kielellä, mallinteilla, taulukoilla ja html-tägeillä
  • monesti wikin aktiivisuuden kannalta on tärkeää, että löydetään tehokkaita ryhmittelyn ja visuaalisen esittämisen tapoja
    • esimerkkejä?

Mediawiki-asennuksen muokkaaminen[muokkaa]

  • wikin siirtäminen uuteen nettiosoitteeseen
  • visuaalinen tekstieditori -laajennos
    • vaihtoehdot
    • FCKeditor:in puutteita
      • keskustelun sisentäminen usealla kaksoispisteellä ei toimi oikein - visuaalinen editori syö kaksoispisteet
      • minne nämä bugit pitäisi raportoida?
  • pääsynhallinta-laajennos
    • perusasennuksessa kuka tahansa pääsee lukemaan kaikkia sivuja
  • lyhyet nettiosoitteet
  • google-analytics

Wikimedian projekteihin osallistuminen[muokkaa]

  • wikiopisto
    • mitä tehdän jos haluat oppia jostakin asiasta
      • mitä annettavaa wikiopistolla voi olla
      • miten asiat kannattaa muotoilla wikiopistoa varten
      • miten löydät muita asiasta kiinnostuneita
    • miten toimii
    • miten saat yhteyden toisiin wikiopistolaisiin
  • wikimedian käsikirjat (huomaa tolla sivulla hieman vaikeasti löytyvät näytä-linkit)
  • keskeiset irc-kanavat

Vaihtoehdot oman Mediawikin asentamiselle[muokkaa]

  • eri wikialustojen vertailu
    • wikimatrix ei sisällä tietoa kaikista tarpeellisista ominaisuuksista, mutta antaa jonkinlaisen yleiskuvan wikiohjelmistojen eroista
  • eri palveluntarjoajien wikien sisällön siirtäminen omaan MediaWikiin
    • onko wikia-palvelun wikikieli yhteensopivaa MediaWikiin kanssa? muuten palvelu kyllä vaikuttaa sekavalta

Lähteitä[muokkaa]